tiistai 5. kesäkuuta 2018

Ryhmiksen ryhmäterapiassa eilenkin! Yksi lensi yli käenpesän näytelmä ennakko 4.6.18

Vaikeahan  tästä on silmiään ottaa poies... Hyvän omantunnon saarekkeen, linnakkeen portille ilmestyi tuolin päälle noussut potilas joka kertoi tarkat säännöt miten käyttäytyä tällä mielisairaalavierailulla. Mielisairaala on myös amerikkalaistettu pikku-suomi pienoiskoossa. Varmasti tämä puhuttelee myös tämän hetkisen kylmän porvarihallituksen leikkauksia. Ryhmäteatteri jatkaa linjallaan, joka kiinnostaa, vaikka onkin laitosteatteri.

Eros-Tommin siis Tommi Erosen hahmo Martini on kuin Hugo Simbergin maalaama täysin hämmentynyt   tonttu-ukko. Hän ei ole Simbergin piru parka ( eikä parka Rukka - kuten tuo viraaliiksi lirvahtanut Rukka-merkkinen takki mallia parka. ) ja köpöttelyssään on jotain Ozzy Osbournea - jonka töissä välin esiintyy mielisairaalat ja esim Soittakaa Paranoid. Hän on hieno suomalainen hullu. Eros-Martini. Kukkuu kukkuu, kuulin pari vuotta sitten kesällä sekä käen että Ozzy Osbournen kukkuvan. Ei tosin samaan aikaan.

Päällikön ( Robert Kock ) yksinpuheen rytmi on hypnoottista, ja pahaenteistä. Näin edellisen kerran yksi lensi yli käenpesän näytelmän 1980-luvulla. Siinä oli hurja Päällikkö. En muista enää edes, millä kielellä se esitettiin, ja onko sillä välilläkään - se on jossain luuytimessä. Tai ehkä herkemmässä paikassa.

Randall Patrick McMurphy. Jo nimikin on überahdettu machokönsikäs, joka voi olla hirmuisen rasittava, vastuuton lotjake, mutta  toisaalta aika avoin kaikelle lakanoiden alla. Tai päällä. Robin Svartström ottaa kaiken irti, ja mikä ettei, niin pitääkin.

Näytelmä ja itse teos sisältää vastakkain asettelua: sisälle suljetut versus ulkomaailma. Hullut vastaan normaalit. Laitos versus vapaus.  Vaika teos on tuttu kirjana ja leffana, sen haluaa nähdä. Seksuaalinen, sadistinen tai utelias jännite hoitajan ja hoidokin välillä. Hoidettavissa olevat ja toivottomat tapaukset.

Keissit joille ei anneta toivoa. Vajakit. Hoidokit.

Teos on surkuhupaisa ja traaginen esimerkki demokratiasta, jossa hullujenhuoneen asukit, osat, jotka ovat ihan pihalla, tai eivät voi enää kommunikoida lobotomian jne vuoksi joutuvat äänestämään. Demokratia. Vaikka suurten valtojen äijät eivät voi yhdessä äänestää rauhasta, ja siitä ettei siviilejä pommiteta, niin mielisairaat joutuvat äänestämään.

Miksi laitoksen sadismi, nöyryytys ja pilkun halkominen, ja rutiinit ovat hyväksyttyä?

Kun taas McMurphyn edustama rentous, spontaanisuus ja leikkisyys luokitellaan kapinaksi ja potilaille vaaraksi. Hoitaja Ratched jonka nimessä ja mielleyhtymissä yhdistyy rotta, rotta tönössä, rotta vajassa, wretched ja raapiminen, käyttää ryhmäterapiaa. Joka on näin toteuttuna potilaille vaarallista, epäpätevää ja ahdistavaa, ihmisarvoa loukkaavaa.

Mildred Ratched - jotain hyvin mautonta, peessiä, harmittoman harmaata on hänen etunimessään. Mutta se ei kuvasta kaikkea... Minna Suuronen on taas suuressa roolissa, ja mikäs siinä. Kun McMurphy kyseenlaistaa järjestyksen ja protokollan, niin hän samalla kyseenlaistaa sairaalan hoitokunnan pätevyyden, sekä naisen johtajana.

Suurosen hoitaja Ratched ei ole pelkästään hirviö, vaan hän antaa McMurphylle mahdollisuuden perääntyä.

no niin lainaus " Jack Nicholson rakensi McMurphysta ristiriitaisen hahmon, josta ei loppujen lopuksi tiedä, onko hän mielisairas vai ei. Louise Fletcher totesi, että Jack oli kuvauksissa eräänä päivänä udellut paljon tietoja hänen roolihahmostaan ja lopulta kysynyt tämän etunimeä. Etunimeä ei oltu mainittu käsikirjoituksessa. Kysymyksiin kyllästyneenä Fletcher oli tuhahtanut ensimmäisen mieleensä tulleen nimen, joka oli ollut Mildred. Joitakin päiviä myöhemmin kuvattiin terapiaistuntokohtausta, johon McMurphy saapuu saatuaan sähköshokkiterapiaa. Kun hoitaja Ratched kysyy, haluaisiko McMurphy osallistua istuntoon vai levätä, puhuttelee McMurphy häntä vastauksessaan Mildrediksi. Filmillä voi tarkkaan katsomalla nähdä, kuinka Fletcher punastuu tästä. " wikipedia.

McMurphy sanookin selän takaa Ratchedia hanheksi. Muitakin lintuvertauksia tulee, lastenlorusta kasvaa teoksen nimi, ja tekstissä lentävät kanadanhanhet - vaikka Suokki on täynnä valkopaskahanhia.



Mietitään kantaa itsemurhaan ja armomurhaan. Mihin vuoteen asti homoseksuaalisuus luokiteltiin rikokseksi, ja milloin mielisairaideksi. Suomessa. Osassa maailmaa homous on vieläkin rikos, ja osa normaalia seksuaalisuutta voi saada kuolemanrangaistuksen.

Miten valta turmelee, miten valta murretaan.

Kumpi on sadistisempi: hoitaja Ratched vaiko Billin äiti, joka on myös Ratchedin ystävätär. Äidillä on jokatapauksessa häiriintynyt suhde poikaansa, eikä hyväksy poikansa morsianta. Emme tiedä miksi.

Billiä näyttelevä Samuli Niittymäki popsahtelee Helsingin kulttuurielämässä kuten Pertin valinnan avajaisissa.

Amerikkalaisista kauhuista yksi suurimmista on itsenäisyyden ja persoonallisuuden menetys, pakottaminen laitokseen ja sääntöihin, milloin saa syödä, milloin nukkua ja milloin Ping pong... Siis tarkoitan normaalia pöytätennistä, en sitä, jossa ping pong-pallo poksautetaan suoraan .... sta.

American Horror Story: Asylum -sarja on koko kauden verran hullujenhuoneella. Sarja esittelee aina uudessa kaudessa uuden amerikkalaisen pelon. Tai siis kauhun.


Wanda Dubielin hahmo on koskettava, liikkeet ja toivottomuus tuttuja. Rikkinäinen nukke taiteessa, symbolina, roskiksessa, Alice Cooperin julisteessa 1970-luvulla.

Amira Khalifalla on myös tunnistettavia piirteitä, eleitä. Pakkomielteitä.

Onneksi lavalla ei ole pelkästään miespotilaita ja heidän tarinoita, vaan pakkaa on onneksi sekoitettu.

McMurphy on aikalainen pakansekoittaja, mutta alkuperäisessä tarinassa taisi olla vain miehiä sairaalassa. Naiset olivat vain hoitajia, äitiä ja huoria.

Onneksi ei enää.

Tiia Lousten hahmo Harding  on professori, jolla suhde nuoremman opiskelijan kanssa, ja tämä opiskelija on sittemmin muuttunut aviopuolisoksi.

Mutta tyyppi eroaa Blanche DuBois'n hahmosta.

Vaikka tässäkin on kaksi tabua.

Mille nauretaan ja kenen kanssa?


Yllättävän vähän tehdään komediaa pillereistä, joita rapakon takana tyrkytetään jokaiseen vaivaan, ihan kolmivuotiaista alkaen.

Että rauhoitetaan, tyynnytetään.

Mutta ihminen ei saa lääkitä itse itseään, kuten pahuksenmoisissa pirskeissä, joissa saa olla vapaa.

Mikä on kanta lääkekannabikseen?

Sairaalan rutiinit, joista ei jousteta tippaakaan, tuntuivat typeriltä. Oikeastaan vain autistisilla lapsilla ja nuorilla pitäisi olla rutiinit ja sama hoitopaikka ja henkilökunta.

Nykyään kun kilpautetaan niin juoksetetaan autistista ihmistä halvimmasta paikasta toiseen vain rahan takia, eikä yhtään pysähdytä ajattelemaan, kuinka autistinen siitä kärsii.

Näytelmän musiikki kuulosti hieman John Carpenterilta ja Goblinilta, vahva 70-luvun proge ja syntsat. Kuulosti siis hyvältä.

Can't take My eyes off of You soi tiuhaan, ja vaikka se on rakkauslaulu, tai viisu ihastumisesta ja kuolaamisesta, niin silti se soi mollissa...

Sua kuunnellaan, sillä seinälläkin korvat on... 


Ovatko vainoharhaiset olleet oikeassa alusta alkaen? Muistan mielisairaalasta karanneet asukin, joka oli ihan oolsprait kunnes katsoi kattolampusta näkyvää sokeripalaa. Että siellä on lähetin. Vaiko mikrofoni.

Se oli 80-lukua, eikä liittynyt KGB:hen. Me vain satuimme asumaan pohjoisen tienhaarassa jossa oli neljä väylään eri mielisairaaloihin.

Nykyään ihminen kuljettaa mukanaan orwellin isoa veljeä, joka pukkaa ilmoille sipsi-mainosta kun viaton ihminen rouskuttaa sipsiä. Vai oliko se kuntosalimainos.

Mikä merkitys mielisairaalalla oli Draculan tarinassa?

Äijien kirjoittamassa mielenterveydenhoidossa on kiinnostavinta naisten nymfomania ja hysteria... Mikä on normaalia, mikä ei. Kuten esim kirjan ja elokuvan Prinsessa päähenkilön ystävätär ( Krista Kosonen). Tai siis sellikaveri. Toveri potilas.

Tai otetaan komedia Hysteria, dildon keksimisestä.

Kiinnostavaa eli kauheaa oli Anna Kortelaisen tutkimuksissa olevat valokuvat naisista hullujenhuoneilla, miesten armoilla, vartalot kaartuneina kuin manauksissa. Naisraukat, myös Seilin saarella.

Katja Kallion kirjan ja esitelmän mukaan ennen muinoin irtolainen nainen voitiin sulkea mielisairaalaan loppuelämäkseen. Koska hän oli vapaa, sinkku, asunnoton, työtön ja mielikuvitusrikas seikkailija, jolla rikas seksielämä.

Vuoden sisällä mielenterveysongelmat ovat olleet tapetilla Kansallisteatterin näytelmässä Masennuskomedia,  jossa viisikymppinen nainen sairastuu loppuunpalamiseen tässä oravanpyörässä joka vaatii liikaa, ainakin yli 49 vee naisilta. Kun kaikki mitataan rahassa ja tuotettavuudessa. Lypsetään tyhjiin. Välittämättä ilmastonmuutoksesta. Inhimillisyydestä. 

Aleksis Kiven kohtaloa laitan tähän myös kuvina kirjoista. Kuinka aiheeton murskakritiikki saa aikaan kirjailijan epätoivon.

Helsingin pimeä puoli -kirjassa esitellään suomalaisia rikoksia, ja mm sitä kuinka Lapinlahden mielisairaalassa ensitöiksi ostettiin 26 paria jalkarautoja ja kohtuuton määrä pakkopaitoja.

Olin Lapinlahden mielisairaalassa, useammassa näyttelyssä tahi tapahtumassa. Ja koin valtavaa ahdistusta, sydämen tykytystä jne ja pystyin hengittämään vasta ulkona. Lapinlahti on rauhallisen kaunista aluetta - lähellä on sitten Hietaniemen hautausmaa, jossa Helene Schjerfbeckin hauta oli tuolloin sietämättömän huonossa kunnossa.

Lapinlahden lähde toimii nykyään positiivisella tavalla.

Juha Hurmeen näytelmän Hullu kävin katsomassa Jurkassa.

Kävin Aleksis Kiven huoneessa. Kuvia ehkä lisään.

Rummukaisten vanhemmat veljet ajavat traktorilla hullujenhuoneelle, ja kyydissä oli nuorempi veli, joka oli vissiin hullu kun ei puhunut tai muuta vastaavaa. Veli kuitenkin löytää morsion matkalla ja palaa kotiin sanoen, lämmittäkääpä akat sauna.

Teoksessa Siunattu Hulluus.

Oletko kärryillä? kysyttiin ennen vanhaan mielisairaalavitseissä.

Mielenterveys ja rajapersoonat popkulttuurissa


Ville Virtasen poliisihahmo finn noirissa pimahtaa, ja ottaa taksin Hesperiaan.

Ryhmäterapiasta on hieno esimerkki elokuva World's End jossa itsemurhaa yrittänyt päähenkilö kertoo nuoruusmuistojaan, joissa soi hyvä musiikki ( Sisters of Mercy ja Suede ). Hän on ikäänkuin jäänyt paikoilleen, kulkee samassa pitkässä mustassa takissa mallia Andrew Eldritch, ajaa samalla kaaralla, ei ole naimisissa, eikä virallisissa töissä, vetää vielä kokkelia, ja elää kuten ennenkin.

Milos Formanin elokuvassa on mainio kokoelma sivunäyttelijöitä, eli luonnenäyttelijlöitä kuten  Brad Dourif, Danny DeVito, Christopher Lloyd, Vincent Schiavelli... Miehiä miehille kirjoitetuissa rooleissaan. Hurjia miehiä, rikkinäisiä miehiä, turtuneita, pelkääviä miehiä, epävarmoja miehiä.

Formanin Amadeuksessa hurjinta oli Salierin äänetön, kuuluva nauru kun häntä körrötään rokokoon ajan mielisairaalassa.

Viimeksi katsoin Jane Campionin ihanan vihreän elokuvan Angel at My table, joka kertoo runoilija Janet Framen tarinan. Hänet luokiteltiin skitsofreenikoksi, jota hän ei siis ollut, ja lukittiin mielisairaalaan vuosiksi. Vuosiksi. Mitä hullujenhuone tekee herkälle, köyhälle kirjailijalle?

Se kertoo hienosti, ja karkeasti, karmeasti miten kirjailija runoilija Janet Frame todetaan skitsofreenikoksi. Aiheetta.

Mikä se skitsofrenia on?

Mielisairaalouden sadismia edustaa mm Millenium -saagassa Lisbeth Salanderin lapsuus ja nuoruus, kuinka lääkäriäijä ja sossuäijä käytti häntä hyväkseen ja suoritti sadistisia "hoitoja".

Samoin myös elokuvassa Aaltosen elokuvassa Tuhlaajapoika. Patriarkaatin valta ja väkivalta. Rikkaiden valta. Titteleiden taakse piiloutuvien valta.

Girl, interrupted. Vuosi nuoruudestani. Tytöt hullujenhuoneella.


Mihail Bulgakov kirjoittaa, siis sanoo suorat sanat lääkäreistä jotka eivät kykene parantamaan. Lykkään tähän kuvat teoksesta Morfiini ja muita tarinoita. Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan romaanissa on myös meheviä ja traagisia mielisairaala-kohtauksia ja -lukuja.

Hullujenhuoneella


Täällä teitä autetaan... Luen uudelleen Bulgakovin Morfiinia, jossa kritisoidaan aiheesta psykiatriaa ja mielisairaaloita, joissa ei auteta eikä hoideta.  Pukki tuo minulle joka joulu uutta tai vanhaa venäläistä kirjallisuutta. Mikä on mukavaa. Toki.

Bulgakovin aiheellinen viha ja kritiikki psykiatriaa, psykiatreja ja mielisairaaloita kohtaan. Ja
lääkärit jotka eivät mitenkään, mitenkään, mitenkään osaa auttaa sairasta.

Eivät mitenkään.





Harley Quinnin ja Jokerin kohtaukset Gotham Cityn Arkhamissa ovat myös meheviä - pahikset, sopeutumattomat.

Tohtori Caligarin kabinetti ja Tohtori Mabusen testamentti.
Kuinka saksalainen kauhu ennakoi suuren humpuukimestarin ja hypnotisoijan tuloa - ennakoiden hitleriä...

Hullut naiset ullakolla eli Kotiopettajattaren tarina ja Siintää Sargssomeri. Ja Sweeney Todd tarinassa Benjamin Barkerin viaton puoliso häväistään, jotta hän lopulta on hullu nainen kadulla, asunnoton, järkensä menettänyt.

Alice Cooperin lauluissa ja lavashowssa pelataan mielenterveydellä - jo 1970-luvulta: i wanna get out of here! Ja erityisesti From Inside -konseptialbumilla viinan kiroineen.

Elokuvassa Dark Shadows keskiluokan tyttö suljetaan mielisairaalaan nuorena vain koska puhui näkymättömän ystävänsä kanssa... Tuossa Tim Burtonin versiossa näyttelee myös Alice Cooper ja kuulemme klassikkoveisuja mielenterveydestä.

Ja tähän lopuksi sekä Gogol Bordellon Start wearing Purple, joka tulee nokkamiehen ja tyttöystävänsä riidasta, jossa mies sanoo naiselle että pukeudu sitten violettiin - kuten hullulla naisella naapurissa on tapana pukeutua vain violettiin. Kuvissa Jokeri.

Ja vanha viisu They' re coming To take me away ha-haa nykyaikaistettuna Heath Ledgerin Jokerin  kuvilla, ja toisessa Sweeney Todd.

Kirjoitan tätä matkalla sietämättömässä melussa sekä huonossa verkkoyhteydessä eikä tekstinkäsittelyssä ole teksinkäsittelyä. lisään kuvat ja viideot myöhemmin jos jokin joskus toimisi.



samat tviiteissäni ja kuvissani:

Hullujenhuoneella juutuupissa: ryhmis: virallinen traileri: Hullujenhuoneella juutuupissa: ja se pyyhe kirjasta....

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Ryhmäteatterin Yksi lensi yli käenpesän näytelmä harkat 30.5.Suokissa

Eräänä toukokuisena kuumana iltana, kun Viaporissa, Suokissa siis Suomenlinnassa oli harvinaisen lämmintä, tapahtui tämä. Ryhmäteatteri oli miltei valmis kesälaitumille, siis kesäteatteriin. Ken Keseyn klassikko, tai antiklassikko, romaani joka piti lukea aikoinaan, edustaen toisenlaista americananaa, nurjaa puolta, sopeutumattomia. Se on tietenkin amerikka mikrokosmoksessa, tai muu vastaava kapitalistinen länsimainen yhteiskunta. Kuten Samuel Fullerin vieläkin ihanassa ja karmeassa leffassa  Shock corricor, Shokkikäytävä.

Harjoituksissa 30.5. oli vaikeaa valita kuka näistä höppänöistä ja hörhöistä suosikki. He edustavat laitostumisen eri asteita. Samalla on sekoitettuna sekä uutta että vanhaa näyttelijäkaartia. Sekoitetaan pakkaa...

Valta joka turmelee. Hoito joka turruttaa... Luin uudelleen Bulgakovin Morfiinia -tarinaa addiktioista, lääkäreistä, jotka hoitavat itseään. Kuten nykyään House. Bulgakov kirjoittaa alleviivaten, ettei lääkäri tai lääketiede auta...

McMurphyä nyt katsoo mielellään pyyhkeen kera.

Ja ilman.


Aiemmin tviitattua ja instattua:

uudehkot plakaatit ja afiisit merkkaavat muutamaa visiittiä Visporin kesäteatterissa... #yksilensiylikäenpesän.

Amerikkalaisista kauhuista yksi suurimmista on itsenäisyyden ja persoonallisuuden menetys, pakottaminen laitokseen ja sääntöihin, milloin saa syödä, milloin nukkua ja milloin Ping pong...

#mielisairaala on myös amerikka pienoiskoossa. Varmasti tämä puhuttelee myös tämän hetkisen kylmän porvarihallituksen leikkauksia.

Nyt on vaikea valita pikatuntumalla kuka hörhöistä ja höppänöistä on paras. Varsin onnistunut casting.... Ken Keseyn klassikosta, kunnianosoituksena, ehkä myös leffaversion ohjaajan Milos Formanin poismenolle. Varsin hauskaa, traagista ja sadistista.

Oispa jo kesä.... Hrrr kylmäävä hoitaja Ratched ja kuumoittiva pipopää lähdössä Viaporin vankileirille. Eikun kesä teatteriin!

Keseyn anarkistinen eli klassikkoromaani näytelmänä. Voi myös muistaa Milos Formania joka ohjasi elokuvaversion.


Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu

torstai 31. toukokuuta 2018

Beyond Bechdel: Katse

Lavaklubilla ei ilmastointia, ja tunnelma on tosi kuuma. Syystäkin. Bechdelin testin jälkeen ja me toon aikana. Päivän teemana KATSE. Anu Silfverberg aloittaa.

pikamuistiinpanot:
- Vaikea läpäistä elokuva, jossa naiset keskustelevat keskenään. Valkoiset miehet puhuu elokuvissa koko ajan 70%, päähenkilöt miehet.
- Naiset taas alasti tai puolialasti. Lopputeksteissä krediiteissä man ja girl. Ei woman.
- Naispääosien elokuvissa miehet puhuvat yhtä paljon kuin naiset.
- Elokuvissa naisen roolina on yleisimmin myyjä.
- Vain työttöystävänä, sivussa, hiljennettynä, kuten Manchester by the sea.
- Lastenkirjoissa ötökötkin on miehiä! Kaikki miehiä! Kunnaksen koiratkin miehiä. Mies on ihmisen normi. Paitsi Ronja.
- Eikö nyt saa mtn tehdä? Verhoven Ellelle kriitikko olisi antanut eri arvion me too:n jälkeen.
Kukaan ei sanonut, että Paul Verhoeven pitäisi poistaa kaanonista.
- Woody Allen ja Morrissey
- Lars von Trierin Elokuvien naisviha.

Miesten kirjoittama väite " Kieslowski ymmärtää naisia ..... "  saa aikaan puistatuksia. Ja naurunremakkaa:
Akka sohvalla lasipallon kanssa.

Miksi Rukajärven tie on kuin Diesel-mainos?

Jos ei kestä misogyniaa, pitää luopua taiteesta.


Ja fb:ssä:

" Ei ihme, että niin harva elokuva läpäisee Bechdel-testin (eli sen, että elokuvassa kaksi naista puhuvat keskenään muusta kuin miehestä), kun suurimman osan elokuvien kaikesta puhimisesta tekevät valkoiset miehet. Tässä melko hurjia lukuja. " lainaus Puddingin sivulta





Beyond Bechdel – Avoin feministinen luentosarja 19.4.–17.5.2018

Kenen tarinoita valkokankailla nähdään? Mitä väliä on sillä, miten naisia ja vähemmistöjä tv:ssä kohdellaan? Millainen on hyvä elokuva ja kuka sen määrittelee? Feministiset liikkeet ja kysymykset ovat muovaavat tv- ja elokuva-alaa vauhdilla, mutta työvälineitä feministiselle elokuvantekemiselle on vielä vähän. Suomen elokuvasäätiön sivulta

Anu Silfverberg, toimittaja: Anu ja ystävät -keskustelutilaisuus

" VIIMEINEN BEYOND BECHDEL -ILTA VALTAA LAVAKLUBIN!
Torstaina 17.5. Beyond Bechdel -illassa katsotaan katsetta – sekä katsojan että tekijän. Jos on yhä vaikea löytää elokuvaa, joka edes läpäisee yksinkertaisen Bechdelin testin, mitä se tarkoittaa katsojalle? Mitä elokuvan naiskuva tarkoittaa tekijälle? Onko "miehiselle katseelle" vaihtoehtoja? Toimittaja ja kirjailija Anu Silfverberg alustaa lyhyesti elokuvan katsomisesta metoon jälkeen, paneelikeskustelussa asiaan pureutuvat ohjaaja Leea Klemola ja elokuvatutkija Anu Koivunen.
LAVAKLUBI (Läntinen Teatterikuja 1) to 17.5. klo 19–21!

MIKÄ BEYOND BECHDEL?
Viime vuosina feministiset liikkeet ja kysymykset ovat muovanneet tv- ja elokuva-alaa vauhdilla, mutta työvälineitä feministiselle elokuvantekemiselle täytyy kehittää edelleen.
Beyond Bechdel -luentosarjassa pohditaan, miten kertoa feministiä tarinoita ja miksi. Neljä asiantuntijaa käsittelevät luennoissaan eri puolia käsikirjoittamisen ja elokuvantekemisen feministisistä kysymyksiä ja jakavat onnistuneita esimerkkejä ja työkaluja tekijöiden käyttöön. Luennoitsijat kertovat, miten elokuva-alan rakenteita tulisi muuttaa, jotta ala ja kerronta olisivat tasa-arvoisempia.

MITÄ SIITÄ JÄÄ?
Luentosarjan päätteeksi toimitamme aiheesta maksuttoman julkaisun tekijöiden käyttöön.
Luennot on suunnattu erityisesti elokuva-alan ammattilaisille, mutta ne ovat avoimia kaikille kiinnostuneille.

Yhteistyössä:
Ruskeat Tytöt –media
Suomen elokuvasäätiö
Taideyliopiston teatterikorkeakoulu
WIFT Finland ry

Suomen kulttuurirahasto ja Audiovisuaalisen Kulttuurin edistämiskeskus tukevat hanketta. "  lainaus Beyond Bechdel fb-sivulta


Omia Bechdelin testejä popkulttuurissa ja undergroundissa:

Läpäiseekö Simpsonien jakso jossa vieraana on Alison Bechdel sarjakuvamessuilla tuon Bechdelin testin? Ironisesti Marge innostuu väittämästä - ja haluaa heti kertoa sen - miehelleen.



Siinä on harvinainen #allfemalepanel eli all female panel. Paneeli, joka koostuu vai naisista.
Testissä mitataan kuinka paljon naisilla on itsenäisiä vuorosanoja.








Seminaarin jälkeen fb:

Anu Silfverbergin terveiset:
Hei kaikki, kiitos mahtavalle yleisölle ja vieraille! Moni pyysi linkkejä juttuihin, joihin viittasin torstai-illan keskustelussa. Tässä muutamia:
Jill Soloway “female gazesta”: https://www.toppleproductions.com/the-female-gaze
Datavisualisointi: Bechdel-testin läpäisevät elokuvat ja tekijöiden sukupuolten vaikutus tuloksiin: https://pudding.cool/2017/03/bechdel/index.html
Datavisualisointi: miehet puhuvat elokuvassa: https://pudding.cool/2017/03/film-dialogue/
Anun ja kumppaneiden kirjoitus Guardianissa Bechdel-keskustelusta Ruotsissa: https://www.theguardian.com/commentisfree/2013/nov/27/swedish-cinema-bechdel-test-works
Geena Davis -instituutin julkaisuja sukupuolesta ja mediasta, tosi paljon kiinnostavaa dataa: https://seejane.org/research-informs-empowers/data/
Anu Koivusen vinkkaama teos elokuvatutkimuksesta: http://www.oapen.org/search?identifier=607771
Tuhansien elokuvien Bechdel-listaus: https://bechdeltest.com









kohokohdat mustavalkoisella viideolla juutuupissa:

maanantai 28. toukokuuta 2018

Hurjaruuth Lintsillä vappuaattona: taistelu olohuoneessa

30.04.2018 Linnamäellä estradilla oli Hurjaruuthin Hurjaruuth sohvanvaltaajat. Eikun lukutuolin, nojatuolin valtaajien tiivis taistelu olohuoneessa. Nikon D40 Satu Ylavaara Photography 2018:


Hurjaruuth Lintsillä vappuaattona: taistelu olohuoneessa








© Satu Ylavaara Photography 2018

torstai 24. toukokuuta 2018

Vanhat parrat, miehet, mestarit Atenumissa: Thomas Bernhardin Vanhat mestarit

Kansallisteatterin näytelmä otetaan irti teatterista ja nostetaan museoon 05.04.2018. Tutut näyttelijät, vanhat parrat ja miljöönä Ateneumin taidemuseo. Ja siellä huone, joka pursuaa klassikoita. Jo vain pitkään poristaan Wienin kloseteista, jotka ovat siivottomassa kunnossa. Mikä wieniläisiä miehiä vaivaa? Taiteesta puhutaan ja paljon. Kritiikki on hyytävää, tuntuu ettei yksikään klassinen maalaus ylitä kynnystä ollakseen täydellinen... Yhden miehen silmissä.

Keitä miehet ovat? Kuka on kriitikko? Yksi on ainakin vahtimestari. Ja kuka tahansa on nykyään kriitikko...

Kuka tiiraa ketäkin? Näytelmässä kolme miestä, kaksi heistä ehkä herraa, toimii kriitikkona ja arvostelijana. Miten määritellä täydellinen taideteos, entä teoksen viat. Kuka toistaa kenenkin mielipiteitä. Nykyään tärkeämpää on, kuka saa tehdä taidetta, opiskella taidetta, kuka arvostella, kuka astua museoon - ei pelkästään enää etuoikeutetut valkoiset parrat, siis miehet.

Miksi tulla joka toinen päivä, paitsi maanantaisin, tiiraamaan yhtä ja samaa maalausta. Vuodesta toiseen. Sanonta joka toisena päivänä mutta ei maanantaina on silkka mahdottomuus. Voisi sanoa joka toisena aukiolopäivänä. Mutta mitä hän tekee niinä muina päivinä? Maanantaisin museo on yleensä kiinni. Museo saa hengähtää.

Hannu-Pekka Björkman tekee hienoja rooleja taide-elokuvien ( Rax rinnekankaan Luciferin viimeinen elämä ) lisäksi myös keskinkertaissa elokuvissa kuten Vareksen stoorissa, jossa Björkman jyrää kuin berseelle ammutti Berserkki sellaisella potentiaalilla leffan läpi. Hän on tuttu myös Hovimäki-sarjasta ankarana pappina jolle ei kulleroita kerätä tuukin päälle eikä väkijuomia saa myydä - vaikka sillä kyläyhteisö vaurastuisi. Myös Hella W leffassa on inha rooli. Erityisen mainio on kotimainen herkullinen the Gourmet club. Kumman kaa -sarjassa hän rouskutti näkkäriä Ellun sänkykamarissa ja kysyi myähemmin baarissa, että vieläks lohkee.

Tässä Björkmanilla oli hienot, vetreät maneerit kun hän valmistui puhumaan.

Ja vannon, että Ateneumista löytyy herrojen kaksoisolennot - maalauksista. Björkman on ilmiselvä Hugo Simbergin pikkiriikkisen maalauksen nukkuva suuri tonttu - olihan hän koulupukkina elokuvassa.


No voihan piru, siinähän Björkman tiiraa omaakuvaansa Ateneumissa. Hugo Simberg: Tonttukuningas nukkuu, 1896, vesiväri ja guassi paperille, liimattu etsauspaperille.

Koko haastattelu juutuupissa: 




Simberg ja symbolistinen narrin katse...

Ateneum kirjoittaa:
Taideteoksesta voi lumoutua niin, että sitä alkaa kantaa aina mukanaan. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania kuvataide on kuljettanut ympäri Eurooppaa, ja ikonit ovat vetäneet hänet Valamoon ja ortodoksisen kirkon syliin. Hänelle taide on myös hengellisen transformaation väline, säie ihmisen ja Jumalan välillä.

Lue koko juttu:
Ateneum > Kuukauden vieras >
Hannu-Pekka Björkman ja taide, tie sieluun
HANNU-PEKKA BJÖRKMAN JA TAIDE, TIE SIELUUN

Hannu Kivioja on yksiä suosikkinäyttelijöitäni 90-luvulta, rankoista rooleista, kärsivänä tumman synkeänä miehenä. Viimeksi Kiviojan näin teatterissa Q teatterissa Prinsessa Hamletissa.

Markku Maalismaa on tuttu elokuvista mm Kuulustelu, Jättiläinen ja Pahan kukat.

Samalla lipulla pääsi myös näyttelyyn. Onhan siellä monta kestosuosikkia. Ja myös inhokkia.

Suosikkejani on Hugo Simbergin piruraukat, Helene Schjerfbeckin haastava, miltei kipeä katse.

Näytelmä sopii hyvin taidemuseoon. Kunhan ihmiset osaavat käyttäytyä. Toki väkimäärä on pieni. Milteipä alkoi tuolileikki. Paikalla oli myös arvostamiani näyttelijöitä - katsojina.

Näin kun Björkman saapui töihin, seisoin itse Ateneumin valtavilla portailla.

Näin kun herrat poistuivat lavalta. Ei niin kuin Las Vegasissa Elvikset, vaan kiireellä ja tyylillä.

Näitä näytöksiä saisi olla syssylläkin. Muissakin museoissa. Ehkäpä silloin ymmärtäisin. Enemmän. Näin tämän Kansallisteatterin lipulla, siitä kiitos.




Mikä ihmeen Tintoretton valkopartainen gubbe? Miksi se on valittu sadan maalaustaiteen mestariteoksen joukkoon?





Samaan aikaan oli Ateneumin taidemuseossa Adil Abidinin näyttely, jossa korostui taiteen kerrokset, merkitykset, ja myös vastuu. Nykyään. Totuuden jälkeisenä aikana. Sotien, puhdistusten aikana. Kuka saa tehdä taidetta? Nykyään sitä saa tehdä useampikin sukupuoli, eikä pelkästään etuoikeutetut valkoihoiset. Miehet. Mestarit.





Vanhat herrat juutuupissa:

Tintoretton valkopartainen herra,
Kunsthistorisches Museum Wien :

Tekijäloota:


Näyttämö
Ateneum
Kesto
1 h 15 min
Ei väliaikaa

NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa
Hannu-Pekka Björkman, Hannu Kivioja ja Markku Maalismaa

Konsepti, dramatisointi ja ohjaus
Minna Leino

Suomennos
Tarja Roinila

Taiteellinen suunnittelu
Minna Leino ja työryhmä: Jari Kettunen, Kati Lukka, Kare Markkola, Heikki Nylund, Johanna Storm, Ville Toikka ja Auli Turtiainen

Dramaturgit
Jukka-Pekka Pajunen ja Eva Buchwald

Vanhat mestarit
Komedia taiteesta

Thomas Bernhard  

Kansallisteatterin sivulla :

"Näytännöt Ateneumin taidemuseossa 15.3.–24.4.2018.

Wienin taidehistoriallisen museon Bordone-salissa on Tintoretton kuuluisa maalaus Valkopartainen mies. Maalausta tarkastelee arvostettu musiikkikriitikko ja aitouden ankara etsijä Reger. Regeriä taas tarkastelee kirjailija ja filosofi Atzbacher, jota puolestaan tarkastelee museon vahtimestari Irrsigler.

Teoksen on dramatisoinut ja ohjannut Thomas Bernhardin (1931−1989) samannimisen romaanin pohjalta Minna Leino, Kansallisteatterin dramaturgi ja monien kiitettyjen teatteriesitysten ohjaaja (mm. Kuningas kuolee ja Onnellisuuden tasavalta). Vanhat mestarit -esitys kantaesitettiin Kansallisteatterin ja HAM Helsingin taidemuseon yhteistuotantona 7.9.2017. Teatterin, musiikin ja kuvataiteen monitasoisesta kohtaamisesta syntyy elävä taideteos, joka nähdään itseoikeutetusti taidemuseossa. Esiintyjinä nähdään timantinkova näyttelijätrio: Hannu-Pekka Björkman, Hannu Kivioja ja Markku Maalismaa.

Bernhardin Vanhat mestarit -romaani on ilmestynyt Teokselta suomeksi vuonna 2013.

Vanhat mestarit nähdään Ateneumin taidemuseossa Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyn yhteydessä. Esitysliput sisältävät pääsyn taidemuseon näyttelyyn ennen esitystä. Liput on lunastettava Kansallisteatterin lippumyymälästä. "

Lisätietoa INFOpaketista PDF:

"MUSIIKKI
Johann Sebastian Bach: Die Kunst Der Fuge: Contrapunctus n:o 1 Esittäjä Grigory Sokolov (piano).
Johann Sebastian Bach: Die Kunst Der Fuge: otteita kappaleista Contrapunctus 2, 3, 4, 5, 6, 7, 9, 11 ja 12.
Esittäjinä Grigory Sokolov, Angela Hewitt ja Glenn Gould (piano).

TIETOA TEKIJÖISTÄ

Ohjaaja ja Kansallisteatterin vakituinen dramaturgi Minna Leinon viimeisimpiä ohjaustöitä
Kansallisteatterissa ovat olleet kiitetyt esitykset Onnellisuuden tasavalta, Kuningas kuolee ja
Maaninkavaara. Hän on työskennellyt muun muassa KOM-tekstissä, Yleisradiossa, perustamassaan
Ajoittain sumua -työryhmässä sekä Tampereen Teatterikesän taiteellisessa johdossa ja hänelle on
myönnetty Jussi Kylätasku -palkinto.

Suomentaja Tarja Roinila on kääntänyt lukuisia Thomas Bernhardin teoksia ja vuonna 2010 hän sai
valtion kirjallisuuspalkinnon Berhardin romaanien Hakkuu ja Haaskio suomennoksista. Roinila
suomentaa saksasta, espanjasta ja ranskasta. Hänelle on myönnetty viisivuotinen
taiteilijaprofessoriapuraha vuonna 2016.

Jari Kettusen viimeisimpiä Kansallisteatterin naamioinninsuunnittelutöitä on nähty muiden muassa
esityksissä Kuolema Venetsiassa, Onnellisuuden tasavalta, SLAVA! Kunnia., Maaseudun tulevaisuus,
Persona, Luolasto ja Kuningas kuolee. Hän on aikaisemmin työskennellyt naamioinnin suunnittelijana myös mm. Suomen Kansallisoopperassa, Svenska Teaternissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Merkittävän uran eri teattereissa tehnyt Kati Lukka on ollut Kansallisteatterin vakituinen lavastaja
vuodesta 2003. Lukan viimeisimpiä Kansallisteatteriin tehtyjä lavastustöitä ovat muiden muassa
Macbeth, Onnellisuuden tasavalta, Luulosairas, SLAVA! Kunnia., Pohjalla, Kuningas kuolee, Vuosisadan rakkaustarinat ja Tumman veden päällä. Myös Kansallisoopperan Seitsemän veljeksen ja Robin Hoodin lavastukset ovat Kati Lukan käsialaa.

Kare Markkola kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen henkilökuntaan. Hänen viimeisimpiä
valosuunnittelutöitään ovat olleet Juurihoito, Dreamteam ja Etnoporno.

Heikki Nylund on Kansallisteatterin naamioinnin päällikkö. Hänen suunnittelutöitään ovat olleet muiden muassa Vanja-eno, Kirsikkapuisto, Neljäs tie, Mr. Vertigo ja Pitkän päivän matka yöhön.

Äänisuunnittelija Johanna Storm on aiemmin vieraillut Kansallisteatterissa esityksissä Onnellisuuden
tasavalta, Täällä Pohjantähden alla 2011 ja Kuningas kuolee, josta Storm palkittiin Äänisäde-palkinnolla. Hän on työskennellyt myös muun muassa Zodiakissa ja Q-teatterissa.

Valosuunnittelija Ville Toikka on Kansallisteatterin valo-osaston päällikkö. Hänen viimeisimpiä töitään ovat olleet Kuolema Venetsiassa, Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, Onnellisuuden tasavalta, Saiturin joulu ja Persona.

Auli Turtiainen on Kansallisteatterin markkinointipäällikkö ja pukusuunnittelija, jonka viimeisimpiä
teatterisuunnittelutöitä ovat olleet mm. Tabu, Alli Jukolan tarina, Petos, Kirsikkapuisto, Patriarkka ja
Mr.Vertigo. Turtiainen on saanut Jussi-palkinnot elokuvista Onneli ja Anneli sekä Tulennielijä.

Jukka-Pekka Pajunen on dramaturgi ja suomentaja. Hänet on palkittu muun muassa Mikael Agricola -
palkinnolla ja kirjallisuuden valtionpalkinnolla. Pajunen on aiemmin työskennellyt Kansallisteatterissa kirjallisena avustajana, Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtoryhmän jäsenenä jaTurun Kaupunginteatterin kirjallisena asiantuntijana.

Eva Buchwald on Kansallisteatterin vakituinen dramaturgi. Buchwaldin tehtäväkenttään kuuluvat muun muassa uuden kotimaisen draaman kehittämistyö sekä ulkomaisten tekstien kartoittaminen.



NÄYTTELIJÄT

Hannu-Pekka Björkman on tehnyt merkittäviä ja palkittuja rooleja niin teattereissa (mm.
Kansallisteatterissa Onnellisuuden tasavalta, Godota odottaessa ja Idiootti), televisiossa (mm. Maailma on valmis ja Kohtuuttomuuksia) kuin elokuvissakin (Jussi-palkinto parhaasta miespääosasta Eläville ja kuolleille ja Jussi-ehdokkuus Haarautuvan rakkauden talo). Näyttelijäntyön lisäksi Björkman toimii tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön professorina. Vuoden 2018 alusta hänet kiinnitetään Kansallisteatterin vakituiseen ensembleen.

Markku Maalismaa kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan. Hänen roolitöitään on nähty muun muassa esityksissä Onnellisuuden tasavalta, SLAVA! Kunnia., HOMO!, Kellariloukko ja Kuningas kuolee. Tänä syksynä hän ihastuttaa myös Juurihoidon pääroolissa.

Hannu Kivioja vierailee ensi kertaa Kansallisteatterissa. Hän on työskennellyt Q-teatterissa sekä
Kuopion, Espoon ja Kokkolan kaupunginteattereissa. Kivioja on tehnyt runsaasti elokuva- ja
televisiorooleja. Hänet on muun muassa palkittu Jussi-patsaalla pääroolistaan elokuvassa Isä meidän. "




Tässä kuvat Kansiksen Flickrissä:

Vanhat mestarit Vanhat mestarit

Kuumalla bloggariklubilla pöydällä oli Tainaron - ruokana ei ollut onneksi hyönteisiä.

vaan hyönteiset saivat olla rauhassa. Eilen kuumalla teatteri- ja kirjabloggaajien tapahtumassa Kansiksien parven lämpiössä oli paikalla ohjaaja Essi Rossi ja dramaturgi Iida Hämeen-Anttila. Heidän ensikohtaamisensa ja -työnsä teatterikorkeakoulussa ei suinkaan ollut auvoisaa yhteistyötä, vaan ennakkoluulojen jälkeen työ yhdessä sujui... Ohjaaja Rossi on käsitellyt ohjauksissaan mm väkivaltaa, feminismiä, fasismia ja post-humanismia. Ja elämä on jatkuvaa oppimista, Rossi on auki kaikelle, eri maailmoille. Teatterin näytelmien lajeista ei löydy sinänsä suosikkia, vaan laajemmin draama, kirjallisuus, elokuvat, näyttelyt koskettavat. Hän on tehnyt sekä laitosteatteria että kansainvälistä teatteria. 

Dramaturgi Hämeen-Anttilan mielestä dramaturgin anti on eri alueiden keskustelu keskenään. Leena Krohnin teokseen Tainaron pohjautuva näytelmä sisältää huiman, kansainvälisen duon, kaksikon Kati Outinen ja Aino Venna. Enskari on sopivasti elokuun lopulla, siellä nähdään.



Teatterissa / elämässä ollaan jatkuvan kaaoksen äärellä, intuition, liikkuvan osan. Mikä on hallittavissa? Miten nuoret saadaan teatteriin? Mikä on teatteritaiteen tulevaisuus? verrattuna digitaalisaatioon. Rossille teatteri on paikka, tila, immersiivinen, pajatoimintaa. Teatterit kyllä kurottavat nuoria kohti. Kuuntelevat. Nuoret ovat myös mukana tekemässä teatteria. Vaikka teatteri on elististinen, kallis harrastus.

Tähän sanon väliin, että ei ole. Jos liput ovat järkevän hintaisia. Lipuissa voisi olla myös nuorisohinta. Nuoriso maksaa viikonloppuna elokuvalipusta esimerkiksi 14 euroa ja ostavat kalliin colan 3 euroa ja poppareita 5 euroa. Tästä tullee 23 egeä, ja mässyt vielä päälle. Sillä hinnalla pääsisi jo teatteriin... Jos ei sota tupakkaa eikä bisseä - no nuoriso ei saakaan ostaan. Eikä käy kahviloissa viiden euron kahveilla...  Mutta mikä on nuorisoa?

Iida kertoi leffateattereiden tulleen takaisin, tarkoittaen luultavammin korttelikinoja ja muita kuin valtavirran suuria monopoleja. Teatteri on toista kuin Netflix, ja verkon tuhannet valinnat. Se on tämä ja tässä. Livenä, fyysisenä. Luultavasti myös ainutlaatuisena.

Tainaron on kirje, anonyymi. Ihmiskeskeisen vastakohta. Ajankohtainen, fataali. Mikä on vieras, vieraus, toiseus? Kiihko, aistivaltaisuus, Krohnin ajattelu, iloinen innostunut kieli, naiivi. Iida sai 10-vuotiaana oudon kirjamaun omaavalta sedältään Tainoronin. Ja tällä tiellä ollaan.

Monitaiteellisuus, miten näytelmä liikkuu muuallekin, skenografia plus videotaide plus musiikki plus installaatio. Toivoa pursuva dystopia! Hyönteisten valtakunnassa on paikka.... Post-humanismi ja kanssalajien arvo.

Muutos ei välttämättä ole kaiken tuho. Tai kaiken tuho ei välttämättä ole maailmanloppu. Tai maailmanloppu ei välttämättä ole... Paha. se, mihin olemme tottuneet.... Mitä tapahtuu muistille muodonmuuotksessa? Voiko muisti pysyä? Pitääkö sen? Mahdollisuus kuvitella muitakin elämänmuotoja. Ei-inhimillisiä. Ei välttämättä epäinhimillisiä... 



"...i am human and i need to be loved just like everybody else does..."

Laitetaanpa tähän loppuun vähintäänkin ristiriitaisen Morrisseyn lainaus.

 Bloggariklubilla Tainaron 23052018

tiistai 22. toukokuuta 2018

Levoton esseisti Raskolnikov sähköisen kirsikkapuun loisteessa 21.5. ja 25.5.

Dostojevskin Rikos ja rangaistus tuli syystäkin verkkokalvoilleni eilen - Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ansioista Omapohjassa 21/5/18. Hyvin valaistunut tulkinta.

Miksi naisen täytyy aina myydä itseään, miksi miehellä on aina rahaa maksaa portolle, miksi naiselta puuttuu raha. Millainen vanha juoppo antaa tyttärensä myydä itseään kadulla?

Mitä valintoja Raskolnikov voi edes tehdä? Pelastaa? Kenet? Epätoivoiset ihmiset tarttuvat pulloon, hihhuloimaan. Sonjalla on merenneideon turkoosit hiukset.

Kenellä on oikeus onneen? Miksi nietzscheläinen esseisti Raskolnikov - etuoikeutettuna miehenä - hylkää opinnot, joihin naiset, tytöt eivät pääse? Miksi R ei opeta tyhmempiään? Ja saa siitä rahaa? Miehen ylpeys. Olla älykkäämpi muita kurssilaisia.

Pikavipit pitäisi lailla kieltää. Kun mediassa tiirataan ja syynätään tarkkaan vihaa ja valeuutisia, saman voi siirtää myös television mainoksiin, jotka lupaavat järjettömiä asioita ihmisille, joilla ei ole niihin varaa. Myyden tuotteita joita ihmiset eivät tarvitse. Ja hirvempänä - mainostetaan pikavippejä. Pikavipit jopa sponssaavat tv ohjelmia. Kellon ympäri. Kaiken aikaa. Aiheittaen ihmisille ahdistusta. Velkaa. Toivottomuutta.

Vaikka television ja internetin pikavipit eivät katko sormia....
Pitäisikö siitä olla tyytyväinen?

Kirjoitan tästä paremmin viikonloppuna. Taas on kirveellä töitä.

Viimeksi näin Raskolnikovin roolissa Markus Järvenpään. Tässä näytelmässä R on Antti Lang ja Sonjan roolissa on Elina Reinikka. Uusia tuttavuuksia. Matti Onnismaan tapasin viimeksi kuristusseksin aikana. Siis elokuvassa Armomurhaaja,  sen juhlanäytöksessä Night Visions festivaaleilla.

Rodion (Rodja) Romanovitš Raskolnikov (Родион Романович Раскольников)
Sofia (Sonja) Semjonovna Marmeladova (Софья Семёновна Мармеладова)
Porfiri Petrovitš (Порфирий Петрович)

Ja saunarakennus joka on täynnä mustia hämähäkkejä...

Rikos ja rangaistus 25/5/18

Kauhu Con tapahtumassa vuonna 2017 kysyttiin, oliko Dostojevski lukenut Poea, eri toten novellia kielivä sydän. Samaan syssyyn voisin jatkaa, entä myös tarina Kaksoisolennosta.

Eilinen veto oli erityisen vahva ja tunteikas. Kiivas ja rauhaton R on kuitenkin hyväsydäminen, hän antaa vähästään, ja huolehtii Sonjan äitipuolen lapsista, jotka ovat vain pieniä sinttejä, koska eivät saa tarpeeksi ruokaa. Koska Sonjan vastenmielinen isä ryyppää perheen rahat. Lapsille ei ole varaa ostaa kenkiä. Viheliäinen köyhyys ja kurjuus. Ja ne toiset, jotka asuvat rikkaiden alueilla, jossa on puistoja ja suihkulähteitä. Puistoja ja suihkulähteitä.

R ei ole kuitenkaan täysiin tuhoon tuomittu, tunteeton koulun keskeyttäjä, murhaaja, itseään yli-ihmisenä pitävä. Ei, hän rakastuu.

Näyttelijöinä on tiivis kolmikko. Sonjan surullisille kasvoille on musta kyynel tatuoituna, kuten vankiloissa on tapana, ehkä ( itkupilli, Cry-Baby ). Sonjan habituksessa on mm 2010-luvun japanilaista alakulttuuria kuten kawaii, lolita ja anime, joissa kaikissa on mukana miehen tirkistelevä katse. Kokonaisuudessa on jotain koshausta eli   cosplayn hahmoa, Supersankaria tai prinsessaa, ja ehkä burleskiakin: turkoosi peruukki, hopeanhohtoiset lenkkarit, ja 1980-luvun huolivälin Madonnaa: musta pitsinen teddy-alusasu ja iso krusifiksi. Tai ainakin ristiriitainen risti. Huora ja madonna, naisen kapeat, ahtaat roolit. Joko tai. Miesten kirjoittamat, rajaamat. Neonoranssi pitsimekko, ja näin ollen kokonaisuutena biletyttö, party girl, party party party, 24 h party... Tyttö, joka on sekaisin, ja surullinen, turrutettu. Läpinäkyvässä sateenvarjossa tuikkii mustat tähdet... Turvautuu hihhulismiin, hullu uskovainen.

Porfori on tyyni ja miellyttävä, hän ratkoo palapeliä. Vaikka R on jo oven suussa, niin Porforilla on vielä yksi kysymys, kuten Columbolla. Hän haluaa Raskolninovin tulevan uudesti, rupattelemaan. Vaikka Porfori kuuluu miliiseihin, on hän inhimillinen. Tapa millä hän lausuu sanan keissi, on huumoria, ja ironiaa.

Raskolnikov oli niitä kalpeita poikia, kuten Ian Curtis, Rimbaud, kotimaiset Pin-Upsit, Saksikäsi-Edward, Blixa Bargeld, Dave Vanian, Nietzsche. Kauhuromanttiseen kalustoon kuuluvia, tahi post-punkin ja romantiikan ajan synkkiä hahmoja. Vampyyreitä, angstisia, ahdistuneita, lommoisia poskia, osin rikkoinaisia sydämiä, sieluja.

Tämä R on jättänyt opiskelut kesken, mikä tuolloin oli varmaan ennen kuulumatonta - silloin ei ollut slush-kiimaa eikä pitchausta eikä naurettavien titteleiden ja projektien keksimistä modernissa "työssä" jossa nuori kloppi makaa huonoryhtisenä säkkituolissa tahi lattiatyynyllä, ja tekee uudenlaista "työtä" eli vain ajattelee. Ja puhuu paskaa.

Mutta Raskolnikov ajattelee myös. Hän on ajattelija. Aikaisemmin ihmiset nauroivat filosofeille, jotka vain ajattelivat. Että elääkö sillä? Kuka sen maksaa? Miten ajattelu näkyy bruttokansantuotteessa? Anteeksi - bruttokansantuloksessa. Kaikki on mitattava rahassa. Kenellä oikeus asua, perustaa perhe, pysyä hengissä. Säilyttää arvomaailmansa ja itsetuntonsa.

Kenellä oikeus rakastaa? Kenellä oikeus riistää henki? Kenen kuolemaa surraan? Ilkeän koronkiskurin, joka elää toisten ahdingosta ja epätoivosta. Joka eli. Vanhan juopon joka ajoi tyttärensä huoraksi.

Rikostarina, rakkaustarina, jännityskertomus, klassikko.


Tekijäloota:


NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Esiintyjät
Antti Lang, Matti Onnismaa ja Elina Reinikka

Ohjaus ja visualisointi
Johanna Freundlich

Äänisuunnittelija
Petteri Mård

Dramaturgi
Eva Buchwald


Kansiksen sivulta:

Rikos ja rangaistus
Selviytymistarina
Fjodor Dostojevski − Johanna Freundlich

"
Raskolnikov ja Sonja ovat kaksi nuorta aikuista, joita pidetään menetettyinä tapauksina.
Raskolnikov on äärimmäisen rikoksen merkitsemä nuori mies. Idealistinen Sonja joutuu olosuhteiden pakosta alentumaan nöyryyttäviin tekoihin. Onko heille enää olemassa paikkaa maailmassa, uuden alun ja sovituksen mahdollisuutta?

Epätoivoisiin tekoihin ajautuvien nuorten vastapainoksi asettuu aikuinen, tutkinnanjohtaja Porfiri Petrovitš. Hän on peili, johon nuorten tunteet ja ajatukset heijastuvat. Tarina on hurja, mutta se loppuu toiveikkaasti. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta mistä tahansa voi selvitä yhdessä.

Kolmen näyttelijän teatteriesitys tuo Fjodor Dostojevskin ajattoman romaaniklassikon kaikkine elämänkokoisine kysymyksineen lähelle katsojia. Tarina korostaa sovituksen mahdollisuutta ja ihmiskontaktin tärkeyttä niin toiseen nuoreen kuin läsnä olevaan aikuiseen.

Rikos ja rangaistus -esityksen työryhmässä toimivat ohjaajana ja käsikirjoittajana Johanna Freundlich, näyttelijöinä Antti Lang, Matti Onnismaa ja Elina Reinikka. He ovat työskennelleet aiemmin yhdessä mm. monivuotisessa Angels in America -produktiossa.

Rikos ja rangaistus -esitys on osa laajempaa samannimistä teatteriprojektia, jonka tarkoituksena on tarjota korkealaatuista teatteritaidetta lastensuojelun piirissä oleville nuorille. Projektissa valmistetaan teatteriesitys, jota esitetään valtion koulukodeissa eri puolilla Suomea. Projektiin kuuluvat myös työpajat, joissa syvennytään esityksen aiheisiin yhdessä nuorten kanssa. Freundlich ja Reinikka toimivat projektiin liittyvien työpajojen ohjaajina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat Marko Manninen ja Päivi Känkänen vastaavat hankkeen tutkimusosuudesta. Hankkeessa tutkitaan teatterityöpajoihin osallistumisen vaikutuksia nuorten tunteiden käsittelyyn ja taidelähtöisen toiminnan mahdollisuuksia tunteiden ja kokemusten erittelyssä. Kokonaistavoitteena on tuottaa tietoa lastensuojelun työkäytäntöjen kehittämiseksi.

Ensi-ilta Vuorelan koulukodissa Vihdissä 6.4.2018
Esitykset Omapohjassa 19.5.−26.5.2018

Projektin yhteistyökumppanit:
THL, valtion koulukodit

"

Kansiksen Flickrissä on kuvakaruselli, kuvia, karu selli: Rikos ja rangaistus 9 Kuvassa Antti Lang Kuvaaja Tuomo Manninen
Rikos ja rangaistus 6





Rikos ja rangaistus sarjaa tiirasin aikoinani: