▼

tiistai 25. syyskuuta 2018

Tainaron hämmästyttää, kummastuttaa, oivaltaa, tuntuu tutulta 31.08.2018 ensi-illassa Kansallisteatterissa

Suurennuslasi kädessä, kuten wanhan ajan Sherlock Holmes tai Muumien violettiin mekkoon pukeutunut herra Hemuli tutkii läheltä. Kuten Carl von Linné, joka määrittää flooraa. Mutta myös ilkeä poika joka rääkkää hyönteisiä. Polttaa auringonsäteellä joka heijastuu suurennuslasista.

Ovatko robotti-imureiden & elektroötököiden anturit kuten hyönteisten tuntosarvet? Miksi valkosen tutkijan pitää mennä havannoimaan kuten antropologi primitiivistä, tai primitiivisenä oletettua outoa rotua/lajia, koskei kuitenkaa pysy objektiivisena, olemaan vaikuttamatta tulevaan. Mitä tapahtuu kun dinosaurusten maassa kävelee perhosen päälle.

Joivatko minä-kertoja/tutkija ja Jäärä kukkakaalipirtelöä? Ei, se tais olla spirullisempaa spiruliina-smoothieta. Tainaron -näytelmässä rihmastoja myös Alieniin, tuo kuningatar ,joka tehtailee jälkeläisiä, vaikkei Krohn halunnutkaan että teos luokitellaan vain skifiksi

Nyt on ollut rasittavan paljon hyönteisiä ruuaksi. Itse olen kasvissyöjä, siis en syö hyönteisiä. Jossain kirjoitettiin hyönteisten olevan tulevaisuuden ruokaa. Mutta sehän on väärin. Kasvikset ovat tulevaisuudenkin ruokaa. Jokaisessa kylässä pitäisi olla toimiva kaivo jossa puhdasta vettä kaikille. Sekä puurohiutaleita. Simpsoneissa oli jakso hyönteissyönnistä vitsillä: tarjoilija keitossani ei ole kärpästä. Jossa koulun keittäjä kasvissyöjä joka söi hyönteisiä. Lisa mietti asiaa. Tuntevatko hyönteiset kipua ja ahdistusta? Tietenkin.

Onko suurennuslasi turvallinen kaiken oudon ja kiinnostavan tarkkailuun? Kumpi on turisti, tunkeutuja. Onko Tainaron matka tuntemattomaan, tulevaisuuteen, vieraalle planeetalle, vai omalle? Kuka on kirjeen vastaanottaja? Uskooko kirjeenkirjoittaja että viesti lähtee eteenpäin, kohtaa kohteen?

Pääosissa monikieliset ja -lahjakkaat naiset Kati Outinen ja Aino Venna. Näytäntökauden avajaisissa 16.8. esiteltiin Leena Krohnin romaaniin perustuva näytelmä Tainaron. Elektroniset hyönteiset vilistivät lavalla. Se inhotti. Ja säikytti. Ei siksi, että olivat ötököitä vaan tuhoavia torakoita... Vaikka niiden tiesi olevan robotteja, leluja. Ei oikeita. Epäorgaanisia.

Toiset ovat tasa-arvoisempia ötököitä kuten onnelliset leppäkertut. Söpöt. Tai juonikkaat sirkat. Yhtenä päivänä olin menossa kuvaamaa itä-Helsingin helmeä Mustavuorta, komeaa metsää ja sammaleisia raunioita, pikkuruista vuorta, ja luonnonsuojelualuetta, niin bussipysäkille jäätyäni kuvasin komeaa ruusua. Ruusu kasvaa itä-Helsingissä syyskuussa. Sitten näin jalkakäytävällä ötökän luteen jolla on punaiset vauhtiraidat. Kuvasin läheltä ja ötökkä tepasteli oikein uhmakkaasti kohti. Vaihdoin kulmaa ja taas ötökkä tuli kohti sisukkaasti. Vieressä ajoi raivohullu pyöräilijä täysillä ohi, että suhahti. Eivätkö pyöräilijät välitä ajaa elukoiden päälle, kuten hyönteisten?

Mihin käytämme Raidia, mihin kärpäsmyrkkyä, mihin koipalloa? Vainko buddhalaiset pyyhkivät luudalla polun pois hyönteisistä? Mitä murkut ajattelevat kun alastoman miehen perse istuu lupaa kysymättä muurhaispesään? Miksi hyönteisiä - eläviä tai kuolleita - laitetaan koruihin ja avaimenperiin? Mitä tapahtuu kun mehiläiset kuolevat? Kuinka monessa vuodessa sen jälkeen tulee ihmisen sukupuutto?

Kuinka fiksuja mangustit ovatkaan saalistaessaan skorpiooneja, vai pitäisikö tässä olla skorpparin puolella, vaikka skorpioni ei voi luonnolleen mitään. Lapsuudessa, ullakolla oli monta pelottavaa asiaa. Kuten hyönteiset, jotka on nuppineulalla kiinnitetty vieri viereen. Oortninkiin. Ihmisen keksimään järjestykseen. Miksi.

Kuvattaessa perhosia läheltä huomaa niiden olevan hyönteisiä, kauniita kuin takoraudasta väännetyt portinkoristeet. Ja samalla mehiläisillä on pyöreät pyllyt, ja muistuttavat aivan pehmoleluja. Kuinka hyönteisten rakenteita on kopioitu helikoptereihin.

Kaiken huipuksi pidän hyönteisistä, ja merkittävistä kesäpäivistä. Ennen vanhaan oli mökillä valtavasti hyönteisiä. Sarvijaakkoja valtavine sarvineen. En ehtinyt kuvata nyt elokuun alussa gammayökkösiä vaikka niitä parveili hiuksissani! Ja verhoissa! Aivan kuten teoksissa Crimson Peak ja Uhrilampaat. Säikähdin valtavasti että koiperhosia jotka tuhoavat vaatteet. Koska koskaan aiemmin ei ole näin korkealla perhosia ulkoa tullut.

Ruåtsissa ostin pari pakettia seetripuun rinkuloita kun ne oli 80% halvempia kuin Suomessa koiden karkoitukseen, inhimilliseen karkoitukseen kröhöm, niin myyjä sanoi, että onpa sulla paljon ötököitä elikoita kotona. Ja nauroi. Ei sillai pahasti. Miehelle ei tullut mieleenkään, että sellaisia annetaan lahjaksi.... Ei nyt kansankodissa sentään!

Muodonmuutos ja myös Kafkan metamorfoosi. Kuka vahtii, että kaskas on maan alla 17 vuotta, ja vasta sitten nousee maanpinnalle täyskasvuisena. Mistä sen tietää, tuon tarkan 17 vuotta. Onko surullista, ettei kaskas saavuta 18 vuoden ikää josta Alice Cooper laulaa. Kas kas. mm laulukaskaat wiki.

Tai kuten Virossa sanotaan täysikasvuisesta, että täiskasvanu :)

Ryhmiksen näytelmä Muodonmuutos kafkaili tarinan, jossa päähenkilöstä tulee syöpäläinen, työtön, epäinhimillinen, yhteiskunnan vihollinen, yhteiskunnan elätti, itähelsinkiläinen jne.

True Blood -vampyyrisarjan introssa yhdistettiin kuvallisesti hyönteisen kasvu, nahan vaihto, voimistellen, venytellen, entisen kropan jättäminen ja ihmisen hurmostilainen hihhulointi, kohtaukselta näyttävä, tärisevä tanssi samantyyppisenä liikeenä.

Mitä tarkoittaa bug? Tarkoittiko Krohn tekstissään myös salakuuntelua? Ennustko hän mitä bugeja on laitteissa? Mikä on hyönteisten vallankumous? Eikö ole reilua, että ydinsodasta selviävät vain torakat - jotka eivät ole ydinsotaa aiheuttaneet?

Mieleen tuli jo avajaisissa Kiasman näyttelystä osuus jossa pieni maailmankaikkeus on klasi purkissa kuten Frankenstein -leffan pikkuihmiset. Nandita Kumar pienoismaailmassa ollaan kuvun sisällä: Kirjoitin ja kuvasin siitä blogissani: Nandita Kumar pienoismaailmassa ollaan kuvun sisällä: Ars17 Kiasma.

Tänään 30.08. itse näytöksessä mieleen tuli myös Alien kahdeksas matkustaja. Feministinen skifielokuva jossa sankarina nainen - leffa vuodelta 1979. Vaikka Krohn ei halunnutkaan, että teos Tainaron vuodelta 1985 luokitellaan vain skifiksi, niin se on myös sitä. Valtava kuningatar lykkää maailmaan lisää kuhnureita. Pelottavaa joukkoa. Alien - muukalainen  on parasitoidi " eliö, joka elää elinkiertonsa osittain vapaana ja osittain loisien isäntäeliössään. " wiki

Viime vuosina on ollut tapetilla parasiitit ja paratiisit. Rikas oikeistolaisten eliitti käyttää veroparatiiseja veroketkuiluissaan. Ja toisaalta haukkuu vähävaraista, köyhää, työtöntä yhteiskunnan vihollisiksi eli parasiiteiksi. Kuka oikeastaan kuppaa, ja ketä?

Myös taiteilija H.R. Gigerin hahmo on osaksi hyönteinen, osaksi Nefertite. Seksikäs, fetisistinen, taatusti itsenäinen. Naaras, narttu, bitch jolla on läheinen suhde, kiinnostus tai side majuri Ripleyhyn.
Kuka on minä/kertoja. Kuka kirjeen vastaanottaja. Onko Jäärä nimensä mukainen hyönteinen?

Miksi antropologi menee tutkimaan heimoa, joka ei ole koskaan nähnyt valkoista? Onko tuokin oletus kolonialistinen? Eikö heimolle olisi reiluinta, upeinta pysyä poissa valkoisesta miehestä?

Miksei arkeologi kunnioita Egyptin kuolleita?

Mieleen tuli myös posthumanismi, josta tekijät ovat puhuneet, ja siitä kertovat alla olevalla tekijätapaamisessa. Ja eri toten tuo epäihmisyyden museo tuolla Suvilahdessa taannoin vuonna 2016.

Kiasmassa oli myös toukkia jotka söivät styroksia. Heidän jätökset piti korjata pois. Henkilökunnan, ei meidän, tietenkään. Riittääkö taiteeksi se, että laittaa toukkia lasivitriiniin? Onko eläinten tarkoitus toimia vain viihteenä, ja söpönä, jolle järjestetään lässytyksen suomenmestaruuskilpailuja? Toisaalta vastenmielisillä turkkiämmillä on lemmikkeinään räköttäviä pikku rakkeja, koiria, jotka hädin tuskin tunnistaa edes koiriksi, vaan ovat kuin jotain leluja, joita raahataan rumassa käsilaukussa kantaen - ei siis edes ulkoiluttaen taluttamalla.

Miten voi rakastaa lemmikkieläintä jota pitää perheenjäsenenä, ja samalla syödä eläimiä ja vielä pukeutua eläimen raatoon, turkkiín?

Oliko Jäärä paratiisilintu vai Jäärä?

Postapokalyptinen muovi yllämme ja merissämme:


Kaunis puvustus oli muovia ja kumia. Aino Vennalla oli myös aika kinkyt buutsit, tosin ei punaiset, vaan läpinäkyvät, futuristiset. 1960-1970-lukujen taitteesta? Kauniit ja itsenäiset saappaat.

Puvustus oli sekä Lady Gagaa että postapokalyptistä muovia pukeutumista jätteisiin - muoviin jota ihmiset ja tehtaat lykkäävät mereen.

Toisaalta muovipikareista tehty lamppu muistuttaa teatterissa olevia muovipikareita, kertakäyttöisiä, jolla vähävarainen taiteiija ja teatterissa kulkija saa juoda ilmaiseksi vettä.

Pitäisikö kaikki muovipikarit, kupit ja kipot korvata klasillisilla? Tai bambuisilla? Onko oltava oma kuksa mukana? Vai vesipullo? Romahtaako teatterin talous jos myös vedenjuojilla olisi lasit lasia?

Mikä on Manala, pitääkö Orfeuksen soittaa siellä, että olisimme varmoja. Miksi kukkiin ei saa luottaa? Siksikö, että jäisimme luuloon, että maailma ei tuhoudu niin kauan kuin mehiläiset pörräävät? Missä hyönteiset ovat talvella? Onko selkäranka parempi sisällä vai ulkona?

Esitys aiheuttaa monenlaista ahaa-elämystä, liikettä ja pulmaa. Kirjan voi tulkita näin. Hienoa on, että se on naisten tekemä. Naiset ovat pääosassa näyttelijöinä ja muusikkoina. Näin tämän ilmaiseksi siis bloggariklubin lipulla.

Dystopiassa voi olla myös paratiisilinnun levittämää toivoa....

Leena Krohn: Tainaron
Terveisiä hyönteisten valtakunnasta!

Tekijäloota:



NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Esiintyjät
Kati Outinen ja Aino Venna

Ohjaus
Essi Rossi

Dramatisointi
Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi

Esitysdramaturgia
Essi Rossi ja Iida Hämeen-Anttila

Lavastus ja valosuunnittelu
Milla Martikainen
Videoiden suunnittelu ja toteutus
Milla Martikainen ja Aino Venna
Pukusuunnittelu
Auli Turtiainen
Musiikki
Aino Venna
Äänisuunnittelu
Pauli Riikonen
Naamioinnin suunnittelu
Krista Karppinen



Kati Outinen
© Satu Ylavaara Photography 2018
kaikki kuvat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista 16.08.2018 


Aino Venna 




© Satu Ylavaara Photography 2018

Leena Krohn: Tainaron
Terveisiä hyönteisten valtakunnasta!


Musiikkivideo Aino Venna & Kati Outinen: Älkää luottako kukkiin fb:stä:
"Älkää luottako kukkiin" on Essi Rossin ohjaaman Leena Krohnin Tainaron -kirjan näyttämösovituksen inspiroima, Aino Vennan säveltämä kappale. Tainaronin kantaesitys Helsingin Juhlaviikoilla Kansallisteatterissa 29.8.18. "



Tekijät esiin! Vieraina Essi Rossi ja Iida Hämeen-Anttila. Eeva Bergroth haastattelee. Sukella syvemmälle teatterin maailmaan! Lavaklubilla 28.8.2018. haastattelu ympättynä fb:stä:


Muut mielleyhtymät

MUSEUM OF NONHUMANITY – EPÄIHMISYYDEN MUSEO vuodelta 2016:

Tuliko termi antroposeeninen tässä teoksessa ilmi? Ainakin PVF:n näyttelyssä ja seminaarissa asiasta puhuttiin, samoin näytelmässä Macbeth - vuonna 2017 siis:


Jostain syystä nuoren herra Jonesin piisi tuli mieleen, planeetta maa on sininen, surullinen, etkä / enkä voi tehdä mitään... vuodelta 1970:

Kansiksen sivulta:
"Tainaron on kuvaus tulevaisuudesta, joka on jo täällä mutta jota meidän on vaikea nähdä.

Turistina tai maahanmuuttajana Tainaronissa elävä tuttavamme (Kati Outinen) on asettunut alttiiksi vieraalle elämäntavalle, jossa muodonmuutokset ovat arkipäivää ja ihmisen, eläimen ja kasvien rajat liukuvia. Tainaron on epäpaikka, etäisesti tuttu ja samalla täysin tuntematon: hyönteisten valtakunta, jonka odotetaan katoavan hetkenä minä hyvänsä suuressa järistyksessä. Uteliain silmin Tainaronin elämää tarkkaileva henkilö kirjoittaa kirjeitä meille jotka olemme vielä täällä, tunnetussa maailmassa, oman todellisuutemme sokaisemin.

Leena Krohnin läpimurtoromaani Tainaron (WSOY, 1985) oli ja on aikaansa edellä.

Krohnin romaaniin pohjautuva, ohjaaja Essi Rossin ja dramaturgi Iida Hämeen-Anttilan näyttämöteos on monitaiteellinen kuvaus fantastisesta maailmasta suuren romahduksen jälkeen. Poeettisen ja toivoa pursuavan dystopian teemoiksi nousevat vieraan kohtaaminen, suru ja jäähyväiset sekä asennoituminen muutokseen. Kati Outisen ja Aino Vennan tähdittämä näyttämö avautuu kerros kerrokselta kohti sitä, mille ei ole vielä sanoja: tulevaa maailmaa ja sen monimuotoisuutta. Koko esityksen läpäisee Vennan teosta varten säveltämä musiikki.

Essi Rossi ja Iida Hämeen-Anttila ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2006 lähtien. Heidän aikaisempia töitään ovat esim. Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö Teatteri Takomossa (2012), Pelon maantiede Teatteri Avoimissa ovissa (2013) ja Bonnie ja Clyde Teatteri Jurkassa syksyllä (2016). Tammikuussa 2018 sai ensi-iltansa Rossin ja Hämeen-Anttilan sovitus Vladimir Sorokinin satiirista Ice, yhteistyössä helsinkiläisen Klockriketeaternin ja tallinnalaisen Von Krahl -teatterin kanssa.

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 29.8.2018"


Lukunäyte mietelause päivälle, vuodelle, vuosituhannelle noin kohasta 2.00:





Laitetaanpa tähän bloggarilubin tapahtuma, jonka kyllä silloin julkaisin, mutta voi laittaa samaan syssyyn:

Kuumalla bloggariklubilla pöydällä oli Tainaron - ruokana ei ollut onneksi hyönteisiä.

vaan hyönteiset saivat olla rauhassa. Eilen kuumalla teatteri- ja kirjabloggaajien tapahtumassa Kansiksien parven lämpiössä oli paikalla ohjaaja Essi Rossi ja dramaturgi Iida Hämeen-Anttila. Heidän ensikohtaamisensa ja -työnsä teatterikorkeakoulussa ei suinkaan ollut auvoisaa yhteistyötä, vaan ennakkoluulojen jälkeen työ yhdessä sujui... Ohjaaja Rossi on käsitellyt ohjauksissaan mm väkivaltaa, feminismiä, fasismia ja post-humanismia. Ja elämä on jatkuvaa oppimista, Rossi on auki kaikelle, eri maailmoille. Teatterin näytelmien lajeista ei löydy sinänsä suosikkia, vaan laajemmin draama, kirjallisuus, elokuvat, näyttelyt koskettavat. Hän on tehnyt sekä laitosteatteria että kansainvälistä teatteria.

Dramaturgi Hämeen-Anttilan mielestä dramaturgin anti on eri alueiden keskustelu keskenään. Leena Krohnin teokseen Tainaron pohjautuva näytelmä sisältää huiman, kansainvälisen duon, kaksikon Kati Outinen ja Aino Venna. Enskari on sopivasti elokuun lopulla, siellä nähdään.



Teatterissa / elämässä ollaan jatkuvan kaaoksen äärellä, intuition, liikkuvan osan. Mikä on hallittavissa? Miten nuoret saadaan teatteriin? Mikä on teatteritaiteen tulevaisuus? verrattuna digitaalisaatioon. Rossille teatteri on paikka, tila, immersiivinen, pajatoimintaa. Teatterit kyllä kurottavat nuoria kohti. Kuuntelevat. Nuoret ovat myös mukana tekemässä teatteria. Vaikka teatteri on elististinen, kallis harrastus.

Tähän sanon väliin, että ei ole. Jos liput ovat järkevän hintaisia. Lipuissa voisi olla myös nuorisohinta. Nuoriso maksaa viikonloppuna elokuvalipusta esimerkiksi 14 euroa ja ostavat kalliin colan 3 euroa ja poppareita 5 euroa. Tästä tullee 23 egeä, ja mässyt vielä päälle. Sillä hinnalla pääsisi jo teatteriin... Jos ei sota tupakkaa eikä bisseä - no nuoriso ei saakaan ostaan. Eikä käy kahviloissa viiden euron kahveilla...  Mutta mikä on nuorisoa?

Iida kertoi leffateattereiden tulleen takaisin, tarkoittaen luultavammin korttelikinoja ja muita kuin valtavirran suuria monopoleja. Teatteri on toista kuin Netflix, ja verkon tuhannet valinnat. Se on tämä ja tässä. Livenä, fyysisenä. Luultavasti myös ainutlaatuisena.

Tainaron on kirje, anonyymi. Ihmiskeskeisen vastakohta. Ajankohtainen, fataali. Mikä on vieras, vieraus, toiseus? Kiihko, aistivaltaisuus, Krohnin ajattelu, iloinen innostunut kieli, naiivi. Iida sai 10-vuotiaana oudon kirjamaun omaavalta sedältään Tainoronin. Ja tällä tiellä ollaan.

Monitaiteellisuus, miten näytelmä liikkuu muuallekin, skenografia plus videotaide plus musiikki plus installaatio. Toivoa pursuva dystopia! Hyönteisten valtakunnassa on paikka.... Post-humanismi ja kanssalajien arvo.

Muutos ei välttämättä ole kaiken tuho. Tai kaiken tuho ei välttämättä ole maailmanloppu. Tai maailmanloppu ei välttämättä ole... Paha. se, mihin olemme tottuneet.... Mitä tapahtuu muistille muodonmuuotksessa? Voiko muisti pysyä? Pitääkö sen? Mahdollisuus kuvitella muitakin elämänmuotoja. Ei-inhimillisiä. Ei välttämättä epäinhimillisiä...


"...i am human and i need to be loved just like everybody else does..."

Laitetaanpa tähän loppuun vähintäänkin ristiriitaisen Morrisseyn lainaus.
 Bloggariklubilla Tainaron 23052018
klo