Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansallisteatterissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansallisteatterissa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. helmikuuta 2020

Ilmasilta ennakossa 12.02.2020 Willensaunassa, Kansallisteatterissa länsimaisen ihmisen kokemasta syyllisyydestä, etuoikeutetusta asemastaan.

Mistä kertoo, kertoa. Valkoisen ihmisen tarpeesta olla tarpeellinen. Auttaa hädänalaisia. Päähenkilö, yksi heistä, on keski-ikäinen nainen. Tutun oloinen. Hän istuu sohvalla, villasukissa, iltapuurolla. Turvassa, läpimässä, omassa kodissa, jossa sähkö pelaa ja puhelimet soi. Mutta hän katsoo hirveyksiä television eri kanavilta. Ne eivät ole käsikirjoitettuja. Vaan uutisia. Vaarallisista maista. Konflikteista. Hän haluaa auttaa. Viedä omenahilloa vastaanottokeskuksiin. Muut apupisteet hukkuvat lumppuihin ja rääsyihin. Hyvää tarkoittavat ihmiset lahjoittavat mitä tahansa, sifonkia, tylliä, fylliä, nukkeraasuja, roinaa. Jossain on kyllä listaa mitä tarvitaan, ja minkä pitää olla käyttämätöntä. Oli katastrofi mikä tahansa. Nainen ei ymmärrä pakolaisten kieltä. Kieliä. Nainen haluaisi auttaa, mutta ei ymmärrä, mitä avun tarvitsija kaipaa. Nainen ahdistuu. Nainen projisoi. Hänellä on aikaa. Hän seuraa säätä. Hän katsoo päivän kaikki uutiset.

Nuori nainen, miltei tyttö, on jalkapallotähti, mutta hänen jalkansa on paketissa. Voiko hän enää jatkaa uraa. Hän haluaa antaa kehitysmaiden lapsille, varsinkin tytöille mahdollisuuden pelata jalitsua. Kuinka paljon se maksaa. Miten pitää toimia pahojen ihmisten maailmassa. Miten säilyttää mielenterveys ja toivo tasa-arvosta. Miksi valkoihoisella naisella on oltava turvavartija 24 h, kun kylän tytöillä ei ole mitään turvaa. Lasten hyväksikäyttö, varsinkin katastrofien jälkeen, on niin vastenmielinen aihe. Mutta tässä sitä on käsitelty niin, että katsojassa varmasti tuntuu ikävä pisto. Ymmärrys kuinka kaikkien lapsien pitäisi saada olla lapsia. Kuinka pikkutyttöjen on päästävä kouluun eikä vedenkantoon eikä varsinkaan r/iskattavaksi ns avioliitossa. Kuinka ihmiset jaksavat.

Mikä merkitys taiteella on. Mistä löytää myötätuntoa ja tuota toivoa, kun on nähnyt miten maailma pyörii, pahojen ihmisten rahoilla ja vallalla. Hyvät ihmiset auttavat, levittävät tietoa, rajoittavat, organisoivat.

Nuori mies on lääkäri joka hyppii eri konfliktialueilla pitkää, pitkää päivää tehden. Hän on harvoin kotona Impivaarassa,ä. Varsinkaan äitinsä luona hän ei ehdi käydä. Ei ehdi. Kun kipeätä, tulehtunutta maailmaa pitää kursia kokoon. Miten ei huomaa lähimmäisen hätää, oman perheen muutosta.

Makein toteutus oli rumpujenkäyttö. Vaikka osa aiheesta oli, ja erityisesti on rankkaa, niin kyllä suomalaista huumoria löytyy, hirtehistä. Meille ämpärikansalle.

Alina Tomnikova oli minulle uusi tuttavuus teatterinlavalla, jossa hän oli tavattoman pieni ja siro, oikein sopiva nuoreksi jalkapalloilijaksi ja fotomalliksi. Kuvissa olen nähnyt hänet rokokoopuvuissa ja kasvokuvissa.

Pirjo Luoma-aho on tuttu mm näytelmästä Masennuskomedia jonka kävin katsomassa kahdesti. Vaikutti. Vaikutti.

Pyry Nikkilä oli vaikuttava Alinassa, ja sitä ennen hän on ollut inho mies Q-teatterissa, näytelmässä Tavallisuuden aave. Ryhmiksen Harriet-näytelmässä myös salaperäisessä roolissa.

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama Ilmasilta meneekin länsimaisen ihmisen kokemaan syyllisyyteen - etuoikeutetusta asemastaan. Nyt Kansallisteatterissa.

Näin vasta ennakon, jota suosittelen. Olimme kutsuvieraina bloggariklubilla, jossa puhui myös Saana Lavaste, ohjaaja. Yhteiskunnallisesti kantaaottava kotimainen kantaesitys, jossa myös esillä vähemmistöt.

Willensauna on sopivan pieni, käyrä, kaareva ja intiimi tälle esitykselle. Lempiareenani. Sääli, että sen tilalle tulee joku ällöttävä paari. Ajattelin Making of Lean jälkeen kuinka sopivaa Willensauna ja valelääkärin vesihoidot olivat Kaisaniemessä.



Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Kirjoittanut
Paula Salminen

Rooleissa
Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov

Ohjaus
Saana Lavaste

Dramaturgi
Minna Leino

Lavastus
Sampo Pyhälä

Pukusuunnittelu
Saija Siekkinen

Valosuunnittelu
Ville Toikka

Äänisuunnittelu
Saija Raskulla

Videosuunnittelu
Sampo Pyhälä

Naamioinnin suunnittelu
Tuire Kerälä

Ohjaajan assistentti
Maruska Verona


Ilmasilta
Kolme muotokuvaa avuttomista auttajista
PAULA SALMINEN
 

Näyttämö
Willensauna


" On toisistaan etääntynyt perhe: pikkukaupungissa asuva ja säätä seuraileva äiti; lääkärinä sota-alueella toimiva poika ‒ sekä tytär, vammautunut ex-ammattiurheilija, joka vie jalkapallon ilosanomaa pakolaisleiriin. Kaikkia kolmea perheenjäsentä yhdistää pakahduttava halu olla avuksi hätää kärsiville. Mutta osaavatko he auttaa toisiaan?

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama Ilmasilta tarttuu suomalaisteattereissa harvemmin käsiteltyyn aiheeseen: länsimaisen ihmisen kokemaan syyllisyyteen etuoikeutetusta asemastaan. Virkistävän itseironisen näytelmän keskiössä ovat hyväntekijät, joiden parhaat aikomukset eivät välttämättä johda kenenkään kannalta toivottuihin lopputuloksiin. Kolmen muotokuvan muotoon kirjoitettu näytelmä vie pullantuoksuisesta suomalaistodellisuudesta yhä kauemmas kohti meille vierasta maailmaa. Kuinka vaikeaa on oikeasti auttaa toista ihmistä? Kuinka helposti särkyvä on raja auttajan ja autettavan välillä? Mitä merkitystä yhdellä ihmisellä voi edes olla maapallon mittakaavassa?

Salmisen edellinen Kansallisteatteriin kirjoittama näytelmä, 13 uponnutta vuotta (2012) oli vuoden parhaan näytelmätekstin Lea-palkinnon voittanut yleisö- ja arvostelumenestys, jota on esitetty monien kotimaisten teattereiden lisäksi mm. Edinburghin teatterifestivaaleilla. Muotokuvia hyväntahtoisista mutta hämmentyneistä auttajista on luomassa erinomainen näyttelijätrio: Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov.

Kantaesitys Willensaunassa 13.2.2020 " lue lisää Kansallisteatterin sivulta



Viralliset kuvat Flickrissä, kuva Katri Naukkarinen:

Ilmasilta - 25
Ilmasilta - 22




Olemme niin ystävällistä ja auttavaista ämpärikansaa: kuvasin avajaisissa:





Ilmasilta 12022020 Willensaunassa. Kuvissani Kansallisteatterin kevätkauren avajaisissa Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov. Luultavasti.






Sosialistisesta mediastani: 

#Teatterinlumoa2020 ja #Teatterinlumoa -häsillä minut löytää verkossta
#teatterivuoteni2020 -häsällä jaan tämän vuoden teatteritapauksia Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja Bloggerissa.

#stodesityshaaste #stodesityshaaste2020 häsillä jaan tämän vuoden teatteritapauksia, jos ne sopivat STOD ESITYSHAAASTEen pirtaan, tässä:

esityksen nimessä on vain yksi sana: Ilmasilta ennakossa eilen 12.02.2020: Yhteiskunnallisesti kantaaottava kotimainen kantaesitys, jossa myös esillä vähemmistöt, ensi-ilta helmikuussa 2020. Bingo.





klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , ,
Sijainti: Läntinen Teatterikuja 1, 00100 Helsinki, Suomi

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kumma ja maaginen nero multitaskaa ja pitää useamman lautasen pyörimässä

Kevään vika Lion the weird and magical abracadabra circus show loppui justiinsa, nyyh, tämä on nähty kolmessa kaupungissa, yhteensä, eh, muutaman kerran. Kansallisteatterissa 25.05.2019. Uusia jippoja oli nautinto myös nähdä. Täydellinen, hauras, kekseliäs Gassot. Shöw pelkuruudesta, tai pelkuruuden voittamisesta, sankaruudesta, myrkyllisistä miesten malleista länkkäreistä Rampoon (paitsi Alien  on feministinen) ja epäonnistumisesta, viihdyttämisestä.

Lautaset pyörivät vinhaan kuin kiinalaisessa sirkuksessa ja tuolla syötöllä puolisuuren Arapian tehtaan työllistäisi. Vaikka tänään sekä vaijerit että lautaset olivat oikullisia. Marc Gassot on ilkikurinen nero, joka viihdyttää tälläkin saralla.

Toukokuun lopulla oli viimeset kevään teatterielämykset, Lion a Nora tuolla Teatteri Jurkassa, pienen tilan jlaajenevia ihmeitä ja kummassakin länkkärimenoa, toks mask toimintakuvioita, joissa haastettiin Cocco Bill ja Leo di Caprio.

#liontheweirdandmagicalabracadabracircusshow Kansallisteatterissa 25.05.2019




Kuinkahan monta kertaa tämän esityksen näin, ja monessako pitäjässä...


Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Kevään vika 🦁 Lion the weird and magical abracadabra circus show loppui justiinsa, nyyh, tämä on nähty kolmessa kaupungissa, yhteensä, eh, muutaman kerran. Uusia jippoja oli nautinto myös nähdä. Täydellinen, hauras, kekseliäs Gassot. Shöw pelkuruudesta, tai pelkuruuden voittamisesta, sankaruudesta, myrkyllisistä miesten malleista länkkäreistä Rampoon (paitsi Alien 👾 on feministinen) ja epäonnistumisesta, viihdyttämisestä. Lautaset pyörivät vinhaan kuin kiinalaisessa sirkuksessa ja tuolla syötöllä puolisuuren Arapian tehtaan työllistäisi. Vaikka tänään sekä vaijerit että lautaset olivat oikullisia. Marc Gassot on ilkikurinen nero, joka viihdyttää tälläkin saralla. #liontheweirdandmagicalabracadabracircusshow @kansallisteatteri 25.05.2019 #MarcGassot @mgassot #sirkusta #sirkushuveja #akrobatiaa #teatterinlumoa2019 #teatteri #teatterinlumoa #teatterissa #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #finnishplays #theatresofFinland #circus #splätter #klovneria
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu


Ei ihme, että Suomi on maailman onnellisin maa, just loppui Marc Gassotin Lion the weird and magical abracadabra circus show Turun kaupunginteatterissa, Sirkusshow mimiikkana on eettinen, ekologinen ja eeppinen matka, koska Gassotin povarista löytyy arsenaalia kuin Eka Vekaran housuista. #liontheweirdandmagicalabracadabracircusshow Lion the weird and magical abracadabra circus show Turuus 20.03.2019 myös iltanäytös  Turun kaupunginteatterissa maaliskuussa

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Posted @withrepost • @satuylavaaraphotography Whum zägä zägä, auuu kroints kroints, waha waha. Ei, en saanut infarktia, vaan näin Lionin. Taas. @ttteatteri #tampereentyöväenteatteri 08.03.2019 #näytelmä #tampereentyöväenteatterissa #MarcGassot #MarcGassotinLion @mgassot #liontheweirdandmagicalabracadabracircusshow #show Parasta naurua, #akrobatia #klovneria #miimi ja ties mitä on sisällytetty #koreografia'an, 50 minuutin #maaginen ja #verinen #viihdyttävä #pläjäys, #uniikki #sarjakuvamainen #taideteos, joka ei pyytele mitään anteeksi. Tai hetkinen, kyllähän pyytelee 🙈😂 sori, unohin... Esitystä on hiukka muutettu Helsingin ensimmäisistä versioista, ja aina vain parempaan suuntaan. Toivottavasti tämä proggis kulkee läpi Suamen... Weird, eli outo, outous ei ole aina pelottava tai epäselvästi aukeava jutska, jota pitäisi karsastaa. Vaan taidetta, teos, jota tehdään yhdessä yleisön kanssa. Tai että näytelmä muodostuu yhdessä yleisön kanssa, magialla. #Tampere #finland #theatre #theater #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theaterposter #theatreposter #theateradvert #theatreAdvert

Henkilön Tampereen Työväen Teatteri (@ttteatteri) jakama julkaisu

klo
Tunnisteet: , , , , , ,

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Bloggariklubilla tarjolla juuressalaattia, Rikua, Tunnaa ja selvitymisopasta.

Kansallisteatterin lämpiö kutsui kirja- ja teatteribloggaajia asioiden ja astioiden äärellä. Ehtoo aloitettiin Rikun ja Tunnan yhteisellå kirjalla, oppaalla, mitä on enää tehtävissä, ajateltavissa uudelleen ja jaettavissa nykyaikana. Ja eri toten tulevaisuudessa. Mitä on tehtävissä kaikenlaisten myllerrysten ja muutosten aikana? Nyt akuutein asia on ilmastonmuutos. Mm voimme painostaa päättäjiä tekemään konkreettisia ratkaisuja kertoivat Tunna Milonoff ja Riku Rantala - tekijöinä ja välittäjinä -bloggariklubilla Selvitymisopas -kirjan merkeissä.

Lukekaa kirja itse, niin sitä ei tarvitse tänne referoida, eikä hissipuheita translitteroida ;)

13.12.2018 mailma muuttuu Saarikoskiseni, ja näilläkin eväillä jää henkiin. Ja ehkä myös tämä planeetta. Koska se on meille ainoa.

( selviydyn: Allekirjoittaneelle kasvisruoka, kierrätys, ei lentokoneita, ei cvitymaasturia, ei kertakäyttömuotia )

By Satu Ylavaara Photography 2018:


Isontalon Antti ja Rannanjärvi ne jutteli kolmin kesken eli bloggariklubi




© Satu Ylavaara Photography 2018

Julkaisin tästä sosialistisessa mediassa viideoita ja muuta matskua:

klo
Tunnisteet: , , , , , , , ,

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kansallisteatterissa Dostojevskin Karamazovin veljekset -tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta

Kirjoitan Karamazovin veljekset näytelmästä Kansallisteatterissa marraskuun lopulla, ja Dostojevski on yhä liian kovaa, ajankohtaista ja humaania kamaa, että hänen kirjansa kielletään - kirjafestivaaleilla! Se, että jokin totalitäärinen valtio kieltää kirjan, kertoo kirjallisuuden voimasta.

Mihin sinä uskot, kysyy näytelmässä Fjodor Karamazov, myös häntä näyttelevä Hannu-Pekka Björkman, sekä myös Fjodor Dostojevski isse. Kysymys pitäisi olla, mihin enää luotat, ihminen. Mikä tässä maailmassa on enää tärkeää. Mitä uskalla toivoa, tuntea.

" Oikeasti minua kiinnostaa seksi, väkivalta ja hulluus", sanoo ohjaaja Samuli Reunanen bloggariklubilla.

Ohjaaja Samuli Reunanen saapui viime vuoden marraskuussa kaamoksen keskellä Valamon luostarin parkkipaikalle, ja ennen kuin ehti napsauttaa autoradion kiinni, niin sieltä tuli uutinen, jossa isä on murhannut lapsensa leikkipaikalla. Suomessa.

En olisi halunnut kirjoittaa sitä tähän, mutta Lavaklubilla järjestetyssä näytelmän esittelytilaisuudessa ohjaaja jakoi tämän muiston. Tämän hetken. Ala siitä sitten kirjoittamaan Dostojevskin muhkeaa romaania näytelmäksi.

Vekkuli hovinarri ja hirveä despootti-isä Fjodor  roolissa leiskuu Hannu-Pekka Björkman, joka rynnii nahalle sellaisella kierteellä, ettei ihme - onhan hän pukeutunut nyrkkeilijänhortseihin. Myöhemmin pirun mikki myös muistuttaa nyrkkeilyselostajan 50-luvun mikkiä.

Ovatko ne lauluesityksiä, suohonlaulamisia vai nyrkkeilyotteluita. Jokainen saa silti soolonsa.

Alussa hyvinvoiva isäpappa Karamazov pyörii sikari huulilla, ja hunajankultaiset satiinibonserit jalassa elämästä nauttien, naukku kerrallaan. Ehkä se on hedonistin alusasu, ehkä nyrkkeilijän shortsit. Osa mikrofoneista myös muistuttaa vanhan ajan nyrkkeilyselostajan mikkejä. Ääni ja äänet ovat tässä näytelmässä tärkeitä, esillä ja mikkejä on runsaasti. Se toi mieleen teosta, josta pidin myös syssyllä 2017 Viirus teaternin esityksestä Mästaren ja Margareta, jossa myös äänen ja valon, mikrofonien ja spottien käyttö oli kiehtovaa.

Taustakankaan taiteellinen goottilainen täyttö ja käyttö, oli komeaa. Samoin rakeinen mustavalkoinen filmi. Harvoin video voi istua näin hyvin visuaalisesti harkittuna, ikään kuin tehden uuden peilin, johon heijastuu roolihenkilöstä ihan uusi puoli.

Olemme raivaamattomattomassa puutarhassa, jossa kasvaa piikkisiä lehdettömiä oksia. Taustalla on ehkä kellariloukko. Ikään kuin alleviivataan englanninkielistä graphic-sanaa joka tarkoittaa sekä graafista että hyvin visuaalisesti väkivaltaista. Goottilaista, paletin syvempiä sävyjä.

Onko kaikki mustavalkoista, hyvä ja paha. Myös äänimaailma ja mikrofonit toimivat etäännyttäen. Ja lähentäen. Katsojaa ei unohdeta, välillä lähennytään yleisön kanssa. Ollaan lähekkäin.

Mutta ei tuo yli kolmen tiiman proggis, esitys pelkkää HooPeen tyranniaa ole, vaan jokainen saa soolon. Miro Lopperi saisi jokaisessa näytelmässä huutaa Aleksis Kivenä: Minä elän!

 Teos vaikutti yllättävän shakespearelaiselta - olikohan siinä tuttuja näyttelijöitä näytelmistä Riku 3 ja Julia & Romeo. Joissa heillä oli enemmän meikkiä ja naamioita.

On dekkaria, on jännäriä, on rikostarinaa, on slaavi noiria, on filosofiaa.

Kolme veljeksistä edustaa eri tyyppiä kuten Dumasin Kolmessa Muskettisoturissa. Miro Lopperin taiteilijan työtä olen nähnyt nyt useamman teatterin lavalla.

Myös Björkman vieraili Valamossa koska hain matskua koska hän näyttää täysin Hugo Simbergin tontulta.

Mikä saa älykkäät, aikaansa edellä olevat rohkeat kirjailijat turvautumaan uskoon uskonnon kautta kuten Mihail Bulgakov ja Fjodor Dostojevski? Kirjaa voi aina lukea vain kirjana, itsenäisenä taideteoksena, mutta sitten joku teatterin tekijä muistuttaa, kuinka tuohon aikaan Dostojevskin kolmivuotias poika kuoli.

Mikä surun, vihan, raivon, syyllisyyden tunteet, toivon menetys.

Viimeisen työnsä äärellä Dostojevski kysyy paljon, ja useasti ja haluaa keskustelun elävän, jatkuvan.

Näytti hauskalta kun yleisöllä oli tiiliskiviromaanit mukanaan - niiden päälle voi vaikka istua niin näkee paremmin.. Ennakko 27.11.2018 kirvoitti monta kysymystä.

Kun taas tässä luotetaan mustavalkoisen asuun, mustiin farkkuihin ja meikittömään omaan nassuun. Muutama komea miestentakki istuu ryhdikkäästi. Välillä äänimaailmassa oli myös kauhua ja näyttämöllä harkitusti splatteria - miten muuten sitä isänmurhasta, ja tsaarinmurhasta? kertoisikaan...

Nyt viime viikkoina olen paininut ja valssannut venäläisten klassikoiden kanssa, Kansallisteatterissa on tämän  Dostojevskin Karamazovin veljesten lisäksi Tsehovin Kolme sisarta, josta näin kaksi näytöstä, tähän asti. Tampereen Teatterissa pyörii vinhasti Tolstoin Anna Karenina, ja sitten oli vielä Daniil Harmsin Sattumia helsinkiläisessä teatterissa, klitsulaisten Kellariteatterissa. Ja toissapäivänä teatterirymän KRONK!in puolen tunnin rutistus Hytti numero 666, jossa niin ikään matkattiin Moskovaan....

Jos Kansiksen Kolme sisarta on valkoinen hieman homeinen pitsihuvila, niin Karamazov Bros on savunharmaa, ellei peräti musta savupirtti jossa kuitenkin kajastaa oranssinhehkuinen roihu päreestä.

Heti näytelmän jälkeen ajattelin: Mutta mitkä ihmeen koukut?! Isäpappa Fjodor miettii käytännöllisesti, millainen Helvetti on, jos sitä edes on, ja turinoi niin siitä saisi komeaa, synkkää sarjakuvaa. Oikeasti. Koukku-tarina on synkkä ja lystikäs tarina

Tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta. Dostojevskin huumori on tässä hirtehisimmillään. Ohjaaja kertoo haastattelussa, kuinka haastavaa Dostojevskin huumori on.

Tämä syksy on ollut kotimaisen teatterin kultakautta Helsingissä. On naisen ja vähemmistöjen ääntä. On kantaesitystä ja klassikkoa. Välillä teatteri flirttailee ja kuittailee muille medioille, joita pyörii näissä pikkulaitteissa.

Parhaimmillaan näytelmä on kun se graafisesti ja taiteellisesti koskettaa koska se on mennyt yli rajan, ja tehnyt jotain uutta, poikkitaiteellista. Ei pakottamalla, vaan jakaen, haastaen, viihdyttäen.

Se on visuaalista taidetta, ja samalla pistää riitelemään päähenkilöiden - tai tunnistettavien demoniensa kansa. Onko veljekset kuten Muskettisoturit joita kaikkia vie eri vietti / demoni / hyper kokemus / taival / oivaltaminen.

Niin monta vaihtoehtoa, tulkita, tulkata. Ehkä mulkatakin...

Teemakeskustelu: Karamazovin veljekset Lavaklubilla

Lavaklubi vasemmalla professori Pekka Pesonen, keskellä professori Sari Kivistö ja oikealla ohjaaja Samuli Reunanen puhui koskettavasti. Lähimpänä kameraa teatterikuraattori Pirjo Virtanen.

Tupa oli tuupaten täysi eli parempia kuvia ei edes saanut. Marsin tästä suoraan katsomaan Karamazovin veljeksiä ennakkonäytökseen. Suosittelen.

Alla ympättynä fBstä keskustelu: Teemakeskustelu: Karamazovin veljekset. Vieraina Samuli Reunanen, Sari Kivistö ja Pekka Pesonen. Pirjo Virtanen haastattelee. Kansallisteatterin Lavaklubi 27.11.2018:







Mustavalkoinen kuva Kansallisteatterin sivulta


Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ
Rooleissa
Hannu-Pekka Björkman, Maria Kuusiluoma, Miro Lopperi (TeaK), Petri Manninen, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Seela Sella, Diana Tenkorang (TeaK), Juho Uusitalo (TeaK) ja Maruska Verona

Muusikko
Iiro Ollila / Topi Korhonen

Ohjaus ja dramatisointi
Samuli Reunanen

Suomennos
Martti Anhava

Dramaturgi
Aina Bergroth

Lavastus ja pukusuunnittelu
Kaisa Rasila

Musiikki ja äänisuunnittelu
Iiro Ollila

Valosuunnittelu
Ville Toikka
Videosuunnittelu
Pyry Hyttinen
Koreografia
Liisa Risu
Naamioinnin suunnittelu
Heikki Nylund

Lue lisää Kansiksen sivulta:
"Samuli Reunasen dramatisoima ja ohjaama Karamazovin veljekset on huuto paremman huomisen puolesta. Se haastaa nykykatsojan pohtimaan, mihin enää uskoa, mitä vielä toivoa, miten uskaltaa rakastaa.

Kolme isänsä hylkäämää veljestä rakentaa elämäänsä eri perustuksille: nuorin Aljoša uskon, keskimmäinen Ivan järjen ja vanhin Dmitri eroksen varaan. Riita perinnöstä kerää veljet ensimmäistä kertaa yhteen, ja asiat ajautuvat raakaan isänmurhaan. Kysymys syyllisestä on kuitenkin luultua kuohuvampi…

Karamazovin veljekset tuo Fjodor Dostojevskin viimeiseksi jääneen, kesyttämättömän ja moniäänisen mestariteoksen Pienelle näyttämölle upean näyttelijäensemblen voimin. Näyttämöteoksen temaattiseen keskiöön nousevat valheessa eläminen, itsensä löytäminen, lapsiin kirjoitettu tulevaisuus ja tarinoiden voima. Karamazovit saavat veren kiehumaan ja näyttämön riehaantumaan!

Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 28.11.2018"


Bloggariklubilla modernit venäläiset klassikot tapetilla Tsehovista Dostojevskiin 


Bloggariklubilla 07.11.2018 vieraina Kansallisteatterin syksyn kovat venäläiset klassikot ja heidän ohjaajansa, nyt en tiedä, missä muistiinpanot ovat, ehkä joskus ne tänne ilmestyy... Viisaita puhuivat.


Karamazovin veljekset graafisena taiteena



Pinterestissäni: Teatterimatskua verkosta 2018


Keräsin tänne Pinterestiini #Karamazovinveljekset teoksen kuvituksia ja kirjankansia mm Alice Neelin grafiikkaa

esimerkkinä tämä alla oleva kuva Alice Neel’s Brothers Karamazov lähteestä theparisreview:

Ilya Sergeevich Glazunov taiteileman Ivan Karamazovin muotokuva  vuodelta 1982 ( Illustration for F. Dostoevsky's novel "The Brothers Karamazov" Paper, black oiled chalk, pastel. 77×57 ) löytyy myös glazunov.ru




Hannu-Pekka Björkman fänikuvassa joka genressä


Hannu-Pekka Björkman tekee hienoja rooleja taide-elokuvien ( Rax Rinnekankaan Luciferin viimeinen elämä ) lisäksi myös keskinkertaissa elokuvissa kuten Vareksen stoorissa, jossa Björkman jyrää kuin berseelle ammutti Berserkki sellaisella potentiaalilla leffan läpi. Hän on tuttu myös Hovimäki-sarjasta ankarana pappina, jolle ei kulleroita kerätä tuukin päälle, eikä väkijuomia saa myydä - vaikka sillä kyläyhteisö vaurastuisi. Myös Hella W leffassa on inha rooli. Erityisen mainio on kotimainen herkullinen the Gourmet club. Kumman kaa -sarjassa hän rouskutti näkkäriä Ellun sänkykamarissa ja kysyi myähemmin baarissa, että vieläks lohkee.

Tässä Björkmanilla oli hienot, vetreät maneerit kun hän valmistui puhumaan Thomas Bernhardin näytelmässä Vanhat mestarit joka näytettiin erinomaisella paikalla: Atenumissa!



Ja vannon, että Ateneumista löytyy herrojen kaksoisolennot - maalauksista. Björkman on ilmiselvä Hugo Simbergin pikkiriikkisen maalauksen nukkuva suuri tonttu - olihan hän joulupukkina elokuvassa. Maalauksen nimi: Tonttukuningas nukkuu.

No voihan piru, siinähän Björkman tiiraa omaakuvaansa Ateneumissa. Hugo Simberg: Tonttukuningas nukkuu, 1896, vesiväri ja guassi paperille, liimattu etsauspaperille.

Koko haastattelu juutuupissa: 




Simberg ja symbolistinen narrin katse...

Ateneum kirjoittaa:
Taideteoksesta voi lumoutua niin, että sitä alkaa kantaa aina mukanaan. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania kuvataide on kuljettanut ympäri Eurooppaa, ja ikonit ovat vetäneet hänet Valamoon ja ortodoksisen kirkon syliin. Hänelle taide on myös hengellisen transformaation väline, säie ihmisen ja Jumalan välillä.

Lue koko juttu:
Ateneum > Kuukauden vieras >
Hannu-Pekka Björkman ja taide, tie sieluun
HANNU-PEKKA BJÖRKMAN JA TAIDE, TIE SIELUUN


Muuta matskua, taustaa ja tähdellistä:


Jatkuva onnellisuuden ja täydellisyyden tavoittelu ihmetyttää näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania: "Jos elämä on vain lista saavutuksia, se ei ole yhtään kiinnostavaa"


Lavaklubin huonoja kuviani ja viideoita:



#teemakeskustelu #Karamazovinveljekset @kansallisteatteri #kansallisteatterissa löytyy #kansallisteatteri 'n fb.sivulta. #dostojevski #fyodordostoyevski and #brothersofKaramazov at Kansallisteatteri #lavaklubilla #lavaklubi @lavaklubi vasemmalla professori Pekka Pesonen, keskellä professori Sari Kivistö ja oikealla ohjaaja #SamuliReunanen puhui koskettavasti. Ymppään haastattelun teatteriblogiini "TEATTERINLUMOA" jahka ehdin. Lähimpänä kameraa teatterikuraattori Pirjo Virtanen. Tupa oli tuupaten täysi eli parempia kuvia ei edes saanut. Marsin tästä suoraan katsomaan Karamazovin veljeksiä ennakkonäytökseen. Suosittelen. Tämä syksy on ollut kotimaisen teatterin kultakautta Helsingissä. On naisen ja vähemmistöjen ääntä. On kantaesitystä ja klassikkoa. Välillä #teatteri flirttailee ja kuittailee muille medioille, joita pyörii näissä pikkulaitteissa. Parhaimmillaan #näytelmä on kun se graafisesti ja taiteellisesti koskettaa koska se on mennyt yli rajan, ja tehnyt jotain uutta, poikkitaiteellista. #taidetta ja samalla pistää riitelemään päähenkilöiden - tai tunnistettavien #demoniensa kansa. Onko veljekset kuten Muskettisoturit joita kaikkia vie eri vietti / demoni / hyper kokemus / taival / oivaltaminen. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2018 #theatre #theater.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,
Sijainti: Läntinen Teatterikuja 1, 00100 Helsinki, Suomi

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kolme sisarta on merkityksellinen täytekakku, karuselli, häkki ja nukkekoti jolla haluan leikkiä, leikkiä uudelleen

28.11.2018 eilen oli Dostojevskiä (Karamazovin veljekset), tänään Anton Tsehovin näytelmä Kolme sisarta. Kansallisteatterin suurella näyttämöllä, ohjaajana, kapellimestarina, miksaajana ja peinttaajana Paavo Westerberg.

1. kohtauksessa alussa: Sataa kaunista puhdasta lunta sisällä huoneessa. Ihanaa. Mutta myös Beslanin koululuokkaan satoi lunta. Ja Kalervo Palsan Kittilässä. Hieno keitos, kaikki nämä tasot. Onnelasta Kolmistaan -sarjaan, Tuntemattoman ja Hurriganesiin. Kanveesiin peipi kamoon.

Kalervo Palsa: Uutta lunta, 1970,  taulu tuli mieleen näytelmästä, mutta toteutustapa oli toisenlainen, karnevalistinen, yhteisöllinen, toiveikas. Joillakin meistä on monta sanaa lumelle, ja lunta voi käyttää niin monella lailla. Venäläisten romanssien ja satujen taustalla, kehyksinä on aina lumi - ennen ilmastonmuutosta. Pakkasen, kaamoksen ja eristyneisyyden keskellä syntyy roihuavaa intohimoa - luke kirjaa tai rakastua kiiltäväsaappaiseen upseeriin. Jos ensimmäisen näytöksen elementti on lumi ja jää, niin väliajan jälkeen elementtinä on tuli ja maa. Televisiokuva toistaa roihua, jossa metsäpalo ei lopu. Mieleen nousi Kalifornian tulipalot, joista uutisoitiin, että julkkisten luxuskodit palaa. Palaa paljon muutakin, mm villieläimet. Ihmiset.

Keitos ei ole rosolli, vaan kaunis, rikas kattaus, josta saa itse valita, mitä ottaa. Välillä ruokailussa on pyörivä pöytä, jolloin sen liikettä on pakko seurata ja napata mitä kohdalle sattuu. Vaikka ohjelmavihkossa puhutaan katedraalista en näe tätä kakofonisena elitistisenä hihhulien katedraalina, jossa ukot kävelee mekot päällä ja kultakilluttimet kaulalla raha-arkkujen luokse, en, katedraali on liian ahdasmielinen sana, katolinen. Jossain sanottiin äskettäin katolinen ja perverssi, kun tuumattiin, miksi ihminen käyttäytyy kummallisesti. Ehkä talvipuutarha paremmin. Intohimojen puutarha, salainen puutarha.

Venäläisillä miehillä, sotureilla on komeimmat palsat, palttoot ja manttelit. Yleensä en univormuista välitä mutta tohtori Zivagon ja Rasputinin aikaiset miesten takit, palsat, palttoot vaan ovat niin täydellisen muotoisia. Kuin Corto Maltesen seikkailuissa. Takkien ryhdikkyys ja istuvuus liittyy varnaan myös miehiin niiden alla. Paljon on miesten paljasta pintaa tarjolla, hikisenä, reenaamassa, taistelemassa, pullistelemassa. Vihdoinkin miesten ihoa! Mutta tarkoituksella. Halutaan kertoa kuinka säväyttävää oli kun unelias ellei peräti ihan kuallut pikkukylä tuli täyteen säpinää kun rykmentti nuoria, kiihkeitä miehiä saapasteli paikalle. Aivan kuin oltaisiin Jane Austenin romaanissa!

Sisarista Masha (Maša, Maria Sergejevna Kulygina roolissa Emmi Parviainen ) käy läpi metamorfoosin muistuttaen illuusiotonta Monica Vittiä Antonionin pätkissä joissa esitellään, käsitellään vieraantuneisuutta. Maša lukee kirjaa I love dick, hän on siis feministi.

Keitä ne olemme, mistä haaveilemme, koska olemme onnellisia.

Tuo lumisade voi enteillä myös suurta myrskyä, ikitalvea henkistä sellaista, tai / ja vallankumouksen ja vallankumousten tyrskyjä ja myrskyjä. Kun ajattelee viime aikojen uutisia Ukrainasta.

Valokeilassa venäläisten romanssit, ihan kirjaimellisesti komeat silhuetit, mies ja nainen, nuoret rakastavaiset, salarakkaat, kiihkeät kohtaamiset, mitä huomenna tapahtuu? Myös kesän, elämän, nautinnon lyhyys ja loppuminen, mansikan nauttiminen. Ajan pysäyttäminen, perintökellon rikkominen.

Musiikkiraita ja -maailma tärvelee ja hivelee korvia. Videonkäyttö pakottaa katseen suunnan. Suuri Nukkekoti pyärii. Televisio on vienyt ikonin paikan nurkasta. Sieltä tulee jatkuvalla syötöllä ampumahiihtoa.

Videoruutu on jaettu kolmeen osaan, se on triptyykki, kuten Francis Baconilla ja Hieronymus Boschilla. Aiheet ovat toki erilaisia, keskellä on kuva ja sen vasemmalla ja oikealla puolella toistuu toinen kuva, vähäarvoisempiko, en tiedä. Mustavalkoinen video on kaunista, niin myös Karamazovin veljeksissä, joka oli savupirtin tummaa, niin tämä ehkä pitsihuvilan valkoista, pienellä home-lisäyksellä. Boschin Maallisten ilojen puutarha sivupaneleineen.

Miehet, uljaat soturit, katseen kohteet, intohimon kohteet, ovat ruskeapaitoja, natseja? Yksi heistä on myös mustapaita eli fasisti. Kaikilla heillä on ruskeat housut, liittyen Napoleon-vitsiin ja pelkuruuteen...

Kauniit miehet, vähäpukeiset miehet, punnertavat miehet.

Samuli Niittymäki on Soljonyi, (Vasili Vasiljevitš Soljonyi) ja hän on kuin tohtori Frank´nfurterin ja Jouko Turkan lehtolapsi, kultainen poika, täydellinen mies. Jossa on jotain kummaa. Olavi Uusivirta on Tuzenbach ( Paroni Nikolai Lvovitš Tuzenbach ) ja usein mm pianolla. Jussi Vatanen on huipputrimmattu Versinin, Aleksandr Ignatjevitš Vershinin.

Karamazovissa vierustoveri mummo sanoi eilen, että sinulla on tulee palava tunne lähteä Moskovaan... No mikä ettei. Moskovassa olisi kaikenlaista, Bulgakoviakin. Isä kysyi, muistanko sieltä polkupyörää ajavan karhun, enkä muista, koska en tainnut olla siellä. Mikä Moskova on, lupaus onnesta, sykkivä kaupunki, jossa kaikki on mahdollista, eikä naapurit tiedä sinun asioitasi..

Mutta mikä köysi? Taisi olla pajunköyttä... Vähän kuten Karamazovin koukut.

Olen pyörinyt suurten rakkaustarinoiden virrassa viikon sisällä oopperassa ja teatterissa: Oopperan kummitus, Anna Karenina ja Kolme sisarta. Näistä kahdessa viimeisessä on valokiilassa venäläiset romanssit, pienin ja suurin painotuksin. Leo Tolstoin  Anna Karenina Tampereen teatterissa  ja myös Anton Tsehovin näytelmässä Kolme sisarta Kansallisteatterissa on esillä kaunis mies univormussa ja uusi, voimakas nainen, joka kuitenkin on kultaisessa häkissään.

Valokeilassa oli venäläiset romanssit, kirjaimellisesti komeat silhuetit, ihanat, pitkät, aidot suudelmat, mutta myös kesän, elämän ja nautinnon lyhyys, mansikan nauttiminen, ajan pysäyttäminen, perintökellon rikkominen. Mutta mikä köysi? Pajunköyttä taisi olla..

Anna-Maija Tuokko esittää niin demonisen, dominoiva huonon äidin roolin, hirveän bimbon ja pinnallisen kiipijän, itsekkään rahanahneen naisen roolin, Natashan, että huh huh mikä roolityö! (Nataša, Natalia Ivanovna) Onhan Tuokko ollut huono äiti Onnelassa, jos äidit jaetaan vain äiteihin ja huonoihin äiteihin.... Hänen hahmonsa on kaikkea muuta kuin matta - itse asiassa koristeltu kuin Jacques Brelin joulukuusi piisissä Jackie (La Chanson De Jacky), täyttä smaradgia! kohdasta
"A des mémères décorées
Comme des arbres de Noël"

Ja sitten eniten säälittää aisankannattaja - viiksillä ja ilman. Jotenkin samalla tavalla kuin Sodan ja rauhan sankaria, tai antisankaria, jonka ympäriltä tuolitkin viedään... Tuli puheeksi, että Sota ja rauha olis ihan jees nähdä kotomaassa teatterissa... Fjodor Iljitš Kulyginin roolissa on Tuomas Tulikorpi.

Kiitos ohjaaja Paavo Westerberg tästä! Et toki ole tätä yksin rakentanut ja hengittänyt ja maalannut, koko poppoo, ensemble on huikea. Huikea -sanaa joku inisijä on kieltänyt käyttämästä mutta häneen minä suihkutan Raidia.

Lunta sataa sisällä huoneessa, ihanaa. Beslanin koulussakin satoi. Ja Kalervo Palsan Kittilässä. Venäläisten komeimmat palttoot, ryhdikkäimmät soturit, heidän paljaat, hikiset vartalot, tarkoituksella, he tulivat tähän kuolleeseen tuppukylään.

He tulivat mukanaan lupaus onnesta, muutoksesta, valinnoista...

Perehdyn itse kolmeen sisareen seuraavalla kokemuskerralla.

Kolme sisarta on kaunis täytekakku, häkki ja nukkekoti, jossa on sisällä taidetta ja pohdintaa useammalle kerralle



Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa
Elena Leeve, Samuli Niittymäki, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Eero Ritala, Esko Salminen, Marja Salo, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen

Ohjaus ja sovitus
Paavo Westerberg

Lavastus
Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu
Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu
Pietu Pietiäinen
Musiikki ja äänisuunnittelu
Sanna Salmenkallio
Videosuunnittelu
Ville Seppänen
Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva

Dramaturgi
Eva Buchwald
Ohjaajan assistentti
Joel Härkönen


Kuvat Kansiksen Flickristä:
Kolme sisarta 5
Emmi Parviainen Kolme sisarta 12 Jussi Vatanen Kolme sisarta 18 Kuvassa Samuli Niittymäki. Kuva Ilkka Saastamoinen. Kolme sisarta 10 ja Tuomas Tulikorpi. Kolme sisarta 31

Kolme sisarta
– moderni klassikko –

Anton Tšehov

" Kolme sisarta on Paavo Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Kansallisteatterissa huippusuositun Vanja-enon jälkeen!

Edesmenneen kenraalin tyttäret elävät kivettynyttä elämää takapajuisessa pikkukaupungissa. Hyväsydäminen Olga on opettaja, joka kokee elämänsä olevan ohi alle kolmikymppisenä. Konserttipianistin koulutuksen saanut Maša on mennyt nuorena naimisiin paikallisen opettajan kanssa. Lumouksen haihduttua avioliitto on muuttunut pettymykseksi Mašalle, joka rakastuu Moskovasta saapuvaan Veršiniin. Irina, sisarista nuorin, haaveilee todellisesta rakkaudesta, jota pikkukaupunki ei pysty tarjoamaan. Sisaret unelmoivat muutosta lapsuutensa kotikaupunkiin Moskovaan, joka on heidän ajatuksissaan kasvanut myyttisiin mittoihin. Kun viimeisenä elonmerkkinä paikkakunnalla toiminut varuskunta lakkautetaan, joutuvat kaikki arvioimaan tilanteensa uudestaan.

Anton Tšehovin Kolme sisarta (1900) on draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisten kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tšehovin näytelmistä kaikkein ”tšehovilaisimpana” pidetty Kolme sisarta lukeutuu draamakirjallisuuden suurimpien teosten joukkoon. Sen henkilöhahmojen kautta ihminen tulee näkyväksi mestarillisen kokonaisvaltaisesti ja hienovireisesti, säälimättömästi mutta sydämellisesti ‒ tavalla, joka koskettaa jokaisen syvimpiä tuntoja.

Paavo Westerbergin ohjaama esitys tuo Suurelle näyttämölle ensiluokkaisen näyttelijäensemblen. Tuore sovitus tuo Tšehovin kielen lähemmäs nyky-yleisöä, mutta säilyttää draaman runollisuuden ja ajattoman ilmaisuvoiman. Kolme sisarta jatkaa Westerbergin Tšehov-näyttämötulkintoja; vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Vanja-eno saavutti suurta suosiota Kansallisteatterissa.

”Tulee vielä aika, ja me saadaan tietää miksi kaikki tää tapahtu, mikä oli kaiken tän meidän kärsimyksen tarkotus, ja se mikä oli meiltä aikasemmin piilossa tulee näkyväksi. Mutta ennen sitä, meidän täytyy vaan elää, meidän täytyy tehdä työtä, täytyy vaan tehdä työtä!”

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 21.11.2018 "   Kansallisteatterin sivulta

Näyttelijäensemble esittäytyy:


tiiseri tiiseri:


traileri traileri:
teemakeskustelun tviittejä ja itse keskustelu jahka sen löydän:

 " Sukella syvemmälle teatterin maailmaan! Kolme sisarta -teemakeskustelu. Vieraina ohjaaja Paavo Westerberg ja venäläisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Tintti Klapuri. Kirsikka Moring haastattelee. Kansallisteatterin Lavaklubi 20.11.2018 "

 



 " Anton Tšehovin klassikkonäytelmä Kolme sisarta saa tänä syksynä uuden tulkinnan Kansallisteatterissa. Kolme sisarta on ohjaaja Paavo Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Suurella näyttämöllä huippusuositun Vanja-enon jälkeen! Marraskuun teemaillassa Westerberg kertoo esityksestä ja keskustelee Tšehovin näytelmien teemoista venäläisen kirjallisuuden yliopistolehtori Tintti Klapurin ja toimittaja Kirsikka Moringin kanssa. Keskustelua on mahdollisuus seurata myös Facebook livelähetyksenä Kansallisteatterin ja Lavaklubin sivuilta. Anton Tšehovin Kolme sisarta (1900) on draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisten kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tšehovin näytelmistä kaikkein ”tšehovilaisimpana” pidetty Kolme sisarta lukeutuu draamakirjallisuuden suurimpien teosten joukkoon. Sen henkilöhahmojen kautta ihminen tulee näkyväksi mestarillisen kokonaisvaltaisesti ja hienovireisesti, säälimättömästi mutta sydämellisesti ‒ tavalla, joka koskettaa jokaisen syvimpiä tuntoja. Kolme sisarta ensi-ilta 21.11."





#AntonTsehov #kolmesisarta #näytelmä #3sisarta #kansallisteatterissa #kansallisteatteri2018 #teatteri #theaterposter #theatre #theater #teatterissa #teatterinlumoa #teatterinlumoa2018 @kansallisteatteri 28.11.2018 eilen Dostojevskiä, tänään Tsehovia. #antonchekhov. Suurella näyttämöllä ohjaus #PaavoWesterberg. 1. kohtauksessa alussa: Sataa kaunista puhdasta lunta sisällä huoneessa. Ihanaa. Mutta myös Beslanin koululuokkaan satoi lunta. Ja Kalervo Palsan Kittilässä. Hieno keitos, kaikki nämä tasot. Onnelasta Kolmistaan -sarjaan, Tuntemattoman ja Hurriganesiin. Kanveesiin peipi kamoon. Venäläisillä miehillä, sotureilla on komeimmat palsat, palttoot ja manttelit. Yleensä en univormuista välitä mutta tohtori Zivagon ja Rasputinin aikaiset miesten takit vaan ovat niin täydellisen muotoisia. Kuin Corto Maltesen seikkailuissa. Takkien ryhdikkyys ja istuvuus liittyy varnaan myös miehiin niiden alla. Paljon on miesten paljasta pintaa tarjolla, hikisenä, reenaamassa, taistelemassa, pullistelemassa. Vihdoinkin miesten ihoa! Mutta tarkoituksella. Halutaan kertoa kuinka säväyttävää oli kun unelias ellei peräti ihan kuallut pikkukylä tuli täyteen säpinää kun rykmentti nuoria, kiihkeitä miehiä saapasteli paikalle. Aivan kuin oltaisiin Jane Austenin romaanissa! Sisarista Masha käy läpi metamorfoosin muistuttaen illuusiotonta Monica Vittiä Antonionin pätkissä. Keitä ne olemme, mistä haaveilemme, koska olemme onnellisia. Tuo lumisade voi enteillä myös suurta myrskyä, ikitalvea henkistä sellaista, tai / ja vallankumouksen ja vallankumousten tyrskyjä ja myrskyjä. Kun ajattelee viime aikojen uutisia Ukrainasta. Valokeilassa venäläisten romanssit, ihan kirjaimellisesti komeat silhuetit, mies ja nainen, nuoret rakastavaiset, salarakkaat, kiihkeät kohtaamiset, mitä huomenna tapahtuu? Myös kesän, elämän, nautinnon lyhyys ja loppuminen, mansikan nauttiminen. Ajan pysäyttäminen, perintökellon rikkominen. Musiikkiraita ja -maailma tärvelee ja hivelee korvia. Videonkäyttö pakottaa katseen suunnan. Suuri Nukkekoti pyärii. Televisio on vienyt ikonin paikan nurkasta. Sieltä tulee jatkuvalla syötöllä ampumahiihtoa. Miehet ovat ruskeapaitoja, natseja? Mutta mikä köysi? Taisi olla pajunköyttä
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu




Meidän bloggariklubilla 07.11.2018 oli vieraana ohjaajat Westerberg ja Karamazovin broidien ohjaaja Samuli Reunanen:


klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)