▼

maanantai 18. marraskuuta 2019

Tokenenkohan tästä koskaan. Eero Aho on Don Juan. Useasti. Ironisesti. Kyltymättömästi. Teatteri on jakamista varten.

Näytelmä alkaa kun merenvihreään huoneeseen sytytetään valot, siinä Don Juan ( Eero Aho ) makaa ammeessa, pieni pyyhe peittää hänen kasvonsa. Hän tuo mieleen Jim Morrisonin, ja sitä myötä kuoleman Pariisissa. Ahon Don Juanissa on paljon rocktähteä, oi ne elkeet. Mutta myös muutakin 70-lukua, jossa rockmuusikot elivät kuin kuninkaat - välittämättä muiden mielipiteistä. He olivat myös androgyynejä ja osa biseksuaaleja. Tai ainakin halusi olla.

Heissä oli paljon miehekkyyttä ja naisellisuutta samassa nipussa, upeat pitkät hiukset, meikkiä ja tiukat housut, jotka eivät jätä mitään epäilyjen varaan ( Spinal Tapilla oliko se rumpalilla oli kurkku housuissa, mutta se oli kääritty rapisevaan paperiin... )

Isä sanoi, että varo Don Juaneja.
Mutta se oli jo myöhäistä.
Olin Turuus.

Vaikka Molieren näytelmä on barokin ajalta, niin sisustuksessa olemme jo dekadentissa rokokoossa, jota syfilis on hieman sävyttänyt, ei niin vaaleanpunaiseksi.

Näkymä on hieman kulahtanut, se on rappioromantiikkaa, ah, tarpeeksi.

Tuuban soittaja istuu frakki päällä likaisella wc-pöntöllä. Viitataan jo tulevan, de Saden juttuihin. Hienosti hän soittaa Don Giovannia. Välillä yleisö taputtaa liian kovaa, ettei Don Giovannin kaikkia säveliä kuule, mutta onneksi kävin katsomassa, ja kuuntelemassa tämän useasti.

Aho lepää, makaa kuin Morrison viimeisellä kylvyllään, mutta ehkä viittaus on myös suuntaan Marat? ( Olen armoton Charlotte Corday -diggari, jonka vuoksi kävin luostarissakin. Ei tosin niinkuin Don Juanin tarinassa, heh heh, vaan oliko se minulla joku basilika, missä Corday oli vangittuna ).

Nyt selkään sattuu, en ole syönyt lounasta, en päivällistä, en illallista, että jatkan toiste. En edes viinirypälettä...

Eeron tää Don Juan -hahmo tai matka alko The Doorsien Morrisonista, sit siirty Pentti Siimekseen, sieltä Loiriin ja matka on vielä kesken. Hänessä on epookin riikinkukkojen ja 70-luvun rocktähtien rokkukkojen feminiinisyys/maskuliinisuus. Ja mikä yleisö, vastaanottawainen. Haluan tuon ammeen! Kylpyankat saa jättää ammeeseen. Ja Don Juan.... Näin ajattelin 14.09. Eero Aho, näyttelijä Eero Aho flirttailee yleisön kanssa, viettelee, huomaa, kaataa, huomioi.

Ennen julisteita sai vain Suosikista ja Helpistä, nyt myös Turuust. Nami nami. Joskus suklaavälipala kuulosti kondomilta. Ohjaaja Pasi Lampela jatkaa dekadenttisia kamaridraamoja, ellei peräti sänkykamari-. Tosin olen vasta nähnyt julkan, mutta Eero Aho on Don Juan.

Olen jo myyty 14.09. Vaikka olen nähnyt vasta julisteen.

Olen uudelleen Turun kaupunginteatterissa katsomassa näytelmää Don Juan 5.10. ja erityisen paljon välitaputuksia. Jos Eero Ahon ja Markus Järvenpään rodeo Hamletissa kuumotti, niin tsekkaas Ahon ja Markus Ilkka Uolevin kohtaus tässä...

Turun kaupunginteatterissa herkutellaan Don Juanilla eli Eero Aholla, mutta myös erinomaisella Arto Hällströmin käännöksellä.

Kekriin ja Halloweenin sopi hyvin Don Juan 01.11. irstailua ja kuolleet eivät anna rauhaa. Eilisen veto oli erityisen hersyvä ja vallaton. Jossa oli myös Aleksis Kiveä. Minä eläin! Tai sitä tarkoittaen....

Jos näyttämön kuva-alasta peittää yläosasta 2/3 niin alaosassa näkyisi vain western, siis länkkäri, lännen elokuva, cowboyn buutsit ja herran palvelijalla Snagarellella ( ihana Hannes Suominen ) on jopa vanhojen lännenmiesten aluskerrasto - jossa myös takaluukku.

Millaista on seksuaalinen lataus näytelmässä, teatterissa. Varsinkin tässä. Kuinka monta ironian tasoa on. Kuinka hienoa, että ohjaaja Pasi Lampela jatkaa näitä sänkykamari-näytelmiä. Edellinen vastaava eli Helsingin kaupunginteatterin Kenraali ja Casanova -näytelmässä oli vanhenevan Casanovan lisäksi nuori YrjöMaunu Sprengtporten kylpylässä, joka kovasti toi mieleen Venus turkiksissa -teoksen.

Teemapäivä: luin Don Juanin päiväkirjaa, kuuntelin Judas Priestin Turbo Lover -piisiä, ja matkustin Turkuun katsomaan Eero Ahoa näiden kahden teoksen väliltä, sisältä ja sivusta.
Että siltä pohjalta. Marraskuu alkoi.

Kekriin ja Halloweenin sopi Don Juan Turuus. Kyllä Eero Aho on lempi. Näyttelijäni. Eilisen 1.11. veto oli erityisen hersyvä ja vallaton. Ja yöllä koko Turku tuoksui konjakille!

Kuva


Ja ekat tunnelmat esityksistä joita olen ahminut, tiuhaan.

Olen käynyt katsomassa Turun Kaupunginteatterin Don Juania myös useasti. Tässä tiivistelmä.

Kuva


Kuva



Sosialistisesta mediastani:




kirsikkana kakun päällä ja sokerina kulhossani Eero Aho -hehkutukseni joka alkoi siitä Vaarubuudenin eestä Töölössä 90-luvulla:
Ennen Don Juania Turuus oli Hamletti: Ja eero veti kuten Eltton Joni:
Ja sitä ennen Eero oli Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen: huvittavaa kyllä, kerran kävelin Helsingin kaupunginteatterin kulkimilla ja vastaan kävelee hän, Kekkosena, tällingissä. Olin kuvaamassa vaahteroita, niin säikähin, kun ei muita ihmisiä mailla halmeilla.




sit oli joku Tuntematon juttu:
Teatterin lumoa: Dominoiva Äidin rakkaus Omapohjassa, Eero Aho, Raskolnikov ja naapurini Martta Koskinen #äidinrakkaus järisytti toistamiseen eri näkökulmast tiirattuna #Omapohja #Kansallisteatteri sopevasti ennen äitienpv. Ja varsinki Eero Aho! Eero Aho ol yhtä hehkee kuin Varubodenin eessä Tölössä 90-luvulla. Ei paskempi lauantai: aina tenhoava #EeroAho Kekkosena #kekkonenjakremlintanssikoulu #hktfi . Sitten yllätys ilotulitus ja Lintsin #iikweek dj:nä jussi69 kun huvipuisto on auki keskiyöhön asti...
Yks saksittu teatteriarvostelu tahi tunnelma Rosa Liksom: Family affairs @KOM_teatteri oli niin ikimuistoinen ensi-ilta, etten muista siitä mtn. Eero Ahoa olen senkin jälkeen käynyt tiheään tiiraamassa. Ja Marja Packalenia näin viimeksi Valehtelijan peruukissa.



klo