▼

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lämmin, viehättävä, rietas ja ah kaihoisa Julia & Romeo ennakoissa Kansallisteatterissa


Olin veron alaisten parvekkeiden ja kuihtumattomien ruusujen alla… Erityismainintana peruukkien, hiusten ja viiksien täydellinen sopivuus – ne melkein olivat ¼ ihmisestä ;) Olen helsinkiläisessä teatterissa, jossa on vastakkain ääripäät, jotka voivat aiheuttaa sisällissodan, ehkä. Mutta emme ole vuodessa 1918, vaan 1500-luvulla, 1800-luvulla ja vuodessa 2018. Tavallaan. Näytelmän lavastuksessa on kerroksia kuten läpinäkyviä kalvoja olanyliheittimessä. 

Julia & Romeon toinen ennakko 6.3.2018 oli eilen Kansallisteatterin suuren suurella näyttämöllä lämpimämpi, viehättävämpi ja rennompi kuin ensimmäinen. Eka ennakko 5.3.2018 oli moitteeton, mutta eturivistä parhaimmalta paikalta katsottaessa tunnelma ja ilmatila oli kylmähkö, kulissit ja rekvisiitta vaikuttivat liian riisutuilta. Yleisö oli eilen enemmän messisä, nauroi ja kikatti nokkelalle näytelmälleen, ja ehkä tunnisti siinä oman itsensä, hyvin nuorena…

Itse raikas näytelmä oli komeasti riisuttu – dramaturgin Anna Viitalan mukaan, hän puhui teosesittelyssä Lavaklubilla 6.3. juur ennen esitystä, kuinka näytelmästä on otettu pois turha kuten naisviha ja naista halventava ns. huumori. Hienoa, ja jo oli aikakin! ajattelin minä, kun en voi sietää miesten tekemää taidetta miehille, jossa miehet näyttelevät myös naisten roolit, oliko niin, että vielä Viljami Säkinperän eli Shakespearen aikaan äijät vetivät kaikki roolit, ja äijät kirjoittivat näytelmät, ohjasivat jne.

Edellisen kerran näin Kansiksessa Shakespearea Macbethin muodossa – Lady Macbethiä näytellyt Katariina Kaitue oli mukana myös tässä rouva Capuletin roolissa. Vaikka tämä olisi tylsä rooli, rikas nainen, äiti, jonka ainoa lapsi, tytär on saatettava säällisiin naimisiin – vaikka koko Veronan kaupunki on sisällissodan vallassa – kun kaksi heimoa, kaksi sukua taistelee – syystä, jota ei kukkaan muista… Kaitueen Capuletin rouvalla on samanlaisia korviksia kuin minulla ostettuna Glitteristä, huomasin, kun istuin hyvällä paikalla. Pienillä eleillä ilmaistaan riemua ja muitakin tunteita. Ironisesti uusi ja kokeneempi näyttelijäkaarti, sukupolvi erotetaan toisistaan – äidit ovat hyvin viktoriaanisia kermakakkuja turnyyreissään.   

Mukana messissä oli Rikussa eli Willensaunan Rikhard III komppania eli Juha Varis ( Capulet ), Heikki Pitkänen ( Montague, Veli John, Gregorius)  ja Kristo Salminen ( isä Lawrence ). Tässäkin esityksessä Heikki Pitkänen on huippuvireessä, hänen Gregoriuksessaan on Monty Pythonia, lähinnä Michael Palinia, ja pitkän Jussin majataloa, ja sitten ei ehkä olekaan. veli Johnin ja isä Lawrencen hippimäinen, psykedeelinen yrttivaunu on myös Cheech & Chongia, mutta kaukaisesti.
Imettäjä ( Sanna-Kaisa Palo ) on niin huikea hahmo, hienoja nostoja! Hauskaa oli huomata, että kaupunginteatterin Rakastunut Shakespeare –näytelmän imettäjä eli Heidi Herala oli myös katsomossa…

Jussi Nikkilän työ sopii suurelle näyttämölle, toisessa ennakkonäytöksessä, ensimmäisellä kerralla minulla oli sulattelemista, olisin, barokin ystävänä, täyttänyt tilaa enemmän. Toisaalta voimakkaasti valaistut kohdat taas nousivat esiin just kun pitikin. 
Mila Laine on nero muusikkona, ja säveltäjänä. Tämäkin oli hieno pitkän nenän hepskukkuu ja siitäs sait, in your face, Shakespearen ajan patriarkaatit… Musiikki oli täydellistä, ensimmäisellä kerralla huomaamatonta, mutta toisella kerralla se kosketti juuri oikeaan aikaan oikeaan kohtaan sielua ja muistoja. Parasta oli ettei teoksessa käytetty hiphoppia eikä räppiä ollenkaan, koska ne ovat paskinta ”musiikkia” ikinä, typerää jou jou jumputusta, täynnä naisvihaa, ja vielä löysissä verkkareissa jou jou. Kovasti ollaan ghettoa vaikka kultakilluttimia kaulalla ja kymmeniä luksusasuntoja sietämättömien ihmisten asuinalueella, ampumisia ja sokeuttavia silmätatuointeja – en tiedä, mikä olisi kauempana kapinasta… Ja jokaisessa nuorisoa käsittelevässä esityksessä vuoden 1985 jälkeen olen joutunut näkemään sietämätöntä street dancea. Onneksi en tässä! Siitä kiitos, että outside the box!

Itse lavastus ei ollut niin outside the box, vaan pikemminkin sisällä laatikon oltiin. Keskipakoisvoimalla näkymättömien seinien rajaamina…. Toisaalta rakastan lintumaailmassa kun uros tekee optisen illuusion – jotta naaras olisi suostuvainen, ja suku jatkuisi. Tietysti jos uros rakentaa upean majan – tai luo illuusion siitä. Ja kyvyistään…

Jos pitäisi valita kolme musiikkivideota, niin Madonnan Vogue, Pet Shop Boysien It´s a sin ja Kentin Kärleken väntar... olisivat sopivia kertomaan tämän muotokielestä. Ja tietysti Sueden So young! Elokuvista The Hunger - verenjano, Warm Bodies ja ehkä Baz Luhrmannin Romeo & Juliet. 

 Moniaistillinen näytelmä, jossa tuoksui, ja miltei tukahdutti suitsukkeet, ja lava, joka jatkui, kaartui myös yleisön joukkoon… Mikä on miehekästä, mikä naisellista, mikä tekee naisen, mikä miehen. Kenellä on oikeus rakastua, ja kehen… Seksuaalisuus on läsnä, mutta ei ällösti, vaan innostavana voimavarana, eri-ikäisillä ihmisillä.

Kaunein kohtaus oli kenkäkohtaus… Rakastin myös Tom of Finland –leffassa sitä tahdon –kohtaa kangaskaupassa. Tämä oli yhtä mieleenjäävä.

Ja sitten nämä TEAKin tyypit ja muut nuoret näyttelijät! Miro Lopperi ( Mercutio ) hänen näyttelemisensä tuli tutuksi jo viime kesänä Ryhmiksen näytelmässä Seitsemän veljestä, jossa myös fyysinen osaaminen tansseineen, akrobatioineen ja vaijereineen lentämisessä tuli nähtyä muutaman kerran.

Julia ( Satu Tuuli Karhu ) on itsenäinen Juulia, joka kulkee omia polkujaan, ja tekee omia ratkaisujaan, vie, ja runopoika Romeo ( Olli Riipinen ) vikisee. Julialla on samanlainen habitus kun minulla oli 1999-2001 mustan tukan päällä oli hötteröitä, olin mustasukkainen ( ei missään nimessä beige eikä valkea ) sekä tietysti mustat kiiltävät maihinnousukengät sekä lilan, kanervan, violetin ja malvan sävyisiä rätkyjä… Oikein onnistunut pari, oikeasti nuoria, ja epäröiviä, herkkiä ja juodaan omppuviiniä, olikohan etiketissä shakespeareläisittäin vielä Ofelia J Vai myydäänkö sitä enää? Oikein hyvin pääsee siihen hetkeen, nuoruuteen.

Roomeo on tässä mustassa kynsilakassa oleva, kuten suosikkiprofessorini Micael Dahlén. Tämä Romeo on koko ajan mustakantiseen vihkoon runoja rustaava Paperi-T –tyyppinen poika. 

 Taistelukoreografia on huikeaa, olen vast ikään pariinkin ottesseen tsekannut Turuus Taru sormusten herrasta - näytelmää, ja nautin taisteluista, niin sanan kuin säilänkin. Myös Rakastunut Shakespeare - näytelmässä oli komeat mittelöt. Siinä näytelmässä näyteltiin Romeo ja Julia -nimistä näytelmää...

 Olen nähnyt myös Teatteri Jurkan Romeo versus Julia - jossa nuoripari ei teekkään kuten pitäis... Erittäin kaunis tulkinta on myös Warm Bodies -niminen musta komedia, yhtä aikaa ihana ja häijy, jossa ollan postkalyptisessä huomisessa ja kritisoidaan ihmisiä jotka vain näpläävät pädejään, eivätkä enää käy levykaupassa, osta levyjä, laita niitä levariin, ja vain istu ja kuuntele... Zombieajan romanssi. West Side Story on tullut tutuksi ainakin Alice Cooperin kautta. 

 Huonosti näytelty Romeo ja Julia on kestokamaa huumorissa. Jonkun mielestä. Esim mainiossa genre-leffassa Hot Fuzz näytellään maaseututeatterissa huonosti, Romeo on liian iäkäs, jäykkä keikari ja Julia sopivan ikäinen mutta bimbo, joka ei osaa näytellä. Ainakaan näytelmässä... 

 Näin ei ole tässä elokuvassa. Eikun näytelmässä!

Kansiksen traileri:

Muuta matskua:
 Ja tietysti Ryhmiksen Romeo ja Julia vuodelta 1995, alla todiste ;)







Tämä viideo tuli tunnelmaltaan mieleen haikeudessaan, sekä myös osin synkkyydessään:


Tässä kaunis tulkinta biisistä jossa alunperin lauletaan, että älä pelkää viikatemiestä:

klo