Taidan olla vähän rakastunut Mari Turuseen, mutta ei se mitään. Piina hyytää Tampereen teatterilla

Stephen Kingin Piina ja Jane Austenin Neito vanhassa tornissa. Kaksi kauhuromanttista minulle rakastaa kirjaa vuosien varrelta. Kuinka vaarallista kiihdyttävän ja kauhuromanttisen kirjan lukeminen on - näin tuntuu Austenin kirjan rivien alla vellovan. Tämähän tarkoitti, että naisten seksuaalifantasiat ovat jonkin tyhmän patriarkaatin mielestä vaarallisia. Mitä tapahtuu, kun ne kielletään. Mistä Annie Wilkes fantasioi?

Annie Wilkes toisaalta on hyvin kaksinainen henkilö. Melkeinpä skitsofreeninen. Toisaalta hän rakastaa Misery-kirjasarjaa, jonka romanttisen päähenkilön mukaan on nimennyt emakkonsakin. Misery, Piina. Toisaalta hän ei salli kiroilua, kuuntelee Eltton Johnia, taitaa vähän hihhuloida ja on vanhan ajan hyvä nainen. Tiettyyn pisteeseen asti. Kauhuromantiikassa, ja romanttisessa kirjallisuudessa, ja naisille nautinnoiksi tarkotetuissa historiallisissa seikkailuissa on aina suuria tunteita, dramatiikka, melodraamaa ja sadomasokismiä. Rivakka toimintaa, seksuaalista. Kirjojen päähenkilöt ovat naisia jolla on suuret tukat ja uhkeat vermeet, ja historiallisesti kaukana meidän modernista ajastamme. Se on todellisuuspakoa, jossa nainen saa nauttia omassa rauhassa, omassa kylpyammeessa, omissa kuulokkeissa puiston puun alla.

Saako kirjailija tappaa päähenkilönsä. Saako kirjailija uudistautua.

Mitä jos kirjailija kyllästyy kirjoittamaan kauhua / romantiikkaa?

Nykyään fanit voivat vedota verkossa, ja kerätä listaa, jos tv sarjaa uskaa lopetus. Kirjailijat ovat vähän yksinäisempiä. Miksei faneille voisi antaa sitä mitä he haluavat.

Mitä Annielle on tapahtunut aiemmin. Juuri tässä versiossa tämä tulee esiin. Jotain viitteitä annetaan.

Oliko Liberace mautonta vai häikäisevää.

Käsikirjoitukset eivät pala... Vai palavatko? Ajalta ennen internetiä, pilvipalvelua ja varmuuskopiointia ykkösfani ja lempikirjansa tapasivat näin. Ehkä. Niskavuorelainen ja kokkolalainen versio Anniesta. Näin ajattelin väliajalla #välitaukotviitti.

Piina Tampereen teatterilla, Frenckellin näyttämöllä, ensi-illassa. Jo sitä on kauhua teatteriin odottanutkin. Esitys on sekä alkuperäistä kunnioittava, kuin myös hyvin kokkolalainen - vahvassa naisessa on jotain Leea Klemolaa, suomalaista tunnistettavaa. Riuskuus. Arvaamattomuus. Sinnikkyys. Kylmän kestävyys. Taidan olla vähän rakastunut Mari Turuseen, mutta ei se mitään.

Häntä on aina iloa katsoa, ja seurata. Se pieni vaaran tunne. Samalla se sisar hento valkoinen. Samalla näitä kuoleman sisaria, sarjamurhaajia.

Tarina on mehevä, ja sopii hyvin kirjaan, elokuvaan, teatteriin ja varmasti kuunnelmaankin.

Viimi aikoina naiset ovat riehuneet sytystysnestettä viskoen, ja kipeässä parisuhteessa ollen, niin Everstinnan jykevässä, upeassa näytelmäversiossa, kuin tässäkin, Piinassa. Ehkä.

Ensi-illassa Stephen Kingin romaani Piina, Misery. Miten toimii suomalainen versio.

Sadomasokistisessa suhteessa ollaan oltu valkokankaalla, mm kotomaisessa Koirat eivät käytä housuja -leffassa. Onko Anniella ja Paul Sheldonilla suhde, ja minkälainen.

Ollaanko Tukholman syndroomassa.

Miksi kirjailija tekee taikauskoisesti aina samat jutut, ei varmuuskopioita, aina sama hotelli, missä kirjoittaa. Ja kaikki tietävät nämä julkisesti. Millaista stalkkaus on.

Piru vie, en löydä muuttolaatikoiden keskeltä muistiinpanojani tuolta Tampereen teatterin avajaishulinoista, joissa ohjaaja Antti Mikkola kertoi, kuinka omakohtainen tämä näytelmä yllättäen on...

Paul Sheldon on elokuvassa aika ällön itseänsä täynnä oleva ukko, mutta kehittyy sitten ihmisenä. Esa Latva-Äijö ei ole niin ällö, vaan aika hillitty, ei paistattele.

 P S. Kovin oli tutunnäköinen silhuetti siluetti videokankaan Miseryllä, eli sehän oli Anna Karenina eli Pia Piltz!

Mille saa nauraa, ja miksi, olen miettinyt viime päivien teattereita kuten Piina, Everstinna, Pelle, Lokki ja tämä Jokeri. Sitten näen kun poliisit raahaavaat juoppoa jolta tippuu housut.

Austenin Northanger Abbey eli Neito vanhassa tornissa oli kauhuromantiikan pastissiin tehty, genreä kritisoiva, t kohottava, riipuen lukutavasta. Musta se on puhdistava, kuumottava hurraahuuto nuoren naisen mielikuvitukselle, fantasioille ja omalle tilalle, omille kirjoille, omalle kylvylle, omille unelmille.

Mistä Annie unelmoi?

Piina -elokuva Misery on niin kovassa mielessä, Kathy Batesin roolisuorituksen vuoksi. Aikoinani 80-luvulla luin Stephen Kingiä kolmella kielellä, ostin pokkareita Suomesta ja Ruotsista. Kaikkia ei oltu käännetty, tai niitä ei myyty periferiassa, olimmehan ajassa ennen internettiä ja digitaalista kopiointia. Ruotsiksi ja Englanniksi lukeminen osui yks yhteen lukio-opiskelun kanssa. Vaikka sanasto oli vallan toisenlaista. Kaikkia sanoja en ymmärtänyt, joten katsoin normisanakirjasta ja slangisanakirjasta. Ja sitten keksin loput. Se oli jännittävämpää. Kingiä myös filmatisoitiin, osin hyvin, osin ei niin ollenkaan hyvin.

Kirjoitan tätä hotellihuoneen kaltaisessa paikassa, isolla muhkealla sängyllä, ja voin tarvittaessa olla kuten Jack ja käydä drinkillä yökerhossa, mitä en tietenkään tee, vaan voi n ostaa tax freestä limukkapullon, ja sitten jatkaa hommia, kirjoittamista.

Piina
Stephen Kingin hyytävä trilleri

Ensi-ilta:03.10.2019
Näyttämö:Frenckell

Tekijäloota:

Kirjoittanut William Goldman Perustuu Stephen Kingin romaaniin
Suomennos Timo Mikkola Ohjaus Antti Mikkola
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valo- ja videosuunnittelu Tiiti Hynninen Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

Näyttelijät

Esa Latva-Äijö Paul Sheldon
Mari Turunen Annie Wilkes
Jukka Leisti Buster, poliisipäällikkö

#theaterselfi #theatreselfie omakuva teatterissa 

Piinan traileri:

Piina https://t.co/jvy4H9WFaa käyttäjältä @YouTube

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) November 17, 2019

Mitä Tampereen teatterin sivulla kerrotaan:

" Paul Sheldon on kirjailija, joka auto-onnettomuuden seurauksena joutuu ”ykkösfaninsa”, sairaanhoitaja Annie Wilkesin, hoidettavaksi lumen saartamalle maatilalle. Paulin jalat ovat ruhjoutuneet pahasti onnettomuudessa, mutta todellinen piina alkaa vasta, kun Paul ymmärtää, ettei Annien ole aikomuskaan päästää häntä luotaan.

Annie on Paulin fani, mutta myös armoton kriitikko. Kirjailijan viimeisin teos ei ole ollut romantiikan nälkäisen Annien mieleen. Raajarikkoisen Paulin on opittava olemaan fanilleen mieliksi ja yritettävä kirjoittaa itsensä vapaaksi tämän otteesta Annien luisuessa yhä syvemmälle hulluuteen. Piina (1987) on kauhun kuninkaan Stephen Kingin psykologinen trilleri ja Kingin tuotannon ylivoimaisesti esitetyin näyttämösovitus. Sen uusin William Goldmanin sovitus sai ensi-illan 2015 Broadwaylla, jossa sitä tähditti Bruce Willis ja Laurie Metcalf. Vuoden 1990 elokuvasovitus toi Kathy Batesille Oscar-palkinnon parhaasta naispääroolista.

 Ikäsuositus 14 vuotta  " lue alkuperäinen teksti linkissä

 sosialistisessa mediassani: 

Käsikirjoitukset eivät pala... Aikana ennen internetiä, pilvipalvelua ja varmuuskopiointia ykkösfani ja lempikirjansa / lempikirjalijansa tapaavat. Ehkä. Niskavuorelainen ja kokkolalainen versio Anniesta. Viimi aikoina naiset ovat riehuneet sytystysnestettä viskoen, ja kipeässä parisuhteessa ollen, niin Everstinna ssa kuin tässäkin #Piinassa. Ehkä. Ensi-illassa Stephen Kingin romaani Piina, #Misery. #välitaukotviitti #Piina @tampereteatteri #tampereenteatteri #Tampere #finland #theatre #theater #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #selfportraitsz #selfportrait #issuli #muotokuva #potretti #selfie #theaterselfie P S. Kovin oli tutunnäköinen silhuetti siluetti 👥 Miseryllä 😉 J. K tahi etukirjoitus. Ajattelin Kingin Miseryä ja Jane Austenin goottilainen parodia Neito vanhassa tornissa. Kuinka vaarallista kiihdyttävän ja kauhuromanttisen kirjan lukeminen on. Tämähän tarkoitti, että naisten seksuaalifantasiat ovat jonkin patriarkaatin mielestä vaarallisia. Mitä tapahtuu kun ne kielletään? Saako kirjailija tappaa päähenkilönsä. Saako kirjailija uudistautua. Mitä Annielle on tapahtunut aiemmin. Oliko Liberace mautonta vai häikäisevää.