keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kolme sisarta on merkityksellinen täytekakku, karuselli, häkki ja nukkekoti jolla haluan leikkiä, leikkiä uudelleen

28.11.2018 eilen oli Dostojevskiä (Karamazovin veljekset), tänään Anton Tsehovin näytelmä Kolme sisarta. Kansallisteatterin suurella näyttämöllä, ohjaajana, kapellimestarina, miksaajana ja peinttaajana Paavo Westerberg.

1. kohtauksessa alussa: Sataa kaunista puhdasta lunta sisällä huoneessa. Ihanaa. Mutta myös Beslanin koululuokkaan satoi lunta. Ja Kalervo Palsan Kittilässä. Hieno keitos, kaikki nämä tasot. Onnelasta Kolmistaan -sarjaan, Tuntemattoman ja Hurriganesiin. Kanveesiin peipi kamoon.

Kalervo Palsa: Uutta lunta, 1970,  taulu tuli mieleen näytelmästä, mutta toteutustapa oli toisenlainen, karnevalistinen, yhteisöllinen, toiveikas. Joillakin meistä on monta sanaa lumelle, ja lunta voi käyttää niin monella lailla. Venäläisten romanssien ja satujen taustalla, kehyksinä on aina lumi - ennen ilmastonmuutosta. Pakkasen, kaamoksen ja eristyneisyyden keskellä syntyy roihuavaa intohimoa - luke kirjaa tai rakastua kiiltäväsaappaiseen upseeriin. Jos ensimmäisen näytöksen elementti on lumi ja jää, niin väliajan jälkeen elementtinä on tuli ja maa. Televisiokuva toistaa roihua, jossa metsäpalo ei lopu. Mieleen nousi Kalifornian tulipalot, joista uutisoitiin, että julkkisten luxuskodit palaa. Palaa paljon muutakin, mm villieläimet. Ihmiset.

Keitos ei ole rosolli, vaan kaunis, rikas kattaus, josta saa itse valita, mitä ottaa. Välillä ruokailussa on pyörivä pöytä, jolloin sen liikettä on pakko seurata ja napata mitä kohdalle sattuu. Vaikka ohjelmavihkossa puhutaan katedraalista en näe tätä kakofonisena elitistisenä hihhulien katedraalina, jossa ukot kävelee mekot päällä ja kultakilluttimet kaulalla raha-arkkujen luokse, en, katedraali on liian ahdasmielinen sana, katolinen. Jossain sanottiin äskettäin katolinen ja perverssi, kun tuumattiin, miksi ihminen käyttäytyy kummallisesti. Ehkä talvipuutarha paremmin. Intohimojen puutarha, salainen puutarha.

Venäläisillä miehillä, sotureilla on komeimmat palsat, palttoot ja manttelit. Yleensä en univormuista välitä mutta tohtori Zivagon ja Rasputinin aikaiset miesten takit, palsat, palttoot vaan ovat niin täydellisen muotoisia. Kuin Corto Maltesen seikkailuissa. Takkien ryhdikkyys ja istuvuus liittyy varnaan myös miehiin niiden alla. Paljon on miesten paljasta pintaa tarjolla, hikisenä, reenaamassa, taistelemassa, pullistelemassa. Vihdoinkin miesten ihoa! Mutta tarkoituksella. Halutaan kertoa kuinka säväyttävää oli kun unelias ellei peräti ihan kuallut pikkukylä tuli täyteen säpinää kun rykmentti nuoria, kiihkeitä miehiä saapasteli paikalle. Aivan kuin oltaisiin Jane Austenin romaanissa!

Sisarista Masha (Maša, Maria Sergejevna Kulygina roolissa Emmi Parviainen ) käy läpi metamorfoosin muistuttaen illuusiotonta Monica Vittiä Antonionin pätkissä joissa esitellään, käsitellään vieraantuneisuutta. Maša lukee kirjaa I love dick, hän on siis feministi.

Keitä ne olemme, mistä haaveilemme, koska olemme onnellisia.

Tuo lumisade voi enteillä myös suurta myrskyä, ikitalvea henkistä sellaista, tai / ja vallankumouksen ja vallankumousten tyrskyjä ja myrskyjä. Kun ajattelee viime aikojen uutisia Ukrainasta.

Valokeilassa venäläisten romanssit, ihan kirjaimellisesti komeat silhuetit, mies ja nainen, nuoret rakastavaiset, salarakkaat, kiihkeät kohtaamiset, mitä huomenna tapahtuu? Myös kesän, elämän, nautinnon lyhyys ja loppuminen, mansikan nauttiminen. Ajan pysäyttäminen, perintökellon rikkominen.

Musiikkiraita ja -maailma tärvelee ja hivelee korvia. Videonkäyttö pakottaa katseen suunnan. Suuri Nukkekoti pyärii. Televisio on vienyt ikonin paikan nurkasta. Sieltä tulee jatkuvalla syötöllä ampumahiihtoa.

Videoruutu on jaettu kolmeen osaan, se on triptyykki, kuten Francis Baconilla ja Hieronymus Boschilla. Aiheet ovat toki erilaisia, keskellä on kuva ja sen vasemmalla ja oikealla puolella toistuu toinen kuva, vähäarvoisempiko, en tiedä. Mustavalkoinen video on kaunista, niin myös Karamazovin veljeksissä, joka oli savupirtin tummaa, niin tämä ehkä pitsihuvilan valkoista, pienellä home-lisäyksellä. Boschin Maallisten ilojen puutarha sivupaneleineen.

Miehet, uljaat soturit, katseen kohteet, intohimon kohteet, ovat ruskeapaitoja, natseja? Yksi heistä on myös mustapaita eli fasisti. Kaikilla heillä on ruskeat housut, liittyen Napoleon-vitsiin ja pelkuruuteen...

Kauniit miehet, vähäpukeiset miehet, punnertavat miehet.

Samuli Niittymäki on Soljonyi, (Vasili Vasiljevitš Soljonyi) ja hän on kuin tohtori Frank´nfurterin ja Jouko Turkan lehtolapsi, kultainen poika, täydellinen mies. Jossa on jotain kummaa. Olavi Uusivirta on Tuzenbach ( Paroni Nikolai Lvovitš Tuzenbach ) ja usein mm pianolla. Jussi Vatanen on huipputrimmattu Versinin, Aleksandr Ignatjevitš Vershinin.

Karamazovissa vierustoveri mummo sanoi eilen, että sinulla on tulee palava tunne lähteä Moskovaan... No mikä ettei. Moskovassa olisi kaikenlaista, Bulgakoviakin. Isä kysyi, muistanko sieltä polkupyörää ajavan karhun, enkä muista, koska en tainnut olla siellä. Mikä Moskova on, lupaus onnesta, sykkivä kaupunki, jossa kaikki on mahdollista, eikä naapurit tiedä sinun asioitasi..

Mutta mikä köysi? Taisi olla pajunköyttä... Vähän kuten Karamazovin koukut.

Olen pyörinyt suurten rakkaustarinoiden virrassa viikon sisällä oopperassa ja teatterissa: Oopperan kummitus, Anna Karenina ja Kolme sisarta. Näistä kahdessa viimeisessä on valokiilassa venäläiset romanssit, pienin ja suurin painotuksin. Leo Tolstoin  Anna Karenina Tampereen teatterissa  ja myös Anton Tsehovin näytelmässä Kolme sisarta Kansallisteatterissa on esillä kaunis mies univormussa ja uusi, voimakas nainen, joka kuitenkin on kultaisessa häkissään.

Valokeilassa oli venäläiset romanssit, kirjaimellisesti komeat silhuetit, ihanat, pitkät, aidot suudelmat, mutta myös kesän, elämän ja nautinnon lyhyys, mansikan nauttiminen, ajan pysäyttäminen, perintökellon rikkominen. Mutta mikä köysi? Pajunköyttä taisi olla..

Anna-Maija Tuokko esittää niin demonisen, dominoiva huonon äidin roolin, hirveän bimbon ja pinnallisen kiipijän, itsekkään rahanahneen naisen roolin, Natashan, että huh huh mikä roolityö! (Nataša, Natalia Ivanovna) Onhan Tuokko ollut huono äiti Onnelassa, jos äidit jaetaan vain äiteihin ja huonoihin äiteihin.... Hänen hahmonsa on kaikkea muuta kuin matta - itse asiassa koristeltu kuin Jacques Brelin joulukuusi piisissä Jackie (La Chanson De Jacky), täyttä smaradgia! kohdasta
"A des mémères décorées
Comme des arbres de Noël"

Ja sitten eniten säälittää aisankannattaja - viiksillä ja ilman. Jotenkin samalla tavalla kuin Sodan ja rauhan sankaria, tai antisankaria, jonka ympäriltä tuolitkin viedään... Tuli puheeksi, että Sota ja rauha olis ihan jees nähdä kotomaassa teatterissa... Fjodor Iljitš Kulyginin roolissa on Tuomas Tulikorpi.

Kiitos ohjaaja Paavo Westerberg tästä! Et toki ole tätä yksin rakentanut ja hengittänyt ja maalannut, koko poppoo, ensemble on huikea. Huikea -sanaa joku inisijä on kieltänyt käyttämästä mutta häneen minä suihkutan Raidia.

Lunta sataa sisällä huoneessa, ihanaa. Beslanin koulussakin satoi. Ja Kalervo Palsan Kittilässä. Venäläisten komeimmat palttoot, ryhdikkäimmät soturit, heidän paljaat, hikiset vartalot, tarkoituksella, he tulivat tähän kuolleeseen tuppukylään.

He tulivat mukanaan lupaus onnesta, muutoksesta, valinnoista...

Perehdyn itse kolmeen sisareen seuraavalla kokemuskerralla.

Kolme sisarta on kaunis täytekakku, häkki ja nukkekoti, jossa on sisällä taidetta ja pohdintaa useammalle kerralle



Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa
Elena Leeve, Samuli Niittymäki, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Eero Ritala, Esko Salminen, Marja Salo, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen

Ohjaus ja sovitus
Paavo Westerberg

Lavastus
Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu
Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu
Pietu Pietiäinen
Musiikki ja äänisuunnittelu
Sanna Salmenkallio
Videosuunnittelu
Ville Seppänen
Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva

Dramaturgi
Eva Buchwald
Ohjaajan assistentti
Joel Härkönen


Kuvat Kansiksen Flickristä:
Kolme sisarta 5
Emmi Parviainen Kolme sisarta 12 Jussi Vatanen Kolme sisarta 18 Kuvassa Samuli Niittymäki. Kuva Ilkka Saastamoinen. Kolme sisarta 10 ja Tuomas Tulikorpi. Kolme sisarta 31

Kolme sisarta
– moderni klassikko –

Anton Tšehov

" Kolme sisarta on Paavo Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Kansallisteatterissa huippusuositun Vanja-enon jälkeen!

Edesmenneen kenraalin tyttäret elävät kivettynyttä elämää takapajuisessa pikkukaupungissa. Hyväsydäminen Olga on opettaja, joka kokee elämänsä olevan ohi alle kolmikymppisenä. Konserttipianistin koulutuksen saanut Maša on mennyt nuorena naimisiin paikallisen opettajan kanssa. Lumouksen haihduttua avioliitto on muuttunut pettymykseksi Mašalle, joka rakastuu Moskovasta saapuvaan Veršiniin. Irina, sisarista nuorin, haaveilee todellisesta rakkaudesta, jota pikkukaupunki ei pysty tarjoamaan. Sisaret unelmoivat muutosta lapsuutensa kotikaupunkiin Moskovaan, joka on heidän ajatuksissaan kasvanut myyttisiin mittoihin. Kun viimeisenä elonmerkkinä paikkakunnalla toiminut varuskunta lakkautetaan, joutuvat kaikki arvioimaan tilanteensa uudestaan.

Anton Tšehovin Kolme sisarta (1900) on draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisten kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tšehovin näytelmistä kaikkein ”tšehovilaisimpana” pidetty Kolme sisarta lukeutuu draamakirjallisuuden suurimpien teosten joukkoon. Sen henkilöhahmojen kautta ihminen tulee näkyväksi mestarillisen kokonaisvaltaisesti ja hienovireisesti, säälimättömästi mutta sydämellisesti ‒ tavalla, joka koskettaa jokaisen syvimpiä tuntoja.

Paavo Westerbergin ohjaama esitys tuo Suurelle näyttämölle ensiluokkaisen näyttelijäensemblen. Tuore sovitus tuo Tšehovin kielen lähemmäs nyky-yleisöä, mutta säilyttää draaman runollisuuden ja ajattoman ilmaisuvoiman. Kolme sisarta jatkaa Westerbergin Tšehov-näyttämötulkintoja; vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Vanja-eno saavutti suurta suosiota Kansallisteatterissa.

”Tulee vielä aika, ja me saadaan tietää miksi kaikki tää tapahtu, mikä oli kaiken tän meidän kärsimyksen tarkotus, ja se mikä oli meiltä aikasemmin piilossa tulee näkyväksi. Mutta ennen sitä, meidän täytyy vaan elää, meidän täytyy tehdä työtä, täytyy vaan tehdä työtä!”

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 21.11.2018 "   Kansallisteatterin sivulta

Näyttelijäensemble esittäytyy:


tiiseri tiiseri:


traileri traileri:
teemakeskustelun tviittejä ja itse keskustelu jahka sen löydän:

 " Sukella syvemmälle teatterin maailmaan! Kolme sisarta -teemakeskustelu. Vieraina ohjaaja Paavo Westerberg ja venäläisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Tintti Klapuri. Kirsikka Moring haastattelee. Kansallisteatterin Lavaklubi 20.11.2018 "

 



 " Anton Tšehovin klassikkonäytelmä Kolme sisarta saa tänä syksynä uuden tulkinnan Kansallisteatterissa. Kolme sisarta on ohjaaja Paavo Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Suurella näyttämöllä huippusuositun Vanja-enon jälkeen! Marraskuun teemaillassa Westerberg kertoo esityksestä ja keskustelee Tšehovin näytelmien teemoista venäläisen kirjallisuuden yliopistolehtori Tintti Klapurin ja toimittaja Kirsikka Moringin kanssa. Keskustelua on mahdollisuus seurata myös Facebook livelähetyksenä Kansallisteatterin ja Lavaklubin sivuilta. Anton Tšehovin Kolme sisarta (1900) on draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisten kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tšehovin näytelmistä kaikkein ”tšehovilaisimpana” pidetty Kolme sisarta lukeutuu draamakirjallisuuden suurimpien teosten joukkoon. Sen henkilöhahmojen kautta ihminen tulee näkyväksi mestarillisen kokonaisvaltaisesti ja hienovireisesti, säälimättömästi mutta sydämellisesti ‒ tavalla, joka koskettaa jokaisen syvimpiä tuntoja. Kolme sisarta ensi-ilta 21.11."





#AntonTsehov #kolmesisarta #näytelmä #3sisarta #kansallisteatterissa #kansallisteatteri2018 #teatteri #theaterposter #theatre #theater #teatterissa #teatterinlumoa #teatterinlumoa2018 @kansallisteatteri 28.11.2018 eilen Dostojevskiä, tänään Tsehovia. #antonchekhov. Suurella näyttämöllä ohjaus #PaavoWesterberg. 1. kohtauksessa alussa: Sataa kaunista puhdasta lunta sisällä huoneessa. Ihanaa. Mutta myös Beslanin koululuokkaan satoi lunta. Ja Kalervo Palsan Kittilässä. Hieno keitos, kaikki nämä tasot. Onnelasta Kolmistaan -sarjaan, Tuntemattoman ja Hurriganesiin. Kanveesiin peipi kamoon. Venäläisillä miehillä, sotureilla on komeimmat palsat, palttoot ja manttelit. Yleensä en univormuista välitä mutta tohtori Zivagon ja Rasputinin aikaiset miesten takit vaan ovat niin täydellisen muotoisia. Kuin Corto Maltesen seikkailuissa. Takkien ryhdikkyys ja istuvuus liittyy varnaan myös miehiin niiden alla. Paljon on miesten paljasta pintaa tarjolla, hikisenä, reenaamassa, taistelemassa, pullistelemassa. Vihdoinkin miesten ihoa! Mutta tarkoituksella. Halutaan kertoa kuinka säväyttävää oli kun unelias ellei peräti ihan kuallut pikkukylä tuli täyteen säpinää kun rykmentti nuoria, kiihkeitä miehiä saapasteli paikalle. Aivan kuin oltaisiin Jane Austenin romaanissa! Sisarista Masha käy läpi metamorfoosin muistuttaen illuusiotonta Monica Vittiä Antonionin pätkissä. Keitä ne olemme, mistä haaveilemme, koska olemme onnellisia. Tuo lumisade voi enteillä myös suurta myrskyä, ikitalvea henkistä sellaista, tai / ja vallankumouksen ja vallankumousten tyrskyjä ja myrskyjä. Kun ajattelee viime aikojen uutisia Ukrainasta. Valokeilassa venäläisten romanssit, ihan kirjaimellisesti komeat silhuetit, mies ja nainen, nuoret rakastavaiset, salarakkaat, kiihkeät kohtaamiset, mitä huomenna tapahtuu? Myös kesän, elämän, nautinnon lyhyys ja loppuminen, mansikan nauttiminen. Ajan pysäyttäminen, perintökellon rikkominen. Musiikkiraita ja -maailma tärvelee ja hivelee korvia. Videonkäyttö pakottaa katseen suunnan. Suuri Nukkekoti pyärii. Televisio on vienyt ikonin paikan nurkasta. Sieltä tulee jatkuvalla syötöllä ampumahiihtoa. Miehet ovat ruskeapaitoja, natseja? Mutta mikä köysi? Taisi olla pajunköyttä
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu




Meidän bloggariklubilla 07.11.2018 oli vieraana ohjaajat Westerberg ja Karamazovin broidien ohjaaja Samuli Reunanen: