Myös Kansiksen näytäntökauden avajaiset olivat, tällä kertaa kuumalla pienellä näyttämöllä. Aluksi tilastoja, jonka mukaan miehet ohjaavat teatterissa 60%, niin tällä kaudella Kansallisteatterissa toimii kuusi naista ohjaajana. Näyttelijöinä on tuttuja tyyppejä, mutta myös teakkilaisia. Tekijöinä ja päähenkilöinä ei ole pelkästään valkoihoisia olettettuja heteromiehiä. Hyvä niin. Tapetilla on klassikkonäytelmiä itänaapurista ja Waltarin Mikalta, mutta sopivassa suhteessa uutta kamaa, monologia, jotka aiheuttivat yleisössä suurimmat naurut. Yhteisenä nimittäjänä auki revitty Eurooppa, kahtia revitty Eurooppa. Se Eurooppa, jossa elämme. By Satu Ylavaara Photography 2018:
Kati Outinen Tainaronissa
Ilta tai siis amupäivä alkoi Sinikka Sokan laululla, näytelmästä Musta Saara.
Sinikka Sinikka luloi niin kuin ennen, katsoin uudelleen vast ikään Peter von Baghin ohjaaman dokun Agit Prop -bändistä, yhteisöstä ja liikkeestäkin vuosien varrella. Viime aikoina Turuus antifasisteja otetaan kiinni, pidätetään ja paheksutaan kun he heittävät natseja banaaneilla. Mutta poliisi anta natsien marssia natsimarssissaan, ja jopa suojaa natseja. Miksi näin on?
ohjaaja Laura Jäntti: Musta Saara. Outo ooppera Euroopasta. Kirjoittajana Pirkko Saisio ja säveltäjänä Jussi Tuurna.
Teatterin pitääkin reagoida aikaan. Olla tässä ajassa. Mustan Saaran promokuvat ovat groteskeja, modernia kabareeta, ehkä itä-Euroopan reunamailta.
Kansiksen
sivulta: "
Ja nyt: Musta Saara – vauhdikas, hauska ja älykäs sirkus maailmasta, jossa elämme! Tarinankuljettajina nähdään kolme kotimaista tähtinäyttelijää: Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström.
Unioni on luvannut rahat uusien, modernien asuntojen rakentamiseksi Transilvaniaan Romanian romaneille. Asuntoalueen alta on purettu suursikala, sitten rahat ovat kadonneet. Romanit jatkavat matkaansa Ranskaan, Camarguen suistoon omaa suojeluspyhimystään tapaamaan, mutta matka takkuilee, kun vastaan tulevat husaarit, jotka puolustavat maataan ottomaaneja ja janitsaareja vastaan. "
Mika Waltari: Gabriel
Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä. Kuvassa Karin Pacius ja Paula Siimes
Kansiksen
sivulta: "
Mika Waltarin rakastetuin komedia on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä!
Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen nuori nainen haluaa muutoksen ankeaan elämäänsä, mutta on taloudellisesti riippuvainen tädistään. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin. Selviytyykö kukaan voittajana rakkauden, rahan ja vallan juonitteluista?"
Olen aina pitänyt tästä julmasta leikistä, analyysistä, teemoinaan vaikka rikos ja pyramidihuijaus, miksi ihminen antaa tulla huijatuksi. Mitä yksinäisyys merkitsee, miksi pelkää tulevansa naurunalaiseksi, kuinka voimakas vietti rakkaus, seksuaalisuus, läheisyys on. Tarina on vintage -ajalta jolloin keski-ikäisellä tai vanhemmalla naisella, joita kutsuttiin rumilla nimillä, ei miesten mielestä ollut aktiivista seksuaalielämää, tai oikeutta tai tarvetta siihen. Vanhapiika ( spinster ) on sananakin niin ällö, se lleviivaa että on vanha ja vielä että jonkun orja.... poikamiestyttö on vielä ällömpi sana, itse asiss täysin järjetön ja turha. Sen sijaan ikäneiti sanana on hauska kun sen lausuu ironisesti mielessään...
Miksi haluaa menettää kaiken.... Vaikka Sampo Sarkolan takia tekisi mitä vaan ;) keventävä hymiö lauseen lopussa... Televisiossa tuli Stalkkeri, jota katsoin, ja miespääosassa Sampo. Sitten bussimme pysähtyi sairaalan nurkille, ja Sampo nousee bussiin. Ei tosin meidän bussiin, vaan toiseen. Ja huvitti mielleyhtymä stalkkaukseen ja stalkkeriin - kuka stalkkaa ketä, vaan eihän se naurun asia ole.
Onko teatteri aina stalkkausta?
Ihmettelen myös miksi Turussa muuten mainiossa turisti-infossa jaetaan romanttinen reitti Turuus -karttoja, joissa usemmalla rastilla pysähdytään Auervaaran takia. Auervaaran! Romanttisella! Onko itsensä huijaaminen romantikka? Jarkko Sipilän rikoskävelyllä Helsingin keskustassa myös pysähdytään Auervaara -rastilla ja katsotaan menneisyyteen, vankiselliin, jossa Auervaara teki itsemurhan.
ja kuinka monta rikost jätetään ilmoittamatta häpeän vuoksi...
Teatterin lavalle heijastettiin makeasti pyäreäkulmaiselle pleksille näytelmien julisteita, kuten tässä myytillinen Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia.
Erään perheen taru.
Ohjaus
Johanna Freundlich.
Kansiksen
sivulta: "
Sodan jaloista pikkulapsena Suomeen muuttanut Bekim (Toni Harjajärvi) on Kosovon albaani. Filosofiaa opiskeleva, elokuva-alasta unelmoiva nuori mies harrastaa satunnaisia ja kylmäksi jättäviä miessuhteita. Hän päättää hankkia itselleen lemmikin, boakäärmeen. Käärme luo Bekimin elämään turvallisuuden tunnetta, mutta ulkopuolisia matelija pelottaa. Käärmeen ja Bekimin yhteiselosta kehittyy salainen symbioosi. Tilanne saa uuden käänteen, kun Bekimin luokse muuttaa puoleensavetävä ja kahdella jalalla kulkeva Kissa (Ville Tiihonen)."
Kuriositeettina kurkkaus menneisyyteen Italiassa, jossa hengailimme pakolaisten, Kosovon albaanien kanssa, 1990-luvulla... Kun miettii Jugoslavian hajoittamista silloin, ja etnisiä puhdituksia. Kun miettii, kun muistaa...
Minä näköjään sidon itseeni, historiaani ja tulevisuuteeni näytelmät, siksi ne puhuttelevat, tekevät rihmastoja, tontunpunaisia lankoja.
Kuvassa Pirjo Määttä monologissa, näytelmässä Lista, ohjaus Irene Aho. Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä La Liste herätti yleisössä suuret naurut pilkun tarkan kliinisen arjen ahdistamina listoineen ja tarkkoine sääntöineen...
Naurun avulla, naurun jälkeen voi käsitellä kaikkea. Näytelmiä voi ohjata ja varsinkin käsikirjoittaa keittiöstä. Mutta alue, seutu sen ulkopuolella.
" Tahraton keittiö.
Keittiössä on nainen, kolmen lapsen äiti, perfektionisti, jonka kodin ja lasten hoito sujuu mainiosti tehtävälistojen laatimisen avulla.
Muutto maaseudulle oli naisen oma toivomus, oma ihannekuva perheidyllistä, mutta hän ei viihdykään uudessa kotikylässä. Talo seisoo keskellä kuivaa, hengetöntä peltomaisemaa, eikä kylässä ole yhtäkään sukulaissielua. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Camilla, raskaana oleva, boheemi äiti, jonka kaoottinen elämäntapa ja neljä kuritonta lasta vasta ärsyttäviä ovatkin.
Mutta kun Camilla kuolee pian viidennen lapsensa synnytyksen jälkeen, nainen järkyttyy. Olisiko hän voinut estää sen? "
P. S. itse rakastan listoja, kaaoksessa.
Heini Junkkaala: Homoäiti
Homoäiti
Tätä hän ei vanhemmuudesta tiennyt
Teksti ja ohjaus: Heini Junkkaala
Provoktiivinen nimi varmaan fasistihallitukselle jonka ministerit, hyvinkin valkoiset miehet, haluavat kieltää abortin, translain uudistamisen, tasa-arvoisen avioliiton, sateenkariperheen arjen, ja kaiken muunkin järkevän.
Tämä monologi herätti monia suuria nauruja. Eikä ihme. Riemastuttavia katkelmia.
"Kun hän sai toisen lapsensa, häneltä otettiin pois oma aika ja tila. Hän asettui kokopäiväisesti toisten palvelukseen. Hänelle jäi päivässä yksi tunti omaa aikaa. Hän päätti käyttää tuon tunnin kirjoittamiseen. Hän alkoi dokumentoida elämäänsä pienten lasten äitinä. Kirjoittamiselle oli vain yksi sääntö: hän ei sensuroisi mitään.
Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka eivät yleensä pääse teatteriin, koska jalassa, kädessä, tississä, parrassa roikkuu yksi tai useampi tahmeakätinen lapsi.
Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka ovat itkeneet aamulla, koska eivät tiedä, miten selviytyä univelkaisena uudesta päivästä. Niille, jotka ovat epätoivoissaan olleet vähällä potkaista kissaa, tai ovat potkaisseet kissaa. Niille, jotka ovat menettäneet sosiaalisen kontrollinsa, huutaneet bussikuskille liian nykivästä ajotyylistä, pillastuneet remonttimiehelle, joka on sattunut röyhtäisemään väärään aikaan.
Homoäiti on tehty ja omistettu niille, joille suihku on ainoa paikka piirtää omat rajansa, mutta jotka suihkuun eivät taaskaan ehtineet. Niille, jotka ovat löytäneet kakkaa paidastaan, oksennusta housuistaan, hammastahnaa hiuksistaan, harmaata hiuksistaan. Niille, jotka unohtavat kaiken, rukkasen, syntymäpäivän, päiväkotimaksun, puolet kahden asian ostoslistasta, tapaamisen, peiliin katsomisen, tissin laittamisen rintaliiveihin imetyksen jälkeen, lupauksen, kaiken sen mitä puhuttiin viisi minuuttia vanhenneessa todellisuudessa.
"
© Satu Ylavaara Photography 2018