▼

maanantai 12. marraskuuta 2018

Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä elää teki minusta itkijänaisen 09.11.2018

Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä näytelmä 9.11.2018 on parasta päihteetöntä perjantainviettoa. Tässä yksi syy: 

1) Mennä ulos, vaikka on marraskuu, ja istua teatteriin.

Ryhmäteatterissa näytelmässä 9 hyvää syytä elää tunteet olivat hyvinkin pinnalla, ja vapaina. Kun on tottunut aiempiin koskettaviin esityksiin jossa lavalla on koko ryhmä - olivat he sitten peikkoja, syöpäläisiä tai hullujenhuoneella, niin aluksi tuntui vaikealta katsoa herkkää ja nuorta, haurasta näyttelijää pääosassa ihan yksin. Ella Mettänen on tullut tutuksi mainioista traagisesta komediasta nimeltä Tsehovin Lokki, jossa hän teki puolet rooleista. Mielenterveyskuntoutujaa pelätään, tarttuuko rikkinäinen mieli? Ei. Pelottaako, että sanooko jotain pöljää, ja peruuttamatonta. Millaisia on hyvät neuvot? Miten keskustella ihmisen kanssa jolla on maaninen vaihe. Milloin pitää puuttua, ja miksi.

Kolmikymppinen Klara Harmaa. Tyttö, nainen, ihminen, jonka pitäisi tuulettaa patjansa, hankkia huonekaluja, palauttaa yliopiston kirjoja, mennä ulos lähikauppaan. Onneksi on kämppis Hämppis, sympaattinen mutta hiljainen hämähäkki viemärissä.

Kuinka vaikea on pysyä vauhdissa, kestää, selviytyä, yrittää. Onko mitään syytä jaksaa?

09.11.2018 itkijänaisista Lacrimosaan vollotin, ja huomioin koiran ehdottomasta rakkaudesta kuntoutuvalle. Tämäkin oli teatteria myötätunnosta, myötätunnolla, jaettavissa. Hormonit heittivät häränpyllyä ja näytelmä teki näkyväksi, ja kuuluvaksi, mitä merkitus on sotella ja leikkauksilla, auttavan henkilökunnan ylikuormittamisella, kilpailutuksella. On Ryhmäteatteri ennenkin ollut hermolla ajan ja humaanisesti antanut äänen vaiennetuille ja syrjäytetyille. Mutta nyt ollaan erityisen äärellä. Herkkä Ella Mettänen pääroolissa, Santtu Karvonen myös valokeilassa, ja Urho Kaleva, pikku rakki, joka myös haluaa rakkautta.

Urho-koiraa näyttelee hyvinkin jiveä osaava Juha Kukkonen - kuin suoraan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta.

Santtu Karvonen köpöttelee reinoissa ja rollaattorilla hakemaan punaista maitoa - kuten oikeassakin elämässä nämä hahmot, ihmiset ovat tuttuja. Rasismia käsitellään, syömishäiritöitä, koulukiusaamista. Robin Svartströmin deeku viettää surullista ikuista vappua, kun tytär ei halua enää pitää yhteyttä. Hänessä on vivahdus Andy McCoyta. Minna Suuronen on tiukka kaupankassa, jonka elämässä kaikki pitää olla jämptisti kuten säännöissä kirjoitetaan. Suurosen hahmo on tässäkin teoksessa törmäyskurssilla rasismin ja ennakkoluulojen kanssa. Kuinka vapauttavaa on maahanmuuttajanaisen nauru, kun hän kuulee mangon kilohinnan Impivaarassa. 

Millaiset asiat syrjäyttää ihmisen ja inhimillisyyden. Suorittaminen, opiskeluissa, töissä, instagramin kattauksissa, lomavalinnoissa. En ylensä kirjoita syrjäytynyt vaan selkeästi syrjäytetty, sysätty, hylätty, juoksutettu, kyykytetty. Paineet ja vaatimukset tulevat vallan muualta.

En ole koskaan ymmärtänyt työhaastattelussa, hissipuheissa ja presentaatioissa, joissa kysytään kuinka hyvä on stressinsietokyky. Jos on niin maailman mainioin työpaikka, niin eihän siellä pitäisi olla virheitä, epätasa-arvoa, vahinkoja, jotka tekevät työntekemisen sietämättömäksi...

Mitä tapahtuu kun kilpailutetaan, sekä sotea että oppilaitoksiakin. Mihinkä Moolokin kitaan olemme joutumassa. Miten kuilusta nousee ylös. Miten mielenterveyspuolen henkilökunta jaksaa.

Erityisen hienoa oli pieni huomio, miten myötätuntoa, ja toisen kohtaamista voi tulla mutkan kautta, joskus maahanmuuttajille esitetään tosi naurettavia kursseja, samoin kuin kuntouttavassa orjatyötoiminnassakin, mutta nyt yhdestä kurssista oli hyötyä, opettaa naapurimme inkeriläistä itkijänaisen laulua, perinnettä, mutta Afrikan kautta... Aiemin Ryhmiksen Muodonmuutos näytelmässä loputtomia kursseja oli työttömille tai siis työttömyystilastosta siistityille työkokeilijoille ja kuntouttavan työtoiminnan tekijälle järkätään kursseja jossa tehdään linnunpönttöjä. Kun pönttöjä kertyy tarpeeksi Hölmölässä, niin uudet kuntouttuvan työtoiminnan kursseille tulevat työttömät sitten purkavaat niitä, kuten Hölmölässä mattoja. Ei ihme, että siueltä nousee mm fasismi, kun syrjäyetty teutoonisen osaston yliopistosetä joutuu värkkäämään tällaista puupäätyötä.

Kansallisteatterin Masennuskomedia voisi olla läheinen teos, kenties sisko, kaukainen sisko burnoutista. Sosialistisessa mediassa alustana voi olla myös hyvääkin, tukea, verkostoa.

Seuraavaksi Ryhmis voisi tehdä velkautumisesta, pikavipeistä ja peliaddiktioista jutun. Viva Las Vegas!

Näin tämän medialipulla, bloggaaja kiittää, ja pyyhkii silmiään.


Tekijäloota


Rooleissa Santtu Karvonen, Juha Kukkonen, Ella Mettänen (vier.), Pihla Penttinen (vier.), Minna Suuronen ja Robin Svartström

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Mäkelä
Koreografi: Kaisa Niemi

Ryhmiksen kuvia - betonia silmänkantamattomiin 
no tämän otin, ja paljon parempiakin yökuvia 





Taiteella voi tehdä kaikenlaista, eheyttää, palauttaa, herättää.

Kun Helsingin metroissa oli tämä taide-kamppis, kampajnja #olehyvähelsinki eli Ole hyvä Helsinki -projekti, jota kuvasin ja jaoin sosialistisessa mediassa:




Lue lisää Ryhmäteatterin sivulta:
" 9 hyvää syytä elää on tarina nuoresta naisesta, joka on pudonnut yhteiskunnan kelkasta, mitä tulee opintoihin, työelämään ja ihmissuhteisiin. Sitä kutsutaan syrjäytymiseksi. Mutta ei kukaan oikeasti ole syrjässä. Jokainen on oman elämänsä keskipisteessä. Yhteiskunnan vaatimusten viidakossa, menestystä, superuria ja julkisuutta ihannoivassa ajassa, arvokkuutensa voi helposti hukata. 9 hyvää syytä elää kertoo tarinan kadotetun luottamuksen uudelleen löytämisestä. Se on pienten tilanteiden draama, jonka henkilöt ovat ulospäin vähäpätöistä väkeä, mutta sisältä suuria ihmisiä, kukin omalla tavallaan. "



juutuupin soittolistat ja mielleyhtymät:


klo