sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Tommi Eronen taitaa suomalaisen sielun ja viimeisen kesän - Putkinotko keväällä Jurkassa.

Putkinotko keväällä Jurkassa. Tommi Erosen lämpimästi värittämät hahmot, ihmiset, kansalaiset, eivät ole sketsihahmoja eikä stereotypioita typeristä rasistisista viihdeohjelmista, vaan hienovireisempää, riisutumpaa, puhdasta ja vapaata näyttelemistä. Taianomaisesti eli improvisoinnilla ja tarkalla harjoittelulla, ihmistä katsomalla, Erosen roolihahmon sukupuolen, iän, säädyn, luokan ja tunteen huomaa, sellaisella värityskirjamaisella tavalla. Eronen pukeutui myös mekkoon leffassa Suomen hauskin mies.....

Parasta perjantai-illan viihdettä, ainakin eilen, 23.3.18. Alkumetreillä muistaa köyhät naisraukat joilla ei ollut mahdollisuutta ehkäisyyn, 10 lasta. Ja miehet, apteekkarit auktoriteetit, jotka eivät myy ehkäisyä, vaan pilkkaavat haisevaa maalaista naista, ja aborttikin on laitonta. Ja nuoret maalta tulevat tytöt, jotka hyväksikäytetään... Ja toki paljon muitakin hahmoja, kansan hahmoja, aitoja ihmisiä... Hienovireinen mutta nopea vaihto. Hienoa näyttelijän työtä ja puuklapien tuoksua...

Syy, miksi kirjoitan tämä vasta nyt? Tommi Eronen veti Putkinotkon roolit, ihan kaikki, soolona tuolla Teatteri Jurkka nimisessa teatterissa Krunikassa. Kaikista kauimmaiseksi hahmoksi jää sotaan osallistuva nuori mies, jolle kenties itse voi laittaa omat kasvonsa, oman naamionsa. Miten kertoa luokkasodasta. Elettiinhän ennenkin, mutta elettiinkö rauhassa ja sovussa. Mihin kaikkeen naiset joutuyivat, entå nuoret tytöt, minne nuoret miehet.

Näin tämän 23.03.2018: vietimme, vietämme juhlavuotta 2018. Tasan sata vuotta on kulunut luokkasodasta, sisällissodasta, kansalaissodasta ja vuoden 2018 tapahtumista, kuten siivosti ja häivytetysti sanotaan.

Yle Areenassa oleva tv-elokuva Putkinotko ( Kirjailija: Joel Lehtonen. Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Reima Kekäläinen ) on ärsyttävän realistinen, inhorealistinen. Vesa-Matti Loirin Juutas Käkriäinen on sietämätön vetelys. Eija Vilpas ahkerana vaimonanaan Rosinana, voi kuinka hän saa kärsiä, aamusta alkaen. Maalla ahkera ihminen on hyvä ihminen, oikea ihminen. Aamusta iltaan, hiki otsassa ja reikäleivät ortningissa. Joka aamu, navetassa, kakaroiden ruokkiminen, muitten elukoitten ruokkiminen. Kakarat, useat ja eri-ikäiset. Ja ukko vain nukkuu.

Kun taas Tommi Erosen tulkitsemana Käkriäinen on myös lämmin ihminen.

Käkriäinen hahmona on niin suomalainen ilmiö, että ruotsiin muuttajat, ei vadelmavenepakolaiset, vaan ne jotka muuttivat 70-luvulla Ruotsiin, kun pellot pantiin pakettiin ja Marapuule tai Volvole liukuhihnale. Sitten oli tietenkin ruotsalainen kissa jonka nimi Käkriäinen. Mutta hän ei ollut esikuvansa mukainen vaan ronskisti söi kyytä toisen kissan kanssa. Kummatkin näskäsivät jyrsiä siivosti omasta päästään kuin nyrjähtäneessä Disneyn löllyttelyssä.

Jurkan pienessä tilassa Eros-Tommi vetää kaikki roolit. Ja vetää myös suurta työtaakkaa.

Tommi Eronen oli tässä Yle Areenasta löytyvässä Putkinotkossa muuten apteekkari, tai tarkemmin sanottuna farmaseutti, vaikka Teatteri Jurkassa hän pääsiäisnä veti kaikki muutkin roolit. Tässä mm naisen oikeus omaan vartaloonsa ja ehkäisyyn. Sekä omaan tilaan ja koskemattomuuteen.

Myös Tommin esittämänä tämä kosketti. Mies - etuoikeutettu mies, joka ei koskaan tule raskaaksi eikä kuole synnytyksessä, eikä tarvitse huolehtia, millä ruokkii synnyttämiään lapsia, koska naiselta kielletään kaikenlainen ehkäisy. Sekä abortti.



Miksi en ehtinyt tai jaksanut tästä kirjoittaa - olin useamman kuukauden ilman kotona olevaa internetiä, joten päästäkseen verkkoon oli matkustettava tai käveltävä kirjastoon, tai metroon - jos bussilippuun oli varaa, sekä Kampin kauppakeskukseen. Tuona aikana minulla ei ollut myöskään puhelinliittymää kuukausiin, ja osan tästä ajasta ilman ehjää puhelinta. Huvittavaa kun ihmiset ilmoittavat somepaastostaan - somessa. Kokeilkaapas olla ilman. On ihanaa olla ilman internetin vihaa. Toisaalta pitää sopia tapaamiset vuorokautta aiemmin. Sähköpostit pääsi lukemaan kerran päivässä. Mutta tänä aikana ainakin wordpad-tekstinkäsittely ohjelma toimi kannettavassa, ja puhelimessa toimi tekstinkäsittely, silloin kun puhelin oli olemassa ja ehjä.

Kasviruokablogiini Puikkopotut ja kuppisoosiRakastan sesonkeja, kuten påskia, pääsiäistä, noitia ja kirjoitin tuoreeltaan näytelmästä:

Ja oikeasti minun pitäisi näin teatteripäivänä kirjoittaa Putkinotkosta ja Eros-Tommista, Teatteri Jurkassa mitä parhainta perjantai-illanviettoo, mutta pääsiäinen on kerran vuodessa vaan...

Täh, iskikö minuun Juutas Käkriäisen työmoraali; ;) No ei suinkaan, mutta lissää tuonnempana


Tekijäloota:


Rooleissa: Tommi Eronen

Alkuteos: Joel Lehtonen
Dramatisointi ja ohjaus: Tuomo Rämö
Äänisuunnittelu ja musiikki: Jani Orbinski
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Pukusuunnittelu: Sanna Levo
Lavastus: Mika Haaranen ja Tuomo Rämö

Kuoro: Anni Tani, Eero Tiilikainen, Veera Wahlroos, Meri Luukkanen, Jalmari Pajunen, Otso Aunola ja Jani Orbinski

Palavan veden tango
Sanoitus: Esko Korpelainen
Sävellys: Jani Orbinski
Laulaja: Karlo Haapiainen

Matskua Teatteri Jurkan sivulta:

"Joel Lehtosen humoristiseen yhden päivän romaaniin perustuva esitys on – ohjaaja Tuomo Rämön tyylin tuntien – jotakin aivan uutta ja odottamatonta!
Siinä missä Putkinotkossa kesällä 1917 torppari Juutas Käkriäinen ja talonomistaja Aapeli Muttinen koettavat toivottoman huonolla menestyksellä ymmärtää toisiaan, ovat tahallinen väärinymmärtäminen ja ei-ymmärtäminen arkipäivää tänäänkin. Näennäisen viattomillakin sanoilla ja teoilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset.

Koomisiksi äityvät vastakkaiset näkökulmat moniäänisessä monologissa laukoo Tommi Eronen.

”Parasta on kesähuvilalle lähtö. Pahinta on pakkaaminen.” – Muttinen

”Onkohan jossain päätetty, että Rosina ei saa lepoa? No, sitä ehtii ajatella tuonnempana.” – Rosina

Rooleissa: Tommi Eronen

Alkuteos: Joel Lehtonen"



Elävän arkiston Instasta klippii:

Tviittejä ja insta-tarinoita aiheesta ja varsinkin aiheen vierestä: