Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

torstai 16. huhtikuuta 2020

Sapiens oli luontodoku, hengittävä dioraama, tarina tarinankertojista, lajikumppaneidemme Molieren ja Greta Thunbergin sanansäilästä, posthumaanilla otteella

Apinakorttelin suurella lavalla oli enskarissa tänää 11.09.2019 naamioitu Sapiens, kuin Yle Areenasta tuleva luontodokumentti, hengittävä dioraama, eli yks tarina tarinankertojista, lajikumppaneidemme Molieren ja Greta Thunbergin sanansäilästä, posthumaanilla otteella

Sapiens sisälsi Viiruksen Den andra naturen -näytelmästä tuttuja nudenaamioita, visuaalisesti sukulaisissamme oli jotain Dark Chrystallia ja Ronnie James Dioa. Selkeä opetus oli kuinka rakentaja huijaa - eihän leipomon rakentamista voi jättää kesken vaikka mafioso haluaa hilloo.

Sapiensin näin ellei peräti ensi-illassa. Mutten ehtinyt siitä kirjoittaa. Myös se oli Kansallisteatterin ohjelmistoa, joka kiinnostaa. Kummallinen, ja tuttu. Oikein tuttu ja rauhoittava ääni selosti, kuten muussakin luontodokumenteissa. Näiden naamioiden tekniikka oli tuttua jo Toinen luonto -näytelmässä Viiruksessa. Silmiemme eteen piirtyi meidän historia. Nykyteatterin elementtejä siinä oli paljon, mutta myös naurua, ja katse yleisöön. Kuvasin yhtä kohtausta avajaisissa.

Teatterivuoteni 2019 syksyllä oli suuresti musikaalinen, kuuma, piinaava ja posthumaani: Notre Damen kellonsoittaja, Phantom, Pieni merenneito, Sapiens, Don Juan...

Vieraina bloggariklubilla maaliskuussa 2019 oli mm Minna Leino ja Anni Klein, jotka tuovat tietokirjan suurelle näyttämölle: SAPIENS - tarina tarinoita kertovasta ihmislajista








 sosialistisesta mediastani:

Rabellin ja Ravelin boleroi soi, ja vesileikit pärskeet osuvat katsojan muistoihin. Rikinkeltainen taivas Kansallisteatterissa

Eilinen 15.02.2020 Rikinkeltainen taivas oli poikkeava: Juha Variksen roolin veti ohjaaja Juhana von Bagh (loppuaika plari kourassa). Joten aika jännä versio. Sähköistynyt.

Rabellin ja Ravelin boleroi soi, ja vesileikit pärskeet osuvat katsojan muistoihin. Ei toki kasvoihin, kun piippuhyllyllä istui. Näytelmä on makeasti rakennettua nykyteatteria, jossa 1 osa oli helpommin omaksuttavaa, ja osa 2 vaikeampaa.

Tai ei ollenkaan vaikeampaa, vaan nurinkurisesti nurinkurista. Ja mikä ettei. Että käännetään kaikki heikun keikun.

Tanssikohtaukset näyttivät ensimmäisellä kerralla aidoilta, taiteesta, sopivilta. Toisella näkemyskerralla ne vaikuttivat naurettavimmilta, koomisilta.

Siinäkin tuli mieleen post-punk. Tai kun tehtiin kaikkea itse. Ja vähän vain lainattiin dadaa.

Hurja klassinen musiikki. Klisee, kliseitä, joita käytetäön, mutta näyttämökuva on kiinnostava, kiihkeä, vesikeikkiä, esileikkiä, salaista leikkiä, ennen kuin toiset palaavat. Mutta myös koulukiusaamisesta. Ja koulun ulkopuolisesta kiusaamisesta. On hirveää kun naapurissa asuu vittumainen kiusaaja.

Pop-biisejä
Näytelmässä mainitaan mm Thåström, suuri punk-tunoilija, sanoittaja, ja Ebba Grönin ja sittemmin Imperietin nokkamies. Esityksessä soi mm Take on Me, drinkkikärryn alaosassa on mm Sheena Eastonin älppäri. Hölmöjä ja vilpittömiä pop-biisejä, ajanjakso on noin 1980-1986. Kun kaikki on teineillä vielä edessä.

Sitten ollaan Berliinissä, ja tunnidtin heti nuo harnaapilkkuiset isot päällystakit, aurinkolasit ja coolin olemuksen ajalta 1987-1989. Olemme miltei aikuisia, tai aikuisia. Ehdottoman itsenäisiä ja itsevarmoja. Kierrämme maailmaa, opiskelemme niissä oikeissa paikoissa, ja aloilla. Rakastumme. Rakastumme.


Sekä suomenkielisessä äänikirjassa ja näytelmässä en pidä tästä alun, ja toistuvastikin, uhkauskohtauksesta, jossa kaislikossa suhisee, mutta siellä oikeasti voi olla joku tiiraamassa. Tai haulikko selässä. Eikä pelkästään viattomia linturaukkoja ampumassa.

Vai onko häntä olemassakaan.

Osiltaan tämä, lapsuudenkuvauksena, on kuin vanhasta kotimaisesta elokuvasta, jossa on päähenkilö, köyhempi tai keskiluokkainen pikku pikku torpassa, onnellisena. Ja toisaalta rikas, rikas poika suuresta, suuresta kartanosta.

Yleensä köyhä tai ainakin alempiarvoismpi nainen rakastuu rikkaaseen mieheen. Joka on tekeytynyt köyhäksi jostain syystä, tai väärinkäsityksen vuoksi.

No tätä kuviota emme tarinassa näe, mutta jotenkin tuo narraatio kulkee rinnalla. Miksi kulisseja, kultaisia kulisseja pitää pitää pystyssä.

Miksi mielenterveyden ongelmat piilotetaan. Miksi aina tärkeintä on raha, onnistuminen, menestyminen, itsevarmuus, leuhkuus, kovaäänisyys. Että on millä mällätä.

Miksi menestymisestä pitää valehdella.

Minulle tuli ihan uutena asiana, etteivät kaikki suomenruotsalaiset ole bättre folk, rikkaita, joista Kristiina Halkola laulaa päivänvarjon alla. Lahtareita, valkoisia. Ei.

Koska Kjell Westö oli puhumassa Kalliossa, pinkissä työväenopistossa, Opistotalolla. Kun aiheena oli Suomen luokkasota. Sisällissota 1918.

Myös Pohjanmaalla oli köyhiä suomenruotsalaisia, jotka eivät olleet lahtareita, valkoisia. Tämä teos ei tietenkään kerro sisällissodasta. Ei ainakaan vuodesta 1918.

Mutta on tässäkin kaksi luokkaa, se ökyilyn luokka, jolla on mitä mällätä. Ja sitten se normaali perhe.

Timo Tuominen joka on oikeasti komea kuten Dracula näytelmässä, ja karismaattinen laulaja ja tulkitsija kun vetää Jacques Brellin piisejä, joita itse suomentaa. Tai muuttaa turuksi... Tutuksi.

Tässä Timo on, ehkä luotettava, ehkä epäluotettava kertoja. Hän on aika lussakka, hieman lysähtänyt, ja henkisesti osin harmaa mies. Suuri kirjailija. Tai ainakin hänen mestariteoksensa. Tai se kuuluisin kirjansa vainoaa häntä koko ajan.

Kovasti se kuulostaa Kjell Westön aiemmalta romaanilta Leijat Helsingin yllä... Tässä / tällä on hyvä leikitellä. Sekä äänikirjassa että näytelmässä. Tasoilla. Ironialla.

Päähenkilö Timo on ikäisensä näyttämöllä, jossa esiintyy, on myös hänen nuorempi versionsa, jota näyttelee Pyry Nikkilä. Lavalla näemme kaksi päähenkilöä, nuorena ja vanhana. Ennen ja nyt. On kyse todellakin kuumasta päivästä. Intohimon ja rakkauden kohdetta Stellaa näyttelee Annika Poijärvi, joka on läsnä aina nuorena ja kauniina.


Tässä esityksessä Juha Variksen roolin Alex näyttelikin ohjaaja Juhana von Bagh, loppuosin plari kädessä. Ei siinä mitään, se oli jännittävämpi näkemiskerta. Ettei esitystä, loppuunmyytyä esitystä peruttu, vaan ohjaaja, joka kässärin täysin tunsi, paikkasi. Hän oli ilkeämpi ja uhkaavampi Alex. Ehkä.


Kun toisessa osassa Timo / Kjell / minä on lavalla, niin lava onkin lavastettu osin backstageksi, takahuoneeksi, josta livahdetaan näyttämölle, jota emme näe kuin oviaukosta, ja vääristävien peilien kautta. Tässä Timo / Kjell on koominen, hän tyrkyttää koko henkilökunnalle kirjojaan ja naisnäyttelijälle kukkiaan.

Ja hän pyörii jaloissa, hänen kirjaröykkiönsä ovat tiellä, kun näyttelijöiden pitää vaihtaa peruukit ja vaatetukset seuraavaan kohtaukseen. Hän ei käyttäydy ammattimaisesti.

Se on miltei slapstickiä, hidasta sellaista, jossa puhallettava uima-allas (tai vene) ja puhallettu delfiini ovat liian isoja oviaukosta mahtuviksi, ja niillä sivutaan.

Olemme kulisseissa, ja käymme marginaalin ulkopuolella, kun yht äkkiä Stella onkin Stella ja ravintolassa. Hahmoista Boa on miltei ylinäytelty, yrneä pönöttävä suomen keisari. Vanha kartanonherra. Mutta hän on upea hahmo. Jota katsoo arvokkaissa antiikkikehyksistä, muttei välttämättä halua sukujuhliin sadistin töitä harjoittamaan.

Dekadenttia. Dekadenttia boaa näyttelevä uusi tuttavuus omistaa kauniin kehonkielen, tanssijan liikkumisen, joka vaikuttaa vaivattomalta.

Kuka pitää housuja, kuka varastaa viikset, kuka ottaa tilan, patriarkaatin murskaus, tai patriarkkaatin elitistin silinteri, kävelykepin anastaminen - kuten Stella tekee. Kohtaus kultaisessa kartanossa on hieno. Tarkka ja kliseinen.

Mitä kaikkea sadismia tapahtuu kristallikruunujen alla. Miten tämä kaikki liittyy, soveltuu 1980-luvun ökyilyyn, ja juppiaikaan.

On vanhaa rahaa ja sitten näitä itsekkäitä pösilöitä, jotka paskaa puhumalla, ja työläisen selkärankaa repien tekevät, tahkovat rahaa, osinkoja, nostavat asumisen hintaa. Ja aiheuttavat tulevan laman. 

Koreografiat erityisesti seksuaalisissa ja eroottisissa kohtauksissa, ja muissa mullistuksissa jäävät mieleen. Ja herättävät kyselyitä.

Mikä on kirjailijan rooli näytelmässä. Alku, mikä jää hämärään. Menneisyys joka vainoaa.

Onko lavalla läsnä menneisyys ja nykyisyys. Onko esityksessä aikuinen ja nuori päähenkilönä. Yhtä aikaa.

Vai onko se kirjailija, joka tirkistelee, ottaa tuntemiltaan ihmisiltä tarinat. Kirjoittaa ne kaikkien luettaviksi.

Kirjailija / näyttelijä joka pyörii jaloissa kulisseissa, suurine luuloineen ja egoineen. Ja samalla hauraine egoineen.

Takaperoisesti olemme näyttämön takana. Vaikka olemme näyttämön edessä. On koreaa, Yksi kustavilainen tuoli. Tai useampikin. Kultaa. Kultaisempaa. Luksusta. Samalla hyvää ja huonoa makua. Kasaria.

STOD-esityshaasteessa, ja senkin ulkopuolella:
Visuaalisuus, kotim. romaani, roolihenkilöinä lapsia, Helsinki mainitaan ja tietysti rakastutaan. Komealla koreografialla Ravelin ja Rabellin bolerossa, ja uima-altaassa








 sosialistisesta mediastani:

Bloggariklubilla vieraana helmikuussa Paavo Westerberg ja myyttinen Sinivalas, joka löytyy myös olohuoneesta, tarpeeksi dramaattisesta [p]erheestä...

Bloggariklubilla tarjoiluja 4.3. ja tyyni Aleksis Kivi akkunassa ja valokuvissa. Kohti Sinivalas näytelmän ensi-iltaa... Istuimme siis iltapalan äärellä ja kuuntelimme puheita, ja valmistauduimme ensi-iltaan.

Bloggariklubilla vieraana myös Paavo Westerberg Tuolloin oli 12. helmikuuta. ja myyttinen Sinivalas, joka löytyy myös olohuoneesta, tarpeeksi dramaattisesta [p]erheestä... Haen tämän tekstin joskus jostain.






 sosialistisesta mediastani:


Sinivalas enskarissa 04.03.2020 Minua ei ollenkaan haittaa jos teatteri, elokuva, performanssi ja rock-konsertti lähenevät toisiaan.

Kansallisteatterissa ensi-illassa. Minua ei ollenkaan haittaa jos teatteri, elokuva, performanssi ja rock-konsertti lähenevät toisiaan.  Westerbergin Sinivalas esityksen ruudut tasa-arvoistavat kaikille näkyvän näyttämötoiminnan piippuhyllylle ja perähikiälle asti.

Elena Leeve on Ultra Bra -sadetakissaan merenpärskeinen Greta T ja Tove J. Hän lukee Klaus Kinskin erotomaanista elämänkertaa. Eero Aho on ihku, vaikken kyllä ottaisi mökkiäni sutimaan miranolilla. Kun se voisi kestää piiiitkään. Mikä ettei. Sinivalas Kansallisteatterissa 4.3.2020.

Bingo. Sinivalas sai STOD-esityshaasteessa monenmonta sinistä pallukkaa. Bosch- ja Francis Bacon-tyyppisten rajausten triptyykkien mukaan tapahtumat videonäytöillä vois lisätä myös Helmetin elokuvahaasteeseen.

Seuralaiseni oli käynyt katsomassa aiemmin pallopää- ja miekkavalaita Lofooteilla, kolmen sukupolven poppoona ihailivat kun meri oli vielä meri, ja valaat valaita. Hän muisti, mitä ääntä valaat pitivät. Hän ei ollut käynyt Kansallisteatterissa yli 20 vuoteen.







sosialistisesta mediastani:



Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Paavo Westerbergin Sinivalas Kansallisteatterin ensi-illassa 04.03.2020. Elena Leeve on UltraBra-sadetakissaan merenpärskeinen Greta T ja Tove J. Hän lukee Klaus Kinskin erotomaanista elämänkertaa. Eero Aho on ihku, vaikken kyllä ottaisi mökkiäni sutimaan miranolilla. Kun se voisi kestää piiiitkään. Mikä ettei. #sinivalas 🐳 🐳 🐳 🐳 🐳 bingo. Stod-esityshaasteessa tuli monta sinistä pisaraa. Bosch ja Francis Bacon-tyyppisten rajausten triptyykkien mukaan tapahtumat videonäytöillä vois lisätä myös #helmetelokuvahaaste |seen. Minua ei ollenkaa haittaa jos teatteri, elokuva, performanssi ja rock-konsertti lähenevät toisiaan. Westerbergin Sinivalaan esityksen ruudut tasa-arvoistavat kaikille näkyvän näyttämötoiminnan piippuhyllylle ja perähikiälle asti. @kansallisteatteri #kansallisteatteri #teatterissa #teatteri #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #finnishplays #theatresofFinland #teatterivuoteni2020 #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 #helmetelokuvahaaste2020 #stodesityshaaste2020 #stodesityshaaste #teatterivuoteni #PaavoWesterberg #EeroAho #elenaLeeve @ahoeero.
Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Meidän muisti toimii tiettyyn rajaan asti, sitten historiantutkijat jatkaa. Paavo Westerberg ja näytelmä Sinivalas Lavaklubilla 03.03.2020

Tekijöt esiin! tapahtumassa Taina West haastattelee Paavo Westerbergiä Lavaklubilla 03.03.2020 tuoreen näytelmän Sinivalaan osalta. Paavo Westerbergin Sinivalas:

Meidän muisti toimii tiettyyn rajaan asti, sitten historiantutkijat jatkaa.

Luovuuteen kotona kannustettu, isä teki töitä kotona. Äiti historiantutkija. Kirjoituskoneaika, kone kun naputti, eli toi rahaa kotiin.

Miten sietää kuolevaisuutta, miten selvitä? Kirjoittaminen jeesaa, vaikka yksinäistä itse tapahtuma. Kontaktinkokemus suuri. Yhteyttävä.

Mitä on olla kotikirjailija Kansiksessa. Luottonäyttelijät. Pakan sekoittaminen. Roolittaa rohkeasti. Tietyn kieliopin luominen. Mametin ohjaajan erhe kun euroimigrantti on tulossa Amerikkaan laivaan kannella, ja on aaltoliikettä, 1800-luvulla, imigrantti niiaa mukana, ja luulee, että aiheuttaa liikkeen. Rock the boat.

Dialogista, ja toisista ihmisistä kaikki lähtee. Luottonäyttelijät tekevät Westerbergistä paremman taiteilijan, rohkeamman. Kohtaaminen, rehellisyys ja oman persoonan peliin laittaminen, siitä tulee hyvä ohjaaja. Toimin teoksen ehdoilla.

Leffat. Paha maa ja valkea kaupunki palkittu Viulisti. Miksi juuri Viulisti päähenkilö? Käsikirjoittaja halusi, käsitellä valtaa taiteen miljöössä, taiteen maailmassa. Viulunsoitto suuri harjoittelu. Visuaalisesti hieno, sävellykset. Käsittelee luopumisesta, ammatista luopuminen, onnettomuuden jälkeen. Kaksi sormea ei toimi enää. Olavi Uusivirta opetteli soittamaan. Pitkä harjoitusaika, puoli vuotta. Myös tehtiin kunnianhimoisesti. Kunnianhimo oli myös yksi teema.

Lapsuuden ihanneammatit?
Yksityisetsivä, luonnonsuojelija ja divarinpitävä.

Oletko nähnyt valaita. En, vain delfiinejä.

Sinivalaan sydän on ison auton kokoinen. 1964 rauhoitettu Mutta ällöt maat tappavat sinivalaita. Muka tieteellisistä syistä.

Sinivalas olohuoneessa. Perhe mahtailee traumoillaan. Suuria, valtavia traumoja. Muuttumisen pelko. 1800-luvun lopussa mies ehkä pelastautui valaan vatsasta.

Valaat ovat valtavia hiilinieluja. Mitä jos sinulta vietäisiin xx

Suuri kiitollisuus tehdä mitä tykkää. Toisaalta haave vapaaksi siitä. Eräoppaana. Vaikka omassa työssä vapaus. Identiteetti, joka ei olisi ulkoiseen. Ei lappuja. Ei määrittelyjä.

Mitä muita sulla on ollut ammatteja? Rahalähetti. Rahan kuljettava, kun edellinen oli kavaltanut.

Isän isä keksi Elannon nimen. Vau.

© Satu Ylavaara Photography 2020



Tässä upotettuna tuo haastattelu Kansallisteatron fb_sivulta:








© Satu Ylavaara Photography 2020
Paavo Westerberg ja Sinivalas, hyvät puheet paremmalla äänellä ja kokonaisuutena Kansiksen fb:ssä. Huomenna enskari, kantaesitys ja muuta juhlittavaa #kansallisteatteri2020 pic.twitter.com/DQ1upELU8o — Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) March 3, 2020

torstai 12. maaliskuuta 2020

Tervetuloa kieli- ja verikylpyyn Jätkäsaaren ja Helsingööriin. Jotain mätää on Teneriffalla eli HAMLET ALL INCLUSIVE esitys Viirus teatterissa

Teatteri Viirus Tervetuloa kieli- ja verikylpyyn Jätkäsaaren ja Helsingööriin. Jotain mätää on Teneriffalla eli HAMLET ALL INCLUSIVE esitys Viirus teatterissa 10.03.2020 .

Minulla ei ole mitään vastaan vähäpukeisia miehiä periodiasuissa, varsinkin paitahihasillaan, ja kalpeissa alusvaatteissa, ja tiukoissa polvisukissa. Ja borstaamassa polvillaan punaista samettista, pölyistä, loputtoman pitkää esirippua. Heitä esittää Oskar Pöysti ja Martin Bahne.

Kun Roman Polanski esittää Vampyyrintappajat - anteeksi hampaanne oivat niskassani -elokuvassa krouvin piian uhkea miehusta hinkkien, siis eh, hinkaten lattialla polvillaan rytmikkäästi, kuuraten, se on miehen katse, ohjaajan, kuvaajan, käsikirjoittajan katse.

Niin onko tässä naisen katse, toisen katse? Katseen kohteen saa valita, samoin tulkinnan? 

Verenpunaiset samettiverhot muuntuvat veriaalloiksi ja saavat aatokset toiseen hotelliin, Overlookiin, teoksessa Hohto. Myös se yks Budapest Hotel tulee mieleen piccolosta, mutta se häipyy. Ehkä jokin episodielokuva myös, jossa Tim Roth ei hymyillyt. Kaikki äitini hotellit?

Ei kyllä tämä pelaa aivan omassa sarjassaan.

Onko Fortinbras Femme vai Butch?

Niin tässä Hamletissa itse Hamlet uupuu kokonaan. Ehkä.

Hurja on Norjan prinsessa ja Norjan armeijan kenraali Fortinbras, ( huikea huikea Iida Kuningas) jonka kohtalo käy hyvinkin yksiin Viljami Säkinperän alkuperäisteoksen päähenkilön kanssa. Hamlet. Ovatko he yks ja sama. Peilikuvia. Vaan täysin vastakkaisia. Järkevä ja kylmänrauhallinen toimintatyyppi. Vastassaan heikko ja hullu kuningas/prinssi, joka vatvaa ja veivaa. Vaiko heijastuksena.

Notkuva noutopöytä. Orgiat, muttei ryppyotsaiset. Kaikilla mausteilla. All inclusive -matkoihin kuuluu kaikki: matkat, lennot, aamiaiset, illalliset. Joskus juomatkin. Viiruksen Hamlet on runsaudensarvi, barokkinen. Onko ne Bacchuksen pidot? Siksikö Polonius nauraa?

Näemme, koemme monenlaista metamorfoosia. Ja opimme kieliä - mm kiinaa ja tanskaa. Olemme kielikylvyssä, ja samalla verikylvyssä. Minulle käy kumpikin. Verinen tarina.

Missä olemme, olemmeko Teneriffalla, vai Helsingissä, vaiko Jätkäsaaressa? Itse näytelmän henkilötkään eivät tiedä koko aikaa vastausta.

Tarvitseeko sitä tietää? Mikä on tämän näytelmän flow?

Useampia kerroksia ja kalvoja on olanyliheittimessä.

Miksi Polonius nauraa?

Näemme lavan, se sijaitsee kahden katsomon välissä, keskilattialla, keskipakoisvoimalla. Yhdellä seinällä on videoruutu, jossa näkyy mitä kulisseissa, ja marginaalissa tapahtuu. Jotain mätää Tanskanmaalla, tai siis Jätkäsaaressa, sen hotellihuoneissa, käytävillä, avaimenrei'issä.

Niitä kaikkia kuvaa haudasta noussut Hamletin isä tai siis Fortinbras'n äiti (Jonna Järnefelt), joka ottaa videokamera, ja tallentaa sillä kaiken. Tai ei tallenna, vaan kuvaa, ja lähettää samaan aikaan valkokankaalle. Livekuvaa. Elävää kuvaa. Vaikka on kuollut. Ehkä.

Olemme keskellä huonoa makua, sillä oikein pröystäillään. Junttitouhua. Kuninkaallisia. Samaan aikaan pyörii Keihäsmatkat, Doctor Who, ja Paratiisi televisiossa. Matkoja ja jäämisiä. Menneeseen, tulevaan.

Toisaalta harvoin näkee niin pitkää ja anarkistista monologia nimeltä vihaan kuninkaallisia. Sen pitää Oskar Pöysti.

Alun suomenkielinen laulu kuolleelle veljelleni toi mieleen kesäisen Suokin, eli Suomenlinnan, eli Viaporin, jossa entisissä punavankien vankiselleissä oli näyttely Ääniä kuoleman porstuassa, jossa oli todella ahdistavaa käydä, pienet likaiset kuumat vankisellit. Se oli kuten taidemuseossa näyttely, johon kävellään sisään, ja kaiuttimissa kuuluu punavankien, syyttömien nuorten ihmisten tuskaa, ääniä, ja lauluja.* Yksi ääninäyttelijöistä oli Martin Bahne, joka tekee tässä Claudiuksen roolista tosi ällöttävän.

Mutta niinhän ne hyvät näyttelijät tekevätkin.

*" Yle Svenska Radioteaternin aikamatkan Ääniä kuoleman porstuasta myötä Suomenlinnan kuolemaantuomittujen vankisellit avautuIvat vuosikymmenien jälkeen " MyHelsinki 14.04.2018

Näemme ällötyksiä, kuten esim minä Claudius ilmeisesti tumputtaa. Tai sitten hän vimmatusti yrittää poistaa tahraa. Shortseistaan.

Samainen Claudius on uusi kuningas, kun veljensä vaimon nai. Vaimo ei ole mikään heiverö rukkanen, vaan taatusti tietää, mitä peliä pelaa. Äklö on kohtaus jossa vaimo puristaa miehensä finniä. Intiimiä.

Vaimoa, teräksistä Gertrudea näyttelee Tiina Weckström, joka on tuttu teatterista, ja myös Hella Wuolijoen pääroolista elokuvassa.

HAN HON HEN. HÄN.

Onko minun sukupuolellani väliä. Kuuluuko sukupuoleni kenellekään.

Miksi aina niitä äijien tarinoita.

No tässä on taatusti naisten tarinoita, väkivaltaisia tarinoita, kiihkeitä tarinoita.

Roolit on todellakin käännetty, mutta luonnollisesti. Ja luonnottomasti. Onko takit käännetty. Näemmekö sileän silkkivuoren.

En tarkoita poliittista takinkääntöä, vaan kuten ihmissusi käärii nahkansa. Vaikkei tässä yliluonnollisia elementtejä ole. Paitsi henget, kummitukset. Ehkä.

Tämä on kovaääninen, värikäs ja surrealistinen SHOW.

Spagetti-kohtauksessa näin yhtymäkohtia Luis Buñuelin elokuvaan Kulta-aika- sanan kummassakin merkityksessä. Ruualla ei leikitä eikä mässäillä, mutta sillä sotketaan. Varsinkin valkokankaan lähikuvat varpaista toivat Buñuelin mieleen. Tosin paljon siinä olisi sellaista, josta Tarantino tykkäisi. Fetisismiä. Naisen paljaat varpaat. Kirkkaanpunaista kynsilakkaa.

Surrealismia.

Anna Odellin elokuvien ja tarinoiden lavastus tulee mieleen, vaikka tyylilaji on toinen. Lännä X&Y.
Jotain de Sadea ja Pasoliniakin tässä on. Ehkä.

Tämä on buffet näytelmä - ja elokuva.

Minua ei haittaa, kun nykyteatterissa käytetään videota. Mitä tapahtuu Teneriffalla - se myös jää Teneriffalle. Emme näe lavalla hotellivieraiden huoneita, ne ovat nurkan takana, minne ei ole näköyhteyttä. Mutta niissä on ikkunat ja ruusut ikkunalaudoilla, joiden läpi kuvaaja kuvaa, intiimiä taisteluita, ja muita. Kohtauksia. Muoviruusut ovat feikkejä.

Mikä raja ylitetään kun mennään tuonne toiselle puolelle. Siellä on kirkas valo, sininen valo tai sitten punavihreä hurja valo, joka muistuttaa Cormanin Techicolour-kauhua. Mennäänkö kielletylle alueelle, alitajuntaan, pimeämmälle puolelle, tuonelaan?

Yhtenä hetkenä näytelmän henkilö ei tiedä, onko Teneriffalla vai Helsingörissä. Vaiko vaihtoehtoisessa maailmassa.

Onko tämä buñuelmaista porvariston ja huonon maun kritiikkiä.

Pitääkö Game of Thrones -kirja/sarja mainita kun puhe on vallasta, vallankäytöstä taiteessa.

Väkivallasta ja verestä. Näemme kuinka verta suihkutetaan, ja sitten pursutetaan, mutta silti tunnelma, ja näytteleminen on aitoa.

Kuollut äiti/isä kummittelee videokamera kourassa. Hän tallentaa, lähettää. Rajaa, tarkentaa ja valitsee.

Meille.

Hamlet all inclusive:n.



Neljä veriämpäriä. Tai neljä drinkkiä. ****

Olen viime vuosina nähnyt Turun kaupunginteatterin Paavo Westerbergin Hamletin, Q-teatterin Prinsessa Hamletin ja KOM-teatterin Hamletinkoneen. Kyllä siinä vääntöä riittää.

Näin tämän vapaalipulla 10.03.2020, kiitos siitä. Ja kylvystä.



Näin tämän myös omalla rahalla aiemmin:

26.2. Groteski, hauska, verinen ja jännittävä. Äänimaailmassa kauhuromanttiikkaa, vieraantuneisuutta ja kauhua. Nami nami. Hotellivieraiden käytös irstasta, iloista, ilkeää. Paljon tiirailua ja salakuvausta. Ja kaikki on vielä kesken ja näkemättä... # #välitaukotviitti

Martin Bahne teki teki inhan roolin, ei aluksi, eikä lopuksi, vaan siinä välivaiheessa. Mitä me oikeastaan haluamme tirkistellä, salakuvata ja kadehtia ökyelämästä?

Oskari Pöysti, Martin Bahne ja Iida Kuningas ovat triona ja erikseen sellainen kombinaatio ja triangeli. Muodonmuutoksineen. Paljon sattuu ja tapahtuu myös kulisseissa ja rivien välissä. Kulissien takaiset toiminnot, jotka eivät näy katsomoon, on siirretty suurelle viideo näytölle, jolle tulee reaalikuvaa.

Anna Odellin elokuvien ja tarinoiden lavastus tulee mieleen, vaikka tyylilaji on toinen.

Jotain de Sadea ja Pasoliniakin tässä on. Bunuelin Kulta-aika tuli mieleen tästä spaghetti-fetissistä. Hyviä aineksia, kolme tuntia ja vartti näytelmää. Merchandisena voisivat myydä myös muovisandaaleita...

Viljami Säkinperään eli Shakespeareen kuuluu kunnon veriset kekkerit ja syyllisyyden humisevat aaveet. Se miten veri tuotetaan, on nerokasta. Muutenkin mukava seurata ja jännittävä. Vaikka tietäisi kupletin juanen. Mutta missä Hamlet luuraa?



 kuvaaja: Ernest Protasiewicz




Tekijäloota:


Alkuperäisteksti William Shakespeare
Ohjaus ja dramatisointi Jakob Öhrman

Näyttämöllä Martin Bahne, Jonna Järnefelt, Iida Kuningas, Oskar Pöysti, Jessica Raita, Tiina Weckström, Heikki Turppo sekä Mika Mattson, Walter Öhman, Rebecca Nordman, Melina von Kraemer och Wilanda Verdecia Studentteaternista.

Lavastus Lasse Idman
Äänisuunnittelu Kristian Ekholm
Valosuunnittelu Ada Halonen


Taustaa Viiruksen sivulta: 


"Hamlet All Inclusive


VAROITUS: Esityksessä käytetään teatterisavua, voimakkaita valo- ja ääniefektejä, pyroteknisiä paukkuja sekä tekoverta.

Hamlet goes Teneriffa.

Maailman kuuluisimmasta näytelmästä Hamletista leikataan lähestulkoon aina yksi keskeinen hahmo pois. Hän on Fortinbras, Norjan prinssi. Fortinbrasin kohtalo on rinnakkainen Hamletin kohtalolle. Hamlet All Inclusivessa Fortinbras on 30-vuotias nainen ja Norjan armeijan kenraali.

Hamletilla ja Fortinbrasilla on paljon yhteistä: Molempien isät on murhattu, molempien setä anastaa kruunun menemällä naimisiin äidin kanssa. Molemmat kostavat vanhempansa murhan. Hamlet All Inclusivessa samankaltaisuudet eivät jää vain Hamletiin ja Fortinbrasiin – kaikki hahmot löytävän peilikuvansa jostakusta toisesta.

Hamlet All Inclusive tapahtuu Teneriffalla all inclusive -hotellissa, jonne Fortinbras on tullut perheensä kanssa suremaan kuollutta Norjan kuningatarta ja samalla juhlimaan uutta kuninkaallista avioparia. Hotellin baarissa Fortinbras tapaa teatteriryhmän, joka on juuri saapunut Helsingöristä. Fortinbrasin pyynnöstä teatteriryhmä kertoo hänelle ja hänen perheelleen kaiken mitä he ovat nähneet ja kokeneet Tanskan hovissa, jota johtaa hulluksi tullut prinssi Hamlet.

Hamlet esitetään usein analysoivana henkilönä, joka jahkailee jahkailemasta päästyään kostoa isänsä puolesta. Hänen peilikuvansa, prinsessa Fortinbras puolestaan ​​valitsee päinvastaisen tien: hän on suoran toiminnan ihminen.


Miltä tuntuu katsoa teatteriesitystä, jonka roolit, kohtaukset, konfliktit ja teemat ovat kuin suoraan omasta elämästä? Miltä tuntuu nähdä vääristynyt peilikuva omasta itsestään ja todellisuudesta?

Hamlet All Inclusive on tyylilajiltaan groteski, runollinen ja täynnä mustaa huumoria. Koston, vallan, häpeän ja (epä)onnen teemoja tukevat yhtenäinen äänimaailma ja runsas livevideon käyttö. "




Sosialisessa mediassani:


STOD-esityshaasteen pallukat:







Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Jotain mättää Teneriffalla eli HAMLET ALL INCLUSIVE Teater Viiruksessa 26.2. Groteski, hauska, verinen ja jännittävä. Äänimaailmassa kauhuromanttiikkaa, vieraantuneisuutta ja kauhua. Nami nami 😋. Hotellivieraiden käytös irstasta, iloista, ilkeää. Paljon tiirailua ja salakuvausta. Ja kaikki on vielä kesken ja näkemättä... #hamlet #hamletallinclusive @teaterviirus #theaterViirus #theaterViirus #välitaukotviitti #teatterivuoteni2020 #teatterivuoteni #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 #teatteri #theater #teatterissa kyllä @bahne_martin teki teki inhan roolin, ei aluksi, eikä lopuksi, vaan siinä välivaiheessa. Mitä me oikeastaan haluamme tirkistellä, salakuvata ja kadehtia ökyelämästä? Oskari Pöysti, Martin Bahne ja Iida Kuningas ovat triona ja erikseen sellainen kombinaatio ja triangeli. Muodonmuutoksineen. Paljon sattuu ja tapahtuu myös kulisseissa ja rivien välissä. Kulissien takaiset toiminnot, jotka eivät näy katsomoon, on siirretty suurelle viideo näytölle, jolle tulee reaalikuvaa. Anna Odellin elokuvien ja tarinoiden lavastus tulee mieleen, vaikka tyylilaji on toinen. Jotain de Sadea ja Pasoliniakin tässä on. Bunuelin Kulta-aika tuli mieleen tästä 🍝fetissistä. Hyviä aineksia, kolme tuntia ja vartti näytelmää. Merchandisena voisivat myydä myös muovisandaaleita... Viljami Säkinperään eli Shakespeareen kuuluu kunnon veriset kekkerit ja syyllisyyden humisevat aaveet. Se miten veri tuotetaan, on nerokasta. Muutenkin mukava seurata ja jännittävä. Vaikka tietäisi kupletin juanen. Mutta missä Hamlet luuraa?
Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu