▼

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Liikunnan iloja kyntösalilla Teatteri Takomossa. Ja ihan ilman turvasanoja!

Liikunnan iloja kyntösalilla Teatteri Takomossa. Ja ihan ilman turvasanoja! Mistä löytää Helsingin teatterielämän kuuminnat kallet, nuo hikiset, hikiset miehet? No ensin Jurkasta, traktoripullingista ähkimästä, sitten Teatteri Takomosta. Onko minun kehoni temppeli. Onko kuntosalista tullut temppeli. Ensimmäinen puoliaika esittelee nuoret ihmiset käyttämässä kuntosalin - nyt meinasin kirjoittaa kyntösalin - laitteita. On punttien nostoa, on hyppynarua ja nyrkkeilyä. Osa penkeistä ja härveleistä muistuttaa kidutuslaitteista keskiajalta, mikä voi olla hyvinkin kuumaa ja sadomasokistista. Ja onkin. Kuntosalin voikin rinnastaa sm-sessioon, paitsi kuntsarille saa astua kuka vaan, joka maksaa. Turvasanoja ei ole.



Liikunnan ilot Teatteri Takomolla ensi-illassa 16.01.2020. Teksti: Ella Kähärä ja ohjaus: Joel Härkönen. Kantaesitys
Se, että sana kyntösali kirjautui ihan itsekseen tähän tekstiin, oli ironinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja hormooneihin. Toisaalta - ihmiset ovat kuntsarilla ovat hyvin, hyvin punaisia, kuten juntit, punaniskat Dallasissa. He haisevat hieltä, mikä voi olla karkoittava juttu. Tai kutsuva. Mitä ilmaan erittyy.


Jokainen käy salilla pitääkseen kunnostaan huolta, eli elääkseen pitempään, elääkseen parempaa, terveellistä elämää. Toisaalta se menee överiksi kun imbesillit pumppaavat itseensä stereoideja, ja näyttävät kuolaavilta ilmapalloilta.


Mitä sitten kuin extreme ei enää riitä?


Kuntosalilla käy kaksi miestä, he ehkä kilpailevat keskenään. Kumpikin on tuttu näyttelijä. He kilpailevat, ehkä, samasta naisesta. Nainen on tämän tarinan päähenkilö eli Henkilö.


Hänestä kertoo nuorten naisten kuoro, joka ehkä muistuttaa antiikista, antiikin kertojat, mutta on täysillä mukana joka laitteella. Näyttelijöihin viime vuosikymmenillä yhdistettiin rankat treenit. Miten pystyä puhumaan normaalisti hikisen urakan jälkeen. Toisaalta hiki on haissut Takomossa viimeksi kun Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, siinä juostiin ympyräää. Rankasti. Takomossa on myös aiemmin kosketeltu toisia, siinä Poltettu oranssi -teoksen versioinnissa, jossa tärkeintä oli leikki. Ja tunteen siirto.

Kuvassa Milla Kuikka ja Joel Hirvonen, kuvaaja Mitro Härkönen

Kuka Henkilö on. Hän kertoo itse, ja myös kuoro valaisee asiaa, ja hirvittävä diskokompin jytke, joka sykkii taustalla. Ehkä pornahtavasti, ehkä ärsyttävästi.


Milla Kuikka ja Tuomas Rinta-Panttila, kuvaaja Mitro Härkönen

Henkilö on hieman ärsyttävä nainen. Hän tekee toisin kuin Bridget Jones ja Sinkkuelää -sarjan naiset. Kertoessaan vaikeuksistaan ja ahdistuksistaan. Hän vie neuroottisuutta uuteen uskoon, se ei ole pelkästään Woody Allenin yksityisomaisuutta. Henkilö pukeutuu valkoiseen jumppa-asuun, kun muut pukeutuvat kirjaviin, kammottaviin trikoorytkyihin. Hän pystyy puhumaan tunteistaan, ehkä vatvomaankin, mutta hän haluaisi vaihtaa terapeuttia.

Erityisen kuumaa hänellä on 1. miehen kanssa. Mutta sutinaa myös 2. miehen kanssa. Kummallakin on sutinansa myös muualla. Tavallaan tämä on rakkaustarina.

Rakkaus myös omaan kehoon.

Toisella puoliajalle tyyli muuttuu. Alan seurata naisten kampauksia, tuntuu, että lavalla on Florence Pugh (Midsommar), Ali McGraw (Love Story), Cristina Ricci ja Carrie Fisher. On hienoa, että lavalla on niin monta naista. On myös hienoa, että he puhuvat. Heillä on puhuttavaa, sanottavaa.

Jossain vaiheessa ekalla jaksolla mukaan tulee puhelimet, joilla otetaan selfieitä. Tärkeintä on näyttää hyvältä, timmiltä, vapaalta ihmiseltä, joka nauttii elämästä ja elämyksistä. Vaikka niillä kiduttaa itseään. Itse ihmettelen, mikseivät kuntosalin kävijät mene ruumiillisesti raskaaseen työhön, ja rääkkää kehoaan sillä? Ehkä heillä ei sitten olisi varaa nykyiseen elintasoonsa.


Mistä kaikesta näyttelijän pitää kieltäytyä? Miksi naisnäyttelijän pitää olla laiha, ainakin uransa alkuaikana? Miksi näyttämöksi valittiin kuntosali? Salilla on suuret peilit sivuilla. Tarinan näyttämöksi ei olisi käynyt jooga, koska siellä olisi ollut vain kahdenlaista pyllistelyä, ja hiljaisuus. Tylsyys. Staattisuus.

Voisin mennä katsomaan uudelleen. Olin kutsuvieraana. Ensi-illassa. Takomo tarjoaa tietynlaista laatua. Se ei ole farssia, vaikka yleisössä hekotetaankin. Vaikkei farssi niin helppo laji olekaan. Tämä on draamaa, modernia draamaa.

Äitini juoksee maratonia, tai nyt nykyään lyhyempiä matkoja, päivittäin, ja hiihtää, pyöräilee. Kerran töissä 90-luvulla mentiin kehitysvammaisten kanssa kuntosalille, ja he ottivat kaiken irti. Naurulla.

Takomon tiloissa olen nauttinut eniten Frankensteinistä ja Alienista. Nämä muut, kotimaiset kantaesitykset tulevat puun takaa, ja hyvä niin. Tänä vuonna olen vähentänyt teatterissa käyntiä, viime vuonna näin jotain 120 esitystä Helsingistä Jyväskylään. Minulle teatteri on nykyään parempi illanvietto kuin keikalla käyminen ja kalliitteen päihteiden vetäminen. Teatterissa tietää, milloin alkaa, ja milloin loppuu.

Se on hyvin sijoitettua aikaa.

On ilmassa myös teatterihaaste, teatteri on haasteellisempi hakea tiettyjä häsiä eli häshtägejä, avainsanoja kuin Helmetin hemmetin lukuhaaste, jonka kirjat löytyvät omasta hyllystä tai kirjastosta. Elokuvahaaste on myös helpompi: oma hylly, kirjasto, suoratoisto, videovuokraamo ja/tai tv.


Jotkut narisevat teatteripiletin hinnasta. Minä itse sijoitan teatteriin, koska en istu baarissa, en istu putkassa, en osta viinaa, en osta olutta, en osta tupakkaa, en tee ulkomaanmatkoja lentokoneilla. Listaa voi jatkaa loputtomiin - se on myös samalla ilmastoteko.

Onko teatterilla avainmerkkiä? Siinähän tukee suomalaista työtä?

Enemmän kuin arvioita niin ovat kirjoitukseni blogeissa tunnelmia ja muistumia hetkestä, joka katoaa. Näytelmä. Yritän kirjoittaa mahdollisimman ajoissa. Julkaista. Jakaa.


Toisella puoliajalla kokonaisuus hieman hajoaa, ja sienimäisesti muuntuu toisenlaiseksi kuin kidutus ja suoritus kuntsarilla.


Teatterijulisteessa on noin neljä ihmistä, päällään pastellinväristä lateksia. He, ryhmä, näyttävät muovailuvahalta. Ovatko he oikeita ihmisiä, vai pyyhekumeja Tigerin laarista? Iloisenväristä muovailuvahaa, massaa?


Seksuaalisuudesta vielä lisää. Tarinan Henkilö kurkkii lavan vasemmalla puolella yleensä huseeraavan  puntteja penkiltä nostavan miehen shortsien lahkeeseen. Myös metkassa äksönissä Koodi 51 on kohtaus, jossa nainen kurottautuu kurkkimaan nukkuvan Samuel L Jacksonin kiltin alle, mutta lentoemäntä laittaa Herran syliin viltin.

Tässä näytelmässä kukaan ei tule katsojan väliin. Ehkä.



Terve sielu terveessä ruumiissa. Se saa ajatukset antiikkisiin (sanan kummassakin merkityksessä) etuoikeutettuihun valkoisiin miehiin, jotka olivat ammatit, tittelit, rahan omistuksen, äänioikeuden. Ja toisaita natsien voimisteluun. Kehon palvontaan.


Tässä ei vitsailla kuinka hirveältä ja naurettavalta bodari näyttää, ja kuinka tyhmältä kuulostaa - kuten Vintiöissä. Ei.


Kuntosaliharjoittelu on jatkuva prosessi. Lipsua ei saa. Tämä kuntsari on kummallekin sukupuolelle, jos niitä yleensäkään on vain kaksi. Lataavatko miehet aina vain lisää painoja tankoon tehdäkseen vaikutuksen naisiin, kilpaillakseen miesten kanssa, kuka on eniten uuh.



Kiinnostavaa oli myös nyrkkeily.


kuvassa Ida-Sofia Fleming, kuvaaja Mitro Härkönen


Teatteri on oikeastaan viettelyä. Tai Jumalan teatteri ei ollut.

Sen ei tarvinnutkaan kilpailla kotiteattereiden, 4K:n, blu Ray -kiekkojen, suoratoiston ja internetin kanssa ihmisen vapaa-ajasta.

Kyllä minä anna tälle monta täheä ja suositukset. Käykää. Maaliskuussa se on jo liian myöhäistä.





Tekijäloota:



Teksti: Ella Kähärä

Ohjaus: Joel Härkönen

Lavastus: Kaisa Rajahalme

Pukusuunnittelu: Elina Ström

Valosuunnittelu: Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu: Atte Kantonen


Näyttämöllä: Suvi Blick, Ida Sofia Fleming, Joel Hirvonen, Linda Hämäläinen, Milla Kuikka, Sara Paasikoski, Tuomas Rinta-Panttila ja työryhmä.


kuvat Teatteri Takomon Flickristä. Valokuvaajana Mitro Härkönen.




Esitys on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Teatteri Takomon yhteistuotanto

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia sisältäen väliajan.
Esitystä ei suositella alle 16-vuotiaille.


Esitys kuntosaliharjoittelusta, rakkaudesta ja ruumiista.

" Liikunnan ilot on esitys, jonka kaikki kohtaukset sijoittuvat kuntosalille. Kaikki. Keskusteluja käydään kuntosaliharjoittelun ja -oleilun lomassa. "


" LIIKUNNAN ILOT
-    Esitys kuntosaliharjoittelusta, rakkaudesta ja ruumiista.

Vuoden vaihtuessa moni aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, koska
joulukinkut pitää karistaa vyötäröltä ennen bikinikautta. Teatteri
Takomossa suunnataan kuntosaliin.

Satunnaisista kuntosalituttavuuksista tulee tärkeitä, kun yhdessä
nostetaan rautaa. Samalla kilpaillaan. Kuinka monta penkkipunnerrusta
jaksaa nostaa? Kenen lihakset ovat kauneimmat ja kiihottavimmat?

Takomon kuntosali on kuva nykyihmisen ponnistelusta kuolemaa vastaan. "

Sitaateissa lainauksia Takomon sivulta ja FB:stä.






Sosialisesta mediastani:

klo