John Landisin ohjaamassa kauhukomediassa Bloody Marie - viettelevä vampyyri svengaa letkeän veikeä tunnelmamusiikki - mm Frank Sinatraa ja mustaa magiaa - sillä päähenkilö vampyyri Marie iskee torahampaansa juuri amerikanitalialaiseen mafiaan - vaikka inhoaakin valkosipulia. Sinatran ja mafian yhdistäminen oli nerokasta - ja eikö Marie ole kuin Taksikuski joka alkaa siivota katuja? Ei.
I got you under my skin -klassikko kulkee myös landislaisen kaikki liittyy kaikkeen -huumorin [ parempi versio ehdottomasti Ihmissusi Lontoossa bongata ihmissusiviitteitä: biisi Blue moon, Ginsbergin upea runo Ulvonta jne. ] mukana aika ajoin pelottavassa komediassa joka vilisee laiskanlaisesti gägejä. * siitä vain kalastamaan *
Erinomaista oli myös Sam Raimin cameo [ => juuri se jumala joka keksi ja väsäsi Evil Deadin ] teurastamon niljakkaassa kylmähuoneessa.
Poliisit katsovat televisioruutua jossa 50-luvun lopun Hammer studion väri-Dracula [ jumalalainen, jumalaton Christopher Lee ] taistelee arkkivihollistaan van Helsingiä [ aristokraattisen luotettava Peter Cushing] vastaan. Klassisessa kohtauksessa van Helsing äkkää Draculan mahtavalta pöydältä kaksi kynttilänjalkaa, joista hän tekee ristin. Sen nähdessään Dracula ärvistelee ja peittää kasvonsa.
Mutta hänen ruumiinlämpönsä ei laske
Pääroolia Marieta näyttelee erinomainen Anne Parillaud jonka riisuttu, koruton näytteleminen sekä ulkonäkönsä sopii rooliin kuin [k]nalli päähän. Anne näytteli myös Nikitaa, Tyttö nimeltä Nikita, joka on kauhuelokuva siinä mielessä, että se on My fair ladyn toisinto, teemanaan siis naisen persoonallisuuden riistäminen eikä punk-feminismi. Yhtä kaikki Nikita astui nihilistisesti valkokankaalle ja tajuntaan No futurea huokuvissa maihinnousukengissä ja otti ohjat käsiin - normeista välittämättä - ja aloitti 1990-luvun.
Romantiikkaa Nikitassa löytyy kyllä - ensin on kiellettyä rakkautta kapinallisen epäprinsessamaisen siis kaduilla pärjäävän päämäärättömän Nikitan ja häntä valtiolle tappajaksi - hyväksi ihmiseksi kouluttavan äreän pukuherrran [ ihana juro Cheky Karo] välillä. Jännitettä luo etteivät he heti ole toistensa kimpussa.
* miksi muuten svetisismi on pahasta ja englanninkieliset sanat ja lauseet kun samat papparaiset jotka niistä vinkuvat viljelevät --
aivan, lapset, latina ja ranska on ylevämpää. *
Mikä pirun sairaala tämä on?
sanoi ylösnoussut vampyyrinpurema vainaja ruumishuoneella.Tietysti Marie istuu goottilaisen rakennuksen ylväimmällä kohdalla, kivettyneen hirviön, gargoylen selässä, seuraten maailmanmenoa tuolla alhaalla. Sieltä tulee kaunis ja näyttävä ilmalento alas - aivan kuin uudemmassa elokuvassa Underworld. Myös Marie osaa käyttää aseita ja kruisailla autolla - rapiat kymmenen vuotta ennen Underworldin päähenkilöä, naisvampyyri Seleneä. Katsokaa Verenjano, Countess Dracula, Vampire Lovers - vampyyrielokuvien lesbinen lataus 1970-luvulta lähtien - kun kauhu ja väkivalta ei enää riitä järkyttämään/kiinnostamaan katsojaa - on seuraava tabu seksi..
Sheridan Le Fenun Carmilla on naisvampyyrikirjallisuuden klassikoita. Harva sitä on lukenut, mutta usea nähnyt valkokankaalla. Mm Hammer studion Vampire Lovers 1970-luvulta kertoo Carmillan, anteeksi Mircallan tarinan. Päätähtenään itseoikeutetusti Ingrid Pitt. Vaikka alkuperäinen Dracula olikin verenimemisen suhteen bi-seksuaali - niin hän ei karsastanut miesten imemistä [ muista kirjoittaa osuus Draculan kirjoittajan Bram Stokerin rakkaudesta karismaattisen maanisen loisteliaaseen näyttelijään Henry Irvingiin ] niin Vampire Lovers´ssa Mircallan [ näppärä anagrammi Carmillasta - eikä kukaan arvaa.. ] himo kohdistuu naisiin, varsinkin nuoriin naisiin. Ja tätä silkkilakanoilla tapahtuvaa aluksi viettelyä ja sitten energianluovutusta kuvataankin tarkasti. Onneksi nykyajan DVD-laitteessa on nappula josta pääsee loikkaamaan seuraavaan kohtaukseen.
Kleopatra kylpi aasinmaidossa, Elisabeth Bathory nuorten naisten veressä...
Kiinnostavampi elokuva sen sijaan on Countess Dracula, jota näyttelee niin ikään Ingrid Pitt. Vaikka kyseessä on oikean historiallisen henkilön, kreivitär Elisabeth Bathoryn tarina. Tämä aatelisnainen keksi kylpeä nuorten naisten veressä huomattuaan palvelijatartansa lyötyään ja tästä verisuihkauksen kasvoilleen saaneensa huomasi, kuinka kasvojen iho nuoreni, muuttui kimmoisaksi. Hyvin paljon tarvittiinkin näitä naisuhreja jotta Elisabeth sai kylpynsä - kauneuden eteen pitää kärsiä. Siinä jää Kleopatra aasinmaitokylpyineen kauas, jumbo-sijoille. Elisabeth Bathory ei siis ollut vampyyri niin kuin Vlad Draculakaan ei ollut vampyyri. Verenhimoisia, häikäilemättömiä ja tunteettoman kylmiä he kyllä olivat.
Oikeassa elämässä Elisabethille tuli surullinen kohtalo: eihän tuota menoa pitkään siedetä ja Elisabeth elävältä haudattiin - tavallaan - vietiin torniin ja muurattiin ainoa ovenreikä kiinni. Yksin. Teljettynä torniin.
Älä pelkää - et ole veriryhmääni
tämä vitsi sopi paremmin englanniksi: you´re not my type
* Type O Negative*
Totta kai on kyseessä katkeransuloisesta romanssista - upottaako hampaansa vai ei?
- palatakseni takaisin Bloody Marieen:
Miksi Landis näyttää klassisia kauhupätkiä joka puolella elokuvaa? Ehkä siksi, että kaikki tarinat on kerrottu. Vai onko? Landis näyttää uuden elokuvan naisen - joka ei kirkaise eikä jähmety paikoilleen tietämättä miten toimia. Ei, Marie ei ole avuton uhri, kuten naisen tylsä rooli oli ennen muinoin 1990-luvulle asti.
2000-luvulla Uma Thurman näyttää toiminnallisissa pläjäyksissä Kill Bill: Vol. 1 (2003) ja Kill Bill: Vol. 2 (2004) miekalla mallia, mistä Esteri kusee. Tämän Tarantinon ohjaaman kaksiosaisen rainan synopsis: Morsian jonka sulho murhataan h-hetkellä. Kaunotar ja hirviö.
Vanhoista rasistisista, seksistisistä lännen filmeistä Tarantino ja Thurman ovat suodattaneet selkeän motiivin, koston. Tarantino näyttää kuinka kaikki tulee idästä, niin hyvä kuin paha. Rauha, hiljentyminen, syventyminen, mutta myös tarvittaessa väkivalta ja miekankäyttö. Thurmanin roolihahmo rainoissa on Morsian, eli The Bride. - Beatrix Kiddo - 'Black Mamba'. Kill Bill: Vol. 1 & Kill Bill: Vol. 2 filmeissä hän toimi käsikirjoittajana Tarantinon kera. Uma on näytellyt Pulp Fictionin lisäksi mm elokuvissa: Henry & June (1990), The Avengers (1998, miespuolista pääosaa näytteli muuten Ralph Fiennes, hyvin haukuttu elokuva ), Kurjat (1998), Gattaca, Dangerous Liaisons (1988), ja Paroni Munchausenin seikkailut (1988).
Nainen voi pelätä, ja naisen pitääkin pelätä ja olla varuillaan, mutta enää hän ei jähmety, vaan toimii, puolustautuu ja puolustaa.
Ehkäpä Landis haluaa muistuttaa näistä erinomaisista kauhun pioneereista ja avantgardisteista yön lapsista kuinka kauniita elokuvia he tekivätkään!
Vartija katsoo televisioruudusta vanhaa elokuvaa [ joka muistuttaa aika lailla Poen Rue Morguen kadun murhia] eikä ollenkaan valvontamonitoreja - eikä hän näe vaikka elävä kuollut Marien imemä uusvampyyri amerikanitalialainen gansteripomo hiihtää ohi. Kuinka upea länsimaalainen kauhuperinne meillä on ja kuinka se on kaluttu tyhjiin kuin zombie käsivarren [ oman tai toisen ]niin tästä tulikin mieleeni, kuten videolla: Twisted Sister: Be cruel to your scuel. Älkääkä, lapsoset, ottako tästä mallia.
.....ja katsomo, luokka jyrisi suosionosoituksia, rynkytti pulpettejaan vai olinko kuten
tohtori Frank-N-Furter jolle olematon salillinen ihmisiä taputtaa The Rocky Horror Picture Show´n ehtoopuolella - vain hänen unelmissaan, ei kyllä tämä totta oli ja tunsin olevani lääkärinkuopassa opetussalissa kuten van Helsing tai Frankenstein jolle salillinen noviiseja taputtaa vitsin jälkeen ja hakkaa pöytää kunnioittavasti ....
Mutta silti jokainen uusi visionääri haluaa antaa sielunsa ja jättää - ainakin nimensä - ikuiseksi.
Onko mitään muuta tapaa? Katson Girlschool -orkesterin lp-levyn Nightmare at Maple Cross kantta, jossa lukee tuo Bram Stokerin lainaus. Kaunista eksploitaatiota. Siirryn kotiini ja jatkan töitäni - kaikki muu ulkopuolella aloitti vapaa-aikansa. Tai ei, eivät ehkä munan- ja perunanviljelijät.