▼

torstai 22. helmikuuta 2018

KOM-teatterin Veriruusut 20.02.2018 ja bloggaajatapahtuma sitäkin ennen

Teatteri-ilta alkoi bloggaajatapaamislla entisessä KOM-ravintolassa, nykyisessä ravintola Pontuksessa. Paikalla oli tapaksia ja Anneli Kanto, jota olen kuunnellut useammissa tapahtumissa niin SKS:n tiloissa, kuin Akateemisessa kirjakaupassa, ja elokuvateatteri Orionissa. Kanto kertoi Veriruusut-romaanin tyttöjen olleen varhaisfeministejä, ja suuresta vihasta, huorittelusta ja raiskausuhkauksista, joita nainen saa vain aukaistessan suunsa. Nykyään. Koska tätä romaani ei oltu vielä kirjoitettu niin Annelin piti tehdä se. Veriruusut julkaistiin romaanina vuonna 2008 ilman suurta haloota - nyt haloo on suuri. Kirjastoissa on hurjat lainausjonot ja ei ihme, että asia, aate, historia - sadan vuoden takaa kiinnostaa. Harrastelijateatterit olivat nopeita kiinnostumaan, sitten viiveellä suuremmat laitosteatterit. Näyttelijä Vilma Melasniemi myös piipahtaa joukossamme kertomassa produktiosta, sitten hänellä on jo kiire lähteä letittämään muita tyttöjä. Solidaarista!

Sitten sisälle KOM-teatteriin, jonka seinillä on jo näytelmän rekvisiittaa. Astua tunnelmaan.

Lavasteet vaikuttivat ensin pettymyksiltä, mikäs Moskovan keskikokoinen sirkus täällä esiintyy.

Mutta ohjaajana kun on Lauri Maijala, joka vinhasti pistää shown pyörimään. Kiitos siitä. Kanto sanoi Maijalan dramaturgiaa nerokkaaksi. Mutta näytelmän tekemiseen Kanto ei halunnutkaan osallistua eikä projektiin puuttua. Hänestä oli mukavaa nähdä omat ihmisensä.

Näytelmä alkoi klo 18 koska kesti pitkään, joten karsimisia oli tehtävä. Esim Tampere-osuus on poistettu ja parin henkilön nimiä oli yksinkertaistettava, selkiytettävä.

Ohjelmavihkonen on painettu voimapaperille, omin sormin saa tuntea painetun paperin persoonan, ja kuvituksena on aitoja historian kuvia punavangeista, nuorista tytöistä, joita kidutettiin ja murhattiin. Teinejä ja nuoria naisia housuissa, ja lyhyessä tukassa. Vapaina. Itsenäisinä. Hurjina.

Nämä hyvin nuoret naiset olivat vapaita, irtolaisia, lapsettomia, osin lapsia itsekin. Miten aatteeseen hurahdutaan!? Ja millä vimmalla koetaan vapaus, saadaan suurempaa palkkaa, parannetaan maailmaa. Olen lukenut myös Rosa Liksomin romaania Everstinna, jossa päähenkilö hurahtaa fasismiin ja vanhaan väkivaltaiseen äijään, jolla on valta. Tuon naisen esikuvana oli kirjailija, toimittaja, eräkävijä, eläimiä kunnioittava Annikki Kariniemi, jonka luona olen myös vieraillut. Ja joka on vieraillut meillä.

Feminismi on hyvin läsnä, lahtarit eli valkoiset, ja porvarit, tehtaanomistajat, jotka raiskasivat teinityttöjä tehtaissa. Koska kukaan ei puuttunut, eikä uskaltanut - ettei menetä työtä. Näin epävarmana aikana.

Tyttöjä syytetään huliganismista, tämä on viittaus 2000-luvun Pussy Riot -liikkeeseen, jota venäläinen fasistinen hallitus rankaisi huliganismista, joka sopii moneen humaanin humanistin, aktivistin ja toisenajattelijan hiljentämiseksi, ja jonka venäläiset keksivät miten rangaista esim naista. Voima-lehden uusimmassa numerossa on hieno juttu, tsekkaa vaikka linkki: PUSSY RIOT KUUSI VUOTTA MYÖHEMMIN.

Yksi näyttelijä on yli muiden eli tuore tuttavuus Inka Reyes - hänen jokaista ilmettään ja ilmettömyyttään seuraa tarkkana. Mukana on muitakin nuoria näyttelijöitä. Ja KOMin konkareita. Lainassa on mm Ursula Salo.

Kirjoitan lissää kun taannun. Täällä Turun kaupunginteatterin aulassa nimittäin pyörii Markus Järvenpää, ja herpaantuuhan siinä jyrkempikin ihminen ja konseptit ja suklaa sulaa sormille.... Evästä syödessä.

Eräs vappukuva:

Tässä voimaa:

Tässä erään punakaartilaisen, naisen haastattelu Elävästä Arkistosta. Haen lisää mm Finnasta kuhan ehtii... "En ole koskaan katunut" (Lempi Kymlander, Pori) Julkaistu: 1977 Ohjelman tekijät: Haastattelija Teuvo Rasku. Kansan Arkiston kokoelmat. Ote elämäkertahaastattelusta. Esiintyjät: Lempi Kymlander, os. Päivärinta, s.1897, Turku Kuva: Punakaartin sairaanhoitajia (1918). / Kansan Arkisto.
klo

Lahtarin orsiilla tavataan, vai mitä Suomen hauskin mies?

Miksi tämä on vain pienellä näyttämöllä? Näin ajattelen aina tuskaisena, kun mielestäni parempi, kinkympi tai haastavampi teos saisi olla suurella! Mutta kuitenkin pienen näyttämön intiimiys - siinä on sitä jotain. Istuin ihan ensimmäisell rivillä, paikalla 13. Ajast aikaa 15.02.2018. Lipun olin ostanut jo viime syksynä, kun aikaisempiin näytöksiin ei ollut varaa, eikä ehtinyt muutenkaan. Tuona päivänä 15. helmikuuta suurella näyttämöllä marssi Mannerheim ja saksalainen suudelma, siis valkoiset ja lahtarit. Kun taas pienellä näyttämöllä ääneen pääsi punaiset vangit. Olen Marskin nähnyt, ja Asko Sarkolan tulkinta oli kiehtovaa. Samoin Svenkan esittämä Hjalmar Linder oli riipaiseva ja tärkeä - tuo kotomaamme Suamen rikkain mies oli ainoa porvareista, joka tuomitsi punavankien kidutukset ja kuolemanleirit, ja kirjoitti siitä ihan julkisesti yleisönosastolle Huvudstadsbladetiin. Linder kuoli keppikerjäläisenä, muttei unohdettuna, vaan suvereenina kartanonherrana, ehtoisana isäntänä, ja bi-seksuaalina, suurrellisena maailmanmiehenä.


Suomen hauskin mies taas kertoo hirtehisesti komediana, millaista oli olla punavankina, näyttelijänä Iso-Mjölön saarella, ei kaukanakaan herrojen Heltsingistä. Oliko Suomenlinnan vankileiriltä nouseva ruumiiden löyhkä joka kantautui mantereella, parin kilometrin päähän Helsinkiin?

Vangit, näyttelijät, joutuvat tekemään komediaa yleisölle, joka ampuu joukon, jos ei naurata.
Katsoin tämän näytelmän omalla lipullani ja rahallani. Kirjoitan lisää kun näen produktion uudelleen bloggaajana.

Vappu Nalbantoglu on erityisen kylmäävä valtakunnan ensimmäisenä naisena, puolisonsa saapastelija Rauno Ahonen on myös hieno hahmo, ensin piin kova, sitten vain saksaa osaamaton pölkkypää.

Martti Suosalo. Tarviiko muuta sanoa. Näköjään pitäisi. Nautin tästä näyttelijästä. Näin hänet Roomeona Ryhmiksen kesteatterissa, sitten aiemmin tv:ssä Matkalaukkukostajana ja vaikka minä. Oliko hän Nyhjää tyhjästä porukassakin.

Suosalon itserakas ja -ironinen, kyyninen ja suuren suuri näyttelijä pitää itseäänkin kusipäänä. Siinä mielessä hän on kuin nykyajan länsimainen satndup-koomikko. Joka uskaltaa rikkoa tabuja ja rajoja.

Monenlaisia huumorin keinoja käytetään: on mustaa komediaa, jossa yleensä mies yrittää itsemurhaa tai vastaavan kovan edessä, on puskafarssia, on Shakepearea, on keskikaikaista ilveilyä kun markkinoille saapuivat näyttelijät esittävät  arvelluttavia tarinoita kuninkaallisia, on slapstickiä, on Terry Gilliamin Tohtori Parnassuksen kiertävää sirkusta. On ehkä myös Ingmar Begmanin Neidonlähdettä. Sekä Roberto Benignin keskitysleirikomediaa.

Näyttele henkesi edestä.

Kansallistetaterissa pyrii näytelmä Toinen koti, jossa on näyttelijöin ja muusikkoina maahanmuuttajia, pakolaisia, irakilaisia, iraniaisia, ihmisiä. Yksi heistä ei ole saanut lupaa, joten hän on vaarassa, että palautetaan kotimaahan, jossa hänet murhataan. Tämä on suomi 2018.
Suomi 1918 on merkittävä juhlavuosi. Tai on makaaberia puhua juhlasta. Muistamisen ja oppimisen vuosi. Historiallinen vuosi. Minulle tuli ylläyksenä, että myös Torniossa oli kuolemanleiri. Vankileiri.

Paljon lahtarit ovat yritettääneet piilottaa, murhata ja unohtaa papereita ja ihmisiä, ihmiskohtaloita. Olen ollut Helsingissä niin SKS:n kuin Opistotalon tilaisuuksissa, ja kirjakaupoissa ja elokuvateatteri Orionissa, joissa on käsiteltyä uunituoreita tai jo 2008 vuonna ilmestyneitä romaaneja ja tilkintoja tuosta sisällissodasta. Dokumenttielokuvia punaorvoista. Synkkiä, suuria lukuja.

Myös teatterissa kuhisee: olen käynyt katsomassa Erottaja 1917 1918, Kangastus 38 ja nyt tämä. Ja pari päivää sitten oli KOM-teatterissa Veriruusut.

Elokuvia olen katsonut digipoksista, Yle Areenasta ja Elisa Viihteen Aitio-palveusta: Lupaus 1918, Raja 1918 ja Näsilinnan valtaus. Iltapäivälehtien historia-erikoisnumeroissa on julmia kohtaloita. Hesarin Teeman kannessa poseeraa Martti Suosalo. Vakavana.

Silmälasit höyryää saunakohtauksessa - kahdestakin syystä. Koheltavassa menossa on ristiinpuketumista - Ranta-Hese eli Rakastuneen Shakespearen päähenkilö Heikki pukeutuu tässäkin partaan ja mekkon. Muutenkin lavalla on paljon Rakastuneen näyttelijötä.

En tiedä, miten tuleva elokuvaversio Suomen hauskin mies näyttää. Paleface vaan keikallaan paljasteli, että oli ilo olla ilman viiksiä. Siitä päättelin, että näyttelee viiksillä leffassa. Koko näyttelijäkaarti ei ole samaa kuin näytelmässä, mutta murehdin siitä vasta kun olen nähnyt elokuvan ;) Vai oliko ilo.

Mutta.
Mikä on Iso-Mjölö nyt? Turistirysä. Sehän olisi vallan hirtehinen paikka pittää kesäteatteria ;) Alhaalla tviittejä aiheesta.


klo

Teatterin lumoa eli illuusio ilma p:tä ;)

Valokuviani teattereiden avajaisista, herkkupaloja, avoimia ovia, kulissikierroksia, tekijät avoimina ja muita kohtaamisia. My photography on finnish theatre plays´openings, meetings greetings.

Ja myös kirjallista bloggausta..
klo

lauantai 17. helmikuuta 2018

Helsingin kaupunginteatterissa Arthur Millerin Hinta

Arthur Millerin Hinta tapahtuu mööbeleiden, ja muistojen, syytösten, kaunojen keskellä. Poliisi ( Santeri Kinnunen ) saapuu ullakolle, niin psykologisesti kuin fyysisestikin. Pieni tila on täynnä isän jäämistöä, komeita vanhoja huonekaluja - ja yks vanha harppu. Jonkun mielestä turhaa roinaa, kalua ja kolpaa. Toisen mielestä antiikkia, antiikkia. Joille voi laskea kovan hinnan. Toisen mielestä arvotonta, roskaa. Josta pitää päästä eroon. Paikalla puuskuttaa antiikki antiikkikauppias ( Esko Salminen ), arvioimaan jäämistöä, kuolinpesää. Joka on ollut hylättynä jo kauan. Sitten seuraan liittyy poliisin vaimo ( Aino Seppo ), ainoa naisrooli näytelmässä. Naisten roolien vähyys ja ahtaus, olla kaunis, olla vaimo, olla juoppo, ehkä, olla ahne, ehkä. Sitten toinenkin velipoika lääkäri ( Eero Aho ) astelee paikalle salakavalasti kuin Dirk Bogarde. Soutaminen, huopaaminen, ja karikolle jääminen.

Poliisi on katkera, koska hänen piti elättää isänsä eikä päässyt opiskelemaan haluamaansa alaa. Kun vain toinen veljistä pääsi opiskelemaan, elitistiseksi lääkäriksi... Tämä on pitkä kauna. Se kalvaa, kun muistaa, ahdistuu, miten toisin olisi voinut olla. Pitääkö vanhempiaan tai vanhempaansa elättää? Kenen pitää ottaa vastuu ja lusikka kauniiseen käteen. Eikä niin hopeinen lusikka.

Muistamme pörssiromahdusta, rapakon takana kun kaikki meni, ja kaikki meni mullin mallin. Kun edellisen kerran amerikka mäni nurin. Koska edellisen kerran amerikka oli hukassa.

On huvittavaa, ja hirveätä tietää, etteivät amerikkalaiset kaikki edes tiedä mistä maa on saanut nimensä, Amerigo Vespuccin mukaan. Koska amerikka löydettiin 1500-luvulla. Vaikkei amerikka ole koskaan hukassa ollutkaan. Paitsi nyt - trumpin diktatuurissa, ja vuosien 2008 ja 1929 pörssiromahduksissa, joita kaikkia näytelmä peilaa.

Vuona 1929 epätoivoiset ihmiset hyppäsivät Wall Streetin ikkunoista varmaan kuolemaan. 2000-luvulla aasialaisen hikipajan katolta ylityöllistetty orja hyppää kuolemaan surkean palkkansa kanssa. Hikipajassa tehdään äpplen älypuhelimia joita rikkaat ja tyhmät kuluttajat länsimaiset näpläävät vuoden ja vaihtavat uuteen malliin. Ilman syytä. Välittämättä seurauksista.

Oma puhelimeni hajosi, joten olin ilman puhelinta useamman viikon. Jo oli ihanan rauhallista! Täysin ilman vihapuhetta ja roskapostia! Kuin ennen vanhaan matkustin herätyskellon kanssa - Turkuun.

Menin katsomaan näytelmän Santeri Kinnusen ja Eero Ahon takia. Kierosilmäisenä mietin, että hyvä, että näen kerralla kummankin. Uskaltaako ihminen toteuttaa unelmiaan? Kuka saa valita?

Veljeskateus, marttyyrisyys, unelmien myttääminen, itsensä toteuttaminen... Mitä valintoja teemme, mitä saamme tehdä, mitä voimme tehdä, mitä uskallamme tehdä, mitä vaikutuksia niillä on...

Ohjaaja Paavo Westerberg ja näyttelijä Eero Aho -kombinaatio tuli tutuksi edellisen kerran Espoon kaupunginteatterissa Seuraavat 500 vuotta.

Analogisena entisaikana tämä vielä oli sopivan pitkä kolmen tiiman näytelmä, mutta nyt, nykyaikana keksi-ikäisenä,😉 sattui selkään. Teattereissa pitäisikin olla kidutusvälineitä, venytyspenkkejä, jossa saa selkää venytellä... Naisten vessan jonot pienillä näyttämöillä ovat myös aikaa vievät vaikka juo vain vettä. Niissä voisi olla puolapuut tai edes leuanvetomahdollisuus… Taukojumppaa tai ainakin venyttelyä.


Näin tämän medialipulla 16.02.2018 Helsingin kaupunginteatterissa, kiitämme siitä.






Tekijäkaarti:


Tekijät

Eero Aho
WALTER FRANZ


Santeri Kinnunen
VICTOR FRANZ


Esko Salminen
GREGORY SOLOMON


Aino Seppo
ESTHER FRANZ

Aleksi Milonoff
SUOMENNOS

Paavo Westerberg
OHJAUS

Antti Mattila
LAVASTUS JA PUVUT

Kalle Ropponen
VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura
ÄÄNISUUNNITTELU

Tuula Kuittinen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET



Traileri:


Asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit:




Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
klo

lauantai 10. helmikuuta 2018

Toinen koti näytelmä Kansallisteatterissa veti hiljaiseksi. Ja äänekkääksi

Ensimmäinen näytös esittelee tämän porukan taiteilijat, näyttelijät ja muusikot joukkona, ryhmänä, paperittomana tai maahanmuuttajana, iraikilaisena, iranilaisena, kurdina, suomalaisena. Toinen näytös vapauttaa persoonallisuuden, ja nostaa esiin yksilöllisyyden, millaisia painotuksia taiteessamme teemme. Pienen näyttämön intiimissä tilassa Toinen koti - other home käytti aineksinaan vanhan ajan kotimaisia iltamia ja leikkiä rikkinäinen puhelin, ja muitakin ilmaisemisen, laulun keinoja.

On hirvittävää, että yhdelle tämän produktion esiintyjistä uhkaa karkoitus - hetkellä minä hyvänsä. Näyttele, laula henkesi edestä. Kuka määrää, määrittelee, koska on turvallista palata kotiin tai "kotiin"? Kun sukua on murhattu ja kidutettu, miksi minulle / sinulle olisi turvallista sinne palata?

Olemme samojen kysymysten äärellä kuin Kaupunginteatterin näytelmässä Suomen hauskin mies. On traagista ja hirtehistä myös se, että taiteilija / näyttelijä / laulaja lopettaa taiteen tekemisen, oman intohimonsa ja lahjakkuutensa, että säilyisi hengissä, tai koskemattomana. Älä ole enää näyttelijä. Miten sellaista käskyä voi totella?

Toinen koti näytelmä Kansallisteatterissa, Willensaunassa, veti hiljaiseksi. Vakavaksi. Ja äänekkääksi



Ohjelmavihkossa tai paperinivaskassa on tärkeä kuvateksti: tuon farsin kielen tekstin kääntänyttä ihmistä ei päästetty Suomeen... 








Tässä kuvia tuotantokauden esittelyistä ja muista häppeningeistä: Kiertunäyttämön Toinen koti esitys Kansallisteatterissa:






Kansallisteatterin tuotantokauden avajaiset 15.8.17






Tekijät:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ


Näyttämöllä
Islam Al-Badri, Haider Al-Mashhadani, Youssef A., Farqad CJ, Jalal Hajali, Kareem Haritani, Bakr Hasan, Jihad Nihad, Terhi Panula, Ali Saed, Harith Raad Salih, Walid Saheb, Sanna Salmenkallio, Soroush Seyedi, Faed Shakarchi ja Sabah Shukrallah

Ohjaus
Jussi Lehtonen

Esityskäsikirjoittaja
Kati Kaartinen

Lavastus ja pukusuunnittelu
Kati Lukka

Musiikki- ja äänidramaturgia
Sanna Salmenkallio

Valosuunnittelu
Harri Kejonen

Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva

Videosuunnittelu
Ida Järvinen

Tuottaja
Maarit Kakkonen

Projektiassistentit
Jarkko Mikkola ja Jalal Hajali
klo

Kuinka leikkisä toteutus ja hullu, inspiroiva ja vapaa äänimaailma! Tove Janssonin Sommarboken Lillanissa 10.02.2018

Tove Janssonin henkeä kunnioitettiin, ja tätä saaristolaiselämää oli feministinä hauska seurata. Kolme vahvaa naistaa, kolme kolmenlaista naista... Traagistakin ja jännittävää. Äänimaailma oli siis huikea, lapsekas, live kuten keikka ja poikkitaiteellinen, mutta ei suinkaan huumoria unohtamatta. Hanna Mikanderin äänisuunnittelussa, äänikokeilussa ollaan post-punkissa ja lapsuuden vapaudessa, ilman karsinoita, ja iloisesti tuotetaan. Mutta kesä ei ole kesä ilman myrskyjä, ilman aikuisia jotka ovat poissa, kireinä tai hylkäävät.

Näytelmä kesti yhden kesän, mutta toisaalta myös naisen elämän, myrskyineen. On hauskaa, ja haikeaa, näillä kovilla pakkasilla lukea Kesäkirjaa, ja katsoa, kokea tämä näytelmä. Kesä, lapsuus. 

Ruotsinkielen kanssa oli ongelmia vain merilintujen nimissä, mutta se oli pientä. Kuinka haikeaa on hylätä kesä, ja kasvaa ikävään aikuisuuteen.... Jessica Grabowsky on aidosti kokeva lapsi, nuori tyttö. Sue Lemström hyvin tovemainen ihminen, nainen. Iäkkäämpi ihminen, jolle seikkaileminen sattuu jäseniin, ja välillä pitää vetäytyä rauhaan polttamaan huuliharppua...

 Sommartiden hej hej -renkutus ei sovi tähän loppuun, vaan ehkä huokaus. Talven jälkeen seuraa aina kesä...

Kuinka leikkisä toteutus ja hullu, inspiroiva ja vapaa äänimaailma! Tove Janssonin Sommarboken Lillanissa 10.02.2018. Näin tämän Helsingin kaupunginteatterin vapaalipulla, kiitos siitä. 


Tekijäkaarti:


 Aktörer:

 Jessica Grabowsky
SKÅDESPELARE

 Sue Lemström
SKÅDESPELARE

 Hanna Mikander

LJUDDESIGN
Jakob Höglund
REGI & KOREOGRAFI

Sven Haraldsson
SCENOGRAFI & DRÄKTER

Paavo Kykkänen
LJUS

 Helsingin kaupunginteatterin sivulta:
"Sommarboken är en av Tove Janssons mest omtyckta böcker. Denna dramatisering gjord av Pipsa Lonka tar fasta på den spirande vänskapen mellan en liten flicka som har livet framför sig och en mycket gammal kvinna som har livet bakom sig. Jessica Grabowsky spelar den lilla flickan Sophia som efter sin mammas död tillbringar somrar på ön tillsammans med sin aningen barska farmor som spelas av Sue Lemström.

 Tove Jansson beskriver ön och omgivningen genom att beskriva ljuden som hörs. I föreställningen gör man på samma sätt – ljudet har en central roll när det gäller gestaltaningen av ön, havet och av naturen. Ljudet görs på scenen, synligt för publiken och på det sättet leker de båda skådespelarna fram världen tillsammans med ljuddesignern Hanna Mikander."

Sommarboken videoita, trailereita, haastatteluja: "Sommarboken är en av Tove Janssons mest omtyckta böcker. Denna dramatisering gjord av Pipsa Lonka tar fasta på den spirande vänskapen mellan en liten flicka som har livet framför sig och en mycket gammal kvinna som har livet bakom sig. Jessica Grabowsky spelar den lilla flickan Sophia som efter sin mammas död tillbringar somrar på ön tillsammans med sin aningen barska farmor som spelas av Sue Lemström. Tove Jansson beskriver ön och omgivningen genom att beskriva ljuden som hörs. I föreställningen gör man på samma sätt – ljudet har en central roll när det gäller gestaltaningen av ön, havet och av naturen. Ljudet görs på scenen, synligt för publiken och på det sättet leker de båda skådespelarna fram världen tillsammans med ljuddesignern Hanna Mikander. Uppföranderätt: Agency North/ Moomin Characters. "

Ja Muumimaailmasta:
"Moomin.com pääsi jututtamaan Lilla Teaternin Kesäkirja-esityksen ohjaajaa Jakob Höglundia, joka kertoi meille muun muassa erikoisesta suhteestaan muumimukeihin. Video, kuten esitys, on tekstitetty suomeksi."


Ja ohjaaja Jakob Höglund kertoo lempikirjastaan - Tove Janssonin Kesäkirjasta:







klo