Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kantaesitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kantaesitys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Liikunnan iloja kyntösalilla Teatteri Takomossa. Ja ihan ilman turvasanoja!

Liikunnan iloja kyntösalilla Teatteri Takomossa. Ja ihan ilman turvasanoja! Mistä löytää Helsingin teatterielämän kuuminnat kallet, nuo hikiset, hikiset miehet? No ensin Jurkasta, traktoripullingista ähkimästä, sitten Teatteri Takomosta. Onko minun kehoni temppeli. Onko kuntosalista tullut temppeli. Ensimmäinen puoliaika esittelee nuoret ihmiset käyttämässä kuntosalin - nyt meinasin kirjoittaa kyntösalin - laitteita. On punttien nostoa, on hyppynarua ja nyrkkeilyä. Osa penkeistä ja härveleistä muistuttaa kidutuslaitteista keskiajalta, mikä voi olla hyvinkin kuumaa ja sadomasokistista. Ja onkin. Kuntosalin voikin rinnastaa sm-sessioon, paitsi kuntsarille saa astua kuka vaan, joka maksaa. Turvasanoja ei ole.



Liikunnan ilot Teatteri Takomolla ensi-illassa 16.01.2020. Teksti: Ella Kähärä ja ohjaus: Joel Härkönen. Kantaesitys
Se, että sana kyntösali kirjautui ihan itsekseen tähän tekstiin, oli ironinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja hormooneihin. Toisaalta - ihmiset ovat kuntsarilla ovat hyvin, hyvin punaisia, kuten juntit, punaniskat Dallasissa. He haisevat hieltä, mikä voi olla karkoittava juttu. Tai kutsuva. Mitä ilmaan erittyy.


Jokainen käy salilla pitääkseen kunnostaan huolta, eli elääkseen pitempään, elääkseen parempaa, terveellistä elämää. Toisaalta se menee överiksi kun imbesillit pumppaavat itseensä stereoideja, ja näyttävät kuolaavilta ilmapalloilta.


Mitä sitten kuin extreme ei enää riitä?


Kuntosalilla käy kaksi miestä, he ehkä kilpailevat keskenään. Kumpikin on tuttu näyttelijä. He kilpailevat, ehkä, samasta naisesta. Nainen on tämän tarinan päähenkilö eli Henkilö.


Hänestä kertoo nuorten naisten kuoro, joka ehkä muistuttaa antiikista, antiikin kertojat, mutta on täysillä mukana joka laitteella. Näyttelijöihin viime vuosikymmenillä yhdistettiin rankat treenit. Miten pystyä puhumaan normaalisti hikisen urakan jälkeen. Toisaalta hiki on haissut Takomossa viimeksi kun Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, siinä juostiin ympyräää. Rankasti. Takomossa on myös aiemmin kosketeltu toisia, siinä Poltettu oranssi -teoksen versioinnissa, jossa tärkeintä oli leikki. Ja tunteen siirto.

Kuvassa Milla Kuikka ja Joel Hirvonen, kuvaaja Mitro Härkönen

Kuka Henkilö on. Hän kertoo itse, ja myös kuoro valaisee asiaa, ja hirvittävä diskokompin jytke, joka sykkii taustalla. Ehkä pornahtavasti, ehkä ärsyttävästi.


Milla Kuikka ja Tuomas Rinta-Panttila, kuvaaja Mitro Härkönen

Henkilö on hieman ärsyttävä nainen. Hän tekee toisin kuin Bridget Jones ja Sinkkuelää -sarjan naiset. Kertoessaan vaikeuksistaan ja ahdistuksistaan. Hän vie neuroottisuutta uuteen uskoon, se ei ole pelkästään Woody Allenin yksityisomaisuutta. Henkilö pukeutuu valkoiseen jumppa-asuun, kun muut pukeutuvat kirjaviin, kammottaviin trikoorytkyihin. Hän pystyy puhumaan tunteistaan, ehkä vatvomaankin, mutta hän haluaisi vaihtaa terapeuttia.

Erityisen kuumaa hänellä on 1. miehen kanssa. Mutta sutinaa myös 2. miehen kanssa. Kummallakin on sutinansa myös muualla. Tavallaan tämä on rakkaustarina.

Rakkaus myös omaan kehoon.

Toisella puoliajalle tyyli muuttuu. Alan seurata naisten kampauksia, tuntuu, että lavalla on Florence Pugh (Midsommar), Ali McGraw (Love Story), Cristina Ricci ja Carrie Fisher. On hienoa, että lavalla on niin monta naista. On myös hienoa, että he puhuvat. Heillä on puhuttavaa, sanottavaa.

Jossain vaiheessa ekalla jaksolla mukaan tulee puhelimet, joilla otetaan selfieitä. Tärkeintä on näyttää hyvältä, timmiltä, vapaalta ihmiseltä, joka nauttii elämästä ja elämyksistä. Vaikka niillä kiduttaa itseään. Itse ihmettelen, mikseivät kuntosalin kävijät mene ruumiillisesti raskaaseen työhön, ja rääkkää kehoaan sillä? Ehkä heillä ei sitten olisi varaa nykyiseen elintasoonsa.


Mistä kaikesta näyttelijän pitää kieltäytyä? Miksi naisnäyttelijän pitää olla laiha, ainakin uransa alkuaikana? Miksi näyttämöksi valittiin kuntosali? Salilla on suuret peilit sivuilla. Tarinan näyttämöksi ei olisi käynyt jooga, koska siellä olisi ollut vain kahdenlaista pyllistelyä, ja hiljaisuus. Tylsyys. Staattisuus.

Voisin mennä katsomaan uudelleen. Olin kutsuvieraana. Ensi-illassa. Takomo tarjoaa tietynlaista laatua. Se ei ole farssia, vaikka yleisössä hekotetaankin. Vaikkei farssi niin helppo laji olekaan. Tämä on draamaa, modernia draamaa.

Äitini juoksee maratonia, tai nyt nykyään lyhyempiä matkoja, päivittäin, ja hiihtää, pyöräilee. Kerran töissä 90-luvulla mentiin kehitysvammaisten kanssa kuntosalille, ja he ottivat kaiken irti. Naurulla.

Takomon tiloissa olen nauttinut eniten Frankensteinistä ja Alienista. Nämä muut, kotimaiset kantaesitykset tulevat puun takaa, ja hyvä niin. Tänä vuonna olen vähentänyt teatterissa käyntiä, viime vuonna näin jotain 120 esitystä Helsingistä Jyväskylään. Minulle teatteri on nykyään parempi illanvietto kuin keikalla käyminen ja kalliitteen päihteiden vetäminen. Teatterissa tietää, milloin alkaa, ja milloin loppuu.

Se on hyvin sijoitettua aikaa.

On ilmassa myös teatterihaaste, teatteri on haasteellisempi hakea tiettyjä häsiä eli häshtägejä, avainsanoja kuin Helmetin hemmetin lukuhaaste, jonka kirjat löytyvät omasta hyllystä tai kirjastosta. Elokuvahaaste on myös helpompi: oma hylly, kirjasto, suoratoisto, videovuokraamo ja/tai tv.


Jotkut narisevat teatteripiletin hinnasta. Minä itse sijoitan teatteriin, koska en istu baarissa, en istu putkassa, en osta viinaa, en osta olutta, en osta tupakkaa, en tee ulkomaanmatkoja lentokoneilla. Listaa voi jatkaa loputtomiin - se on myös samalla ilmastoteko.

Onko teatterilla avainmerkkiä? Siinähän tukee suomalaista työtä?

Enemmän kuin arvioita niin ovat kirjoitukseni blogeissa tunnelmia ja muistumia hetkestä, joka katoaa. Näytelmä. Yritän kirjoittaa mahdollisimman ajoissa. Julkaista. Jakaa.


Toisella puoliajalla kokonaisuus hieman hajoaa, ja sienimäisesti muuntuu toisenlaiseksi kuin kidutus ja suoritus kuntsarilla.


Teatterijulisteessa on noin neljä ihmistä, päällään pastellinväristä lateksia. He, ryhmä, näyttävät muovailuvahalta. Ovatko he oikeita ihmisiä, vai pyyhekumeja Tigerin laarista? Iloisenväristä muovailuvahaa, massaa?


Seksuaalisuudesta vielä lisää. Tarinan Henkilö kurkkii lavan vasemmalla puolella yleensä huseeraavan  puntteja penkiltä nostavan miehen shortsien lahkeeseen. Myös metkassa äksönissä Koodi 51 on kohtaus, jossa nainen kurottautuu kurkkimaan nukkuvan Samuel L Jacksonin kiltin alle, mutta lentoemäntä laittaa Herran syliin viltin.

Tässä näytelmässä kukaan ei tule katsojan väliin. Ehkä.



Terve sielu terveessä ruumiissa. Se saa ajatukset antiikkisiin (sanan kummassakin merkityksessä) etuoikeutettuihun valkoisiin miehiin, jotka olivat ammatit, tittelit, rahan omistuksen, äänioikeuden. Ja toisaita natsien voimisteluun. Kehon palvontaan.


Tässä ei vitsailla kuinka hirveältä ja naurettavalta bodari näyttää, ja kuinka tyhmältä kuulostaa - kuten Vintiöissä. Ei.


Kuntosaliharjoittelu on jatkuva prosessi. Lipsua ei saa. Tämä kuntsari on kummallekin sukupuolelle, jos niitä yleensäkään on vain kaksi. Lataavatko miehet aina vain lisää painoja tankoon tehdäkseen vaikutuksen naisiin, kilpaillakseen miesten kanssa, kuka on eniten uuh.



Kiinnostavaa oli myös nyrkkeily.


kuvassa Ida-Sofia Fleming, kuvaaja Mitro Härkönen


Teatteri on oikeastaan viettelyä. Tai Jumalan teatteri ei ollut.

Sen ei tarvinnutkaan kilpailla kotiteattereiden, 4K:n, blu Ray -kiekkojen, suoratoiston ja internetin kanssa ihmisen vapaa-ajasta.

Kyllä minä anna tälle monta täheä ja suositukset. Käykää. Maaliskuussa se on jo liian myöhäistä.





Tekijäloota:



Teksti: Ella Kähärä

Ohjaus: Joel Härkönen

Lavastus: Kaisa Rajahalme

Pukusuunnittelu: Elina Ström

Valosuunnittelu: Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu: Atte Kantonen


Näyttämöllä: Suvi Blick, Ida Sofia Fleming, Joel Hirvonen, Linda Hämäläinen, Milla Kuikka, Sara Paasikoski, Tuomas Rinta-Panttila ja työryhmä.


kuvat Teatteri Takomon Flickristä. Valokuvaajana Mitro Härkönen.




Esitys on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Teatteri Takomon yhteistuotanto

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia sisältäen väliajan.
Esitystä ei suositella alle 16-vuotiaille.


Esitys kuntosaliharjoittelusta, rakkaudesta ja ruumiista.

" Liikunnan ilot on esitys, jonka kaikki kohtaukset sijoittuvat kuntosalille. Kaikki. Keskusteluja käydään kuntosaliharjoittelun ja -oleilun lomassa. "


" LIIKUNNAN ILOT
-    Esitys kuntosaliharjoittelusta, rakkaudesta ja ruumiista.

Vuoden vaihtuessa moni aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, koska
joulukinkut pitää karistaa vyötäröltä ennen bikinikautta. Teatteri
Takomossa suunnataan kuntosaliin.

Satunnaisista kuntosalituttavuuksista tulee tärkeitä, kun yhdessä
nostetaan rautaa. Samalla kilpaillaan. Kuinka monta penkkipunnerrusta
jaksaa nostaa? Kenen lihakset ovat kauneimmat ja kiihottavimmat?

Takomon kuntosali on kuva nykyihmisen ponnistelusta kuolemaa vastaan. "

Sitaateissa lainauksia Takomon sivulta ja FB:stä.






Sosialisesta mediastani:

klo
Tunnisteet: , , , , ,
Sijainti: Fredrikinkatu 18, 00120 Helsinki, Suomi

lauantai 10. marraskuuta 2018

Diippiä shittiä eli syvällistä tulkintaa ja nauruja Kom-teatterin Ateria-näytelmän ensi-illassa 31.10.2018

Same shit different day. Kohta ajankohtaisen postapokalyptinen maailmankentieslopun tragikomedia kärtsäävän sorvin ääreltä. Matalan kynnyksen tarpeellisia nauruja, oikean elämän surun ja vihan keskelle, vaikkei mennä siitä mistä piikkilanka-aita matalin. Is Koistinen's Milk shake better than yours?  Juho Milonoffin kasvaminen - tai pieneneminen - Simpauttajan ( syö paskaas ) ja Juutas Käkriäisen kautta kohti Tuntematonta. Annos Turkkaa käy myös äänessä. Slapstick-kohtauksessa oli myös Johnny Deppiä (Benny ja Joon-elokuvassa) leikkimässä Chaplinin perinnöllä, sämpylöillä.

Niko Saarelan Meke ottaa suuren askeleen ihmiskunnalle ravintoketjussa, jossa hän on ensin ujo pojannulikka, sähläävä harjoittelija, joka ei pysy tahdissa, mutta kasvaa vuoropäälliköksi, joka pitää kaikkia tasa-arvoisina, siis paskoina. Vaikka jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Kuten Dance macabressa, kuolemantanssissa seinäruusuksi ei jää kukaan. Valta turmelee, ja Eläinten Vallankumousta sivutaan. Koska on mahdollisuus sadismiin ja simputtamiseen.

Mitä kaikkea huumorilla, kansalaistoiminnalla, taiteella, oppimisella, performanssilla ja empatialla voi tehdä.

My Baby näytelmä tutkaili työelämää etuoikeutettujen slushkiimaisten työnarkomaanien tsto-valopäiden kautta: 24/7 työpaikalla muodosti uuden perheen. Appsilla tilattiin kokemuksia saada synnyttää ja aikuisen näyttelijän näyttelemään lasta ku työtä tehessä niitä ei ehi hankkia niin

Ateria-näytelmäsä ollaan oikean työn, rehellisen duunin eli paskatyön tiimoilla. Paskatyö: huonosti palkattua työtä sietämättömine olosuhteineen, kiireineen, pokineen. Johon joku tulee hihnale sun jälkee minimipalkala. Ku joskus on pakko. #kokkivaras'ta ikävä - koska se niin etäännytetty, vaikka nykyään populisteja ja fasisteja useamman maan johdossa, ja se, ettei natseja saa sanoa natseiksi maan johdossa eikä vapaassa mediassakaan. Ateriassa oli pienen miehen rasismia, naisvihaa ja öyhötystä, mutt myös herkkyyden myöntämistä. Ennakossa

Kahden duunarimiehen tarinaa voi kattoo tän lisäksi Kansalliseatterin Korjaamo-näytelmässä jossa myös käsitellään valtaa, väkivaltaa ja eriarvoisuutta, ehkä toisella muudilla.

Ateriassa on jotain samaa kuin Zizekin viemäri-tulkinnoista leffoista Keskustelu ja Psyko - Tuo vuoden 1974 Keskustelu tullee Yle Teemalta elokuvaviikolla marraskuun lopulla.

Toisella kerralla katsottuna alussa tunnuttiin olevan soihtu kädessä Vergeliuksen kanssa viemärissä, pohtien, missä Helvetissä minä olen. Oliko tämä Jumalainen näytelmä? Olimmeko me kiirastulessa?

Muistumia on Vintiöistä ja eri toten Duudsoneista. Mieleen tuli myös Sliippareitten piisi Tötteröö. tarkemmin ilmaistuna Ei, ei, ei. Sleepy Sleepers lainaus: " Duunia hoitelen, tötteröitä jaellen, kaikkea multa saa, mansikkaa ja mustikkaa... " Tiina Tiikeri laulaa, mutta silti tuli hyvinkin mieleen. Toiszet pojat saa, ja toiset pojat ei.

Kun Koikkalainen tursottaa pirtelöä eli syö kuormasta, ja omii koko fallisen laitteen. Tai spermahtavan. Tai taantuu kuten äidin massuun, siihen ravintoputken päähän. Tunnelmia on myös Shaun of the Dead-tyyppisestä kauhukomediasta jossa miehet puolustavat itseään puukoin ja märäntilankuivaajin.

Tulipas tästä pitkä ja osin infograafinen ravintoketju... Ateriassa mm  rasismi, pakolaisuus ja ilmastonmuutos limittyvät toisiinsa suuresti ja pienesti. Oikeasti.



Kom-teatterin Ateria ensi-illassa 31.10.2018

Vähän nii kuin Irvine Welshillä on tähtäimessä hirveitä tyyppejä jotka tekee kamalia asioita, ja käyttää aivan karmeeta kieltä, niin silti löytyy naista, mahdollista naista, joka pelastaa hepun yksinäisyydestä. Tai joku myös vetää hihaan. Naiset loistavat poissaolollaan tässä näytelmässä. Ääninä he ovat mukana. Kirkumassa. Sättimässä. Vaatimassa oikeutta. Viitataan jotenkin tähän käsityksiin pahoista pojista tai pojista jotka ovat tehneet väärin, radikalisoituvat - koska heiltä puuttuu tyttöystävä. Tämä on hyvin hankala kuvio. Miksi tytön tai naisen pitäisi olla tarjolla ettei koulut tai kauppakeskukset räjähdä?

Kuten Welshin sankarit ja antisankarit ovat rakastettava (pantavia) niin myös tässäkin. Meke on ensin reppana, sitten kukko. Koikkalainen levittää joka lauseellaan myrkyllistä miehekkyyttä, miehisyyttä. Koska on siihen ehkä tottunut. On ilman paitaa kun ranskistenkäryssä on muka kuuma. Housutkin niin alhaalla että miltei hippulat vinkuu. Ja sitten kun Koikkalainen on herkkänä, aidosti, niin miten yleisö reagoi? Aivan.

Irvaillaan palkoista. Paskaliksa. Paskatöistä. Hampparipaikan hierarkia tulee ilmi. Tulijoita on.

Paskaliksa ja surkeat olot. Kuten Foodoran ruokaläheteillä. Joista kulttuuri-Häiriköt teki tuoretta vastamainosta.



Eläinrääkkäystä mainitaan tietoiskuissa telkkarien näytöillä ja sitä jatketaan - jokaisen pullan eli hampurilaissämpylän välissä. Miksi ihminen on hellä lemmikille, mutta ei välitä miten syö ja mitä eläimille, ja luonnolle, tapahtuu ennenkuin rasvainen pihvi on huulilla.

Tänään on vegaanipäivä.

Mitä suuremmissa määrin sosialistisessa mediassa näkee sekä tekstinä että kuvina tietoa eläinten julmasta kohtelusta, ja kuinka paljon eläinten syöminen rasittaa meidän maapalloamme. Sitä ainoaa.

Viirus teaternin Sen andra naturen näytelmä oli viime kevään oudompia, ja kiehtovampia, ja sekin kertoi eläinrääkkäyksestä. Siitä joskus toiste.

 Eat shit and die -sloukani slogan näkyy nyt raitiovaunujen kyljissä. Jokaisella haukkauksella hampurilaisesta, jossa on pihvinä eläintä, on myös eläinten ulosteita. En nyt muista prosentuaalisesta määrää, hae itse infoa.

Muistan Nina Hagenin sanoneen 1980-luvun puolivälissä, kuinka sademetsiä tuhotaan lehmäparkojen laidunmaiksi, hampurilaispihveiksi. Kun aktivistit tästä tekee flaijereita niin suuri paha yhtiö haastaa ne oikeuteen kunnianloukkauksesta tai jotain. Aktivistit häviää kun niillä ei o fyrkkaa lennättää sademetsistä todistajia oikeudenkäyntiin. Näistä tviittasin. Myös Leinosen nämä Ronald-pellen päänkatkaisut ovat osana herätysliikettä.

Ateriassa Koistinen havahtuu, ja herää: jääpalat sulaa muovimukissa. Jäävuoret sulaa. Oikea myrsku vesilasissa.

Oikeastaan sanastossa on hyvin vähän somea, mikä on tosi virkistävää ja kunnianhimoista. Myrkyllisen miehekkyyden miehisyyden kieltä, rumaa kieltä ja aggressiivista kieltä käytetään, kai se on joku puolustusmekanismi. Kun kirjoitin että matalan kynnyksen komediaa, niin ableismia käytetään. Vammainen ja vajakki -sanoja toistetaan, ehkä liikaakin kun kaksi iltaa putkeen katsoo. Jos Kokki varas -näytelmä keskittyi sadismiin, populismiin ja rasismiin ja muukalaisvihaan (libanonisoituneet kulmat), niin tässä vammaisuus on esillä. Samoin vanhukset ja sotaveteraanit, jotka eivät saa apua pikaruokapaikassa esim vessassa. Yleisestikin empatia uupuu. Kuinka vaikea on myötätunto. Kun menee auttamaan vessassa kaatunutta veteraania, niin se aika on pois hampurilaisen väännöstä. Kun kaikki on mitoitettu ja kilpailutettu.

Mitä voi kertoa ja jakaa huumorin avulla?

Tulee Greenawayn Kokki varas vaimo ja rakastaja -teosta ikävä. Paljon ollaan samalla tontilla, myös koprofiilistely on mukana. Ateria ei ole ihan täysi kymppi, mutta sen kanssa viihdyin sekä ennakossa että ensi-illassa.

Suosittelen myös elokuvaa The Founder, jossa Michael Keaton on pitelemätön. Muista ekan Hesburgerissa käynnin, se oli Turuus, kun kävin katsoon Billy Idolia... Siitä on kohtalaisen kauan.

Nykyään hampurilausketjut ovat kairalla ainoita paikkoja jotka auki 24h, joissa voi yöllä odottaa linjuriautoa lämpimässä, puhelinta ladaten ja ilmaista WiFiä käyttäen. On ikävää, ettei Helsingin Kampin ulkopuolella ole öisin auki matkakeskuksia missä sisällä turvallisesti odottaa omaa bussiaan. Tilaan soijatortillan tai kasvisaterian. Rasvaista ruokaa, raneja tai bataattiraneja. Hesburger tai Burger King. Olin kyllä Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulussa Kiasmassa taannoin. Hesburger nousi esille kun Hakiksen Hakaniemen vessat suljettiin kun niin kaameassa kunnossa. Hesburger toimi Apulanta-leffan ponsorina - vaikkei kukaan bändistä syö eläimiä.

Kyllä taiteen, teatterin, sosiaalistisen median avulla voi sanoa. Mutta myös kuunnella.

Tottahan toki olin ekstaasissa ja nautin kutsuvieraana teatterista. Nautin myös ennakkonäytöksestä, johon peräti ostin lipun.

Tänään maukkaassa Ateriassa kuljettiin alussa kuin Vergelius olisi soihdulla valaissut viemäriä, ett' miss' helvetissä ollaan... Miehen tunteet itkusta ilmakitaraan & Michael Schenker-viikseineen tulivat nahalle. Herkullista teatteria, naurua, opetusta & käryäkin.

Kaksi vartijaa poistaa Stockalta IRL häirikön joka kuulostaa sekä Juho Milonoffin äskeiseltä roolilta että Eero Milonoffin kokkivaras-roolilta. Ai sä puhut suomea, etkä ole ulkomaalainen, häirikkö puhuu Stockan edessä seisovalle miehelle.

Elämä jäljittelee taidetta, sketsihahmoja.

Vaikka synteettisen eläimen syömisestä hehkutetaan, ajattelen, että maailmassa on jo valmiiksi proteiinia: nyhtökaura, härkäpapu ja soija, jota syötetään eläimille jotka pistetään purkerin väliin. Kuva Yuval Noah Hararin tekstistä Ateria-näytelmän ohjelmavihkosta.



Ateria-näytelmäsä KOM-teatterisa ollaan oikean työn, rehellisen duunin eli paskatyön tiimoilla. Paskatyö: huonosti palkattua työtä sietämättömine olosuhteineen, kiireineen, pokineen. Johon joku tulee hihnale sun jälkee minimipalkala. Ku joskus on pakko. #kokkivaras'ta ikävä.

Hampurilaispaikat ovat kairalla ainoita paikkoja jotka auki 24h, jossa voi lämpimässä istua yöllä odottaen linjuriautoa kotiin. Samalla voi ladata puhelinta, nauttia ilmaisesta WiFistä, kirjoittaa t lukea kirjaa ja syödä kasvisateriaa. Niissä paikois on jokunenki blogi kirjotettu.



Ateria on diippiä shittiä, eli suåmeksi syvällistä tulkintaa myrkyllisestä miehekkyydestä ravintoketjun päässä. Suuri koneisto kirittää, kyykyttää, orjuuttaa kikyyn, eikä empatia ole lakisääteistä.


Näytelmän traileri juutuupissa:



Terveisiä giljotiinistä!

Greetings from the bloody quillotine! Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu Kiasma 06.11.2015:

ronaldi-pelle on huonolla hapella, mutta entäs eduskunta

Same shit, different Day,  Ateria tarjoili "dippiä shittiä" ilmaisun kummassakin merkityksessä, kyllä tämän voi kolmannenkin kerran kokee. Plus tämäkin tuli mieleen:

EP:n Syö paskaa kansikuva wikissä


Näytelmään ja teemaan liittyviä ja liittymättömiä klippejä juutuupista:

Simpauttaja: Syö paskas
Mutta mitä tapahtuu kun Chuck Norris kävelee Hespurkeriin?
Mitä luulet, olisiko Chuck Norris jonottanut Meken ja Koikkalaisen seurusteluravintolassa?
Mitä tapahtui Munkkiniemessä?

Mutta mitä tapahtui pellelle Ruoholahdessa?


pellen teloitus - on huvittavaa ja pelottavaa lukea ihmisen kommentteja, että hemmo, ronaldi antaa lapsille kirjoja - ameriikassa ei vissiin ole kirjastoja eikä kirjojen kierrätystä eikä kirjakauppoja. Ja antaa nuorisolle opiskelurahastot kolitsiin. Haluaisin oikeasti nämäkin tiedot nähdä. Voiko epäeettinen taho lafka firma yhtiö toimia stipendin ja apurahan antajana? Onko se viherpesua vai valkopesua?



Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia mutta eräät eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset? Vegaanipäivän lukemista "Suvi Auvinen - Possu teurastajana ja muita eläinsatuja"


Hampurilaisketju hävitti sademetsää, köyhdytti kolmatta maailmaa, sen epäterveellinen jäte, hups ateria ja jätevuoret kuormittuvat kaatopaikkoja, ja kun asioista kritisoitiin, niin firma haastoi oikeuteen....




ja sitten The Founder-leffa jossa pääosassa sutki Michael Keaton. Vaikka tämä on me too-aiheeseen liittyvän tuotantolafkan elävä kuva, ja vaikka aihe on hirveä, niin maksoin tästä silti kolme euroa poistoelokuvana.




ja kirsikkana poissaolevan pirtelön päällä Zizek ja viemärit, vesi, pyörre, katoaminen, alamaailma, sielu, silmän peili, alitajunnat:

the pervert's guide to cinema -sarja tuli meiltäkin pariin otteeseen, ehkäpä sitä vhs:ltä katsoinkin, ja tässä viideon klippejä:
ja elokuva Keskustelu, 1974.

klo
Tunnisteet: , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)