Tänään 3.10. oli viimeinen Kom-teatterin esitys Poika. Kyllä kirpasi sielussa. Tämänki kerran. Katsomon penkeistä sai täyttää vain 1/3. Turvavälit. Maskit. Hienoa oli kuulla johtajalta kiitoksia, että tulimme teatteriin. Meitä oli odotettu. Paavo Kinnusen hiukset olivat kasvaneet.
ja hän ikään kuin nuortui kerta kerralta. Kun kello olisi kulkenut taaksepäin. Aikaan ennen koronaa. Eri kerroilla avautui uusia asioita. Tai kysymyksiä. Motiiveja. Mitä jos... -ajattelua. Näytelmä pahasta olosta, uudesta rakkaudesta, syyllisyydestä, voimattomuudesta, voimasta..
Lisää haurautta esitykseen tuli kun lavalla oli monta toisen polven näyttelijää, jotka ovat viettäneet lapsuutensa enemmän tai vähemmän suhteessa teatteriin, elokuviin, telkkariin, musiikkiin. Kun tietää millaiset on teatterinäyttelijän työpäivät ja -illat.
