Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

torstai 12. maaliskuuta 2020

Tervetuloa kieli- ja verikylpyyn Jätkäsaaren ja Helsingööriin. Jotain mätää on Teneriffalla eli HAMLET ALL INCLUSIVE esitys Viirus teatterissa

Teatteri Viirus Tervetuloa kieli- ja verikylpyyn Jätkäsaaren ja Helsingööriin. Jotain mätää on Teneriffalla eli HAMLET ALL INCLUSIVE esitys Viirus teatterissa 10.03.2020 .

Minulla ei ole mitään vastaan vähäpukeisia miehiä periodiasuissa, varsinkin paitahihasillaan, ja kalpeissa alusvaatteissa, ja tiukoissa polvisukissa. Ja borstaamassa polvillaan punaista samettista, pölyistä, loputtoman pitkää esirippua. Heitä esittää Oskar Pöysti ja Martin Bahne.

Kun Roman Polanski esittää Vampyyrintappajat - anteeksi hampaanne oivat niskassani -elokuvassa krouvin piian uhkea miehusta hinkkien, siis eh, hinkaten lattialla polvillaan rytmikkäästi, kuuraten, se on miehen katse, ohjaajan, kuvaajan, käsikirjoittajan katse.

Niin onko tässä naisen katse, toisen katse? Katseen kohteen saa valita, samoin tulkinnan? 

Verenpunaiset samettiverhot muuntuvat veriaalloiksi ja saavat aatokset toiseen hotelliin, Overlookiin, teoksessa Hohto. Myös se yks Budapest Hotel tulee mieleen piccolosta, mutta se häipyy. Ehkä jokin episodielokuva myös, jossa Tim Roth ei hymyillyt. Kaikki äitini hotellit?

Ei kyllä tämä pelaa aivan omassa sarjassaan.

Onko Fortinbras Femme vai Butch?

Niin tässä Hamletissa itse Hamlet uupuu kokonaan. Ehkä.

Hurja on Norjan prinsessa ja Norjan armeijan kenraali Fortinbras, ( huikea huikea Iida Kuningas) jonka kohtalo käy hyvinkin yksiin Viljami Säkinperän alkuperäisteoksen päähenkilön kanssa. Hamlet. Ovatko he yks ja sama. Peilikuvia. Vaan täysin vastakkaisia. Järkevä ja kylmänrauhallinen toimintatyyppi. Vastassaan heikko ja hullu kuningas/prinssi, joka vatvaa ja veivaa. Vaiko heijastuksena.

Notkuva noutopöytä. Orgiat, muttei ryppyotsaiset. Kaikilla mausteilla. All inclusive -matkoihin kuuluu kaikki: matkat, lennot, aamiaiset, illalliset. Joskus juomatkin. Viiruksen Hamlet on runsaudensarvi, barokkinen. Onko ne Bacchuksen pidot? Siksikö Polonius nauraa?

Näemme, koemme monenlaista metamorfoosia. Ja opimme kieliä - mm kiinaa ja tanskaa. Olemme kielikylvyssä, ja samalla verikylvyssä. Minulle käy kumpikin. Verinen tarina.

Missä olemme, olemmeko Teneriffalla, vai Helsingissä, vaiko Jätkäsaaressa? Itse näytelmän henkilötkään eivät tiedä koko aikaa vastausta.

Tarvitseeko sitä tietää? Mikä on tämän näytelmän flow?

Useampia kerroksia ja kalvoja on olanyliheittimessä.

Miksi Polonius nauraa?

Näemme lavan, se sijaitsee kahden katsomon välissä, keskilattialla, keskipakoisvoimalla. Yhdellä seinällä on videoruutu, jossa näkyy mitä kulisseissa, ja marginaalissa tapahtuu. Jotain mätää Tanskanmaalla, tai siis Jätkäsaaressa, sen hotellihuoneissa, käytävillä, avaimenrei'issä.

Niitä kaikkia kuvaa haudasta noussut Hamletin isä tai siis Fortinbras'n äiti (Jonna Järnefelt), joka ottaa videokamera, ja tallentaa sillä kaiken. Tai ei tallenna, vaan kuvaa, ja lähettää samaan aikaan valkokankaalle. Livekuvaa. Elävää kuvaa. Vaikka on kuollut. Ehkä.

Olemme keskellä huonoa makua, sillä oikein pröystäillään. Junttitouhua. Kuninkaallisia. Samaan aikaan pyörii Keihäsmatkat, Doctor Who, ja Paratiisi televisiossa. Matkoja ja jäämisiä. Menneeseen, tulevaan.

Toisaalta harvoin näkee niin pitkää ja anarkistista monologia nimeltä vihaan kuninkaallisia. Sen pitää Oskar Pöysti.

Alun suomenkielinen laulu kuolleelle veljelleni toi mieleen kesäisen Suokin, eli Suomenlinnan, eli Viaporin, jossa entisissä punavankien vankiselleissä oli näyttely Ääniä kuoleman porstuassa, jossa oli todella ahdistavaa käydä, pienet likaiset kuumat vankisellit. Se oli kuten taidemuseossa näyttely, johon kävellään sisään, ja kaiuttimissa kuuluu punavankien, syyttömien nuorten ihmisten tuskaa, ääniä, ja lauluja.* Yksi ääninäyttelijöistä oli Martin Bahne, joka tekee tässä Claudiuksen roolista tosi ällöttävän.

Mutta niinhän ne hyvät näyttelijät tekevätkin.

*" Yle Svenska Radioteaternin aikamatkan Ääniä kuoleman porstuasta myötä Suomenlinnan kuolemaantuomittujen vankisellit avautuIvat vuosikymmenien jälkeen " MyHelsinki 14.04.2018

Näemme ällötyksiä, kuten esim minä Claudius ilmeisesti tumputtaa. Tai sitten hän vimmatusti yrittää poistaa tahraa. Shortseistaan.

Samainen Claudius on uusi kuningas, kun veljensä vaimon nai. Vaimo ei ole mikään heiverö rukkanen, vaan taatusti tietää, mitä peliä pelaa. Äklö on kohtaus jossa vaimo puristaa miehensä finniä. Intiimiä.

Vaimoa, teräksistä Gertrudea näyttelee Tiina Weckström, joka on tuttu teatterista, ja myös Hella Wuolijoen pääroolista elokuvassa.

HAN HON HEN. HÄN.

Onko minun sukupuolellani väliä. Kuuluuko sukupuoleni kenellekään.

Miksi aina niitä äijien tarinoita.

No tässä on taatusti naisten tarinoita, väkivaltaisia tarinoita, kiihkeitä tarinoita.

Roolit on todellakin käännetty, mutta luonnollisesti. Ja luonnottomasti. Onko takit käännetty. Näemmekö sileän silkkivuoren.

En tarkoita poliittista takinkääntöä, vaan kuten ihmissusi käärii nahkansa. Vaikkei tässä yliluonnollisia elementtejä ole. Paitsi henget, kummitukset. Ehkä.

Tämä on kovaääninen, värikäs ja surrealistinen SHOW.

Spagetti-kohtauksessa näin yhtymäkohtia Luis Buñuelin elokuvaan Kulta-aika- sanan kummassakin merkityksessä. Ruualla ei leikitä eikä mässäillä, mutta sillä sotketaan. Varsinkin valkokankaan lähikuvat varpaista toivat Buñuelin mieleen. Tosin paljon siinä olisi sellaista, josta Tarantino tykkäisi. Fetisismiä. Naisen paljaat varpaat. Kirkkaanpunaista kynsilakkaa.

Surrealismia.

Anna Odellin elokuvien ja tarinoiden lavastus tulee mieleen, vaikka tyylilaji on toinen. Lännä X&Y.
Jotain de Sadea ja Pasoliniakin tässä on. Ehkä.

Tämä on buffet näytelmä - ja elokuva.

Minua ei haittaa, kun nykyteatterissa käytetään videota. Mitä tapahtuu Teneriffalla - se myös jää Teneriffalle. Emme näe lavalla hotellivieraiden huoneita, ne ovat nurkan takana, minne ei ole näköyhteyttä. Mutta niissä on ikkunat ja ruusut ikkunalaudoilla, joiden läpi kuvaaja kuvaa, intiimiä taisteluita, ja muita. Kohtauksia. Muoviruusut ovat feikkejä.

Mikä raja ylitetään kun mennään tuonne toiselle puolelle. Siellä on kirkas valo, sininen valo tai sitten punavihreä hurja valo, joka muistuttaa Cormanin Techicolour-kauhua. Mennäänkö kielletylle alueelle, alitajuntaan, pimeämmälle puolelle, tuonelaan?

Yhtenä hetkenä näytelmän henkilö ei tiedä, onko Teneriffalla vai Helsingörissä. Vaiko vaihtoehtoisessa maailmassa.

Onko tämä buñuelmaista porvariston ja huonon maun kritiikkiä.

Pitääkö Game of Thrones -kirja/sarja mainita kun puhe on vallasta, vallankäytöstä taiteessa.

Väkivallasta ja verestä. Näemme kuinka verta suihkutetaan, ja sitten pursutetaan, mutta silti tunnelma, ja näytteleminen on aitoa.

Kuollut äiti/isä kummittelee videokamera kourassa. Hän tallentaa, lähettää. Rajaa, tarkentaa ja valitsee.

Meille.

Hamlet all inclusive:n.



Neljä veriämpäriä. Tai neljä drinkkiä. ****

Olen viime vuosina nähnyt Turun kaupunginteatterin Paavo Westerbergin Hamletin, Q-teatterin Prinsessa Hamletin ja KOM-teatterin Hamletinkoneen. Kyllä siinä vääntöä riittää.

Näin tämän vapaalipulla 10.03.2020, kiitos siitä. Ja kylvystä.



Näin tämän myös omalla rahalla aiemmin:

26.2. Groteski, hauska, verinen ja jännittävä. Äänimaailmassa kauhuromanttiikkaa, vieraantuneisuutta ja kauhua. Nami nami. Hotellivieraiden käytös irstasta, iloista, ilkeää. Paljon tiirailua ja salakuvausta. Ja kaikki on vielä kesken ja näkemättä... # #välitaukotviitti

Martin Bahne teki teki inhan roolin, ei aluksi, eikä lopuksi, vaan siinä välivaiheessa. Mitä me oikeastaan haluamme tirkistellä, salakuvata ja kadehtia ökyelämästä?

Oskari Pöysti, Martin Bahne ja Iida Kuningas ovat triona ja erikseen sellainen kombinaatio ja triangeli. Muodonmuutoksineen. Paljon sattuu ja tapahtuu myös kulisseissa ja rivien välissä. Kulissien takaiset toiminnot, jotka eivät näy katsomoon, on siirretty suurelle viideo näytölle, jolle tulee reaalikuvaa.

Anna Odellin elokuvien ja tarinoiden lavastus tulee mieleen, vaikka tyylilaji on toinen.

Jotain de Sadea ja Pasoliniakin tässä on. Bunuelin Kulta-aika tuli mieleen tästä spaghetti-fetissistä. Hyviä aineksia, kolme tuntia ja vartti näytelmää. Merchandisena voisivat myydä myös muovisandaaleita...

Viljami Säkinperään eli Shakespeareen kuuluu kunnon veriset kekkerit ja syyllisyyden humisevat aaveet. Se miten veri tuotetaan, on nerokasta. Muutenkin mukava seurata ja jännittävä. Vaikka tietäisi kupletin juanen. Mutta missä Hamlet luuraa?



 kuvaaja: Ernest Protasiewicz




Tekijäloota:


Alkuperäisteksti William Shakespeare
Ohjaus ja dramatisointi Jakob Öhrman

Näyttämöllä Martin Bahne, Jonna Järnefelt, Iida Kuningas, Oskar Pöysti, Jessica Raita, Tiina Weckström, Heikki Turppo sekä Mika Mattson, Walter Öhman, Rebecca Nordman, Melina von Kraemer och Wilanda Verdecia Studentteaternista.

Lavastus Lasse Idman
Äänisuunnittelu Kristian Ekholm
Valosuunnittelu Ada Halonen


Taustaa Viiruksen sivulta: 


"Hamlet All Inclusive


VAROITUS: Esityksessä käytetään teatterisavua, voimakkaita valo- ja ääniefektejä, pyroteknisiä paukkuja sekä tekoverta.

Hamlet goes Teneriffa.

Maailman kuuluisimmasta näytelmästä Hamletista leikataan lähestulkoon aina yksi keskeinen hahmo pois. Hän on Fortinbras, Norjan prinssi. Fortinbrasin kohtalo on rinnakkainen Hamletin kohtalolle. Hamlet All Inclusivessa Fortinbras on 30-vuotias nainen ja Norjan armeijan kenraali.

Hamletilla ja Fortinbrasilla on paljon yhteistä: Molempien isät on murhattu, molempien setä anastaa kruunun menemällä naimisiin äidin kanssa. Molemmat kostavat vanhempansa murhan. Hamlet All Inclusivessa samankaltaisuudet eivät jää vain Hamletiin ja Fortinbrasiin – kaikki hahmot löytävän peilikuvansa jostakusta toisesta.

Hamlet All Inclusive tapahtuu Teneriffalla all inclusive -hotellissa, jonne Fortinbras on tullut perheensä kanssa suremaan kuollutta Norjan kuningatarta ja samalla juhlimaan uutta kuninkaallista avioparia. Hotellin baarissa Fortinbras tapaa teatteriryhmän, joka on juuri saapunut Helsingöristä. Fortinbrasin pyynnöstä teatteriryhmä kertoo hänelle ja hänen perheelleen kaiken mitä he ovat nähneet ja kokeneet Tanskan hovissa, jota johtaa hulluksi tullut prinssi Hamlet.

Hamlet esitetään usein analysoivana henkilönä, joka jahkailee jahkailemasta päästyään kostoa isänsä puolesta. Hänen peilikuvansa, prinsessa Fortinbras puolestaan ​​valitsee päinvastaisen tien: hän on suoran toiminnan ihminen.


Miltä tuntuu katsoa teatteriesitystä, jonka roolit, kohtaukset, konfliktit ja teemat ovat kuin suoraan omasta elämästä? Miltä tuntuu nähdä vääristynyt peilikuva omasta itsestään ja todellisuudesta?

Hamlet All Inclusive on tyylilajiltaan groteski, runollinen ja täynnä mustaa huumoria. Koston, vallan, häpeän ja (epä)onnen teemoja tukevat yhtenäinen äänimaailma ja runsas livevideon käyttö. "




Sosialisessa mediassani:


STOD-esityshaasteen pallukat:







Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Jotain mättää Teneriffalla eli HAMLET ALL INCLUSIVE Teater Viiruksessa 26.2. Groteski, hauska, verinen ja jännittävä. Äänimaailmassa kauhuromanttiikkaa, vieraantuneisuutta ja kauhua. Nami nami 😋. Hotellivieraiden käytös irstasta, iloista, ilkeää. Paljon tiirailua ja salakuvausta. Ja kaikki on vielä kesken ja näkemättä... #hamlet #hamletallinclusive @teaterviirus #theaterViirus #theaterViirus #välitaukotviitti #teatterivuoteni2020 #teatterivuoteni #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 #teatteri #theater #teatterissa kyllä @bahne_martin teki teki inhan roolin, ei aluksi, eikä lopuksi, vaan siinä välivaiheessa. Mitä me oikeastaan haluamme tirkistellä, salakuvata ja kadehtia ökyelämästä? Oskari Pöysti, Martin Bahne ja Iida Kuningas ovat triona ja erikseen sellainen kombinaatio ja triangeli. Muodonmuutoksineen. Paljon sattuu ja tapahtuu myös kulisseissa ja rivien välissä. Kulissien takaiset toiminnot, jotka eivät näy katsomoon, on siirretty suurelle viideo näytölle, jolle tulee reaalikuvaa. Anna Odellin elokuvien ja tarinoiden lavastus tulee mieleen, vaikka tyylilaji on toinen. Jotain de Sadea ja Pasoliniakin tässä on. Bunuelin Kulta-aika tuli mieleen tästä 🍝fetissistä. Hyviä aineksia, kolme tuntia ja vartti näytelmää. Merchandisena voisivat myydä myös muovisandaaleita... Viljami Säkinperään eli Shakespeareen kuuluu kunnon veriset kekkerit ja syyllisyyden humisevat aaveet. Se miten veri tuotetaan, on nerokasta. Muutenkin mukava seurata ja jännittävä. Vaikka tietäisi kupletin juanen. Mutta missä Hamlet luuraa?
Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Liikkis ja iikkis Pikku vampyyri Työviksessä. Kauhean hauska, jänskä ja pieteetillä tehty

Pikku vampyyri 07.03.2020 Tampereen Työväen Teatterilla. Kauhean hauska, jännittävä ja pieteetillä tehty kokonaisuus, jonne on mukava palata. Tämä esitys saisi jatkua pitkään... Sopivasti näin Lasten teatteripäivänä saavuin Eino Salmelaisen näyttämölle. Oivaltavaa lastenteatteria ja gotiikan ymmärrystä koko pläjäys. On goottilainen, kauhuromanttinen tarina, goottilainen lavastus, musta ja muunkin värinen huumori ja solidaarisuus. Kulmahampaat ovat sekä huomaamattomia ja huomattavia, että näyttelijä pystyy puhumaan suht sujuvasti, ja silti pitkät torahampaat näyttävät hyviltä. Kuten aina....

Pikku vampyyri on tuttu kirjana Angela Sommer-Bodenburgin kirjoittamana - nimensä puolesta sopisi kirjojensa aateliseksi vampyyrihahmoksi. Miksi muuten popkulttuurissa, kuten Bram Stokerin Draculan jälkeen, on nämä aateliset vampyyreitä silkeissään, sameteissaan, ja koruineen, raunioituneine linnoineen. Hyvännäköiset, kiinnostavat, latinankielen taitoiset. Kun taas folkloressa, kansantarinoissa, vampyyrit ovat köyhempiä, talonpoikia, raivokkaita, vihaisia ja multaisia. Ainakin jos on uskomista kirjaan Noidan käsikirja.

Angelan kirjassa, ja tässä näytelmässäkin, ollaan viehättävällä, tavallisella 90-luvulla. On turvallinen perhe, jolla on tutut rutiinit. Ajoissa nukkumaanmenosta ja läksyjen tekemisestä pidetään huolta. Jääkaapissa on ruokaa, kavereille annetaan mehua. Ysäriä on matkatelkkari, siis television katsominen, lehtien lukeminen ja seinäpuhelin, siis lankapuhelin.

Tarinan päähenkilö Anton Papunen (Juha-Matti Koskela) asuu mukavassa kodissa. Hän on koululainen, joka matikan sijaan haluaa lukea Draculaa, ja muita vampyyrikirjoja, ja katsoa kauhuelokuvia. Samaistuin täysin. Ja kuin ihmeen kautta hänen akkunastaan pösäyttää Pikku vampyyri Rydiger von Schlotterstein (Antti Peltola) Tai pikku ja pikku. Hän on parimetrinen ja 146-vuotias teini joka on 140 ajan saanut olla käymättä koulua, juhuu!

Anton Papunen on yksinäinen, hänellä on vain kirjansa ja telkkarinsa. Koulussa ja koulun ulkopuolella häntä kiusataan. Vampyyrijutuista. Antonin puheita ei uskota, ja hänelle nauretaan.

Anton ei kuitenkaan vello itsesäälissä, pitkään kuten aikuiset, koska hänellä on uusi kaveri, pikku vampyyri Rydiger. Onko Rydiger olemassa?

Useampaa muutakin asiaa ihmetellään, onko se totta, onko se olemassa. Miksi minua ei uskota, miksi minua ei kuunnella.

Rydigerillä on myös sisko Anna von Schlotterstein (Eriikka Väliahde) joka ei ole saanut vielä vampyyrin kulmahampaita, hän juo maitoa, ei verta. Ei vielä. Anna ihastuu Antoniin sekä hänen kirjoihinsa: ihmeen ihanat kirjat. Elo - ja kuolo - voisi olla leppoisaa näiden kaverusten kesken - vaikka heillä on eri aikataulut.

Mutta pahis, siis pahus! Mutta pahiksrna, koulukiusaajien lisäksi on hirvittävä hautausmaan vartija eli Hannu-Henrik Kalmankulma! (Mika Honkanen) Hän on koominen, ja traaginen hahmo. Jatsareissaan hän on tuttu kotimaisista kansankomedioista, mutta myös jotain Roman Polanskin Vampyyrintappajat (anteeksi hampaanne ovat niskassani ) kyläläisistä hänessä on. Työkkäri eli työnvälitystoimisto on lykännyt hänet aivan väärään tuuniin, hän on ahdistunut, ja kulkee valkosipulit kaulassa vampyyreitä ja pöllön huhuiluja peläten. Vaarnat kulkevat aina mukana.

Mitä ilmeisimminkin tämä teos kertoo peloista, ja niiden kohtaamisesta. Sitten seuraa toinen välierä. Erityisen komeaa menoa, mm vampyyri-kimbleä. Enempää en paljasta.

Lasten näytelmästä jonkin verran voi juonesta paljastaa, varsinkin jos tuntee kirjat, joista ihmettelen, mikseivät ne breikanneet kuten Harry Potterit. Ei tarpeeksi oheiskrääsää?

Ei se mtn, pidin myös Potterin humanismista, ja solidaarisuudesta. Anton Papunen ei ole orpo, eikä ees puoli orpo eikä kerjäläinen eikä merkitty eikä valittu. Vaan ihan tavallinen, yksinäinen poika. 

Sitten on moraalisia dilemmoja: Rydiger on siis 146 vee, mutta saako hän juoda punaviiniä. Onko hän siis teini vai aikuinen?

Kauniisti hän tuo risuja uuden toverinsa Antonin äidille, koska äideille pitää antaa kukkakimppu 💐 kun tulee kylään. Se, ettei kimpussa ole kukkia vaan risuja, ja että Rydiger heittää kimpun lattialle. Paljon on vielä oppimista.

Risut tuo mieleen Angelica Hustonin tuossa Morticia Addamsin roolissaan, kun hän leikkasi ruusuista nuput pois, ja jätti piikikkäät varret 🌹


Pieni näyttämö kasvaa suuremmaksi, hautakammioksi, kodikkaaksi kodiksi, hautausmaaksi, ja kaikeksi siltä väliltä. Ystävykset sulahtavat rooleihinsa niin, ettei ihme, että tämä on niin suosittu. Lastenteatteria, mutta laadulla. Ei aliarvioiden. Popkulttuurin vampyyriviittauksia on esimerkiksi kun Buffyn tunnari soi täysillä matkatv:stä. Ja toisaalta, kuinka krypta muistuttaa Bela Lugosin näyttelemän Draculan vastaavaa 1930-luvun klassikkoelokuvassa.

Tuona aamuna ohitin Rapolan Linnavuoren sekä Kalmistonkujan ja päädyin sitten tänne. Tampereelle. Ja mikä ettei. Kauhean hauska juttu!

Ja muistin äikänopen joka sanoi: Eih, taasko näitä vampyyreitä! 

Angela Sommer-Bodenburgin kirjassa, kuten myös tässä näytelmässäkin, ollaan viehättävällä, tavallisella 90-luvulla. On turvallinen perhe. Jolla on tutut rutiinit. Ajoissa nukkumaanmenosta ja läksyjen tekemisestä pidetään huolta. Jääkaapissa on ruokaa, ja kavereille mehua.

Ei minun lapsuudessani ollut tällaisiakaan esityksiä.



STOD-esityshaasteessa tämän Tampereen Työväen Teatterin Pikku vampyyrin minä ruksin verenpunaisin pisaroin mm kohdan 8: vähemmistöt ovat esillä. Kylä minä lasken vampyyrit ja lapset vähemmistöksi teatterissa.




Hyvän mielen esitys, jonka goottilaisuus ja solidaarisuus kohillaan! Suosittelen kaikille. Ikähaarukkaan sopiville.

Näin tämän vapaalippun ansiosta, kiitos siitä.



Tekijäloota:


Perustuu Angela Sommer-Bodenburgin kirjasarjaan
Dramatisointi Wolf-Dietrich Sprenger
Suomennos Leena Viljakainen
Ohjaus Ilmari Pursiainen
Lavastus Perttu Sinervo
Pukusuunnittelu sekä kampauksien ja maskien suunnittelu Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu Niklas Vainio



Lavalla:


Juha-Matti Koskela
Anton Papunen

Antti Peltola
Rydiger von Schlotterstein

Hiski Grönstrand
Leopold von Schlotterstein

Kristiina Hakovirta
Helka Papunen


Minna Hokkanen
Sabine von Schlotterstein

Mika Honkanen
Hannu-Henrik Kalmankulma

Jari Leppänen
Antti Papunen

Eriikka Väliahde
Anna von Schlotterstein



kuva Tampereen Työväen Teatteri

Työviksen sivulla kerrotaan:


"HYYTÄVÄN HAUSKA ESITYS MIELIKUVITUKSEN VOIMASTA

Ensi-ilta 6.9.2019 Eino Salmelaisen näyttämöllä

Seikkailu alkaa, kun eräänä iltana vampyyrikirjoja ahmivan Anton Papusen huoneeseen lennähtää aivan oikea vampyyri, Rydiger! Hiipiessään öisin hautausmaalla Anton tutustuu koko Von Sclottersteinin karmivaan vampyyriperheeseen, jonka hurjaakin hurjemmat jäsenet – Anna, Leopold ja isoäiti Sabine Hirmuinen – sekoittavat pian Papusen perheen elämän.

Pikku vampyyri on hyytävän hauska esitys mielikuvituksen voimasta ja ennakkoluulottomasta ystävyydestä. Näytelmä perustuu Pikku vampyyri -kirjasarjaan, jonka osia on ilmestynyt suomeksi melkein kaksikymmentä.

Runsas ja sadunomainen lavastus ja puvustus luovat mainiot puitteet jännittävälle fantasialle! "



Sosialistisessa mediassani:










Tänään #lastenteatteripäivä 07.03.2020 ja Tampereen Työväen Teatterissa näytelmä Pikku vampyyri. Ohitin Rapolan Linnavuoren sekä Kalmistonkujan ja päädyin sitten tänne. Kauhean hauska! Ja muistin äikänopen joka sanoi: Eih, taasko näitä vampyyreitä! Angela Sommer-Bodenburgin kirjassa, kuten myös tässä näytelmässäkin, ollaan viehättävällä, tavallisella 90-luvulla. On turvallinen perhe. Jolla on tutut rutiinit. Ajoissa nukkumaanmenodta ja läksyjen tekemisestä pidetään huolta. Jääkaapissa on ruokaa, ja kavereille mehua. Ysäriä on matkatelkkari, siis television katsominen 📺, lehtien lukeminen 📖 ja lankapuhelin. Tarinan päähenkilö Anton Papunen asuu mukavassa kodissa. #pikkuvampyyri #tampereentyöväenteatteri eatteri @ttteatteri #teatterinlumoa #teatterinlumoa2020 #vampyyrit goottilainen tarina, #goottilainen lavastus, huumori ja solidaarisuus.
Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Juhannustranssit 3D oli dance macabrea, commedia dell'artea ja ikimuistoista juhannusyötä Tampereen Työväen Teatterilla 07.03.2020

Juhannustanssit 07.03.2020 Tampereen Työväen Teatterin isolla näyttämöllä. Olenko raveissa, reiveissä, bakkanaaleissa, muutosta tahtovan Neiti Julien ihmeellisessä juhannusyössä vaiko kesäyön unelmassa? #Juhannustanssit3D miksauksessa olen eniten shamanistista, primitiivistä biittiä, linnun kasvoin, naamioin, tuonelan joutsenet ja viattomat pullasorsat. Mutta myös Luona vanhan veräjän, joka itsessään oli nostalgiaa, jossa kaivataan idylliseen eiliseen. Maruzzellan aikana otetaan vähintäänkin taiteellisia vapauksia miten tanssia dance macabrea ja commedia dell'artea. Ehkä mtyös Urjalan taikayötä. Ennen kaikkea se oli aitoa, ikimuistoista impivaaralaista juhannusaaton yötöntä yötä - joista joitakin juhannuksista ei allekirjoittanut muista pätkääkään.

Paljaita hanureita näin, yhden haitarin, ja miehen joka oli aivan liekeissä.

Juhannustanssit sekä kunnioittaa alkuperäistä teosta, että haastaa nykyaikaan ihan 3D. Mitä vittua Otso Kautto? Tämähän on hyvä. Kokko palaa jo.

Impivaaran mainadit tanssii, nauttii ja rakastuu, juo, juhlii, mutta myös haluaa muutosta, haluaa lähtöä. Mehiläispesä-kampauksissaan, lurekseissaan, hopeisissa avaruusajan minihameissaan laulaja Raili (Helmi-Leena Nummela), kretongeissaan ja vaaleanpunaisissa housuissa valokuvaaja Kirsti (Eriikka Väliahde). Mutta he haluavat muutakin, miettivät lähtöä, muutosta. Taiteen tekemistä.

Soittajan raskas työ. Tosin kosketinsoittaja-Onnilla (Joel Mäkinen) on kiitävän puvun sisällä valtava ego.

Työ. Lakko. Ja kerran mainitut lahtarit. Oli hauskaa tulla Tampereelle juuri Valkeakosken kautta, kun aikoinaan kävin kolmasti, vähintään, katsomassa näytelmää Veriruusut tulla KOM-teatterissa, jossa yksi päärollin vetäjistä oli Helmi-Leena Nummela.

Olemme 60-luvulla, sen lopulla, avaruusajassa. Miehillä on torttukampaukset, ainakin linjuriauton maan tien ässän kuljettajalla Lassella ( Juha-Matti Koskela). Kaikkien panoksesta nautin, niin lavalla, kuin yleisössä ja lämpiössä.

Kuinka luotettavia tämän tarinan epäluotettavat kertojat ovat?

Erityisen huikeaa oli nähä Pikku vampyyri -näytelmän näyttelijöitä tässäkin ahertamassa, juoksemassa, jakamassa, taidetta ja historiaa. Kävin katsomassa tuo goottiliasen hirveän hauskan lastennäytelmän aiemmin päivällä.

Taustalla ja molemmalla sivulla on suuret valkokankaat, joilla toistetaan kaunista kotimaista maisemakuvaa, on ihana, valoisa kesäilta, odotus, järvenrannalla, ehkä mökillä, sorsat uivat videotaiteena joskus ruudun poikki, välillä ruutu on psykedeelinen, kuten lämpökartta. Kun musiikista, biitistä ei tiedä lähteekö se lapasesta, vaiko Kraftwerkin, Rammsteinin vai Laibachin suuntaan. Niin kallistun Laibachiin, koska taustallööa olevat tanssivat silhuetit muistuttavat Laibachin keikkojen videotaidetta. Uros live mainittu!

Mutta videoilla ja ääniraidalla pörräävät myös kärpäset, eikä vain muodossa, oispa kesä ja kärpäset, vaan kuten Organin makaaberissa post-punk biisissä Kärpästen juhlat. Sitä ei kuulla, tietenkään, vaan omat mielleyhtymät.

Hannu Salama: Juhannustanssit. Ja sensuuri. Samassa lauseessa ei saa sanoa kulli ja jeesus. Vai oliko se jeesus ja kulli?

Näin tämän Tampereen Työväen Teatterin vapaalipulla, kiitos siitä. Muuten tätä ei olisi ollut varaa ollut katsoakaan.

Tampereen Työväen Teatterin pressikuvat



STOD-esityshaasteessa mm kohta 9 : äänisuunnittelu oli merkittävässä roolissa tunnelman luojana kiihdyttäjänä ja houkuttajana.





Ennen näytelmää:


Ylimmässä lämpiössä on näyttely nimeltään Pieni museo sensuroidulle ja lakia rikkoneelle taiteelle. Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanin lisäksi vitriinissä on mm Harri Koskisen Sikamessias vuodelta 1969. Ei tosin aito, eihän se vitriiniin mahtuisi vaan A4 kopio. Juhannustunnelmaan voi virittäytyä kahden pienen, ja läpikuultavan teltan kautta, sekä krokettia pelaamalla. Kaiuttimista kuuluu linnunlaulua. Ah, suomalainen kesä. Minulle Salaman romaani on ollut tärkeä, enkä ymmärrä tätä jumalanpilkka -kohua. Miten voi pilkata jotain mitä ei ole olemassa. Mielikuvitushahmoa. Ja impivaaralainen, metsäläinen herran pelko. Nuo oikeudenkäynnit ovat saaneet aikaan kohua ja nimeä, mutta varmaan se on ollut viddumaista aikaa kirjailijalle, jota sensuroidaan, jonka työtä sabotoidaan. Jonka työrauhaa ja mielenrauhaa, ja -terveyttä yritetään häiritä. Se tekee meistä vahvempia. Nyt kaiuttimissa pörrää kesän pörriäisetkin. Näen pitkän timotein, vaikka katson vain mustaa kaiutinta.

Toisaalta tanssit tuovat mieleen Simbergin kuolema tanssittaa -maalaukset.

Simbergin maalaus Tanssi sillalla 
Simbergin piiritanssi


Munchin elämäntanssi
sekä Tallinnan Nigulistessa oleva Surmatants ja elokuva Midsommar:
Yllä kuvaamani Bernt Notken Danse Macabre, Surmatants. Sekä kollaasi Midsommar-leffan taiteesta, muraaleista vastasi [conceptual designer] Ragnar Persson
kuva A24





Työviksen sivulta:


" TÄNÄ VUONNA JUHANNUS ON LOKAKUUSSA – SALAMAN LÄPIMURTOTEOS PÄTKÄTYÖSUKUPOLVEN TULKINTANA

Ensi-ilta 16.10.2019 Suurella näyttämöllä

Juhannus! Ilon juhla. Pakko oli tulla paikalle. Väsyttää vaan ihan saatanasti, Jumala kuoli ja maailma on rikki. Mut kiva kun säkin pääsit – hei, kiinnostaisko sua työ, tai rakkaus, tai joku, mikä vaan? Nyt bändi alottaa taas. Viinaa on vielä. Jospa tänä iltana jokin muuttuu.

Tampereen Työväen Teatteri tuo syksyllä 2019 näyttämölle pätkätyösukupolven tulkinnan Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanista. Salaman läpimurtoteos toi kirjailijalle kuritushuonesyytteen, ja kirjasta sensuroitiin kaksisataaviisikymmentäkolme sanaa. Romaani julkaistiin 55 vuotta sitten poliittisten jännitteiden, ydinpommin uhan ja jälleenrakennuksesta uupuneen yhteiskunnan keskelle. Onko maailma muuttunut, ja miten?

Tule kantamaan kortesi vuoden kuumimpien bileiden kokkoon ennen kuin burnout vie kaiken!

Esitys sisältää voimakkaita, nopeasti vaihtuvia valo- ja videoefektejä. "




Tekijäloota:



Hannu Salaman romaanin pohjalta käsikirjoittanut Juho Gröndahl
Ohjaus Linda Wallgren
Sävellys Joonas Mikkilä
Koreografi Samuli Nordberg
Musiikin sovitus, tuotanto ja johto Paavo Malmberg ja Joonas Mikkilä
Lavastussuunnittelu Janne Vasama
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp ja Paavo Malmberg




Mika Honkanen

Juha-Matti Koskela

Verneri Lilja

Minea Lång

Joel Mäkinen

Jyrki Mänttäri

Helmi-Leena Nummela

Kaisa Sarkkinen

Miia Selin

Eriikka Väliahde

Emmi Kaislakari

Jussi-Pekka Parviainen



Näyttämöllä myös Veijo Salorannan orkesteri:
Helmi-Leena Nummela
Juho Kanervo / Riku Vartiainen
Joel Mäkinen
Jussi-Pekka Parviainen
Paavo Malmberg








Enskarilinjuriauto ja raileri juutuupissa:




mitä sävellyksiä kuultiin esityksessä ja toissalta mitä mielleyhtymiä sain:







Mitä juhannus merkitsee minulle:


Juhannustansseista syttyi Salama-sota
lainaus Elävästä arkistosta:

" Hannu Salaman Juhannustanssien sopimattomat sanat synnyttivät 1960-luvun mittavimman kirjasodan. Jumalanpilkkaa koskevasta kiistasta tuli "koko kansan asia". Keskustelu alkoi arkkipiispa Martti Simojoen puheesta, jossa hän katsoi Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanissaan kuvaaman humalaisen pilasaarnan loukkaavan kristillisen kansanosan tunteita. Maisteri Margit Borg-Sundmanin johdolla 19 kokoomuslaista kansanedustajaa allekirjoitti eduskuntakyselyn jumalaa pilkkaavan ja sukupuolimoraalia loukkaavan kirjallisuuden johdosta. Samaan aikaan joukko uskovaisia vaati oikeusministeriltä toimenpiteitä väitettyä jumalanpilkkaa vastaan. Prosessiin kyllästynyt Salama myönsi lopulta oikeudessa halunneensa ”pilkata kansalaisten jumalakäsityksiä ja uskonnollisia tunteita”, ”loukata kirkkoa ja papistoa” ja ”saattaa nk. kristilliset arvot kyseenalaiseksi”. Kirjailija tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen, josta presidentti Kekkonen hänet armahti. Olli Alhon ja Jukka Häyrisen vuonna 1965 toimittamassa ohjelmassa ”Salamasodan opetuksia” kukaan ei tunnustautunut oikeusjutun alkuunpanijaksi. " linkissä Juhannustansseista syttyi Salama-sota


Hannu Salama ja Juhannustanssit elävässä arkistossa:

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta? Leipäteatterin esitys HAPPY

Kaikki mitä haluan on pelon tuolla puolen. Tänään 16.02.2020 vuorossa Leipäteatterin esitys HAPPY 🎭 mitä tapahtuu kun testaamme Happy-lääkettä? Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta? Orwellin ja Liisan jäljillä #välitaukotviitti. Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta?

Mitä? Näinkö juuri kyberpunk-näytelmän?!

Esityksessä kysytään, onko parempaa olla onnellinen sika kuin kärsivä Sokrates? Jokainen sika joka on oikein älykäs eläin on onnellinen kun sitä ei tapeta ja syödä. Olen inhonnut filosofiaa 80-lvun luennoilta lähtien, jossa etuoikeutetut valkoiset rikkaat miehet ovat jalustalle nostaneet toisiaan ja varsinkin itseään. Ei ole olemassa tällaista valintaa, jossa ihminen on tyytyväinen ja onnellinen kuin sika, eläin, jonka ei tarvitse raahautua filosfian tunneille, eikä pukeutua pillifarkkuihin. Että sika olisi vapaa ja tietämätön. Että kärsimys tuo tietoa. Tieto kärsimystä.

"Mikä on tärkeämpää kuin onnelisuus? Ei mikään." - Tekoäly EXO



Jussi Järvilehdon ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen H A P P Y ! - oikotie onneen 


Tämä esitys tapahtui Helsingissä, Suvilahdessa, Oranssin tiloissa. Sinne oli vaikea löytää Kalasatamasta kylttejä kun uupui ja oli pimi ja kova myrsky. Käsiohjelma oli, ja on sähköisessä muodossa - ettei puita turhaan ole kaadettu. Nyt tämä helmikuu on täynnä ensi-iltoja jo Helsingissä, puhumattakaan myös muualla. Kova on kilpailu, eikä kaikkiin ehdi. Tänään tätä kirjoittaessa puhtaaksi on jo 23.2. ja vika esitys Happyä on loppunut. Mutta ei voi mtn. Pienemmät teatterit, ja joissa on harvemmin, vähemmän esityksiä - ja joista kirjoitetaan vähiten, niin ne haluaisi nähdä ensin. Että ehtiisi julkaista ennen kuin satokausi on ohi. Esityskausi. Näin tämän näytelmän 16.2. siis sunnuntaina matineassa. Sunnuntaina on hyvä päivä mennä teatteriin. Keskellä myrskyä varsinkin.

Paljon on ollut esillä mielenterveys ja sen ongelmat, ja hoito, mielen hajoaminen, ihmisen turvattomuus teatterissa. Pää- tai sivuhenkilöillä. Eilen oli Rikinkeltainen taivas, toissa päivänä Pernilla Gynt, sitä ennen Poika ja mikä ettei, myös Ilmasilta. Mitä saa käsitellä taiteessa ja millä positiolla? Missä genressä? Tv:ssä ja sarjoissa mielisairaalan paikan ( Yksi lensi yli käenpesän, Vuosi nuoruudestani, 12 apinaa, Amadeus  )on ottanut vankila , kuten Orange is the new black. Sitten tuli Joker ja Harley Quinn ja Arkham monissa muodoissaan.


Tekstissä luki:
Sisältövaroitukset:
" Masennus ja muut mielenterveysongelmat, mielenterveyslääkitys, väkivalta, itsetuhoisuus.
Osa kohtauksista tapahtuu pimeydessä. "

Näistäkin lähtökohdista voi tehdä teatteria. Tyylilajina dystopia.


Mitä tapahtui ihan aluksi?


Vainoharhaiseen sairaalamiljööseen astuttiin, absorboitiin jo ennen esitystä. Kahvilan puolella oli vettä. Kahvilan puolelle piti mennä odottamaan. Näytelmä oli pikkasen myöhässä, kun kaikki eivät olleet vielä saapuneet. Sitten yksi ihminen juoksee huohottaa paikalle. No, vihdoinkin alkaa. Tuo viimeinen tulija oli poika, jolle annettiinkin lääkitystä. Vähän itseäkin epäilytti juoda vettä kannusta. Olimmeko jo dystopiassa, näytelmässä. Se ei aiheuttanut paniikkikohtausta, myöhemmin oltiin myös hyvin hämärässä, myös fyysisesti, vain exit-valojen vihreässä vienoisessa, hienoisessa kajastuksessa.

Kävelemme kahvilasta salin istumapaikoille. Lääkäri Mäkelän ( Justiina Saari ) lisäksi paikalle tulee kaksi potilasta. Tai koehenkilöä. Tyttö Katie ( Iida-Sofia Luusua ) on Rovaniemeltä. Pojan Sakari ( Kasperi Hulkkonen ) kotipaikkaa en muista. Katsomme psykologista testiä. Olemme ehkä itsekin mukana psykologisessa testissä. Se luo suspenseä, ja kauhua, ja välillä naurua, muttei halua juoksemaan ulos myrskyyn, kun tiedämme katsovamme teatteriesitystä. Psykologinen puoli, vainoharha on hyvin rakennettua, hiljakseen, hiljakseen.

Joudumme todistamaan myös romanttista komediaa, jossa tekoäly Exo on rakastunut lääkäri Mäkelään, ja itse asiassa stalkaa tätä. Onko tekoäly luotettava? Olemmeko yhä kytketty Skynettiin? Mitä silloin tapahtuu roboteille tai tekoälylle kun sille annetaan tunteet? Eihän mikään voi mennä vikaan?

Miksi lääkkeitä testataan? Kuka saa plaseboa? Kuka kunnon kamaa? Mitä nämä kemialliset jutut tekevät kropalle, mitä psyykkeelle?

Olemme sekä Orwellin ja Ihmemaan Liisan jalanjäljillä. Orwellin isoveli valvoo ja on mustasukkainen, dominoiva tekoäly tiiraussilmä katossa. Liisa valitsee, mitä troppia ottaa sopeutuakseen tähän maailmaan... Ja hyvin kaukaisesti Matrixin valinta.

Ja sitten on tietenkin Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma ( noin minä sen luin teininä, jolloin se merkitsi paljon ) jossa esitellään onnellisuushuume Soma.

Myös Some voi olla onnellisuushuume.

Mutta palataan HAPPYYn. Se on näytelmässä lääke. Miten sen tehoa mitataan? Kuka sen tietää? Mitä tapahtuu kun se lopetetaan.






Tekijäloota:


Ohjaus ja käsikirjoitus - Jussi Järvilehto
Lavalla - Kasperi Hulkkonen, Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari

Äänisuunnittelu, musiikki ja ajo - Aapo Nieminen
Valosuunnittelu, robotiikka ja ajo - Jussi Järvilehto
Tuotanto - Iida-Sofia Luusua, Justiina Saari
Lavastus, puvustus, tarpeisto - Kasperi Hulkkonen
Kuvat - Elisa Kohtanen



Onko pakko olla onnellinen? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen onnellisuudesta ja mielenterveydestä etsitään, etsittiin ratkaisuja kiinnostavassa paneelikeskustelussa. Paikalla Alviina Alametsä (Mielenterveyspooli, Terapiatakuu-kansalaisaloitteen alullepanija ) , Katja Laamanen (Nuorten Kriisipiste, HelsinkiMissio), ohjaaja ja käsikirjoittaja Järvilehto, Leikkiväki ry:n edustaja, ja paneelia veti näyttelijä Kasperi Hulkkonen.

Esityksen jälkeen oli keskustelu, josta nappaan tähän parhaimmat ja voimannuttavimmat tärpit. Mitä on onnellisuus, tyytyväisyys? Absoluutt. kurjuuden poissaolo. Millaisia stigmoja kannetaan? Mitä kuuluu terapiatakuulle? Miten järjestöt, taide ja taidekentät voivat olla mukana. Kuinka paljon kirjat ja teatteri vaikuttavat ihmisen kykyyn tuntea empatiaa.

Miksi ihmisille opetetaan ensiapua, jossa tekohengitystä annetaan nukeille? Miksi ei opeteta, miten auttaa, kun ihmisellä on paniikkikohtaus. Miksi resusrssit ja hyvä tahto eivät kohtaa? Taide on dialogia. Miksi vain urheiluharrastuksia tuetaan?












   

Yllä kuvassa Stod-esityshaaste:

Eli vihreät pallot Leipäteatterin esitykselle Happy, joka oli ehkä eka näkemäni näytelmä Suvilahden Oranssin tiloissa. Joka ei ole ihan perinteinen teatteritila, samettista esirippua ei ole, muttei olla taivasallakaan...




Leipäteatterin brosyyristä:


“Tämä on: Happy. Tämä on lääketieteen tulevaisuus. Tämä on kärsivän ja huonosti voivan ihmiskunnan pelastus. Te saatte kunnian olla ensimmäisiä ihmisiä, jotka ottavat askeleen kohti tulevaisuutta.”

Leipäteatterin tuo helmikuussa 2020 ensi-iltaan Jussi Järvilehdon ohjaaman ja käsikirjoittaman teoksen H A P P Y ! - oikotie onnen.

On kehitetty uusi lääke, joka lupaa pelastuksen ja vapauden yhdessä pillerissä: Happy. Lääke lupaa tehdä huonosti voivista ihmisistä tavallisia ja poistaa heidän kärsimyksensä. Sitähän jokainen ihminen lopulta haluaa - olla onnellinen.

H A P P Y ! on moderni dystopia. Se on tarina kahdesta ihmisestä, lääkekokeesta ja sitä valvovasta tekoälystä, joka ei aivan ymmärrä, mitä on olla. Teos kysyy voimakkaan visuaalisilla ja musiikillisilla kohtauksilla, onko parempi olla onnellinen sika vai kärsivä Sokrates.




Leipäteatteri on tuore helsinkiläinen ammattiteatteri, jonka pyrkimys on tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria ja tuoda se ihmisten pariin. H A P P Y ! tapahtuu Kulttuurikeskus Oranssissa, Suvilahdessa, ja pyrkii osaltaan nostamaan mielenterveysteemaa julkiseen keskusteluun "




 sosialistisesta mediastani:







Kaikki mitä haluan on pelon tuolla puolen. Tänään 16.02.2020 vuorossa Leipäteatterin esitys HAPPY 🎭 mitä tapahtuu kun testaamme Happy-lääkettä? Saako tekoäly rakastua ja nauraa? Miksi lääkäri hiljentää potilaiden keskustelun lobotomiasta? Orwellin ja Liisan jäljillä #välitaukotviitti. Mitä? Näinkö juuri kyberpunk-näytelmän?! Eli vihreät pallot Leipäteatterin esitykselle Happy, joka oli ehkä eka näkemäni näytelmä Suvilahden Oranssin tiloissa. Joka ei ole ihan perinteinen teatteritila, samettista esirippua ei ole, muttei olla taivasallakaan... #leipäteatteri @leipateatteri #Happy #Happynäytelmä #teatterinlumoa2020 #teatterinlumoa #teatterissa #theater #theatre #perfect #actorsofFinland #finnishplays #theatresofFinland #teatterivuoteni2020 #teatterivuoteni. #stodesityshaaste2020 #stodesityshaaste.
Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu

lauantai 15. helmikuuta 2020

Hullu ja liikkis Pernilla Gynt ensi-illassa Teatteri Jurkassa.

Tänää 14.2. on hullu ja liikkis Pernilla Gynt ensi-illassa Teatteri Jurkassa. Edvard Griegin teos soi klubiversiona ja kellopelinä, ja kaikelta siltä väliltä. Pernilla on tubettaja, Narkissos, joka kohtaa myös raakaa somevihaa ja uhkauksia.

Hullu tässä ei tarkoita että Pernilla olisi hullu. Tai että Pernilla ei olisi. Vaan että esitys nimeltä Pernilla Gynt on kreisi, äänekäs, vapaa ja liikuttava. Rinssin etsintöineen, oi Sulevi, kuinka kaunis oletkaan Tubeconissa....

Griegin musiikki saa itkemään, on Åken laulu, eli Pernillan isän laulu. Ja tietysti Sulevin laulu.

#stodesityshaaste2020 hullun ja liikkisen Pernilla Gynt käännösnäytelmän pinkit pallukat: äänisuunnittelu merkittävä, erityisesti Edvard Griegin sovitukset. Mainitaan suuri Metsän peto Pernillan uskomattomissa kertomuksissa. #PernillaLive #PernillaGynt #PeerGynt

Kun Pernillan pitkän hiukset ovat auki, ne eivät ole enää prinsessan hiukset, vaan Edvard Munchin maalausten vapaita tai riivattuja naisia, vampyyrejä, vamppeja. Ehkä.

Näin tämän omalla rahalla niin en kirjoita enempää. Kybällä koin.




Tekijäloota:



Näyttämöllä: Jukka Peltola ja Pinja Hahtola

Käsikirjoitus: Pinja Hahtola
Ohjaus: Sini Pesonen
Lavastus ja puvustus: Tinja Salmi
Valo- ja videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu: Mikko Hynninen
Musiikki: DJ Peer Silja plays Grieg

Poika. Kom-teatteri. Ensi-ilta. Ilimiömäinen Paavo Kinnunen vaan laajentaa palettiaan ja balettiaan

Poika näytelmä ei ensin lämmittänyt, tai lämmennyt. Että ei tämä yhtä sykähdyttävä oo kuin muut KOMit kuten Kokki varas, Making of Lea, Ateria ja Family Affairs. Mutta pikku hiljaa. Pikku hiljaa. Kuten muutos Pojassa, jota näyttelee ja elää Paavo Kinnunen. Virheettömästi, herkästi, aggressivisesti. Hän on teini. Hänellä on teinin ryhti ja teinin vaatteet. Hän ei jaksa herätä aamulla. Häntä ei kiinnosta koulu. Hänen eronneet vanhempansa ovat hyvinvoivia. Tai ainakin isällä on kiiltävät kengät. Isällä on jo uusi hoito, tai siis nainen, ja heillä jo lapsi, Samu. Pikkuveli.

13.02. Poika. Kom-teatteri. Ensi-ilta. Ilimiömäinen Paavo Kinnunen vaan laajentaa 🎨aan ja balettiaan. Varpaankipristyksistä rystysiin teini, joka ei voi hyvin. Hurjat musiikkivalinnat. Käännösnäytelmä jossa ei välitaukoa.

Milloin saa huonoon oloon puuttua. Ketä tulee uskoa, ja kuunnella hoitosuunnitelmassa. Onko ammattilaisilla sydäntä. Vanhemmat tuntevat samaa syyllisyyttä kuin katsoja. Se hiertää. Miten mielenterveyttä ja - hajoamista voi käsitellä taiteessa. Milloin pitää toimia.

Paljon jätetään käyttämättä helppoja vitsejä.
Kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Heillä on lasten oikeudet. Nämä kaksi lausetta kuulin eilen myös. Liittyen Ilmasiltaan.

Näin tämän omalla rahalla, eli en kirjoita enempää. Nautin ja kärsin mutta vain positiivisessa, rullaavasssa, vaikuttavassa mielessä. Kuten taiteessa pitääkin. Liimautua penkkiin ja kärvistellä. Täysin toimiva ilman välitaukoa.

Miksi perheen sisällä hätää ei nähdä. Miksi vierasta on helpompi auttaa, kuten teoksissa Parasite ja Ilmasilta.




Musiikkivalinnat ovat hurjia. Tässä spoilerivarroitus: teoksessa käytetty musiikki voi liittyä mielleyhtymiin elokuviin, joissa niitä on käytetty. Tai linkkinä musiikinhistoriaan, mitä tapahtui oikeassa elämässä ennen kuin tämä biisi julkaistiin. Tuo biisi soi myös eri versiona Wonder Woman 1984 virallisella trailerilla lujaa samana päivänä valkokankaalla. Se oli uuden alku. Ehkä. Joillekin.


käsiohjelman kansi

pressikuva, tuokiokuva sinisävyisestä kodista. Tai ainakin asunnosta




Sosialistisesta mediaanistani: #stodesityshaaste2020 #teatterivuoteni2020





Huh hu, kuinka monta keltaista pallukkaa Poika keräsi Stod esityshaasteessa