Miksi Eppujen piisi kiinnitti huomiota Paavo Westerbergin näytelmässä Kolme sisarta? Sen laulaaSamuli Niittymäki, joka on Soljonyi.
No ne sanat. Jonkin väittämän tai myrkyllisen miehisyyden mukaan suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Ettei näytä tunteitaan. Ettei halua, tai uskalla näyttää tunteitaan. Tämä tuntuu tosi oudolta - kuinka monta vuosikymmentä olemme kuunnelleet ja jakaneet Olavi Virran laulamia sydänsuruja, Göstasta nyt puhumattakaan. Timo K. Mukasta, ja Baddingista.
Plaraan aina välillä kirjaa Kotimaisia naistenviihteen taitajia, sata vuotta kotimaisia rakkaustarinoita, jossa esitellään mm tuottelias Väinö Kataja ja hänen lähes 40 romaaninsa ja 14-vuotisen kirjailijanuransa joukosta mm Koskenlaskijan morsian, romanssi. Mies tuntee tuskaa, mies rakastuu, mies hullaantuu, mies kärsii.
Olavi Uusivirta on Paroni Tuzenbach, joka vaihtaa armeijan V-aukkoiseen neuleeseen, kotiasuun. Mitä tarkoittaa kun mies jättää armeijan, tsehovilaisessa ajassa, kontekstissa. Keskityin nyt tällä kertaa katsomaan vaatteita, toki paidattomiakin punnertajia.
Kolme sisarta lauvantaina 15.12.2018 toisen kerran nähtynä toi mustavalkoiselta videotriptyykiltä mieleen enemmän ranskan uuden aallon ja Italian vastaavan. Ehkö se johtui Mashan ( Emmi Parviainen ) mustavalkoraidallisesta paidasta, kovin godardmaisesta.
Eka kerralla Mashan muodonmuutos oli Antonionin neorealististen elokuvien päätähteä ja muusaa, kolkkoa eli itsenäistä Monica Vittiä, vieraantumisen tutkimista. Myös lääkäri puhuu yksinäisyydestä ja vieraantumisen synonyymistä, ehkä. Toisaalta en tiedä, vaikuttiko Tsehov tuohon Michelangelo Antonionin yksinäisyyden trilogiaan. Eiväthän sisaret yksin ole. Vain väärien puolisoiden kera, ehkä.
Miksi Masha luopui huippupianistin urastaan? Tai siis konserttipianistin? Silloin harvoin kun naisilla on oikeus luovaan työhön?
Näytelmässä joutilaat etuoikeutetut puhuvat työstä ja työnteosta.
Naisten, sisarten asut kiinnittävät huomiota: yksi on musta, toinen valkoinen ja kolmas mustavalkoinen. Asut ovat sukupuolettomia - hyvällä tavalla. Naiset ovat itsenäisiä, heillä on rennot vaatteet ja tukat, heidän ei tarvitse ylikorostaa keinotekoista naisellisuutta eikä miellyttää miestä, miehen silmää.Takit ovat väljiä ja tuovat mieheen Berliinin taivaan alla, myös ohjelman mustavalkoinen kansikuva muistuttaa myös hylättyä sirkusta.
He polttavat tupakan tai savukkeen, luoden kaurismäkiläistä ajattelua tai film noirin kohtalokkuutta. Nainen voi kumpaakin. Kuuma kissa. Ja ihminen. Erehtyväinen ihminen. Haavoittuva. Unelmoiva.
Sisarten kengät ovat järkeviä, ja niillä pääsee pitkälle - verrattuna Natashan bimbokenkiin.
Anna-Maija Tuokko tekee hurjan roolin, myös tässä. Natashana hirviönä kiipijänä. Hän muistuttaa uusrikkaita ihanassa merenneito-modernissa elokuvassa Rusalka noin vuodelta 2007, tyhmiä ihmisiä, joilla on liikaa rahaa - mm vuokrata tontti kuusta! Tässä Natasha haalii talon parhaimmat huoneet itsellensä, vaikka on vain sukuun naitu mauton hepsankeikka - joka kuitenkin pitää lopullista valtaa hyppysissään. Hän on hyvin inhottava vanhalle uskolliselle palvelijalle Njanjalle ( Terhi Panula joka on roolissaan Patti Smithin oloinen tasapainoinen hippi ). Ehkä siinä on myös jotain miten uusi polvi pyyhkii tieltään vanhat ja hitaat, säälimättömästi. Mutta mikä on Olgan valinta?
Irinan takkimallia
On slaavikyykkyä, ja hersyvää musiikkivalintaa. Priscilla aavikon kuningattaren renkutuksesta Eppujen melankoliaan ja sydänsuruihin. Jolene soi hetken ja saa välittömästi aikaan kylmät väreet - koska eihän se ole Mashan laulu!
Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen saisivat suudella useamminkin. Ja pitempään.
Näytelmä on jännä kehikko, talon luurangon lisäksi ehkä sellainen älylaite pulmahärveli joka oli sarjamurhaaja Dexterin visiteeraamassa kallonkutistajan luona, pikkuruinen pallo josta yhdellä nykäisyllä sai valtavan suuren.
Jännää on myös ensemblen näyttelijöiden menneet ja nykyiset proggikset, osa heistä oli mainiossa Prinsessa Hamlet -näytelmässä, osa sarjassa Onnela. Nämä kaikki kehikot tai kalvot päällekkäin luovat jotain lisää, ehkä. Onko se rihmastoa, tai juuria.
Osa teoksessa käytetystä musiikista tai äänimaailmasta löytyy juupista - ja ne kuulostavat aivan toiselta - omassa kontekstissaan.
Tuomas Tulikorpi saisi näytellä seuraavaksi teoksessa Sota ja rauha...
Puškinin runon alku on niin traaginen:
" Rannalla meren vehmas tammi,
tammessa ketju kultainen,
ja yötä päivää viisas kissa
ketjussa kiertää tammen sen.
Käy oikealle - laulun laulaa,
vasempaan - tarun tarinoi. " ( Puškin: Kertovia runoelmia, Artipictura, 1999 )
Se lauletaan kauniisti, lohduttomasti.
Se muistuttaa myös Uhrijuhlan ( Wickerman, noin 1973 ) jossa muuten idyllisessä pakanallisessa syrjäisellä saarella koululuokassa on pulpetin sisälle pistetty ötökkä narulla kiinni naulaan. Ötökkö-parka vain kiertää ja kiertää naulaa, kunnes enää ei.
Muitakin kauhukohtia oli, Blade Runner -juoksemista.
Ennen kuin esirippu edes aukeaa sen välistä kuikkii kolme pientä kissaa. Kolme kissaa toistuu myös kolmessa ilmapallossa, joita Irina saa synttäreillään. Ovatko naiset näitä kultaisilla ketjuilla kiinnitettyjä onnettomia ihmisiä, joilla ei ole paljoa liikkumatilaa.
Kolme on maaginen luku. Kolme kissaa. Kolme sisarta. Vihreän Tammen ympärille kiristyy kultainen lanka. Myös viisaalle kissalle. Mutta kumpi on parempi puoliso, kiltti vai viisas?
Samuli Niittymäki ottaa eniten riskejä. Ja Eero Ritala muistuttaa Austenin ja Dickensin hahmoja pelihimoineen ja siitä johtuvine mahdollisine perikatoineen.
Ikkunasta hypätään kuin Ulrike Meinhof joka sillä hetkellä muuttui toimittajasta ja äidistä tuoksi terroristiksi. Ja äidiksi.
Uudet miehet, salskeat upseerit ja kiiltäväsaappaiset rykmentit valtaavat uneliaan pikkupitäjän, ja sen jälkeen Sisaret ovat tavattoman väsyneitä. Moni muukin on uupunut. Rättiväsynyt. Finaalissa. Aivan raatona. Vaikkei yksikään heistä tee oikeata työtä. Paitsi opettajat.
Osaltaan Aleksandr Ignatjevitš Vershinin muistuttaa Kotiopettajattaren romaania - tässä vaimo ei ole hullu, tai ei ainakaan ullakolle suljettuna, vaan vähän väliä yrittää itsemurhaa, naisellisesti myrkyllä. Vaimo ei siis voi hyvin, hän uhkaa Itsemurhalla, itsemurhilla. Vershinin on huolestunut vain tyttäriensä terveydestä. Lastensa mielenterveydestä?
Raskaasta syyllisyydestään? Rihmoja ja täkyjä on moneen suuntaan.
Aisankannattaja Fjodor Iljitš Kulygin ( roolissa Tuomas Tulikorpi ) saa taas suurimmat sympatiat verrattuna Kareniniin. Onko parempi että aviopuoliso on kiltti vai viisas.
Olga jää kaukaiseksi, koska hän on saavuttanut onnen. Ehkä työtä tekemällä ja itsenäisyydellä, vaikka Moskova on häneltä menetetty kun etenee urallaan. Vaikka ei haluaisi. Paradoksaalista.
Onko Olga kaukainen siksi, että hän on löytänyt onnen? Hetkettäisen onnen, suudelman, mutta myös ehkä parisuhteen?
Näytelmässä on suudelmia, tulisuudelmia, joissa osa nostetaan anerikkalaisittainkin eeppisiin mittoihin Celine Dionin huutaessa kuin pulassa, sulassa avannossa. Kaanoniin kuuluminen, kaanonista irrottautuminen. Upeinta on salamaniskut.
Kuten Sami Saikkonen sanoi Venus turkiksissa näytelmässä, ettei enää ole niin suuria oopperankokoisia tunteita.
Jos tämä olisi minun nukketeatterini niin järjestäisin kaikki niiden kanssa jotka toisiaan palavasti rakastavat. Tosin siitä ei tulisi niin suurta draamaa...
Ylen sivulla Hannu-Pekka Björkman haastattelussa sanoo onnellisuuden tavoittelusta. Sopii tähänkin.
Näin tämän nyt toisen kerran.
Eka kerran tunnelmat blogissani:
Kolme sisarta on merkityksellinen täytekakku, karuselli, häkki ja nukkekoti jolla haluan leikkiä, leikkiä uudelleen
kuvat Kansallisteatterin sivulta tai jostain
Taustatietoa ja jämäkkää pakettia:
Kansiksen sivulta PDF-tietopaketista:
Anton Tšehov
KOLME SISARTA
" Kolme sisarta on Paavo Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Kansallisteatterissa huippusuositun Vanjaenon jälkeen!
Edesmenneen kenraalin tyttäret elävät kivettynyttä elämää takapajuisessa pikkukaupungissa.
Hyväsydäminen Olga on opettaja, joka kokee elämänsä olevan ohi alle kolmikymppisenä.
Konserttipianistin koulutuksen saanut Maša on mennyt nuorena naimisiin paikallisen opettajan kanssa.
Lumouksen haihduttua avioliitto on muuttunut pettymykseksi Mašalle, joka rakastuu Moskovasta saapuvaan Veršiniin. Irina, sisarista nuorin, haaveilee todellisesta rakkaudesta, jota pikkukaupunki ei pysty tarjoamaan. Sisaret unelmoivat muutosta lapsuutensa kotikaupunkiin Moskovaan, joka on heidän ajatuksissaan kasvanut myyttisiin mittoihin. Kun viimeisenä elonmerkkinä paikkakunnalla toiminut varuskunta lakkautetaan, joutuvat kaikki arvioimaan tilanteensa uudestaan.
Anton Tšehovin Kolme sisarta (1900) on draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisten kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tšehovin näytelmistä kaikkein ”tšehovilaisimpana” pidetty Kolme sisarta lukeutuu draamakirjallisuuden suurimpien teosten joukkoon. Sen henkilöhahmojen kautta ihminen tulee näkyväksi mestarillisen kokonaisvaltaisesti ja hienovireisesti, säälimättömästi mutta sydämellisesti ‒ tavalla, joka koskettaa jokaisen syvimpiä tuntoja.
Paavo Westerbergin ohjaama esitys tuo Suurelle näyttämölle ensiluokkaisen näyttelijäensemblen. Tuore sovitus tuo Tšehovin kielen lähemmäs nyky-yleisöä, mutta säilyttää draaman runollisuuden ja ajattoman ilmaisuvoiman. Kolme sisarta jatkaa Westerbergin Tšehov-näyttämötulkintoja; vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Vanja-eno saavutti suurta suosiota Kansallisteatterissa.
”Tulee vielä aika, ja me saadaan tietää miksi kaikki tää tapahtu, mikä oli kaiken tän meidän kärsimyksen tarkotus, ja se mikä oli meiltä aikasemmin piilossa tulee näkyväksi. Mutta ennen sitä, meidän täytyy vaan elää, meidän täytyy tehdä työtä, täytyy vaan tehdä työtä!”
TIETOA TEKIJÖISTÄ
Paavo Westerberg on " maamme eturivin teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija, elokuvaohjaaja ja elokuvakäsikirjoittaja. Westerbergin edellinen Tšehov-ohjaus Vanja-eno (2014) Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä oli valtaisa yleisö- ja arvostelumenestys. Westerberg kuuluu Suomen Kansallisteatterin kotikirjailijoihin ja on ohjannut kirjoittamansa näytelmät Mahdolliset Maailmat (2016), He eivät asu enää täällä (2012), Valhe (2010) ja Kotiin ennen pimeää (2006) Kansallisteatteriin. Westerberg on lisäksi ohjannut useita teoksia muihin teattereihin, viimeisimpinä mm. Arthur Millerin näytelmät Hinta (Helsingin Kaupunginteatteri, 2018 ) sekä Kauppamatkustajan Kuolema (Oulun Kaupunginteatteri, 2013 ). Westerberg on työskennellyt käsikirjoittajana elokuvissa Viulisti (2018), Prinsessa (2010), Valkoinen Kaupunki (2006) ja Paha maa (2005), sekä palkitussa televisiosarjassa Irtiottoja (2003). Paavo Westerberg on voittanut Jussi-palkinnot parhaasta käsikirjoituksesta vuosina 2007 ja 2006 elokuvista Valkoinen Kaupunki ja Paha Maa. Westerberg on kirjoittanut ja ohjannut televisiosarjan Jälkilämpö (2010), joka oli Prix Italia -ehdokkaana. Westerbergin muita viimeisimpiä töitä ovat hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmä Seuraavat 500 vuotta (2017) Espoon Kaupunginteatteriin sekä elokuva Viulisti (2018), joka oli Westerbergin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö. Westerberg on valmistunut vuonna 2000 Teatteritaiteen maisteriksi ja asuu Helsingissä. "
Näyttelijöistä nostan esiin tuosta samasta tietopaketista
ekkana kolme sisarta:
Elena Leeve on " vieraileva näyttelijä. Kansallisteatterissa hän esiintyi ensi kerran Inishmoren luutnantissa vuonna 2004. Hän on osa Q-teatterin vakiokaartia ja hänen tuoreimpia roolitöitään ovat Prinsessa Hamlet(2017) ja Jälkeenjäävät (2015). Leeve on näyttelemisen ohessa toiminut myös käsikirjoittajana. Teatterin lisäksi hänet on nähty myös elokuvissa ja televisiossa. Hän oli mukana Talvivaarasta kertovassa elokuvassa Jättiläinen (2016) ja tänä syksynä hänet voi nähdä MTV3:n komediasarjassa Sunnuntailounas (2018). "
Emmi Parviainen on " vieraileva näyttelijä. Hän on ollut jo kahdessa muussa Anton Tšehovin näytelmässä, kun ne on tuotu Kansallisteatterin näyttämölle. Hän esitti Anjan roolin Kirsikkapuistossa (2013) ja Sonjan roolin Vanja-enossa (2014). Hänet on myös nähty Q-teatterin lavalla muun muassa teoksissa Jotain toista (2015) ja Prinsessa Hamlet (2017) sekä muun muassa Ryhmäteatterissa ja KOM-teatterissa, jossa hänen viimeisin roolityönsä oli MyBaby (2017). Parviainen on suosittu elokuva- ja televisionäyttelijä. Hän sai teatteritöistään Ida Aalberg -säätiön nuoren näyttelijän palkinnon vuonna 2014 ja elokuva-alan European Shooting stars- palkinnon vuonna 2015. "
Marja Salo " kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen ensembleen. Hänen viimeisimpiä roolitöitään nähtiin esityksissä Lemminkäinen (2018), Tippukivitapaus (2017), Arktinen hysteria (2017), Mahdolliset maailmat (2016) ja Onnellisuuden tasavalta (2015). Marja Salon ja Anna Paavilaisen käsikirjoittama, ohjaama ja esittämä Sinuus herätti huomiota kaudella 2016. Salo on näytellyt myös muissa teattereissa, televisiossa ja elokuvissa, joista viimeisin on Yösyöttö. Hänen seuraava elokuvaroolinsa nähdään Swingers-elokuvassa 30.11.2018 alkaen. "
Sekä tietysti:
Tuomas Tulikorpi on " vieraileva näyttelijä, rooli on hänen debyyttinsä Kansallisteatterissa. Hän valmistui näyttelijäksi Liettuan Musiikki- ja Teatteriakatemiasta vuonna 2010, minkä jälkeen hän on työskennellyt freelancerina mm. Teatteri Jurkassa, Helsingin kaupunginteatterissa ja Myllyteatterissa. Lisäksi Tulikorpi tunnetaan äänikirjojen lukijana. " Näin kerrotaan PDF:ssä. Also spracht....
Hehän ovat kuin kaksi marjaa, Anton Tsehov ja Paavo Westerberg. pic.twitter.com/iUbSfPkOKH
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 21. marraskuuta 2018