Wichmanin käsissä Rochester saa uusia sävyjä, koomisuuttaki, kömpelyyttä, turhamaisuuta, mutta myös herkkyyttä. Hienoja yksityiskohtia. Alussa hän istuu kotiopettajattareen selin rehvakkaasti ja machosti kuten Mad Menin graafikko könsikäs.
Sukupuolten ja sukupuolten rajoja ylitetään kauniisti ja tuoreesti. Miehet mekossa ja huulipunassa, ja naiste kirkkomiehen asussa eivät ole koomisia, tai vain koomisia, vaan ollaan tultu jo sen yli, puhtaasti. Samoin myös shakespearen ajoista jolloin lavalla sai olla vain miehiä esittämässä miehiä ja naisia.
Mutta kuka onkaan tarinan roisto. Mitä ongelmia tuleekaan kun avioeroa ei saa. Ketä tässä onkaan höynäytetty. Katsojaa ei ainakaan. Katsoin tämän toisen kerran lauvantaina. Ah.
Tässä taideprojektissa konventionaalinen romanttinen kuvasto ja mielleyhtymät potenssiin 10. Mihin tarvitsemme / tarvitsimme päiväkirjoja, runonpätkiä, kuivattuja kukkia, omaa nurkkaa, haaveilua, kiiltokuvia, hajukumeja, skräppäämistä, leikekirjoja, askartelua. Mitkä värisävyt kertovat heti, että nyt ollaan höpsösti in Love.
Kaikki teatteriarvosteluni tai karvosteluni, teatteripakinani, teatterijuttuni eivät ole pelkkää tekstiä, vaan myös kuvaa, fanarttia ja viideota.
Wichmanin käsissä Rochesteri muuntuu yksityiskohdittain tuntevaksi mieheksi, herkäksi, turhamaiseksi, epävarmaksi, leikkisäksi, mutta myös Mad Menin machosti istuvaksi könsikkääksi. Sukupuolen & -puolten rajoja ja määritelmiä muunnetaan tuoreella tavalla #JaneEyre @abosvenska pic.twitter.com/nOkSJKSZyy— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 28. tammikuuta 2019