▼

lauantai 17. helmikuuta 2018

Helsingin kaupunginteatterissa Arthur Millerin Hinta

Arthur Millerin Hinta tapahtuu mööbeleiden, ja muistojen, syytösten, kaunojen keskellä. Poliisi ( Santeri Kinnunen ) saapuu ullakolle, niin psykologisesti kuin fyysisestikin. Pieni tila on täynnä isän jäämistöä, komeita vanhoja huonekaluja - ja yks vanha harppu. Jonkun mielestä turhaa roinaa, kalua ja kolpaa. Toisen mielestä antiikkia, antiikkia. Joille voi laskea kovan hinnan. Toisen mielestä arvotonta, roskaa. Josta pitää päästä eroon. Paikalla puuskuttaa antiikki antiikkikauppias ( Esko Salminen ), arvioimaan jäämistöä, kuolinpesää. Joka on ollut hylättynä jo kauan. Sitten seuraan liittyy poliisin vaimo ( Aino Seppo ), ainoa naisrooli näytelmässä. Naisten roolien vähyys ja ahtaus, olla kaunis, olla vaimo, olla juoppo, ehkä, olla ahne, ehkä. Sitten toinenkin velipoika lääkäri ( Eero Aho ) astelee paikalle salakavalasti kuin Dirk Bogarde. Soutaminen, huopaaminen, ja karikolle jääminen.

Poliisi on katkera, koska hänen piti elättää isänsä eikä päässyt opiskelemaan haluamaansa alaa. Kun vain toinen veljistä pääsi opiskelemaan, elitistiseksi lääkäriksi... Tämä on pitkä kauna. Se kalvaa, kun muistaa, ahdistuu, miten toisin olisi voinut olla. Pitääkö vanhempiaan tai vanhempaansa elättää? Kenen pitää ottaa vastuu ja lusikka kauniiseen käteen. Eikä niin hopeinen lusikka.

Muistamme pörssiromahdusta, rapakon takana kun kaikki meni, ja kaikki meni mullin mallin. Kun edellisen kerran amerikka mäni nurin. Koska edellisen kerran amerikka oli hukassa.

On huvittavaa, ja hirveätä tietää, etteivät amerikkalaiset kaikki edes tiedä mistä maa on saanut nimensä, Amerigo Vespuccin mukaan. Koska amerikka löydettiin 1500-luvulla. Vaikkei amerikka ole koskaan hukassa ollutkaan. Paitsi nyt - trumpin diktatuurissa, ja vuosien 2008 ja 1929 pörssiromahduksissa, joita kaikkia näytelmä peilaa.

Vuona 1929 epätoivoiset ihmiset hyppäsivät Wall Streetin ikkunoista varmaan kuolemaan. 2000-luvulla aasialaisen hikipajan katolta ylityöllistetty orja hyppää kuolemaan surkean palkkansa kanssa. Hikipajassa tehdään äpplen älypuhelimia joita rikkaat ja tyhmät kuluttajat länsimaiset näpläävät vuoden ja vaihtavat uuteen malliin. Ilman syytä. Välittämättä seurauksista.

Oma puhelimeni hajosi, joten olin ilman puhelinta useamman viikon. Jo oli ihanan rauhallista! Täysin ilman vihapuhetta ja roskapostia! Kuin ennen vanhaan matkustin herätyskellon kanssa - Turkuun.

Menin katsomaan näytelmän Santeri Kinnusen ja Eero Ahon takia. Kierosilmäisenä mietin, että hyvä, että näen kerralla kummankin. Uskaltaako ihminen toteuttaa unelmiaan? Kuka saa valita?

Veljeskateus, marttyyrisyys, unelmien myttääminen, itsensä toteuttaminen... Mitä valintoja teemme, mitä saamme tehdä, mitä voimme tehdä, mitä uskallamme tehdä, mitä vaikutuksia niillä on...

Ohjaaja Paavo Westerberg ja näyttelijä Eero Aho -kombinaatio tuli tutuksi edellisen kerran Espoon kaupunginteatterissa Seuraavat 500 vuotta.

Analogisena entisaikana tämä vielä oli sopivan pitkä kolmen tiiman näytelmä, mutta nyt, nykyaikana keksi-ikäisenä,😉 sattui selkään. Teattereissa pitäisikin olla kidutusvälineitä, venytyspenkkejä, jossa saa selkää venytellä... Naisten vessan jonot pienillä näyttämöillä ovat myös aikaa vievät vaikka juo vain vettä. Niissä voisi olla puolapuut tai edes leuanvetomahdollisuus… Taukojumppaa tai ainakin venyttelyä.


Näin tämän medialipulla 16.02.2018 Helsingin kaupunginteatterissa, kiitämme siitä.






Tekijäkaarti:


Tekijät

Eero Aho
WALTER FRANZ


Santeri Kinnunen
VICTOR FRANZ


Esko Salminen
GREGORY SOLOMON


Aino Seppo
ESTHER FRANZ

Aleksi Milonoff
SUOMENNOS

Paavo Westerberg
OHJAUS

Antti Mattila
LAVASTUS JA PUVUT

Kalle Ropponen
VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura
ÄÄNISUUNNITTELU

Tuula Kuittinen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET



Traileri:


Asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit:




Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
klo