▼

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kirsikkatarha 07.03.2019 Helsingin kaupunginteatterissa, ohjaajana Lauri Maijala.

Eilen 7.3. leijuin, kelluin Kirsikkatarhassa, Helsingin kaupunginteatterissa, jossa Lauri Maijala oli
ohjannut Tsehovin näytelmän syyllisyydestä, luopumisesta, maaorjuudesta ja pahuksenmoisista pirskeistä kristallikruunujen alla, tuolla komeassa, vetoisessa, vanhassa talossa, kenties kartanossa, ehkä laajassa pitsihuvilassa, joissa viimeiset reivit näyttivät danse macabrelta. Kuolemantanssissa ei seinäruusuksi jää kukaan...

Yläluokan rappio näytetään holtittomana rahankäyttönä ja syytämisenä, myös hyväntekeväisyyteen. Kirjanpitoa ei osata, eikä vakavista asioista haluta puhuta. Vastuuta ei tarvi ottaa. Paikoitellen Ranevskajan näyttämö on suurta, eriarvoista lapsitarhaa. Tapetille on saanut piirtää pikkulapsi. Tosin maalijälki näyttää kummitukselta, kummituksilta. Mikä täällä kummittelee? Eikä rahalla ja hummaamisella ja matkustelulla kaikki unohdukkaan?

Anton Tsehovin Kirsikkatarha jo nimenä niittaa maahan, maan omistukseen, maan hoitamiseen. Toisin kuin Kirsikkapuisto, jossa puisto on vain jotain keinotekoista ja nyrhittyä, ja jossa hyppelehditään huolta vailla kuperkeikkaa ja hih hih hii.

Mutta kirsikka, mikä ihana mielleytymä - kuinka ihanaa on kirsikkamehu, hieman kirpeää, ailahdus tummaa. Syödä kypsiä kirsikoita suoraan puusta. Kirsikka vintage tatuointina. Kirsikkasorbetti. Kirsikkakompotti - kuinka venäläistä, vahvaa, rikasta.

Ensimmäinen mainoskuva tästä kaupunginteatterin näytelmästä oli häiritsevä, siinä pieni poika katsoi
lähikuvassa kameraan, mutta hän ei ollut onnellinen, vaan makasi, tai kellui kirkkaassa lätäkössä, kirsikoiden ympäröimänä. Tästä tuli mielleyhtymiä Stephen King Se-tarinaan, josta tehtiin uusi filmatisointi vastikään eli viime vuosina. Viaton lapsi ja punainen ilmapallo.

Mutta näytelmään. Esitys alkakoon! Ilakoiva joukko riehakkaita venäläisiä saapuu vihreät ilmapallot kädessään teatterin lavalle. Heidät esitellään yleisöystävällisesti, venäläiset nimet äännetään autenttisesti, ja twistaten. Rikkailla on ikuinen vappu, jossa ei marssita.

Pääosassa on matriarkka Ranevskaja, jota näyttelee Heidi Herala, ohjaajan äitee.

Kuva Stefan Bremer 
Mutta.
Ranevskaja on kokenut tragediaan, hänen pieni poikansa on hukkunut. Tästä tuli hieman Mary Shelley ja Frankenstein mieleen, mutta takaisin Venäjälle.

Tästä, ja muustakin, suuresta, ja loppumattomssta syylliyydestä johtuen, Heralan Ranevskaja on ollut
epäterveessä suhteessa miehen kanssa, mies, joka on varsinainen kusipää, törsännyt kaikki rahat, ja viestittää passiivisaggressiivisesti typerästä kaupungistaan jatkuvalla syötöllä, yks kirje pär päivä.

Ranevskaja juo koko ajan kahvia, hän on jatkuvassa hypertilassa. Vai onko tuo piriä, kokkelia, vai ilokaasua. Ei, kyllä se taitaa olla kofeiiniä. Hän ei osaa käyttää rahaa säästeliäästi, kuten talon, ja tilan emäntä Varja, hänen topakka tyttärensä ( Elina Sinisalo) joka liikkuu talon avaimet uumillaan.

Aika lailla on venäläisyyttä häivytetty, puheissa on kyllä samovaari, ja risti on ortodoksien. Pöydällä on kukkaishuivi ja kurkkupurkit - yhteen niistä Varja yrjöää. Hei - kaikille sattuu.

Sitten äiti ahdistuu, mitä tehdä, kun rahat on loppu. Paikalle ilmaantuu ussein Lopahin (Chike Ohanwe), jolla olisi käypiä ratkaisuja kuin Clas Ohlsonilla, mitä maita myydä, mitä vuokrata.

Olemme keskellä orjuutta, maaorjuutta. Ranevskaja järjestää yhä pippaloita, eikä halua edes kuulla, miten Kirsikkatarha pistetään myyntiin. Tai edes vuokralle. Paljon siipeilijöitä ilmaantuu. Tsehovin isoisänsä oli ollut maaorja.

Huutokauppakeisarien ja muiden sietämättömien tosi tv:n rinnastuksiin ei sorruta, vaan näyttämökuvaa haetaan tanssista ja liikkeestä. Nuija puhuu.

Tässäkin näytelmässä, kuten Kolmessa sisaressa, painotetaan, kuinka tärkeää on tehdä työtä, ja myös opiskella. Tapaamme 42 vee ikuisen opiskelijan Trofomovin, ihana Tommi Eronen, joka sanettisissa lökäpöksyissään astelee hitaasti lavalle. Hänkin edustaa muutosta, hidasta muutosta, milteipä John Lennonin tyylistä pasifismia ja lukemista. Rauhallisen, tasapainoisen ja tasa-arvoisen elämän tyyneyttä, ehkä.

Kuva Stefan Bremer 

Onko Ranta-Hesellä hyvä verse? Toisenlainen, työnvieroksija Jasa ( Heikki Ranta ) on paikallinen roomeo ja manspreading. Hän pitää peliä Dunjasan ( Sanna Majuri ) kanssa niin, ettei pöly ehdi divaanille laskeutua. Charlotta ( Aino Seppo ) lunastaa sirkuslupaukset - miksi matto on punavalkoraitainen. Onko elämä yhtä sirkusta. Mitä sitten kun tapahtuu vallankumous.

Näin tämän näytelmän päivää ennen kun hallitus vihdoin kaadettiin. Tai siis kaatui. Tätähän olemme jo toivoneet koko SOSsin sössimisen ajan.

Seppo Maijalan, ohjaajan isän, näyttelemä vanha ja tutiseva palvelija Firs, puolikuuro, mutta ehdottoman lojaali, on myös mainio rooli. Yhdessä koko perhe on näytellyt kammottavassa Juoppuhullun päiväkirja -leffassa, jonka Lauri ohjasi, ja jossa vanhemmat olivat sivurooleissa, pääosassa oli Saartamo, joka oli myös Maijalan 7 veljeksen Juhani Turun kaupunginteatterissa. Leffa luotti, että suurin miesten tekemä komedia alkaa siitä, kun mies yrittää itsemurhaa, kuten Housut pois, Rusalka, World´s End, Filth, ja Trainspotting.

Kuten Tsehovin näytelmässä Kolme sisarta on myös vanha palvelija. Tsehov kysyy, minne köyhät vanhukset joutuvat. Kuka kehtaa pitää orjana, palvelijana vanhusta. Toisaalta, minne tämä vanhus sitten joutuisi, täällä sentään on katto pään päällä.

Kuva Stefan Bremer 

Tämä Kirsikkapuisto / Kirsikkatarha ( Вишневый сад, Višnevyi sad ) on Anton Tsehovin viimeinen näytelmä, ja käsitellään, kuten pitääkin, luopumista, lähtöä, muutosta, kuolemista. Tässä käytetään Martti Anhavan suomennosta Kirsikkatarha. Mieleen tuli Lars von Trierin Dogville, jostain syystä. Kirsikkatarhassa on barokkimaisen paljon lavasteita, ja tarpeeksi korkealle, eli siinä mielessä ei tietenkään Dogville.

Lavastus on Janne Vasaman käsialaa, viimeksi he tekivät yhteistyötä Turun kaupunginteatterissa 2017 näytelmässä Seitsemän veljestä - jonka kävin katsomassa tiuhaan. Ihan viimeisiäkin kertoja. Se oli täydellinen, viiden tähden näytelmä, ellei seitsemän tähden - kuten Otavassa.

Tämä Kirsikkatarha ei ole yhtä täydellinen, kyllä se on ehdottomasti nähtä, tämä paikoitellen ihana, yllättävä, hersyvä, äänekäs ja kristallinhohtoinen. Kokonaisuutena olisi ehkä voinut vielä harjoitella, ja selkeyttää tyylisuuntaa. Koska Maijalan aiemmista töistä tyylisuunta on ollut selkeä. Tosin osan hänen näytelmistään olen nähnyt ussein. Ja pidän Maijalan rimaa todella korkealla.

Pölyjä on pyyhitty klassikosta, on tuuletettu kartanoa, taloa, tyyssijaa. Lastenhuonettakin. Syyllisyys lapsensa kuolemasta on ajanut Ranevskajan äärimmäisiin tekoihin, tai äärimmäisiin nautintoihin. Hän rankaisee itseään. Oliko se hänen syytään. Eikö hän pitänyt huolta lapsestaan.

Myös tässä teoksessa Tsehov nostaa esiin tyhmän miehen, joka hummaa kaikki hillot. Draaman kirjoittalle se on tietysti mainiota, mitä särmää, vekkiä ja jännitettä se tuo. Mihin vie.

Tämä oli Maijalan ensimmäinen proggis Helsingin kaupunginteatterille. Tietysti 7 veljestä on helpompi hurlumheerata kuin tämä.

Musiikki on huikeata, alttoviulu ja sello saavat teatterikatsojassa aikaan sellaisia abstraktisia tunteita ja myllerryksiä, että räjähtäminen ja tunteellinen paukahtaminen on lähellä. Varsinkin jos on ekspressiivinen ja empiirinen katsoja. Yliaistillinen. Kummassakin mielessä.

Näin tämän vapaalipulla, kiitos siitä.

Kirsikkatarha sai minula pojoja 3, 5 / 5
kun Seitsemän veljestä sai pojoja 7 / 5

Jos kaikki pitää pisteyttää.

P.S. Tämäkin näytelmä liittyy omaan elämääni, suuriin muutoksiin, joita pitää tehdä, kun talossa asuminen on liian kallista, ja on muutettava pieniin nurkkiin kärvistelemään. Vanhat mummolat ja lapsuudenkodit on myytävä, koska niissä ei ole varaa asua, eikä varsinkaan ylläpitää. Paljon nostalgiaa tulvahtaa pintaan. Mitään ei saa enää takaisin, kesän pitkiä hetkiä kävellä liian isoissa aikuisten kumppareissa kukkapenkissä, lukea keinussa sarjakuvia, odottaa kauppaautoa, jossa pelottavaa, punaista peikkolimpsaa. Hevosia jotka hörisivät vapaudesta. Suolaisen timotein maku, korppi joka pitää välimatkaa.



Ohjelmavihkonenkin on ihana, täynnä nostalgiaa, joillekin se on kouluvihko, ajalta jolloin ei vielä ollut koulussa, mutta halusi sinne. Joillekin se oli paikka minne kiiltokuvat liimattiin.


Kirsikkatarha 07.03.2019 Helsingin kaupunginteatterissa, ohjaajana Lauri Maijala.

Kuvat Stefan Bremer


Tekijäloota


Tommi Eronen
Heidi Herala
Jouko Klemettilä
Sonja Kuittinen
Eero Saarinen
Unto Nuora
Seppo Maijala
Sanna Majuri
Kari Mattila
Chike Ohanwe
Heikki Ranta
Aino Seppo
Emilia Sinisalo
Grishan roolissa vuorottelevat Nooa Huhtala ja Niila Vasama

Siljamari Heikinheimo I VIULU
Kreeta-Julia Heikkilä I VIULU
Eriikka Maalismaa II VIULU
Terhi Paldanius II VIULU
Hanna Hohti ALTTOVIULU
Maarit Holkko ALTTOVIULU
Petja Kainulainen SELLO
Liina-Mari Raivola SELLO

Martti Anhava SUOMENNOS
Lauri Maijala OHJAUS

Lauri Porra SÄVELLYS
Janne Vasama LAVASTUS
Tiina Kaukanen PUKUSUUNNITTELU
Mika Ijäs VALOSUUNNITTELU
Kai Poutanen ÄÄNISUUNNITTELU
Jaana Nykänen NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET

Mitä näytelmästä kerrotaan Hktfin sivulla:

"Anton Tšehovin viimeiseksi jäänyt näytelmä Kirsikkatarha on kertomus perheestä jota on kohdannut vaiettu tragedia, nostalgiasta ja sen tuhoisuudesta, kaipuusta jonnekin mitä ei koskaan ole ollutkaan, salatuista unelmista, orjista ja herroista, opportunismista ja idealismista. Ja niin kuin aina elämässä lopulta, vaikka sitä ei itselleen myöntäisikään, rakkaudesta.

Meidän Kirsikkatarhamme hehkuu valkoisena ja vaaleanpunaisena kunnes tulee syksy ja Ljubov Andrejevna Ranevskajan kartano joutuu huutokaupattavaksi, jollei köyhtynyt aatelissuku saa määräaikaan mennessä otetta elämästään, mieltään menneisyydestä
ja ylenpalttisesti tuhlattuja rahoja kerättyä. Mutta sitä ennen haaveillaan täydellisestä maailmasta, kaivataan salaa saavuttamatonta, tanssitaan jousten soidessa, tapellaan, syleillään – ja janotaan elämää. Intohimoisesti ja sydän syrjällään.

Lauri Maijala, ohjaaja "



Kirsikkatarhan traileri:


 Kirsikkapuisto Kirjasammossa


Asiaan liittyviä ja liittymättömiä tviittejäni:
Näköjäön twitteriin vain yhden kuvan laitoin:
klo