Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING. Kuinka upeasti leikattu voikaan näytelmä olla, ajoitukset, tykitykset

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING tänään 15.03.2023. Viirus Straight Acting kausi 10.03-01.04

GUEST: Straight Acting

Niemi/Arikka/Pääkkö/Sirainen

Teatteri Viiruksessa oli Anssi Niemi irti sooloteoksessaan STRAIGHT ACTING vieraileva teos tänään 15.03.2023. Suomenkielinen teos. Kuinka upeasti leikattu voikaan näytelmä olla, ajoitukset, tykitykset, vaihdot osuvat niin nappiin että hitaampia heikotti. Perse ja sielu paljaana oli manifestissa, jossa saa nauraa riekkua mukana, tukea, juhlistaa kuten Pridessa, barrikaadeilla, mutta myös käsikirjoituksia lukiessa. 

Että kuka kertoo kenen tarinan, ja mistä positiosta. Kun itse on kyllästynyt valkokankaallakin valkoheteromiehen tarinaan valkoheteromiehestä, jonka käsikirjoittaa valkoheteromies ja ohjaa, tuottaa, ponsoroi valkoheteromies, kuinka seksististä soopaa jaksavatkin, niin välillä jää näkemättä muitakin vähemmistöjä. Että aina löytyy vähemmistö joka on alistetumpi kuin sinä/sinun. Kuka saa näytellä ja ketä. Kyse on ainakin rahasta, kassamagneeteista, blockbuster-elokuvista joihin satsataan rahaa, joiden on pakko menestyä eli joiden on oltava konservatiivisiä ja miellyttää kaikkia. Tai ainakin valkoisia heteromiehiä rampot ja shuk norrosit, conanit. 

Kun taas kaapelikanavilla eli nykyään suoratoistoissa, tv:ssä, indieissä ja lyhärissä saa olla monenlaista tyyppendaalia kengänkuluttajaa. 

Mutta esityksessä ei ole pahiksina, homofobian levittäjinä ja ylläpitäjinä persut ja muut natsit. Vaan ihan tavalliset ihmiset työpaikalla, harrastuksissa. Kouluissa.

Anssi Niemi on eräitä lemppareitani teatterissa yksin tai ryhmässä, kuten Q-teatterilla Saara Turusen teossarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa, elokuvien ja sarjojen pienissä rooleissa kuten Armomurhaaja ja Sekasin, eikä ole liian pieniä rooleja. 

Joku rooli voi tietty olla liian kaponen. Äänikirjojen äänenä hän on myös herkkä, ja sana herkkä laajenee moneen suuntaan.

Anssi on laajentanut miehen tai pojan kuvaa kuten esim Pekka Strang, Paavo Kinnunen, Samuli Niittymäki, Johannes Holopainen, Mikko Kauppila, Markku Haussila ja Aleksi Holkko. Ettei tarvi olla ja ähistä pelkkä suo kuokka ja Jussi, eikä pelkkä Tuntematon, eikä Herra 47.


Reilun tunnin mittainen esitys on sopivan mittainen, jännite pysyy, ja Anssi tai siis Aatu on yhtä yleisön kanssa. On mukavaa kun yleisö on villinä, hoksaa, tukee ja hirnuu. Jos toinnun raapustan lisää. 


Sain lipun, kiitoksia. Nautin. 


Millaisia homorooleja olen nähnyt, tai seksuaalivähemmistöjä? No, ainakin Teatteri Viiruksessa on ollut viime vuosina / kuukausina eurooppalaista diversiteettiä eli ruotsalaista monologia kuten Gud skapade människan och jag skapade kuken, suomeksi jotensakin jumala loi (teki) ihmisen ja minä loin (tein) kullin. Se oli monologiesitys transliikkeen pioneeristä Michael Dillonista. " Hän oli ensimmäinen transmies, joka otti testosteronia ja teki falloplastisen korjausleikkauksen. "

Kotimaisia näytelmiä on ollut mm Scream - the love Story, Kissani Jugoslavia ja Bolla

Ja tietty Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3

Tv:ssä pyöri noin 2010-2013 Spartacus tv sarja, jossa oli rivakkaa miesten välistä mittelöä, myös seksuaalisesta. Gladiaattorit toimivat myös varakkaimpien frouvien viihdykkeinä. Sitäkö Teatteri on. 

Älä kerro äidille (Queer as Folk) oli mainio sarja 90-luvun lopulta, mutta siinä oli ikävästi rooleja naisille, jotka nähtiin vain fag hag'eina. 

The Whale oli viimeisin homorooli minkä näin valkokankaalta. Sen näytteli streitti mutta merkittävä ja nöyrä Brendan Fraser. 

Priest (1994) elokuvan omistan VHS-kassuna. Pride (2014) on nähty, samoin Neljät häät ja varsinkin ne yhdet hautajaiset

Paljon on nähty homoelokuvia. Mutta kuinka monessa on näyttelijänä ollut hetero. 








Tekijäloota 

Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijäntaide Anssi Niemi

Dramaturgia Rasmus Arikka

Äänisuunnittelu Vili Pääkkö

Valosuunnittelu Jaakko Sirainen

Koreografinen ja liikkeellinen neuvonantaja Suvi Kemppainen

Tuotanto Tinni Torikka

Tekniikan ajo ja esityskuvat Vilma Vantola

Grafiikka ja promokuvat Mikko Roininen

Kieli suomi, tekstitetty ruotsiksi ja englanniksi

Kesto  noin tunti ja 15 minuuttia






Lue lisää Viiruksen sivulta :


" Ensimmäinen rooli on hetero.

Straight acting = Homoseksuaali mies, jonka käyttäytyminen ja habitus vastaavat perinteistä heteromiehen stereotyyppiä. Termiä voidaan soveltaa homomiehiin, jotka osoittavat perinteistä maskuliinisuutta omasta taipumuksestaan, sekä niihin, jotka performoivat sitä muista syistä, kuten mahtuakseen normiin. Terminä kyseenalainen.


Straight Acting on näyttelijä Anssi Niemen räävitön sooloesitys sisäistetystä homofobiasta ja vakuuttavan miesnäyttelijän kuvan täyttämisestä. Tämä on esitys uskottavuudesta, näyttämön ja seksuaalisuuden välisestä jännitteestä sekä identiteetin ja roolin suhteesta.


Onko rooli viikinkisarjassa miesnäyttelijän uran täyttymys? Auttaako mielikuva rotasta paikkaamaan kokemuksen puutteen pillusta? Pitääkö heteroroolia varten kasvattaa persekarvat? 


Straight Acting on komedia, joka saattaa itkettää.

Kuin Kiviä taskussa, homohoukuttimella. "



Ikäsuositus esitystä suositellaan yli 15-vuotiaille.

Sisältövaroitus kovia ääniä ja vilkkuvia valoja




Esityksen valmistamista ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus, Yrjö Sirolan Säätiön, Teatterin tiedotuskeskus TINFO ja Suomen Kulttuurirahasto



Straight Acting


Lehdistökuvat (Vilma Vantola)


Kom-teatterin Rikkaruoho 14.03.2023

Kom-teatterin Rikkaruoho 14.03.2023. Lava on kokonaan vihreän eri sävyissä, myös betoniosat. Ehkä. Keinonurmi on vihreää. Näyttelijöiden vaatteet vihreitä. Valaistus on välillä normaalia, välillä valo on vihreä, välillä punainen. Tai neon fuksiaa. Teos on tragikomedia, näytelmäversio Otto Gabrielssonin romaanista, joka on suomennettu vuonna 2020 nimellä Rikkaruoho. Alussa on vihainen teini, Otto Gabrielsson, joka shättäilee koneella. Nimimerkki näyttää Ted K:lta, ubabomberilta. 


Olemme rannalla, ei, vaan ruohikolla. Olemme saaressa. Olemme Längtan efter pappa -retriitillä. Kaikki osallistujat ovat nimeltään Otto Gabrielsson. Ottoja on eri-ikäisinä. Tragikoomista retriittiä tahi psykologista viikonloppua vetää myös psykologi Otto Gabrielsson. Oikean elämän Otto opiskelee psykologiaa kirjansa kirjoittamisen aikoihin. Hän on Jörn Donnerin avioton poika. 

Lavalle lävähtää Donnerin Mammutti. Tragikoomista. 


Joulunvietto voi tuoda mieleen Helsingin kaupunginteatterilla pyörinyt Fanny ja Alexander näytelmän. Ave Maria laulu on sovitettu uusiksi, ja se tuo mieleen tuoreimman Batman elokuvan, jossa Aave Mariaa soi hylätyssä orpokodissa, kun miljunääri Wayne unohti maksaa mm ylläpidosta. Riddler eli arvuuttelija likaisessa, hylätyssä orpokodissa soitti tuota poikakuoron hymniä. Hylättynä poikana. Mutta tässä Ella Mettänen tanssii sen tahdissa hetken flamencoa, tehden varjoteatteria. 

Muutakin varjoteatteria nähdään. Nykyteatteria. Niin, oliko yhtään kreikkalaista tarinaa onnellisesta perheestä? 


Ella Mettäsen laulu koskettaa, linkittyy, larger than life. Väliaika.


Kirja on oikeasti kirje isälle, joka hylkäsi. Otto Gabrielsson: Rikkaruoho, 2020. Luen lukenut vasta 10 %. Mutta jo siinä alussa olevia lauseita käytetään tässä.


Esitys toi sisällöltään mieleen Mia Hansen-Løven elokuvan Kohtauksia eräältä saarelta (2021, Bergman Island) jossa elokuvia tekevä pariskunta matkusti töihin Fårön saarelle, turistikohteeseen, mekkaan, jossa Ingmar Bergman eli, ja teki töitä, ja kuinka elokuvien rakastajat palvovat yhäkin Bergmania, mutta saaren asukkaat taas eivät. 

Kuinka Bergman pystyi tekemään niin monta elokuvaa ja näytelmää? Hänen ei tarvinnut huolehtia lapsista joita teki 6 naiselle yhteensä 9 kpl. Vai miten se menikään. Miestaiteilijan vapaus.


Jörn Donner, Jörkka, ei ollut Suomessa sketsihahmo, vaan helposti tunnistettava karaktääri, imitaattorin matskua. Jalustalle nostettu mies, joka on toisaalta pyhä, siis koskemattomissa, kahtaalta paha. Kun Milonoff imitoi eli näyttelee Jörkkaa nojatuolissa, on hän selin yleisöön, ja graafinen hahmo muistuttaa seksistisen tv sarjan Mad Men hahmoa nojatuolissa. 

Ehkä myös vähän Kummisetää.

Uudet komilaiset Ella Mettänen ja Miiko Toiviainen sopivat mainiosti ensembleen. 



Saako tällaisen kirje-romaanin tehdä? Saako siitä tehdä näytelmän, esityksen? Totta kai! 

Onko tässä liikaa tirkistelyä? Ei. Lukija ja katsoja on hyvien puolella. Jörkkaa ei ole känseloitu. Kaapin päälle nostettuna pönöttävänä tahi laiskasti istuvana miestaiteilijana, mammuttina, sen taantumuksellisessa muodossaan. Miten mammuteille kävi. 

Hylätty mammutinpoikanen piipittää yksin. Se on osin itseironinen, mutta selkeä kirje, viesti, taidetta. 

Poika, aikuisena, keski-ikäisenä miltei, sanoo mammuttia papatiksi. Se on pehmeä vanhus paappa papatti. Joka ehkä papattaa. 

Teos ei ole isänmurha, viittauksena Niko Saarelan Hamletinkoneeseen, joka nähtiin Kom-teatterin aulanäyttämöllä jokunen vuosi sitten. 

Kuinka tunteisiin tämä meni, menee. Jörkka tanssii, tanssi Rakkautta ja anarkiaa elokuvajuhlien railerissa Chisun kanssa kuten Pulp Fictionin twist-kilvassa, ehkä stunttiakin käytettiin, Jörkka sanoi railerin lopussa Tehkää ite perässä. Ehkä. 

Viimeksi näin Jörn ja Rafael Donnerin vuonna 2018 Akateemisessa kirjakaupassa, kun heitä haasteli Pekka Strang. Paikka oli tuupaten täynnä, sain huonoja kuvia, ja kuulin hädin tuskin mitään. Jörkka oli heittänyt provon aiemmin mediassa. 

Lavalla viskotaan Mammuttia, Jörn Donnerin omaelämänkertaa. 

Ihmettelin miksi julkaistaan miesten kirjoittamia yli tuhatsivuisia järkäleitä. 



Laura Mattila on ohjannut tämän kunnioittavan ja raikkaan teoksen, joka välillä tuntuu kolmen minuutin ajan Voice of Finlandialta, erinomaisessa lauluesityksessä. 

Niko Saarelan vihreälle kynsilakalle erikoismaininta. 

Vilma Melasniemi näyttää Pussy Riotilta kun mustien hiuksien seassa on sinisiä raitoja, hän myös tarttuu mikkiin. 


Vihreä on toivon, kevään ja kasvun väri. Samoin kateuden ja rahan. Kaksi jälkimmäistä liittyy kustannustoimintaan. Ainakin Ruåtsissa. Toisaalta Suomen kustannusmaailma on rohkeampi, ja julkaisi kirjan Rikkaruoho. Ruotsalaiset eivät uskaltaneet. 



Sain lipun, kiitoksia. Tämä muhii mielessä pitkään.




Tekijäloota 

Näyttämöllä Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen

Otto Gabrielssonin kirjasta (suom. Laura Kulmala) dramatisointi ja ohjaus Laura Mattila

Lavastus Julia Jäntti

Pukusuunnittelu Mirva Mietala

Valosuunnittelu Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu Jani Rapo

Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen

Ohjaajan assistentti Tiiu Poikonen


Yleisötyö Jenni Bergius, Rosa-Maria Perä ja Maaretta Riionheimo 





Lue lisää KOMin sivulta :


" Millaista jälkeä tulee, kun hylätty poika päättää lainata kansakunnan provokaattorina tunnetun isänsä kirjallista otetta ja kirjoittaa armottoman, julkisen jäähyväiskirjeen kaikkien suomalaisten tuntemalle isälleen?

Yllättävää kyllä, siitä syntyy kipeän lisäksi kammottavan hauskaa teatteria, joka nauraa kirpeästi sille, miten pieniä ihmisiä me kaikki tahoillamme olemme.


Otto Gabrielssonin kirja Rikkaruoho: Viimeinen kirje isälle (S&S, 2020) kertoo katkeran totuuden lähisuhteesta, jota ei koskaan ollut. Vuonna 1981 Tukholmassa syntynyt Gabrielsson sai äitinsä sukunimen. Henkilötietoihin ei merkitty isästä mitään, sillä vastasyntyneen lapsen isä oli tahollaan naimisissa, äiti ei. Isän nimi oli Jörn Donner.


Rikkaruoho on hylätyn mammutinpoikasen piipitystä pimeydestä, pienen kirpun puheenvuoro suurmiesten selkien takaa.


Rikkaruohon sovittaa ja ohjaa Laura Mattila (s. 1990), turkulaissyntyinen nuoren polven teatteriohjaaja. Näyttämöllä poissaolevien isien kanssa varjonyrkkeilee koko KOM-teatterin ensemble Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen. "


tiistai 7. maaliskuuta 2023

Talvisota ennakko 07.03.2023. Teatteri Avoimien Ovet

Talvisota ennakko 07.03.2023. Teatteri Avoimien Ovet. 

ohjaus Hanna Kirjavainen

rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä

ensi-ilta 8.3.2023

esitykset ajalla 7.3.–29.4.2023.




Kohtalottaret kutovat elämänlankaa. 


Mihailov — Lahti — Durnenkov — Kirjavainen — Kazachkov


Talvisota
– yksi sota, kolme tarinaa



Olemme kolmessa aikatasossa, Talvisodan ajassa, vuodessa 2009, ja sitten viime aikojen Matiupolissa. Hyvin niukasti lavastettu esitys voisi kulkeutua useampaankin teatteriin, maahan. Lavalla on valkoista verkkoa ja lankaa, on rukki. On symboliikkaa, on puhumattomuutta. Kolme naista, kolme on pyhä luku, 

on mennyt, onbnykyinen ja on tuleva, kuten antiikin aikoina. Ja kuten nykyteatterissa. Kohtalottaret kutovat elämänlankaa. Kutovat tarinoita. Verkostoituvat. 

Taustalle heijastetaan liikkuvaa, sykkivää psykedeelistä pitsiä, se on kuin fraktaalia, jossa palaamme ytimeen. Joka on aina sama. Kohtausten välillä soi slaavilaisen naisen lähes sakraali laulu, sitten tulee jingle, äänimerkki, joka on kuin uutisista, tai Lars von Trierin Valtakunnasta. 


Olemme vakavia, vitsejä ei ole paljoa, olemme sodassa. 

Raatteen tiellä - WHAT?? Ja Mainilan laukauksissa - WHAT?? 

Kolme näyttelijää näyttelee kaikki roolit, miesten, naisten. Sotilaat, kummaltakin puolelta rajaa. On videotaustaa. 

Vasta toisessa osuudessa välitauon jälkeen huumori on mukana, ja se on mustaa, ja hersyvää. Olemme noin vuodessa 2009 tahi 2012, kun suomalainen, ukrainalainen ja venäläinen - eivät menneet saunaan, eivätkä rabbin kanssa baariin, vaan olivat näytelmäkirjailjoita. Että kirjoitetaan workshopissa yhessä talvisodasta. Miltä Talvisota näyttää venäläisille. Entä suomalaisille. 


Vähintäänkin ajankohtainen, koskettava, minimalistinen. 

Myös naistenpäivänä. 

Ajattelen myös ukrainalaisia vahvoja, rohkeita naisia, jotka puolustavat maatansa ja identiteettiänsä vastenmielisen putinisnin raukkamaisessa ja täysin turhassa hyökkäyssodassa. 

Slava Ukraini! 

Paljon ovat suomalaiset naiset kirjoittaneet sodasta, sodan vaikutuksista, faktaa ja fiktiota, kuten Rosa Liksomin Väylä. Hienoa, että naiset ja tytöt pääsevät nykyään teatterikouluun, näyttelijöiksi, ohjaajiksi, käsikirjoittajiksi. Teatterinjohtajiksi. Kapellimestareiksikin. Tulin suoraan Tár -elokuvan näytöksestä tähän näytelmään. 


Kiitos kutsusta. 

Kyllähän tämä soi pitkään mielessä. 




Tekijäloota:


rooleissa Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä 

ohjaaja Hanna Kirjavainen

näytelmäkirjailijat Hanna Kirjavainen (Suomi), Ari-Pekka Lahti (Suomi), Oleg Mihailov (Ukraina), Mikhail Durnenkov (Venäjä), Evgenii Kazachkov (Venäjä)

dramaturgi Iida Koro

kääntäjä Anna Sidorova

skenografi Tinde Lappalainen

äänisuunnittelija Juha Tuisku

valosuunnittelija Jere Kolehmainen

videoassistentti Ilari Kallinen

järjestäjä, ompelija,

skenografin assistentti

Helena Parikka






Lue lisää Teatteri Avoimien ovien sivulta : 


Teatteri Avoimien Ovien kevään 2023 päätuotanto on Talvisota, suomalais-ukrainalais-venäläisenä yhteistyönä syntyneen näytelmän kantaesitys. Esitys on yritys hahmottaa historiankirjoitusten ulkopuolelle jäänyt totuus Suomen talvisodasta 1939, totuus, joka ei palvele minkään maan poliittista agendaa. Talvisota on episodimainen kaleidoskooppi kolmelle naisnäyttelijälle, kolmella aikatasolla liikkuva teos kolmen kansakunnan näkökulmasta sotaan. Esitys ulottaa juurensa sodan myyttiseen ulottuvuuteen ja tunnistaa ylisukupolvisen taakan jakamisen tarpeen. Talvisota toimittaa seremonian, jossa suoritetaan anteeksiannon riitti tulevien sukupolvien taakan keventämiseksi.


Näytelmäteksti sai alkusysäyksensä vuonna 2009 Baltic Circle -festivaalin yhteydessä järjestetyssä suomalais-ukrainalais-venäläisessä tekstityöpajassa, jossa luotiin talvisotaa käsittelevä lukudraama. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan sen samankaltaisuus talvisotaan herätti kirjailijoissa tarpeen avata ja päivittää työpajassa kirjoitettu materiaali. Samalla näytelmään haluttiin lisätä kirjailijoiden nykyinen elämäntilanne: työpajaan osallistuneet kaksi venäläistä näytelmäkirjailijaa elävät maanpaossa mielipiteidensä vuoksi, ukrainalaisista yksi on rintamalla, toinen kirjoittaa näytelmäämme raunioiden keskellä, ohjustulessa, ilman sähköä.


Talvisota-esitys on pasifistinen manifesti menneiden sukupolvien kunniaksi. Sen ylevä tavoite on yrittää oppia totuus itsestä ja omasta maasta katsomalla toisen kansakunnan peiliin. Esitys etenee eri aikatasoilla, aina ukrainalaisen sotilasparaatin pasunistin viime hetkistä Raatteentiellä vuonna 1939, ja vuoden 2022 Harkovaan rintamalle kadonneen näytelmäkirjailijan etsintöihin. Talvisodan avainteemoja ovat propaganda ja manipulaatio, vihollisuus ja ystävyys, sekä pienen ihmisen pyrkimys toteuttaa arvojaan valtiokoneiston luoman tarinan keskellä. "


Kantaesitys ke 8.3.2023 klo 19.

Esitykset ajalla 7.3.–29.4.2023.




RAKKAUSSIMULAATIO EVE Espoon kaupunginteatterilla totaalin tuoretta ja ennennäkemätöntä teatteria VR-laseissa

RAKKAUSSIMULAATIO EVE Espoon kaupunginteatterilla totaalin tuoretta ja ennennäkemätöntä teatteria VR-laseissa pressin ennakkonäytöksessä 28.02.2023.


Rakkausalgoritmi EVE ei ollutkaan kylmää tekniikkaa, vaan sinut vastaanottivat hymyilevät valkotakkiset. Tarinan edetessä sai puhua vain kuiskaten, mikä sekin oli jännä elementti. Kengät piti riisua ja pehmeällä tai pehmeähköllä matolla tassutella "telttaan", eli pieneen huoneeseen jossa oli kankaat, valkoiset kankaat seininä. Josta sai VR-lasit ja kuulokkeet. Sinua ohjasi tähän asti valkotakkinen. Lasit päässä sai kokeilla missä on rajat, seinien rajat jolloin punainen valomerkki sykki. Ettei lähde ulos harhailemaan Tapiolan uusrakennetuille, sokkeloisille kujille. Joka olisi taiteenlaji sinänsä. Ei.


Koska tärkeintä oli turvallisuus. On turvallisuus. Itse olen sosiaalisestikin epävarma, vainoharhainen ja ihmisiin luottamaton. Mutta silti menin, kun kutsuttiin. Alkoholia ei kannata kitata ennen kokemusta, ettei huimaa tms liikaa. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta käyttää virtuaalitodellisuuslaseja. Niiden alla ei voi pitää (isoja) silmälaseja. Mutta miten tämä alkoi.


Saan edellisenä päivänä sähköpostia jossa linkki kuunnelmaan, joka suositellaan kuunneltavan kuulokkeilla, rauhallisessa paikassa, sohvalla tai sängyllä. Lyhyt kuunnelma johdattaa seuraavan päivän esitykseen.


Aulassa jo valkotakkiset toivottavat tervetulleiksi. Puhe on normaalia, tavallisella volyymillä, mutta lähestyessä kokemusta vain kuiskataan. Saan valita, otanko neuvot vastaan suomeksi vai englanniksi. Valitsen suomen kielen. Koska Suomessa ollaan. Suomalaisia. Kokemus taitaa olla englanniksi nyt en muista tarkkaan, oliko. Kaikki teksti on ymmärrettävää. Rihvelitaululla eli tabletilla näen kolme lyhyttä videoklippiä, joista valitsen kaksi tarinaa, joita seuraan. Sitten valkotakkinen johdattaa minut telttaan valkoisin kankain jaettuun tilaan, jossa VR-lasit roikkuvat katossa odottamassa permantorahvasta. Tilassa saa liikkua. Mutta elektroniikka neuvoo punaisin valoin, jos meinaa mennä kankaisen seinän lävitse, pois tilasta. Jos huimaa, tuoli on lähellä.




En ymmärrä vedenhenki-osuutta. Nautin vedestä, veden alla. Sitten alkaa tarina. Kuinka immersiivinen se on. Mihin reagoin. Kuka olen. Olenko päähenkilö vai katsonko, luenko päähenkilöä. Onko sillä merkitystä. Vaihtuuko roolit välillä. Mitä tapahtui jos en reagoi anturoillani mihinkään. Tai jos reagoin väärin.


Kuinka moninaista rakkaus on. Minulle on vain yksi sisältövaroitus, keskenmeno. Niinkö se oli. Joskus tai melkein aina sisältövaroituksena sisältävät spoilereita eli pillaavat juonta paljastaen. SV eli sisältövaroitus on kuitenkin paikoillaan. Se on humaania. Nykyaikana. 


Seuraan yhden naisen tarinaa. Sitten yhden miehen tarinaa. Mitä koettelemuksia heillä on. Tarinoiden välittäjät ovat näyttelijöitä, joita näen lasien kautta hologrammeina, välillä varjoina.

Miten Teatteri saa muuttua. Kuten antiikin ja vielä Viljami Säkinperän ja jopa Jurkan aikoina vain miehet saivat esittää, kirjoittaa, ohjata. Onneksi on muitakin sukupuolia. Myös katsomossa. 

Miten kehittyä tästä. Onko Teatteri enää teatteria, onko se elokuvaa. Näin ajateltiin, kun videonauha, videoheijastukset ja live videonkuvaus tuli teatteriin esimerkiksi Kom-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja näytelmään joslus vuonna 2017. Samoin Ryhmäteatteriin, Kansallisteatteriin, Turun kaupunginteatteriin, Tampereen Työväen Teatteriin. Teatteriesityksessä saa valita mitä katsoo. Videossa, varsinkin lähikuvassa, joutuu katsomaan valittua rajausta. Tässä esityksessä ei kuljeta videokamera olalla. 

Mitä aika on, ja mitä ajalle tapahtuu. Mitä simulaatiolle tapahtuu. Mikä on Avatar.  Mitä kuvittelen simulaation olevan. 

Mitä vastaanotan. Mitä haluan vastaanottaa. Miten virittäytyä, miten yhtyä flow'hun. Miten nykyteatteri eroaa nykytaiteesta ja performanssista. Ainakin käsikirjoituksen ja ohjauksen, lavastuksrn, äänisuunnittelun mukaan, tässä vain pari esimerkkiä. Miten tämä on nykytaidetta. Hyvin ainakin sopisi museoon, taidemuseoon. 


Mitä seuraavaksi. Kiitoksia kutsusta. 





RAKKAUSSIMULAATIO EVE





Tekijäloota 


TYÖRYHMÄ

Taiteellinen johtaja Eero Tiainen

Käsikirjoitus Eero Tiainen

Dramaturgi Pärttyli Rinne

Konsepti Eero Tiainen, Sami Hakkarainen, Juuso-Matias Maijanen, Oskari Lumikari

Tuottaja Inna Huttunen

Apulaisohjaaja Juuso-Matias Maijanen

VR-suunnittelijat Iikkamatti Hauru, Liya Pirkulieva, Maciej Tomaszewski

Ohjelmoijat Ali Kubur, Mikko Honkanen, Michael Jelbart, Rongzhi Liu

AI-ohjelmoija Evelin Jalonen-Hirano

Äänisuunnittelu Matias Harju, Olli Ketonen, Iikkamatti Hauru

Musiikki Matias Harju, Olli Ketonen, Iikkamatti Hauru, Aino Liinoja (singing). The Four Seasons ”Spring”: I. Allegro, Composed by Antonio Vivaldi, Performed by Anni Elonen (violin)

Kokemussuunnittelijat Eero Tiainen, Iikkamatti Hauru, Jaakko Sorja, Inna Huttunen, Juuso-Matias Maijanen

Läheisyysohjaaja Juuso-Matias Maijanen

Esiintyjät Johanna Ruonala, Yuko Takeda, Henry Pöyhiä, Sami Juhani Rekola, Janne Mattila, Jussi Lankoski, Kate O’Malley, Laura Ala-Ruona, Anja Bargum, Anna Andersson

Laulaja Aino Liinoja

Assistentit Iida-Liina Linnea, Tekla Kokkonen, Helena Mäkinen, Lotta Rahkonen

Valo- ja tilasuunnittelija Alina Pajula

Pukusuunnittelija, maskeeraus, rekvisiitta Triin Kolmkant

Ompelu Triin Kolmkant, Minna Kiiskinen

Tekninen tuottaja Lauri Vase

Unreal Engine -konsultointi MHG Michael Hudson Graphics

Logosuunnittelija Reishabh Kailey

Dramaturgiset mentorit Erik Söderblom, Essi Aittamaa

Mentorit Marko Tandefelt, Mikko Sams

Tuotanto Avatar’s Journey & Espoon Kaupunginteatteri


Yhteistyökumppanit ja tukijat Helsinki XR Center, MAGICS infrastructure, 8i, Espoo Museum of Modern Art, Aalto University, Metropolia University of Applied Sciences, The Finnish Cultural Foundation, Arts Promotion Centre Finland, The Promotion Centre for Audiovisual Culture Finland.  Teos on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustusta.

" Team EVE:n taiteellinen johtaja Eero Tiainen on aiemmin suunnitellut ja tuottanut useita VR-teoksia ja muita immersiivisiä ja pelillisiä produktioita.

EVE-tiimissä työskentelevät muun muassa immersiivisiin pioneerituotantoihin erikoistunut luova tuottaja Inna Huttunen, rakkaustutkija ja käsikirjoittaja-dramaturgi Pärttyli Rinne, läheisyysohjaaja Juuso-Matias Maijanen, immersiiviseen ja interaktiiviseen äänikerrontaan erikoistunut äänisuunnittelija Matias Harju. VR-maailman toteuttamisesta vastaa laaja kansainvälinen tiimi VR-osaajia ja metaversetaiteilijoita: Iikkamatti Hauru, Kalle Blomberg, Mikko Honkanen, Liya Pirkulieva, Maciej Tomaszewski ja Evelin Jalonen-Hirano.

Rakkaussimulaatio EVE:n muistot tuovat eloon 10 henkilön näyttelijäkaarti. Heistä vuorovaikutteisia osioita ovat toteuttamassa Johanna Ruonala, Anja Bargum, Henry Pöyhiä ja Jussi Lankoski.

Team EVE on kehittänyt Rakkaussimulaatiota vuodesta 2016 alkaen. Kuuden minuutin mittainen demo esityksestä, Rakkaussimulaatio EVE: Vedenhenget on koettavissa Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa osana Nykyaikaa etsimässä -näyttelyä helmikuuhun 2023 saakka. "









Lue lisää Espoon kaupunginteatterin sivuilta:

" Saat esitykseen liittyvän kuunnelman ja ennakkotietoa sähköpostitse päivää ennen esitystä. Voit lukea viestin myös täältä.

Et usko mitä kerron sinulle. Pyydänkin vain pitämään mielesi avoinna. Entä jos sanoisin että universumi on unta? Haluaisitko herätä? 

Entä jos kertoisin että tulet ylittämään elämän ja kuoleman rajan? Uskaltaisitko astua tuntemattomaan? 

Olen koko ikäni etsinyt rakkauden algoritmia. En pysty jatkamaan yksin. Tarvitsen sinua.

Rakkaussimulaatio EVE on muistojemme peili ja unelmiemme peli.

Tällä kertaa et kuitenkaan istu katsomoon, vaan kutsumme sinut virtuaalimaailmaan.

Sukellat VR-laseilla toiseen todellisuuteen.

Kohtaat siellä toisia kaltaisiasi – sanattomasti, mutta täynnä elämää. Jostain kaipausten ja haaveiden välistä voit löytää itsesikin.

Rakkaussimulaatio on sinua varten.



RAKKAUSSIMULAATION KULKU

Rakkaussimulaation ensimmäinen osa on kuunnelma, joka kuunnellaan kotona. Lähetämme sen sinulle sähköpostitse saapumistasi edeltävänä päivänä. Kuunnelma tulee myös ladattavaksi tälle sivulle lähempänä ensi-iltaa ja se on saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Saavu 15 minuuttia ennen varaamaasi aikaa. Emme valitettavasti voi päästää myöhästyneitä sisään.

Noin 45 minuuttia teoksen kestosta vietetään virtuaalitodellisuudessa virtuaalilasien ja kuulokkeiden avulla. Joillekin pitkä aika virtuaalitodellisuudessa voi aiheuttaa huimausta tai pahoinvointia. Paikalla olevat assistentit auttavat tarvittaessa. "




torstai 23. helmikuuta 2023

Lauri Maijalan hersyvä ja itkettävä The Pimpsons ensi-illassa kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023

Lauri Maijalan hersyvä ja itkettävä The Pimpsons ensi-illassa kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023.

Periamerikkalainen YDINperhe viettää hyvinkin suomalaista ja universaalia joulua. Jokaiseen perheenjäseen samaistuu.

Sitten koittaa väliaika.

Esityksestä, esityksestä on sisältövaroitus josta en kerro

Täysin kymppi esitys ellei peräti Spinal Tappiin asti 11/10.

Perkele mikä shöy. 

⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐



Nero, mutta humaani, itsekin lupsakas Lauri Maijala on käsikirjoittanut ja ohjannut Q-teatteriin komedian The Pimpsons, joskin komedia on välillä kuten Tsehovilla, joka väittää näytelmäänsä Lokki komediaksi, vaikka se on tragediaa. Pimpsonien perhe naurattaa makeasti ja hirvittävästi. Välillä on hetkiä, jolloin miettii, saako tälle nauraa. Miksei? Mutta nauru pidentää ikää. 


Maijalan Pimpsonien ydinperhe sisältää isän, äidin ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Kaukaisesti se muistuttaa amerikkalaista piirrettyä perhettä, animaatiosarja, johon tykästyin jo Tracey Ullman Shown täytteenä / erikoisuutena / sidekickinä öbsut 1989. Maijala ei tee parodiaa Simpsoneista, vaan käyttää sitä kehikkona, ja keinona kertoa tarinansa. Joka voisi olla Midsommaria ja Heteditaryä, tahi Filthiä ja Trainspottingia, mutta tässä ollaan absurdismissa, ja mustassa huumorissa. Haasteita otetaan. 

Vai tulleeki lakihaasteita? Uhka vai mahdollisuus? Samalla ollaan amerikkalaisen, tanskalaisen ja ruotsalaisen jouluelokuvan traditioissa, joissa perhe kokoontuu pyhänä: jo aikuisiksi, melkein, kasvaneet lapset ovat nähneet muailmaa ja menestyneet. Ja tulleet sitten kiireisinä kotio, jossa äiti on laittanut kystä kyllä. Mutta isä ei edes housuja jalkaan. 

Teoksen dynamo on isä Homre Pimpson, joka on jämähtänyt sohvalle, ja lattialla on isot, siniset housut. Roolissa mainio, mainio, mainio Eero Ritala

Hän on sarjakuva-Homeria hoikempi, harmaampi ja osin zombiempi. Mitä hänelle on tapahtunut, onhan hän syömishäiriöinen lihava keski-ikäinen valkoinen ts keltainen heteromies, joka ei syö terveellisesti. Eikä kuntoile. Ja on tehnyt uraa vaarallisessa ydinvoimalassa epäpätevänä työntekijänä. 

Ydinvoimalan tornit kohoavat ikkunasta näkyvään maisemaan sen täysin peittäen. 

Jouluna niissä on myös jouluvalot. 


Siinä kun Houmeri on lupsakka, vapaa sielu, ikuinen lapsi, joka tykkää mukavista, yksinkertaisista asioista, kuten sirkuksesta ja vesiliukumäestä, innostuu nopeasti uusista asioista, on vähintään hengenvaarallisen kömpelö puukäsitöissä, ja inhoaa yksitoikkoista työntekoa ydinvoimalassa ilkeän sadistisen kapitalistin ikeessä, kuten myös toinen amerikkalainen sankari, työnvieroksija lusmuilija, housuton Aku Ankka, jolla on myös ongelmia pitää raivo kurissa. Mutta Aku on kolmen veljenpoikansa yksinhuoltaja. Homerilla on kolme lasta. Homer myös kuristaa poikaansa Bartia. 

Näytelmässä aikuinen poika on rento, cooli ja slipevä Brt Pimpson ( Lotta Kaihua tekee taas upean miesroolin ) mutta miksi isä kuristaa ärsyttävää poikaansa. Miten väkivalta eroaa piirretystä näyttämöllä, kun kuulemme, mahdollisesti, kuristuksen ääniä. Sarjakuva-Simpsauttajissa isän kuristaessa poikaa näemme sen symbolisena hihojen ja käämien palamisena, ei väkivaltana vaan sen uhkana. Teatterissa tunnelma, ja tulkinta on toinen. 


Myös äiti ja tytär -suhde on hankala. Ilsa Pimpson on feministi, kasvissyöjä, aktivisti, jo 8-vuotiaasta lähtien on käynyt mielenosoituksissa, ettei metsää eikä jokia tuhota. Hän boikotoi epäeettisiä yrityksiä. Nyt hän (roolissa tässäkin kiinnostava Satu Tuuli Karhu) opiskelee Oxfordissa, vai oliko Cambridgessa (josta itse pidän), hänellä on mustat vaatteet, kalliit maihinnousukengät, mustassa T-paidassa taitaa olla graafinen kuva kohdusta, ja hänellä on Hugh ja Hughilla kartano. Ilsalla taitaa olla burnout, ja kalenteri täynnä. 


Tilannekomedioissa on nykyaikana mainioita nämä disfunctional family -stories, eli kreisit, absurdit jne sitkomit, jossa perhe ei olekaan täydellinen, vaan löytyy kaikkea, luurankojakin. Jaksoissa voi käsitellä kaikenlaista, mielenterveyttä, oikeutta omaan kehoon, seksuaalisuuteen. Tyypit voivat olla hylkiöitä, ilkiöitä. 

Ilsa on kiltti äidilleen, muistamme jakson, jossa Lisan piti valita koneeseen vain yksi jonka pelastaa, ja se oli äiti. Kuten Sofien valinta, muttei mitään harkintaa, kuka pelastetaan. Tietysti äiti. 

Äiri, kärisevä-ääninen Magre ( hulppea Ria Kataja) tekee kaikkensa perheen, tai mörököllinsä eteen, siivoaa, kokkaa, toivoisi lastenlapsia ja omaa puutarhaa. Mutta valkkaria nauttinut Ilsa, ja jo sitä ennenkin, haluaa puhua perheen traumasta, traumoista. Ilsa syytää Magren kasvoille, miksi äiti jätti opiskelunsa kesken, miksei enää maalaa. Magre oli tullut raskaaksi, ja siihen hänen uransa loppui. Mutta hän antoi turvallisen kodin Ilsalla, joka on kympin tyttö, pikkuvanha lukutoukka, fantasian kirjoittaja ja yksisarvisten ystävä. 


Amerikkalainen unelma, ja sen saavuttaminen. Menestys. Kuinka tärkeää tämä kaikki on. On viittauksia popkulttuuriin, elokuviin muutenkin. Kieli on välillä englantia, muttei niin kuin The Joulukalenterissa, vaan tässä on oma tatsinsa. Vimpan päälle on paneuduttu maissikuvioisiin verhoihin. Kun Hombre menee paariin, niin näemme Buff Beer valomainoksen. Sitä luultavasti myydään myös kahviossa, mutta jonot oli niin pitkät, ettei loppua näkynyt, enkä edes juo. Aycaramboja jne käytetty säästeliäästi. 


Riski on otettu, ja permantorahvasta tyydytetty. Ilon merkitys näin sota- ja soteaikana. 


Sain liput, kiits. Minä en hyväksy omaa nostalgiaani toksiseksi! Kovinkaan usein. 




Kantaesitys Q-teatterissa 22.02.2023.




Pimpsonit

Tekijäloota 

TYÖRYHMÄ

teksti ja ohjaus: Lauri Maijala

rooleissa: Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Ria Kataja ja Eero Ritala

lavastus: Janne Vasama

valosuunnittelu: Tomi Suovankoski

pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen

maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen

äänisuunnittelu: Markus Tapio ja Pekka Kiiliäinen

graafinen suunnittelu ja valokuvaus: Pate Pesonius




Lue lisää Q-teatterin sivulta :

" Lauri Maijala: The Pimpsons

keltamusta familycomedy

Ilsa Pimpson oli lapsena pienen Yhdysvaltalaisen Grimfieldin kaupungin silmäterä, älykkö ja tulevaisuuden lupaus.

Vuonna 2023 hän on jätetty, yksin maanpaossa asuva neljääkymmentä lähestyvä nainen, josta ei tullut oikeastaan yhtään mitään.

Brt Pimpson oli lapsena Grimfieldin kauhukakara, se joka meni aina siitä mistä aita on matalin. Vuonna 2023 hän on äveriäs, menestynyt ja hyväntuoksuinen perheenisä, jolla on kaksin kappalein niin lapsia, kuin Teslojakin.

Homre Pimpson on isä, jolla ei ole työtä. (D’oh!)

Magre Pimpson on äiti, jolla on iänikuinen puutarha ja kahden metrin peruukki.

Maddy Pimpson on muisto ajasta, joka ei koskaan palaa.


The Pimpsons on räävitön pop-tragedia perheestä, jonka kaikki tuntevat nahoissaan. Se kertoo toksisesta nostalgiasta, itse itsellemme sepittämistä valheista ja vaateista, jotka ajan myötä muuttuvat todellisuudeksi.

Se on tosielämän sitcom ihmispoloista ilkikurisen elämän armoilla.


Ikäsuositus +14v

Sisältövaroitus aiheesta itsemurha"



Lämpiössä saa kuvata pahvifiguureja

torstai 16. helmikuuta 2023

Eilen teatterissa: Espoon kaupunginteatterilla KLOCKRIKETEATERN: LYHYT EPISODI SIENISIVILISAATION UNIVERSAALISSA HISTORIASSA

Eilen teatterissa lumoa: ESPOON KAUPUNGINTEATTERI JA KLOCKRIKETEATERN:

LYHYT EPISODI SIENISIVILISAATION UNIVERSAALISSA HISTORIASSA.

Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt 15.02.2023. Mitä tulevaisuus on? Vai onko se jo täällä?

Mitä oikein tapahtui, mitä koin, mitä jaan. Mukana on lapsinäyttelijöitä, joten esityksellä on tietty ikäraja, eikä kaikkia nykyteatterin shokeeraavia tai triggeröiviä, tai provokatiivisia keinoja käytetty, mikä oli hyvä. On hyvä asettaa rajat dystopialle. Vai oliko tämä utopia. Huumori ja taide ovat meille tarvittavia rihmastoja. Kuinka monella tapaa voi parantaa maailmaa, yhteiskuntaa, lisätä empatiaa, myötätuntoa, esimerkiksi sillä, ettei koulutuksesta leikata. 

Mukana on myös keissi eli tapaus, jossa mies-professori tahi mies-näyttelijä keplottelee itselleen pestin, professuurin kun pelaa työhaastista ennen nais-ehdokkaan ulos, koska nainen tuli etuajassa, ja hänen pitäisi ehtiä viedä lapsi lääkärille. Miehellä ei ole lapsia, hän kyllä valehtelee, että hänellä on lapsia, ihan 8 kpl, että saisi haastattelussa paremmat pojot. Nainen oli valehdellut paperille, ettei hänellä ole lapsia, että saisi paikan varmemmin. Lapsettomana. Miestä näyttelee mainio Elmer Bäck joka oli mm WOK eikun KOM-teatterin Greenawayn näytelmän ( Kokki, varas, vaimo ja rakastaja) rakastaja. 

Lapset ovat mainioita tulevaisuuden koulussa joka on toisenlainen, luonnon huomioon ottava. Esimerkiksi kivi pitää esitelmän. Sitä ei ehkä joku katsoja kuule tai ymmärrä, mutta näille lapsille, koululaisille se on selvää. 

Koulurauhan rikkoo ilkeä ja nyrpeä konservatiivinen byrokraatti kiiltävässä kalliissa puvussa. Hän on melkein kuin Peppi Pitkätossun yhteisön pahis, patriarkaatti ja muu johtava ääliö. Siis valtaa pitävä ja varsinkin käyttävä helposti pöyristyttävä ja turhasta ärsyyntyvä patriarkaatti, byrokraatti. Roolissa Carl Alm. 

Eli kaksi miestä käyttää valtaansa väärin. Tai yrittää käyttää. 

Mutta koulun luokka on taas-arvoinen. 



Dystopia on mainio laji, mm erinomainen The Last of Us tv sarja, ja uusin Avatar elokuva. Sekä 70-luvun skifi Andrzej Żuławski: ON THE SILVER GLOBE (1988). 

Näitä kaikkia olen katsonut viime aikoina, ja nämä kaikki voivat liittyä myös esitykseen.

 


Esitys on sopivan lyhyt, hieman normaalia monologia pitempi eli reilu tunti ja vartti. Ei välitaukoa. Lapsetkin ehtii kotiin ja itsekin kauppaan ja julkisiin kulkuvälineisiin. 


Huumori oli mustaa, ja oli muitakin sävyjä. Aikuisten toiminta oli välillä hyvin lapsekasta, tarkoituksellisesti. Kuten näytelmässä Atlantis, joka oli kylläkin Aurinkoteatterin tuotos, ja esitettiin vierailuja Kansallisteatterissa. ( Siellä olin mukana harkoissa ja tapaamisessa.) Ja hahmoina oli peikot. Mutta jotain samaa tässä. 

Onko se sama sanoma. 

Samalla tämä oli hyvin raikas, herttainen ja outo teos. Mutta outous ei kavahduttanut kauemmaksi, vaan raksuttimet piti kalibroida uudelleen. Tai vain ottaa vastaan. Virkistäviä uusia naamoja. 



LYHYT EPISODI SIENISIVILISAATION UNIVERSAALISSA HISTORIASSA

ESPOON KAUPUNGINTEATTERI JA KLOCKRIKETEATERN


Sain lipun kiitoksia! 






Lue lisää Espoon kt:n sivulta:

Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt.

" Mustan huumorin värittämä näytelmä tempaa mukaansa mielikuvittelemaan ihmisen jälkeisen elämän. Visuaalisesti monipuolinen esitys kuljettaa katsojaa ajasta toiseen. Universumin yksi mahdollinen historia paljastuu kerros kerrokselta, miljoonien vuosien aikajänteellä. Visionäärinen esitys luo yllättäviä yhteyksiä olentojen, ilmiöiden ja tapahtumien välille.

Esitys kutsuu yleisön kuvittelemaan, mitä kaikkea tuleva voikaan olla. Se houkuttelee myös kysymään: mitä jos tulevaisuus onkin jo täällä?

Tekstin on kirjoittanut Mikhail Durnenkov ja esityksen lavastuksen suunnittelee Ksenia Peretrukhina. Molemmat ovat Venäjällä moninkertaisesti palkittuja taiteilijoita, jotka elävät tällä hetkellä maanpaossa Suomessa. Esityksen ohjaa tarkasta rytmistään tunnettu uuden sukupolven ohjaaja ja dramaturgi Essi Rossi. Aänisuunnittelusta vastaa Pauli Riikonen, pukusuunnittelusta Liisa Pesonen ja valo- ja videosuunnittelusta Ilmari Paananen sekä näyttämöllä. Rooleissa nähdään Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas ja Kauri Sorvari sekä viisi lapsinäyttelijää.


Espoon Kaupunginteatterin ja Klockriketeaternin yhteistuotanto saa kantaesityksensä Revontulihallissa 31.1.2023. "




Tekijäloota

TYÖRYHMÄ

Näytelmäkirjailija, dramaturgi  Mikhail Durnenkov

Kääntäjä Anni Lappela

Ohjaaja Essi Rossi

Lavastaja Ksenia Peretrukhina

Äänisuunnittelija Pauli Riikonen

Pukusuunnittelija Liisa Pesonen

Valo- ja videosuunnittelija Ilmari Paananen

Valokuvat Darina Rodionova


Näyttämöllä Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas, Kauri Sorvari, Auri Hannus, Magda Lehtonen, Monika Lehtonen, Ruut Neves, Luna Rinkinen




Näyttämönä Espoon kaupunginteatterin Revontulihalli, Revontulentie 8, Tapiola

Kesto 1 t 15 min, ei väliaikaa

Esityskielenä suomi ja mahdollisesti muita kieliä

Tekstityskielet: suomi, ruotsi, englanti ja venäjä mobiilisovelluksella

Sisältövaroitukset: teatterisavua, ajoittain välkkyviä valoja ja voimakkaan tuntuista ääntä







Sosialistisesta mediastani: 

@espoonteatteri #espoonkaupunginteatteri #espoonkaupunginteatteri2023 @klockriketeatern #klockriketeatern #teatteri #theatre #theater #teatterivuoteni2023 #teatterivuosi2023 #näytelmä #esitys #sienet #humaani #posthumaani #dystopia #empatia #idylli #utopia #kouluntärkeys #perusasiat #huumori on #rihmasto kuten myös #taide

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Ei hassumpi joulukauden avaus suvun kesken saagassa: Fanny ja Alexander Helsingin kaupunginteatterilla, päänäyttämöllä

Ei hassumpi! Eilen 30.11.2022 koitti joulukauden avaus suvun kesken saagassa: Fanny ja Alexander Helsingin kaupunginteatterilla, päänäyttämöllä. Tässäkin näyttelijän valinnoissa kehikkona ohjaaja Paavo Westerbergin ohjaama Kolme sisarta Kansiksessa ja Hamlet Turun kaupunginteatterilla. Sekä Olavi Uusivirran päärooli Hamletissa Kansiksella. Vaikka Bergmanin teoksessa käydään läpi Macbethia. 


Helsingin Kaupunginteatteri – Fanny ja Alexander – Kuvassa Elena Leeve – Kuva Otto-Ville Väätäinen 




Ingmar Bergman
FANNY JA ALEXANDER
Spektaakkeli täynnä elämänvoimaa



Shakkia pelataan kuoleman kanssa, Bergmanin elokuvat ovat läsnä näyttämöllä, jossa katsotaan näytelmää näytelmän sisällä. Tai näytelmän harjoituksia. Seitsemäs sinetti rakentuu katsojan silmien eteen, rutto tuo mieleen koleran, ja tietysti tämän nykyisen pandemian. 


Teoksen 1. osa on yhtä kaunista ja rumaa joulujuhlaa hiprakkaista kekkulointia fetsit päässä.

Kun taas 2. osa jyrkkää kieltämistä, minimalismia.


Ingmar Bergmanin muutkin työt teatterissa ja valkokankaalla olivat läsnä. Myös henget. Ritari pelaa kuoleman kanssa shakkia. Illuusio, nukketeatteri.

Mielikuvitus ja luovuus, hauskat juhlat ja perheelle ruokaa. Iloa, yhdessäoloa. 

versus patriarkaatin, pappien, piispojen, lain sadismi kieltäminen, kieltäytyminen. 


Lava oli pyörivä, itse asiassa kaksi lavaa pyöri. Pyörii. Uloimmassa niistä, ja meitä lähinnä näkyi tummat kulissit, ja niiden ikkuna-aukot, jotka kulkivat ohitsemme. Kuin olisimme olleet laterna magican, taikalyhdyn seuraajan sisällä. 

Uuden oudon aparaatin, kojeen, joka näyttää ihmeellisiä eläviä kuvia, elokuvan synnyn, tivolissa tai varakkaan ihmisen kotona. Ja samalla, kuten Cocteau lausui, jokainen ruutu vie lähemmäs Loppua. Godardin mukaan taas elokuva on totta 24 ruutua sekunnissa. 

Mutta mitä Shakespeare kirjoitti näyttelijöistä, ja miksi....




Sain lipun, kiitämme kokemuksesta! 








Ingmar Bergman

FANNY JA ALEXANDER

Spektaakkeli täynnä elämänvoimaa





Tekijäloota:


Paavo Westerberg

TEKSTIN SOVITUS JA OHJAUS


Elina Hytönen

ALKUTEOKSEN SUOMENNOS


Sanna Salmenkallio

SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU


Antti Mattila

LAVASTUS


Anna Sinkkonen

PUKUSUUNNITTELU


William Iles

VALOSUUNNITTELU


Jaakko Virmavirta

ÄÄNISUUNNITTELU


Jaana Nykänen

NAAMIOINNIN SUUNNITTELU


Henna Piirto

DRAMATURGI






Näyttämöllä:

Eero Aho (vier.)

EDVARD VERGERUS


Elena Leeve (vier.)

FANNY EKDAHL


Rea Mauranen (vier.)

HELENA EKDAHL


Anna-Maija Tuokko (vier.)

EMILIE EKDAHL


Olavi Uusivirta (vier.)

ALEXANDER EKDAHL


Rauno Ahonen

ARON


Veera Anttila (vier.)

MAJ


Helena Haaranen

BLENDA VERGERUS


Pekka Huotari

OSCAR EKDAHL


Sanna-June Hyde

LYDIA EKDAHL


Santeri Kinnunen

GUSTAV ADOLF EKDAHL


Jouko Klemettilä

ISAK JACOBI


Jari Pehkonen

CARL EKDAHL


Emmi Pesonen (vier.)

ISMAEL


Leena Rapola

JUSTINA


Raili Raitala

ALMA EKDAHL


Aino Seppo

HENRIETTA VERGERUS







Lue lisää Hgin kt:n sivulta: 


" Fanny ja Alexander on Ingmar Bergmanin osittain omaelämäkerrallinen sukusaaga 1900-luvun alun Ruotsista.

Alexander ja hänen pikkusiskonsa Fanny elävät onnellista lapsuutta värikkään ja boheemin teatterisukunsa keskellä, kunnes heidän isänsä kuolee ja äitinsä menee uudelleen naimisiin papin kanssa. Lasten äiti Emilie kuvittelee saavansa uuden onnellisen perheen, mutta uusi mies paljastuukin pelottavaksi tyranniksi, joka ottaa erityisesti Alexanderin julman vallankäyttönsä kohteeksi. Alexanderin vilkas mielikuvitus auttaa häntä selviytymään ja näkemään asioita, joita muut eivät näe.

Fanny ja Alexander tuo näyttämölle myyttisen ja mielikuvitusrikkaan maailman, jossa värikkäät roolihenkilöt ja perhedraama, sekä karnevalistinen näyttämöfantasia ja lapsuuttamme ympäröivä todellisuus avautuvat ja risteävät kiehtovina kuin kaleidoskooppi lapsen silmissä.

Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on luvassa voimaannuttava tarina, joka valaa uskoa selviytymiseen ja elämän voimaan. Tämän upean näyttämöspektaakkelin kruunaa todellinen suomalaisen teatterin dreamteam, sillä ohjaaja Paavo Westerbergillä on käytössään työryhmä täynnä tähtinäyttelijöitä.

Fannyn ja Alexanderin alkuperäisteoksen esitysoikeuksia valvoo Ingmar Bergmanin säätiön puolesta Josef Weinberger Limited, Lontoo.

Paavo Westerbergin dramatisoinnin esitysoikeuksia valvoo Agency North Oy.

Esitys sisältää voimakkaita kohtauksia, emme suosittele sitä alle 15-vuotiaille." 

Minä valitsin sinut Hgin kaupunginteatterilla.

Ja taas mennään... Minä valitsin sinut Hgin kaupunginteatterilla. Olin elokuussa avoimissa harkoissa joissa ratkiriemukasta menoa kenkkuilevan toimistotoolin (tuolin) kanssa. Nyt näen koko esityksen, joka kepeästi, ironisesti, koskettavasti kertoo lesboparin arjesta unelmista ja lakimuutoksista. 

#välitaukotviitti 02.12.2022.






Laura Lehtola – Milja Sarkola
MINÄ VALITSIN SINUT
Parisuhde ajan armoilla




Pienellä näyttömöllä kulissit vaihtuvat tiuhaan. Näyttämöllä ei ole turhaa. 

Koskettavuuden ja komedian välillä taiteillaan ja vuorotellaan. Asia on tärkeä. Mutta yleisö saa viihtyä. Nauraa tunnistettaville asioille. Itselleen. Osa on yhteistä naurua. Nauretaan yhdessä. 

Osin romanttisena komediana toimiva kotimainen kantaesitys oli kiinnostavien teosten listalla. Kirjaa en ole lukenut.

Tänä vuonna helsinkiläiset esittävän taiteen teatterit ovat kunnostautuneet varmojen musikaalien, klassikkojen ja farssien lisäksi myös diversiteettiin. Että kenen tarina kerrotaan. Kuka saa äänen. Kenen näkökulmasta.

Aluksi on kimppakämppä, jonne muuttaa maalta hyvinkin vastakkainen hahmo, Elisa ( roolissa Misa Lommi), hetero introvertti rauhallinen nuori nainen, opiskelija jolle kaikki on jämptiä, suunniteltua ja selvää. Tulevaisuus, päivä, viikko. Vaatteet viikataan. Äiti tuo pakkaseen marjoja. 

Kämpässä asuu jo rempseä ekstrovertti puhelias impulssiivinen lesbo nuori nainen, boheemi tuleva kirjailija Saara, roolissa Wenla Reimaluoto. 

Mutta / ja he rakastuvat, mutkan kautta. Ja toinen haluaa pysyä kaapissa, eikä tulla nähdyksi uutisissa Pride-tapahtumassa. Aikaa kuluu ja biologinen kello tikittää. Kuinka heiltä onnistuu hoidot ja tapaamiset. Jos hedelmöityshoitoon tahi -tapahtumaan pitää saada psykiatrin lausunto pelkästään lesboparilta, niin mihin tämä maailma menee. 

Näytelmän ajan 1. puoliskolla miespuolinen haastattelija sateenkaariperheen tutkija (roolissa Pyry Nikkilä) seisoo taka-alalla. Tai on läsnä kohtauksissa. Hän ikään kuin kuulee, näkee kaiken, kuten teatterin katsojakin. 

Hänelle kerrotaan ummet ja lammet sateenkaarevan ihmisen historiasta, ja valinnoista, motiiveista. Mitä tutkija nyt haluaakin kysellä.

Miten pienen paikkakunnan keski-ikäiset, tavalliset vanhemmat suhtautuvat siihen, että heidän kympin tyttö, tyttärensä lopulta ilmoittaa olevansa lesbo.

Sisältää seksikkäitä kohtauksia. Ei tarvitse sisältövaroituksia. Katse ei ole tutkistelevä. Pyry Nikkilä on tuttu myös romanttisesta komediasta Kansallisteatterin lavalla, toki muistakin Kansiksen esityksistä sekä Q-teatterin Tavallisuuden aaveesta, että Ryhmäteatterin esityksestä Harriet, joka oli myös Milja Sarkolan käsityötä, hyvinkin henkilökohtaista. 

Farkkuvalinnat erinomaisia. Samoin kissa. Mainiota niukkaa lavastusta, joka kuitenkin koko ajan liikkui. Unto Nuoran esittämä isä ja teini olivat myös mainioita pieniä, rehellisiä kuvia. Samoin Hanna Raiskinmäen esittämä taapero. 

Itse asiassa näkisin tämän myös minisarjana suoratoistolta. Ainakin näin hyvin tehtynä. 

Sain lipun, kiitän teatteria! 








Tekijäloota:

Näyttämöllä:

Wenla Reimaluoto (vier.)

Misa Lommi

Vappu Nalbantoglu

Pyry Nikkilä (vier.)

Unto Nuora

Hanna Raiskinmäki (vier.)

Kaisa Torkkel



Laura Lehtola

DRAMATISOINTI


Milja Sarkola

DRAMATISOINTI JA OHJAUS


K. Rasila

LAVASTUS


Emilia Eriksson

PUKUSUUNNITTELU


Kari Leppälä

VALOSUUNNITTELU


Aleksi Saura

SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU


Tuula Kuittinen

NAAMIOINNIN SUUNNITTELU


Henna Piirto

DRAMATURGI






Lue lisää Hgin kt:n sivulta: 

" Hoasin solukämppä viskaa yhteen kaksi hyvin erilaista nuorta naista: Elisa on ulkoisesti hillitty, juuri maalta kaupunkiin muuttanut kauppatieteiden opiskelija ja Saara karismaattinen, boheemi kirjallisuuden opiskelija. Vastoin odotuksia naiset rakastuvat toisiinsa. Kaksitoista vuotta myöhemmin heillä on pieni poika ja asuntolaina. Sitten Saara rakastuu taas.

Kun Saara ja Elisa rakastuvat yllättäen toisiinsa, eletään 2000-luvun alkua, ja he joutuvat miettimään, mitä muut heidän suhteestaan ajattelevat. Mutta vuodet kuluvat, parisuhde vaihtuu perheeksi ja jossain vaiheessa ulkoapäin tuleva painekin hellittää.

Näytelmän keskiössä on kahden erilaisen ihmisen pitkä parisuhde. Elisa on perinteinen, maalta kotoisin ja vahvasti kiinni vanhemmissaan. Saara on räväkkä kaupunkilainen, joka ei aina muista kohdella läheisiään reilusti. Esiin nousevat myös vanhemmuuteen ja perhearkeen liittyvät kysymykset.

Elokuvamaista kerrontaa hyödyntävä Minä valitsin sinut on raikas ja lämmintä huumoria sisältävä näytelmä parisuhteesta 2000-luvun Helsingissä. Se kuvaa terävästi ja hellästi koko ihmissuhteen kaaren jalat alta vievästä rakastumisesta kaurapuuron makuiseen arkeen.

Näytelmä perustuu Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin Minä valitsin sinut (2020). Hän on dramatisoinut teoksen näytelmäksi yhdessä ohjaaja Milja Sarkolan kanssa. " 




Helsingin Kaupunginteatteri – Minä valitsin sinut – Kuvassa Wenla Reimaluoto, Misa Lommi ja Pyry Nikkilä – Kuva Ilkka Saastamoinen



keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Saara Turunen: Järjen hedelmät upeeta ja mahtavaa Q-teatterissa. Niin arjessa kuin juhlassa.

Saara Turunen: Järjen hedelmät upeeta ja mahtavaa Q-teatterissa. Niin arjessa kuin juhlassa. 

Saara Turusen Järjen hedelmät on nyt trilogian viimeisin osa. Ja vaikeaselkoisin. Ja helpoin. Turusen absurdismi ja surrealismi on jotenkin ranskalaisen, espanjalaisen ja italialaisen makuinen, eri variaatioin. Vaikka katsomme hyvin suomalaisia henkilöitä. On paljon vuorosanattomuutta, mutta musiikki, sen tuomat viitteet, ja fiilikset assosioivat ja virittävät tunnelmaan, kohtaukseen. Teos koostuu episodeista, huoneista. 

Väliaikaa ei ole. 



On hukassa oleva haikara. Kujalla. 

On beige keski-ikäinen nainen joka on hyvin suomalainen, kaikelle on paikkansa, ja kaikki on jämptisti paikoillaan. Hänen arkeensa, tai kotiinsa, ei sisälly mölyäviä kakaroita tahmain lakritsinaamoin. Kun nättiä sukkaa kudotaan mallin mukaan, niin langassa ei saa olla solmuja. Ei ainakaan umpisolmuja. 



Mutta hän ei asu yksin. Hän neuvoo myös miten paita silitetään. Tai miten likainen pöytä pyyhitään. Anna kun minä. Arki raksuttaa mukavasti, mutta sitten hän näkee oudon olennon talon aulassa. 



Onko se koronan aikainen metallimies, siivooja vai luurankomies. Ovatko muut reviirille tulevat karnevalistiset hahmot osa danse makabrea, kuoleman tanssia. Vaiko vaan elävämmät naapurit, ihmistyypit. Nainen tietää miten käyttäytyä häissä ja hautajaisissa. 



Kun taas nuorempi nainen itkee, kirkuu ja rukoilee lasta kuten raamatun Saara. 

- Mutta ei täällä ole tapana tuolla sanoo, sanoo pappi. Mies. Joka tykkää soittaa skittaa srknuorille ja muillekin. 



Samainen nuorempi nainen kirjoittaa läppärillä, hän on luovan työn tekijä tai etänä. Pätkänä. Häntä häiritsee joka puolelta kuuluva tikitys ja raksutus. Munakellon. Biologisen kellon. 


Joka suunnasta vyöryy äitejä ja äitimyyttejä, jotka kuin kultin jäsenet, tai zombiet, Stepfordin vaimot naiset palvovat kääröjään, beibejään, pikku rupsuttelijoitaan. 

Aivan kuin se olisi ainut aikuisen naisen malli tai tapa elää. Normaalia elämää. 


Patriarkaatti, papit aviomiehet, määrää, määräävät naisen käyttäytymisen, käyttäytymistä ja ruumiillisuuden. Mutta myös toisten naisten joukko. Heidän katse. Kummaksunta. Aivan kuin jokin kollektiivinen naamioon pukeutunut kivikasvoinen hirviö seuraisi jokaista askeltasi ja tekoasi, terveyskengillään. 



Toinen nuori nainen ( roolissa Kreeta Salminen) kertoo itsekseen tai yleisölle, kuinka katsoo läppäristä miehensä aiemmin katsomaa pornoa. Eli toista naista joka masturboi. Nainen katsoo läppäriä jonka sininen valo loistaa kasvoillaan. Myös me näemme tuon videolla esiintyvän, hytkyvän, masturboivan nuoren naisen, hekumallisen olennon (roolissa Anssi Niemi) jolla järkyttävän suuret silikonit ja vaalea peruukki. Salmisen hahmo masturboi häntä katsoessan, että sohva tuntuu leviävän. 



Ei saa olla kuin eläin. Pitää olla siisti. Elää siivosti. Hillitä itsensä. 

Mutta ihminenhän on eläin. 



Nuori punahilkka on sievästi puettu. Kuitenkin hän ahmii mokkapaloja. Väärällä tavalla. Tsot tsot. 


Kun Luis Buñuelin elokuvissa sotketaan, häpäistään sidottua Päiväperhoa mudalla (suklaavanukkailla?) niin tässä sotketaan mokkapaloilla, suklaalla, juurevalla mullalla. 

Punahilkasta on tullut sekä Ariadne ja Minotaurus, ja hänen vapautunut, villi temppelitanssinsa huumaa. Se luo varjoja seinille, varjoteatteria, ja muistuttaa kun pienenä luki combi-tietosanakirkasta luolaihmisistä ja Platonin luolasta. Paitsi combi oli hyvin seksistinen. 



Onneksi nyt useampi sukupuoli saa oman äänensä kuuluviin. Eräisiin nuoriin lempparinäyttelijöihini teatterissa, tv:ssä, elokuvissa ja äänikirjoissakin kuuluva, näkyvä Anssi Niemi myös uudistaa nuoren miehen kuvaa monipuolisesti, kuten myös Paavo Kinnunen ja Johannes Holopainen. 


Q-teatterissa on läsnä kolme sukupolvea ts Ensembleä Turusen trilogian ajoilta. Ensimmäisestä Tavallisuuden aaveesta on Ylermi Rajamaan. Seuraavasta Medusam huoneesta on Ylermin lisäksi Katja Küttner. 

Muut ovat uudempia tuttavuuksia, ainakin tässä kattauksessa kuten Pirkko Hämäläinen, Anssi Niemi ja Kreeta Salminen. 






Sain lipun, kiitos nautinnosta. Tämä on syy mennä teatteriin. 






Kuvat: Pate Pesonius, Q-teatterin Flickr. 


Tekijäloota 

TYÖRYHMÄ

teksti ja ohjaus: Saara Turunen

rooleissa: Pirkko Hämäläinen, Katja Küttner, Anssi Niemi, Ylermi Rajamaa ja Kreeta Salminen

lavastus: Milja Aho

valosuunnittelu: Ada Halonen

pukusuunnittelu: Roosa Marttiini

äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä

koreografi: Janina Rajakangas

maskeeraussuunnittelu: Kaisu Hölttä

graafinen suunnittelu ja valokuvaus: Pate Pesonius



Lue lisää Q-teatterin sivulta: 

" Järjen hedelmät on Saara Turusen teossarjan kolmas ja viimeinen osa. Se käsittelee rationaalisuuden ja ruumiillisuuden ristiriitaa. Teoksen nimi viittaa John Steinbeckin romaaniin Vihan hedelmät. Siinä missä Steinbeck tutkii maata, sen tuhoamista ja sitä millaiset vaikutukset kapitalismilla on ihmiseen, keskittyy Järjen hedelmät ennen kaikkea ruumiin ja järjen hankalaan yhteiseloon, siihen mitä seuraa ruumiillisuuden kieltämisestä. Teos kysyy; Mitä sitten, jos kehollisuus on kadotettu? Missä nautinto silloin asustaa tai asustaako missään?


Järjen hedelmät jatkaa Turusen aiemmista teoksista Tavallisuuden aaveesta ja Medusan huoneesta tuttua näyttämökieltä ja esittämisen tapaa, sekä toimii niin kutsutun huonetrilogian päätösosana.

Samoin kuin edeltäjissään, myös Järjen hedelmissä on vain vähän sanoja, mutta sitäkin enemmän hetkiä, kohtauksia ja kuvia, jotka jättävät tilaa katsojan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnoille. "

maanantai 28. marraskuuta 2022

Räävittömästi ajankohtainen Stalin kuolee. Ensi-illassa. Tampereen teatterilla. Huh huh, olihan se nokkela ja prutaali huumorpläjäys.

Räävittömästi ajankohtainen Stalin kuolee. Ensi-illassa. Tampereen teatterilla. Huh huh, olihan se nokkela ja prutaali huumorpläjäys. Esa Latva-Äijön Vjatšeslav Molotovin kasvojen aschenbachmainen harmaus. Ja pitelemättömän Mari Turusen valkopukuinen Georgi Malenkov. Bram Stokerin Draculan tunnari. Ja hienoja venäläisiä säveltäjiä! 26.10.2022.


Isä aurinkoinen kupsahtaa datsalla. Mitä hänen lähipiirinsä nokkimisjärjestyksessä tekee, ja ei tee. Sählää ja panikoi. Ukkeleiden hierarkiassa kenellä on vastuu mistäkin. Naurettavien kukonpoikien säntäilystä syntyy farssia, komediaa ja äksöniä. Toimiva kappale! 



Miten natsaa datsalla ja Frenckellin aukiolla Fabien Nuryn & Thierry Robinin La Mort de Staline sarjakuvasta tehdyn vuoden 2017 filmatisoinnin, satiirin The Death of Stalin kotomainen näytelmäversio Stalin kuolee. Vallan mainiosti. Mm Antti Mankosen heittäytyminen Stalinin pojaksi. Siitä ei ole pysäytettyä kuvaa, pitää nähä itte.



Verrattaessa sarjakuvaan ja leffaan niin Tampereen Teatterin versiossa on myös naisille töitä... Naiset näyttelevät osan miesten rooleista eeppisen kulmakarvoin. 


Stalin kuolee 
ensi-ilta 26.10.2022

⭐⭐⭐⭐


Näyttämönä Frenckell

Kesto 2 t 10 min sis. väliajan 

Tehosteena teatterisavua

Genre komedia

Tekijät

SARJAKUVAN KÄSIKIRJOITUS Fabien Nury 

SUOMENNOS Timo Mikkola

SOVITUS Antti Mikkola, Työryhmä

OHJAUS Antti Mikkola



Lavalla on valtava ratio, Moskovan radio, joka ehkä pauhaa Kremlin sontaa eikun propagandaa. Välillä soi kaunis ja rauhoittava klassinen musiikki. Radio on sermi ja väliverho, sen takaa paljastuu venäläinen, anteeksi, neuvostoliittolainen arki. 

Onko se niin kuin Ihmemaa Ozissa. 

Iso orkesteri soittaa livenä radiossa. Ja Stalin haluaa siitä nauhoitteen. Sellaisia styrangit ovat. 

Radion työntekijät veistelevät tyranni Stalinia pilkkaavia vitsejä ja kaskuja. Kunnes kavahtuvat - joka paikassahan on mikrofooneja! Ihmisen täytyy pelätä, oikeasti, henkensä edestä. Karkoitetaanko. 

Satiiri on vaikea laji. Tässä suoriudutaan mallikkaasti. Ja ylikin. 

Vainoharhasta saa mainiosti rytmitettyä farssia. Naapurmaasta. 

Nauruja todella tarvitaan, ja sitä, ettei unohda. 





Muuta:

Elokuva-arkistossa näimme pari vuotta tositapahtumiin perustuvan leffan sitten kun ihastuttava Tom Hulce näytteli Stalinin yksityistä elokuvan pyörittäjää. Ensimmäinen länsimainen filmi joka kuvattiin Kremlissä noin vuonna 1990. Vai oliko viimeinen. Erityisen hienoa oli kun lehmä kusi Stalinin muotokuvan päälle. Muistanko oikein. 

Andrei Kontshalovski: Sisäpiiri (The Inner Circle, 1991). Stalinin henkilökohtainen elokuvakoneenkäyttäjä Ivan nöyränä tottelee ja toimii. 

Andrei Kontshalovski: ”Amerikkalaiset luulevat että venäläiset ovat hienoja ihmisiä, joilla vain on epäkelpo taloussysteemi, että venäläiset tarvitsevat vain vapauden ja ovat sitten onnellisia. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Venäläiset eivät ole koskaan historiansa aikana olleet vapaita. Maaorjat vapautettiin vasta hiljattain, vuonna 1861. Siihen asti lähes kaikki venäläiset olivat toisten venäläisten orjia. Meidän luonteessamme on sellainen piirre, että arvostamme sitä kun joku turvallisesti kertoo meille mitä nyt tehdään. (–) Vaikka amerikkalainen media näkee Venäjän kehittyvän kapitalistiseen suuntaan, luulen että saamme olla onnellisia jos pääsemme edes siihen mihin Meksiko 1920-luvulla – että talous olisi tasapainossa ja kaikki saisivat syödäkseen.” (Ebert 1992.)

" Stalin rakasti elokuvia ja katsoi niitä jatkuvasti lähipiirinsä kanssa. Neuvostoliitossa luotettiin elokuvan voimaan kansan sivistäjänä, kasvattajana ja viihdyttäjänä. Stalin ja hänen sisäpiirinsä ratkaisivat monen elokuvan ja elokuvantekijän kohtalon. " kumpikin lainaus Kino Reginan sivulta. 


Agnieszka Hollandin hieno ja hyytävä elokuva Mr Jones (2019), kertoo kun britti vaiko walesilainen kirjoittaa, raportoi aiheesta Holodomor (ukr. Голодомор) eli kun 1930-luvulla siis vuosina 1932-1933 Stalin aiheutti nälänhädän Ukrainassa. Tällöin murhattiin 3–14 miljoonaa ukrainalaista. 

Nykyinen tyranni, diktaattori aikoo tehdä saman. Kylmä talvi on tulossa Ukrainassa. 






Tekijäloota 

NÄYTTELIJÄT

Jukka Leisti LAVRENTI BERIJA

Eeva Hakulinen NIKOLAI BULGANIN

Esa Latva-Äijö VJATŠESLAV MOLOTOV

Mari Turunen GEORGI MALENKOV

Ville Mikkonen ANDREJEV / TOHTORI LUKOMSKI / MARSALKKA ZUKOV

Kirsimarja Järvinen NIKITA HRUŠTŠOV

Antti Mankonen VASILI DZHUGASHVILI (STALININ POIKA) / RADIO MOSKOVAN TEKNIKKO

Katriina Lilienkampf, NÄTY MARIA YUDINA / SVETLANA ALLILUJEVA (STALININ TYTÄR)

SUOMEN TEATTERIOPISTOsta

Eevi Halenius

Titta-Melina Jääskeläinen

Johanna Komulainen

Silja Piispanen

Janina Rasimus

Tiia-Maria Savio

Pinja Sivonen

Miika Vaarakallio

Valtteri Vauhkonen




Tekijäloota 

Tekijät

SARJAKUVAN KÄSIKIRJOITUS

Fabien Nury 

SUOMENNOS

Timo Mikkola

SOVITUS

Antti Mikkola

Työryhmä

OHJAUS

Antti Mikkola

LAVASTUSSUUNNITTELU

Mikko Saastamoinen

PUKUSUUNNITTELU

Mari Pajula

VALOSUUNNITTELU

Tuomas Vartola

ÄÄNISUUNNITTELU

Hannu Hauta-aho







Sain teatteribloggaajan lipun Tampereen teatterilta, kiitoksia siitä. 





Lue lisää Tampereen teatterin sivulta :

ESITTELY

" Stalin makaa infarktin saaneena datšansa työhuoneen lattialla. Stalinin ykkösmies ja salaisen palvelun johtaja Lavrenti Berija saapuu ensimmäisenä paikalle ja ottaa ohjat. Pian paikalla on koko ”Isä Aurinkoisen” ykkösnyrkki: Hrustsov, Malenkov ja Molotov. Kuka elvyttää? Kuka haluaa elvyttää? Kuka osaa elvyttää? Stalin itse on vain kuukausi sitten määrännyt maan parhaat lääkärit vankileirille eikä amerikkalaistekoinen hengityskone sovi venäläiseen pistorasiaan.

Haluaako kukaan, että diktaattori toipuu kohtauksestaan? Ja ennen kaikkea: Kenestä tulee seuraaja?

Komedia perustuu Fabien Nuryn kirjoittamaan ja Thierry Robinin piirtämään sarjakuvaan (La mort de Staline). Vuonna 2017 Armando Iannucci ohjasi siitä elokuvan, joka kiellettiin Venäjällä. Tampereen Teatterissa se saa ensi-iltansa Antti Mikkolan sovittamana ja ohjaamana. "


Esitysoikeudet

Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy

Based on the Film and Graphic novel “THE DEATH OF STALIN”

Film directed by Armando Iannucci, original screenplay by Fabien Nury and written by Armando Iannucci, David Schneider and Ian Martin, additional material by Peter Fellows,

© 2017 MITICO – MAIN JOURNEY – GAUMONT – FRANCE 3 CINEMA – AFPI – PANACHE PRODUCTIONS – LA COMPAGNIE CINEMATOGRAPHIQUE – DEATH OF STALIN THE FILM LTD

Graphic novel written by Fabien Nury and illustrated by Thierry Robin

© Mitico / Gaumont/ Dargaud






Elokuvaversiosta. 

Elokuva perustuu Fabien Nuryn ja Thierry Robinin sarjakuvaromaaniin La mort de Staline vuodelta 2010. Sen pääosissa ovat Steve Buscemi, Simon Russell Beale, Paddy Considine, Rupert Friend, Jason Isaacs, Michael Palin, Andrea Riseborough ja Jeffrey Tambor. Omat tunnelmat. Odotin leffaa aikoinaan kovasti, kuvasin jopa busseja, jotka sem tuloa mainostivat. Nyt siihen on viharakkauas-suhde. Välillä toimii oikeinkin hyvin... 


Sarjakuvasta. 

Sarjakuvaa olen lukenut 28 sivua englanniksi sähkökirjana Google kirjoista, joista kuvakaappaukset.