Teatteri Takomossa eilen farssiksi vedetty kriittinen ensyklopedia!

Flaubertin ja Rintapanttilan Bouvard ja Pécuchet 24.09.2020 ensi-illassa Teatteri Takomolla. Teatteri. Ah - minulle syksyn toinen ensi-ilta, Teatteri Takomolla, jossa pläjähti tulkinta Flaubertin soutaa ja huopaa, erase and rewind -tyyppisestä teoksesta (hersyvän hauska tulkinta) - alaotsikolla farssiksi vedetty kriittinen ensyklopedia. Monimutkan kautta!

Tämä vie teatterin tasot ihan uudelle levelille... Leppoisasta ja ahdistavasta puistonpenkin jutustelusta, miltei lukupiiristä, multitaskauksesta, kaiken tiedon haalinnasta kohti äänikirjojen kritiikkiä - ja harjoittelijakin vetää kuten Allen Ginsberg.

Osaltaan esitys vattuilee äänikirjoille, ikään kuin ne olisivat - kuten Bouvard ja Pécuchet päähenkilöt Flaubertin kirjassa - vain puhtaaksikirjoittajia. Ei aitoja. Hersyvää mustaa huumoria: toisen ihmisen tuottama melu, jonka johdosta ei voi harjoitella tai esittää omaa proggista. 

Kyseessä on yhtä raikas, ja vapaa tulkinta kuin Teatteri Jurkassa nähty Kadonnutta aikaa etsimässä Vol. 3 -esityksessä. Minua jäi häiritseen A YEAR FULL OF DRAMA -dokun ohjaaja, joka ei pidä teatterista. 

Hän ei olekaan nähny viime vuosien suomalaisia näytelmiä. Voisi muuttaa mielensä. 

Esityksen ensimmäinen osa on on hyvinkin katsojaystävällinen, hauska ja toistoisa. Välitauon jälkeen osin ollaan epämukavuusalueella, kaaoksessa, kakofoniassa, välkkyvissä raveissa, teknobileissä, jonka seremoniamestari on paratiisilintu. 

Miten siinäkään keskittyy. Mihinkään. 

Tai hetkinen. Väliaikaa ei ollut, se vain tuntui siltä.

En ole lukenut alkuperäistä teosta, Flaubertin samannimistä romaania, jonka on suomentanut Antti Nylen, joka myös oli paikalla ensi-illassa. Pienen teatterin paikoista osaan pääsi istumaan. Korona oli varannut useamman tuolin. Mutta jotta esitysket jatkuisivat, maskit naamaan, turvavälit kunniaan, ja ei muuta kuin nauttimaan. 

Minulla on tuo alkuperäiskielellä, siis ranskaksi, ilmaisen e-kirjana, sähkökirjana. Eihän sitä osaa lukea, mutta kävin käsiksi johonkin rytmiin. On kaksi erittäin etuoikeutettua miestä, valkoihoista miestä ammateissaan. Mutta ovatko ne nyt kunniallisia ammatteja. Puhtaaksikirjoittajia, jotka tapaavat toisensa puiston penkillä, kun laskevat hattunsa penkille. Ilmeisesti he eivät kuitenkaan kerjää, vaan vain tuulettavata. Haituvia tai ajatuksia. 

Mites minä en pääse etenemään, enkä asiaan ollenkaan. Onkohan se jotain tarttuvaa... Mistä lie tarttunut.

Raikas tulkinta on Takomon lavalla, siellä on mies ja nainen, ei siksi, että mies pitäisi aina mainita ensin, vaan kun heitä, kahta istuvaa ihmistä katsoo, niin vasemmalla on mies, ja oikealla on nainen. Ja jostain syystä kuvatekstit aloitetaan aina vasemmalta. Mikä on toki mainio suunta. Se ainoa oikea suunta.

Heillä kahdella, jotka siis kirjassa ovat miehiä Bouvard ja Pécuchet, ja joilla on huopahatut. Niin, onkohan heillä huopahattu´ja ollenkaan, vai mitä hattuja. Eniweis, kuitenkin tässä versiossa he, mies ja nainen,  istahtavat toisiaan katsomatta puistonpenkille Bouvard ja Pécuchet ( Samuli Niittymäki ja Katja Küttner ) ja laskevat sille kirjat käsistään. Ja kappas, ne ovatkin kumpikin samaa painosta Flaubertin romaanista Bouvard ja Pécuchet. He nauravat, ja yleisö nauraa.

Heillä on paljon kerrottavaa meille, yleisölle, mutta he eivät jostain syystä etene. Takana oleva läpikuultava muovipressu on kuin esirippu, mutta sitä ei avata. Siellä tapahtuu jotain, mutta emme näe, kuulemme kyllä. 

Kaksi ihmistä, he haluavat ottaa haltuun kaiken maailman tiedon. Mutta mistä aloittaa. Monimuotoisen jahkailun, päättelyn ja harkinnan jälkeen he päätyvät kirjoihin. Niissähän kaikki oikea tieto on. 

Kirjat tilataan ja teatterin harjoittelija (Rebekka Palanne) raahaa ne postista, tai mihin lie lähimarkettiin tai haisevaa r-kiskaan ne tulevatkaan. Kun valtavat kirjakeot ovat teatterilla, niin alkaa mietintä, minne kirjat laitetaan, hyllyyn, aivan, mutta missä järjestyksessä.

Välillä puhelimessa huutaa ohjaa Äksy Petterson. 

Mainiota huumoria ja outoutta. 

Näin tämän kutsuvieraana, ja olen tyytyväinen. On mukava suosia teatteria, ja pieniä teattereita, kuten tätä, joten ostin piletin myös toiseen näytökseen. Koska teatterihan on parasta. On ihana päästä pois remontin, mölyn ja pölyn keskeltä. Olla vain tuolilla, ja ottaa vastaan. 

Tekijäloota:

 

Flaubert – Rinta-Panttila:

Bouvard ja Pécuchet

Farssiksi vedetty kriittinen ensyklopedia

Dramatisointi ja ohjaus: Tuomas Rinta-Panttila

Pukusuunnittelu: Maria Sirén

Tilasuunnittelu: Salla Salin

Valosuunnittelu: Heikki Paasonen

Äänisuunnittelu: Ilkka Tolonen

Äänisuunnittelun: assistentti Eliel Tammiharju

Näyttelijät: Katja Küttner, Samuli Niittymäki ja Rebekka Palanne

Muusikko: Aleksi Kinnunen

Esityksen pressikuvia Flickristä:

          Samuli Niittymäki ja Katja Küttner, kuva Mitro Härkönen

#bouvardjapécuchet 

30.9.2020

Bouvard ja Pécuchet

Esityksen kesto on 1h50min, ei väliaikaa.

Nousevassa katsomossamme on tällä hetkellä 35 toisistaan irrallista tuolia normaalin 70 tuolin sijaan. Pääset katsomoon viisitoista minuuttia ennen esityksen alkua. Aulatila on pieni, joten jos mahdollista, odota esityksen alkua ulkona Fredrikintorilla.

Tarjoamme käsidesiä ja kasvomaskit kaikille, huolehdimme turvaväleistä.

Meillä on turvallista nauttia esityksestä.

Tervetuloa teatteriin!

Lisätään tähän vielä Takomon manifesti:

"Takomon manifesti

Mitä teatteri on? Teatteri on valintoja ja sopimuksia. Teatteri on maailmankuva.

Takomon katsomo on heille, jotka haluavat nähdä enemmän, paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Takomon näyttämö on heille, jotka haluavat näyttää enemmän, paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Takomon taiteellinen linja perustuu haluun kokeilla, ottaa riskejä ja innostaa. Se ei karta naurua, ei ala- eikä ylätyyliä, ei surua eikä paatosta. Takomo arvostaa ihmisyyden kaikkia ilmenemismuotoja eikä langeta tuomioita. Takomon toiminnan ytimessä ovat uteliaisuus ja uskallus.

Teatteritaiteen äärellä Takomo valitsee olla pieni, kevytrakenteinen ja -puitteinen huoneteatteri, jonka teokset ovat moniäänisiä ja dialogisessa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, tähän aikaan ja paikkaan. Takomo on ammattitaiteilijoiden yhteenliittymä, joka etsii ja löytää teatterin tarpeellisuuden ajasta aikaan."

sosialistisesta mediastani:

1. kuva: Flaubertin muotokuva kirjansa kannessa näyttää yhtä lirvahtanelta, epäonnistuneelta kuin ai Gahaku -sovelluksen muotokuva, jossa omaa naamaa muokataan klassinen taiteen mestarien tyyliin. ( kuten 4. kuva omakuvani) #aiGahakuPortrait pic.twitter.com/AIHcBQ4dh8

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) September 25, 2020

Liikunnan iloja kyntösalilla Teatteri Takomossa. Ja ihan ilman turvasanoja!

Liikunnan iloja kyntösalilla Teatteri Takomossa. Ja ihan ilman turvasanoja! Mistä löytää Helsingin teatterielämän kuuminnat kallet, nuo hikiset, hikiset miehet? No ensin Jurkasta, traktoripullingista ähkimästä, sitten Teatteri Takomosta. Onko minun kehoni temppeli. Onko kuntosalista tullut temppeli. Ensimmäinen puoliaika esittelee nuoret ihmiset käyttämässä kuntosalin - nyt meinasin kirjoittaa kyntösalin - laitteita. On punttien nostoa, on hyppynarua ja nyrkkeilyä. Osa penkeistä ja härveleistä muistuttaa kidutuslaitteista keskiajalta, mikä voi olla hyvinkin kuumaa ja sadomasokistista. Ja onkin. Kuntosalin voikin rinnastaa sm-sessioon, paitsi kuntsarille saa astua kuka vaan, joka maksaa. Turvasanoja ei ole.



Liikunnan ilot Teatteri Takomolla ensi-illassa 16.01.2020. Teksti: Ella Kähärä ja ohjaus: Joel Härkönen. Kantaesitys


Se, että sana kyntösali kirjautui ihan itsekseen tähän tekstiin, oli ironinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja hormooneihin. Toisaalta - ihmiset ovat kuntsarilla ovat hyvin, hyvin punaisia, kuten juntit, punaniskat Dallasissa. He haisevat hieltä, mikä voi olla karkoittava juttu. Tai kutsuva. Mitä ilmaan erittyy.


Jokainen käy salilla pitääkseen kunnostaan huolta, eli elääkseen pitempään, elääkseen parempaa, terveellistä elämää. Toisaalta se menee överiksi kun imbesillit pumppaavat itseensä stereoideja, ja näyttävät kuolaavilta ilmapalloilta.


Mitä sitten kuin extreme ei enää riitä?


Kuntosalilla käy kaksi miestä, he ehkä kilpailevat keskenään. Kumpikin on tuttu näyttelijä. He kilpailevat, ehkä, samasta naisesta. Nainen on tämän tarinan päähenkilö eli Henkilö.


Hänestä kertoo nuorten naisten kuoro, joka ehkä muistuttaa antiikista, antiikin kertojat, mutta on täysillä mukana joka laitteella. Näyttelijöihin viime vuosikymmenillä yhdistettiin rankat treenit. Miten pystyä puhumaan normaalisti hikisen urakan jälkeen. Toisaalta hiki on haissut Takomossa viimeksi kun Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, siinä juostiin ympyräää. Rankasti. Takomossa on myös aiemmin kosketeltu toisia, siinä Poltettu oranssi -teoksen versioinnissa, jossa tärkeintä oli leikki. Ja tunteen siirto.

Kuvassa Milla Kuikka ja Joel Hirvonen, kuvaaja Mitro Härkönen

Kuka Henkilö on. Hän kertoo itse, ja myös kuoro valaisee asiaa, ja hirvittävä diskokompin jytke, joka sykkii taustalla. Ehkä pornahtavasti, ehkä ärsyttävästi.

Milla Kuikka ja Tuomas Rinta-Panttila, kuvaaja Mitro Härkönen

Henkilö on hieman ärsyttävä nainen. Hän tekee toisin kuin Bridget Jones ja Sinkkuelää -sarjan naiset. Kertoessaan vaikeuksistaan ja ahdistuksistaan. Hän vie neuroottisuutta uuteen uskoon, se ei ole pelkästään Woody Allenin yksityisomaisuutta. Henkilö pukeutuu valkoiseen jumppa-asuun, kun muut pukeutuvat kirjaviin, kammottaviin trikoorytkyihin. Hän pystyy puhumaan tunteistaan, ehkä vatvomaankin, mutta hän haluaisi vaihtaa terapeuttia.

Erityisen kuumaa hänellä on 1. miehen kanssa. Mutta sutinaa myös 2. miehen kanssa. Kummallakin on sutinansa myös muualla. Tavallaan tämä on rakkaustarina.

Rakkaus myös omaan kehoon.

Toisella puoliajalle tyyli muuttuu. Alan seurata naisten kampauksia, tuntuu, että lavalla on Florence Pugh (Midsommar), Ali McGraw (Love Story), Cristina Ricci ja Carrie Fisher. On hienoa, että lavalla on niin monta naista. On myös hienoa, että he puhuvat. Heillä on puhuttavaa, sanottavaa.

Jossain vaiheessa ekalla jaksolla mukaan tulee puhelimet, joilla otetaan selfieitä. Tärkeintä on näyttää hyvältä, timmiltä, vapaalta ihmiseltä, joka nauttii elämästä ja elämyksistä. Vaikka niillä kiduttaa itseään. Itse ihmettelen, mikseivät kuntosalin kävijät mene ruumiillisesti raskaaseen työhön, ja rääkkää kehoaan sillä? Ehkä heillä ei sitten olisi varaa nykyiseen elintasoonsa.


Mistä kaikesta näyttelijän pitää kieltäytyä? Miksi naisnäyttelijän pitää olla laiha, ainakin uransa alkuaikana? Miksi näyttämöksi valittiin kuntosali? Salilla on suuret peilit sivuilla. Tarinan näyttämöksi ei olisi käynyt jooga, koska siellä olisi ollut vain kahdenlaista pyllistelyä, ja hiljaisuus. Tylsyys. Staattisuus.

Voisin mennä katsomaan uudelleen. Olin kutsuvieraana. Ensi-illassa. Takomo tarjoaa tietynlaista laatua. Se ei ole farssia, vaikka yleisössä hekotetaankin. Vaikkei farssi niin helppo laji olekaan. Tämä on draamaa, modernia draamaa.

Äitini juoksee maratonia, tai nyt nykyään lyhyempiä matkoja, päivittäin, ja hiihtää, pyöräilee. Kerran töissä 90-luvulla mentiin kehitysvammaisten kanssa kuntosalille, ja he ottivat kaiken irti. Naurulla.

Takomon tiloissa olen nauttinut eniten Frankensteinistä ja Alienista. Nämä muut, kotimaiset kantaesitykset tulevat puun takaa, ja hyvä niin. Tänä vuonna olen vähentänyt teatterissa käyntiä, viime vuonna näin jotain 120 esitystä Helsingistä Jyväskylään. Minulle teatteri on nykyään parempi illanvietto kuin keikalla käyminen ja kalliitteen päihteiden vetäminen. Teatterissa tietää, milloin alkaa, ja milloin loppuu.

Se on hyvin sijoitettua aikaa.

On ilmassa myös teatterihaaste, teatteri on haasteellisempi hakea tiettyjä häsiä eli häshtägejä, avainsanoja kuin Helmetin hemmetin lukuhaaste, jonka kirjat löytyvät omasta hyllystä tai kirjastosta. Elokuvahaaste on myös helpompi: oma hylly, kirjasto, suoratoisto, videovuokraamo ja/tai tv.


Jotkut narisevat teatteripiletin hinnasta. Minä itse sijoitan teatteriin, koska en istu baarissa, en istu putkassa, en osta viinaa, en osta olutta, en osta tupakkaa, en tee ulkomaanmatkoja lentokoneilla. Listaa voi jatkaa loputtomiin - se on myös samalla ilmastoteko.

Onko teatterilla avainmerkkiä? Siinähän tukee suomalaista työtä?

Enemmän kuin arvioita niin ovat kirjoitukseni blogeissa tunnelmia ja muistumia hetkestä, joka katoaa. Näytelmä. Yritän kirjoittaa mahdollisimman ajoissa. Julkaista. Jakaa.


Toisella puoliajalla kokonaisuus hieman hajoaa, ja sienimäisesti muuntuu toisenlaiseksi kuin kidutus ja suoritus kuntsarilla.


Teatterijulisteessa on noin neljä ihmistä, päällään pastellinväristä lateksia. He, ryhmä, näyttävät muovailuvahalta. Ovatko he oikeita ihmisiä, vai pyyhekumeja Tigerin laarista? Iloisenväristä muovailuvahaa, massaa?


Seksuaalisuudesta vielä lisää. Tarinan Henkilö kurkkii lavan vasemmalla puolella yleensä huseeraavan  puntteja penkiltä nostavan miehen shortsien lahkeeseen. Myös metkassa äksönissä Koodi 51 on kohtaus, jossa nainen kurottautuu kurkkimaan nukkuvan Samuel L Jacksonin kiltin alle, mutta lentoemäntä laittaa Herran syliin viltin.

Tässä näytelmässä kukaan ei tule katsojan väliin. Ehkä.



Terve sielu terveessä ruumiissa. Se saa ajatukset antiikkisiin (sanan kummassakin merkityksessä) etuoikeutettuihun valkoisiin miehiin, jotka olivat ammatit, tittelit, rahan omistuksen, äänioikeuden. Ja toisaita natsien voimisteluun. Kehon palvontaan.


Tässä ei vitsailla kuinka hirveältä ja naurettavalta bodari näyttää, ja kuinka tyhmältä kuulostaa - kuten Vintiöissä. Ei.


Kuntosaliharjoittelu on jatkuva prosessi. Lipsua ei saa. Tämä kuntsari on kummallekin sukupuolelle, jos niitä yleensäkään on vain kaksi. Lataavatko miehet aina vain lisää painoja tankoon tehdäkseen vaikutuksen naisiin, kilpaillakseen miesten kanssa, kuka on eniten uuh.



Kiinnostavaa oli myös nyrkkeily.

kuvassa Ida-Sofia Fleming, kuvaaja Mitro Härkönen

Teatteri on oikeastaan viettelyä. Tai Jumalan teatteri ei ollut.

Sen ei tarvinnutkaan kilpailla kotiteattereiden, 4K:n, blu Ray -kiekkojen, suoratoiston ja internetin kanssa ihmisen vapaa-ajasta.

Kyllä minä anna tälle monta täheä ja suositukset. Käykää. Maaliskuussa se on jo liian myöhäistä.

Tekijäloota:

Teksti: Ella Kähärä

Ohjaus: Joel Härkönen

Lavastus: Kaisa Rajahalme

Pukusuunnittelu: Elina Ström

Valosuunnittelu: Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu: Atte Kantonen


Näyttämöllä: Suvi Blick, Ida Sofia Fleming, Joel Hirvonen, Linda Hämäläinen, Milla Kuikka, Sara Paasikoski, Tuomas Rinta-Panttila ja työryhmä.


kuvat Teatteri Takomon Flickristä. Valokuvaajana Mitro Härkönen.




Esitys on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Teatteri Takomon yhteistuotanto

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia sisältäen väliajan.
Esitystä ei suositella alle 16-vuotiaille.


Esitys kuntosaliharjoittelusta, rakkaudesta ja ruumiista.

" Liikunnan ilot on esitys, jonka kaikki kohtaukset sijoittuvat kuntosalille. Kaikki. Keskusteluja käydään kuntosaliharjoittelun ja -oleilun lomassa. "


" LIIKUNNAN ILOT
-    Esitys kuntosaliharjoittelusta, rakkaudesta ja ruumiista.

Vuoden vaihtuessa moni aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, koska
joulukinkut pitää karistaa vyötäröltä ennen bikinikautta. Teatteri
Takomossa suunnataan kuntosaliin.

Satunnaisista kuntosalituttavuuksista tulee tärkeitä, kun yhdessä
nostetaan rautaa. Samalla kilpaillaan. Kuinka monta penkkipunnerrusta
jaksaa nostaa? Kenen lihakset ovat kauneimmat ja kiihottavimmat?

Takomon kuntosali on kuva nykyihmisen ponnistelusta kuolemaa vastaan. "

Sitaateissa lainauksia Takomon sivulta ja FB:stä.

Sosialisesta mediastani:

Seuraavaksi sitten kuntosalilla Liikunnan ihmeitä eli ensi-ilta Teatteri Takomossa tänään 16.01.2020: pic.twitter.com/WIOi4JhwP7

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) January 16, 2020

Rakkaus ja toisto leikkii, siirtää, koskettelee Teatteri Takomossa 30.03.

Kosketteleva, leikkisä, kokeellinen, psykologinen ja jännittävä tunteensiirto oli Rakkaus ja toisto Teatteri Takomossa tänään 30.03.2019, mukaan lukien Eeva-Liisa Mannerin teos Poltettu oranssi. Kuinka pelottava ääni on miehen askel, auktoriteetiin, uhkaajan. Takomo on oikein sopiva paikka tälle, mutta tämän voisi nähdä kiertueella myös Kiasmassa, Keskuspuistossa ja Lapinlahden mielisairaalassa, nyk. Lähteellä. Mannerin mielestä näytelmä on leikkiä - Spiel, play. Psykologista twisteriä voi pelata näinkin, improillen, mutta omilla säännöillä. Dramaturgi ja ohjaus Katariina Numminen.

Takomoteatteri - Teatteri Takomo on luotettava paikka jossa silmien edessä tapahtuu jotain uutta. Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi teos muuntuu koskettelevaksi näytelmäksi. Miten toteuttaa teatterin lavalla psykiatrian tunteiden siirto? No leikkisästi, leikillä.

Kuten Manner kirjoitti, miksei teatteri, näytelmä ole leikkiä, kuten saksankielen sanassa Spiel.

Saako pokka mennä, koska vihelletään peli poikki, tapahtuuko se eri kohdassa näytöksiä? Mikä on suomenkielinen vastine flowlle, onko se leijua, muuntua, kellua, antaa aaltojen hyväillä. Virrata, tulla yhteen, lipua, sujua, solmia, valua, vuotaa ja laskea. Laskea koskenlaskua niinkuin Tom of Finlandin tyynyssä ja Väinö Katajan Koskenlaskijan morsiamessa.

Ja kyllä lavalla leikitäänkin. Ja annetaan käskyjä. Lavalla on sinne tänne ripoteltu perusväreissä olevia leluja tai muita tavaroita. Katse seuraa.

Kuka pitää valtaa. Kuka ottaa vallan.

Tätä näytelmää on mukava katsoa, seurata katseella, mitä tapahtuu mennessä keltaiselle esineelle. Mitä kulta symboloi. Saako näin lähelle tulla. Miksi tuolla on noin kummalliset vaattet, ei, nyt hän on valmis, kokonainen heppatyttö, heppahullu. Olinko tuollainen itsekin.

Hevoset.
Aina kun tyttö tai nainen kertoo hevosharrastuksestaa, niin poika tai mies kysyy, onko se seksuaalista.

Kengät.
Esityksessä on pitkä kenkäfetisistinen kohtaus, kauniita, viktoriaanisia saappaita nauhoitetaan kiinni. Soiko silloin Ravelin Bolero? Minulle tuo laulu on ollut ennen, 90-luvulla, juuri pukeutumisen ja rakentamisen musiikkia, kun kerros kerrokselta pukeuduttiin, fetisistisesti, nauttien, ajan kanssa. Tietenkin se on riitti. Fetisistinen rituaali, ehkä sadomasokistinen, jos palvelija nauhoittaa. Viktoriaaniset saapikkaat ennen vetoketjun keksimistä.

Kengät ja kenkien sitominen ovat miesten kirjoittamia unientulkintoja, jungia. Tämä freud oli vanha kokkelia vetävä ukkeli, joka näki kaikessa Sauronin silmiä...

Tässäkin patriarkaatti on mielenterveydenhoitoa, mutta onko hoito kohdillaan.

Mitä saa tehdä, tunteita ei saa siirtää, koskettaa ei saa.

Rakkaus ja toisto - jännittävää tämän rinnalla olisi lukea Laura Lindstedtin Ystäväni Nataliaa.

Kuinka hirveältä kuulostaa miesten askelten kaiku, paino, lähestyminen.

Näin tämän medialipulla, kiitos siitä. Se oli päivänäytös, eikä matineat ole ollenkaan hullumpia tapoja viettää päihteetöntä elämää.

Kiinnostavaa olisi nähdä myös yleisökeskustelut, tai yleisökeskustelu, jossa psykoanalyysi on teemana. Näytännöt jatkuvat toukokuulle. Suositus grandemus.

Kosketteleva, leikkisä, kokeellinen, jännittävä & psykologinen tunteensiirto oli Rakkaus ja toisto tänää 30.03.2019.

Tekijäloota:

Dramaturgia ja ohjaus: Katariina Numminen
Näyttelijät: Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Tuomas Rinta-Panttila, Laura Rämä
Tila- ja valosuunnittelu: Salla Salin, Heikki Paasonen
Pukusuunnittelu: Maria Sirén


Teatteri Takomon sivulla kerrotaan:

"
Ohje. Sääntö. Halu. Huone. Mittakaava.
Haavottuvaisuus. Pokka. Koskettaminen.
Rytmi. Minimalismi. Tila.
Yhtäaikaisuus. Näkökulmien vaihdokset.
Toistopakko. Tihentymä. Uni.
Hevonen. Parta. Peruutus. Näky.
Ele. Tauko. Toisto. Leikki.

Au. Oi. Au. Oi.

Rakkaus ja toisto -esitys perustuu yksinkertaisille aineksille, joita tutkimalla, toistamalla, varioimalla syntyy esityksen maailma. "

Kuvat Teatteri Takomon fb-sivulta

Nämä kuvat mitkä näyttävät minun ottamilta, ovat minun ottamia. 

Rakkaus ja toisto -tapahtumasivua voi seurata facebookissa, tapahtumassa 

Annetaako Mannerille puheenvuoro Elävässä arkistossa?

Eeva-Liisa Mannerin haastattelu
Julkaistu: 23.3.1968
Ohjelmasta: Mosaiikkia
Kuva: Eeva-Liisa Manner lepää seeprataljalla. (1968) / YLE kuvanauha

Mutta mitä Manner itse puhui, tässä allaolevassa haastattelussa hän sanoo teatterin olevan huora, ja että hänellä on viha - rakkaussuhde teatteriin - verrattuna kirjoihin.

Eeva-Liisa Mannerin haastattelu
Julkaistu: 14.5.1985
Ohjelmasta: Denna färd. Tämä matka. Eeva-Liisa Manner.
Esiintyjät: Eeva-Liisa Manner
Kuva: Eeva-Liisa Manner. (1985) / YLE kuvanauha

Rakkaus ja toisto sosialistisessa mediassani: 

asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit, viserrykset, instat:

Eeva-Liisa Mannerin haastattelu https://t.co/HCDAjIIPR9

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 5. huhtikuuta 2019

Eeva-Liisa Manner - modernismin uranuurtaja https://t.co/Vf8M27G0ha

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 5. huhtikuuta 2019

Kosketteleva, leikkisä, kokeellinen, jännittävä & psykologinen tunteensiirto oli Rakkaus ja toisto tänää 30.03.2019 @teatteritakomo, mukaan lukien Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi. Kuinka pelottava ääni on miehen askel, auktoriteetiin, uhkaajan. pic.twitter.com/A0sTPRXRDu

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 30. maaliskuuta 2019

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Kosketteleva, leikkisä, kokeellinen, psykologinen ja jännittävä tunteensiirto oli Rakkaus ja toisto @teatteritakomo tänään 30.03.2019, mukaan lukien Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi. Kuinka pelottava ääni on miehen askel, auktoriteetiin, uhkaajan. #teatteriTakomo on oikein sopiva paikka tälle, mutta tämän voisi nähdä kiertueella myös Kiasmassa, Keskuspuistossa ja Lapinlahden mielisairaalassa, nyk Lähteellä. Mannerin mielestä näytelmä on leikkiä - Spiel, play. Psykologista twisteriä voi pelata näinkin, improillen, mutta omilla säännöillä. #rakkausjatoisto Dramaturgi ja ohjaus Katariina Numminen #KatariinaNumminen. #eevaliisaManner #PoltettuOranssi. #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theaterposter #theatreposter #theateradvert #theatreposters #teatterinlumoa.

Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu Maalis 30, 2019 kello 7.18 PDT

Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman oli hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua Teatteri Takomossa

Parasta sunnuntaipäivänviettoa seksin, kuoleman ja naurun parissa. Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman 13.01.2019 Teatteri Takomossa. Mainosjuliste muistuttaa Hammer Studion brittiläistä kauhua 50-luvun lopulta, jossa lommoposkinen legenda Peter Cushing on aistikkaana ja epäilyttävänä paroni Frankensteinin roolissa. Näytelmä alkaa tunnelmallisesti. Mary Shelley kirjoittaa olanyliheittimelle ja tekee sillä taidetta. Kuten 60-70-luvun hippien happobileissä. Mutta se vie ajatukset myös muualle kemiaan, ja keksimiseen, mikroskooppiin, ja avaruuteen, lähelle, ja kauas, oppimiseen ja tutkimiseen. Mennä kauemmas kuin konservatiivine tiedeyhteisö on. Ajatukset myös luovaan työhön, taiteeseen, kokeellisuuteen, Marie Curieen saakka.

Nainen, Mary Shelley ( Annika Hartikka ) kirjoittaa rauhallisesti, ja näemme varjoteatteria, kuten Jane Campionin elokuvassa Piano. Menneen ajan tehokeinoja, huvituksia, silmänkääntöä.

Näytelmässä on paljon panemista, ehkä liikaakin, mutta ehkä yksi ajatus oli tuo hetki, kun eräänä synkkänä yönä, kun oli myrskynnyt pari viikkoa, taivaskin oli musta, tulivuoret purkautuivat, ja hurja jännite oli Villa Diodatissa, jossa Mary Shelley, lordi Byron ja Percy Bysshe Shelley kilpailivat, kuka kirjoittaa pelottavimman kauhutarinan. He vetivät aikalailla huumehia, ja harjoittivat ahnaasti - tuota - vapaata rakkautta. Ja Mary 18-vuotias kirjoitti parhaimman stoorin, Frankensteinin. 

Tämä Frankenstein on hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua. Räjähdys ja kokemus jossa olio / hylkiö / creepin pitäisi saada kaiken sympatian ja ihmisoikeuden. Ja pesää... Miro Lopperi on sekä julisteessa että lihallisena, livenä mainitun klassisen ja dekdentin Cushingin lisäksi myös Frankenstein Juniorin Tohtori Frankenstein ( lausutaan Fronkenstiin ) mainio Gene Wilder, taikaiskun tai salaman saanut hullu tiedemies.

Panemisen paljous lavalla ja kulisseja vasten kertoo myös ihmiskunnan rappiosta - kun viaton olio, Olento on puhdas. Ja haluaa vain kuulua joukkoon, että hänet hyväksyttäisiin ihmisiin, yhteisöön kuuluvana, tasavertaisena jäsenenä. Vaikka ihmiset, yhteisöt, viholliset silpoo toisiaan. Ja panee että Takomon seinät rytkyy. Ehkä. Erityisen riipaisevaa on kun asunnottoman oloinen, isätön ja nimetön Olento laulaa Radioheadin piisin Creep suomeksi. Olentoa näyttelee surullisen hahmon Ritari tai klovni jota esittää Tuomas Korkia-Aho, vähän kuten Niko Saarela lauloi myös tämän piisin Kom-teatterissa näytelmässä Ateria.

Ihan näytelmän alussa vihjaillaan samaa, populaarimman musiikin, Robbie Williamsin laulun sanoin I just wanna feel, että haluan tuntea.

Vaikka romaanissa Frankenstein tuota olentoa ei herätetä henkiin salamalla eikä verkkovirralla, niin tässä virtaa sähkö. Tai perhana, kyllähän herätettiin, mutta millä. Tarvittavilla välineillä! Tehtiin luotiin annettiin elämän kipinä...

Elokuvien Frankensteineistä tuttu salama joka rinnastuu romaanin alaotsikkoon Uusi Prometheus - kun tämä Prometheus vei jumalilta tulen ihan tavallisen rahvaan joukkoon. Frankenstein - uusi Prometheus! Ensimmäisessä äänellisessä Frankestein-elokuvassa tohtori Frankenstein sanoo: nyt tiedän miltä tuntuu olla jumala! Tämä tietenkin leikattiin pois ääniraidalta mutta itse mustavalkoisessa kuvassa se näkyy, joten huulilta voi lukea.

Mutta hetkinen, tässä klipissä ääniraita on mukana!

Oli synkkä ja myrskyinen yö Villa Diodatissa: Mary Shelley 

Maryä itseä kuolema on ympyröinyt, itsemurhia mukaan lukien. Hänen äitinsä Mary Woolstonecraft kuoli Maryä synnyttäessään. Tai sen jälkeisiin komplikaatioihin.

Mary Wollstonecraft oli feminismin esiäitejä, joka kirjoitti naisten oikeuksien julistuksen sekä matkusti Pohjoismaissa yksin kakaroiden kera 1700-luvun lopulla aika vaativissa olosuhteissa ja paineiden alla. Tuosta kirjasta en löytänyt Suomen Lapin kaupunkeja tahi pitäjiä missä vierailivat. Hän ei ehkä vieraillut Suomessa.

Mary Wollstonecraftin rakastajiin kuului mm Fuseli, jonka kuuluisaa Painajainen-maalausta käytettiin mm Ken Russellin elokuvassa Gothic - yövieraat, jossa eletään tuota erästä synkkää yötä Villa Diodatissa. Maryn isä oli filosofi. Naisena Marykään ei päässyt opiskelemaan kuten Byronit ja muut etuoikeutetut miehet. Hän sai kotiopetusta, ja luultavasti sangen hyvää sellaista - vanhempiensa älyköt ystävät, ateistit ja muutenkin luovat ihmiset.

Nuorena naisena Mary joutui käsittelemään kuolemaa liiaksikin.

Mutta Takomoon.
Monta hetelmää ja vihannesta taotaan näytelmässä. Ne muistuttavat radiokuunnelmien ja piirrettyjen tehosteosastosta miten saadaan aikaan ääni väkivaltaisessa kohtauksessa.

Koomiselta tämä näytti hienossa kauhuelokuvassa Berberian Sound Studio, modernissa giallo-pastississa, jossa pääosassa on ääni. Hedelmien käsittelyn ääni Takomossa myös muistuttaa pornoa. Lavalla seksuaalisuus ja väkivalta vuorottelevat.

Ja seksuaalinen häirintä. Mitä lavalla voi tehdä. Mitä se symboloi. Eikö koskettomuus kuulu teatteriin. On komeaa katsoa kun partasuut uroot suutelevat - tuo lause, tai ainakin partasuitten uroitten poskisuudelma oli eräästä ranskankielen oppaasta 1940-luvulla, jossa opetettiin myös mannermaisille tavoille härmäläisiä. Tässä suudellaan oikeasti. Tai niin oikeasti kun teatterissa suudellaan.

Näin tämän ystävällisesti Teatteri Takomon mediavaparilla, tattis siitä. Oikeasti hurja näytös kello 17 aikaan sunnuntaina tammikuisna lumisena päivänä. Perhana - säätiedote lupasi Helsinkiin -15 astetta pakkasta niin eipä tullut niin paljon, olisi ollut mukana eläytyä oikeaan kylmyyteen, kuten Frankensteinin tarinassa, jossa matkataan mm Arkangeliin asti. Ja kauemmas. Kun mies yrittää tavoittaa jotain suurta, ennennäkemätöntä.

Tohtori Frankenstein meni liian pitkälle. Samoin tämä näytelmä. Mutta niinhän pitääkin ettemme aivan jähmety menneeseen, tuttuun ja turvalliseen. Kokeilemalla oppii, luovuus on sitä, että tekee virheitä, ja oppii, tai ehkä ei. Flowta kuitenkin, liikettä, aaltoa, tapahtumaa, häppeninkiä. Jos en vielä poppoosta maininnut nimeä Esa-Matti Smolander niin sanotaan tässä. Alussa hän oli epäluotettava kertoja, teatteripiru ja lemmenkipeä ja epävarma näyttelijä, joka halusi roolissaan huomiota, rakkautta, hyväksyntää ja suuseksiä.

Mary Shelley, lordi Byron ja Percy olivat aikansa rocktähtiä ja viettivät sex & drugs -elämää, jota innokkaimmat tiirasivat kaukoputkella.

"Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman" näytelmä Teatteri Takomossa ansaitsee kaikki katsojien ylisanat. Se ironisoi eksploitaatiojulisteen grafiikkaa, ja lupauksia kauhusta, seksistä ja naurusta, joita kaikkia saadaan mittavat määrät - ja millä teholla!

Neljä nuorta näyttelijää polvisuojineen tekivät graafista teatteria, jossa suojuksia kyllä tarvittiin. Kolme miestä ja yksi nainen vuorottelivat rooleissa tai samaan aikaan olivta kaikki yhtä. Näin jälkeen päin ajateltuna, he olivat kuin mikrsokoopissa, jakaantuivat.

Teatterivuoteni 2019 ensimmäinen viikko oli pelkkää bravuuria: Venus turkiksissa, Lion the weird and magical abracadabra circus show, Niskavuoren Heta x 2, Oopperan kummitus, ja Frankenstein voittaa kuoleman. Huh huh, tätä on vaikea panna paremmaksi. Nyt jos koskaan sana "huikea" liippaa läheltä.

Tekijäloota:

Näyttämöllä: Annika Hartikka, Tuomas Korkia-Aho, Miro Lopperi, Esa-Matti Smolander

Ääni- ja valosuunnittelu: Pekka Kiiliäinen

Ohjaus: Juho Mantere

Takomosta kerrotaan fb:ssä:

"Kun hyväsydäminen Olio suljetaan yhteisön ulkopuolelle, muuttuu hän ihmiskunnalle ikuista sotaa julistavaksi hirviöksi. Mary Shelleyllä oli tästä omakohtaista kokemusta hänen kirjoittaessaan science fiction -genren luoneen merkkiteoksen Frankenstein - Uusi Prometheus vain 18-vuotiaana.

200 vuotta myöhemmin kuusi Teatterikorkeakoulun opiskelijaa sulki itsensä kahdeksi viikoksi hylättyyn navettaan vapauttaakseen sisäiset hirviönsä. Maaseudun pimeydessä moraalia ei tunneta. Nyt tämä kauhistuttava esitys saapuu maalta kaupunkiin, Helsingin Punavuoreen ja Teatteri Takomoon!"

Tohtori Frankenstein selättää kuoleman...

Toivottavasti tämä viideo säilyy täsä:

Olen armoton Mary Shelly, Frankenstein, Mary Wollstoncraft, kauhu- ja goottilaisuuden friikki, 

joten tästä tullee pitkä siivu...

Frankensteinin kirous -elokuvasta vuodelta 1957: Tässäkin taide-elämyksessä näytetään sekä keksijän että taiteilijan luovan prosessi. Se elää? Se elää! Mitä jos se on kuollut? Lopussa muitakin Frankenstein-taruja. Paroni Frankensteinä luotettava Peter Cushing.

Anne-Maria Vesalainen jakoi luovuus-luennoillaan hyvin mielenkiintoisia teemoja. Olen lainannut häneltä tämän pohja-ajatuksen kirjailija = keksijä.

> Sovellan noiden ajatuksien pohjalta esimerkiksi juuri Frankensteinin tarinan. Koska oikea kirjailija on aina keksijä - hän kamppailee sekä itsensä että ympäristönsä kanssa - mitä parempi kirjailija on sitä energisemmin taantumuksellinen ympäristö ja varsinkin sen hitaasti kehittyvä eliitti kirjailijaa/keksijää vastustaa.

Mielestäni Frankenstein kertoo kummankin tarinan, sekä keksijän, joka yrittää ja yrittää, lannistumatta, vaikka kaikki muut ovat häntä vastaan, hän on siis yksin.

Anne-Maria Vesalainen kertoo luomisprosessissa tärkeintä on, ettei anna periksi.

Että kuinka tärkeätä on motivaatio, omistautuminen, joustava, herkkä - koska vääjäämättä on ristiriidassa ympäristön odotusten kanssa. Juuri siksi Frankenstein on mielenkiintoinen hahmo - hän ei luovuta, vaan jatkaa. Hän haluaa saada valmiiksi. Hänessä kiehuu energiaa, hänessä tirisee suuri lataus. Hänen työtään ei estetä kuin silloin tällöin - tämä luo jännitteitä. Halusiko hän nietzscheläistä überihmistä?

Ennen kaikkea Frankenstein halusi täydellisen ihmisen. 

Mutta miksi paroni Frankenstein on yksin? Hänhän on alussa pikkupoika joka haluaa tietää. Lapsinerosta kasvaa aikuinen nero, ja samalla hän kasvaa opettajiensa ohitse. Hän haluaa lisää ja lisää. Entinen opettajansa Paul Krempe sanoutuu irti mokomista puuhista. Typerän ihmisen rajallisuus tulee vastaan. Tavanomainen ihminen haluaa turvallisuutta, jossa ei satuta ketään. Jossa ei tapahdu mitään muutosta. Jossa ei keksitä mitään. Mutta tämä ei riitä Frankensteinille.

Hän haluaa luoda täydellisen ihmisen. Ei hirviötä. Hän puhuu olennosta, creature.

Paroni - tuo kohtukateellinen hullu tiedemies - ostaa maailman ykköspianistin sormet ja alkaa rakentaa omaa lastaan, aikuista lastaan, jolla olisi jo syntyessään kaikki maailman tieto. Häntä ei tarvitsisi kouluttaa kalliisti eikä näin hukata arvokasta laatuaikaa..

Mutta aivot, mistä aivot? Paroni katsoo entistä opettajaansa, mutta kutsuukin aikansa suurimman elävän neron kylään ja haluaa näyttää tälle, ei etsauksia makuukammarissaan, vaan yläkerrasta erästä maalausta, jota pitää katsoa vähän kauempaa, nero ottaa askeleen, ja hups, yläkerran kaide antaakin periksi, aivan kuin sitä olisi viritetty, ja hän tippuu maahan. Mikä onnettomuus! Frankenstein hoitaa tietystikin hautajaiset...

Frankenstein hiipii hautaholviin....

Mutta Krempe tunkeutuu hautaholviin paheksuntansa kera, ja rikkoo neron aivot.

Turhan tiedon ruutu, faktoja elävästä kuvasta:

vrt. Mel Brooksin nerokkaassa elokuvassa Frankenstein junior kyttyräselkäisen palvelija Igorin - mieletön Marty Feldman - niin ikään rikkoo varastamansa neron aivot pelästyessään peilikuvaansa [!] nähtyään salaman välähtäessä ja valaistessa hämärän huoneen, ja Igor joutuu ottamaan ehjät aivot abe-normal -kyltin alta, siis epänormaalit aivot ja huhu kertoo, että tästä sai alun perin punk- nykyisemmin humppaorkesteri Eppu Normaali nimensä...

Frankensteinin hirviötä näyttelee Christopher Lee, ja tästä alkoikin parivaljakon Cushing - Lee yhtenen ura, jossa hyvä versus paha -ottelu on toistunut tiuhaan. Meidän iloksemme.

Kiinnostavaa tässä sopassa on ranskalaiselta sisäköltä näyttävän ja kuulostavan oloinen ranskalainen sisäkkö Justine. Paroni Frankensteinilla on siis aikaa lempiä tulevaa vaimoansa, sekä palvelijatartaan kuin myös rakkaudella tehdä kupeittensa - tai aivojensa paremminkin - hedelmää, olentoa. Hän suhtautuu intohimolla työhönsä, mutta nauttii myös lasillisesta hyvässä seurassa.

Myös romaanissa on Justine, jonka nimi tuo mielleyhtymän markiisi de Saden romaaniin... Lisää blogissani: Se elää? Se elää! Mitä jos se on kuollut? The Curse of Frankenstein, The Revenge of Frankenstein

Muuta matskua:

Tervetuloa Villa Diodatiin synkkänä & myrskyisnä yönä - taivaskin on mustana tulivuorenpurkauksen jälkeen. Leffassa Gothic - yövieraat viitataan mm Byronin perilliseen Ada Lovelaceen, naiseen joka keksi tietokoneohjelmoinnin. + Mary Shelleyn Frankenstein https://t.co/GdJjLJCUjc pic.twitter.com/8VKP2UFEKa

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 26. marraskuuta 2018

" Ilman keksintöjä ja kokeiluja söisitte aterianne luolassa ", sanoo paroni Frankenstein. Häntä esittävä Peter Cushing aina niin tyylikkäänä, hirviönä ja luojana leffassa The Revenge of Frankenstein ja muuallakin https://t.co/vi2MhYa1KG pic.twitter.com/aGdmMVSEbk

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 25. marraskuuta 2018

Frankenstein eli uusi Prometheus https://t.co/zfGBarBynW pic.twitter.com/HxXVAgOlmO

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 13. tammikuuta 2019

Kesken muinoisen Frankenstein-potpurrin kävin Anna-Maria Vesalaisen luovuusluennolla https://t.co/nIru4VvyXT pic.twitter.com/TawBlicyV8

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 26. marraskuuta 2018

https://t.co/qCeiX6w1ef

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 13. tammikuuta 2019

Frankenstein's monster would have wiped out mankind within 4,000 years, study finds https://t.co/3zGFYOLA02 käyttäjältä @TelegraphSci

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 31. lokakuuta 2016

Tapasin kerran Frankensteinin Olennon, hirviö, joka oli puuklapeja tekemässä:

Boris Karloff, creature of Frankenstein, house of wax pic.twitter.com/SDxs2KSebg

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 22. kesäkuuta 2017

Fritz jota näyttelee legendaarinen Dwight Frye, josta Alice Cooper teki laulun:
Kun taas 70-luvun komediallisessa versiossa Fritzistä tuli Igor kyttyräselkä, joka vähän möhläs, mutta antoi nimen Eppu Normaalille:
Peter Cushingin paroni 50-luvun lopulta:

Hehkutin tätä muuallakin internetissä:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

#TohtoriFrankensteinVoittaaKuoleman #teatteriTakomossa @teatteritakomo 13.01.2019 #Frankenstein on hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua. Räjähdys ja kokemus jossa olio / hylkiö / creepin pitäisi saada kaiken sympatian ja ihmisoikeuden. Ja pesää... #teatteriTakomo #teatterinlumoa2019. Mainosjuliste muistuttaa Hammer Studion brittiläistä kauhua 50-luvun lopulta jossa lommoposkinen legenda Peter Cushing on aistikkaana ja epäilyttävänä paroni Frankensteinin roolissa. Näytelmä alkaa tunnelmallisesti. Mary Shelley kirjoittaa olanyliheittimelle ja tekee siitä taidetta. Kuten 60-70-lukujen happopileissä. Mutta se vie ajatukset myös muualle kemiaan, ja keksimiseen ja kehittämiseen ja luovaan työhön. #theatre #theater #teatterissa #teatterinlumoa #theatreAdvert #theaterposter #poster

Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu Tammi 13, 2019 kello 12.25 PST

Liian harvoin on teatterissa naamahaajia. Onneks Teatteri Takomo poisti tän puutteen näytelmässä Alien

Hottia eli kuumottavaa Xenomorphia ois kattonu pitempäänkin. Hauska, hullu ja pelottava tutkielma - välillä Demi-lehden, välillä filosofian kirjan kysymyksin. Onks niillä ny eroo... Avaruudessa kukaan ei kuule - avunhuutoasi, narinaasi, tarinaasi nuotiolla. #LoveTheatreDay 14.11.2018 kävin toki avaruudessa. Miks sielläkin äijät jättää kahvikuppinsa tiskaamatta, että banaanikärppäset pörr pörr, ja tähän äijät heittää feministille eli majuri Ripleylle, että banaanikärpäset taitaa tulla sun housuista. Seksismiä ja feminismiä puidaan.

Pelkoa, teatterin syntyä, ja pirin hauskalla tavalla. Siis pirun hauskalla! Nimittäin reittioppaani näytti reitin teatteriin päin vittua, joten jouduin juoksemaan Fredaa pitkät pätkät monissa liikennevaloissa, etten myöhästy, läähätän ja läkähdyn, juoksen kahden pilveä polttavan ryhmän sankan savupilven lävitse, sijaitsivat siis kaukana toisistaan, mutta tämäkin vielä.

Kun lähdin pois teatterista niin Pentti Saarikoski-kyltin edessä minut ohitti jalkakäytävällä mies polkupyörällä iso kissa olkapäillään. Oliko se Alien - kahdeksas matkustaja -leffan Jonesy? Ei, taisi olla Behemot kun tuommoista kyytiä meni. Tumma ja suuret silmät tarkkana eteenpäin. Kissalla siis.

Ja pelottaa toki, tietysti. Mitkä ovat uusia leirinuotiotarinoita. Vanhenevatko vitsit avaruudessa?

Xenomorph on kiinnostava hahmo elokuvassa, varsinainen bitch, narttu sanan kummassakin, oudossa mielessä... Seksikäs yhdistelmä Nefertiteä, jättirapua ja moottoripyörän osia. H. R. Giger teki siitä hienon, klassikon. Miltei oikean kokoinen Alien roikkuu tukholmalaisen skifikirjakaupan katossa. Sen alta oli jännittävä kulkea. Mikä on tämän kosketuspinta Ranuan kummien ufop/rnoon?

Näytelmä käyttää pelkoa, pimeän pelkoa, tuntemattoman pelkoa. Suomenkielisenä siihen tuli uusia, realistisiakin sävyjä. Onko äsh vai Ash. Monia tasoja, joilla leikitellään. Ja liekitellään katsojaa.

Teknologian pelkoa. Teknologian pettämisen pelkoa. Mistä teknologiasta voimme luopua. Äiti. Äiti on tietokone. Äiti pelkää suomalaisessa isossa talossa pesäpallomailan kanssa. Äiti pelkää. Onko Äiti hirviö. Millainen on itähelsinkiläinen keski-ikäinen nainen hirviönä. Mitä rooleja meille puetaan.

Yleisön joukossa oli reippaasti arvostamiani näyttelijöitä, sekin nosti tunnelmaa.

Muistan ensikosketukseni Alieniin. Sitä en tuolloin 1980 tietty alaikäisenä nähnyt kun videonauhureita ei oltu vielä keksitty meidän kylällä. Kuulin siitä ehkä ala-asteella, koulussa, ja se pelotti valtavasti. Voi toki olla, että Alienista kertoja ei itsekkään ollut sitä nähnyt Ruottissa, vaan keksi. Mikä ettei. Valtavan myyttipohjan se synnytti.

Se, että hirviöitä ei ole vain avaruudessa, menneisyydessä ja tulevassa, vaan meistäkin voi tulla. Meidätkin voi vallata.

A         L         I        E        N

ja mikä on tuo rako eli i-kirjain? Onko se kaiken väen ja voiman lähde...

Takomon sivulta:

" 

Alien

Neljä näyttelijää matkaa läpi avaruuden syvässä unessa Takomo-aluksen uumenissa. Uni keskeytyy ja aluksen tietokone antaa heille tehtävän. Heidän on tutkittava viesti, joka tulee pukuhuoneen uumenista. Yksi heistä lähetetään asialle. Hän palaa näyttämölle jotain kasvoihin tarttuneena…


Pelko ja sankaruus saavat monta muotoa tässä esityksessä, joka löytää inspiraationsa 1979 vuoden scifikauhuklassikosta Alien. "

Tekijäloota:

Näyttelijät: Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Niina Hosiasluoma, Olli Riipinen
Valo-, video- ja lavastussuunnittelu: Sami Roikola
Ohjaus: Jukka Ruotsalainen

Näin tämän omalla rahalla, joten ei enempiä.

Liian harvoin on teatterissa naamahalaajia. Onneks Teatteri Takomo poisti tän puutteen näytelmässä Alien.

kuvassa Olli Riipinen ja facehugger. Kuva Teatteri Takomon Insta-tililtä.

Alien-saaga verkossa:

Tänään oli sekä Serious Moonlight että Loving the Alien ;) pic.twitter.com/eTEeyFeOKg

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. tammikuuta 2017

Jonesy https://t.co/QKyV3JiqGd

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 15. marraskuuta 2018

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Liian harvoin on teatterissa naamahalajaajia. Onneks @teatteritakomo poisti tämän puutteen näytelmässä #Alien. Hottia Xenomorfia ois kattonu pitempäänkin. Hauska, hullu ja pelottava tutkielma - välillä Demi-lehden, välillä filosofian kirjan kysymyksin. Avaruudessa kukaan ei kuule.... Avunhuutoasi? Narinaa? #teatterinlumoa2018 #theatre #theater #teatteri #teatterinlumoa2018 #teatterissa #teatterinlumoa #teatteriTakomo 14.11.2018. #Xenomorph on kiinnostava hahmo elokuvassa, varsinainen bitch, narttu sanan kummassakin, oudossa mielessä... Seksikäs yhdistelmä Nefertiteä, jättirapua ja moottoripyörän osia. H. R. Giger teki siitä hienon, klassikon. Miltei oikean kokoinen Alien roikkuu tukholmalaisen skifikirjakaupan katossa. Sen alta oli jännittävä kulkea. Näytelmä käyttää pelkoa, pimeän pelkoa, tuntemattoman pelkoa. Suomenkielisenä siihen tuli uusia, realistisiakin sävyjä. Teknologian pelkoa. Teknologian pettämisen pelkoa. Äiti. Äiti on tietokone. Äiti pelkää suomalaisessa isossa talossa pesäpallomailan kanssa. #notmyphoto obviously #Imdb #JohnHurt on 1. Pic. #LoveTheatreDay.

Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu Marras 14, 2018 kello 12.43 PST