Pirjo Määttä monologissa Lista Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018

Pirjo Määttä monologissa Lista Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018.  Jennifer Tremblayn mainio ja traaginen monologiesitys nähtiin Suomen kantaesityksenä myöhemmin Omaohjassa, jonne monologit myös sopivat. 

Kati Outinen ja Aino Venna antoivat maistiaisia näytelmästä Tainaron. Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018

Kati Outinen ja Aino Venna antoivat maistiaisia näytelmästä Tainaron. Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa 16.08.2018

Kinky Boots musikaalia kuvasin Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisissa 23.08.2018

Kinky Boots musikaalia kuvasin Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisissa 23.08.2018. Itse esitystä kävin tiiraamassa pariin otteeseen, ja myös kerran Tampereen Työväen Teatterilla miltei samalla kokoonpanolla. Suosittelen. Vähintään. Enimmäkseen somessa olen teatteribloggaaja, sekä kirjoitan popkulttuurista ja undergroundista. Mieluummin kuvaan. Kuviin ei tarvitse kääntäjää eikä oikolukijaa. Sopivaa musitella esitystä näin Priden aikaan. ihmisoikeudet ovat ihmisoikeuksia. 

Kinky Boots -musikaali pukkaa makeutta liukuhihnalta Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisista

Tänään olen tehnyt grafiikkaa ja käsitellyt mm lähikuvia mehevistä piirakoista, ja sopivaksi vastapainoksi Kinky Boots -musikaalin esittelyn kuvia tuolta Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisista. By Satu Ylavaara Photography 2018:

 © Satu Ylavaara Photography 2018

näytöntökauden avajaisissa 13.8. kimalteli ja kiihdytti sateenkaaren väreissä. Tunnen elokuvan joka osaksi on brittiläistä sosiaalista draamaa 1990-2010 jaksolta kun kenkätehdasta uhkaa lopetus. Samuel Harjanne puhui kauniisti siitä, millaista on olla ihminen, miehet ja naiset ja varmaankin nonbinäärisetkin, oikeus olla, rakastaa, pukeutua, nauttia. Arjessa ja juhlassa. Ennakkoluuloista huolimati.

 © Satu Ylavaara Photography 2018

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset kuumalla pienellä näyttämöllä 15.8.

Myös Kansiksen näytäntökauden avajaiset olivat, tällä kertaa kuumalla pienellä näyttämöllä. Aluksi tilastoja, jonka mukaan miehet ohjaavat teatterissa 60%, niin tällä kaudella Kansallisteatterissa toimii kuusi naista ohjaajana. Näyttelijöinä on tuttuja tyyppejä, mutta myös teakkilaisia. Tekijöinä ja päähenkilöinä ei ole pelkästään valkoihoisia olettettuja heteromiehiä. Hyvä niin. Tapetilla on klassikkonäytelmiä itänaapurista ja Waltarin Mikalta, mutta sopivassa suhteessa uutta kamaa, monologia, jotka aiheuttivat yleisössä suurimmat naurut. Yhteisenä nimittäjänä auki revitty Eurooppa, kahtia revitty Eurooppa. Se Eurooppa, jossa elämme. By Satu Ylavaara Photography 2018:

Kati Outinen Tainaronissa

Ilta tai siis amupäivä alkoi Sinikka Sokan laululla, näytelmästä Musta Saara. 

Sinikka Sinikka luloi niin kuin ennen, katsoin uudelleen vast ikään Peter von Baghin ohjaaman dokun Agit Prop -bändistä, yhteisöstä ja liikkeestäkin vuosien varrella. Viime aikoina Turuus antifasisteja otetaan kiinni, pidätetään ja paheksutaan kun he heittävät natseja banaaneilla. Mutta poliisi anta natsien marssia natsimarssissaan, ja jopa suojaa natseja. Miksi näin on?

ohjaaja Laura Jäntti: Musta Saara. Outo ooppera Euroopasta. Kirjoittajana Pirkko Saisio ja säveltäjänä Jussi Tuurna.

Teatterin pitääkin reagoida aikaan. Olla tässä ajassa. Mustan Saaran promokuvat ovat groteskeja, modernia kabareeta, ehkä itä-Euroopan reunamailta. 

Kansiksen sivulta: "Ja nyt: Musta Saara – vauhdikas, hauska ja älykäs sirkus maailmasta, jossa elämme! Tarinankuljettajina nähdään kolme kotimaista tähtinäyttelijää: Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström.

Unioni on luvannut rahat uusien, modernien asuntojen rakentamiseksi Transilvaniaan Romanian romaneille. Asuntoalueen alta on purettu suursikala, sitten rahat ovat kadonneet.  Romanit jatkavat matkaansa Ranskaan, Camarguen suistoon omaa suojeluspyhimystään tapaamaan, mutta matka takkuilee, kun vastaan tulevat husaarit, jotka puolustavat maataan ottomaaneja ja janitsaareja vastaan. "

Mika Waltari: Gabriel

Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä. Kuvassa Karin Pacius ja Paula Siimes

Kansiksen sivulta: "Mika Waltarin rakastetuin komedia on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä!

Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen nuori nainen haluaa muutoksen ankeaan elämäänsä, mutta on taloudellisesti riippuvainen tädistään. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin. Selviytyykö kukaan voittajana rakkauden, rahan ja vallan juonitteluista?"

Olen aina pitänyt tästä julmasta leikistä, analyysistä, teemoinaan vaikka rikos ja pyramidihuijaus, miksi ihminen antaa tulla huijatuksi. Mitä yksinäisyys merkitsee, miksi pelkää tulevansa naurunalaiseksi, kuinka voimakas vietti rakkaus, seksuaalisuus, läheisyys on. Tarina on vintage -ajalta jolloin keski-ikäisellä tai vanhemmalla naisella, joita kutsuttiin rumilla nimillä, ei miesten mielestä ollut aktiivista seksuaalielämää, tai oikeutta tai tarvetta siihen. Vanhapiika ( spinster ) on sananakin niin ällö, se lleviivaa että on vanha ja vielä että jonkun orja.... poikamiestyttö on vielä ällömpi sana, itse asiss täysin järjetön ja turha. Sen sijaan ikäneiti sanana on hauska kun sen lausuu ironisesti mielessään...

Miksi haluaa menettää kaiken.... Vaikka Sampo Sarkolan takia tekisi mitä vaan ;) keventävä hymiö lauseen lopussa... Televisiossa tuli Stalkkeri, jota katsoin, ja miespääosassa Sampo. Sitten bussimme pysähtyi sairaalan nurkille, ja Sampo nousee bussiin. Ei tosin meidän bussiin, vaan toiseen. Ja huvitti mielleyhtymä stalkkaukseen ja stalkkeriin - kuka stalkkaa ketä, vaan eihän se naurun asia ole. 

Onko teatteri aina stalkkausta?

Ihmettelen myös miksi Turussa muuten mainiossa turisti-infossa jaetaan romanttinen reitti Turuus -karttoja, joissa usemmalla rastilla pysähdytään Auervaaran takia. Auervaaran! Romanttisella! Onko itsensä huijaaminen romantikka? Jarkko Sipilän rikoskävelyllä Helsingin keskustassa myös pysähdytään Auervaara -rastilla ja katsotaan menneisyyteen, vankiselliin, jossa Auervaara teki itsemurhan. 

ja kuinka monta rikost jätetään ilmoittamatta häpeän vuoksi...

Teatterin lavalle heijastettiin makeasti pyäreäkulmaiselle pleksille näytelmien julisteita, kuten tässä myytillinen Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. 

Erään perheen taru. 

Ohjaus

Johanna Freundlich.

Kansiksen sivulta: "Sodan jaloista pikkulapsena Suomeen muuttanut Bekim (Toni Harjajärvi) on Kosovon albaani. Filosofiaa opiskeleva, elokuva-alasta unelmoiva nuori mies harrastaa satunnaisia ja kylmäksi jättäviä miessuhteita. Hän päättää hankkia itselleen lemmikin, boakäärmeen. Käärme luo Bekimin elämään turvallisuuden tunnetta, mutta ulkopuolisia matelija pelottaa. Käärmeen ja Bekimin yhteiselosta kehittyy salainen symbioosi. Tilanne saa uuden käänteen, kun Bekimin luokse muuttaa puoleensavetävä ja kahdella jalalla kulkeva Kissa (Ville Tiihonen)."

Kuriositeettina kurkkaus menneisyyteen Italiassa, jossa hengailimme pakolaisten, Kosovon albaanien kanssa, 1990-luvulla... Kun miettii Jugoslavian hajoittamista silloin, ja etnisiä puhdituksia. Kun miettii, kun muistaa...

Minä näköjään sidon itseeni, historiaani ja tulevisuuteeni näytelmät, siksi ne puhuttelevat, tekevät rihmastoja, tontunpunaisia lankoja. 

Kuvassa Pirjo Määttä monologissa, näytelmässä Lista, ohjaus Irene Aho. Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä La Liste herätti yleisössä suuret naurut pilkun tarkan kliinisen arjen ahdistamina listoineen ja tarkkoine sääntöineen... 

Naurun avulla, naurun jälkeen voi käsitellä kaikkea. Näytelmiä voi ohjata ja varsinkin käsikirjoittaa keittiöstä. Mutta alue, seutu sen ulkopuolella. 

Kansiksen sivulta:

" Tahraton keittiö.

Keittiössä on nainen, kolmen lapsen äiti, perfektionisti, jonka kodin ja lasten hoito sujuu mainiosti tehtävälistojen laatimisen avulla.

Muutto maaseudulle oli naisen oma toivomus, oma ihannekuva perheidyllistä, mutta hän ei viihdykään uudessa kotikylässä. Talo seisoo keskellä kuivaa, hengetöntä peltomaisemaa, eikä kylässä ole yhtäkään sukulaissielua. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Camilla, raskaana oleva, boheemi äiti, jonka kaoottinen elämäntapa ja neljä kuritonta lasta vasta ärsyttäviä ovatkin.

Mutta kun Camilla kuolee pian viidennen lapsensa synnytyksen jälkeen, nainen järkyttyy. Olisiko hän voinut estää sen? "

P. S. itse rakastan listoja, kaaoksessa. 

Heini Junkkaala: Homoäiti

Homoäiti

Tätä hän ei vanhemmuudesta tiennyt

Teksti ja ohjaus: Heini Junkkaala

Provoktiivinen nimi varmaan fasistihallitukselle jonka ministerit, hyvinkin valkoiset miehet, haluavat kieltää abortin, translain uudistamisen, tasa-arvoisen avioliiton, sateenkariperheen arjen, ja kaiken muunkin järkevän. 

Tämä monologi herätti monia suuria nauruja. Eikä ihme. Riemastuttavia katkelmia.

Kansiksen sivulta: 

"Kun hän sai toisen lapsensa, häneltä otettiin pois oma aika ja tila. Hän asettui kokopäiväisesti toisten palvelukseen. Hänelle jäi päivässä yksi tunti omaa aikaa. Hän päätti käyttää tuon tunnin kirjoittamiseen. Hän alkoi dokumentoida elämäänsä pienten lasten äitinä. Kirjoittamiselle oli vain yksi sääntö: hän ei sensuroisi mitään. 

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka eivät yleensä pääse teatteriin, koska jalassa, kädessä, tississä, parrassa roikkuu yksi tai useampi tahmeakätinen lapsi.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka ovat itkeneet aamulla, koska eivät tiedä, miten selviytyä univelkaisena uudesta päivästä. Niille, jotka ovat epätoivoissaan olleet vähällä potkaista kissaa, tai ovat potkaisseet kissaa. Niille, jotka ovat menettäneet sosiaalisen kontrollinsa, huutaneet bussikuskille liian nykivästä ajotyylistä, pillastuneet remonttimiehelle, joka on sattunut röyhtäisemään väärään aikaan.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, joille suihku on ainoa paikka piirtää omat rajansa, mutta jotka suihkuun eivät taaskaan ehtineet. Niille, jotka ovat löytäneet kakkaa paidastaan, oksennusta housuistaan, hammastahnaa hiuksistaan, harmaata hiuksistaan. Niille, jotka unohtavat kaiken, rukkasen, syntymäpäivän, päiväkotimaksun, puolet kahden asian ostoslistasta, tapaamisen, peiliin katsomisen, tissin laittamisen rintaliiveihin imetyksen jälkeen, lupauksen, kaiken sen mitä puhuttiin viisi minuuttia vanhenneessa todellisuudessa.

"

© Satu Ylavaara Photography 2018

Nukkekoti, osa kaks, Helsingin kaupunginteatterin eilisistä näytäntökauden avajaisista:

Illan feministisin anti oli Nukkekodin esittely. Oliko Liisa Mustonen ainoa nainen joka ohjaajana esitteli produktionsa? Ei ainoa, vaan toinen. Hienoa oli myös huomata Syntipukin TEAkkilaisista, ettei sinne enää oteta vain miehiä... Katsen voisi siirtää myös käsikirjoittajiin ja ohjaajiin. Sekä myös toimittajiin ja kriitikoihin - kuten hesarissa oli tämä katsaus toimittajien ja kriitikoiden sukupuolesta... Hm. Lucas Hnathin Nukkekoti pienellä näyttämöllä. By Satu Ylavaara Photography 2018:

Susanna Mikkonen ja Santeri Kinnunen

Lucas Hnath
NUKKEKOTI, OSA 2
Vapaus ja rakastamisen vaikeus
 

© Satu Ylavaara Photography 2018

HKTfi sivulta: "Nukkekoti, osa 2 tapahtuu 15 vuotta sen jälkeen, kun Nora Helmer Nukkekoti-näytelmän lopussa jätti perheensä. Nora on menestynyt kirjailijana, mutta saanut myös vihamiehiä kirjoituksillaan. Eräs tuomari uhkaa paljastaa, että Nora on yhä naimisissa, jollei Nora peru puheitaan.

Nora luulee, että Torvald on ottanut hänestä avioeron jo 15 vuotta sitten

ja on elänyt naimattoman naisen elämää eli tehnyt sopimuksia ym. sellaista, mitä

naimisissa oleva nainen ei 1900-luvun alussa saanut tehdä. Nora palaa kotiin vaatimaan

eroa, ja kohtaa lastenhoitajan, Torvaldin ja nyt aikuisen tyttärensä."

itse ajattelin tuon kohdan Nora on menestynyt kirjailijana, mutta saanut myös vihamiehiä kirjoituksillaan liittyvän siihen kuinka naispuoliset toimittajat, bloggaajat, poliitikot, muusikot, lauluntekijät, kirjailijat, kapellimestarit, urheilutoimittajat saavat osakseen järjetöntä somevihaa, joka yrittää hiljentää naisen äänen...

Ensimakua Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisista: Eero Aho Kekkosena!

Pari tiimaa sitten istuimme Helsingin kaupunginteatterissa.Ensimakua Helsingin kaupunginteatterin näytäntökauden avajaisista: Eero Aho Kekkosena! Ekat kuvat hktfi:n näytäntökauden avajaiset 13.08.2018 kas tässä. By Satu Ylavaara Photography 2018:

ja kuinka femme fatale Vappu Nalbantoglu

Eero Aho Kekkosena! Miten käy Kekkoselta rokkenroll? Kari Heiskanen ohjaa näköjään suurten miesten näytelmiä - tarkennettuna vielä lahtareitten, kuten Mannerheim ja Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Olen suuri Eero Ahon ihailija ihan Varubodenin ajoista lähtien, ja pakkohan tämä on nähdä. 

Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu

Mauri Kunnaksen 12 lahjaa joulupukille

Pullo cavaa ja aurinkoa - naiset taiteilijoina, performanssin tekijöinä, taiteen katsojina, kulttuuria ylläpitämässä - cavan ja lentomatkan voimin.. 

Erityisen hienoa oli lentsika-kohdassa maininta kuka on sankari - Aino Pennanen lentokoneessa! Teatteri voi ja pitääkin reagoida empatiaan ja kansalaistottelemattomuuteen - kun suurin osa lentää lomalle huolia vailla, on koneessa myös muita ihmisiä, palautettavia. Heitä ei palauteta aurinkorannoille eiköä nitrodiskoille. 

© Satu Ylavaara Photography 2018

Empaattisin ja ajankohtaisin hetki #hktfi @hktfi näytöntökauden avajaisissa oli #Pullocavaajaaurinkoa näytelmän lentsika-kohdassa jossa mainittiin #AinoPennanen sankarina!

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 13. elokuuta 2018