torstai 20. syyskuuta 2018

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti: höyryävän hotti saunakohtaus, luokkasotaa ja maskuliinisesta myrkyllisyydestä

Kaupunginteatterissa. Kylläpä Antti Peltola oli kirjaimellisesti steamy! Naisten esimarimekkoiset kellohameet täydellistä kotimaista muotoilua. Parvelta kaiken näki vain yli-ihmisen perspektiivistä. Sveholmin Puotila öykkäröi trumpisti...

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti Helsingin kaupunginteatterissa 19.09.2018 vai oliko se Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti.

Olipa kuuma autonpesukohtaus, ja saunassa tunnelma oli kirjaimellisesti steamy.

Anna-Riikka Rajanen ja Antti Peltola ovat pistäneet silmään teattereissa aiemminkin. Hyvällä, erottuen. Heidän mainittu saunakohtaus on kiihkeätä katsottavaa. Melkein piti silmälasien huurut pyyhkiä...

Antti Peltolan soolo on kirjaimellisesti steamy, tuli mieleen kuuma, kostea Mombasa, mutta se viisu on kaukana tulevaisuudesta...

Yleensä autonpesu-kohtaus on ällö seksistinen plääh turhuus, jossa joku vähäjärkinen ja -pukeinen bimbo hinkkaa vaahtoa. Tässä onneksi ei ollut näin vaan roolit oli käännetty ankeasta asetelmasta päälaelleen: shafööri Matti pesi hartain vedoin konepeltiä - ja vähän muutakin.

Sukupuolten sota ja - ei rauha, vaan lempi, kiivas yhteenotto joka myöhemmin muistutti Strindbergin Fröken Julie -näytelmää jossa on hieno häiriintynyt neito on rikas tyttö rukka, ja alhainen palvelija on älykäs, monta kieltä puhuva, paremmasta ja rasa-arvosta haaveileva palkollinen saappaankiillottaja, ja he ovat yhtenä maagisena pohjoisen juhannuksen yönä, jona roolit ja rajat hämärtyvät kuten Shakespearen Kesäyön unelmassa, nuo nainen ja mies monipuolisesti sm-roolien kiihkeässä tuoksinassa. Luokkayhteiskunnassa, ankarassa. Kuka juoksuttaa ketä. Kuka saa haaveilla paremmasta. Kuka saa kaikki mielihalunsa toteutettua, kaiken periksi. Tässä edettiin jopa saappaaseen asti, mutta etäännytettiin aiheesta.

Tai ehkä palattiin aiheeseen... Tässä tarinassa ei samalla lailla selkeää sm-taistoa ole, enkä tarkoita nyt suomenmestaruutta. Bunuelin Päiväperhossa on hieno lihallinen tutkielma, mikä valta on. Kun kohtaus Bunuelilla alkaa niin luulet että dominoiva on henkilö A. Mutta doninoivampi on oikeasti henkilö B. Joka ehkä anastaa vallan.

Puntilan rengin tarinassa valtapeli on hienovaraisempaa.

Mikä on säädyllistä. Mikä säädytöntä. Olin eilen Rikun kirjastossa ilmaisessa cembalo-konsertissa ja katsoin laattaa seinällä jossa luki täällä kokoontui Suomen valtiopäiville aatelittomat säädyt.

Anna-Riikkaa on yritetty naittaa ennenkin vastoin tahtoaan Ryhmiksen Kesäyön unessa...

Jotenkin tuli docventures -fiilis. Myrkyllinen miehisyys. Viina. Vähän vaihtoehtoja. Mutta kuinka vähän vaihtoehtoja naisilla on...

Naisten mekot ovat upeita, esimarimekkoja ja komeaa kotimaista muotoilua ja arjen taidetta. Voimakkaita kuvioita, vahvoja värejä, kellohameita ja kapeita vyötäröitä 50-luvulta. Vaikka Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen näytelmän tapahtumat ovat sadan vuoden takaa.

Mutta toimivatko nämä aikakerrostumat? Vuosi 1918, viiskytluku ja nykyinen fasistihallitus suomen maalla ja ameriikassa. Vallan törkeä käyttö jatkuu. Kepulainen kepuloija xx sanoo koditonta ihmisroskaksi. Ja saa siitä syystä potkut. Hyvinkin aiheellisesti. Ja sitten öyhyyttäjät, oi nuo etuoikeutetut rikkaat oikeistolaiset pillittävät verkossa kuinka somelynkkaus toimii, yhyy.

Halusin nähdä kuinka paljon Brecht varasti Wuolijoelta. Ei päivää ilman sisällissotaa... Olemme luokkasodassa. Joka jatkuu vieläkin. On harvat rikkaat, öykkärit, jotka omistavat liikaakin ja käyttävät hyväkseen työvoimaa ennen ay-liikettä ja lakkoja. On köyhiä ihmisiä joita juoksutetaan. Joita nöyryytetään. Joiden tulevaisuus on epävarma. Katkera.

On myös sukupuolten sota. Ja sukupolvien sota. Suuren Herran, ja suuren narrin Puntilan isännän kaunis ja sirpsakka tytär halutaan naittaa naapurille jolla on pötäkkää ja metsää. Tyttärellä ei ole mitään sanavaltaa omaan tulevaisuuteensa. Hän on rikas hemmoteltu pillittäjä, joka on saanut kaiken hopealusikalla.

Itte sulhanen on löpsykkä pelkuri, tuo lähetystösihteeri ( Antti Timonen ) jolla on huomattava ranneliike. Tai siis hän ottaa liiankin löysin rantein. Lähetystösihteerin kumimaisesti sinne tänne vääntyvät, heiluvat kädet naurattavat yleisöä. Useasti.

Mutta naurattaako suomalainen mies joka kännää eli Puntila itse? Taas tulee mieleen docventures sekä ambulanssien ja muun akuutin henkilökunnan mietteet että kaikista pahin syy on viina. Toiseksi pahin syy on viina. Ja niin edelleen. Tarina etenee Puntilan nousu- ja laskuhumalien mukaan. Vai eteneekö?

Alku oli viileähkö ja ehkä liiankin rauhallinen. Näin siis ennakon, ei täysin valmista teosta, tuolla 4 € lipulla. Oikein sopeva hinta maksaa naisen eurolla...

Näkökulma parvekkeelta oli jotenkin yli-Ihmisen. Siirtymät olivat hienoja, ehkä vieraannuttavia komeasti baletin ja oopperan sabluunan mukaan tanssittuja. Jotain Kevätuhriakin. Myös Suomi 100 -teemalle irvaillaan - Puntilan isäntä ampuu alas Joutsenen, tuon raukan, Suomen ja kuoleman symbolin. Ja kahden välisen uskollisen liiton. Ampuu kauniin linnun - vaikka väittää ettei siedä eläinrääkkäystä. Ainakaan hevosten. Toisaalta hevoset olivat tuolloin käytössä kulkupeleinä ja statuksena siitoksissa.

Pertti Sveholm on useammassa roolissa tv:ssä ja teatterissa näytellyt roistoa ja irstailijaa, niin tässäkin. Hänen työtään on hauska katsoa. Onko se Moolokin juoksua viinapullolle ja hameen perässä? Ennen muinoin rikkaat vaikutusvaltaiset ukkelit olivat pitäneet etuoikeutenaan piikojen ja kylän naisten kaatamisen. Tai sen yrityksen. Ollaan lähellä me too -teemaa. Miten kertoa historiallinen tarina tarkasti. Mitä tapahtui aitoissa ja apteekin takahuoneissa.

Me myös leikittiin että mentiin naimisiin Starskyn ja Hutsin kanssa. Myös meillä oli sormuksina samat juitsut kun Puntilan isännällä. Tämä tapahtui siis 70-luvulla. Olikohan meille se idea saatu tästä tv näytelmästä. Mene ja tiedä...

Muuten, olin ainoa joka nauroi Eero Saarisen kommentille, ettei vieraanuttamista tarvitsi ottaa niin tosissaan, että poistuisi teatterista. Vaan jäisi puhvetin puolelle. Minä menin sen sijaan eriöön.

Puhvetissa kun on niin vieraannuttavat hinnat naisen eurolle. Teatterilippu saisi useamminkin olla teatteribloggaajalle neljän euron arvoinen, ellei peräti ilmainen. Kaupunginteatterissa.

Ei päivää ilman sisällissotaa - viittauksia punikkeihin joita rikkaat eli valkoiset haluavat karkottaa tai ainakin antaa potkut, ja lahrareiden suojeluskuntiin. Puntilla on tämän ajan sika/isäntä, jossa on myös viittauksia trumppiin.

You're fired, saat potkut. Myös muut silmäätekevät miehet suurissa viroissaan sulkevat silmänsä työväen ongelmilta. Vaikka he kaikki tarvitsevat työväkeä, niin he pitävät työläisiä korvaamattomina.
Kari Heiskanen on ohjannut putkeen kolme lahtarin tarinaa. Vai onko?

Musiikkia ei ole liikaa, kaikki laulavat komeasti Agit Prop ja Ultra Bra -tyyliin. Tai aikaan ennen heitä. Olemme maaseutuyhteisössä, suuren suuressa kartanossa, josta kuitenkin pääsee karauttamaan pirssillä - tässä tapauksessa Buickilla - kylille eli kaupunkiin.

Tämä ei ole musikaali vaan musikaalinen näytelmä. Ellei peräti musiikkinäytelmä. Kuorot toistavat tarvittaessa vuorosanat, ja se on toisaalta vintagea ja toisaalta virkistävää. Antiikin ajoilta. Jolloin amfiteatterissa oli selkeät hymiöt ja nyrpiöt teatterin merkkeinä.

Olemme lähellä puskafarssia. Tai puskadraamaa. Vaan ei. Liekitellään. Leikitellään. Huomaa, että olemme brechtiläisessä näytelmässä, minimalismissa, jota käytti myös Herra Lars von Trier. Tai ei tämä minimaa ole. Kalusteita, rekvisiittaa ei vain piiloteta eikä tuoda piilon takaa.

Periaatteessa voisin mennä uudelleenkin katsomaan kun on varaa. Että näkisi naamatkin läheltä  ;)


Tässä tiiseri juutuupista:
ja traileri:


 tviitasin ja instailin: jälkeen:
ja ennen:

tiistai 18. syyskuuta 2018

Tule toki takaisin, Gabriel.... Mika Waltarin klassikko houkuttaa koukuttaa Kansallisteatteriin

Niin pieni ihmissydän on.... Gabriel oli ensi-illassa 13.09.2019 tuolla Willensaunassa. Mikä akrobatiikka on Sampo Sarkolan huijari-viettelijällä Gabrelilla joka äkkinäisen mutta lipevän liukuvin tangon liikkein liukuu yksisilmäisenä silmälappuisena könsikkäänä törmäämättä ovenkarmeihin - ja omiin rajoihinsa. Jännää miten itse antaa anteeksi miltei kaiken, unohtaa. Hyvännäköiselle miehelle, joka lupaa ummet ja lammet, :) teksti tv:n paras sivu oli muuten Aristoteleen nilkka - vai miten se mänikään...

Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä.

Vakavasti puhuen tapetilla on myös me too -liike, ja toisaalta aikuisen naisen seksuaalisuus. Kuinka naisella ei saisi olla sodanjälkeisessä nihimismissä tai kovuudessa seksuaalista elämää eikä kilvoittelua. Eritoten sinkut eli vanhatpiiat, jonka mies, ja miehen kirjottama historia ja tapakulttuuri, on kirjoittanut ja määritellyt sukupuolettomiksi, neutraaleiksi, sivusta seuraajiksi.

Tule takaisin Gabriel tai Gabriel tule takaisin tai vain lyhkäsesti Gabriel, kuten tässä versiossa. Willensaunan lauteilla Kansallisteatterissa on pienoinen näyttely: Mika Waltari täyttää kulmikkaita: 110 vee. Luulin, että Tarmo Manni oli Gabrielina Kansiksen lavalla, mutta hän olikin vain leffaversiossa. Peilien päälle on plätkäisty kuvia jossa Waltari itse myhäilee ensemblen vierellä, sekä kuvia itse näytelmistä.

Gabriel sai tänään uuden käsittelyn, ja lähdin kotoa niinkin innostuneena, että unohdin laittaa housut jalkaan... No, kaikille sattuu, ja pokkana vaan.

Sampo Sarkola silmälappuineen on kuumottava huijari ja sosiopaatti Gabriel, jolle antaa lähes kaiken. Anteeksi. Karin Pacius hiirimäisenä herkkänä Kristiinana uskaltaa hetken elää, toivoa, nauttia.

Käydään läpi me too -liikettä, huijaritarinoita, väkivaltaa. Mutta sodan jälkeisestä, hieman ruskean sävyisestä vintage-näkökulmasta.

Olemme lähellä Chaplinin Ritari Sinipartaa, ja myös Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille. Siinähän köyhtynyt näytelmätuottaja tienasi hynää produktioilleen tyydyttämällä rikkaita, vanhoja naisia viimeisille hekuman huipuille - ennen kuin he muuttavat paremmille laidunmaille...

Ennen näytelmän näkemistä ajattelin näin:

Olen aina pitänyt tästä julmasta leikistä, analyysistä, teemoinaan vaikka rikos ja pyramidihuijaus, miksi ihminen antaa tulla huijatuksi. Mitä yksinäisyys merkitsee, miksi pelkää tulevansa naurunalaiseksi, kuinka voimakas vietti rakkaus, seksuaalisuus, läheisyys on. Tarina on vintage -ajalta jolloin keski-ikäisellä tai vanhemmalla naisella, joita kutsuttiin rumilla nimillä, ei miesten mielestä ollut aktiivista seksuaalielämää, tai oikeutta tai tarvetta siihen. Vanhapiika ( spinster ) on sananakin niin ällö, se lleviivaa että on vanha ja vielä että jonkun orja.... poikamiestyttö on vielä ällömpi sana, itse asiss täysin järjetön ja turha. Sen sijaan ikäneiti sanana on hauska kun sen lausuu ironisesti mielessään...

Miksi haluaa menettää kaiken.... Vaikka Sampo Sarkolan takia tekisi mitä vaan ;) keventävä hymiö lauseen lopussa... Televisiossa tuli Stalkkeri, jota katsoin, ja miespääosassa Sampo. Sitten bussimme pysähtyi sairaalan nurkille, ja Sampo nousee bussiin. Ei tosin meidän bussiin, vaan toiseen. Ja huvitti mielleyhtymä stalkkaukseen ja stalkkeriin - kuka stalkkaa ketä, vaan eihän se naurun asia ole. 

Onko teatteri aina stalkkausta?

Ihmettelen myös miksi Turussa muuten mainiossa turisti-infossa jaetaan romanttinen reitti Turuus -karttoja, joissa usemmalla rastilla pysähdytään Auervaaran takia. Auervaaran! Romanttisella! Onko itsensä huijaaminen romantikka? Jarkko Sipilän rikoskävelyllä Helsingin keskustassa myös pysähdytään Auervaara -rastilla ja katsotaan menneisyyteen, vankiselliin, jossa Auervaara teki itsemurhan. 



Aleksilla, osoitteessa 24, sijaitsi keskuspoliisiasema. Vuonna 1964 Auervaara pistettiin täällä poseen, ja täällä tuo hurmuri, petosmies hirtti itsensä. 

Kun käyt Turussa turisti-infossa, niin tsekkaa kartta johon on piirretty romanttinen Turku - Auervaara liittyy siihen monin osin. Mutta miksi? 
Romanttinen? Oliko Auervaara kuin Mel Brooksin musikaalin Kevät koittaa Hitlerille ( Producers ) tuottaja, joka hankkii varoja taiteelliselle työlleen antamatta hurmioita vanhemmille, yksinäisille naisille - ennen matkaa vanhainkotiin tai haustuumaalle... Mutta oliko se Auervaara joka seikkaili Turussa?



Näytelmän jälkeen:
Myös Paula Siimes ja Minttu Mustakallio ovat mainioita.
Saako mies olla toyboy?
Muistan feministisessä tapahtumassa, jonka aiheena oli naisen esineellistäminen ja seksismi elokuvissa ja mainoksissa, vai oliko aiheena onko naista halventavaa seksistä seksi-kuvastoa ihmisten ilmoilla, niin hesari oli laittanut kuvituskuvaksi lähiotoksen Daniel Auteuilista joka on kohta nuolemassa, tuota naisellisia laaksoja.... Siis leffajuliste, jossa on aiheena naisen nautinto, ei nainen objektiivina. Elokuva oli Seuralainen, joka oli ainakin Rakkautta ja anarkiaa -festareilla. Mutta pitääkö seksistä maksaa?

Näin tämän omalla rahalla niin en kirjoita enempiä ;)




Tässä makeat Flickr-hetket:
Kuvissa Paula Siimes, Karin Pacius, Minttu Mustakallio ja Sampo Sarkola. Kuva Mitro Härkönen.

Gabriel 9
Gabriel 10
Gabriel 8


Mika Waltari: Gabriel
Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä. Kuvassa Karin Pacius ja Paula Siimes. Kvasin heidät Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset kuumalla pienellä näyttämöllä 15.8. 




Kansiksen sivulta: "Mika Waltarin rakastetuin komedia on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä!

Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen nuori nainen haluaa muutoksen ankeaan elämäänsä, mutta on taloudellisesti riippuvainen tädistään. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin. Selviytyykö kukaan voittajana rakkauden, rahan ja vallan juonitteluista?"



Laitan tähän kuviksi Kansiksen ja Kansallisteatterin maskin Instargram-kuvia:

saekä omia tviitejä ja instahetkiä:
Tässä myös mainio Antti Litja Gabrielina: Ihania näyttelijöitä siis tässäkin:

maanantai 17. syyskuuta 2018

Groteski ja tarkka Musta Saara: Ensi-illassa äärioikeiston noususta Euroopan rikkinäisellä kartalla ihan polttopullon heiton päässä

Tai ihmisroska -heiton, läpän, vitsin. Miksei ovat, rajat aukene meille... Kansallisteatteri pysyy Euroopan hajanaisella kartalla ja välittää. Näytelmä alkaa. Shhhh. Kun leirituli hehkuu harson (onko se graffitia vai Guernicaa?) takana ja mustalaismusiikki soi, niin alkaa miettiä kulttuurien omimista. Tähän viitataan piisin jälkeen kun kolme aikuista naista laskeutuu näytämön portaita eteemme. Kulttuurien appropriaatio - tuosta sanasta myös vitsaillaan - vierasperäisten elikkä ns sivistyssanojen käytöstä. Bohemian chic tyyli eli mustalaisromantiikka, böömiläinen, bohemian rhapsody, on ryöstöviljelty. Mutta sopii tähän pirtaan, kontekstiin.

Olemme lähellä Cabaret -musikaalia elokuvaa, kirjaa Goodbye to Berlin en ole lukenut. Leffa iski aikoinaan hyvin, fetisistisesti, poliittisesti, ikuisesti. 1930-luvun kabareessa natsit ovat vallassa ja ihana vapaa Weimarin aika on ohitse. Tai ihana, rietas ja vapaa Weimarin tasavalta - jonka natsit tuhosivat. Nyt elämme samoja aikoja. Kirjoitin tätä sunnuntaina jolloin tuli kuluneeksi kaksi vuotta Jimi Karttusen kuolemasta. Hänet murhasi natsit ei kaukaakaan Kansallisteatterista. Tuolla aukiolla. Unkarissa on sietämättömät ajat, oopperan näytöksiä perutaan.

Palatakseni mustalaisromantiikkaan, hahmoista Alexandra (Annika Poijärvi) on ihana sekoitus Strawberry Switchbladea ja Stevie Nicksiä. Ehkä myös vähän Noomi Rapacen hahmoa Sherlock Holmes -leffassa. Kristiina Haltun upea hahmo on kaunis sekoitus: Louhi ja nyt en muista ketä. Tuonen Tyttiä, Tuonelan Tyttöä, josta minulla on kaunis maalaus. Myöhemmin hän on myös Lemminkäisen äiti virran äärellä todella koskettavassa kohtauksessa.

Kuka saa käyttää kuvaa ja miksi. Itse olen käyttänyt tätä kuvaan mielenosoituksissa. On todella surullista, ja pelottavaa, että poliisi antaa natsien marssia ja järjestää julkisia ryhmätilaisuuksia - koska he varasivat paikan ennen tasa-arvoon uskovia rauhan kannattajia.

Ja sitten jaaritteleva Tanssiva karhu jota näyttelee aina luotettava epäluotettava Erkki Saarela. On hienoa, että sirkuksessa ei enää käytetä villieläimiä. Eläinten tarkoitus ei ole viihdyttää ihmisiä. Isä kysyi muistinko kun karhu ajoi polkupyörällä Moskovassa 80-luvulla, mutta minä en muistanut.

Ja täytyyhän tarinassa olla sika. Ja muistutus Eläinten vallankumouksesta. Yksi on tasa-arvoisempi kuin toinen... Kun valtaa saa, mitä alkaa tapahtua? Mihin valtaa voi käyttää? Onko sananvapaus valtaa? Äänen omistaminen ja käyttäminen. Miten teatteri voi olla tässä mukana?

Lava muodostuu maailmanlopun näyttämöstä, sirkuksesta, vaudevillestä, tivolista ja burleskista. Kolme groteskia, vahvaa naista ilmaantuu.

Ehkä pitävät elämä lankoja käsissä, nuo kohtalottaeet vaiko Shakespearen kolme noitaa?
Ehkä ovat vain luotettavia kertojia. Ulla Tapaninen, Sinikka Sokka ja Tiina Weckström.

Maailmanlopun sirkustirehtööri Juha Muje on mainio koska hän on niin visto. Ällö. Tyttärensä Teräväkynä on visto myös. Kiasmassa oli hieno näyttely olikohan vuonna 2016 tämä Jani Leinosen school of disobedience, jossa oli pysäyttävä teos repaleisista lehtileikkeistä joissa Le Pen oli hitlerviiksinen. Uhmakkaasti ratsastava, eikä pelkästään keppihevosilla, kohtalokas Katariina Kaitue ja hänen Le Penissä / Teräväkynässä oli paljon myös tätä suomalaista natsia joka kopsasi graduunsa 80% - säilyttäen jopa alkuperäisen tekstin kirjoitus- ja kielioppivirheet.

Mirca on kaunis kunnianosoitus Eugene Hützille, ja on Mircassa myös Chaplinia ja Einsteiniä. Hutzin Gogol Bordelloa olen käynyt useasti katsomassa. Tuolla Kultsan keikalla taannoin hän pyynsi lavalle Santeri Ahlgrenin esiintymään. Santerilla oli tämä Manne tv, joka sitten muutettiin Romano tv:ksi. Mielestäni turhaan. Mutta siihen minulla ei ole valtaa sanoa. Minulla ei ole rääpyä.

Mutta jo ennen Gogol Bordelloa meillä oli Slobo Horo, kotimainen poppoo joka veti balkanilaista musikkia, heitä kuuntelin paljon kasetilta 90-luvulla. Heidän yks älpee oli nimeltään  Balkan without Borders... Mutta saavatko suomalaiset laulaa balkaniks? Lainaan wikistä: "Alkuperäisten balkanilaisten rytmien lisäksi yhtyeen laulusolisti Jarkko Niemi lauloi Balkanin eri alueiden alkuperäiskielillä. " ja: "Yhtyeen nimi oli poimittu 1980-luvun suomalaisesta Mutapainin ystävät -sketsisarjasta. Nimi aiheutti jonkin verran hämmennystä 1990-luvun alun Keski-Euroopassa, kun sen luultiin viittaavan tuolloin ajankohtaiseen ”Balkanin teurastajaksi” kutsuttuun Slobodan Miloševićiin." Minulle tuo nimi on aika rivo ja loukkaava - siis Slobo ja Horo ;) Hienossa uudessa vampyyrielokuvassa kylän väellä on vielä 2000-luvulla Miloševićin suuria muotokuvia kotonaan - häntä ei yleensä lasketa Draculan ja Ceauşescun verenimijä ja tyranni ja joukkomurhaaja -joukkoon...

Lahjakas Laila Kinnunen kun lauloi aikoinaan monilla kiellä, niin silloin häntä ei kyseenalaistettu eikä levy-yhtiöitäkään. Eikä levykauppoja.

Sittemmin myös Jarkko Laitinen & Väärä raha -orkkaa olen kuunnellut,

Pienenä rakastin hevosia ja Hortto Kaaloa - heidät oli ihan jees nähdä sitten Maailma kylässä -festivaaleilla 90-luvulla. Kuka saa soittaa mustalausmusiikkia? Manne tvssä ja Santerin Päämajassa monenlainen soitto on raikannut...

Rakastin myös Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen - elokuvaa ja musiikkia.

Kotimaisissa elokuvissa Mustalaiset, romanet, romanit on esitetty aika negatiivisina hahmoina kuten Kulkurin valssi - intohimoisina ja puukko valmiina. Stereotypioina, toisina. Toisaalta kiertolaisen vapaata elämää on romantisoitu - en kulje toisten tavoin - tie on avoin.. Yksikään Carmen -tulkinta ei ole onnistunut - paitsi oopperassa. Carlos Sauran flamencoa olen tiirannut paljon. Kusturican elokuvista on tuttu mustalaismusiikin villi tempo ja vapaa hulluus. Toisaalta joku arvosteli Kusturicaa kulttuurisesta omimisesta.

Ja sitten illan goottilaisin, kauhuromanttisin anti, astumme Draculan linnaan... Suuret kyntteliköt lepattavat, tunnelma on jännittynyt, olemmehan Darwinin selän takana, takapajuisella Karpaattien alueella jossa voi olla katvetta - kaikkeen. Timo Tuominen on ihana Dracula eritoten hänen käsityötä, käsiensä koreografiaa, pitkien sormiensa joita koristavat suuret verenpunaiset rubiinit... Hänen habitus on lainaa Gary Oldmanin iso D:tä elokuvasta Bram Sokerin Dracula. Ja siitä tehdystä pilaversiosta, tollokomediasta Dracula - verevä vampyyri, jota tähdittää Leslie Nielsen, jolle ainakin saksalaiset nauraa.

ihana Dracula. Minulle tuo Bram Stokerin romaani on lempparikirjojani. Vuosikymmenten ajan, oi vampyyrit, viktoriaanisuus, dekadenttius, biseksuaalisuus, synkkyys, goottilaisuus, fetisistisyys, veri joka vielä 90-luvulla kuului sadomasokismiin, romaanin moderni muoto, uusimpien vempainten käyttö kuten Kodakin [kameran], päiväkirja, matkakirja, astua kynnyksen yli, pimeään.
Mustalaiset ovat siinä uskollisia Draculan palvelijoita, ja toinen sitten näytelmässä on toinen verenimijä Caucescu (Nicolae Ceauşescu).

En nyt muista oikein nähtiinkö tvssä tämä teloitus. Ehkä näimme uutisissa vain viimeisen puheen. Kansa oli raivoissaan ja verenhimoinen. Vihaiset kyläläiset heinähankojen kera. Verenimeminen saa riittää. Froikkareiden piisi Dracula ja pyhä Nicolae oli hieno.

Musta Saara on selkeämpi kuin Koivu ja tähti. Kaikki tapahtuu  näyttänöllä, Euroopan näyttämöllä. Saamme tiedon nopeasti. Tilastot. Pakolaiser. Kerjäläiset.

Italiassa 90-luvulla hengailimme Kosovon albaanien, pakolaisten kera. Silloin vielä voi rajoja ylittää. Monella tavalla....

Tämähän ihan dadaa - tai hetkinen, historiaa. Tätä päivää, uutista, tilastoa.

Groteski Musta Saara. Ensi-illassa äärioikeiston noususta Euroopan rikkinäisellä kartalla ihan polttopullon heiton päässä



 Tässä Kansiksen Flickr-kuvat: Musta Saara 34



Näin tämän maksutta bloggariklubillamme, kiitämme siitä...



Tekijäloota:


Kantaesitys Suurella näyttämöllä 12.9.2018

Ohjaus Laura Jäntti
Musiikki Jussi Tuurna
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Morten Reinan
Äänisuunnittelu Jussi Matikainen
Saliäänisuunnittelu Sakari Kiiski
Koreografia Janne Marja-aho
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Ohjaajan assistentti Helena Vierikko


Rooleissa
Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila (NäTy), Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström

Muusikot
Jussi Tuurna (musiikin johto), Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula






Kuvia ja muuta matskua Kansiksesta:

ja juutuupissa minulla on lista jossa on näkemiini teatteriesityksiin liittyviä, ja liittymättämiä viideoita, musiikkia, tiisereita ja trailereita:
tässä mainio Dracula ja Pyhä Nicolae:

Tässä ei niin pyhän Caucescun (Nicolae Ceauşescu) viimeinen puhe: vaikken niin hyvin romaniaa ymmärrä niin ainakin vapaus ja itsenäisyys mainitaan:

Tollokomedia: Dracula - verevä vampyyri:

Ihana Lepakkolinna noin vuodelta 1980 tekijöinään Kivikasvot: tämä on ollut yksi suosikkejani suomalaisesta tv:stä: vampyrismin tasot....

Bram Stokerin Dracula ja ikimuistoinen Gary Oldman:

Mr Burns Draculana:

Gogol Bordello: Wonderlust king:

Eugene tuo Hutzovinan pillipiipari: tämä oli aikoinaan ihana doku:

Ja näin jammataan Karpaateilla:

Ja ihana Strawberry Switchblade:

ManneMenuetti eli Santeri Ahlgren ja kumppanit musisoivat tuttuja piisejä:

Hortto Kaalo ja hevoset kuuluivat lapsuuteeni, ja ovat tärkeitä yhä vieläkin:

Anneli Sari ja Feija & Taisto:

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, toimi silloin, ja toimi aina:
Hyperlahjakas traaginen Laila Kinnunen ja kappale Mustalainen, laulu unkariksi:

Jaakko Laitinen ja väärä raha:



Kirjailija Pirkko Saisio ja somekohut: mitä saa sanoa, kuka keskustella, mitä nostaa esiin, kenen näkökulmasta:

Mutta oliko Vlad Seivästäjällä porhyria:

Ja surullinen päivä oli eilen, on kulunut kaksi vuotta Jimi Karttusen murhasta:




Sepäs sattui: mainokset ja uutiset kohtaavat: maailma on, kauheata kyllä, muuttunut orwellin valeuutisiksi, uudissanoiki, ja sanoille annetaan aivan uusia merkityksiä: maahanmuuttokriittinen:


Vaikka tätä ei enää kuulla, niin: "12 diktaattoria -sarjan toisessa osassa on aiheena Romanian presidentti Nicolae Ceausescu. Nicolae ja Elena Ceausescun suistaminen vallasta oli ensimmäinen suorassa televisiolähetyksessä näytetty vallankumous. Nicolaen ja Elenan tuoretta verta vuotavat ruumiit näytettiin televisiossa teloituksen jälkeen 25. joulukuuta 1989. Mutta vaikka teloitetun diktaattorin hautakivi on matala, sen varjo ulottuu käsittämättömän pitkälle. Presidenttipari eli omassa todellisuudessaan, mistä kertoo mm. se että Ceaucescun sanottiin olleen niin kiintynyt Corbu-koiraansa, että antoi sille oman talonsa, puhelimensa ja autosaattueensa, sekä ylensi sen Romanian armeijan everstikuntaan." Tämähän ihan dadaa - tai hetkinen, historiaa. Caligulakos se oli joka hevosen nimitti.

Yle Uutiset Etelä-Karjala Kun presidentti Nicolae Ceausescu vieraili Etelä-Karjalassa:

Tuonen Tytti:







Kuka saa käyttää kuvaa ja miksi. Itse olen käyttänyt tätä kuvaan mielenosoituksissa. On todella surullista, ja pelottavaa, että poliisi antaa natsien marssia ja järjestää julkisia ryhmätilaisuuksia - koska he varasivat paikan ennen tasa-arvoon uskovia rauhan kannattajia.



ja kun googlaa mustalaismusiikkia:




Olen kamera kädessä miekkareissa: Millä kaikilla tavoilla voi vastustaa fasismia, rasismia, puuttua asioihin: