Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä.
Vakavasti puhuen tapetilla on myös me too -liike, ja toisaalta aikuisen naisen seksuaalisuus. Kuinka naisella ei saisi olla sodanjälkeisessä nihimismissä tai kovuudessa seksuaalista elämää eikä kilvoittelua. Eritoten sinkut eli vanhatpiiat, jonka mies, ja miehen kirjottama historia ja tapakulttuuri, on kirjoittanut ja määritellyt sukupuolettomiksi, neutraaleiksi, sivusta seuraajiksi.
Tule takaisin Gabriel tai Gabriel tule takaisin tai vain lyhkäsesti Gabriel, kuten tässä versiossa. Willensaunan lauteilla Kansallisteatterissa on pienoinen näyttely: Mika Waltari täyttää kulmikkaita: 110 vee. Luulin, että Tarmo Manni oli Gabrielina Kansiksen lavalla, mutta hän olikin vain leffaversiossa. Peilien päälle on plätkäisty kuvia jossa Waltari itse myhäilee ensemblen vierellä, sekä kuvia itse näytelmistä.
Gabriel sai tänään uuden käsittelyn, ja lähdin kotoa niinkin innostuneena, että unohdin laittaa housut jalkaan... No, kaikille sattuu, ja pokkana vaan.
Sampo Sarkola silmälappuineen on kuumottava huijari ja sosiopaatti Gabriel, jolle antaa lähes kaiken. Anteeksi. Karin Pacius hiirimäisenä herkkänä Kristiinana uskaltaa hetken elää, toivoa, nauttia.
Käydään läpi me too -liikettä, huijaritarinoita, väkivaltaa. Mutta sodan jälkeisestä, hieman ruskean sävyisestä vintage-näkökulmasta.
Olemme lähellä Chaplinin Ritari Sinipartaa, ja myös Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille. Siinähän köyhtynyt näytelmätuottaja tienasi hynää produktioilleen tyydyttämällä rikkaita, vanhoja naisia viimeisille hekuman huipuille - ennen kuin he muuttavat paremmille laidunmaille...
Ennen näytelmän näkemistä ajattelin näin:
Olen aina pitänyt tästä julmasta leikistä, analyysistä, teemoinaan vaikka rikos ja pyramidihuijaus, miksi ihminen antaa tulla huijatuksi. Mitä yksinäisyys merkitsee, miksi pelkää tulevansa naurunalaiseksi, kuinka voimakas vietti rakkaus, seksuaalisuus, läheisyys on. Tarina on vintage -ajalta jolloin keski-ikäisellä tai vanhemmalla naisella, joita kutsuttiin rumilla nimillä, ei miesten mielestä ollut aktiivista seksuaalielämää, tai oikeutta tai tarvetta siihen. Vanhapiika ( spinster ) on sananakin niin ällö, se lleviivaa että on vanha ja vielä että jonkun orja.... poikamiestyttö on vielä ällömpi sana, itse asiss täysin järjetön ja turha. Sen sijaan ikäneiti sanana on hauska kun sen lausuu ironisesti mielessään...
Miksi haluaa menettää kaiken.... Vaikka Sampo Sarkolan takia tekisi mitä vaan ;) keventävä hymiö lauseen lopussa... Televisiossa tuli Stalkkeri, jota katsoin, ja miespääosassa Sampo. Sitten bussimme pysähtyi sairaalan nurkille, ja Sampo nousee bussiin. Ei tosin meidän bussiin, vaan toiseen. Ja huvitti mielleyhtymä stalkkaukseen ja stalkkeriin - kuka stalkkaa ketä, vaan eihän se naurun asia ole.
Onko teatteri aina stalkkausta?
Ihmettelen myös miksi Turussa muuten mainiossa turisti-infossa jaetaan romanttinen reitti Turuus -karttoja, joissa usemmalla rastilla pysähdytään Auervaaran takia. Auervaaran! Romanttisella! Onko itsensä huijaaminen romantikka? Jarkko Sipilän rikoskävelyllä Helsingin keskustassa myös pysähdytään Auervaara -rastilla ja katsotaan menneisyyteen, vankiselliin, jossa Auervaara teki itsemurhan.
ja lainaus Rikoskävelyllä Jarkko Sipilän johdolla Helsingin keskustassa blogistani:
Aleksilla, osoitteessa 24, sijaitsi keskuspoliisiasema. Vuonna 1964 Auervaara pistettiin täällä poseen, ja täällä tuo hurmuri, petosmies hirtti itsensä.
Kun käyt Turussa turisti-infossa, niin tsekkaa kartta johon on piirretty romanttinen Turku - Auervaara liittyy siihen monin osin. Mutta miksi?
Romanttinen? Oliko Auervaara kuin Mel Brooksin musikaalin Kevät koittaa Hitlerille ( Producers ) tuottaja, joka hankkii varoja taiteelliselle työlleen antamatta hurmioita vanhemmille, yksinäisille naisille - ennen matkaa vanhainkotiin tai haustuumaalle... Mutta oliko se Auervaara joka seikkaili Turussa?
Myös Paula Siimes ja Minttu Mustakallio ovat mainioita.
Saako mies olla toyboy?
Muistan feministisessä tapahtumassa, jonka aiheena oli naisen esineellistäminen ja seksismi elokuvissa ja mainoksissa, vai oliko aiheena onko naista halventavaa seksistä seksi-kuvastoa ihmisten ilmoilla, niin hesari oli laittanut kuvituskuvaksi lähiotoksen Daniel Auteuilista joka on kohta nuolemassa, tuota naisellisia laaksoja.... Siis leffajuliste, jossa on aiheena naisen nautinto, ei nainen objektiivina. Elokuva oli Seuralainen, joka oli ainakin Rakkautta ja anarkiaa -festareilla. Mutta pitääkö seksistä maksaa?
Näin tämän omalla rahalla niin en kirjoita enempiä ;)
Tässä makeat Flickr-hetket:
Kuvissa Paula Siimes, Karin Pacius, Minttu Mustakallio ja Sampo Sarkola. Kuva Mitro Härkönen.
Mika Waltari: Gabriel
Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä. Kuvassa Karin Pacius ja Paula Siimes. Kvasin heidät Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset kuumalla pienellä näyttämöllä 15.8.
Kansiksen sivulta: "Mika Waltarin rakastetuin komedia on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä!
Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen nuori nainen haluaa muutoksen ankeaan elämäänsä, mutta on taloudellisesti riippuvainen tädistään. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin. Selviytyykö kukaan voittajana rakkauden, rahan ja vallan juonitteluista?"
Laitan tähän kuviksi Kansiksen ja Kansallisteatterin maskin Instargram-kuvia:
saekä omia tviitejä ja instahetkiä:
Tässä myös mainio Antti Litja Gabrielina:
Ihania näyttelijöitä siis tässäkin:Gabriel, tule takaisin https://t.co/8aXSiIiSPn
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 18. syyskuuta 2018