Karamazovin veljekset tällä lavalla hajoaa käsiin sirpaleiksi, tuhkaksi, heijasttaviksi pinnoiksi, ja rakentaa itsensä uudelleen ja uudelleen, eheäksi. Ehdottomasti suositeltavaa ajanviettoa sellaisenaan, tai voi myös jälkeen päin lukea Dostojevskin lasten kuolemasta, keskeneräisestä kirjasta.
Hannu-Pekka Björkman on irti.
Hän römyää niin, että tulee yli laidan, heiluu reunalla, kirjaimellisesti, huojuen, pikareita särkien. Kuin tehden liittoa yleisön kanssa. Joka ilta uudelleen.
Eilinen esitys oli erityinen. Äärimmäinen, vaarallinen ja reunalla (kirjaimellisesti) oleva. Vaikkei laastareita tarvittu. Tällä kertaa. Näin tämän luultavasti kolmannen kerran. Toimii myös kuumassa teatterisalissa.
Onko nykytanssin ja liikkeen osuutta lisätty esitykseen? Aiemmin keskityin lamppuihin ja mikrofoneihin, pähkinänsärkijän pelottavaan hiipimiseen sämpläyksessä, mustiin helvetin koukkuihin - mihin helvetin koukkuihin???
- Ja ja rakeiseen, graafiseen ilmeeseen, taiteeseen, rakenteeseen, yhteistyöhön. Nykytanssista epilepsiaan, Dostojevski itse sairasti epilepsiaa. Kohtauksista ei tullut mieleen Ian Curtisin nykivä tanssi vaikka hänen elämänkertansa putosi lattialleni eilen yllättäen, itsekseen räyhänhengen lailla. Näytelmässä oli hienoa ja vapauttavaa, ettei ollut mitään viittauksia popkulttuurin. Paitsi ehkä musiikissa.
Ei helppoja nauruja. Epilepsiaa kutsuttiin kaatumataudiksi vielä vähän aikaa sitten. Kaatumatautia pidettiin Riivaajien aiheuttamana.
Helmikuun näytöksestä:
Olen näkemisen ja kuulemisen perusteella vegaanisella brunssilla, josta poimin /ahmin\ kuolaan herkkuja. Toisenkin kerran nähtynä Karamazovin veljekset 2.2.19 antaa uusia pulmia välitauolla, muttei kuten konvehtirasia Rasputinille.
Eka kerrasta:
Vekkuli hovinarri ja hirveä despootti-isä Fjodorin roolissa leiskuu Hannu-Pekka Björkman, joka rynnii nahalle sellaisella kierteellä, ettei ihme - onhan hän pukeutunut nyrkkeilijänhortseihin.
Kirjoitan #Karamazovinveljekset näytelmästä ja Dostojevski on yhä liian kovaa, ajankohtaista ja humaania kamaa, että hänen kirjansa kielletään - kirjafestivaaleilla!
Mutta mitkä ihmeen koukut?! Isäpappa Fjodor miettii käytännöllisesti, millainen Helvetti on, jos sitä edes on, ja turinoi niin siitä saisi komeaa, synkkää sarjakuvaa. Dostojevskin huumori on tässä hirtehisimmillään.
Muttei yli 3 h esitys pelkkää HooPeen tyranniaa ole, vaan jokainen saa soolon. Miro Lopperi sais useammassaki näytelmässä huutaa Minä elän! Aleksis Kivenä. Osin esitys tuntu hyvin shakespearelaiselta, olihan siinä tuttuja (Riku 3, Julia & Romeo).
Kirjoitin marraskuisesta näytöksestä:
Kansallisteatterissa Dostojevskin Karamazovin veljekset -tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta blogissani
Keräsin tänne pinterestiini #Karamazovinveljekset teoksen kuvituksia ja kirjankansia mm Alice Neelin grafiikkaa https://t.co/Q454ZyqclO— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 28. marraskuuta 2018