Tulossa teatterista: Turun KaupunginteatterissaMacbeth, William Shakespeare ⭐⭐⭐⭐⭐ 5/5 15.02.2025 : tyylilaji draama. Kesto 2 t 30 min. Näyttämönä päänäyttämö, mikäs muu. Ensi-ilta 31.1.2025. Tuotanto: Oma tuotanto
Eero Aho sai minut matkustamaan Turkkusseen, vaikken mitään heittänyt kurkkuksseen, asuinkin Hesburger-hotellissa, Hesburgerin yläkerrassa. Tuplabuukkaus, eli katsoin sekä matinean, että iltanäytösen, johon sain teatterilta lipun, kiitos siitä! Oli valtakunnassa asiat miten vain, niin Viljami Säkinperän klassikoita voi käyttää astinlautana ja kantavana muurina. Väkivaltaa ja valtaa tutkailtiin tuonne Tarantinon vihellyksiin asti.
Macbeth 15.02.2025
Matinea
Ennen verhojen aikaisua ajattelin kuinka Eero Aho oli edellisen kerran Turun kaupunginteatterin päälavalla teoksessa Hamlet. Olikohan se ennen koronaa. Ajattelin elokuvaa The Northman, joka kertoo Amlethin tarinan, josta Viljami Säkinperä muokkasi Hamletin. Verinen leffa The Northman, joka nähtiin ennakkoon Night Visions genre-elokuvien festareilla, tuli yllättäen mieleen uudelleen kun esirippu avautui, ja näille lavan yläosassa valkokankaan jossa pyöri taisteluvideo. Kohtaus sodasta. Joka näytti elokuvalta The Northman...
Turun Kaupunginteatterin Macbeth on tarkoituksellisen kylmä, niukasti sisustettu, askeettisesti lavastettu tarina vallanhimosta, tarina, joka ei vanhene. Tulin esitykseen Ukrainan mielenosoituksen kautta, miekkari oli Aurajoella. Julisteessa muisteltiin Stalinin aiheuttamaa nälänhätää Ukrainassa.
Goottilaiset kulissit huokuvat aavelinnan kosteaa kylmyyttä, jatkuvassa hämärässä linnassa kolhoilla tyhjillä käytävillä tuntee tuulen ulvonnan, vaikka äänitehoissa tuuli ulvo ei ollenkaan. Avarat jylhät tilat kuin kutsuvat henkiä, tai kalvavat väkivaltaisten tekojen tekijöiden syyllisyyttä, ja omaatuntoa. Massiivinen takka ja pylväät muistuttavat Marlene Dietrichin elokuvaa jossa hän on Katariina Suuri. Onko kulisseilla viittaus Potemkinin kulisseihin.
The Northman -leffa häipyy mielestä kun olemme Macbethin ajassa. Tärkeät kolme naurava noitaa ovat kuin sirkusväkeä iloiselta 20-luvulta ja kieltolain aikaan.
Katsoin päivänäytöksen omalla rahalla, mutta iltanäytökseen sain lipun Turun kaupunginteatterilta, kiitos siitä!
Jatkuu huomenna
Taustaa Turun kt:n sivulta :
» Macbeth
Hornaan sopusointu, valta ahneudelle
Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä ainekset ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä.
Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kannustavan Lady Macbethin verinen tarina näyttää, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan arvokkuutensa ja moraalinsa.
”Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa.”
– ohjaaja Kari Heiskanen
Klassikko, joka on nähtävä
William Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen. Näytelmän suomennos on Matti Rossin.
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.
Tekijäkaartista
Tekijät
Teksti
William Shakespeare
Suomennos
Matti Rossi
Ohjaus
Kari Heiskanen
Lavastussuunnittelu
Jani Uljas
Pukusuunnittelu
Tuomas Lampinen
Äänisuunnittelu
Eetu Karioja
Valosuunnittelu
Riku Rämä
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu
Saara Tawast
Näyttelijät
Eero Aho
Riitta Salminen
Asta Sveholm
Ulla Reinikainen
Ulla Koivuranta
Mika Kujala
Kirsi Tarvainen
Stefan Karlsson
Sami Lalou
Antti Peltola
Viljo Kiukkonen
Kuutti Viljainen
Aatos Höglund
Esko Lehtonen
Hinnat sisältävät palvelumaksun. Esityslippu sisältää Föli-bussikyydin teatterille ja vaatesäilytyksen.
Väliaika
Esitys sisältää väliajan
Ikäsuositus 13
Ärsykkeet
Esityksessä käytetään paljon teatterisavua ja voimakkaita valoja, ja näytetään väkivaltaa ja verta
Yleisötyö:
Teosavaus: Macbeth
Ystävänpäivän afterwork vietettiin yhdessä Kari Heiskasen ja Eero Ahon kanssa teatterila Macbeth-esitystä avaten.
Katso tallenne
Tekijöiden kertomaa
Ei sitä saa sanoa!
Artikkeli
10.01.2025
Teatteriin ja etenkin tiettyyn esitykseen liittyy paljon uskomuksia, jopa kirous. Lue mitä ”teatterin taika” voi myös tarkoittaa, kun oikein taikauskoiseksi heittäydytään.
Lue lisää
Klassikot ovat ikuisesti ajankohtaisia
HS mainosartikkeli
02.12.2024
Miksi Shakespearen näytelmät jylläävät yhä ohjelmistoissa? Meillä Turun Kaupunginteatterissa nähdään Macbeth, Svenska Teaternissa Hamlet, Åbo Svenska Teaterissa Romeo ja Julia…
Lue lisää
Eero Aho palaa Turkuun!
Haastattelu
17.09.2024
Hornaan sopusointu, valta ahneudelle! Keväällä 2025 on luvassa Eeron suosikki Shakespeare-näytelmistä, Macbeth.
Lue lisää
Esitys mediassa
Kiehtovan kaoottinen murhaballadi flirttailee viihdekuvastojen kanssa
Arvio Turun Sanomissa (vain tilaajille), julkaistu 1.2.2025
”Esityksen viihteellinen intertekstuaalisuus tekee kokonaisuudesta kiehtovan kaaoksen, joka tasapainottelee sen kysymyksen äärellä, onko Shakespeare korkeaa vai populaaria kulttuuria. Shakespearen näytelmien kielelliset ansiot, universaalit tarinat ja eheät rakenteet taipuvat sekä suureksi taiteeksi että hyväksi viihteeksi, ja siksi olenkin iloinen siitä, että Heiskasen sovitus tarttuu molempiin näkökulmiin.”
Lue lisää Kiehtovan kaoottinen murhaballadi flirttailee viihdekuvastojen kanssa, Avautuu uuteen välilehteen
Eero Aho ja Riitta Salminen Huomenta Suomessa
Haastattelu, kesto 9 min 38 s, julkaistu 2.2.2025
Päärooleissa esiintyvät näyttelijät kertoivat suorassa lähetyksessä millaista Macbethia oli tehdä ja miten juuri ensi-iltansa saanut esitys on otettu vastaan.
Lue lisää Eero Aho ja Riitta Salminen Huomenta Suomessa, Avautuu uuteen välilehteen
Tulkinta vangitsee ja haastaa ajattelemaan nykymaailman menoa
Arvio Primadonnat-blogissa, julkaistu 4.2.2025
”Erityisen hienoa on, ettei esitys huku synkkyyteen, vaan se antaa tilaa myös huumorille ja absurdiudelle. Katselukokemus on äärimmäisen voimakas ja turvallisessa teatterisalissa voi kohdata tarinan kauhut ilman todellista uhkaa.”
Esteettömyys
Pyörätuolipaikat
Induktiosilmukka
Tulkkaus
Kaikkiin Turun Kaupunginteatterin tiloihin, patsi Päänäyttämön parvelle, on esteetön pääsy ja katsomoissamme on pyörätuolipaikat. Kaikissa teatterisaleissamme on käytössä äänensiirtojärjestelmänä IR-järjestelmä. Tulkkaus viittomakielelle voidaan järjestää, kun tulkkauksesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen teatterin kanssa.
Ja seuraavaksi Kullervo joka puhuu vain miekalleen... Eipäs vaan kävin katsomassa Rakkaani, Conan barbaari toisen kerran, koska onhan se niin mainio. Että miten yleisö reagoi tähän esitykseen. Paljon enemmän nauruja, kovia nauruja tuli. Hyvä niin. Käykääpä katsomassa, näytöskausi päättyy 5.12.2020.
Tänään 10.10. on myös maailman mielenterveyspäivä. Juurikin siksi Rakkaani, Conan barbaari iskee Turun kaupunginteatterilla. On myös Aleksis Kiven päivä, ja Pöpön esittäjä Miro Lopperi oli Ryhmiksessä, Ryhmäteatterin Suokin kesäteatterissa, Kari Heiskasen ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä Lauri, ja osin hä oli myös Aleksis Kivikin joka lensi Lapinlahden parantolan katonrajassa huutaen ilosta: Minä elän!
Rakkaani, Conan barbaari toisen kerran Turun kaupunginteatterissa 10.10.2020
Tällä kerralla huomioin näytelmän alun. Päähenkilö 13-vuotias Pöpö Höpönen saapuu innokkaana koulun pihalle, välkälle tai ennen kuin koulu alkaa. Pöpöllä on iloiset, kirkkaat, odottavat silmät ja leveä, leveä hymy. Kuulemme ääninä lasten iloista hälinää ja pölinää. Mutta Pöpö seisoo yksinään, ja hitaasti hänen onnellinen ilmeensä sammuu. Päähenkilöä esittävä Miro Lopperi osaa klovnerian, sirkuksen, fyysisen itsensä hallinnan akrobatiassa, ja myös dostojevskimäiset tunteet. Tsehovista, Shakespearesta nyt puhumattakaan, sekä kotimaisista kantaesityksistä. Irlantilaisessa kauhuelokuvassa The Hole in the Ground (2019) hän esittää pienen mutta fyysisen roolin hahmona A... Kävin katsomassa tuon Kati Outisen tähdittämän leffan muistaakseni Rakkautta ja anarkiaa festivaaleilla.
Mutta palatakseni lauantain Rakkaani, Conan barbaariin.
Näytelmässä esitetään Conanin luojan kirjailija, ryyppyveikko, rasisti ja tappelija Robert E. Howardista se herkempi puoli. Hän oli rasisti ja kaveerasi H.P. Lovecraftin kanssa. Vai olivatko kirjekamuja. Eniweis, Lovecraftia ei tässä mainita, monia muita rasistisia viitteitä kuten Paljon on kesää jäljellä, karaokessa.
Robert E. Howardin herkemmästä puolesta ja hänen äidistään luodaan kuva. Se ei ole Psyko-mainen, paljoa, vaikka Norma Batesin luuranko essuineen seisoo pahvilaatikoista tehdyn rakennelman katolla, rakennelma johdattaa meidät suuresta lämpiöstä sisään pienen näyttämön lämpiöön, ja lopulta istumaan paikoillemme.
Onko ihan koherenttia lukea rasistin kirjoittamia pulp-kirjoja? Entä laulaa rasistin kirjoittamia tai laulamia lauluja karaokessa?
Taiteessa, kuten kauhussa ja komediassa, mustassa komediassa voi käsitellä monenlaisia asioita. Pöpö ei lapsena tiennyt varmaankaan Conanin tarinoiden kirjoittajan rasismista. Onhan se hankala asia. Rasisti kirjoittaa sankariksi barbaarin...
Mikä turmelee? Onko se väkivaltaviihde? Onko se isä joka häipyy perhe-elämästä tonttulakki päässä ja jättää lapsen, ja äidin, joka ramppaa karaokepaarissa.
Osittain omiin kokemuksiin (teksti ja ohjaus Juho Mantere) perustuva Rakkaani, Conan barbaari tuntuu hyvin tutulta tarinalta. Se on hyvin samaistuttavissa, niin 1980-luvulla kuin nykyäänkin. Se on kuitenkin tehty paljon hienommin ja kierommin kuin valittava kantrilaulu, jossa aikuinen mies menettää kaiken.
Elokuvan eikun näytelmän loppupuoli jättää katselijan arvuuttelemaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Mikä on mielikuvitusta, mikä on täytäntöönpanoa.
Miksi ei saisi lukea Conanin sarjakuvia ja novelleja, jos se on hyvä, se helpottaa, se on turvallinen, oma linnake.
Miksei lapsi saisi valita omia kiinnostuksensa kohteita. Miksi niistä ei saisi pitää esitelmiä koulussa.
Ensemblestä vielä: vaikka lavalla on vain viisi näyttelijää, tuntuu, että heitä on paljon, paljon enemmän. Vaihdot sujuvat sutjakkaasti, ja erityisesti Kirsi Tarvainen on karismaattinen Conani.
Tämän näin teatteribloggaajan lipulla, ja kiitän siitä. Olen ollut niin HC Rakkaani, Conan barbaarin fäni, että matkustanut samalla maantien ässällä kuin Pöpö Höpönen, tietämättäni.
Tekijäloota:
Tekijät Teksti ja ohjaus Juho Mantere Lavastussuunnittelu Jani Uljas Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen Äänisuunnittelu Mika Hiltunen Valosuunnittelu Jari Sipilä Naamiointi Minna Pilvinen Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen
”Minun jumalani on Krom. Hän on julma ja rakkaudeton, mutta syntymässä hän puhaltaa miehen sieluun taistelun ja tappamisen voiman. Mitä muuta jumalalta pitäisi vaatia?” – Conan Barbaari
Oletko koskaan ollut yksinäinen? Jäänyt ulkopuolelle? Kokenut vääryyttä, ja saanut lohtua vain haaveilemalla kostosta? Yön pimeinä hetkinä, yksinäisyyden ja katkeruuden hiipiessä sieluun, ohjaaja Juho Mantereen avuksi on rientänyt fantasiakirjallisuus, roolipelit ja sankarihevi. Conan Barbaari, Dungeons & Dragons ja Manowar. Näistä aineksista on myös rakennettu hänen uutuusnäytelmänsä Rakkaani, Conan Barbaari. Musta komedia törmäyttää miekan ja magian Mantereen autofiktiiviseen materiaaliin. "
"
Conan on pakopaikka tosielämän väkivallasta
Mantereen ohjaamaan näytelmään sisältyy päätöntä mäiskintää ja mustaa huumoria, mutta myös selkäpiitä hyytävän häijyjä alasävyjä. Groteskista ja pöhköstäkin esillepanosta huolimatta hyväksytyksi tulemiseen ja anteeksiantoon liittyvät teemat ovat samaistuttavia ja antavat ajateltavaa eri-ikäisille katsojille. Esitys tuo näkyväksi sekä nuorten että aikuisten maailmassa vahvana elävän jaottelun sankareihin ja luusereihin.
"Conan on tässä ajassa tarkasteltuna kaikkea mitä ei saisi olla, mutta kostoa kytevälle koulupojalle se oli ihaninta ikinä. Fiktio on ollut minulle pakopaikka tosielämän väkivallasta. Esitykseen tulee myös paljon komiikkaa ja lämpöä, sillä ne ovat minulle tärkeimpiä työkaluja esityksiä tehdessäni, olipa aihe miten rankka tahansa", Mantere kertoo.
Aikaisemmin karnevalistisia tulkintoja klassikkoteoksista tehneen Mantereen tämänkertainen ohjaus jättää paljon tilaa katsojan mielikuvitukselle. Turun Kaupunginteatterin konkarinäyttelijöiden rinnalla nähdään Suomen Kansallisteatterin lavoilta tuttu Miro Lopperi, joka eläytyy 13-vuotiaan Pöpön rooliin. Turussa ensi kertaa vierailevat Lopperi ja Mantere ovat tehneet yhteistyötä Teatterikorkeakoulusta lähtien.
”On ollut hienoa kehittää Mantereen kanssa yhteistä, omanlaistamme näyttämökieltä. Esityksemme ovat ennen kaikkea hikisiä, hauskoja ja hurjia”, Lopperi nauraa.
Muskelisankarin nousu maailmanmaineeseen
Conan Barbaari (Conan the Barbarian) on alun perin amerikkalaisen pulp-kirjailija Robert E. Howardin luoma fantasiahahmo 1930-luvulta. Howard kirjoitti yhteensä 21 Conan-novellia, jotka toimivat lähtölaukauksena miekka ja magia -genrelle. Hahmosta tehtiin vuonna 1982 ilmestynyt elokuva, josta tuli aikansa merkittävimpiä toimintaelokuvia. Elokuvassa Conan selviytyy orvon kovasta kohtalosta ja lopulta kostaa vanhempiensa kuoleman. Ristiriitaisen vastaanoton saanut, raa’an väkivaltainen elokuva teki Arnold Schwarzeneggerista ja hänen ympärysmitaltaan 55-senttisestä hauislihaksestaan tähden. Elokuvasta tehtiin Jason Momoan tähdittämä uusintaversio vuonna 2011. "
Ensi-ilta 9.9.2020 klo 19, oma tuotanto
Näytöskausi päättyy 5.12.2020
Näyttämö: Pieni näyttämö
Kesto: 2 h 10 min
Ikäsuositus: 16+ (paljasta pintaa, väkivaltaa ja kyseenalaisia arvoja)
Esityksessä käytetään hetkellisesti kirkkaita valoja ja strobovaloa.
Parasta väkivaltaviihdettä tällä hetkellä. Tässä kaupungissa. Tällä näyttämöllä. Kunnon Conanointia Turuus. Rakkaani, Conan Barbaari alkaa Nietszchen englanninkielisellä lainauksella: What does not kill me makes me stronger. (Was mich nicht umbringt macht mich stärker). Vai oliko se kuten Conanissa: That which does not kill us makes us stronger.
Pöpö 13 vee on koulukiusattu nuori poika, joka löytää voimaa, vertaistukea, inspiraatiota, turvaa ja eskapismia Conan Barbaarin sarjakuvista ja novelleista, sekä hevistä. Hän saa massiiviset annokset toksista maskuliinisuutta eli ikäviä, myrkyllisiä miehen malleja sekä kotoa isältään että sarjakuvista ja hevistä. Hän on vielä pieni poika. Hän ei tiedä, mitä tehdä tunteittensa kanssa.
Sarjakuvista ja novellitaiteestakin tuttu Conan barbaari on ilmestynyt Turun kaupunginteatterille. Koulukiusattu Pöpö 13 vee lukee seikkailuita, mutta koulukaverit kusee reppuun ja pistää nenun vuotamaan verta. Pääosan Miro Lopperin fyysiset suoriutumiset pisti silmään kun hän Aleksis Kivenä lensi Lapinlahden katolla, siis Ryhmiksen näytelmässä. Lavalla vierailee tähtisilmä, kovasti Paul Stanleyn näköinen heepo. #välitaukotviitti #rakkaaniconanBarbaari
#rakkaaniconanparpaari 11.09.2020 parasta viihdettä tällä hetkellä. #teräksinenkomedia #conanofturku
Ajattelin ennen esitystä:
Mukana myös panovaarit manovaarit (Manowar). Rekvisiittaa on nami nami esityksestä, jossa kaipa käsitellään koulukiusausta, yksinäisyyttä, nuorten mt-ongelmia, mutta miekka kourassa ja sandaalit hiekassa. Hyvin samaistuttavaa. Tämä metalli- ja sarjismaailma. Minne mennä. Kun...
Myös minulla oli yläasteella mottoina Nietszche, mutta myös Pelle Miljoonan lauseet: " Älä anna maailman masentaa, vaikka se moukaroikin lujaa. Joka nöyränä oottaa, se kärsiä saa. Iskut ei osu liikkujaan. Missä ylpeytesi on nuori mies, entä sinun nuori nainen. Raivaa estees joka tukkii ties, älä olen niin taipuvainen. " (Pelle Miljoona & NUS: Nuoriso sairastaa syöpää) Tätä ei kuulla näytelmässä, mutta jos alajuonteena kirjoitan, miten tämä esitys liittyy omaan elämääni. Se mikä ei tapa, vahvistaa -lause, ja ajatus toistuu läpi näytelmän.
Kun astumme pienen näyttämön lämpiötä kohti, niin kuljemme ruskean pahvin päällystämän portin lävitse, suoraan Pöpön maailmaan, hänen linnaansa. Kuten lapset tekevät pahvilaatikoista turvallisia linnoituksia, niin myös Pöpö on niitä rakentannut. Laatikoissa, ja seinillä lukee hevibändien tarkkaan kopioituja logoja, on miekkoja, on Conan, on pääkalloja. On vähäpukeisia barbaarinaisia irvistämässä. On sankariheviä. On hyviä bändejä Cradle of Filthistä alkaen. On englanninkielisiä uhosanoja, on luutunut Norma Bates sievässä esiliinassa.
Viitataan kouluun jossa oleva ope ei ole ole ajan tasalla, vaan hihhuli. Opettaja hermostuu, kun Pöpö pitää esitelmän Conanista, ja kutsuu vanhemmat paikalle, kun poika sellaista väkivaltaviihdettä levittää, koulussa vielä. Opettaja ei sanallakaan puutu siihen, miten koulukaverit, tai siis samassa luokassa olevat samanikäiset koululaiset kusevat Pöpön reppuun ja lyövät nekkuun. Tällaiseen väkivaltaan ei puututa. Ei silloin. Entä nyt.
Muistan 1985 vuoden maissa kun senaattorien rouvat alkoivat sodan hevimetallin saatanallisuutta vastaan. Samoin suomessa joku hihhuli myös. Muistan myös, kuinka Sex Pistolsin keikka kiellettiin 1978 koska se olis ollu nuorisolle haitallista. Varsinkin lapsille.
Väkivaltaviihde. Hm. Nyt ovat ajat muuttuneet, Lordi voitti Euroviisut, Tuska festivaalit järjestettiin jne. Ja kun tuli vappu 2017 niin Hesan rautatieaseman neljä kivimiestä sai KISSin naamiot.
Yksi elementti esityksessä on KISS ja erityisesti Paul Stanley, joka on tässä mainio. Kuulemme seksistisen piisin, joka on kylläkin unmasked -kaudelta, jolloin bändi paljasti todellisen karvansa, ts esiintyi ilman meikkiä. Eli täysin kronologisesti ei mennä. Mutta tämä onkin fanttasiaa. Ja realismia.
Mutta näytelmässä toimii hienosti Star Childin (Paul Stanleyn hahmo) maski. Mitä ajattelen, kun Pöpö eli Miro Lopperi laulaa yleisölle Lick it up. Tietääkö tarinan poika, mitä sanat tarkoittavat.
Pöpön isä kehuu kuinka Gene Simmonsilla on ollut 2000 naista. Tai bändäriä. Vai oliko luku 5000. Kyse on ollut mitä ilmeisimminkin dippaamisesta - en voi millään uskoa, että hän on antanut naisille nautintoa ja tyydytystä. Kuten esim Johnny Deppin esittämä Don Juan de Marco teki kaikille naisilleen.
Onko Lick it up sen kummempi, seksistisempi kuin joka saatanan kevät ilmestyvät magnum-jäätelömainokset. Itse olen kuunnellut KISSiä myös tuolta kaudelta, ja myös tuota piisiä. Toisaalta - Simmonsin erityisen pitkä kieli.
Minulla ensimmäinen KISSin kasettti oli Destroyer.
Seksuaalisuus on läsnä. Se hämmentää.
Yhdellä tasolla Rakkaani, Conan parpaari käsittelee rasismia. Conanin luoja Robert E. Howard oli rasisti, ( hänen kirjekamunsa oli Lovecraft, myöskin rasisti, ja fanttasiakirjailija, Lovecraft kirjoitti vallan ikävästi suomalaisista, kuinka surkeaa kansaa suomalaiset on. Näytelmässä ei viitata Lovecraftiin. )
Pöpö ei tientenkään tiedä, että näiden jännittävien tarinoiden kirjoittaja on rasisti, koska hän on koululainen. Intternettiä ei ole vielä keksitty, ja hän on viaton lapsi. Niin kuin itsekin on joskus ollut. Rasismiin viitataan myös kun paarissa karaookkessa soi se kesäpiisi, jonka laulaja on rasisti. Tarkemmin sanoen laulajalla on "maahanmuuttokriittisiä" kommentteja. Kaikki eivät tiedä tästä, jos eivät lue uutisia tai seuraa twitteriä.
Meille selkeä Conan on ollut Arska eli Arnold Schwarzenegger elokuvassa Conan - barbaari (1982). Hän on kehonrakentajana päässyt pisimmälle eli Mr Olympiaksi. Viime aikoina Conan lähettää videoita joissa syöttää laamaa ja aasia - sisällä talossa, on siis kiltti eläimille, eikä siis syö eläimiä. Hän poseeraa kuvissa myös nuoren ympäristöaktivistin Greta Thunbergin kanssa ilmastokonferenssissa. Sankaruuksia on monenlaisia. Kaikilla ei ole viittaa. Eikä miekkaa.
Eikä haarniskaa. Sekä Arska että Paul Stanley somessa kannustavat ihmisiä käyttämään maskia, siis kasvosuojusta. KISSistä sekä Paul Stanley ja Gene Simmons ovat juutalaisia, ja Stanley twitterissä kannustaakin ihmisiä seuraamaan Auschwitzin museon tiliä. Stanle myös ponnekkaasti kritisoi kuin ällötys poika vastenmieleisessä tiktokissa heittää historian vääristelyä Auschwitzin museossa. Kuusi miljoonaa juutalaista kaasutettiin, Stanley muistuttaa, ja kertoo omasta lapsuudesta, kuinka häntä ympäröivillä ihmisillä oli käsiin tatuoituja numerosarjoja. Jotta aika ei hiljentäisi selvityjien ääniä, jottei todellisuus haalistuisi, häviäisi.
Eli sankareina Arska ja Star Child ovatkin oikeita sankareita....
Kun ihana Jason Momoa oli uusi Conan barbaari vuonna 2011, niin ajattelin rasistisen kirjailijan silloin kääntyvän haudassaan.
Minä en lukenut Conaneita paljoakaan. Mutta oli nippu Fantomeita, joita ehkä Maraboun tehtaille töihin mennyt suku toi mukanaan kesälomille. Tai ehkä Fantomeita sai Ruotsin puolelta. Fantomen oli Mustanaamio. Hänelläkin aika ikävä kolonialistinen toimintatapa. Kun nykyään ajattelee. Mutta pienenä ei näitä ajatellut.
Mutta on lavalla muitakin kuin Lopperi. Neljä Turun kantista - Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen ja Kirsi Tarvainen - vetää kaikki muut roolit. Sutjakkaasti. Tiuhaan. Naiset vetävät miesten machoja rooleja. Mies vetää naisen rooleja. Ennen kaikkea näyttelijät esittävät rooleja mittavalla tunneskaalalla fanttasiaseikkailuissa, kotona aterialla, koulussa. Erityisesti Kirsi Tarvainen on ubercool, übercool Conan Barbaarin roolissa. Onhan hän vakuuttanut mm Tarun sormusten herrasta Turun kt:n suurella lavalla.
Yksi asia, joka myös on subtekstinä, tai viitteenä, tai alajuonteena, tai ehkä vain koen sen niin, on seksismi nörtteilyssä, naisviha peleisssä, peliskenen naisviha, seksismi ja naisviha, kun Captain Marvel ja Wonder Woman -elokuvia aletaan mainostaa. Seksismi elokuvissa näkyy esim palkkapusseissa, ja kenen näkökulmasta elokuva nähdään, kuka saa tarinansa kuultavaksi, ketä istuu rahoittajina. Kenellä on repliikkejä. Kuka saa pitää vaatteet päällä.
Sekä seksuaalinen häirintä, kaikin tavoin, nörtteilyn eri osissa. Sekä tietysti musiikkialla, vast ikään hesalainen ratiokanava mainosti itseään seisoen kuseville rock-kanavana. Voi voi pojat, sehän on aivan omaan nilkkaan kusemista, ja juosten kustua, kun vanha jäärä mammutti hirmusaurus yrittää pitää torahampain pitää kiinni vanhoillisesta menostaan. Rok rok. Eikä kanava, eikä sen johto halua ottaa vastuuta, vaan teksti poistettiin. Onko sekstinen meno niin pelkurimaista, että pitää saada klikkiotsikoita ja turhaa kohua. Ja pitää yllä vahingollista miehen mallia. Kaikille meille.
Itse oikeassa rock ´n rollissa on feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta sopivasti, ja sopimattomasti, androgyynisyyttä, on pitkät tukat 70-luvulla, on meikkiä, hulppeat tolppakorot ja kireät housut. Teatteria, kabukia eikä missään nimessä tavis-arkea vaan I wanna rock ´n roll all night long. Ja vieläpä osan seuraavastakin päivästä...
Ja kuinka musta nahka, niitit, kaulapannat ja koppalakit on niin heviä ja metallia, ja machoa, vaikka ne tulivatkin SM- ja fetishihomoklubeilta mm Rob Halfordin tuomina.
Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen
Esityksen loppu on vaihtoehtoinen, avoin ja liiankin monimerkityksellinen. Katsoja päättelee, mitä tapahtuu. Se on hurjasti tehty, olanyliheittimellä.
Pöpö jää mieleen. Varsinkin kun edellisiltana näki KOM-teatterissa näytelmän Poika. Väliajan jälkeen joku yleisöstä saa hihityshepulin. On hauska seurata miten Pöpö siihen reagoi, ja miten nauru ja hihitys leviää yleisössä.
Yleisö tuntui rakastavan tätä veristä, älytöntä ja älykästä spektaakkelia. Mikä ettei.
Rakkaani, Conan Barbaari 11.09.2020 Turun kaupunginteatterissa. Vielä Pelleä: Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta. Sitä ei kuulla, mutta vie aatokset omaan lapsuuteen, nuoruuteen.
P.S. Pojatkin lukee
P.S. kirjoitin tämän ns puhtaax remontin keskellä, hirveässä pörinässä, pärinässä. Ja liiman hajussa...
Tekijäloota:
Tekijät
Teksti ja ohjaus Juho Mantere
Lavastussuunnittelu Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Äänisuunnittelu Mika Hiltunen
Valosuunnittelu Jari Sipilä
Naamiointi Minna Pilvinen
Ensi-ilta 9.9.2020 klo 19, oma tuotanto
Näyttämö: Pieni näyttämö
Kesto: 2 h 10 min
Ikäsuositus: 16+ (paljasta pintaa, väkivaltaa ja kyseenalaisia arvoja)
Esityksessä käytetään hetkellisesti kirkkaita valoja ja strobovaloa.
Kaikki eivät synny sankariksi
”Minun jumalani on Krom. Hän on julma ja rakkaudeton, mutta syntymässä hän puhaltaa miehen sieluun taistelun ja tappamisen voiman. Mitä muuta jumalalta pitäisi vaatia?” – Conan Barbaari
Oletko koskaan ollut yksinäinen? Jäänyt ulkopuolelle? Kokenut vääryyttä, ja saanut lohtua vain haaveilemalla kostosta? Yön pimeinä hetkinä, yksinäisyyden ja katkeruuden hiipiessä sieluun, ohjaaja Juho Mantereen avuksi on rientänyt fantasiakirjallisuus, roolipelit ja sankarihevi. Conan Barbaari, Dungeons & Dragons ja Manowar. Näistä aineksista on myös rakennettu hänen uutuusnäytelmänsä Rakkaani, Conan Barbaari. Musta komedia törmäyttää miekan ja magian Mantereen autofiktiiviseen materiaaliin."
"Conan on pakopaikka tosielämän väkivallasta
Mantereen ohjaamaan näytelmään sisältyy päätöntä mäiskintää ja mustaa huumoria, mutta myös selkäpiitä hyytävän häijyjä alasävyjä. Groteskista ja pöhköstäkin esillepanosta huolimatta hyväksytyksi tulemiseen ja anteeksiantoon liittyvät teemat ovat samaistuttavia ja antavat ajateltavaa eri-ikäisille katsojille. Esitys tuo näkyväksi sekä nuorten että aikuisten maailmassa vahvana elävän jaottelun sankareihin ja luusereihin.
"Conan on tässä ajassa tarkasteltuna kaikkea mitä ei saisi olla, mutta kostoa kytevälle koulupojalle se oli ihaninta ikinä. Fiktio on ollut minulle pakopaikka tosielämän väkivallasta. Esitykseen tulee myös paljon komiikkaa ja lämpöä, sillä ne ovat minulle tärkeimpiä työkaluja esityksiä tehdessäni, olipa aihe miten rankka tahansa", Mantere kertoo.
Aikaisemmin karnevalistisia tulkintoja klassikkoteoksista tehneen Mantereen tämänkertainen ohjaus jättää paljon tilaa katsojan mielikuvitukselle. Turun Kaupunginteatterin konkarinäyttelijöiden rinnalla nähdään Suomen Kansallisteatterin lavoilta tuttu Miro Lopperi, joka eläytyy 13-vuotiaan Pöpön rooliin. Turussa ensi kertaa vierailevat Lopperi ja Mantere ovat tehneet yhteistyötä Teatterikorkeakoulusta lähtien.
”On ollut hienoa kehittää Mantereen kanssa yhteistä, omanlaistamme näyttämökieltä. Esityksemme ovat ennen kaikkea hikisiä, hauskoja ja hurjia”, Lopperi nauraa.
Muskelisankarin nousu maailmanmaineeseen
Conan Barbaari (Conan the Barbarian) on alun perin amerikkalaisen pulp-kirjailija Robert E. Howardin luoma fantasiahahmo 1930-luvulta. Howard kirjoitti yhteensä 21 Conan-novellia, jotka toimivat lähtölaukauksena miekka ja magia -genrelle. Hahmosta tehtiin vuonna 1982 ilmestynyt elokuva, josta tuli aikansa merkittävimpiä toimintaelokuvia. Elokuvassa Conan selviytyy orvon kovasta kohtalosta ja lopulta kostaa vanhempiensa kuoleman. Ristiriitaisen vastaanoton saanut, raa’an väkivaltainen elokuva teki Arnold Schwarzeneggerista ja hänen ympärysmitaltaan 55-senttisestä hauislihaksestaan tähden. Elokuvasta tehtiin Jason Momoan tähdittämä uusintaversio vuonna 2011."
Syksyllä myös conanointia Turuus... Näimme klipin jossa Rakkaani Conan Parpaari tiukasti reenaa pääroolia varten ohjaajan tiukassa Skype-valvonnassa @TKteatteripic.twitter.com/RluUycknMW
1980-luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että kivimiehet olisivat hevareita, vaan silloin hihhuleitten, saarnaajien ja muiden rahankerääjien mielestä hevi oli saatanasta #KISS - Kings in Satan´s Service.
As a Jewish boy I was surrounded by adults with numbers tattooed on their arms. Time silences voices of survivors and reality fades. To know the depth of this unfathomable evil and those who perpetrated this dehumanizing, it is humanized with faces and stories. @AuschwitzMuseumhttps://t.co/eVfeZPLcbV
Terveisiä Kit Kat klubilta! Ennakossa tänään 03.09.2020 Turun kaupunginteatterissa panseksuaalinen, androgyyni ja punertava musikaali CABARET villiltä ja vapaamieliseltä Weimarin ajalta Berliinistä. Kunnes natsit sammuttavat valot.
Väriskaalalla punainen-musta-nude liikkuva kabaree oli keikka. Siinä oli uutta, vanhaa, muttei niinkään sinistä. Näytelmä alkaa prologilla niin lämpiössä kuin lavallakin. Ääntä ja musiikkia tuotetaan normi-instrumenttien lisäksi mm vanhoilla, napsautettavilla matkapakaaseilla (toimivat myös istuimina) ja kävelykepeillä. Lava on riisuttu, sanan kummassakin mielessä. Se on tumma, kylmä ja lepäävä yökerhon luuranko, joka herää eloon kun ihmiset, esiintyjät ja katsojat, nauttijat tulevat paikalle. Cabaret ja Kit Kat klubi on avoin kaikille.
Seremoniamestari ( Miiko Toiviainen ) on elementissään, hän kutsuu, hän houkuttelee, hän hämmentää. Hän on käärme paratiisissa, mutta voi pojat, kuinka hän houkuttekeekaan. Yökerho on samalla kuin gladiaattorien areena ja eläintarha. Kaiken keskiössä on pyörivä lava joka herkullisine koreografioineen toimii aktiivisena, moottorina, roottorina, juutalaisena hyrränä, kun muu lavaste ei vaihdu. Ei ole eroa, kuka on näyttelijä, kuka muusikko, ja kuka tanssija, kaikki menevät kauniisti ristiin ja rastiin - orkan kapellimestari on myös Kit Katin kapellimestari.
Aloitteleva, taisteleva tai vain kirjailija Clifford Bradshaw (Olli Rahkonen) saapuu Berliiniin, hän on ujo, viaton. Vai onko. Hänhän on vaeltanut Euroopan dekadenteissa kaupungeissa taiteellisistikin villinä ja vapaana aikana. Onko hän siis idealisti, romantikko, etsijä. Hän uneksii, sitten hän elää. Ja kirjoittaa, siinä välissä.
Kaikki esiintyjät ovat nuoriita, kauniita, kiinteitä ja notkeita, vallattomia ja vapaita. Mutta esillä on myös vanhempi polvi, ne ujommat, yksinäiset ihmiset. Jotka myös kaipaavat rakkautta. Vaikka jäsenet on vähän kankeat, eikä kaulalla ole puuhkaa, eikä silmissä irtoripsiä. Kuten Fräulein Schneider (Riitta Salminen) ja Herr Schulz (Mika Kujala).
Kun nudistileiri-vitsin koreografia oli liian vaikea Juhanalle sarjassa Tankki täyteen, niin tässä tulee roppakaupalla vaikeata, liikkuvaa, kujeulevaa koreografia. Kuten Madonnan laulussa Vogue, ei ole väliä, oletko tyttö vai poika. Eri aikakausien seksuaalisuus ja sukupuoli on läsnä, kerroksissa. Kun 70-luvun elokuvaversiossa lauletaan Two ladies, kaksi naista, joiden sandwichin, täytevoilevän välissä on on yksi mies, seremoniamestari, niin tässä tipididippidii on kaksi naista eli mies ja nainen, huulipunassa, mascarassa. Androgyyni -sanaa ei twitterissä saa käyttää enää, mutta minä kyllä käytän. Voi olla, että esityksessä on muunsukupuolisia ja transihmisiä, mutta maskeerauksessa ja käsittelyssä on kuitenkin 30-luku, ja 90-luku, ja sen bi- ja homoseksuaalit, drag queenit, drak kunkut ja muut. Sekä 70-luvun alun androgyyni glamrock ja lopun uusromantikot, meikkaavat pojat. Sekä nykyaika.
Henkiin on herätty ajankohtainen kysymys. Mitä taide, taiteilijat ja kulttuurin yleisö, vähemmistö, tekee kun muut nostavat natsit valtaan.
Voisin nähdä saman poppoon tekevän myös Moulin Rouge -musikaalin, wink wink.
Cabaret on avoin kaikille. Se on avomielisempi kuin 70-luvun uusromantikkojen klubi jossa seremoniamestari Steve Strange valkkasi sisään vain oikealla tavalla vinksahtuneesri pukeutuneet tyypit. Kit kat klubin seremoniamestari viettelee sisään kaikki.
Minulle se on rakas elokuva ja musikaali. Liza Minellin suoritusta ei kukaan ylitä, ei tarviskaan. Hänen Sallynsä on niin täynnä Lizaa. Turussa ei nähdä knallia, eikä verkkosukkahousuja. Myöskään toolit eivät ole kuin leijonankesyttäjällä, vaan toisen malliset.
Muistan Lizan haastattelusta kuinka vaikeaa oli keikkua niillä kiikkerillä tuoleilla, ja ei ihme, että hänellä on nyt titaania lantiossa.
Häntä taisi haastatella Alan Cumming, joka oli niin irstas seremoniamestari, jota näin vain videoilta. Alanin livenä näin näytelmässä BENT, ihan eturivistä. Jossa hän on huikentelevainen, vastuuton, elämästä nauttiva homoseksuaali yökerhossa.
Kunnes natsit sammuttavat valot. Bentin logossa yökerhon tai meikkipöydän valot sammutetaan.
Koska meidän valot sammutetaan.
Tekijäloota:
Tekijät
Perustuu John van Druten näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan
Sävellys John Kander
Teksti Joe Masteroff
Laulujen sanat Fred Ebb
Suomennos Esko Elstelä
Laulujen suomennos Jukka Virtanen
Ohjaus ja koreografia Jakob Höglund
Musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä
Lavastussuunnittelu Sven Haraldsson
Pukusuunnittelu Heidi Wikar
Valosuunnittelu Jarmo Esko
Äänisuunnittelu Eero Auvinen
Naamioinnin suunnittelu Jessica Rosenberg
Koreografin assistentti ja tanssikapteeni Soile Ojala
Taistelukoreografia Ville Seivo
Rooleissa
Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Miiko Toiviainen, Stefan Karlsson, Riitta Salminen, Mika Kujala, Minna Hämäläinen, Emmi Kangas, Panu Kangas, Mikko Kauppila, Katariina Lantto, Mikko Nuopponen, Filip Ohls, Soile Ojala, Helena Puukka, Pauliina Saarinen ja Anssi Valikainen.
Orkesteri
Kapellimestari Jussi Vahvaselkä / Markus Länne
Rummut, lyömäsoittimet Taneli Korpinen
Basso Ari Kataja
Piano Ville Vihko
Koskettimet Ville Pere / Henna Linko
Trumpetti Petter Järvi
Pasuuna Jani Jokinen
Saksofonit, huilu Kimmo Gröhn
Viulu Katariina Sallinen
Sello Matti Moilanen
Lue taustoja Turiun kaupunginteatterin sivulta:
"Cabaretin päähenkilö, kirjailija Clifford Bradshaw, on elämälleen suuntaa etsivä unissakävelijä Berliinissä, jonka asukkaat hakevat sodan jälkeen lämpöä toisistaan. Vuonna 1931 yöelämän keskipiste on Kit Kat Club, jossa jokainen saa olla oma itsensä – tai kuka haluaa. Kun sekt-pullon korkki poksahtaa ja rytmi vetää tanssimaan, on malja ylitsevuotavan täynnä eikä huolta huomisesta ole.
Kit Kat Clubin sykkeessä Clifford tapaa Sally Bowlesin, kabareen kirkkaimman tähden. Hurmos on hetken yhteinen, mutta lopulta näille juhlahumun yhdistämillekin koittaa arki, kun uuden sodan varjo lankeaa kaduille. Kaupungin rakastavaiset voivat ummistaa silmänsä ja jatkaa tanssia, tai antaa junan kuljettaa kohti toisenlaista tulevaisuutta. Valinta on jokaisen oma ja joka tapauksessa kohtalokas. On aika herätä unesta.
Yksi maailman rakastetuimmista musikaaleista valtaa Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämön 4.9. alkaen. Juhlatunnelmaa ja koskettavia hetkiä rakentaa omaleimaisista tulkinnoistaan tunnettu ohjaaja Jakob Höglund työryhmineen. Musikaalin näyttävää visuaalista maailmaa ovat hänen kanssaan luomassa mm. lavastaja Sven Haraldsson ja pukusuunnittelija Heidi Wikar. Tarinan keskeisissä rooleissa Cliffinä ja Sallyna loistavat musikaalitähdet Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen, jotka tekivät odotetun paluun Turkuun. Klubin asiakkaat lietsoo liekkeihin Miiko Toiviaisen esittämä Seremoniamestari sekä näyttämön täyttävä orkesteri. Fräulein Schneiderina nähdään Riitta Salminen, Herr Schulzina Mika Kujala, Fräulein Kostina Minna Hämäläinen ja Ernst Ludwigina Stefan Karlsson.
"
Willkommen! And bienvenue! Welcome! Fremder, étranger, stranger Glücklich zu sehen Je suis enchanté Happy to see you Bleibe, reste, stay
Mielelläni jäin.
Ja tämä oli vasta ennakko.
Cabaret sosialistisesta mediastani:
Terveisiä Kit Kat klubilta! Ennakossa tänään Turun kaupunginteatterissa panseksuaalinen, androgyyni ja punertava musikaali CABARET villiltä ja vapaamieliseltä Weimarin ajalta Berliinistä. Kunnes natsit sammuttavat valot. pic.twitter.com/UxrTxQ3KZV
Don Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta.
( Näin ohjaaja Pasi Lampela ja Eero Aho vastaavat esittelyssä. Translitteroin parhaimmat palat, enkä laita joka kohtaa kumpu puhuu. Hei, kuka puhuu? Lisäksi tässä on omia kommenttejani ja muuta, että sekavaa villilankaa )
Don Juan esittely 11.10.2019 Turun kaupunginteatterin lämpiössä:
Kuka ja mikä on Don Juan, miten donjuanismi määritellään. Miten Don Juan eroaa Casanovasta. Mikä on viettelijän ja nautinnon tuojan ero. Miten nymfomaani eroaa. Kuka haluaa vilpittömästi vain antaa?
Don Juan valloittaa. Vaikka hän taistelee isäänsä ja isänsä elitistä luokkaa vastaan, niin siinä hän viihtyy, ja hyvin etuoikeutetussa asemassaan. Niin villi poika Don Juan kuin konservatiivinen isänsä käyttää luokkaansa, käyttää väärin valtaansa, asemaansa. Heikompia käytetään hyväksi.
Don Juanilla on ikuinen fantasia itsestään. Tässä vaiheessa mainitaan, kuinka erinomainen on Arto Hällströmin käännös! Ylittää jopa alkutekstin...
Millainen Don Juan on viisikymppinen Eero Aho. Tähän voisin vastata...
Auervaara, Kreivi, Gabriel tule takaisin. Miksi me haksaannumme huijariin, miksi me haluamme kuulla valheita.
Me haluamme tulla nähdyksi, huomatuksi, halutuksi. Se on molemminpuolinen tarve. Molempien tiedostamattomat tarpeet. Onko Don Juan narsisti? Onko se negatiivnen asia? Onko hän älykäs, sosiaalisesti lahjakas? Kykeneekö hän empatiaan? Tottahan toki Don Juan tunnistaa tunteita. Eihän muuten voisi ihmisiä manipuloida.
Onko Don Juan aito kapinallinen? Don Juan on rehellinen. Rehellinen itselleen. Moraaliton Don Juan ei ole tekopyhä.
Molièren teoksessa tekopyhyys eli uskonto ja aateliset saavat kuulla kunniansa. Minkä metafora usko on?
Mikä on Don Juanin rooli?
Miksi sekä Molièren ja Shakespearen teoksissa nimenomaan roistot puhuvat demokratiasta?
Olemme ajassa ennen Freudia ja Jungia.
Eero Aho ei missään nimessä tarvitse eikä halua laittaa Don Juaniaan psykoanalyysiin - sitä ei tarvita.
Näytteleminen on Eero Aholle oman häpeän ylittämistä... Hän rakastaa kaikkia roolihenkilöitään.
Ryöstö seraljista, luostarista, me too. Miten ymmärrämme roistoa, fiktiossa.
Don Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta. Näin puhui ohjaaja Lampela.
Uusmoralismi ja uuseettisyys. Ja taiteen sisällä kritiikki ja journalismi. Mitä taiteessa voi tehdä? Taiteen tehtävä on oltava vapaa moraalisista x, millainen on taiteen tulkinta? Sisällössä ei ole rajoja, ja tulkittavaa on mahdollisimman paljon. Mistä Molière kirjoitti, entäpä Shakespeare.
Vieläkö on villihevosia?
Mikä on Don Juanin vaarallisin väite? Sisältääkö Don Juanin kapina oman tuhon siemenensä.
Miksi Twitterissä ei puhuta enää Hegellistä?
Uudet polvet, vanhat polvet, mitä on tullut filosofian tilalle. Mitä on tullut kodin, uskonnon ja isänmaan tilalle. Ihminen joka ei muutu.
Miksi patsas puhui? Oliko se omatunto? Se ei ollut yliluonnollinen justka? Tuleminen, ilmestyminen. Koska sen koki kaksi ihmistä. Joilla kummallakaan ei ollut syytä valehdella?
Sitten pääsimme Don Juanin ruokahaluun seksin suhteen ja biseksuaalisuuteen. Mainioita esimerkkejä näemme ja kuulemme näytelmässä, jossa osaltaan Eero Aho istuu hikisenä ja himokkaana, ironisena ja kylläisenä, yleisön polvella, ja välillä lirkuttelee useammankin potentiaalisen uuden kanssa.... ei uhrin, vaan hoidon, ihastuksen kohteen. Don Juanille kelpaa niin kivet kuin kannot ja maksalaatikotkin.
Millainen feminiininen ja maskuliininen kameleontti Eero on Don Juanina.
Mistä tämä maailman suurin rakastaja, naistenkaataja, romanttinen veijari tuli iloksemme? Mistä kansansadusta, mistä tragediasta. Ja vasta sitten Molièren käsittelyyn. Päähenkilömme on isänsä hylännyt nuori mies. Hän on hylännyt isänsä luokan. Vai onko. Voiko yläluokkaa käyttää hyväkseen. Isä on hidalgo, teeskentelijä, tekopyhä.
Don Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta. #donjuan#moliere#pasilampela#EeroAho@TKteatteripic.twitter.com/QX2ZvkcpuG
Don Juan ei kadu mitään. Hän ei ole paha. Helvettiin joutuminen on vain uusi alku - parhaimmat piletsut ovat vasta alkamassa! Taiteessa on oltava ja säilytettävä vapaus, oltava vapaa moraalistisista x. Katsojalle jää tulkinta. ( Näin ohjaaja Pasi Lampela ja Eero Aho vastaavat esittelyssä )
