▼

torstai 31. lokakuuta 2019

Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija... Riivaajat iskivät myös Tampereen teatterissa

Riivaajat iskivät myös Tampereen teatterissa. Frenckellin näyttömöllä Markus Järvenpää veti kaikki roolit ja juoksi kilpaa.  Ohjaaja Rämön ja näyttelijä Järvenpään toinen yhteinen Dostojevskin näytelmä eli oikeasti albumi, pohjautuu Riivaajat -romaaniin, mutta on myös muokattu. Näin tämän teoksen Jurkassa, kolmesti, omalla rahalla ja kerran Tampereella, bloggaajien medialipulla. Kirjoitan siis vai Tampereen esityksestä ja tunnelmasta, tosin Jurkkaa voi olla alla... En lue muiden arvosteluita enkä blogeja ennen kuin itse julkaisen. Silti silmään tarttuu jokin lause otsikossa, kuten terrorismin liittäminen tähän tarinaan. Mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Terroristeja ovat äärioikeisto ja hihhulit, he haluavat vain tuhota ja tukahduttaa. Kun taas. Anarkistit, aktivistit, kommunistit, vasemmistolaiset, nihilistit, sosialistit eivät ole terroristeja, koska he haluavat tasa-arvoa, ja he kannattavat tasa-arvoa ja äänioikeutta ja kaikenlaisen orjuuden lopettamista. Maailman parantamista, maailman jakamista reilummin. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija...

Koska Riivaajien solu on ryhmä aktivisteja ja vallankumouksellisia, he ajavat äänioikeutta kaikille! Vaikka poppoolla on jäseninään aika hyvätaustaisia, etuoikeutettuja miehiä, on myös toisaalta Lizaveta, nainen, joka voi harhauttaa. Eihän kukaan usko, että nainen painaa vallankumouksellisia flaijereita. Ja tekee niistä vielä graafisesti tyylikkäitä...

Porukka haluaa maaorjuuden loppuvan, yks heidän jäsenistään eli Satov onkin maaorjan poika. Oliko näin. Satovin vaimo on häippässyt, hän on petetty mies. Mutta kuitenkin hän miettii anteeksiannon mahdollisuutta. Että lopettaisiko nämä nuoruuden hairahdukset eli anarkismin.

Dostojevski itse osallistui vallankumoukselliseen toimintaan salaseurassa " Petrasevskin piiri " ja " jossa luettiin ääneen vallankumouksellisia runoja ja kiellettyjä kirjoja " kuten käsiohjelmassa kirjoitetaan.

Ohjaaja Rämö itse kertoi Jurkassa keskustelutilaisuuden alussa kuinka tämä kaikki yhdistyi myös 90-luvun eläinaktivismin kanssa. Porukassa ja porukoissa on aina monenlaista aktivistia moneen junaan. Halu kohdata vääryys.

Palatakseni punaiseen Tampereen sisälle. Markus Järvenpää vetää siis kaikki roolit, niin lavalla nähtävät, kuin myös nauhoitetut.

Hän on pukeutunut punamustaan, se on hyvin anarkistinen, aggressiivinen ja voimakas väri. Hänellä on harness-valjaat, seinällä on mustia kahleita, ne voivat myös olla sadomasokistisen klubin koristeita, oviverhoja, kuten Jurkassa, tärkeitä, hypelöitäviä jutskia, symboleita, nimenomaan meille, jotka olemme harrastaneet kinkyä, fetisismiä, sadomasoa ja alakulttuureita jo 80-luvulta lähtien monipuolisesti. Jotain yhtymiä on myös Koirat eivät käytä housuja -leffaan, muttei paljasteta liikaa.

Mutta miksi hänellä on ruskeat housut? tai rusahtavat enemmän kuin punaset. Liittyykö se vanhaan sotavitsiin ja pelkuruuteen...

Myös Markuksen kengät, kankaiset maihinnousukengät vievät minut 90-luvun alkuun. Monellakin tapaa. Pidän tästä rakenteesta, rakennelmasta, palapelistä.

Kahleet ovat kahleita, myös orjan kahleita, maaorjien. Myös naisten kahleita, naisten, joilta uupuu äänioikeus. Toisaalta kahleet ja heikoin lenkki. Vainoharha ja ahdistus, mitä meille tapahtuu, jos, kun joudumme Siperiaan? Kahlejengiin, chain gang, tai kuopan reunalle. Sitten kuoppaan.

Sitten meitä ei enää ole.

Verhovenski on vähintäänkin epäluotettava kertoja. Itse asiassa hän on hyvin epämiellyttävä mies. Ollut jo lapsena. Yrittänyt ostaa suosiotaan makeisilla. Hän on pyrkyri, pelkkä apuri tälle Suurelle Johtajalle, Stavroginille, Pelastajalle!

Toisaalta Stavrogin ei edes haluaisi olla liikkeen johdossa. Hän on haluton Sankari, Valittu - kuten olemme popkulttuurissa tällaiseen hahmoon tottuneet. Hän ei ole täydellinen. Ei, hän on aiheuttanut tragedian. Anteeksiantamattoman teon.

Tämä kohta on ilmeisesti välillä sensuroitu kirjasta, ehkä. Mutta Rämö ja Järvenpää ovat ottaneet sen esille. Antaneet sille aikaan. Se vaikuttaa mielipiteeseen Stavroginista johtajana, ja hyvänä miehenä.

Ylioppilas Ivanovin murha oli lehdessä pikku-uutinen, ehkä, ja se pisti Dostojevskin silmään. Mistä Dosto lainaa romaanille nimensä on tosi ällöttävä lähde.

Aiemmin: Tyytyväisenä menen katsomaan Karamazovin veljeksiä täällä vapaassa maassamme, mutta kuinka hirveä uutinen, sensuuria kirjafestivaalilla. Se jos mikä on suuri rikos "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait". Dostojevskin tuotanto on liian rankkaa moraalipohdintaa ja salapeliä ahdasmielisille hihhuleille ja muille bensa-asemille...

Näytelmä alkaa punaisessa valossa, ehkä, kun olisimme joukolla kokoontuneet, salaa, tähän kiellettyyn soluun. Suunnittelemaan vallankumousta. Osa yleisöstä otetaan mukaan. Frenckellin näyttämön portaat muuntuvat myös näyttämöksi.

Se on Jurkkaa suurempi tila, Markus itse sanoi, että joutuu sitten juoksemaan enemmän.

Akustisessa kitarassa ei lue: tämä kitara tappaa fasisteja. Sitä ei tarvita. Se me tiedetään. Tai minä ainakin. Yhdistän.

Jonain päivänä.

Jonain päivänä -piisi muuttuu herkästä folkista punkiksi, raivoksi.

Erinomaista työtä, josta versoo montakin tarinaa, säettä, myötuntoa. Sellaista, mitä taiteen pitää ollakin.

Perkeleen kaunis punamusta käsiohjelma on toiselta puolelta komea ihailijakuva Markus Järvenpäästä piirrettynä. Toiselta puolelta se muistuttaa Lizavetan graafista silmää, ja myös peliä. Vaikkapa larppaukseen.


Tekijäloota: 


Ohjaus ja käsikirjoitus: Tuomo Rämö
Äänisuunnittelu ja musiikki: Hannu Hauta-aho
Valosuunnittelu: Marko Kallela
Pukusuunnittelu: Heidi Tsokkinen
Lavastus: Markus Tsokkinen

Näyttämöllä: Markus Järvenpää

Kesto 2 h 15 min  (sis. väliaika)







Mitä Tampereen teatteri tästä kertoo:



" Riivaajat on intensiivinen ja raikas tulkinta pikkukaupungissa toimivan vallankumouksellisen solun jäsenistä ja heidän läheisistään. Millaisia keinoja saa käyttää maailman muokkaamiseksi mieleisekseen?

Entä jos haaveilit muuttavasi maailmaa ja havahdut yhtenä aamuna siihen, että unelmasi toteutuu. Mutta millä hinnalla? Onko esimerkiksi murha liian kova hinta paremmasta maailmasta? Fjodor Dostojevskin klassikossa sukupolvet ja aatteet törmäävät kuvattaessa kahtiajakautunutta kansakuntaa.

”Ymmärräthän että meidän on tehtävä jotakin? Maailma tuhoutuu, jos jatkamme näin. En vain tiedä tuhoutuuko se nopeammin vai hitaammin tuolla sinun tavallasi.”

Lavalla nähdään valovoimainen Markus Järvenpää. Esityksen tekijät ovat olleet Dostojevskin kanssa tekemisissä aiemminkin. Turun kaupunginteatterin ja Teatteri KSR:n yhteistuotanto Rikoksesta ja rangaistuksesta vuonna 2010 saavutti suuren suosion ja vieraili mm. Tampereen teatterikesässä. Kyseessä onkin eräänlainen paluu rikospaikalle.

Tampereen Teatterin, Turun kaupunginteatterin, Teatteri Jurkan ja Teatteri KSR:n Yhteistuotanto.

Kantaesitys oli Teatteri Jurkassa 21.9.2019. "   sivullaan



Juutuupissa:



Komeat punamustat kuvat Flickrissä: Riivaajat 05

Lyhyitä muistioita:


Onko Frenckellin näyttämö liekeissä? No on, sillä Markus Järvenpään #Riivaajat -näytelmän palopuheet saavat roihuamaan, lisää. Punamustassa anarkiassa

Samalla kun käy Tampereella teatterissa voi käydä myös Leninmuseossa:

Heidän valonsa loistaa Leninmuseossa, Tampereella. Toisinajattelijoita Anna Politkovskajasta Pussy Riotiin. Voi käydä samalla kuin osallistuu Dostojevskin Riivaajat näytelmän anarkisten solun salaiseen kokoukseen...

Olen katsonut Jokerielokuvan useasti, samoin näytelmän #Riivaajat. Kummassakin on vallankumous kyseessä sekä vastaanhangoitteleva johtotähti, Sankari.

Doston Netotska Nezvanova - Nuoren naisen tarina josta Rosebud kertoo : "Dostojevski kirjoitti Netotska Nezvanovan 1840-luvun lopussa, jolloin hänen nimeään olivat tehneet jo tunnetuiksi Köyhää väkeä ja erityisesti Valoisat yöt.

Kirjoittaminen katkesi nk. Petrasevskin salaliiton paljastumiseen. Tämän seurauksena Dostojevski tuomittiin kuolemaan. Tuomio muutettiin viime hetkellä karkotukseksi Siperiaan. Romaani ei koskaan saavuttanut suunniteltua laajuuttaan, mutta psykologisen otteensa syvyydessä se on jo aitoa Dostojevskia."

Kino Korjaamolla kaffe & leffa #Marianparatiisi, joka sopii oikein tähän manipuloivien karismaattisten sosiopaattien (Gabriel tule takaisin, Once upon a time in... Hollywood, Everstinna, Mandy, Midsommar, Riivaajat ) sarjaan, jossa jokainen osoittaa kuinka helposti käyttäydymme x

Myös Irrational man keskustelee Jokerin kanssa. Ja ehkä Kauriinmetsästäjäkin. Elokuvan rinnalla pyörii mielessä myös Markus Järvenpään esittämä monologi Riivaajat, jonka näin Jurkassa kahdesti, ja myöhemmin Tampereen teatterilla näen vielä

Sosialistisessa mediassani:

klo

maanantai 7. lokakuuta 2019

Huikea, rankka, reipas ja hersyilevä Everstinna näytelmä ensi-ilta kantaesitys 2.10. Helsingin kaupunginteatterilla

Pidänkö vai enkö. Noudattaako kirjaa vai meneekö metsään, uppoaako suohon? Harvoin sitä näin binäärinen ping pong -ottelu käynnistyy esityksen jälkeen. Hienohan se oli, vaikuttava, rohkea. Heidi Herala vähintäänkin elämänsä roolissa. Olenko mukavuusalueella vai jossain tahmeassa, painajaismaisessa. Everstinna -näytelmän ensi-ilta kantaesitys 2.10.2019.

Everstinnan kaksijakoinen maailma tuntuu rimpuilevan pääkopassa standing ovation -taputusten jälkeenkin. Selviytymistarina on syystäkin turvakotien lukulistalla.

Jos on kyllästynyt spermassa liukastelun markkinointiin, niin tässä on taatusti esillä naisen seksuaalinen kasvu, ja vittu, ja väki. Vitun väki eli voima, alkuvoima. Yhtä hurja ja myyttinen ja pelottava kuin suo.

Niukassa rekvisiitassa toimiva neonvälke muistutti sekä näytelmää BENT kuin musikaalia Kevät koittaa Hitlerille.

Hieno, ja karmea rinnastus nykypäivän turvapaikanhakijoihin oli tuon ajan tp-hakijat, jotka olivat joko sikaarijengiä eli rikkaita juutalaisia, eli koulutettuja, sivistyneitä ihmisiä. Heille ei fasistit halunneet antaa turvapaikkaa, koska olivat rikkaita.

Näytelmän oudoin hetki oli kun #Everstinna viskasi evärstin uniformun pois lavalta, mutta tuppivyö kietoutui, kieroutui rekvisiittana olleen kelohongan hoikan varren ympäri, kuten tarinan käärme 🐍 ~ korkeasti arvostetun miehen tekemä väkivalta jallitettua naista kohtaan.

Teatterille kävellessä ajattelin Tsehovin 3 sisaren hurmaantumista upseereihin jotka pistivät uneliaan kyläpahasen eloon. Kävikö samoin #Everstinna'lle kun 200 000 saksalaista marssi saappaat kiiltävinä pohjoiseen tuoden Euroopan tuulahduksia, suklaata ja muutakin herkkua.

Osassa meänkieltä h:t eivät osuneet kohilleen kuten " natsit tekivät " kun olisi pitänyt olla " natsit teit". Mutta ehkä se oli yleisölle ystävällisempää. Itse olisin aloittanut meänkielelä, ja vähentänyt edetessä, tosin jättänyt mehevimmät tragikoomisen, julmat ja tarhat havainnot meänkielisiksi. Mutta Torniojokilaakson Suåmen puolen meänkieli elää ja muuttuu, eri aikoina, ja voi olla, että kahden kylän välillä voi tulla tinkaa, kumpaankhaan rakhoon se hoo panhaan.

Olen teatterissa nähnyt viikossa julmia komedioita: #Everstinna, Gabriel tule takaisin, Pelle ja Tsehovin Lokki. Tänää Everstinnan ensi-illassa tunteet, muistot, historia risteilivät Kariniemen sinisestä ränsistyneestä huvilasta, musiikin kautta tän päivän fasismiin.

Everstinna on siinä mielessä hankala, eli monipuolinen ja -säikeinen teos, koska tunsin Annikki Kariniemen, vaikka tämä ei missään nimessä ole yks yhteen eikä ees kahteen elämänkerta Kariniemestä. Vaan Annikin kirjat Erään avioliiton anatomia, Veren kuva ja Veren ikävä toimivat pohjana parsisuhdehelvetille ja salskea upseerin palvonnalle.

Näytelmänä tulee vielä selvemmin ilmi, kuinka Everstinnalla ei ollut omaa itseä, hän ei ollut kehittynyt aikuiseksi naiseksi, vaan eversti oli nitistänyt hänestä jo kaiken kun everstinna oli pieni lapsi. Vain pieni lapsi.

Everstinna on ääripäitä, kipu ja hurmos, hiiri ja kissa, nainen ja mies, suomi ja saksa, vapaus ja armeija, sota ja rauha, yksityinen ja julkinen.

Erinomaista työtä, joka uskalsi ottaa myös riskejä.

Tänään elikkäs 4.10.19 #Everstinna oli vielä parempi, feministinen groteskius ja vapaus Lina Wertmullerin tyyliin, ja olihan se kova veto. Ja olihan siinä vaudevilleä, weimarin ajan kabareeta, sarjakuvaa ja kaikkea, erä maata. Ja koskettavampikin oli, jos mahdollista. Jaettu kipu, ja olo, tarina, selviytyminen.


Heidi Herala pääroolissa, vahvana ja heikkona, jos vain tällaisia ääripäitä ajatellaan, Annikkina ja Everstinnana. 


Tekijäloota


Rosa Liksom - Susanna Airaksinen
EVERSTINNA
Väkevä ja unohtumaton

Heidi Herala

Susanna Airaksinen
DRAMATISOINTI JA OHJAUS

Vilma Mattila
LAVASTUS JA PUVUT

Vesa Ellilä
VALOSUUNNITTELU

Johanna Puuperä
ÄÄNISUUNNITTELU JA SÄVELLYS

Aino Hyttinen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET

Merja Turunen
DRAMATURGI


Pääjohtaja Kari Arffman ja kirjailija Rosa Liksom Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä Everstinnan enskarihumussa 2.10


Everstinnan esittely Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä 1.10. 


#Everstinna. Mikä kiehtoi, kiehtoo fasismissa tänä päivänä? Miksi natsit marssivat Munchenissä sankoin joukoin? Minkä tarinan kautta kerrotaan rasismista ja vihasta? Rosa Liksomia ei hermostuta tuleva näytelmä, koska hän antaa aina vapaat kädet tekijöille. Hänen työnsä on tehty, kun romaani Everstinna on valmis. Julkaistu.



Everstinna sosialistisessa mediassani: 

Teosesittelyssä 1.10. lämpiössä:


Rosa Liksomia ei hermostuta tuleva näytelmä, koska hän antaa aina vapaat kädet tekijöille. Hänen työnsä on tehty, kun romaani #Everstinna on julkaistu:




Ja laitetaanpa tähän myös kaupunginteatterin avajaiskarnevaaleista elokuun puolesta välistä:


Muistiinpanoja:
Propagandaa on aina ollut. Göbbels hioi natsien propagandakoneiston amerikkalaisen mainosmaailman opaskirjojen pohjalta. Ne kaikki olemme äärimmäisen alttiita propagandalle eli mainoksille, Rosa Liksomin #Everstinna teoksen taustoista.Helsingin kaupunginteatterin avajaisissa oli esittelyssä Liksomin #Everstinna jossa pohjoisen vahva nainen hurahtaa fasismiin. Mitä historiasta opitaan? Mitä voimme tehdä tänä päivä äärioikeiston ja vihan yhä noustessa?







Rosa Liksom ei hiljene Ylitornion pappilassa Everstinnan tapahtumassa kesäkuussa


Rosa Liksomin Everstinnan tarina on ihmisen hurahtamista utopian tarjoajiin, manipulojien ja markkinastrategien tarkkaan laadittuun äärioikeiston propagandaan, joka tarjoaa helppoja ratkaisuja tässä suuressa murroksessa eläville ihmisille jotka pelkäävät tuntematonta.

Rosa Liksomin Everstinnan tarina on ihmisen hurahtamista utopian tarjoajiin, manipulojien ja markkinastrategien tarkkaan laadittuun äärioikeiston propagandaan, joka tarjoaa helppoja ratkaisuja tässä suuressa murroksessa eläville ihmisille jotka pelkäävät tuntematonta Kirjailijatapaaminen Rosa Liksomin Everstinnan tarina alkaa ääriään täynnä olevassa Ylitornion wanhassa pappilassa, osana Väylän festivaaleja, tänään 27.06.2019:



Rosa Liksomin Everstinna eduskunnan kirjapiirissä Oodissa. 

Ideologioiden trilogiassa Hytti Nro 6 käsitteli kommunismia, Everestinna fasismia ja seuraavaksi sitten Amerikka ja kapitalismi.







sosialistisesta mediastani, instasta, avajaiskarnevaaleista:
klo

Riistapolulla Helsingin kaupunginteatterilla todellakin kohti lapsuuden ja viattomuuden loppua, 70-lukua

Ostalgiaa ja keinokuitua elokuvan mittasessa Julia & Romeo -tarinassa jossa ekologinen sisustus ja lavastus. Taattua Maijalan laatua, jossa Paavo Kinnusen pinnanalainen raivo, ja turhautuminen löytää uusia väyliä, ja väreitä, Ella Mettänen erinomaisena, taas.

Franz Xaver Kroetz: RIISTAPOLKU
Lapsuuden ja viattomuuden loppu. 7.9. Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Näin Riistapolun jo syyskuun alussa, mutta kiireissäni vasta nyt kirjoitan. Se oli elokuvan mittainen, siis puolitoista tuntia, ja intensiivinen, eli ilman väliaikaa. Siinä oli monta kiinnostavaa tekijää, aiheutta ja toteuttajaa, jotka kiinnostivat. Tapahtumat käynnistää tytön ja pojan suhde. Tyttö on 13-vuotias, ja poika 19. Ihan niinku Julia ja Romeo.

Mutta heidän suhteensa on salainen, se on vastoin lakia, tietenkin. Poika joutuu linnaan. Mitä pojalle siellä tapahtuu... Arvaillaan.

Mitä tytön perhe tästä sanoo, tyttöhän on liian nuori seurustelemaan. Äiti on ainakin opettanut, miten pöytä katetaan. Isä on mahdollisesti väkivaltainen, ja natsitausta nousee esiin.

Näytelmä on tarina 70-luvulta. Isä puhui vanhoista hyvistä ajoista, siis natsien ajoista, jolloin kaikki toimi. Kun nyt taas on polkupyöräilijöitä.

70-luku on katettu hieman tunkkaisesti, eli aidosti. On paljon ruskeaa, mikä piti paikkaansa niin saksalaisessa kuin suomalaisessakin kodissa.

Olemme kuin keskellä kuunnelmaa, kun ovia ei ole, aterimiä ei ole, eikä uuni lämmitä. Näemme suoraan huoneeseen, jokaisen seinän lävitse. Myös vessaan. Kuulemme kun ovia paiskotaan ja suljetaan, haarukat ja veitset kilisevät.

Aivan kuin olisimme keskellä muistoja.

Aivan tavallinne perhe tulee kotiin ja syö ruokaa, joka thedään itse. Tai, no, perheen naiset tekevät. Nuorella tytöllä on polvisukat ja minihame, äidillä naisten pullooveri ja sukkikset. Tai liivihame.

Olemme ajassa jossa kohta alkaa Christine F:n aika, kadotetut heroiininuoret oikean elämän bahnhofeilla, huumeasema Zoolla.

Mutta tämän perheen elämään ei kuulu huumeet, se on porvarillinen, tai keskiluokkainen, ihan tavallinen koti.

Tytöllä on sängyssään pehmoleluja, ja sitten myös ensirakkaus.

Ah.

Ajanjaksolla mm Carrie ja Manaaja kertoivat länsimaisen modernin nuoren tytön kapinasta. Onko se kapinaa, kenellä saa olla kapinaa.

Riistapolku ei tietenkään ole yliluonnollista kauhua, vaan draamaa ja realismia.

Nuoren tytön seksuaalisuus on tuona aikana hyvinkin fokuksessa. Kuinka valtavan pelottavaa on naisen, nuorenkin naisen voima.

Tai ei pelkkä seksuaalisuus, vaan tunteet. Kun on tunteet. Vyöryävät, kummat, uudet, kiihkeät.

Lauri Maijala on nero. Yhä. Hyvä, että hän tekee teatteria. Jakaa.

Olin yksissä avoimissa harjoituksissa, jossa oli äärettömän hauskaa, vaikka itse tarina on, ja voi olla hirveä. Väkivaltaa. Näytelmä, esitys ei ollut niin rankka kuten ihmisten mielipiteissä sosialistisessa mediassa. Ehdottomasti suositeltava. Teatteriin pitää mennäkin katsomaan muuta kuin hötteröä hattaraa. Jota sitäkin voi välillä.

Harjoituksissa oli hyvä veto ja meno. Ja myös annos itseironiaa, kun katsomosta sai poistua kesken kaiken, jolloin Maijala sanoi, että tottukaa tuohon... Että ihmiset marssivat pois näytelmästä.


tarkemmin sanoen: Totuttaudutaan tähän näkyyn, ( kun yleisö marssii pois teatterista, sehän ei ole huonon näytelmän merkki, vaan huonon katsojan, siis ahdasmielisen. )


Ristapolku näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa on Fassbinderin elokuvan mittainen, synkkä ja upea, höpsö ja hurmeinen, hurmaava matka ostalgiaa tuolle puolen 70-luvun jaettuun Saksaan, polvisukkien ja koulukirjojen pehmolelujen, tyttöjen maailmaan, makuukamariin, omaan huoneeseen. Ja ah, rakkauteen, ensirakkauteen.

Kukaan ei kyseenalaista Juulian ja Roomeon pika suhdetta, tässä tytöllä ja nuorella miehellä on suurinpiirtein samat iät kuin Romeolla & Julialla, mutta tässä tarinassa ja historiassa, realismissa nuori mies joutuu vankilaan. Olemme ajassa pikkasen ennen Christiane F:fää, ja Carrieta, mutta Manaaja on jo tainnut tulla. Elokuvissa. Tämä ei siis ole kauhua, vaan draamaa.

Mutta ajanjakson popkulttuurissa on pelottavana elementtinä nuoren tytön kasvu, seksuaalinen kasvu. Tämä ei siis ole yliluonnollinen, vaan realistinen pätkä.

Vahvaa vahvempi suositus.

Rakastavaisia näyttelevät Ella Mettänen ja Paavo Kinnunen alkavat olla lempparitaiteilijoitani suuressa kaavassa, ja skaalassa. Niin pihalla, kuin puutarhassa, ja joka esityksessä. Eikä kukaan kertonut, että Pekka Huotari pulisonkeineen on Suomen Steve Coogan ( joka oli 24 h party ppl -leffassa se Wilson. )

Paavo ja Lauri ovat tehneet yhteistyötä minun silmieni edessä aiemminkin, Turuus eli Turun kaupunginteatterilla näytelmässä Seitsemän veljestä, joka oli freesi ja raavas tutkielma, jota kävin katsomassa tiuhaan.

Täysosuma, napakymppi, on sitä katsoja kuin peura valokeilassa. Tiivis esitys, mutta hengittävä ja mutkitteleva. Näin tämän medialipulla, kiitoksia siitä. Menen kyllä katsomaan uudelleen, rahan kera. Käyn yleensä katsomassa esitystäå useamman kerran, jos mahdollista.

Mistä saa tehdä taidetta, mihin saa tarttua, kenen tarinat jakaa.... Hyvä, ettei kaupunginteatteri sensuroi, vaan antoi tällekin tilan, keskellä synkkää syksysä, keltaisten ja punaisten vaahteroiden rinnalla....



kuvat Tapio Vanhatalo, Helsingin kaupunginteatterin sivulta 

Tekijäloota

Franz Xaver Kroetz
RIISTAPOLKU
Lapsuuden ja viattomuuden loppu

Ella Mettänen
Paavo Kinnunen
Ursula Salo
Risto Kaskilahti
Pekka Huotari


Vesa Tapio Valo
SUOMENNOS

Lauri Maijala
OHJAUS

Antti Mattila
LAVASTUS

Elina Kolehmainen
PUKUSUUNNITTELU

Kari Leppälä
VALOSUUNNITTELU

Aleksi Saura
SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU

Henri Karjalainen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU

Riistapolun tekijät kertovat juutuupissa:



Taustaa (mikä löytyy Helsingin kaupunginteatterin sivulta):


Franz Xaver Kroetzin haastattelu
Interview: Franz Xaver Kroetz

HKTfi Riistapolku-sivun esittely




ja tältä näytti näytelmän jälkeen:



Teen paljon visuaalista matskua myös teatteribloggauksiini, kuten tässä:









#riistapolku #hktfi @hktfi Ristapolku näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa on elokuvan mittainen, synkkä ja upea, höpsö ja hurmeinen, hurmaava matka ostalgiaa tuolle puolen 70-luvun jaettuun Saksaan, polvisukkien ja koulukirjojen pehmolelujen, tyttöjen maailmaan, makuukamariin, omaan huoneeseen. Ja ah, rakkauteen, ensirakkauteen. Kukaan ei kyseenalaista Juulian ja Roomeon pika suhdetta, tässä tytöllä ja nuorella miehellä on suurinpiirtein samat iät kuin Romeolla & Julialla, mutta tässä tarinassa ja historiassa, realismissa nuori mies joutuu vankilaan. Olemme ajassa pikkasen ennen Christiane F:fää, ja Carrieta, mutta Manaaja on jo tainnut tulla. Elokuvissa. Tämä ei siis ole kauhua, vaan draamaa. Mutta ajanjakson popkulttuurissa on pelottavana elementtinä nuoren tytön kasvu, seksuaalinen kasvu. Tämä ei siis ole yliluonnollinen, vaan realistinen pätkä. Ohjaaja #LauriMaijala on nero, ja olin näissä harjoituksissakin. Vahvaa vahvempi suositus. #EllaMettänen ja #paavokinnunen alkavat olla lempparitaiteilijoitani suuressa kaavassa, ja skaalassa. Eikä kukaan kertonut, että Pekka Huotari pulisonkeineen on Suomen Steve Coogan joka oli 24 h party 🎉 ppl -leffassa Wilson. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #theatersofHelsinki.
Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu
klo