Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

lauantai 7. toukokuuta 2022

Vallilan konepajalla Kansallisteatterin Faust

Vallilan konepajalla Kansallisteatterin Faust. Ensimmäisessä osiossa Vallilan Kansallisteatterin Faust on vanha mies, me sen joskus unohdamme, ja hän haluaa nuoruutensa takaisin ja seikkailut. Kuten saman ohjaajan Mestari ja Margarita näytelmässä myös tässäkin on mukana nukketeatteria. Juha Varis sopii myös seremoniamestariksi. https://t.co/WyV87sETNS


Jos Juha Varista ei valita Suomen Beetlejuiceksi niin häviää paljon.. 




Vallilan konepajalla Kansallisteatterissa todella astuu Faustin maailmaan, henkilökunta on pukeutunut karnevaalisesti, tummaan, äänimaailmasta vastaava luurangonlaiha rummuttaja narrinhatussaan....

26.04.2022

 https://t.co/sbxFL6Yj89 

#kansallisteatteri #kansallisteatterissa #vallilankansallisteatteri @vallilan_kansallisteatteri @mgassot #marcgassot 



Walpurgisnacht eli valpurinyö ja Faust ovat oikein sopivaa vappuaaton viettoa. Faust kirjana ja näytelmänä tulee nyt käytyä läpi ennen varsinaista valpurinyötä eli vappuaattoa. Hauska huomata, taas, luinka yhteneväinen, flirttaileva se on Saatana saapuu Moskovaan -romaanin kanssa https://t.co/EDdY1kUpKn


Suosittelen Faustia juurikin Valpurinyön, May Dayn, Beltanen  (= ”hyvä tuli”, kelttien pääjuhlia) aikana. Itsekin pääsee Valpurinyön juhliin mukaan. En ollenkaan ihmettele ihmisen halua palata tulen, rummutusten, uuspakanuuden äärelle, mm Viaporin Kekri, The Northman, folk-kauhu https://t.co/HaQUgGDo5e



Kirjasta, sähkökirjana. Kaksiosainen Goethen FAUST, Saga Egmont 2021, Valter Juvan suomennoksena. Kansallisteatterin näytelmän ensemble on miltei sama kuin Mestari ja Margarita, 2017.

Aulassa aaveet soittavat musiikkia, ja ensimmäinen kohtaus alkaa täältä... https://t.co/slaiKJVjp8


Eugène Delacroix: Faust and Mephistopheles on the Blocksberg (1826), Kupferstich von W. Jury nach Johann Heinrich Ramberg - Walpurgisnachtszene aus Faust 1, 

Franz Xaver Simm, for Faust https://t.co/lL36ZeV5CN

Myös instan kuvatietoja. 



Noitien kokoontumispaikka. 

Alueella on mystinen historia ja se on ollut monen myytin ja legendan inspiroija. Vuorella on myös ilmasto, joka on tyypillistä sitä noin kaksi kertaa korkeammalle vuorelle.

Johann Wolfgang von Goethe sisällytti vuoren vuoden 1808 ”Faust”-murhenäytelmä

”Faust”-murhenäytelmäänsä. Goethen tarinan mukaan noidat kokoontuivat vuorelle valpurinyönä, joka nykyään on vapunpäivää edeltävä yö.





tiistai 3. toukokuuta 2022

Q-teatterin Toksinen kabaree vappuriehaa 29.04.2022 ja elämäni kisailuja

Q-teatterin Toksinen kabaree oli silkkaa vappuriehaa 29.04.2022 ja elämäni kisailuja. Happi vähenee, vintti pimenee… Q-teatterissa nyt uusintaensi-illassa ollut Toksinen kabaree oli oikein freesi, hauska ja poliittinen. Vaikka kotimaisella musiikki- ja visailuviihteellä on pitkät perinteet, niin ihan oltiin saatu uutta irti. Olemme lähitulevaisuudessa, alus SS Tähtihiisi on matkalla Marsiin, koska ihminen on tuhonnut Maan. 
 
Teatteri. Q-teatterin TOKSINEN KABAREE - ja yleisö on villinä ja varsin vastaanottavainen. Tämäkin kabaree saa unohtamaan arjen, yksinäisyyden, luudat ja kirjat. Kysyy mikä merkitys viihteellä on. Perheohjelma, kisailu thalian taitureista ja matka, utopia Marsiin, planeetta Marsista, jota ei ole tuhottu. 
Vielä. 

kuva striimistä vuosi sitten


Kun Mantere käytti karaokessa provokatiivista natsimusiikkia ( Paljon on kessää jäljellä ) ja amerikkalaisia kansallismielisiä sarjakuvan ja kirjojen tekijöitä Rakkaani, Conan Barbaari näytelmässä. Niin tässäkin nostetaan pöydälle natsit Lapin sodasta, eugenestiikan kannattaja Kellogg's murojen isä (repliikeissä kehotetaan kooklaamaan, että kyllä se oli niin) ja moni muu asia.


Mikä lapsena ennen internettiä oli selkeesti hyvä ja kotoinen asia, kuten murojen syönti. Ja Thrillerin kuuntelu.

 

Maailmanloppu 1800-luvun lopulla, jolloin Lontoossa liikaa hevosia. Tai heidän jätöksiään. Nyt 2022, 2021 tai 2031 on lisää… ongelmia. Joista selvitään?

 

Poliittisesti kritisoidaan myös vasemmistoa. 


Olemme matkalla SS Tähtihiisi aluksessa, jossa on kapteenia ja korjaajaa, sekä kaksi skifiasuista miehistön jäsentä, tiedeupseeria ja mikäs se kolmas oli. Samalla kuitenkin kilvataan thalian mestareista, eli kuka tuoreista näyttelijöistä Ninna, Nanna vai Nunna voittaa impro-kisan, ja kenen matka, jäätyy pystyyn.


Juontajana on Kuikka Alahuikka ( roolissa Cabaretin seremoniamestari Miiko Toiviainen ), joka kilpailuttaa esiintyjiä mm klassikoiden äärellä. Harvoin sitä nauraa niin paljon Oidipuksen tarinassa kuin tässä. Eli Sattumanpyörä pyörähtää, eli kaikki on sattumaa. Ja valintaa. Luonnon valintaa?


Improvisaatioissa yleisö saa ehdotella jotain, mutta osallistua ei tarvi. Eikä saa. Hovimuusikkona, säestäjänä on Suppo Huvin, aika tutunkuuluinen, hm, roolissa ja koskettimilla Henri Lyysaari, myös säveltäjä.


Edetään kuten suomiviihteessä, jossa rillumarei on paikoillaan, ja samalla saadaan kerrottua - ja kyseenalaistettua - monta muutakin asiaa. Ironialla ja ilman. 



Kiitoksia lipusta! Mieluusti olin tällä matkalla.






Tekijäloota


TYÖRYHMÄ
teksti ja ohjaus: Juho Mantere
rooleissa: Miro Lopperi, Olli Riipinen, Miiko Toiviainen ja
Anna-Sofia Tuominen
lavastus ja pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen
valosuunnittelu: William Iles
äänisuunnittelu: Pekka Kiiliäinen

säveltäjä ja muusikko: Henri Lyysaari

 






Olen aiemmin törmännyt tekijöihin:


Juho Mantere

Hänen ohjaustöitä olen nähnyt mm 

Pelikanen, Teater Viirus, 2022

Donkey Hot, Q-teatteri, 2019, Puoli-Q:n näyttämö, mukana Tuominen ja Lopperi

Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, Teatteri Takomo, pääosassa Lopperi

Sekä tietysti Rakkaani, Conan Barbaari, Turun kaupunginteatteri, jossa pääosassa Miro Lopperi.

 


 

Olli Riipinen

Alien, Teatteri Takomo

Julia & Romeo, Kansallisteatteri

Kauppamatkustajan kuolema, Kansallisteatteri

 

Miro Lopperi

Seitsemän veljestä, Ryhmäteatteri

Karamazovin veljekset, Kansallisteatteri

Julia & Romeo, Kansallisteatteri

 

Anna-Sofia Tuominen

Jekyll & Hyde, Lahden Kaupunginteatteri, 2020

Matka maailman ympäri 80 päivässä, Musiikkiteatteri Kapsäkki, 2019-2020

 

Miiko Toiviainen

Kepeä elämäni, mm Q-teatteri

Cabaret, Turun kaupunginteatteri

Vampyyrien tanssi, Helsingin kaupunginteatteri










Kisailuja, mitå kotimaisia kisailuja ja tv-viihdettä tuli mieleen tästä esityksestä:

Aloin miettiä omia muistojani kisailuun ja visailuun parhaaseen ruutuaikaan ennen suoratoistoja ja tallentavia digibokseja. 


Luin ts kuuntelin loppuun Ismo Sajakorven Mä ja Kivikasvot, 50 ensimmäistä vuotta viihteellä kirjan. Jossa huomioitiin: 80-luvulla ei enää haluttu käsikirjoitettua viihdettä, vaan halvempaa kisailua. Vai oliko kyse 90-luvun lamavuosista, vai sekä että. 

Hyviä kisailuja minulle oli 90-luvulla Nyhjää tyhjästä, hieno impro-ohjelma, jota katsoin viideolta useamman kerran muistan osan Kari Heiskasen ja Riitta Havukaisen reploista ulkoa. Kesällä 1991 live-yleisön edessä. Juontaja Neil Hardwick antoi näyttelijöille tilanteet, ja yleisö loput. Paikkana oli vanha Ryhmäteatterin näytämö Pengerkadulla.

Thilia Thalia Thallallaa (1982–1985) oli aika juntti ja jähmeä kilpa, mutta siinä oli hienoja näyttelijöitä kuten Leea KlemolaMinua niin naurattaa, hah hah hah haa, Georg Malmsténin piisistä Mikki Hiiri ja vuorenpeikko. Ja Thilia Thalia (1998–2002). En nyt muista kuka kilpaili kummassa, kun välillä katsoi viideolta, välillä uusintana, välillä Areenasta. Nämä olivat kuitenkin kotimaisia visailuja joissa kilpailivat näyttelijät. 


Vedetään hatusta (2010-2018, MTV3) ohjelmasta en pitänyt paljoa, mutta huomioin vuonna 2010: Hannu-Pekka Björkman, Ria Kataja, Kari Ketonen.

BumtsiBum! (1997–2005) nimi tuli mm Brita Koivusen ja Viktor Kallborekin levyttämän käännösiskelmän Suklaasydän kertosäkeestä. Pianisteina Seppo Hovi ja Esa Nieminen. Seppo Hovi antoi nimensä Toksisen kabareen Suppo Huville


Suppo Huvi aka Henri Lyysaari, striimissä 2021 


En välitä Putoksesta, mutta sen hokemat ovat tulleet tutuiksi, kun useampi piiri niitä toistaa. TOKSINEN KABAREE viittaa Putouksen lisäksi mm isolla pandakarhullaan Masked singeriin, jota myöskään en katso, mutta ulkomainokset mm metrossa pistävät silmään. Näyttelijä Kari Ketosen lauantain Putous-ohjelmassa esittämä Putin-parodia on noussut otsikoihin Venäjällä ja Ukrainassa. (11/2014), lehtiotsikko. Ketosen Putin oli niin hyytävä että se haluttiin heti Iron Sky -leffaan
 
NoTV ( NO TV, 1990–1991, Kolmoskanava) ja siitä spin off Frank Pappa Show (1991–1994, Kolmoskanava, MTV3) ”Frank Pappa on poistunut studiolta”, ”Kosketelkaa toisianne!”, ”Armotonta menoa!” ja ”Bailatkaa ankarasti!” 
 
PTV:llä Folke Westin Musavisa 90-luvulla keskittyi hyvin ulkomusiikillisiin asioihin, itsekin oli mukana katsomossa joskus, Cafe Adlonissa kuvattiin. (Taisi olla vuosi 1993 jolloin minussa ei ollut mitään aitoa, oli piilolinssit, irtoripset, keinokuiteinen hopeinen 60-luvun mekko, Ultra braat, sukkanauhat, korsetti jne.)

Musiikkiviihdeohjelma Hotelli Sointu (2000-2001, YLE TV1, myöhäisillassa) vieraana tais olla kerran Michael Monroe (Long Tall Sally),Thee Ultra BimboosA. W. Yrjänä (Päämäärä). 


Menneitä aikoja, hyviä piisejä: 
Iltatähti (1973–1983, Yleisradio) mm Alice CooperAlwari Tuohitorvi (jonka keikalla kävin 70-luvulla) Lords of the New Church ja Motörhead. Ja Erkki Toivanen haastatteli Mud-yhtyettä. 
 
Zarkus Poussan Jokainen vieras on laulun arvoinen (2006, SUBTV) Poussa kirjoitti esitettävän piisin vieraan kanssa, ja sävelsi ja sovitti sen. 
 
Jyrki eli JYRK: (1995–2001, MTV3) oli livelähetyksenä sietämätön jos sattui kävelemään Lasipalatsin kulmilla, niin heti oli joku rastapää työntämässä mikkiä sieraimeen ja vaatimassa haastattelua ties mistä päivän polttaneesta kysymyksestä. En lukenut Jyrki-kirjaa mutta sen jälkeen tehdyt haastattelut kertovat monenlaisesta seksismistä, seksuaalista häirinnästä ja jokapäiväisestä häirinnästä. Olis ulkona riekkuva huastattelija tehnyt raporttia niistä. Todella surullista lukea niitä varsinkin Punks too -liikkeen paljastusten jälkeen. Nautin kun Jyrkissä esiintyi Demolition 23 eli Mike Monroe ja Nasty Suicide aka Jan Stenfors. Nytt kuuntelen tuota kirjaa äänikirjana. 

Kömpelö Onnenpyörä (Haluatko ostaa vokaalin? Kirjaimellisesti 1993-) 
 
Jukka-Pekka Palon Megavisa oli hyvin toksista kabareeta. 90-luvulla maikkarilla Jotain samaa oli Kuikka Alahuikan juontajan röyhkeydessä. 

Maailman ympäri (2000-2004) Minä en lähde maailman ympäri, minä lähden Tampereelle. 

Passi ja hammasharja (1996–1998) 
Uutisvuoto (1998-) 
 
Henkka on hiekkaa -show ( Yle TV1 musiikkiviihdeohjelma, 1979, Heikki Kinnunen) 
 
Hepskukkuu on (Yleisradio, viihdeohjelmasarja, 1979–1981. Kapellimestarina oli Olli Ahvenlahti.) " Hepskukkuusta on peräisin Village Peoplen ”Y.M.C.A.”-hittiä suomeksi esittänyt sketsi ”NMKY”, josta tuli elokuussa 2007 hetkeksi maailman katsotuin YouTube-video. Videolla esiintyy laulaja ”Gregorius” (Esko Nick), Olli Ahvenlahden orkesteri sekä Jari Samulinin tanssiryhmä.[4] wikipedia !
 
Lauantaitanssit on Mainostelevision vuosina 1970–1985 esitetty 

Menneitä aikoja, hyviä piisejä: 
Iltatähti (1973–1983, Yleisradio) mm Alice CooperAlwari Tuohitorvi (jonka keikalla kävin 70-luvulla) Lords of the New Church ja Motörhead. Ja Erkki Toivanen haastatteli Mud-yhtyettä. 
 
Zarkus Poussan Jokainen vieras on laulun arvoinen (2006, SUBTV) Poussa kirjoitti esitettävän piisin vieraan kanssa, ja sävelsi ja sovitti sen. 
 
Jyrki eli JYRK: (1995–2001, MTV3) oli livelähetyksenä sietämätön jos sattui kävelemään Lasipalatsin kulmilla, niin heti oli joku rastapää työntämässä mikkiä sieraimeen ja vaatimassa haastattelua ties mistä päivän polttaneesta kysymyksestä. En lukenut Jyrki-kirjaa mutta sen jälkeen tehdyt haastattelut kertovat monenlaisesta seksismistä, seksuaalista häirinnästä ja jokapäiväisestä häirinnästä. Olis ulkona riekkuva huastattelija tehnyt raporttia niistä. Todella surullista lukea niitä varsinkin Punks too -liikkeen paljastusten jälkeen. Nautin kun Jyrkissä esiintyi Demolition 23 eli Mike Monroe ja Nasty Suicide aka Jan Stenfors. Nytt kuuntelen tuota kirjaa äänikirjana. 

Kömpelö Onnenpyörä (Haluatko ostaa vokaalin? Kirjaimellisesti 1993-) 
 
Jukka-Pekka Palon Megavisa oli hyvin toksista kabareeta. 90-luvulla maikkarilla Jotain samaa oli Kuikka Alahuikan juontajan röyhkeydessä. 

Maailman ympäri (2000-2004) Minä en lähde maailman ympäri, minä lähden Tampereelle. 

Passi ja hammasharja (1996–1998) 
Uutisvuoto (1998-) 
 
Henkka on hiekkaa -show ( Yle TV1 musiikkiviihdeohjelma, 1979, Heikki Kinnunen) 
 
Hepskukkuu on (Yleisradio, viihdeohjelmasarja, 1979–1981. Kapellimestarina oli Olli Ahvenlahti.) " Hepskukkuusta on peräisin Village Peoplen ”Y.M.C.A.”-hittiä suomeksi esittänyt sketsi ”NMKY”, josta tuli elokuussa 2007 hetkeksi maailman katsotuin YouTube-video. Videolla esiintyy laulaja ”Gregorius” (Esko Nick), Olli Ahvenlahden orkesteri sekä Jari Samulinin tanssiryhmä.[4] wikipedia !
 
Lauantaitanssit on Mainostelevision vuosina 1970–1985 esitetty musiikkiohjelma. Laskiaispullan makuinen ja näköinen wanhan hyvän ajan ohjelma, jossa kaikki oli kilttiä ja hyvin. Ja ihmiset tanssivat. 



Eikä pelkästään humpasta ja jenkasta, vaan myös tok rok:
 
Rockstop! 1987–1992 Suomen Ylen TV2:ssa esitetty musiikkiohjelma.
   
Strada Yle Kulttuurin Yle TV1:lle tuottama viikoittainen ohjelma. (2008–2015 lähetetyn ohjelman kehittäjät: Juha Suomalainen ja Olli Kangassalo.)


Ei pelkästään aikuisten, vaan myös lastenohjelmista:

Huvitutti (1998–2003, TV2) mukana myös Tuttiritari

Viuluviikarit musiikkimaassa vuonna 1979.











Taustaa




Nyt 29.04. myös yleisö pääsee sisälle teatteriin katsomaan Q-teatterin hersyvää esitystä Toksinen kabaree!

Operaatio Tähtihiisi lähtee vielä 13 kertaa matkalle, jolla happi vähenee, vintti pimenee, korvamadot soi ja kuka pärjää missäkin putouksessa.. 









Lue lisää Q-teatterin sivulta:

"
Image

Juho Mantereen Toksinen Kabaree
palaa ohjelmistoon 15 esityksellä
huhti-toukokuussa 2022



TOKSINEN KABAREE 

Avaruudessa kukaan ei kuule nauruasi!

Vuosi 2031. Elämä maapallolla on muuttunut mahdottomaksi. Ihmiskunta ei ole kyennyt vastaamaan ajan haasteisiin; ekokatastrofiin ja pandemian lailla leviävään toksisuuteen.

Operaatio Tähtihiisi on ihmiskunnan viimeinen mahdollisuus. Suomalainen avaruuskorporaatio lastaa tähtilaivaan viimeiset luonnonvarat sekä kourallisen todistetusti terveitä ihmiskunnan valioyksilöitä. Alus suuntaa kohti kosmoksen pimeyttä tavoitteenaan löytää meille kaikille uusi koti.

Tähtilaivan keulabaarissa matkustajia hellii kotimaisen viihteen kovin kärki. Kosmiset uudisraivaajat saavat nauttia huikeista musiikkinumeroista, hulvattomasta improteatterista sekä kirjallisuuden kuolemattomista klassikoista.

Mitä kaikkia vaaroja nämä hyvyyden soturit matkallaan kohtaavat? Onko heillä toivoa, jos operaation suurin uhka löytyykin aluksen sisältä? Voiko pahuutta paeta?





"
sekä taustatietoa vuodelta 2021:

" Ohjaaja Juho Mantere on ohjannut aiemmin Q-teatteriin musikaalin Donkey Hot.
Mantere on ohjannut myös Turun ja Kotkan Kaupunginteattereissa.

Anna-Sofia Tuominen on aiemmin Q:ssa näytellyt Saara Turusen Tavallisuuden aaveessa, tällä hetkellä hän näyttelee Lahden Kaupunginteatterissa. Hänet tunnetaan myös yhtyeen Tilhet, pajut ja muut laulajana.

Miro Lopperi on näytellyt mm Suomen Kansallisteatterissa sekä Turun Kaupunginteatterissa.

Miiko Toiviainen näyttelee tällä hetkellä Turun Kaupunginteatterissa ja kiertää Suomea palkitulla monologillaan Kepeä elämäni

Olli Riipinen on näytellyt mm. Suomen Kansallisteatterissa. Hän on myös näytellyt Neumannia YLE:n radiokuunnelmassa Kaikki huutaa Dingo! "

Q-teatteri sivuilta. 




maanantai 11. huhtikuuta 2022

Teatteri. Tänään 27.3.2022 oli klo 15 Kipeä esitys Teatteri Takomolla.

Teatteri. Tänään 27.3.2022 oli klo 15 Kipeä esitys Teatteri Takomolla. Käsikirjoittajat: Julia Lappalainen, Ella Mettänen ja Antti Lehtinen. 

Näyttämöllä: Julia Lappalainen, Ella Mettänen ja Antti Autio.

Ei varsinaista yksittäistä ohjaajaa. 




Vertaistukiryhmämme muistuttaa Fight Clubia, mutta hauskalla tavalla. Ja potilaat, kipua tuntevat, kärsijät ovat "aitoja". 

Ragen, Hypen ja Debiksen dynaaminen Kollektiivi jatkaa välitauon jälkeen. Kolmen näyttelijän lisäksi nauhoilta haastatteluja. Ei haittaa! Mitä kipu merkitsee? 


Kirjoitan tuonnempana lissää kunhan kipu hellittää.. 


Kipeä esitys tulee uusintaan parina päivänä toukokuussa.... 






Esityksestä Takomolla lisää:


Twitterissäni 

 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Lauri Maijalan ohjaama Runar ja Kyllikki ensi-ilta 08.04 2022 Kom-teatterilla perustuu Jussi Kylätaskun naisvihamieliseen samannimiseen näytelmään, mutta on hersyvämpi, roolit on käännetty


Teatteri. Lauri Maijalan ohjaama Runar ja Kyllikki ensi-ilta 08.04 2022 Kom-teatterilla perustuu Jussi Kylätaskun naisvihamieliseen samannimiseen näytelmään, mutta on hersyvämpi, roolit on käännetty, miehet näyttelevät naisten roolit ja naiset miesten mää. Vaikka ihmisiähän tässä ollaan. 








Kylätasku yhdisti Kyllikki Saaren ja Runar Holmströmin tapaukset, 1950-luvun murhia. Sekä Runar että Kyllikki ovat herkkiä sieluja, ihmisiä ja mestarityötä esittäjiensä Ella Mettäsen ja Paavo Kinnusen paniikin ja lapsenuskon tai nuoren miehen toivon kautta. Kuten Riistapolullakin, jossa Mettänen ja Kinnunen näyttelivät pääosissa. 





Jussi Kylätasku 
RUNAR JA KYLLIKKI 
Ohjaus ja sovitus Lauri Maijala 
Ensi-ilta 8.4.2022
⭐⭐⭐⭐ 

" Runar ja Kyllikki on löyhästi Kyllikki Saaren murhatapaukseen perustuva kertomus pienestä hämäläisestä kylästä ja sitä kohdanneesta tragediasta. "



Suomenkielinen tvitteri on liian pieni tila minun survoa tänne teatterikokemuksia, mutta kannattaa tsekata tämä. Kyllikin (Paavo Kinnunen) rippikuva on iättömän kaunis ja hauras kuva, wanhalla wetplate-tekniikalla tehty, ja jää kummittelemaan mieleen, pitkään. Jatkan täällä, blogissa...

Yhdestä kohtauksesta, veren heijastuksesta tuli Roger Vadimin technicolour vampyyrielokuva Verinen ruusu (1959) mieleen. Elokuva, jonka näin vastikään Kino Reginassa. 

Ohjaaja Lauri Maijala on ennenkin laittanut naisia miesten rooliin luokkasotaan eli sisällissotaan liittyvien punaisten naisten, punakaartin tyttöjen näytelmässä Veriruusut, joka perustui Anneli Kannon romaaniin. Teos esitetiin KOM-teatterissa. 


On ensi-ilta.
Kuhinaa. 

Ennen esitystä ohjaaja Lauri Maijala kurkkasi väliverhoista, ja sai välittömästi aploodit. Pisti päänsä pois, ja tuli sitten kokonaisena ihmisenä yleisön eteen ja esitteli itsensä oh-hoh-hoh-ohjaajaksi...
 
Kertoi, että näytöksestä saa poistua, mutta vain keskeltä lavaa, kun rampilla ja keskitiellä ramppas näyttelijät ja rekvisiitta, lavalla pörrää myös mopo. He harjoittelivat tätä syssyllä 2020, ensi-ilta siirrettiin jatkuvasti. Muistan. Hyvin. 

Kylätaskun kirja, näytelmä on malliesimerkki naisvihasta, seksuaalista häirinnästä 1950-luvulla pienessä maaseutupitäjässä. Samanlaista on ollut niin 60-luvulla kuin 70-luvullakin, mutta tuliko jo, vihdoin 80-luvulla muutos. Vaikka tämä tapahtui Hämeessä, niin meno Pohjoisessa oli vallan samaa. Valitettavasti.


Kaikki miehet, todella, kaikki miehet olivat vaarallisia. Kyllikin isä (roolissa hyytävä Satu Silvo ) oli väkivaltainen ja ahdasmielinen kylän auktoriteetti, rikkain tai arvovaltaisin, ja sai rauhassa rääkätä, nöyryyttää ja lyödä tytärtään. Eikä kukaan puuttunut. Pienessä yhteisössä tämä on tuttua. Jotta arki ja sopu säilyy, niin mihinkään ei puututa, vaan ollaan viksusti hiljaa. 

Patriarkaatti.

Kylän pappi (niin ikään hyytävä Kati Outinen) ei millään voi pitää seksuaalisa halujaan piilossa tai hillityinä, vaan haluaa Kyllikin piiakseen - jo ennen rippikoulua. Mikään hälyytyskello ei soi kenenkään miehen päässä, eikä papin toimiin puututa, koska pappi. 

Kirkko.

Kaikki muut kylän aikuiset miehet ovat kiimaisia huoripukkeja, kännissä tai selvinpäin. 

Mies-opettaja (Lotta Lindroos) on oudon hiljaa, eikä puutu mihinkään, pitää vain salkkua kädessä. Sama näyttelijä on myös mies-kauppias, joka ei anna Kyllikin, nuoren tytön lukea rauhassa, vaan on heti lääppimässä. Rippikouluikäistä tyttöä. 

Kuten eilen vaikuttavassa kauhuelokuvassa The Sadness, ei nainen saa lukea metrossa rauhassa ettei mies tulisi siihen lässyttämään, häiritsemään, ns kohteliaisuuksia ulkonäöstä sanomaan, sitten torjuttuna suuttumaan. 


Oliko tässä vai myöhemmin Kyllikillä hieman Lolita-tyyppiset aurinkolasit. Miltei sydämenmuotoiset. Ajatus veti viime aikojen kirjallisuuskeskusteluihin, että miks ihmeessä Nabokovilla oli vain yks aihe. 

Liza Marklundin tuoreimmassa dekkarissa Napapiiri, ollaan samannimisessä tyttöjen lukupiirissä. Jossa luetaan Nabokovia. 80-luvulla. Pohjoisessa, Ruotsissa. 


Seksi on kylässä tabu. Ainakin naisten seksuaalisuus. Eija (mainio Juho Milonoff) on ainoa sinkkunainen, joka nauttii seksuaalisuudestaan, koska tärkeintä on suostumus. Suostumus. Eijalla on huulipunaa ja kukikas mekko, saumasukat. Eija on eläväinen. Vapaaa. 

Eija antaa Kyllikille (Paavo Kinnunen) sukat lainaan, pukee saumasukat jalkaan, tai yhden saumasukan, ja laittaa tälle jopa huulipunaa. Kirsikanpunaista. Joka sekin on synti. 

On se kumma, että kaikki naisten haluama nautinto tai yleellisyys tai juhlallisuus on syntiä.

Miksi näitä miehiä ei nähdä synnintelijöinä ahdistellessaan lapsia, tyttöjä, naisia. Mitään turvaverkkoa ei ole. Ei ole ehkäisyä. Poliisi ei tule, tai sille ei ilmoiteta. Turvakoteja ei ole. Vertaistukea ei ole. Auttavaa puhelinta ei ole. 


Vuodet vierivät, mutta vain pari vuotta, se näkyy Kyllikin kampauksesta. Hän on viaton. Tyttö. Hieno yksityiskohta, miten lapsen kampauksesta, poninhännistä tulee tytön kampaus. 


Toinen päähenkilö on Runar (niin ikään herkkä, monisyinen ja kalpea Ella Mettänen). Näytelmä alkaa virrenveisuulla. Vain joka toinen säkeitö lauleletaan. 

Joka toinen säkeistö ollaan hiljaa. Katselija-kuuntelija, minä on hiljaa katsomossa, miettii. Näytelmä alkaa, kun Runar pääsee ripille. Muistaakseni Runar oli ateisti, vai kuka tarinassa oli. Runar on toisenlainen nuori, toisenlainen poika. Toisenlainen nuori mies. Tässäkin käsitellään myrkyllistä miehen mallia, toksista maskuliinisuutta. Millainen saa, tai pitää olla. Pitää polttaa ällöttävää tupakkaa, eikä naisten merkkiä. 
Nimikin kuulostaa kuohitulta, ruunalta. Nimelle ei voi mitään, varsinkin jos on ruotsalainen nimi. Vai onko. Runar Karlsson. 

Pitää juoda viinaa. Pitää puhua ällöttävästi. Joka puolelta tulee vastenmieleinen painostus, millainen pojan pitää olla. Millainen ei saa olla. 

Myös tytön ja naisen maailma on hyvin tarkkaan rajattu, ja määritelty. Tähän aikaan Kyllikki on pieni tyttö ja on ihastunut Runariin, ehkä. Sitten Runar menee armeijaan, mitä siellä tapahtui, sitä ei kerrota. Runar on ihastunut Eijaan, aikuiseen naiseen. Runar on ehkä varastanut kylillä naisten pikkupöksyjä - sitä pidetään outona ja sairaana tekona, eikä suinkaan kylän miesten tekemiä seksuaalisia ahdisteluja ja r8iskauksia. 

Runarin äiti Hilkka (mainio Niko Saarela) on kiltti nainen, käsilaukku jämptisti sylissään. Hän on evakkoja oman äitinsä, kera, Runarin isoäitinä on mainio Juho Kuusamo (TeaK) joka näyttelee myös Ulla Kiiskeä, kauppiaan vaimoa. Isoäiti on heiveröinen, koukkuselkäinen, mutta ennustaa kahvinpöönistä. Härkä-Heikkinä on Eeva Soivio. Niin ikään hienoja roolien sisästyksiä hirveitten miesten arjesta. Pusu-Peltonen on Karoliina Niskanen. Niin ikään hänkin hirveän miehenkutaleen aamokkia tai arkea vetelee. Housuja jalkaansa milloin mistäkin. 

Ryhmänä hieno kohtaus oli hyytävä muisto antiikin tragedian kuorosta, joka syyttää mahdollista murhaajaa. 

Hienoa, koomista ja koskettavaa on myös kohtaus missä porukka, siis miehet ilmiselvästi kävelevät vaivalloisesti pitkospuilla, etteivät putua suohon. Koska tiedämme, mitä suosta löytyy. 

Siinä mielessä tämä ei ole tarantinomainen historian uudelleen positiiviseksi kirjoittaminen, tämä voi varmaan sanoa paljastamatta juonta. Sopii niin asiaan vihkityneille kuin ummikoillekin. 

Tämä on niin kollektiiviisessa muistissa tragediana, ja murhana jota ei selvitetty. Miksi. Ei välttämättä nordic noirin tapainen dekkari, vaan draamaa, joka on sovitettu. Viime vuosina on ilmestynyt asiallisisa kirjoja Kyllikki Saaren murhasta. Kylätaskun näytelmässä hän on Kyllikki Laiho. Verkosta löytyy myös asiallisia artikkeleita tai dokumentteja sekä Kyllikin että Runarin tapauksista. 



Suosittelen. Kiitän vapaalipusta.

Kaikki elämässä on rankkaa, mutta käykää ihmeessä teattereissa, kun ne nyt on vihdoin auki, ja vihdoin esittävät näytelmiä, joiden ensi-iltoja on siirretty hamaan kuukausien ja vuosienkin ajan. Taide. 


Musiikkia on hyvin vähän, ei ole kelpoja biisejä, rallatuksia, ei mitään turhaa. Yleisöä ei kosiskella ulkomusiikillisikaan hömpötyksillä. Revisiittaa on myös vähän, ja sekin symboolista, kirkuvanpunaiset halkopinot kertovat monista veritöistä. Se symbolinen, mitä tapahtuu halkopinon takana, tai saunan. Se johon liittyy kirves. Ja kuinka moni mies kulki ennen puukko tupessa kupeillaan. 

Keskitytään tarinaan, tähän versioon. Vaikka se on rankka tarina, niin ei mässäillä kuten alibissa eikä pöyristellä kuten keltaisissa lehdissä. 






Tekijäloota:


Nimirooleissa Ella Mettänen ja Paavo Kinnunen.

Muissa rooleissa Juho Kuusamo, Lotta Lindroos, Juho Milonoff, Karoliina Niskanen, Kati Outinen, Niko Saarela, Satu Silvo ja Eeva Soivio

Näytelmä Jussi Kylätasku
Ohjaus Lauri Maijala

Lavastus Markku Pätilä
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Valosuunnittelu Tomi Suovankoski
Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo
Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen

ESITYKSESSÄ KUULTAVAN MUSIIKIN MUUSIKOT:
Merimaija Aalto – viulu, alttoviulu ja laulu
Taavi Hasunen – kitarat
Jani Rapo – ohjelmointi ja kitarat

Yleisötyö Jenni Bergius, Rosa-Maria Perä ja Maaretta Riionheimo




Viideo juutuupissa:

 



Lue lisää KOM-teatteriin sivulta:
"
  • Runar ja Kyllikki on kertomus pienestä hämäläisestä kylästä ja sitä kohdanneesta koko kansakuntaa kohahduttaneesta tragediasta, joka on jäänyt ratkaisemattomana Suomen rikoshistoriaan.

  • Isänsä sodassa menettänyt evakkopoika Runar Karlsson (Ella Mettänen) on erikoislaatuinen nuorimies, joka mieluiten viettäisi aikansa metsässä kulkien ja eläinten kanssa keskustellen. Yksinäisyydestään kärsivä Runar ei vastaa yleistä mielikuvaa vahvasta ja pärjäävästä miehestä, vaan joutuu kylässä outolinnun asemaan ja yhteisön kiusaamaksi. Kylässä on myös toinen kaltoin kohdeltu, seurakuntanuori Kyllikki (Paavo Kinnunen). Kyllikki on koko kylän silmäterä, kiltti ja ahkera tyttö syvästi uskovaisesta Laihon talosta. Ankaran isänsä (Satu Silvo) kasvattama Kyllikki joutuu kuitenkin kiellettyjen halujen ja häpeällisten tekojen kohteeksi, joista yhteisö on päättänyt yhteisen hyvän nimissä vaieta. Näiden kahden nuoren elämäntarinat kohtaavat lopulta kohtalokkaasti tavalla, joka sai lintukodossa eläneen kansakunnan tolaltaan.

  • Jussi Kylätaskun moderni klassikko, joka perustuu löyhästi Kyllikki Saaren murhatapaukseen, on tarina yksilöistä yhteisön paineessa, kaksinaismoralismin mädättävästä voimasta, sukupuoliroolien ahtaudesta, seksuaalisuuden häpeästä – ja maailmasta, jossa ihmisellä on vain kaksi tehtävää: kutea ja kuolla.

  • KOM-teatterin taiteellisen johtajan Lauri Maijalan väkevä ohjaus kääntää totutun roolituksen päälaelleen, kun KOM-teatterin ensemblen uusi jäsen Ella Mettänen näyttelee Runarin roolin ja Kyllikin roolin tekee Paavo Kinnunen, joka on viimeksi nähty KOM-teatterissa ylistetyn Poika-näytelmän nimiroolissa.

  • Runar ja Kyllikki sai kantaesityksensä 1974 Kotkan kaupunginteatterissa Jouko Turkan ohjaamana, ja sitä on esitetty sen jälkeen kaikkialla Suomessa. Edellisen kerran Helsingissä näytelmä on nähty ammattiteatterissa 1996, kun Turkka ohjasi sen uudelleen Helsingin kaupunginteatteriin.

"




Sosiaalisesta mediastani:

Teatteri. Lauri Maijalan ohjaama Runar ja Kyllikki ensi-ilta 08.04 2022 Kom-teatterilla perustuu Jussi Kylätaskun naisvihamieliseen samannimiseen näytelmään, mutta on hersyvämpi, roolit on käännetty, miehet näyttelevät naisten roolit ja naiset miesten. Vaikka ihmisiähän tässä ollaan. Twitterissäni  








lauantai 26. maaliskuuta 2022

Matineassa Kansallisteatterin Omapohjassa Ikuinen paluu, ohjaajana JANNE REINIKAINEN ja stagella soolona pitkästä aikaa PETRI MANNINEN, joka tsiikailee välin niin Ron Maelin oloisena

Teatteri. Matineassa Kansallisteatterin Omapohjassa Ikuinen paluu, ohjaajana JANNE REINIKAINEN ja stagella soolona pitkästä aikaa PETRI MANNINEN, joka tsiikailee välin niin Ron Maelin oloisena, ettei ihme, mikä soi levylautasella, täysillä... Vuoden paras näyttelijäsuoritus! 
26.03.2022. 




Väliajaton vähäpuheinen monologi on korona-ajan Päiväni murmelina, mutta tragikoominen ja älyllinen. Kotikolo on vihreäksi sävytetty - jopa jalustalle nostettujen mies-esseeistien, mies-kirjailijoiden, mies-filosofien kirjojen kannet ovat vihreitä Nylénistä Camusiin.

 🌵🌵🌵🌵🌵 

There will be Blood! Sisältövaroituksena tippa verta. Onhan hän tuttu elokuvien ja, sarjojen pahis- ja psykopaattirooleistaan. Mutta. Tässä saa käyttää koko pakettia, palettia, vihreän eri sävyjä, toivosta kateuteen ja homehtuneisuuteen. 


Kuva Juuso Westerlund

Hyvin mustat verhot peittävät näyttämön Kansallisteatterin pienellä, intiimillä näyttämöllä Omapohjassa. On matinea, iltapäivänäytös tahi päivänäytös. Pianisti soittaa taustamusiikkia, ravintola-loungea, jota rikkaat kuuntelevat syödessään ulkona. Ehkä. 


Vaan ei, musiikki on osa sielua, näytelmää, miestä. Hyvin vihreäksi sävytessä huoneessa mies nukkuu, mies valvoo. Mies tekee rutiineja, aamutoimia, milteipä niin anaalisesti kuin Poirot, sitten onkin kiire vessaan. Ehkä hön on pedantti, ehkä mt-kuntoutuja, jossa rutiinit auttavat, ehkä hän on traumatisoitunut. Hän pysyy kotonaan. 


          Julisteen kuva  Reetta Saarikoski



Trillereissä, psykologisissa jännäreissä ja kauhussa olen tottunut naisiin, jotka eivät pysty poistumaan kotoaan kuten Copycat (1992). Nyt vaihteeksi kohteena on mies, suomalainen mies, jolla on ikänäkö ja tohvelit, onko hän tohvelisankari. Ei, hän asuu yksin. Mitä on tapahtunut. Tämä on draama, mutta sen sisälle tuntiin ja 40 minsaan saa laittaa monenlaista tunnetilaa, jota seuraamme Mannisen kasvoista ja elekielestä. 


Aamutoimia ei seurata niin pitkään kuin Andy Warhol Nicoa kuvatessaan leffassaan Chelsea Girls joka kestää valkokankaalla neljä tiimaa, katsoa Nicon hiusten harjausta.... Miehen nukkumista ei kuvata myöskään niin pitkään kuin Warhol. 


Kylpyhuoneen ovi on raollaan, näemmä wc-paperirullia siistin ja jämptin pyramidin muodossa, ja tiedämme, että tämä kertoo myös lockdownista, pandemiasta, koronan vuoksi poikkeusajoista, kun tarpeeksi rikas voi jäädä kotiin etätöihin tai muutenkin. Emme näe lavuaaria, mutta, sen yllä on peili, jossa on kamera, joka lähettää kuvaa kahteen tv ruudun kokoiseen näyttöön näyttämön yläosassa. Kun päähenkilömme katsoo peiliin, hän katsoo syvälle meihin.

Olemmeko me kuilu vai toinen ihminen? 

Naapuri pimputtaa pianoa, soittelee sinne tänne skaaloja, kuuluvasti. Mies jyskyttää lattiaan, että hiljaa.

Kuinka vihaammekaan pimputtavia naapureita, mutta sen sijaan rakastamme itse valitsemaamme musiikkia just levarista fiilistellen, lujalla, Spinal Tap -skaalalla. 


Mies muistelee menneitä, menetyksiä, ottaa askeleen, ottaa yhteyksiä olemme hänen puolellaan, toivomme hänelle hyvää. Vaikkemme tiedä, mitä on tapahtunut. 


Menneestä jätetään kertomatta paljon, mutta psykologisesti vihjaillaan moneen suuntaan. Mies tekee itselleen drinkkejä, muttei niin eksoottisia kuin Mads Mikkelsenin tähdittämässä mainiossa leffassa Yhdet vielä, jossa taiteillaan surun ja ilon keskellä. 


Miehen jalustalle nostettujen mies-nerojen rinnalla on ironisesti kaktuksia, toinen taitaa olla mallia Vanha poika. Näemme yhden taikatempun, minne se gini katosi...

Suosittelen, kiitän lipusta. 

Jos elokuvan tai siis teatteriesityksen musiikkia ei riipaise sielua ricci niin johan on kumma. 







Tekijäloota


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ 

 Esiintyjä Petri Manninen 
 Muusikko Alvar af Schultén 

 Ohjaus Janne Reinikainen 
 Lavastus Kati Lukka ja Janne Reinikainen 

 Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Matti Tiilama Äänisuunnittelu Jani Peltola Videosuunnittelu Petri Tarkiainen ja Janne Reinikainen 
 Koreografia Lotta Suomi 


Taustaa:

 Lue lisää Kansiksen sivulta : 


Näyttämö Omapohja  Kesto 1 h 40 min Ei väliaikaa

Keski-ikäinen mies jää kotiinsa. Hän ei poistu asunnostaan. 

Hän suorittaa arkirutiinejaan pikkutarkasti aamusta iltaan. Mies tekee töitään. Mies asettelee esineitä paikoilleen. 

Mies katsoo ulos ikkunasta. 

Harvalukuiset yhteytensä ulkomaailmaan hän hoitaa tietokoneella. Keski-ikäinen mies jää kotiinsa. Hän ei poistu asunnostaan. Hän suorittaa arkirutiinejaan pikkutarkasti aamusta iltaan. 



Mies tekee töi 



Ikuinen paluu on Janne Reinikaisen ja Petri Mannisen pieni suuri näyttämöteos, joka vangitsee katsojan taikapiiriinsä kuin elämä itse.


 Kantaesitys Omapohjassa 23.3.2022

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Halloween on virallisesti alkanut! Viiruksen Pelikaanissa tasa-arvonen (fifty-fifty) nykymies yrittää sovittaa maitorupisten ruuhkavuosien arjen yhteen Strindberg-tutkimuksen kanssa ja manaa kuulua misogyyniä henkiin

Halloween on virallisesti alkanut! Viiruksen Pelikaanissa tasa-arvonen (fifty-fifty) nykymies yrittää sovittaa maitorupisten ruuhkavuosien arjen yhteen Strindberg-tutkimuksen kanssa ja manaa kuulua misogyyniä henkiin sellaisella kyllä lähtee -biisillä, että yleisö tippuu tuolilta.

Teater Viirus
Mantere / Strindberg
Pelikanen ensi-illassa 21.03.2022 

Helvetin portit todella avautuivat ja oli jätterolig ehtoo!

Teatteri.




Tänään teatterissa sysimustassa ensi-illassa Strindbergin Pelikanen, ohjaajana Juho Mantere (Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, Rakkaani Conan barbaari, Toksinen kabaree) paikkana Teater Viirus. Loppuunmyyty, mutta tulevaisuudessa tilaa.

Allt måste brinna upp.




Yleisötuolit, istumapaikat on sijoitettu rinkiin, se on kaunis, maaginen kehä, ja sopii hyvin yhteisöllisyyteen ja henkien manaamiseen.

Mutta ketkä ovat vierailijoita, edesmenneitä, aaveita. Yleisö näkyy esityksessä, kuin spiritististesessä piirissä, spektaakkelissa. Kenelle lava kuuluu, olemmeko me ylimääräisiä kuten The Othersissa.




Siri von Essenistä olen lukenut viime aikoina paljon, tai ainakin merkittävissä kirjoissa. Kuinka kamalaa kuinka suppeaksi hänen taiteellinenkin elämänsä supistetaan Wikipediaan.




Strindbergistä on jumalattoman paljaita patsaita Tukholmassa, muistan ainakin 3. Esityksessä Strindbergin aika koominen muotokuva on kehyksissä piirongin päällä. Pöllöhtänyt mies ruokkoamattomilla viiksillä ja tukkakin kuin Chaplinin sivunäyttelijöillä. Muotokuva toimii myös vinksahtaneen perheen edesmenneen perheenpään pönöttävänä muistomerkkinä.




Strindberg / Mantere: Pelikanen ensi-ilta 21.03.2022 Teater Viiruksessa. 





Ainakin mustin huulin... 
Katso vaikka raileri, Vimeosta. 
 “PELIKANEN (Trailer, 2022)

Mutta ei kuivin huulin..

Näin tämän kutsuvieraana, kiitoksia Teater Viirus. 







Tekijäloota:


Teksti August Strindberg / Juho Mantere Ohjaus Juho Mantere 

Lavalla Maria Ahlroth, Martin Bahne, Joonas Heikkinen och Iida Kuningas 

Lavastus ja pukusuunnittelu Riina Leea Nieminen Valosuunnittelu Nadja Räikkä Äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen 

Ohjaajan assistentti Tomi Korhonen Lehdistökuvat Ernest Protasiewicz 





Lue lisää Viiruksen sivulta:


 " Hirveä ilma, tuulee ja sataa. Salaisuuksia, väkivaltaa, mustasukkaisuutta, manipulaatiota, nälkää, kuolemaa ja niin edelleen. Jokaisessa perheessä on samanlaista. Juho Mantere ottaa omaperäisen humoristisella tavallaan niskaotteen August Strindbergin pikimustasta perhedraamasta Pelikaanista Viiruksessa keväällä 2022. Myrkyllisten ihmissuhteiden tärvelemiä ihmiskohtaloita. Ahneus ja mustasukkaisuus repivät palasiksi loputkin rippeet raunioista, jotka kerran muodostivat perheen. Jäljelle jäävät kylmyys, nälkä ja pimeys. Kaiken täytyy palaa. Mantere on Suomen merkittävimpiä nuoria ohjaajia juuri nyt ja on herättänyt huomiota kiitetyllä Rakkaani, Conan Barbaari -esityksellä (Turun kaupunginteatteri, 2020) ja livestriimatulla Toksisella kabareella (Q-teatteri, 2021). Hänet tunnetaan räiskyvän karnevalistisesta tavastaan käsitellä raskaita aiheita ja nokkelasta mustasta huumoristaan. Sisältövaroitus esityksessä erittäin kovia ääniä, kirkkaita valoja, strobovaloa ja runsaasti teatterisavua. "

Kieli ruotsi, esitys tekstitetään suomeksi ja englanniksi 







 Raileri Vimeossa: