torstai 31. toukokuuta 2018

Beyond Bechdel: Katse

Lavaklubilla ei ilmastointia, ja tunnelma on tosi kuuma. Syystäkin. Bechdelin testin jälkeen ja me toon aikana. Päivän teemana KATSE. Anu Silfverberg aloittaa.

pikamuistiinpanot:
- Vaikea läpäistä elokuva, jossa naiset keskustelevat keskenään. Valkoiset miehet puhuu elokuvissa koko ajan 70%, päähenkilöt miehet.
- Naiset taas alasti tai puolialasti. Lopputeksteissä krediiteissä man ja girl. Ei woman.
- Naispääosien elokuvissa miehet puhuvat yhtä paljon kuin naiset.
- Elokuvissa naisen roolina on yleisimmin myyjä.
- Vain työttöystävänä, sivussa, hiljennettynä, kuten Manchester by the sea.
- Lastenkirjoissa ötökötkin on miehiä! Kaikki miehiä! Kunnaksen koiratkin miehiä. Mies on ihmisen normi. Paitsi Ronja.
- Eikö nyt saa mtn tehdä? Verhoven Ellelle kriitikko olisi antanut eri arvion me too:n jälkeen.
Kukaan ei sanonut, että Paul Verhoeven pitäisi poistaa kaanonista.
- Woody Allen ja Morrissey
- Lars von Trierin Elokuvien naisviha.

Miesten kirjoittama väite " Kieslowski ymmärtää naisia ..... "  saa aikaan puistatuksia. Ja naurunremakkaa:
Akka sohvalla lasipallon kanssa.

Miksi Rukajärven tie on kuin Diesel-mainos?

Jos ei kestä misogyniaa, pitää luopua taiteesta.


Ja fb:ssä:

" Ei ihme, että niin harva elokuva läpäisee Bechdel-testin (eli sen, että elokuvassa kaksi naista puhuvat keskenään muusta kuin miehestä), kun suurimman osan elokuvien kaikesta puhimisesta tekevät valkoiset miehet. Tässä melko hurjia lukuja. " lainaus Puddingin sivulta





Beyond Bechdel – Avoin feministinen luentosarja 19.4.–17.5.2018

Kenen tarinoita valkokankailla nähdään? Mitä väliä on sillä, miten naisia ja vähemmistöjä tv:ssä kohdellaan? Millainen on hyvä elokuva ja kuka sen määrittelee? Feministiset liikkeet ja kysymykset ovat muovaavat tv- ja elokuva-alaa vauhdilla, mutta työvälineitä feministiselle elokuvantekemiselle on vielä vähän. Suomen elokuvasäätiön sivulta

Anu Silfverberg, toimittaja: Anu ja ystävät -keskustelutilaisuus

" VIIMEINEN BEYOND BECHDEL -ILTA VALTAA LAVAKLUBIN!
Torstaina 17.5. Beyond Bechdel -illassa katsotaan katsetta – sekä katsojan että tekijän. Jos on yhä vaikea löytää elokuvaa, joka edes läpäisee yksinkertaisen Bechdelin testin, mitä se tarkoittaa katsojalle? Mitä elokuvan naiskuva tarkoittaa tekijälle? Onko "miehiselle katseelle" vaihtoehtoja? Toimittaja ja kirjailija Anu Silfverberg alustaa lyhyesti elokuvan katsomisesta metoon jälkeen, paneelikeskustelussa asiaan pureutuvat ohjaaja Leea Klemola ja elokuvatutkija Anu Koivunen.
LAVAKLUBI (Läntinen Teatterikuja 1) to 17.5. klo 19–21!

MIKÄ BEYOND BECHDEL?
Viime vuosina feministiset liikkeet ja kysymykset ovat muovanneet tv- ja elokuva-alaa vauhdilla, mutta työvälineitä feministiselle elokuvantekemiselle täytyy kehittää edelleen.
Beyond Bechdel -luentosarjassa pohditaan, miten kertoa feministiä tarinoita ja miksi. Neljä asiantuntijaa käsittelevät luennoissaan eri puolia käsikirjoittamisen ja elokuvantekemisen feministisistä kysymyksiä ja jakavat onnistuneita esimerkkejä ja työkaluja tekijöiden käyttöön. Luennoitsijat kertovat, miten elokuva-alan rakenteita tulisi muuttaa, jotta ala ja kerronta olisivat tasa-arvoisempia.

MITÄ SIITÄ JÄÄ?
Luentosarjan päätteeksi toimitamme aiheesta maksuttoman julkaisun tekijöiden käyttöön.
Luennot on suunnattu erityisesti elokuva-alan ammattilaisille, mutta ne ovat avoimia kaikille kiinnostuneille.

Yhteistyössä:
Ruskeat Tytöt –media
Suomen elokuvasäätiö
Taideyliopiston teatterikorkeakoulu
WIFT Finland ry

Suomen kulttuurirahasto ja Audiovisuaalisen Kulttuurin edistämiskeskus tukevat hanketta. "  lainaus Beyond Bechdel fb-sivulta


Omia Bechdelin testejä popkulttuurissa ja undergroundissa:

Läpäiseekö Simpsonien jakso jossa vieraana on Alison Bechdel sarjakuvamessuilla tuon Bechdelin testin? Ironisesti Marge innostuu väittämästä - ja haluaa heti kertoa sen - miehelleen.



Siinä on harvinainen #allfemalepanel eli all female panel. Paneeli, joka koostuu vai naisista.
Testissä mitataan kuinka paljon naisilla on itsenäisiä vuorosanoja.








Seminaarin jälkeen fb:

Anu Silfverbergin terveiset:
Hei kaikki, kiitos mahtavalle yleisölle ja vieraille! Moni pyysi linkkejä juttuihin, joihin viittasin torstai-illan keskustelussa. Tässä muutamia:
Jill Soloway “female gazesta”: https://www.toppleproductions.com/the-female-gaze
Datavisualisointi: Bechdel-testin läpäisevät elokuvat ja tekijöiden sukupuolten vaikutus tuloksiin: https://pudding.cool/2017/03/bechdel/index.html
Datavisualisointi: miehet puhuvat elokuvassa: https://pudding.cool/2017/03/film-dialogue/
Anun ja kumppaneiden kirjoitus Guardianissa Bechdel-keskustelusta Ruotsissa: https://www.theguardian.com/commentisfree/2013/nov/27/swedish-cinema-bechdel-test-works
Geena Davis -instituutin julkaisuja sukupuolesta ja mediasta, tosi paljon kiinnostavaa dataa: https://seejane.org/research-informs-empowers/data/
Anu Koivusen vinkkaama teos elokuvatutkimuksesta: http://www.oapen.org/search?identifier=607771
Tuhansien elokuvien Bechdel-listaus: https://bechdeltest.com









kohokohdat mustavalkoisella viideolla juutuupissa:

maanantai 28. toukokuuta 2018

Hurjaruuth Lintsillä vappuaattona: taistelu olohuoneessa

30.04.2018 Linnamäellä estradilla oli Hurjaruuthin Hurjaruuth sohvanvaltaajat. Eikun lukutuolin, nojatuolin valtaajien tiivis taistelu olohuoneessa. Nikon D40 Satu Ylavaara Photography 2018:


Hurjaruuth Lintsillä vappuaattona: taistelu olohuoneessa








© Satu Ylavaara Photography 2018

torstai 24. toukokuuta 2018

Vanhat parrat, miehet, mestarit Atenumissa: Thomas Bernhardin Vanhat mestarit

Kansallisteatterin näytelmä otetaan irti teatterista ja nostetaan museoon 05.04.2018. Tutut näyttelijät, vanhat parrat ja miljöönä Ateneumin taidemuseo. Ja siellä huone, joka pursuaa klassikoita. Jo vain pitkään poristaan Wienin kloseteista, jotka ovat siivottomassa kunnossa. Mikä wieniläisiä miehiä vaivaa? Taiteesta puhutaan ja paljon. Kritiikki on hyytävää, tuntuu ettei yksikään klassinen maalaus ylitä kynnystä ollakseen täydellinen... Yhden miehen silmissä.

Keitä miehet ovat? Kuka on kriitikko? Yksi on ainakin vahtimestari. Ja kuka tahansa on nykyään kriitikko...

Kuka tiiraa ketäkin? Näytelmässä kolme miestä, kaksi heistä ehkä herraa, toimii kriitikkona ja arvostelijana. Miten määritellä täydellinen taideteos, entä teoksen viat. Kuka toistaa kenenkin mielipiteitä. Nykyään tärkeämpää on, kuka saa tehdä taidetta, opiskella taidetta, kuka arvostella, kuka astua museoon - ei pelkästään enää etuoikeutetut valkoiset parrat, siis miehet.

Miksi tulla joka toinen päivä, paitsi maanantaisin, tiiraamaan yhtä ja samaa maalausta. Vuodesta toiseen. Sanonta joka toisena päivänä mutta ei maanantaina on silkka mahdottomuus. Voisi sanoa joka toisena aukiolopäivänä. Mutta mitä hän tekee niinä muina päivinä? Maanantaisin museo on yleensä kiinni. Museo saa hengähtää.

Hannu-Pekka Björkman tekee hienoja rooleja taide-elokuvien ( Rax Rinnekankaan Luciferin viimeinen elämä ) lisäksi myös keskinkertaissa elokuvissa kuten Vareksen stoorissa, jossa Björkman jyrää kuin berseelle ammutti Berserkki sellaisella potentiaalilla leffan läpi. Hän on tuttu myös Hovimäki-sarjasta ankarana pappina jolle ei kulleroita kerätä tuukin päälle eikä väkijuomia saa myydä - vaikka sillä kyläyhteisö vaurastuisi. Myös Hella W leffassa on inha rooli. Erityisen mainio on kotimainen herkullinen the Gourmet club. Kumman kaa -sarjassa hän rouskutti näkkäriä Ellun sänkykamarissa ja kysyi myähemmin baarissa, että vieläks lohkee.

Tässä Björkmanilla oli hienot, vetreät maneerit kun hän valmistui puhumaan.

Ja vannon, että Ateneumista löytyy herrojen kaksoisolennot - maalauksista. Björkman on ilmiselvä Hugo Simbergin pikkiriikkisen maalauksen nukkuva suuri tonttu - olihan hän koulupukkina elokuvassa.


No voihan piru, siinähän Björkman tiiraa omaakuvaansa Ateneumissa. Hugo Simberg: Tonttukuningas nukkuu, 1896, vesiväri ja guassi paperille, liimattu etsauspaperille.

Koko haastattelu juutuupissa: 




Simberg ja symbolistinen narrin katse...

Ateneum kirjoittaa:
Taideteoksesta voi lumoutua niin, että sitä alkaa kantaa aina mukanaan. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania kuvataide on kuljettanut ympäri Eurooppaa, ja ikonit ovat vetäneet hänet Valamoon ja ortodoksisen kirkon syliin. Hänelle taide on myös hengellisen transformaation väline, säie ihmisen ja Jumalan välillä.

Lue koko juttu:
Ateneum > Kuukauden vieras >
Hannu-Pekka Björkman ja taide, tie sieluun
HANNU-PEKKA BJÖRKMAN JA TAIDE, TIE SIELUUN

Hannu Kivioja on yksiä suosikkinäyttelijöitäni 90-luvulta, rankoista rooleista, kärsivänä tumman synkeänä miehenä. Viimeksi Kiviojan näin teatterissa Q teatterissa Prinsessa Hamletissa.

Markku Maalismaa on tuttu elokuvista mm Kuulustelu, Jättiläinen ja Pahan kukat.

Samalla lipulla pääsi myös näyttelyyn. Onhan siellä monta kestosuosikkia. Ja myös inhokkia.

Suosikkejani on Hugo Simbergin piruraukat, Helene Schjerfbeckin haastava, miltei kipeä katse.

Näytelmä sopii hyvin taidemuseoon. Kunhan ihmiset osaavat käyttäytyä. Toki väkimäärä on pieni. Milteipä alkoi tuolileikki. Paikalla oli myös arvostamiani näyttelijöitä - katsojina.

Näin kun Björkman saapui töihin, seisoin itse Ateneumin valtavilla portailla.

Näin kun herrat poistuivat lavalta. Ei niin kuin Las Vegasissa Elvikset, vaan kiireellä ja tyylillä.

Näitä näytöksiä saisi olla syssylläkin. Muissakin museoissa. Ehkäpä silloin ymmärtäisin. Enemmän. Näin tämän Kansallisteatterin lipulla, siitä kiitos.




Mikä ihmeen Tintoretton valkopartainen gubbe? Miksi se on valittu sadan maalaustaiteen mestariteoksen joukkoon?





Samaan aikaan oli Ateneumin taidemuseossa Adil Abidinin näyttely, jossa korostui taiteen kerrokset, merkitykset, ja myös vastuu. Nykyään. Totuuden jälkeisenä aikana. Sotien, puhdistusten aikana. Kuka saa tehdä taidetta? Nykyään sitä saa tehdä useampikin sukupuoli, eikä pelkästään etuoikeutetut valkoihoiset. Miehet. Mestarit.





Vanhat herrat juutuupissa:

Tintoretton valkopartainen herra,
Kunsthistorisches Museum Wien :

Tekijäloota:


Näyttämö
Ateneum
Kesto
1 h 15 min
Ei väliaikaa

NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa
Hannu-Pekka Björkman, Hannu Kivioja ja Markku Maalismaa

Konsepti, dramatisointi ja ohjaus
Minna Leino

Suomennos
Tarja Roinila

Taiteellinen suunnittelu
Minna Leino ja työryhmä: Jari Kettunen, Kati Lukka, Kare Markkola, Heikki Nylund, Johanna Storm, Ville Toikka ja Auli Turtiainen

Dramaturgit
Jukka-Pekka Pajunen ja Eva Buchwald

Vanhat mestarit
Komedia taiteesta

Thomas Bernhard  

Kansallisteatterin sivulla :

"Näytännöt Ateneumin taidemuseossa 15.3.–24.4.2018.

Wienin taidehistoriallisen museon Bordone-salissa on Tintoretton kuuluisa maalaus Valkopartainen mies. Maalausta tarkastelee arvostettu musiikkikriitikko ja aitouden ankara etsijä Reger. Regeriä taas tarkastelee kirjailija ja filosofi Atzbacher, jota puolestaan tarkastelee museon vahtimestari Irrsigler.

Teoksen on dramatisoinut ja ohjannut Thomas Bernhardin (1931−1989) samannimisen romaanin pohjalta Minna Leino, Kansallisteatterin dramaturgi ja monien kiitettyjen teatteriesitysten ohjaaja (mm. Kuningas kuolee ja Onnellisuuden tasavalta). Vanhat mestarit -esitys kantaesitettiin Kansallisteatterin ja HAM Helsingin taidemuseon yhteistuotantona 7.9.2017. Teatterin, musiikin ja kuvataiteen monitasoisesta kohtaamisesta syntyy elävä taideteos, joka nähdään itseoikeutetusti taidemuseossa. Esiintyjinä nähdään timantinkova näyttelijätrio: Hannu-Pekka Björkman, Hannu Kivioja ja Markku Maalismaa.

Bernhardin Vanhat mestarit -romaani on ilmestynyt Teokselta suomeksi vuonna 2013.

Vanhat mestarit nähdään Ateneumin taidemuseossa Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyn yhteydessä. Esitysliput sisältävät pääsyn taidemuseon näyttelyyn ennen esitystä. Liput on lunastettava Kansallisteatterin lippumyymälästä. "

Lisätietoa INFOpaketista PDF:

"MUSIIKKI
Johann Sebastian Bach: Die Kunst Der Fuge: Contrapunctus n:o 1 Esittäjä Grigory Sokolov (piano).
Johann Sebastian Bach: Die Kunst Der Fuge: otteita kappaleista Contrapunctus 2, 3, 4, 5, 6, 7, 9, 11 ja 12.
Esittäjinä Grigory Sokolov, Angela Hewitt ja Glenn Gould (piano).

TIETOA TEKIJÖISTÄ

Ohjaaja ja Kansallisteatterin vakituinen dramaturgi Minna Leinon viimeisimpiä ohjaustöitä
Kansallisteatterissa ovat olleet kiitetyt esitykset Onnellisuuden tasavalta, Kuningas kuolee ja
Maaninkavaara. Hän on työskennellyt muun muassa KOM-tekstissä, Yleisradiossa, perustamassaan
Ajoittain sumua -työryhmässä sekä Tampereen Teatterikesän taiteellisessa johdossa ja hänelle on
myönnetty Jussi Kylätasku -palkinto.

Suomentaja Tarja Roinila on kääntänyt lukuisia Thomas Bernhardin teoksia ja vuonna 2010 hän sai
valtion kirjallisuuspalkinnon Berhardin romaanien Hakkuu ja Haaskio suomennoksista. Roinila
suomentaa saksasta, espanjasta ja ranskasta. Hänelle on myönnetty viisivuotinen
taiteilijaprofessoriapuraha vuonna 2016.

Jari Kettusen viimeisimpiä Kansallisteatterin naamioinninsuunnittelutöitä on nähty muiden muassa
esityksissä Kuolema Venetsiassa, Onnellisuuden tasavalta, SLAVA! Kunnia., Maaseudun tulevaisuus,
Persona, Luolasto ja Kuningas kuolee. Hän on aikaisemmin työskennellyt naamioinnin suunnittelijana myös mm. Suomen Kansallisoopperassa, Svenska Teaternissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Merkittävän uran eri teattereissa tehnyt Kati Lukka on ollut Kansallisteatterin vakituinen lavastaja
vuodesta 2003. Lukan viimeisimpiä Kansallisteatteriin tehtyjä lavastustöitä ovat muiden muassa
Macbeth, Onnellisuuden tasavalta, Luulosairas, SLAVA! Kunnia., Pohjalla, Kuningas kuolee, Vuosisadan rakkaustarinat ja Tumman veden päällä. Myös Kansallisoopperan Seitsemän veljeksen ja Robin Hoodin lavastukset ovat Kati Lukan käsialaa.

Kare Markkola kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen henkilökuntaan. Hänen viimeisimpiä
valosuunnittelutöitään ovat olleet Juurihoito, Dreamteam ja Etnoporno.

Heikki Nylund on Kansallisteatterin naamioinnin päällikkö. Hänen suunnittelutöitään ovat olleet muiden muassa Vanja-eno, Kirsikkapuisto, Neljäs tie, Mr. Vertigo ja Pitkän päivän matka yöhön.

Äänisuunnittelija Johanna Storm on aiemmin vieraillut Kansallisteatterissa esityksissä Onnellisuuden
tasavalta, Täällä Pohjantähden alla 2011 ja Kuningas kuolee, josta Storm palkittiin Äänisäde-palkinnolla. Hän on työskennellyt myös muun muassa Zodiakissa ja Q-teatterissa.

Valosuunnittelija Ville Toikka on Kansallisteatterin valo-osaston päällikkö. Hänen viimeisimpiä töitään ovat olleet Kuolema Venetsiassa, Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, Onnellisuuden tasavalta, Saiturin joulu ja Persona.

Auli Turtiainen on Kansallisteatterin markkinointipäällikkö ja pukusuunnittelija, jonka viimeisimpiä
teatterisuunnittelutöitä ovat olleet mm. Tabu, Alli Jukolan tarina, Petos, Kirsikkapuisto, Patriarkka ja
Mr.Vertigo. Turtiainen on saanut Jussi-palkinnot elokuvista Onneli ja Anneli sekä Tulennielijä.

Jukka-Pekka Pajunen on dramaturgi ja suomentaja. Hänet on palkittu muun muassa Mikael Agricola -
palkinnolla ja kirjallisuuden valtionpalkinnolla. Pajunen on aiemmin työskennellyt Kansallisteatterissa kirjallisena avustajana, Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtoryhmän jäsenenä jaTurun Kaupunginteatterin kirjallisena asiantuntijana.

Eva Buchwald on Kansallisteatterin vakituinen dramaturgi. Buchwaldin tehtäväkenttään kuuluvat muun muassa uuden kotimaisen draaman kehittämistyö sekä ulkomaisten tekstien kartoittaminen.



NÄYTTELIJÄT

Hannu-Pekka Björkman on tehnyt merkittäviä ja palkittuja rooleja niin teattereissa (mm.
Kansallisteatterissa Onnellisuuden tasavalta, Godota odottaessa ja Idiootti), televisiossa (mm. Maailma on valmis ja Kohtuuttomuuksia) kuin elokuvissakin (Jussi-palkinto parhaasta miespääosasta Eläville ja kuolleille ja Jussi-ehdokkuus Haarautuvan rakkauden talo). Näyttelijäntyön lisäksi Björkman toimii tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön professorina. Vuoden 2018 alusta hänet kiinnitetään Kansallisteatterin vakituiseen ensembleen.

Markku Maalismaa kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan. Hänen roolitöitään on nähty muun muassa esityksissä Onnellisuuden tasavalta, SLAVA! Kunnia., HOMO!, Kellariloukko ja Kuningas kuolee. Tänä syksynä hän ihastuttaa myös Juurihoidon pääroolissa.

Hannu Kivioja vierailee ensi kertaa Kansallisteatterissa. Hän on työskennellyt Q-teatterissa sekä
Kuopion, Espoon ja Kokkolan kaupunginteattereissa. Kivioja on tehnyt runsaasti elokuva- ja
televisiorooleja. Hänet on muun muassa palkittu Jussi-patsaalla pääroolistaan elokuvassa Isä meidän. "




Tässä kuvat Kansiksen Flickrissä:

Vanhat mestarit Vanhat mestarit

Kuumalla bloggariklubilla pöydällä oli Tainaron - ruokana ei ollut onneksi hyönteisiä.

vaan hyönteiset saivat olla rauhassa. Eilen kuumalla teatteri- ja kirjabloggaajien tapahtumassa Kansiksien parven lämpiössä oli paikalla ohjaaja Essi Rossi ja dramaturgi Iida Hämeen-Anttila. Heidän ensikohtaamisensa ja -työnsä teatterikorkeakoulussa ei suinkaan ollut auvoisaa yhteistyötä, vaan ennakkoluulojen jälkeen työ yhdessä sujui... Ohjaaja Rossi on käsitellyt ohjauksissaan mm väkivaltaa, feminismiä, fasismia ja post-humanismia. Ja elämä on jatkuvaa oppimista, Rossi on auki kaikelle, eri maailmoille. Teatterin näytelmien lajeista ei löydy sinänsä suosikkia, vaan laajemmin draama, kirjallisuus, elokuvat, näyttelyt koskettavat. Hän on tehnyt sekä laitosteatteria että kansainvälistä teatteria. 

Dramaturgi Hämeen-Anttilan mielestä dramaturgin anti on eri alueiden keskustelu keskenään. Leena Krohnin teokseen Tainaron pohjautuva näytelmä sisältää huiman, kansainvälisen duon, kaksikon Kati Outinen ja Aino Venna. Enskari on sopivasti elokuun lopulla, siellä nähdään.



Teatterissa / elämässä ollaan jatkuvan kaaoksen äärellä, intuition, liikkuvan osan. Mikä on hallittavissa? Miten nuoret saadaan teatteriin? Mikä on teatteritaiteen tulevaisuus? verrattuna digitaalisaatioon. Rossille teatteri on paikka, tila, immersiivinen, pajatoimintaa. Teatterit kyllä kurottavat nuoria kohti. Kuuntelevat. Nuoret ovat myös mukana tekemässä teatteria. Vaikka teatteri on elististinen, kallis harrastus.

Tähän sanon väliin, että ei ole. Jos liput ovat järkevän hintaisia. Lipuissa voisi olla myös nuorisohinta. Nuoriso maksaa viikonloppuna elokuvalipusta esimerkiksi 14 euroa ja ostavat kalliin colan 3 euroa ja poppareita 5 euroa. Tästä tullee 23 egeä, ja mässyt vielä päälle. Sillä hinnalla pääsisi jo teatteriin... Jos ei sota tupakkaa eikä bisseä - no nuoriso ei saakaan ostaan. Eikä käy kahviloissa viiden euron kahveilla...  Mutta mikä on nuorisoa?

Iida kertoi leffateattereiden tulleen takaisin, tarkoittaen luultavammin korttelikinoja ja muita kuin valtavirran suuria monopoleja. Teatteri on toista kuin Netflix, ja verkon tuhannet valinnat. Se on tämä ja tässä. Livenä, fyysisenä. Luultavasti myös ainutlaatuisena.

Tainaron on kirje, anonyymi. Ihmiskeskeisen vastakohta. Ajankohtainen, fataali. Mikä on vieras, vieraus, toiseus? Kiihko, aistivaltaisuus, Krohnin ajattelu, iloinen innostunut kieli, naiivi. Iida sai 10-vuotiaana oudon kirjamaun omaavalta sedältään Tainoronin. Ja tällä tiellä ollaan.

Monitaiteellisuus, miten näytelmä liikkuu muuallekin, skenografia plus videotaide plus musiikki plus installaatio. Toivoa pursuva dystopia! Hyönteisten valtakunnassa on paikka.... Post-humanismi ja kanssalajien arvo.

Muutos ei välttämättä ole kaiken tuho. Tai kaiken tuho ei välttämättä ole maailmanloppu. Tai maailmanloppu ei välttämättä ole... Paha. se, mihin olemme tottuneet.... Mitä tapahtuu muistille muodonmuuotksessa? Voiko muisti pysyä? Pitääkö sen? Mahdollisuus kuvitella muitakin elämänmuotoja. Ei-inhimillisiä. Ei välttämättä epäinhimillisiä... 



"...i am human and i need to be loved just like everybody else does..."

Laitetaanpa tähän loppuun vähintäänkin ristiriitaisen Morrisseyn lainaus.

 Bloggariklubilla Tainaron 23052018

tiistai 22. toukokuuta 2018

Levoton esseisti Raskolnikov sähköisen kirsikkapuun loisteessa 21.5. ja 25.5.

Dostojevskin Rikos ja rangaistus tuli syystäkin verkkokalvoilleni eilen - Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ansioista Omapohjassa 21/5/18. Hyvin valaistunut tulkinta.

Miksi naisen täytyy aina myydä itseään, miksi miehellä on aina rahaa maksaa portolle, miksi naiselta puuttuu raha. Millainen vanha juoppo antaa tyttärensä myydä itseään kadulla?

Mitä valintoja Raskolnikov voi edes tehdä? Pelastaa? Kenet? Epätoivoiset ihmiset tarttuvat pulloon, hihhuloimaan. Sonjalla on merenneideon turkoosit hiukset.

Kenellä on oikeus onneen? Miksi nietzscheläinen esseisti Raskolnikov - etuoikeutettuna miehenä - hylkää opinnot, joihin naiset, tytöt eivät pääse? Miksi R ei opeta tyhmempiään? Ja saa siitä rahaa? Miehen ylpeys. Olla älykkäämpi muita kurssilaisia.

Pikavipit pitäisi lailla kieltää. Kun mediassa tiirataan ja syynätään tarkkaan vihaa ja valeuutisia, saman voi siirtää myös television mainoksiin, jotka lupaavat järjettömiä asioita ihmisille, joilla ei ole niihin varaa. Myyden tuotteita joita ihmiset eivät tarvitse. Ja hirvempänä - mainostetaan pikavippejä. Pikavipit jopa sponssaavat tv ohjelmia. Kellon ympäri. Kaiken aikaa. Aiheittaen ihmisille ahdistusta. Velkaa. Toivottomuutta.

Vaikka television ja internetin pikavipit eivät katko sormia....
Pitäisikö siitä olla tyytyväinen?

Kirjoitan tästä paremmin viikonloppuna. Taas on kirveellä töitä.

Viimeksi näin Raskolnikovin roolissa Markus Järvenpään. Tässä näytelmässä R on Antti Lang ja Sonjan roolissa on Elina Reinikka. Uusia tuttavuuksia. Matti Onnismaan tapasin viimeksi kuristusseksin aikana. Siis elokuvassa Armomurhaaja,  sen juhlanäytöksessä Night Visions festivaaleilla.

Rodion (Rodja) Romanovitš Raskolnikov (Родион Романович Раскольников)
Sofia (Sonja) Semjonovna Marmeladova (Софья Семёновна Мармеладова)
Porfiri Petrovitš (Порфирий Петрович)

Ja saunarakennus joka on täynnä mustia hämähäkkejä...

Rikos ja rangaistus 25/5/18

Kauhu Con tapahtumassa vuonna 2017 kysyttiin, oliko Dostojevski lukenut Poea, eri toten novellia kielivä sydän. Samaan syssyyn voisin jatkaa, entä myös tarina Kaksoisolennosta.

Eilinen veto oli erityisen vahva ja tunteikas. Kiivas ja rauhaton R on kuitenkin hyväsydäminen, hän antaa vähästään, ja huolehtii Sonjan äitipuolen lapsista, jotka ovat vain pieniä sinttejä, koska eivät saa tarpeeksi ruokaa. Koska Sonjan vastenmielinen isä ryyppää perheen rahat. Lapsille ei ole varaa ostaa kenkiä. Viheliäinen köyhyys ja kurjuus. Ja ne toiset, jotka asuvat rikkaiden alueilla, jossa on puistoja ja suihkulähteitä. Puistoja ja suihkulähteitä.

R ei ole kuitenkaan täysiin tuhoon tuomittu, tunteeton koulun keskeyttäjä, murhaaja, itseään yli-ihmisenä pitävä. Ei, hän rakastuu.

Näyttelijöinä on tiivis kolmikko. Sonjan surullisille kasvoille on musta kyynel tatuoituna, kuten vankiloissa on tapana, ehkä ( itkupilli, Cry-Baby ). Sonjan habituksessa on mm 2010-luvun japanilaista alakulttuuria kuten kawaii, lolita ja anime, joissa kaikissa on mukana miehen tirkistelevä katse. Kokonaisuudessa on jotain koshausta eli   cosplayn hahmoa, Supersankaria tai prinsessaa, ja ehkä burleskiakin: turkoosi peruukki, hopeanhohtoiset lenkkarit, ja 1980-luvun huolivälin Madonnaa: musta pitsinen teddy-alusasu ja iso krusifiksi. Tai ainakin ristiriitainen risti. Huora ja madonna, naisen kapeat, ahtaat roolit. Joko tai. Miesten kirjoittamat, rajaamat. Neonoranssi pitsimekko, ja näin ollen kokonaisuutena biletyttö, party girl, party party party, 24 h party... Tyttö, joka on sekaisin, ja surullinen, turrutettu. Läpinäkyvässä sateenvarjossa tuikkii mustat tähdet... Turvautuu hihhulismiin, hullu uskovainen.

Porfori on tyyni ja miellyttävä, hän ratkoo palapeliä. Vaikka R on jo oven suussa, niin Porforilla on vielä yksi kysymys, kuten Columbolla. Hän haluaa Raskolninovin tulevan uudesti, rupattelemaan. Vaikka Porfori kuuluu miliiseihin, on hän inhimillinen. Tapa millä hän lausuu sanan keissi, on huumoria, ja ironiaa.

Raskolnikov oli niitä kalpeita poikia, kuten Ian Curtis, Rimbaud, kotimaiset Pin-Upsit, Saksikäsi-Edward, Blixa Bargeld, Dave Vanian, Nietzsche. Kauhuromanttiseen kalustoon kuuluvia, tahi post-punkin ja romantiikan ajan synkkiä hahmoja. Vampyyreitä, angstisia, ahdistuneita, lommoisia poskia, osin rikkoinaisia sydämiä, sieluja.

Tämä R on jättänyt opiskelut kesken, mikä tuolloin oli varmaan ennen kuulumatonta - silloin ei ollut slush-kiimaa eikä pitchausta eikä naurettavien titteleiden ja projektien keksimistä modernissa "työssä" jossa nuori kloppi makaa huonoryhtisenä säkkituolissa tahi lattiatyynyllä, ja tekee uudenlaista "työtä" eli vain ajattelee. Ja puhuu paskaa.

Mutta Raskolnikov ajattelee myös. Hän on ajattelija. Aikaisemmin ihmiset nauroivat filosofeille, jotka vain ajattelivat. Että elääkö sillä? Kuka sen maksaa? Miten ajattelu näkyy bruttokansantuotteessa? Anteeksi - bruttokansantuloksessa. Kaikki on mitattava rahassa. Kenellä oikeus asua, perustaa perhe, pysyä hengissä. Säilyttää arvomaailmansa ja itsetuntonsa.

Kenellä oikeus rakastaa? Kenellä oikeus riistää henki? Kenen kuolemaa surraan? Ilkeän koronkiskurin, joka elää toisten ahdingosta ja epätoivosta. Joka eli. Vanhan juopon joka ajoi tyttärensä huoraksi.

Rikostarina, rakkaustarina, jännityskertomus, klassikko.


Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Esiintyjät
Antti Lang, Matti Onnismaa ja Elina Reinikka

Ohjaus ja visualisointi
Johanna Freundlich

Äänisuunnittelija
Petteri Mård

Dramaturgi
Eva Buchwald


Kansiksen sivulta:

Rikos ja rangaistus
Selviytymistarina
Fjodor Dostojevski − Johanna Freundlich

"
Raskolnikov ja Sonja ovat kaksi nuorta aikuista, joita pidetään menetettyinä tapauksina.
Raskolnikov on äärimmäisen rikoksen merkitsemä nuori mies. Idealistinen Sonja joutuu olosuhteiden pakosta alentumaan nöyryyttäviin tekoihin. Onko heille enää olemassa paikkaa maailmassa, uuden alun ja sovituksen mahdollisuutta?

Epätoivoisiin tekoihin ajautuvien nuorten vastapainoksi asettuu aikuinen, tutkinnanjohtaja Porfiri Petrovitš. Hän on peili, johon nuorten tunteet ja ajatukset heijastuvat. Tarina on hurja, mutta se loppuu toiveikkaasti. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta mistä tahansa voi selvitä yhdessä.

Kolmen näyttelijän teatteriesitys tuo Fjodor Dostojevskin ajattoman romaaniklassikon kaikkine elämänkokoisine kysymyksineen lähelle katsojia. Tarina korostaa sovituksen mahdollisuutta ja ihmiskontaktin tärkeyttä niin toiseen nuoreen kuin läsnä olevaan aikuiseen.

Rikos ja rangaistus -esityksen työryhmässä toimivat ohjaajana ja käsikirjoittajana Johanna Freundlich, näyttelijöinä Antti Lang, Matti Onnismaa ja Elina Reinikka. He ovat työskennelleet aiemmin yhdessä mm. monivuotisessa Angels in America -produktiossa.

Rikos ja rangaistus -esitys on osa laajempaa samannimistä teatteriprojektia, jonka tarkoituksena on tarjota korkealaatuista teatteritaidetta lastensuojelun piirissä oleville nuorille. Projektissa valmistetaan teatteriesitys, jota esitetään valtion koulukodeissa eri puolilla Suomea. Projektiin kuuluvat myös työpajat, joissa syvennytään esityksen aiheisiin yhdessä nuorten kanssa. Freundlich ja Reinikka toimivat projektiin liittyvien työpajojen ohjaajina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat Marko Manninen ja Päivi Känkänen vastaavat hankkeen tutkimusosuudesta. Hankkeessa tutkitaan teatterityöpajoihin osallistumisen vaikutuksia nuorten tunteiden käsittelyyn ja taidelähtöisen toiminnan mahdollisuuksia tunteiden ja kokemusten erittelyssä. Kokonaistavoitteena on tuottaa tietoa lastensuojelun työkäytäntöjen kehittämiseksi.

Ensi-ilta Vuorelan koulukodissa Vihdissä 6.4.2018
Esitykset Omapohjassa 19.5.−26.5.2018

Projektin yhteistyökumppanit:
THL, valtion koulukodit

"

Kansiksen Flickrissä on kuvakaruselli, kuvia, karu selli: Rikos ja rangaistus 9 Kuvassa Antti Lang Kuvaaja Tuomo Manninen
Rikos ja rangaistus 6





Rikos ja rangaistus sarjaa tiirasin aikoinani:

Saatana häipyy Willensaunasta 18.05.2018 Mutta miten meille sitten käy?

Keväällä viruin KGB:n vankiselleissä Virossa. Naapurimaamme satavuotiseen itsenäisyyteen kuuluu myös tämä aika. Kylmäävää ja makaaberia olla sellissä, joka on turistirysä. Ja sietääkin olla. Historia on meidät tuomitseva, mutta meidän pitää muistaa historia. Ja kuka sen on kirjoittanut.

Käsinkirjoitukset eivät pala. KGB:n edeltäjällä OGPUlla oli visusti säilössä Bulgakovin teksti. Ainakin Valkoinen koira. Anarkistinen teos! Mutta Neuvostoliittolainen lääketiede pystyy ihmeisiin.

Maaliskuun ja huhtikuun näytöksissä yleisössä kuului mukavia hörähdyksiä, koska katsovat muistivat tuon ajan Neuvostoliiton jossa mikään ei pelitä ja hyllyt tyhjinä. Ehkä silloin vaihdettiin sukkahousuja votkaan. Sliippareiden ja Lenkkareiden Mato Valtonen sanoikin, että Neuvostoliitossa kaikki muu on paskaa paitsi kusi.

Kun mitään ei ole.

Mutta miksi Bulgakov kirjoitti Saatanan haluavan asua yhteisasunnossa?

Vaikka varieteetearterissa luvattiin plakaateissa seitsemän näytöstä, niin olen nähnyt niistä kahdeksan... Mutta. Mikä on Mestarin nimi?
Milloin Saatana ja sen posse vierailivat Moskovassa aiemmin?
Silloinko ei ollut vielä puhelimiakaan?
Eivätkä ateistit ole kärsineet jo tarpeeksi?

Nyt nähty yhdeksän kertaa. Mestari ja Margarita Kansallisteatterissa. Kissalla on yhdeksän henkeä.



Woland yllättää joka kertaa. Huhtikuussa oli käärmemäiset käsieleet, välillä keppi elää omaa elämäänsä kuin Pelle Hermannin Kepakko. Jota lapset pelkäsivät.

Myös Begemotilla ( Juha Varis ) on pelivaraa, edellisellä kerralla hän letkeästi liikkui kuten Vesa Matti Ploiri. Ei siinä saiskos pluvan, vaan ravintola show.ssa, jossa lauletaan, että Säkkijärven polkka olisi tullut halvemmaksi...

Hella ( Maria Kuusiluoma ) myös vaihtelee kurssiaan, välillä hän on kierosilmäinen kummajainen, välillä kuten Punainen Kuningatar vaikkapa Tim Burtonin versiossa tarinasta Liisa Ihmemaassa. Joka huutaa: päät poikki!

Eilen Marc Gassotin Woland tuntui hehkuvan tuonpuoleista, kolkkoa valoa. Ja katsoja uskoi, että hänelle kaikki on mahdollista. Kirjassa siteerataan Faustia ihan alkua myöten. Millainen on sopimus paholaisen kanssa? Onko meillä sielua mitä menettää?



Aiemminkin hyvin vienosti viitattu lavasteissa taiteen maailman historiaan, kuten 90-luvulla Pariisissa, Louvressa oli se synkkä munkkien hautajaissaatto, en liitä nyt kuvaa kun olen muualla, Turussa, teatterissa.

Margarita ja Mestari syleilevät divaanilla toisiaan kuten Psykhe ja Eros.

Sonya Lindforsin koreografia on kaunista, ajoitus osuu nappiin ja otsaan. Viime kerroilla eleissä ja liikkeissä on tullut enemmän eroottisia viittauksia. Tangossa soi myös haikeus, ei pelkkä roihuava intohimo, rakastuminen ensisilmäyksellä.

Pahuksenmoisissa pirskeissä. 

Tiikerit muistuttivat Venäjän nykyisen diktaattorin keksittyjä sankaritarinoita. Sekä Sigmund & Freudin eikun mikäs lapsia lipsahdus tuli, siis tietenkin Siegfried ja Royn valkoiset tiikerit. Jotka raatelevat. Ja joiden paikka ei ole sirkuksissa.

Bakkanaalit, juhlat  ovat tuttuja jostain mitä luin, olikohan dokumenttia, elämänkertaa... Olikohan ne jotkin suurlähetystön kekkerit, en muista. Taisivat olla ikimuistoiset... Kun ei muista mtn.

Toisaalta tanssiaiset muistuttavat Angelika-kirjoja ja -elokuvia - elokuvateatteri Orionissa pyörii komea Angelika-leffojen sarja jota ei ole käytetty valkokankaalla 40 vuoteen...

Hullujenhuoneella.


Täällä teitä autetaan... Luen uudelleen Bulgakovin Morfiinia, jossa kritisoidaan aiheesta psykiatriaa ja mielisairaaloita, joissa ei auteta eikä hoideta.  Pukki tuo minulle joka joulu uutta tai vanhaa venäläistä kirjallisuutta. Mikä on mukavaa. Toki.

Bulgakovin aiheellinen viha ja kritiikki psykiatriaa, psykiatreja ja mielisairaaloita kohtaan. Ja
lääkärit jotka eivät mitenkään, mitenkään, mitenkään osaa auttaa sairasta.
Eivät mitenkään.



Teoksesta Morfiini ( Savukeidas ).



Eikä psykologia ole edes tiedettä 😂

Meillä jokaisella on taakkamme, ja piikkimme lihassa...


Jane Campionin ihana ja vihreä elokuva Angel at My table, kertoo hienosti, ja karkeasti, karmeasti miten kirjailija runoilija Janet Frame todetaan skitsofreenikoksi. Aiheetta.

Mikä se skitsofrenia on.

Minä aikana olivat kun silloin ei ollut puhelimiakaan... Kuka heidät manasi paikalle?

Miksi Mestari hylkää historian opettamisen?

Miten saavuttaa onni. Kenellä on mahdollisuus palata onneen. 


Kirjassa on paljon sattumia. Kun raaputtaa, voi voittaa. Rahaa jolla toteuttaa unelmiaan, kirjoittaa kirjaa.

Margarita hylkää tasapaksun onnellisen arjen. Minua huvitti kun kaupassa ihmiset ostivat jakso kimppua kukkia - jotka olivat levottoman keltaisia...

Oi Josef Josef palannut et koskaan. Hyvä niin. Joosef -veisu toistuu tarinassa, liittyen Josef Stalinin diktatuuriin. Samaan syssyyn tämän näytelmän kanssa näin Ryhmiksessä Ryhmisnuorten version 2081 Isoveli valvoo, joka perustuu kovin orwelliläiseen tarinaan, itse asiassa itsensä George Orwellin romaaniin, dystopiaan nimeltä Vuonna 1984, joka ilmestyi vuonna 1949. Kirja pohjautui Stalinin totalitarismiin. Vaikka Orwell oli aluksi sosialisti, niin Espanjan sisällissota sai hänet toisiin aatoksiin.

Elämme uutta totuuden jälkeistä aikaa. Uusia valeuutisia ja propagandaa. Ja meillä pitäisi olla aikaa seuloa mikä on totta, ja mikä esim tviitti ja sen levittäjä laiton, vihaa tihkuva.

Näytelmässä nauretaan myös mainoksille joissa naisille luvataan ummet ja lammet ja ikuiset kauneudet, sileät ihot ja hehkeät nuaruudet...

Mestari ja Margarita on hyvinkin dualistinen, siinä vierailee useampikin filosofi. Katsoin aamuyöllä Jesus Christ Superstar musikaalin noin vuodelta 2012. Jossa Juudaksella oli palestiinalaishuivi ja rastat. Jesua oli kiiltokuva. Andrew Lloyd Webber halusi sen edutettävän rock-areenalla. Koko shöy alkaa polttopulloilla, mustilla huppareilla ja poliisin väkivallalla - olemme keskellä vallankumousta, liikettä kuten Occupy Wallstreet. Mutta on ikävää että Magdalan Maria pyyhkii mustan huulipunansa. Minulle tuo satuhahmo jeesus ei ole koskaan ollut kiinnostava hahmo. Marttyyrit on niin pirun itsekkäitä egoisteja.

Brianin elämä ( Life of Brian ) kertoo hienosti miten hurahdetaan liikkeeseen ilman aivoja ja sydäntä ja palvotaan esim sandaalia. Hienoa leffassa on myös suhtautuminen terrorismiin, ja ryhmittymiin, jotka hajoavat hiusten halkomiseen.







Käsikirjoitukset eivät pala...


Useamman mieleen tuli myös hirveä skandaalinkäryinen lehtiartikkeli Roikut jo ristillä, Mukka. Kenellä on oikeus kirjoittaa vihapuhetta roskalehtiin 1970-luvulla?

Salama lyö useamman kerran. Ja muutos tapahtuu. Nukketeatteri toimii, se on kaunista, ja herkkää. Erityisesti tuo traaginen tarina, aikansa me too, jossa naiselta puuttuu koskemattomuus omaan vartaloonsa. Mikään ei estä äijiä, isäntiä, pomoja raiskaamasta työntekijöitään, piikojaan, orjiaan. Naisella ei ole mahdollisuus aborttiin. Nainen joka tappaa lapsensa.

Siinä on myös Frankensteinin tarinaa, kun Mestari kootaan eheäksi, musiikkimaailma ja efektit kuulostavat Rocky Horror Picture Showlta.

Miksi tarvitsemme humpuukimestareita? Voiko menneen, ja tulevan muuttaa? Kuka saa toisen mahdollisuuden? Tarinassa, dualistisessa kertomuksessa on monta pelastajaa. Mutta myös ihmisiä, jotka haluavat.

Kirjailijat ja kriitikot pitäisi kuulua älymystöön, mutta kirjoittavat kritiikkiä ilkeästi, ja kaiken huipuksi vaan mässäillä ranskalaisella ruualla. Ihmiset haluavat kohota yhteiskeittiön arjen yläpuolelle.

Mutta miten meille käy...
Kun he, mustan magian lähettiläät, sovittelijat, kaiken korjaajat poistuvat?




Teatterin lumoa 2017, eli valokuvasin Mestarin ja Margaritan live-teaseriä ;) Saatana saapuu Willensaunaan

Asiaan liittyviä ja liittymättömiä viisuja ja viserryksiä:

Teatterissa 2018 nautin minä -soittolistani juutuupissa sisältää musiikkia, trailereita, mielleyhtymiä ja ehkä showreelejäkin:


ja muut viisut:




Olin KGB:n selleissä, Tallinnassa. 7.4.18. Liittyy eiliseen iltaan, Mestari ja Margarita -näytelmään, ja samannimiseen Bulgakovin romaniin. Käsikirjoitukset eivät pala. Mutta kuka on valtion vihollinen? Ketä saa kiduttaa, kenet murhata, kenet karkoittaa Siperiaan? Harrastan välillä synkkiä, alakulttuuria sisältäviä,  ja / tai kauhuromanttisia matkoja tyrmineen kaikkineen. Tärkeintä on historia, ja muistamien, ei lakaista maton alle, vaikka - ja juurikin kun Viro viettää itsenäisyytensä juhlavuota. Osoitteessa  Pagari 1, tahi Pikk 59, Satu Ylävaara Photography:





Haikeat jäähyväiset Pomppatillin Tompalle ja Kultamarjalle. Mutt´ LOTRailu jatkuu syssymmällä Turuus

Taru sormusten herrasta 19.05. 2018 Turun kaupunginteatterissa, kevätkauden vika näytös nyyh. Haikea oli kevään viimeinen näytös, koska Pomppatillin Tomppa ( Bombadil Tom ) ja Kultamarja esiintyivät yhdessä viimeistä kertaa tässä näytelmässä - syksyllä heidät korvataan. He olivat myös Legolas ja Arwen. Mikä on sääli. Anna Victoria Eriksson näytti jo luonnostaan keijulta. Tai siis haltijalta. En vieläkään käsitä miten hyvin Legolas onnistui ampumaan ne nuolet. Teatterimaailma on magian ja silmänlumouksen maailma.... Olli Rahkonen näytteli myös seitsemässä veljeksessä Turuus, Eriksson puolestaan vuorotteli Sarahin roolissa Vampyyrien tanssi -musikaalissa Helsingin kaupungilta.

Kamalaa. Pitää odottaa syyskuulle, että näkee seuraavan kerran.

Näin tämän proggiksen nyt neljättä kertaa. Vaiko viidettä? No, ei meillä lasketa. Edellisessä näytöksessä Pompadillin Tomppa oli erityisen vekkulilla tuulilla - roolin voi ilmeisesti jättää hymy huulilla.

Mutta täyttääkö tarina Bechdelin testin vaatimukset? No ei.

Eikä alkuperäistä tarinaa voi muuttaa liiaksi. Kuinka vihasinkaan pakolla tehtyä genreä "poikienkirjat" ja seikkailut joissa oli toimijoina vain poikia. Meillä maalla korvessa syrjässä ei ollut niin rajoitettua seikkailut. Äiti kyllä varoitti kun hypittiin ikkunoista, että varo ettei tule salmonellaa... Hypittiin vissiin lintujen ruokintapaikan päälle. Viisikossa viduddi tyttö joka joutuu tiskaamaan. Pojat ei.

Onneksi oli Peppi. Ronja ryövärin tytär. Sekä Petronella, aktiivinen prinsessa joka pelasti itse itsensä, kun prinssi oli laiska vätys.

Kuumalla lavaklubilla oli Beyond Bechdel seminaari taannoin josta bloggaan myöhemmin. Mikä on tarinan tasapaino? Kuinka monta naista pääroolissa? Miten jakautuu repliikkien määrä?

Lauantaina immeiset, luultavasti, kokkoontuivat  katsomaan kuninkaallisia häitä. Kuninkaan paluussa Aragornin ja Arwenin spektaakkeli pesi ne täysin...

Klonkku on tarinan sankari. Tai antisankari. Tai pahis. Tai opas. Klonkku, rikkinäinen, miltei järkensä menettänyt. Siinä olemme samaa mieltä Klonkun kanssa kuinka kauhea on auringon räkötys. Hyi, kamalaa, sattuu silmiin...

Ikävää Tolkienin saagassa on naisten poissaolo,  ja  luokkakeskeisyys, herrojen etuoikeus - sekä Sami että Klonkku kutsuvat Frodoa herraksi.

On hauskaa huomata kuinka hobitit käyvät Turun kaupunginteatterin Lippiksen kahvilassa ostamassa reissumiehiä - niitähän ovat itsekin. He pystyvät ostamaan tiskiltä - eivät seiso maitolaatikon päällä. Taikka dynamiittilaatikon, siis saippualaatikon.

Koska hobiteilla on aina nälkä ja koko ajan jano, kun eivät ole ensimmäistäkään aamiaista saaneet, saatikka toista, niin näytelmässä on peräti kaksi väliaikaa.

Minä kävin väliajalla syömästä evästä ulkona ja pikkuruinen hämähäkki yritti kivuta käsilaukkuuni. Otin sen pois, ja millään se ei olisi suostunut laskeutumaan kädeltäni. Voihan sen väliajan  niinkin käyttää... Leikkiä hämhäkin kanssa.

Näytelmässä on suuri kohtaus jossa tapaamme hirviön nimeltä Lukitari, harvoja naispuolisia hahmoja, muuten. Siinä on mukana sekä Ed Woodin tekemää  halpista, joka kuitenkin oli modernia multimediaa ja mosaiikkia, montaasia joista elokuva koostuu. Siinä on myös King Kongin saaren jättisuuria otuksia kuin 1950-luvun skifiäkin, kauhua, joka syntyy kun ihminen keksii atomipommin ja säteilyn, säteilytyksen - mitä hirviöitä, ihmisraunioita ja kaupunkien raunioita niistä syntyy. Myös rasistisissa ja kolonialistissa Tartsan-leffoissa oli jättikokoisia hirviöitä. Ainakin yksi hämähäkki. Tarzan-kirjat taas ei olleet rasistia eikä kolonialistisia. Seksismiä toki kummassakin.

Kaiken huipuksi vuorella Kaupunginteatterin vieressä on komea valtava hämähäkinverkko, julkinen taideteos nimeltä Network, suomennettuna verkosto, verkossa tehtävä ns työ. Ja yksiä lemppariveistoksiani Turuus. Se on Outi Sarjakosken ympäristötaideteos - ja jos aa sanoa, ja sanon siitäkin huolimatta, se on just jetsulleen oikealla paikaalla..





Gandalf sanoo, ettei tämä ole mikään huviretki, piknikki, eväsretki. Välillä puolituiset, hobitit ovat kuin pikkulapsia joita pitää kaitsia ja kieltää kaikesta. Erityisesti Pippin on nuori, tyhmä ja viaton kuten koiranpentu, joka ei vielä tiedä maailman pahuutta. Hän töppäilee kaikessa - koska hän ei tiedä, että mihinkään ei saa koskea,  tulta ei saa sytyttää, uusia ihmeellisiä kapistuksia ei saa sörkkiä.

Gandalfissa on paljon velhoa nimeltä Merlin, ja hobiteissa samaa kuin pyöreän pöydän ritareissa.

LOTRailua Kalevalassa


Varsinkin tässä versiossa Gandalf on hyvinkin Väinämöisen kaltainen, varsinkin veneessä. Tarinan alussa seppä takoo, luo Sormusten sormuksen. Kuten Ilmarinen tarinassanne Kalevalassa. Mutta Sampo on mystisempi ja monipuolisempi kuin sormus.

Louhen kaltaista vahvaa itsenäistä naista tarinassa ei sinänsä ole, vaan Arwen, ja Éowyn, tuo Rohanin Valkea Neito. Ja Galadriel.

Onko Ruusa Tölli vain tyttöystävä vaiko myös toivon symboli? Rauhan, kodin, yhteiselon, tulevaisuuden.

Mutta onko Louhi havaittavissa noissa tummissa linnuissa, lentävissä hirviöissä? Gallen-Kallelan töissä, ihan Helsingin kaupungin museon kattomaalauksissa Louhi on vanhempi nainen, itsenäinen harpyija. Naisen vanhenemisen merkit ovat ikävällä tavalla kuvattu, kuten kauhussa, jota rakastan ja kulutan. Vaikka Väinämöinen on veneessä, niin hän ei seksuaalisesti lähentele Louhea kuten Aino-parkaa. Tuostahan tuli kohua, että pitäisikö tuo seksistinen maalaus poistaa Ateneumista. Samalla pitäisi naisten alastonpatsaat poistaa. Ja pukea ainakin kuten miehet kurkkuun asti napitetut Leinot, Lönnrotit, istuvat presidentit.

Onko tässä teoksessa Kullervon kirousta? Vaikka suomenpystykorvaa ei näy jaloissa pyörimässä.

Peter Jacksonin leffaversiossa hobitit ovat miltei beatleja. Mikko Koukin versiossa heissä on kotimaista, mukavaa junttiutta, kuten Rummukaisen veljeksissä, ja Seitsemässä veljeksessä.

Hobittien hahmoissa on sekä savolaisuutta että karjalaisuutta, jos englanninkielisessä versiossa, tahi alkuperässä on irlantilaisuutta ja walesilaisuutta.

Hobittien elämä on kuin eilisen ajan suomalaisilla kesälomalla, jolloin vain nautitaan kävellä paljain, isoin jaloin nurmikolla, piippukessua kenties tuprutellen, ilman kiirettä, ilman ruuhkaa... Kuin Junnu Vainion Käyn kesälaitaa, ilman paitaa.... Ei estä kukaan kun matkaa teen.

Suomalaiset syövät hyvin. Sitten saunovat ja sitten syövät iltapalaa. Hobitit eivät sauno, mutta minulla on todisteita, että pesevät ainakin nassunsa. Ja Rivendellissä myös muutakin 😂👍



Nämä ihnisenpesuaineet. Tahi hobitin pesuaineet ostin halvalla Sveduista pari vuotta sitten.

Hobittien elo on rauhan aikaa. Suuria ongelmia ei ole. Välillä Suomenlinnassa kuvaan hobittien asuntoja jotka ovat piilossa ruohon alla. Miltei. Vaikka ne oikeassa elämässä liittyvät sotaan ja puolustukseen.

Mutta miksi Taru sormusten herrasta nähdään juuri nyt Turuus pääteoksena, vaikka on sisällisodan vuosijuhla? Jostain syystä Tolkien väitti kiven kovaan ettei tarinansa ole allegoria.

Haltijat ja kääpiöt kinastelevat vähän väliä. Heidän toransa on vanhaa perua, vaikka ovat miltei veljeksiä, tai ainakin naapureita, samalla puolella. Hyviksiä. Vapaita olentoja.

Kun taas örkit ovat jatkuvasti toraisia, täynnä vihaa, miltei syntymästä saakka. Jos he eivät ärjy eivätkä taistele tunteettomasti, niin he eivät pärjää edes hengissä. Bad To the bone? Pahuus asuu luissa ja ytimissä? Tolkienin saagassa örkit esitetään pelkästään pahoina ja jännittyneinä.

Tykkäsin paljon John Carpenterin leffasta Ghost of Mars, jonka näin Night Visions festivaalilla joskus vuonna 2001. Siinä ollaan avaruudessa, tarkemmin sanottuna tulevaisuuden Marsissa, jossa avaruuden örkit terrorisoivat, johtajanaan Big Daddy Mars naamaläviatyksineen. Heitä vastustaa feministit, harvinainen matriatkaatti. Leffan DVD:ssä on ekstroissa on hauskaa turinointia kuinka leffan statistit hilluivat hurjina pimeässä yössä keskellä aavikkoa - kuin oikeat örkit...

Sauronin silmä, kaikki näkevä silmä, Isoveli valvoo.... Tässä versiossa silmä on tulipallo, häntäänsä syövä käärme, kettu tulenhäntä kainalossa...

Kouki on epäilemättä omat Japperwokkinsa ja muut Pythoninsa tiirannut.

Edellisellä kerralla huomioon kuinka kauniit kädet sekä Sauronin suulla että Sarumanilla on. Sarumanin kädet olivat staattiset kun taas Sauronin suulla hyvinkin liikkuvat, kuin omaa elämäänsä elävät. Niin kuin Crispin Gloverilla elokuvissaan. Goottilainen hahmo Sauronin suu muistutti Vampyyrien tanssi -musikaalin Kreivi von Krolockia komeassa puvussaan. Vampyyrien tanssi -leffa taas tuli mieleen kun örkit marssivat öristen ja sapeleita kolistellen eteemme - ja hännän huippuna on kaksi örkiksi naamioitunutta hobittia. Kuin poika  ja professori vampyyrien tanssin tanssiaiskohtauksessa.

Goottilaisuutta on myös linnan luurangot, portaat, rauniot, joista aistii jotain Mario Bavan mustavalkoista, tehokasta goottilaisuutta, pahuutta ja toiseutta kuten elokuvassa Paholaisen naamio, joka näytettiin elokuvateatteri Orionissa taannoin jotta pääsin sitä kuolaamaan. Näin Musta peili nimisessä perin pätevässä kauhuelokuvan käsikirjassa siitä kuvia 1980-luvun puolessa välissä ja siitä lähtien olen halunnut sen suurella kankaalla nähdä.

Hobittien puolinaamioihin hieman petyin, vaikka ymmärrän, että elokuvaan voi maskeerata örkkiä neljä tiimaa ja sitten kuvataan, ja mokailut, blooperit poistetaan. Tai pistetään blu rayn ekstroihin, yllätysmuniksi. Elokuvassa kohtauksen voi aina uusia. Mutta teatterissa ei. Leffassa örkit voivat olla myös mykkiä ja äänen lisätä myöhemmin.

Aragorn nyt vaan on niin huikea. Vaatimattomuudessan ja painiessaan ongelmien kanssa, miksi rakastua haltijaan, tuleeko minusta hyvä kuningas.

Ja entit. Puuparrat. Puuhaltijat itkettivät taas eniten. Vaikka loppukumarruksissa useammankin silmä kostui - myös lavalla. Miksi metsiä tuhotaan? Metsä on rauha, keuhkot, virkistäytyminen, ainutlaatuinen paikka.

Kuten teatterikin.






Loru sorbusten herrasta oli hauska parodia aikoinaan, tässä uusi kansi




Oho. Onko Tolkien lukenut myös Kiven Seitsemän veljestä? Kovasti kuulostaa tutulta aarre, precious, peikko....



Oikein hyvvää Tolkienin synttäriä! Tiesitkö, että meillä oli Vesiraukka kuten tässä Ante Aikion Aigi-sarjassa jo kauan ennen Klonkkua. Čáhcerávga eli Vesiraukka saamelaisesta mytologiasta.


LOTRailua ja hobitteja:


Jouluna 2016 telkkarista tuli hobitti-elokuvia, jossa on mainio kattaus joulusyömiseen: rohmuavat sottaavaat hobitit versus vegaanit haltijat! ;)

torstai 17. toukokuuta 2018

Säpinää Helsinginkadulla: Isoveli valvoo Ryhmisnuoria 2081 Ryhmäteatterissa. Enskari 16.5.

Kunnianhimoinen ja kansainvälinen Ryhmisnuorten 2081 - Isoveli valvoo -näytelmän enskari oli eilen 16.05.2018 Ryhmäteatterissa, Helsinginkadun näytämöllä. Monikulttuurinen esitys koostui puoleksi ns. kantasuomalaisista, ja puoleksi maahanmuuttajista, jotka olivat opettelemassa Suomen kieltä, tai siinä jo pitemmällä. Kielenä oli mm suomi, englanti, espanja, arabia.Kaikkia en tunnistanutkaan.

Paikoitellen tekstistä ei saanut selvää, kun taustaäänet, musiikki, möykkä tms oli liian kovalla, toisinaan ääntämisestä ei saanut täysin selvää, ja joskus puhe oli liian nopeaa. Kun on tottunut kotimaiseen artikulaatioon, ja armeijassa huutavien palleahengitykseen. Mutta tämä ei luultavasti haitannut - muissakin kotimaisissa produktioissa ääni välillä hukkuu taustamökän - tai komeasti soitetun torvimusiikin alle kuin linssikeitto afgaanimattoon.

Kokoonpanon kansallisuuksia on valittu mukaan tasapuolisesti, ja ohjaaja haluaakin puhua monikulttuurisuudesta sekä rikkautena että voimavarana. Osan näyttelijän taustoista ja perheistä on kokenut oikeata terrorismia, kidutuksia, murhia, totalitarismia. Tämä koskettaa monella tasolla. Ja monia.

Kulissit olivat osin edellisen Ryhmiksen näytelmän Muodonmuutos jäämistöä. Osa tekstistä oli myös samaa, niin toistui aktiivimalli kuin sotekin. Ja tietysti koulutuslupaus - eli tuo oikeiston valehteleminen, ettei koulutuksesta leikata. Ja sitten oikeisto leikkasi koulutuksista. Eli tulevaisuudesta. Tulevaisuudestamme, verojemme maksajien tulevaisuudesta ja valinnoista. Unelmista. Arjesta. Kaikesta. Oikeisto.

Mukana oli me too ja muutkin ajan ilmiöt - olimmehan totuusministeriössä. Oikeassa elämässä, eli valitettavasti vuonna 2018, juuri nyt,  käytännössä natsipuoleen jäsen oli plagioinut gradussa yli 30% jonkun toisen alkuperäisestä tekstistä - myös kirjoitusvirheineen, ja kirjoittanut suomen pienellä! Ja kun tätä rikosta tutkitaan, niin tämä plagioija syyttää ajojahdista, ja aikoo aloittaa oikeustoimet!

Elämme, valitettavati, dystopiassa minkä George Orwell kirjoitti vuonna 1949.


Orwellin kaksoisjattelu
"Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa. " Wikisitaatit


Päähenkilömme Winston Smith on jämpti Totuusministeriön virkamies, joka alkaakin kyseenalaistaa systeemiä, Isoveljeä, joka on tietenkin rikos. Ajatusrikokset saadaan pois uutiskielellä.

Kun kirjoitan uuskielen uutiskieleksi:



Ajatusrikokset saadaan pois uuskielellä ( newspeak ).

Ja kun oikoluen uuskieltä wikistä, tuleekin ilmoistus - myös Googlen ja Wikipedian privacy policy muuttuu. Mikä on enää omaa, yksityistä? Mikä jaettavissa. Totta. Tärkeää.


Orwellin uuskieli wikipediassa.

Hirvittävä englanti valtaa näyttämön. Työelämässä englanti on vallaannut tittelit kuin ripuli. Tai jokin muu leviävä, tauti. Äijät keksivät nykytyöelämässä mitä hullumpia titteleitä iselleen, vain että saavat kyltin jossa lukee President of.

Kun 80-luvulla äidinkielessä ja kirjoittajapiireissä kitkettiin svetisismiä, niin nyt rikkaruoho-Enklanti on äänessä. 90-luvulla oltiin äidinkielessä ja kirjoittajapiireissä huolissaan kielen köyhtymisestä, että kahvilassa sanottiin: Tosta toi. Eikä sanottu: yksi aleksanterinleivos, kiitos. 2000-luvulla meillä ei ollut enää varaa kahviloihin, emmekä tienneet miltä leivokset näyttivät. Saatikka maistuivat.

Emma Goldstein näyttää Lady Dominalta ja vahvalta bond-tytöltä, siis Famke Janssenilta, joka kyllä pärkää. Goldstein johtaa vastarintaa hallitusta vastaan. Työväenluokan on saatava vallankumouksensa.

Ohjelmavihkosessa lainataan Vuonna 1984 kirjan esipuhetta ( Vesa Sisättö ), jossa kerrotaan, kuinka Orwell sai vaikutteita dystopiaan suoraan Stalinin ajan Neuvostoliitosta. Vaikka Orwell itse kannatti sosialismia, kuten jokainen järkevä ihminen, niin Espanjan sisällissodan kokemukset herättivät hänet.

Totalitarismi on myös tätä. Laibach on hieno orkesteri joka peilaa / pelaa totalitarismilla. Laibachia ei tässä kuulla, mutta mikä ettei.

Tässä Laibach esiintyy ensimmäisenä länsimaisena spektaakkelina Pohjois-Koreassa. Tästä tehty dokumentti on katsomisen arvoinen! Itse asiassa katsoin sen Night Visions -festivaaleilla kahdesti. Toisella kerralla mukana oli alkuperäisen Laibachin jäseniä yks kappale...

Näin.

Toisaalta, karmivaa kyllä, George Orwellin synkkiä näkymiä ja keksintöjä on jo käytetty. Sekä totalitarismissa että länsimaisessa demokratiassa.

Mutta mikä sitten on epälänsimainen demokratia?


Goldsteinin kätyrinä on sadistinen hullu suikkapää, erinomaisesti näytelty, ja jos bond-kuvastossa ollaan, niin itäblokin Rosa Klebbin ( häntä näytteli Kurt Weillin työpari ja puoliso upea laualaja Lotte Lenya ) tai vastaavan tyyppinen bond-vihollinen / bond-tyttö. Joka voisi olla myös Iron Sky -elokuvasarjan seuraavassa osassa. Tai kumpikin voisi olla.

Kun aika on... -teema soi soittorasiassa, ja myös eri kielillä laulettuna. Se tuo vedet silmiin, siinä on Seija Simolan poismeno, sekä Romeon ja Julian tarinan ydin.

Tarinan Julia on itsenäinen sankari, vapaustaistelija, aktivisti, kapinallinen, jolle vihreä aate on tärkeä. Luonto, metsät. Vähän hän tuo mieleen elokuvan Warm Bodies naispääosan, eli Julian. Tuo mainio romanttinen elokuva on zombieajan versio Romeosta ja Juliasta...

Ekosoturi-Julialla on arvomaailma siis kohdallaan, hän kirjoittaa vihreään lehteen, sillä pitää itseään maltillisena aktivistina.

Koreografia on etenkin poikien tansseissa ja muuveissa huikeata. Ruutuhousuinen rento heppu, itse asiassa dandy, kuin suoraan Bret Easton Ellisin kirjoittama hahmo juppeilemassa etuoikeutettuna.


Suomessain ollaan matkalla Orwellin dystopiaan...


2010-luvulla oli kirjallisuudessa,ja sittemmin myös elokuvissa hurja suuntaus, nuorten dystopiat. Termi isoveli  bigbrother on kulutettu miltei loppuun vastenmielisessä samannimisessä tosi tv - ohjelmassa. Minulle Orwellin vuosi 1984 on tuttu muun muassa sekä Bowien että Eurytmicsien kautta. Eurythmicsien albumi 1984 (For the Love of Big Brother).

Bowie halusi tehdä siitä version, mutta ei saanut, niinpä hän loi Diamond Dogs -konseptilevyllään oman dystopiansa. Any day now.... Vieläkin se tuntuu. Satiinihousuissa.

Kirjana sitä luin 1980-luvulla, samaan syssyyn Keseyn Yksi lensi yli käenpesän, ja Vonnegutin kanssa. Puhumattakaan enemmän undergroundista ja feminismistä. Nyt kuin sitä e-kirjana englanniksi. Yle näytti kanavallaan leffan, joka on rujo, lohduton, ja John Hurt nimensä veroinen...

Juutuupin soittolistassani on lisää Hurtin haastatteluita aiheista 1984 ja V kuten verikosto.

Mielenkiintoista onkin, miksi oikeassa maailmasta halutaan jakaa kaikki virtuaalisesti, huikeat huippukohdat, hassuimmat kömmähdykset palveluissa, joka syynäävät tarkasti kulutustottumuksia, arvomaailmaa ja mahdollista uhkaa... Halutaan kulkea tuo isoveli taskussa, tai nyttemmin kourassa, kaikkialle. Mutta millä hinnalla?

Olen nyt ollut ilman puhelinta sekä ilman kotona olevaa internetiä useamman viikon - ja tuntuu pirun hyvältä. Niin kuin ennen vanhaann ;) Olen aivan kuin Mobile Horror -teoksessa näyttelevä Pertti Sveholm, jolta matkapuhelin tipahti hyysikään. Tai muuten pimeni viikonlopuksi IT-kuplan puhjettua kuin mätäpaiseen.

Kunnon teatteri jonglööraa myös poliittisella korrektisuudella ja kulttuurien omisella: valkoisessa päähineessä tulee lavalle Kekkosen perillinen. Tarvitaanko nyt Eri-Keepperiä? Miksi taide kuten teatteri ei saisi käyttää keinoja, sitä tai tätä.



Tässä tuo taustakuva Kekkosesta ja rauhanpiipusta, lainattu Iltalehden sivulta, jossa voi jakaa muistelunsa Kekkosesta linkissä.


Isoveli valvoo Ryhmisnuoria 16.05.2081 eikun 2018. Näin tämän vaparilla, tattis kuuluu Ryhmikselle.



Tekijäloota:


Ohjaus ja sovitus: Jonna Wikström
Lavastus ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Äänisuunnittelu ja musiikin sovitus: Markus Bonsdorff
Valosuunnittelu: Mia Jalerva
Videosuunnittelu: Vilma Vantola
Koreografiat: Kaari Martin
Ohjaajan assistentti: Siiri Karjula
Tuottaja: Noora Lattunen

NÄYTTÄMÖLLÄ

Deka Abdi, Qaali Mohamud Abdulahi, Alba Valderrama, Ali Saad, Manar Asad Al-Samarrai, Amos Bonsdorff, Annamaria Kaatonen, Wahedullah Gahlarzeh, Janette Hirvonen, Jesse Gyllenbögel, Julia Von Lerber, Mariel Helovirta, Milana Novokmet, Farhan Muhammed, Javad Nabizada, Nella Backman, Niilo Lahtinen, Adnan Rahim, Roosa Vuokkola


Lainaus Ryhmiksen sivulta:

"Ryhmäteatterin nuortenteatteri tuo yhdessä maahanmuuttajanuorten kanssa Helsinginkadun näyttämölle George Orwellin hyytävän dystopian!

Orwell – Saarakkala:
2081 – ISOVELI VALVOO

"Suuryritykset, raha ja kansakunnat ovat olemassa vain mielikuvituksessamme. Ne ovat tarinoita, jotka olemme keksineet palvelemaan meitä. Tarinat ja kuvitelmat eivät ole pahasta. Ne ovat elintärkeitä. Tarinat ovat kuitenkin vain työkaluja. Niistä ei saisi tulla tavoitteitamme eikä mittapuitamme emmekä saisi uhrata elämämme niiden palvelemiseen?" Harari, Homo Deus

2081 - Isoveli valvoo on RyhmisNuorille sovitettu esitys, joka pohjautuu Janne Saarakkalan näytelmäsovitukseen George Orwellin teoksesta 1984. Esitys on hyytävä dystopia, jossa päähenkilö Winston Smith on töissä totuusministeriössä ja kuten asiaan kuuluu, muokkaa totuutta keksimällä valheita. Se on jäinen ja ajankohtainen tarina totalitarismin, nationalismin, yksityisyyden tuhoavan valvonnan ja sensuurin vaaroista sekä välinpitämättömyydestä luontoa kohtaan. RyhmisNuorten sovituksessa kuullaan myös nuorten ajatuksia tulevaisuudesta. Esitys on osa ESR:n rahoittamaa Porukalla pääosaan -hanketta, joka tukee maahanmuuttajataustaisia nuoria taiteen, kulttuurin ja koulunuorisotyön keinoin. Ryhmässä on mukana 10 kantasuomalaista teatterin harrastajaa ja 10 maahanmuuttajanuorta.

"Vähitellen ihminen on vain mykistänyt eläin- ja kasvikunnan. Maailmasta tuli yhden ihmisen show. Ihmiskunta seisoi yksinään tyhjällä näyttämöllä, puhui itsekseen, ei neuvotellut kenenkään kanssa." Harari, Homo Deus

George Orwellin klassikkoteoksesta ”Vuonna 1984” dramatisoinut: Janne Saarakkala

"


16.5.2018
18:32 Tältä näyttävät Ryhmisnuoret juutuupissa:

Zombieajan Roomeoo ja Juuliaa, eli Warm Bodies:

Seija Simola teki tunnetuksi kotimaisen version:

Nino Rotan haikea sävellys:

Orwell ja John Hurt:

Nineteen eighty four:

Bowien dystopia:

ja ja 1984 ja orwellilaisuus tviiteissäni:
1984 orwellilaisuus katutaiteessa ja graffitissa:
ja lisää:

Silti mua valvotaan, joku elämä[ä]ni arkistoi...
Suakin valvotaan, joku suakin vartioi...
Systeemi valvoo ja ihmisiä kortistoi....
Systeemi valvoo....

Pelle Miljoona dystopiaa 1970-luvun lopulta:



 



 Systeemi valvoo:



  




Ja sitten Ryhmisnuoret puhuvat tulevaisuudesta.