Koko proggis vaikuttaa solidaariselta ja symbolistiselta. Olemme meren alla kääpiöiden luona. Kääpiöistä on evoluution avulla, tai pakottamina, tullut vesikääpiöitä. Näytelmä on, tai vaikuttaa olevan, Oppimisen ylistys - kuten Lauri Maijalan ohjaus Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa, Näytelmä Atlantis keskittyy tietoon ja opiskeluun. Kenellä on oikeus tietoon? Kenellä on oikeus koulutukseen? Mikä on maksumuurin takana. Kuka tehtailee valeuutisia.
Kampanjoissa tytöillä pitää olla oikeus kouluun - myös kehitysmaissa. Näytelmä keskittyy myös yliopiston opiskeluun - ja sen kaupallistamiseen. Mitä laitamme kirjastoon? Mistä teemme tutkimuksia, kartoituksia? Miksi olemme tehneet rotuoppia, genetiikkaa, antisemitismiä. Miksi laitamme ylös meidän erojamme.
Viehättävät kääpiöt muodostavat värisuoran. Viehkoa on myös miten kääpiöt lisääntyvät, ja miten peikot lisääntyvät.. Klemolan valkoinen peikko, suurmanaaja Alvis, yhdistelmänä Valkyriaa, ja Kesäyön unelmaa, ehkäpä Valkoista peuraa. Minulle Peikot ovat rakkaita, ruotsalaiset matkamuistomyymälät ovat täynnä peikkoja ja viikinkejä, ruotsalaisilla on mutkaton suhtautuminen omaan historiaansa, myytteihin ja mytologiaan. Ruotsalaisen taiteilijan peikot koristavat kalentereitani ja kuivamustekyniäni. Norjalainen Trolljägaren on ihana mocument, mokumentti, dokun muotoon tehty komediallinen kauhuelokuva Peikonlahtaajista. Kotimaassa meillä oli 70-luvulla Heikko-Peikko, ja sittemmin myös Rölli. Peikosta kertova kirja voi voittaa Finlandian - siis kirjapalkinnon. Mörköooppera vaikuttaa taas suositulta kaupunginteatterissa. Puhumattakaan Muumipeikoista! Ulkomaan kauhu- ja fantasiaelokuvissa peikot ovat valtavan suuria ja tyhmiä persoonattomia roistoja, ja örkkejä. Tanskalaiset lyckotrollithymyilevät aina. He ovat onnellisia, elävät omaa tavallista elämää, tasapainossa...
Mutta palatakseni Atlantikselle, myyttien ja alkemian ääreen. Ihanaa tutustua. Joitakin Teatteriproduktioita pidetään hyvin salassa - vaikka örkkien koreografiaa on harjoiteltu jo puali vuotta. Kuten Turun kaupunginteatterin LOTRaus eli Taru sormusten herrasta. Joissa oli syitäkin pitää piilossa. Atlantiksessa ei. Se on kotimainen kantaesitys, ja teatterina on milteipä kateellisuutta aiheuttavan reilu ja raikas poppoo - josta uupuu diktaattorit. Joista muistutetaan Tyttö joka käveli -näytelmässä - tuosta Parviaisen ja Turkan ajasta. On jo aikakin saada muuta.
Leea Klemola, manaaja Alvis
Kuvasin myös färikuvia, että päämanaajan kullanhimo pääsee kunnolla esille... Alkemistit ja Kulta-Into Piit...
Ja tässä tuo mainio keskustelu valoisassa Kansiken viinibaarissa elikkä lämpiössä: Juha Mustanoja ja Leea Klemola Bloggarklubin vieraina kertomassa Aurinkoteatterista ja uudesta Atlantis-esityksestä – tervetuloa kuuntelemaan!
