Gotiikassa on kyse tuosta hipaisusta kiellettyyn; Kauhuromantiikkaa on se suljettu huone jonne on kielletty menemästä, konkreettisen tämän kuvaa Angela Carter Verinen kammio -kokoelmassaan. Kielletty huone voi olla myös Pandoran lipas, Oopperan kummituksen naamio jonka tyttönen riuhtaisee auki nähdäkseen asiaan todellakin paneutuvan tutorinsa ja palvotun kaukorakkautensa oikeat kasvot, tai Eevan omena.
" Muistakaa jatkossa, että talossa on huoneita, joissa ei käydä." [ dvd-version suomennos ]
Naiselliseksi eläimeksi mielletty notkea ja vihreäsilmäinen kissa, tuo noitien apuri ja egyptiläinen jumalatar siis itsekin, on hokeman mukaan utelias, ja juuri tuo uteliaisuus tappaa kissan. Mutta viekö se kaikki yhdeksän henkeä??
reunahuomiona:
Kaunotar ja hirviö - tuosta Disneyn ( 1991 ) samannimisestä animaatioelokuvan BEAUTY AND THE BEAST: Special Edition, Kaunotar ja hirviö – Juhlajulkaisu (1991/2002) löytää netistä hauskan artikkelin:
Mari Verho: Rytmikäs oidipaalidraama vailla vertaa. Hän kirjoittaa: " Temaattisesti Kaunotar ja hirviö käsittelee narsismia sen eri muodoissa. Hirviö itsehän on muuttunut kauniista prinssistä rumilukseksi rangaistuksena ylpeydestä, kun taas Belleä kosiskeleva korskea, mutta tyhmä Gaston luulee ilman muuta olevansa oikeutettu kylän näteimpään tyttöön."
Salaisista suhteista, kielletystä rakkaudesta
Tim Burtonin Corpse bride poikkeaa virkistävästi totutusta kaavasta jossa mies on hirviö, joka on kuollut, muuttunut eläväksi kuolleeksi: vampyyriksi, Frankensteinin kokoamaksi "uudeksi" mieheksi tai muumioksi, ja hän kiusaa varsin elävää, normaalia naista. Tarkoittahan elokuvan nimi Morsmaikun ruumista..... joka kestää satoja, tuhansia vuosia
Gotiikka ja kauhuromantiikka ovat hyvin sensuaalisen intohimoista; 1990-luvun Muumio elokuva, [joka ei ole kauhua, valitettavasti, vaan toimintaseikkailua] alkaa ylipappi Imhotepin ja prinsessan kielletystä suhteesta: prinsessa surmataan, ylipapilta katkotaan kieli, hänet kääritään muumioksi ja elävältä haudataan pillerinpyörittäjien kanssa samaan arkkuun rangaistukseksi. Tuhansia vuosia myöhemmin muumio herätetään henkiin vahingossa, ja hän puolestaan tekee kaikkensa että saisi rakastetun prinsessansa elävien kirjoihin - mikä muu on intohimoa! Kaikkien noiden vuosisatojen ajan mies rakastaa samaa naista, ja päinvastoin. Käsittämätöntä. Vaikka Muumio lainaa Bram Stokerin Dracula elokuvasta kohtausta jossa [ puoleksi egyptiläinen nainen, tarinan sankaritar, tai ainakin egyptologiaan perehtynyt, hieroglyfejä ratkova ] kaunotar nukkuu vuoteella sujahtaa muumio Imhotep hienoisena hiekkana naisena makuuhuoneen avaimenreiästä ja materialisoituu intohimoisesti vuoteelle koko valkokankaan peittäen kuin 50-luvun lopun Christopher Lee Draculan roolissaan.
Heidän suudelmansa keskeyttää tietenkin elokuvan sankari, plyääh ja komediallinen epäsankarillinen aisaparinsa jotka ryntäävät koputtamatta seinän lävitse. Vai oliko se oven.
Nainen voi olla sekä kaunotar että hirviö. Kylläpä tätä toteamusta on kauan odotettu!
Groteskissa mustassa huumorissa samaa tematiikkaa on käytetty niin ikään brittiläisessä sarjassa Gimme gimme gimme ( 1999-2001 ), jossa cockneyn slangia vetävä moraaliton lihava hirviö-nainen [ aina erinomainen Kathy Burke joka on tuttu kuningattarena Elisabethissa, punkkarina Sid & Nancyssä, übertehokkaana muotialan jakkupukuisena pomona Todella upeeta -sarjassa, sekä nuoren finnipäisen pojan [!] ja jopa vauvan roolistaan Harry Enfieldin tähdittämissä komediasarjoissa. ]
Goottilainen rakkaus on pahaa, kiellettyä ja --
Komediasarjan Gimme gimme gimmen päähenkilö, nainen, tekee ja on kaikkea mitä nainen ei saa olla: lihava, rääväsuu, holtiton seksin ja alkoholin kanssa, rillipää jne. Hyvällä maulla ei ole siis mitään tekemistä tämän anarkistisen lajin kanssa. Eräässä jaksossa hän rakastuu niin ikään avoimeen vankipoikaan [ Phil Daniels joka on tuttu nuoruudestaan eritoten Quadrophenian päähenkilönä ] ja treffeille mennessään ahtautuu neonvihreään piukkaan PVChaalariin. Tosi elämässä siis true crimessä Nikitan aka Juha Valjakkalan naiset muistavat kirjeillään, ja haluavat jopa naimisiin.= > katso aiheesta Jan Troellin elokuva Il Capitano (1991), joka kertoo tutun 80-luvun kammottavan tarinan, rikoksen, murhan. Ja kammottavinta on se, miksi murhaajalla riittää hellyyttä tuhoon tuomitulla pakomatkallaan kaneille, mutta pystyvät silti murhaaman ihmisen, ihmisiä. Eikä ole pitkäkään aika siitä kun, niin ikään todellisessa elämässä, kannibaali sai tilata netistä halukkaan rakastajan iltapalaksi. [ JOS tämä olisi audiovisuaalinen spektaakkelien spektaakkelin tuntuvine kattavine budjetteineen niin tähän kohtaan leikattaisiin hirtehisesti musiikiksi pätkä ( 5 sekuntia ) Bon Jovin poppilaulua You give love a bad name. ]
Mikä murhassa kiehtoo? Vieraina Åmselen kolmoismurhaaja Nikita Fouganthine, murharyhmän legendaarinen tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimo ja rikostoimittaja Pekka Lehtinen. Perjantai-dokkari: Piia ei koskaan palannut.
Åmselen kolmoismurhaaja Yle Perjantain suorassa lähetyksessä: “Tietenkin kadun tekojani edelleen" Yle Perjantain vieraana nähtiin myös 40 vuotta henkirikoksia tutkinut Helsingin murharyhmän Juha Rautaheimo. Hänen mukaansa murhissa ei ole mitään kiehtovaa, vaan tekijä täytyy vain saada selville. linkissä Henkirikokset 16.11.2018 klo 23:05päivitetty 16.11.2018 klo 23:06Tämä liittyi yllätten yhteen kirjoitusprojektiin https://t.co/w4TK2jrfWP— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 20. marraskuuta 2018
Toisaalta fiktion dekkarit, salapoliisitarinat, keksityt tarinat, joissa paha saa palkkansa kiinnostavat, n e ovat vanhoja tarinoita joissa poliisit on tyhmiä ja vain Sherlock Holmes, nti Marple ja Hercule Poirot ratkaisevat murhia. Sitten on myös omaan käteen oikeuden ottajat kuten Lisbeth Salander ja länkkärien kaanon. Minusta oli hienoa kun Suomessa ei vielä ollut True crime -osastoa. Millaista hurskastelua tämä nyt on? Jan Troellin elokuva oli hieno, siinä joka katsomiskerralla kiinnittää huomion ihan uuteen asiaan. Ehkä sitä vanhenee ja viisastuu, samalla, hyviä elokuvia katsellen...
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 20. marraskuuta 2018
Miksi Bonnie ja Clyde ovat lama-ajan sankareita? Ovatko he tarpeeksi etäällä ajallisesti, historiallisesti, ja maantieteellisesti?
