Dostojevskin klassikko Rikos ja rangaistus on Q-teatterilla päivitetty tähän päivään ⭐⭐⭐⭐⭐

Tulossa teatterista: Dostojevskin klassikko Rikos ja rangaistus on Q-teatterilla päivitetty tähän päivään ⭐⭐⭐⭐⭐. Raskolnikov myy itseänsä, eikä Sonja, tässä versiossa. Lavastus on hyvin niukkaa, ja luotetaan laatuun, teatterin magiaan, siihen miten esitys lihallistuu yhdessä yleisön kanssa. Kenen puolella ollaan. 

Esitys on yhteisöllinen, koska yleisö voi tukea, ja kannustaa Raskolnikovia, joka on teatteriopiskelija, joka on jättänyt koulut kesken. Miksi. 

Lavalla on vain neljä jakkaraa joissa kussakin istuu Raskolnikov, eri puolineen.

Keskiössä on myös modernit nihilistit, joissa on hyviä ja pahoja. Hesarin kannessa on: onnea - perheeseen on syntynyt sijoittaja. Etusivulla missä pitäisi olla pääuutiset on karmea kapitalistinen mainos. Uutisissa muutama sivu myöhemmin Luigi Mangionesta, joka on hot assassin. 

Nyt ystävänpäivän aikaan somessa oli monia mainioita Mangione-meemejä. 

Nynny, ylituotettu biisi voi muistuttaa Amerikan psykon soittolistaa. 

On helvetillisen kuuma kesäpäivä Helsingissä. Näyttelijöiden kasvot ovat punakoita, punainen valo heittää salin oranssiksi. Suihkepulloja käytetään, kaikki Raskolnikovit ovat shortseissa. 

Raskolnikovilla on vuokratästejä, ei tuloja. Hän on taiteilija. 

Taiteilija. 

Tärkeämpi kuin muut. 

Hienosti viitataan Kati Outisen keissiin, jossa palkitulle elokuva- ja teatterinäyttelijälle tarjottiin joulupukin muorin töitä. Tässä kuumana kesäpäivänä Helsingisdä sossussa Raskolnikoville tarjotaan töitä Joulupukin pajassa Napapiirillä tai Naantalin Muumimaassa.

Keitä ne on ne sankarit. 

Standin' ovation

Sitä ennen pappi kiittää paikalle tulleita ystäviä, sukukulaisia, mesenaatteja... 

⭐⭐⭐⭐⭐

5/5

Intensiivinen, ratkiriemukas ratkaisuneen, kiitoksia lipusta Q-teatterille! 

Rikos ja rangaistus La 22.2.2025 Q-teatterilla 

Tekijäkaartista: 

alkuperäisteos: Fjodor Dostojevski

suomennos: Olli Kuukasjärvi

ohjaus ja sovitus: Esa-Matti Smolander

rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua,

Elena Leeve ja Miro Lopperi

esitysdramaturgi: Rasmus Arikka

lavastus: Milja Aho

pukusuunnittelu: Iida Ukkola

valosuunnittelu: Topias Toppinen

äänisuunnittelu: Pekka Kiiliäinen

maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen

ohjaajan assistentti: Oona Toivola

Lavalla on neljä Raskolnikovia. 

Esityksen kesto n. 2h 45min, sisältäen väliajan

Esityksessä on vilkkuvia valoja, kovia ääniä, teatterisavua ja alastomuutta.

Kaikki tulevat esitykset näyttävät loppuunvaratuilta. 

Lue lisää Q-teatterin sivulta: 

" On historian kuumin kesä ja kesän kuumin päivä. Nuori opiskelija Raskolnikov on saapunut maakunnasta valtakunnan pääkaupunkiin. Kotiseudullaan hän oli erityislahjakkuus, mutta Helsingissä kaikki on mennyt päin helvettiä. Opinnot ovat jääneet kesken, kämppä on menossa alta ja hallituksen sakset viuhuvat. Menestystarina on muuttunut syöksykierteeksi, ja pohja lähestyy hirvittävää vauhtia. Mutta ei hätää! Raskolnikovilla on suunnitelma – ja kirves.

Rikos ja rangaistus on vimmainen tulkinta maailmankirjallisuuden suurimmasta rikoskertomuksesta. Syyllisyys, rakkaus, pakkomielteet, ääriajattelu ja olemassaolon suurimmat kysymykset törmäävät riemukkaan teatterileikin keinoin, kun Dostojevskin ihminen heitetään tämän päivän Helsinkiin.

Q-teatterin ensemblen Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi saavat seurakseen Hannu-Pekka Björkmanin, joka palaa tauon jälkeen teatterilavalle ja rakastamansa klassikon ääreen. "

" Esa-Matti Smolander on vuonna 2024 Teatterikorkeakoulusta valmistunut ohjaaja. Hän on toiminut vuodesta 2021 Teatteri Vanhan Jukon taiteellisena johtajana. Smolanderin esityksissä lämmin karnevalismi kohtaa ihmisyyden pimeät puolet ainutlaatuisella tavalla. Hänen edellisiä ohjaustöitään ovat muun muassa Jukossa loppuunmyydyille katsomoille esitetty Veriruusut sekä Lahden kaupunginteatterissa paheksuntaa ja ihastusta herättänyt Lokki. "

Rikos ja rangaistus La 22.2.2025

Ja sosialistisesta mediastani:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään.

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan Lonkan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään.

Ajankulua ei huomaa, kun tulen lähiöstä, niin teatterista piti poistua.

Teatterista piti poistua ja tulla kolmella eri kulkuvälineellä että pääsi kotiin, lähiöön, keskiyön aikaan. Tämän teoksen voi ottaa monelta kantilta: puskafarssina, ylevänä taiteena, pikkujoulun hiprakassa, ehkä myös halloweenin aikaan haahuillessa krapulassa tai delirimpseissä hei. Sekä katharsiksena. Kun ABBAn Arrival soi, niin se on yhtä lailla banaali ja ylevä kuten tämä näytelmä, esitys, joka sopii niin Q-teatteriin kuin kävisi myös Aurinkoteatteriin. ABBAn Arrival on hieno, koska se on sekä hieman kelttiläinen, että hyvin traditionaalinen ruåtsalainen, mutta joka kohoaa studiovelhojen ansiosta jonnekin hyvin ylös. Niin kuin tämäkin teos. 

Tämä on lämpimämpi esitys kuin Arktiset leikit, läheisempi. Vaikka Arktiset leikit oli myös parasta vierailevaa teatteria sekä Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä kuin myös Espoon kaupunginteatterilla. Kummassakin kävin. 

Kiitoksia medialipusta ja käsiohjelmasta, jatkan tuonnempana. 

Kyllä nyt lähti lentoon! Ohjaaja Leea Klemola om parhaimmillaan Q-teatterin esityksessä Minä, askartelija. Huippuvedossa, sekä yleisö että näyttämön askartelukurssilaiset. 14.10.2021. Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään. sosialistisesta mediastani:

Q-teatterin Minä, Claudius eikun Minä, askartelija oli 14.10. parasta teatteria aikoihin. Knihtilän ja Longan eeppinen läsnäilo ja läsnäolo, myös toki suru ja ahdinko, tuntui omassakin rintalastassa. Ja sen alla. Harvoinpa myös yleisö on näin villinä, eikä tiedetä minne mennään. pic.twitter.com/D7G8LG5Cvl

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) October 15, 2021

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot

Hullu, tuore, hauska ja kaikinpuolin meta musikaali Donkey Hot tuolla PuoliQn lavala päivitti hienosti kirjastorovio / kirjarovio kohtaan Harry Potterin - mitä vastenmieliset katoliset papit polttavat paraikaa. Aavemusasta liu´uttiin Kom-teatterin 70-luvun tyyppiseen lauluun & Mel Brooksiin. Ehdottomasti kuitenkin tuore. Runsaudensarvi, joka kokoaa ja kyseenalaistaa itse itsensä, leikkaa ja liimaa, mutta on täysin käynnissä. Q-teatteri 05.04.2019.

Kaiken Donkey Hot musikaalin melskeen, teatterin taian ja alkemian, naurun keskellä kulkee ajatus, ettei mikään ole muuttunut sitten vuoden 1605. Kirjaroviot roihuavat paraikaa, ja kansa vaeltaa pakolaisina. Don Quijote - tämä on myös sankaritarina tytöille. Se on hyvä, että teakista tulee myös tyttöjä ja naisia. Hieno ensemble. Järisyttävä show. Seisovat aploodit.

Mihin kaikkiin klassikoihin tämä Cervantesin tarina on vaikuttanut. Viimeksi näin Don Quijoten teatterinlavalla tammikuussa kun Mike ja Zin esittivät.

Tietysti haen teatterista ekstaattisia ja yllättäviä kokemuksia, mutta tämä kevät on ollut erityisen rikas ja laadukas. Hullu, haastava ja täynnä alkemiaa.

Mikä huikea Bulgakov -kohtaus, en ehkä kestä. Ja Kurt Cobain, just tänä iltana, onko palattava loppuun, pitääkö poltettaa itsensä piippuun, onko se parempaa kun kuihtua vaan.

Eilen koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot

Tänään KauhuCon häppeningissä: Helsingin henget -kirjassa on myös tuttu kummitus, näyttelijä joka murhasi vaimonsa kirveellä - hänet näin juuri eilen Q-teatterissa musikaalissa Donkey Hot.

Hullu ja meta, kerroksellinen ja maukas Donkey Hot tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa. Näytelmä päivitti hienosti kirjastorovio / kirjarovio kohtaan Harry Potterin. Mitä vastenmieliset katoliset papit tekevät - mm polttavat Harry Potter -kirjoja. Paraikaa. Aavemusasta pääsimme Kom-teatterin 70-luvun yhteiskunnalliseen saundin ja Mel Brooksin koreografiaan Kevät koittaa hitlerille.

Teatteri on camera obscura, ja pimiö, jossa esitys syntyy ja kuolee. Kiitos siitä. Mutta mitä tapahtuu näytteijöisden aaveille, jotka haluavat aina sanoa viimeisen sanan.

Ehdottomasti kuitenkin tuore kokonaisuus, jolle söisi soisi paljon esityskertoja.

Toisessa osiossa huikeita oli Mihail Bulgakov -kohtaus. Käsikirjoitukset eivät pala! 

En kestä! Ja Kurt Cobain, just tänä iltana, onko palattava loppuun, pitääkö polttaa itsensä piippuun. Onko se parempaa kuin kuihtua, kuihtua vaan.

Kaiken Donkey Hot melskeen, teatterin taian ja alkemian ja naurun rinnalla mikään ei ole muuttunut vuodesta 1605. Kirjaroviot roihuavat paraikaa ja kansa vaeltaa pakolaisina. Tämä Don Quijote on myös sankaritarina tytöille.

Virkistävä, kuuma, yhteiskunnallinen, pantava ja loistava Donkey Hot eli #DonQuijote surullisen hahmon Ritari ja aisankannattajansa. Tai siis aisaparina Sancho Panza.

Matskut ja mielleyhtymät:

Asiaan liittyvät ja liittymättömät tviitit
sosialistisessa mediassani:

Helsingin henget #Helsinginhenget kirjassa on myös tuttu kummitus, näyttelijä joka murhasi vaimonsa kirveellä - hänet näin juuri eilen @Q_teatteri'ssa musikaalissa #DonkeyHot #KauhuCon #KauhuCon2019 #KauhuCon19 @RikunKirjasto pic.twitter.com/lJ3PgnT2ta

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. huhtikuuta 2019

Liittyy musikaaliin Donkey Hot:  kuinka sananvapaus, tasa-arvo ja sanan säilä pelottavat yhä: barbaarimaassa kielletään Dostojevskin kirjat - kirjamessuilla "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait"

Liittyy musikaaliin #DonkeyHot @Q_teatteri: kuinka sananvapaus, tasa-arvo ja sanan säilä pelottavat yhä: barbaarimaassa kielletään Dostojevskin kirjat - kirjamessuilla "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait" https://t.co/CdNK9RnKX8

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. huhtikuuta 2019

Liittyy Suomen suurimpaan musikaaliin Töölön pienimmällä näyttämöllä eli #DonkeyHot @Q_teatteri : Barbaarimaassa kirjaroviot roihuavat: "Katoliset papit polttivat Harry Potter -kirjoja Puolassa" https://t.co/8ksc3gn8mu

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. huhtikuuta 2019

Tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa #DonkeyHot #DonQuijote #suomensuurinmusikaali @Q_teatteri 05.04.2019. pic.twitter.com/227VaI2z0D

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 5. huhtikuuta 2019

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hullu ja meta, kerroksellinen ja maukas #DonkeyHot tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa. Näytelmä päivitti hienosti kirjastorovio / kirjarovio kohtaan Harry Potterin. Mitä vastenmieliset katoliset papit tekevät - mm polttavat Harry Potter -kirjoja. Paraikaa. Aavemusasta pääsimme Kom-teatterin 70-luvun yhteiskunnalliseen saundin ja Mel Brooksin koreografiaan Kevät koittaa hitlerille. Ehdottomasti kuitenkin tuore kokonaisuus, jolle söisi soisi paljon esityskertoja. Toisessa osiossa huikeita oli Mihail Bulgakov -kohtaus. Käsikirjoitukset eivät pala! En kestä! Ja Kurt Cobain, just tänä iltana 😭 onko palattava loppuun, pitääkö polttaa itsensä piippuun. Onko se parempaa kuin kuihtua, kuihtua vaan. Kaiken Donkey Hot melskeen, teatterin taian ja alkemian ja naurun rinnalla mikään ei ole muuttunut vuodesta 1605. Kirjaroviot roihuavat paraikaa ja kansa vaeltaa pakolaisina. Tämä Don Quijote on myös sankaritarina tytöille. @qteatteri Virkistävä, kuuma, yhteiskunnallinen, pantava ja loistava Donkey Hot eli #DonQuijote surullisen hahmon Ritari ja aisankannattajansa. Tai siis aisaparina Sancho Panza. #QTeatterissa #QTeatteri #puoliQ #puoliQnnäyttämö 05.04.2019. #teatteri #theaterposter #theatre #theater #teatterissa #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #theateradvert #musikaali #suomensuurinmusikaali. Ihan totta.

Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu Huhti 5, 2019 kello 12.56 PDT

Medusan huone kurkattu ennakossa Q-teatterissa

Medusan huoneeseen on kurkattu, se on korkattu ennakossa 18.02.2019 Q-teatterissa. Surrealistista, absurdia, symbolista feministisiä manifestia, joka naurattaa, hiertää, muistuttaa ja nyt on naisille, päähenkilöille, kirjoitettu sopivasti vuorosanoja, joissa ei ole lausetta: mitä nyt tapahtuu. Saara Turunen on nero, jonka seuraavaakin teosta odottaa sielu pitkällä.

Mitä voisi kirjoittaa, paras ehkä kuvina. Sanoina, viiltoina, lastuina, huudahduksina. Täydellinen, sanaton, kuulas ja irvokas. Vallaton nainen! Nainen ilman valtaa! Nainen joka hupsuttelee! Naisen huone, Virginia Woolfin huone, Medusan huone. Nainen ja vartalo. Bodipositiivisyys. Antiikin myytit. Muistamme upean Meduusan, käärmepäisen, itsenäisen naisen, mutta emme taustaa. Haluammeko muistaa, haluammeko unohtaa.

Alussa valtavat maalaukset lähikuvia kukkasista, jotka muistuttavat naisen omia kohtia, sukupuolielimiä. Kuuluisia kuvia, joita myös sisustustauluina. Tekijänä Georgia O'Keeffe. Joka kielsi, että kukkaset ovat sitä mitä ne minun silmissäni vaikuttavat olevan. Taiteilija ei myöskään hyväksynyt feministien käyttävän taidettaan agendanaan. Ota tästä nyt selvää.

Tietyt kukan muodot on luonto muokannut kiinnostamaan mehiläisiä, jumalaisia, pölyttjiä, jotta elämä jatkuisi, ja kehitys jatkuisi. Kukkia ja mehiläisiä, luonnollista. Millaista on seksuaalinen häirintä toimistossa, armeijassa, teatterissa. Entä taiteellisen työn vähättely.

Kaunis, rauhallinen, pitkä nainen kävelee nojatuolia kohti. Hänellä on moitteeton kampaus, hopeinen, harmainen tukka. Kädessään hän pitää vallatonta merenneidon peruukkia, Meduusan merenväristä, meren mieleentuovaa tukkapehkoa, harjaamatonta, kesyttämätöntä Alkunaista, pahaa naista, parjattua naista. Määriteltyä naista, himottua naista. Naista näyttelee Tommi Korpela hillitysti.

Katja Küttner ja Elina Knihtilä näyttelevät vähemmän hillittyjä naisia. Knihtilän nainen on korkokengissä, hän tykkää punata huuliaan, vai tykkääkö ollenkaan, punaa silti. Onko se punaa, puunaamista. Onko se rituaali. Mä oon mikä mä oon.

Küttnerin nainen joutuu kokemaan monta nöyryytystä, työpaikalla, yhteisössä. Siihen on helppo samaistua. Tuo hiljentämisen ja vähättelyn kulttuuri. Groteskin kuvin ja painatuksin.

Ahdistavimmassa kohdassa jonkun vastenmielisen ääliön puhelin soi yleisössä. Mitä silloin pitäisi tehdä. Niskavuoren perse-otteella kännykän lukutaidoton omistaja pihalle.

Twitter on täynnä ts suhteettoman paljon on viestejä, kuinka uhrit eivät uskalla tehdä rikosilmoitusta. Muistan kuinka ranskassa vastenmielinen äijä-poliisi naureskeli paperin takana naiselle, joka oli hädässä. Poliisi-mies naureskelee kun nainen tekee rikosilmoituksen.

Mutta tämä on taidetta. Se on myös nautittavaa eikä kaunaista raivoa, joka voi toimia lyhyessä, päättämässä sketsissä luolanaisista. Kaikki on tarkkaan harkittua, mutta silti vapautunutta.

Mistä tulee klassikot, kuka nostaa klassikot jalustalle. Kuka saa kirjoittaa klassikoita, ja mistä aiheesta. Käydään läpi kauniisti kirjallisuuden historiaa. Naiset marginaalissa. Ilman äänioikeutta. Oikeutta opiskella. Naiset miehet omistamina esineinä, vaimoina ja tyttäreinä. Ja pääsemme tähän päivään.

Pojatkin lukee! Kuinka piehtaroida kirjoissa! Kovakantisissa! Miesten lukunurkka oli mainio, tuli mieleen kun oltiin Oriveden opistolla 80-luvulla ja yks poika soitti innoissaan mankalta Bukowskin puhetta, johon olin jo kyllästynyt silloin. Jo silloin,

Orivedellä. Opetuspuolella ope, miespuolinen, sanoi kritiikissä, ettei tyttö voi uskottavasti kirjoittaa pojan näkökulmasta. Milteipä samaan hengenvetoon hehkutti pojan tekstiä joka oli tytön näkökulmasta kirjoitettu. Meille muille tekstit olivat samanarvoisia. Luovan kirjoittamisen opettaja, mies, äijä, setä. 

Sitten 90-luvulla Coronassa keskusteltiin kirjallisuudesta, kysyttiin nuorilta miehiltä, ovatko koskaan lukeneet naisen kirjoittamaa kirjaa?

Kyllä, yksi heistä sanoi, " luin sen Rosa Liksomin. Hänhän on se suomenruotsalainen. "

Hm. Ehkä hän oli nähnyt korkeintaan kannen, ja päätellyt että ruotsinkielinen... Toisaalta hän ei ollut myöskään lukenut kenenkään suomenruotsalaisen naisen tekstejä.

2000-luvulla paskanhajuiset vanhat äijät tulivat pieneen kirjastoon julistaen, etteivät ikinä ole akkojen kirjoittamia kirjoja lukeneet, eivätkä lue. Kyseiseltä paikkakunnalta on suunnistanut kirjailijoiksi useampikin ihminen. Heille on jopa pystytetty patsaita.

Toisaalta myös kuvataiteen ja grafiikan puolelta yksi miesope kertoi, kuinka pitää enemmän aasialaisista naisista, kun ne ovat helpompia. Näin mies puhui 90-luvulla luokalle. Opettaja, mies, äijä, setä.

Monenlaista seksismiä oli, ja on, kitkettävä. Poikien opettaminen on vaikeaa, kuinka käyttäytyä ja ottaa huomioon muut matkustajat. Miksi lapsen on osattava viedä roskat roskiin ja olla kusematta ratikkapysäkille, kun aikuisetkaan eivät viitsi. Tai halua.

Vieressäni oli katsoja joka hekotteli tosi jännissä kohdissa, joissa musta huumori ja kritiikki olivat huikeimmillaan. Kun katsoja ei tiennyt, miten reagoida.

Kaiken huipuksi, näytöksen jälkeen, pois valuessa, luulin kaksi #mansplaining'ia. Toinen oli, ettei se toimi kun naiset näyttelevät miestä.

Kesken toisen manspainingin kiihdytin vauhtia tai vedin henkiset rusinat korviin.

Näin tämän omalla rahalla, naisen eurolla.

Groteskina vastakaikuna hempeät ja hurjat suuret kukat ja häähömpötykset teatterin liepeillä

Asiaan liittyvät tai liittymättömät tviittini ja instani, sekä matskuja muaalta:

Täh, onko Tommi Korpela käynyt täälläkin? #medusanhuone viittaukset Tallinnassa @Q_teatteri pic.twitter.com/GMXniSz2ag

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 19. helmikuuta 2019

Kuinka hienoa toisaalta on tämä aika, että näemme teoksia kuten The Favorite @the_favourite sekä Medusan huone @MedusanH @Q_teatteri. Mutta on näitä odotettukin.

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 24. helmikuuta 2019

Medusan huone kurkattu, korkattu ennakossa 18.02.2019. Surrealistista, absurdia, symbolista feministisiä manifestia, joka naurattaa, hiertää, muistuttaa ja nyt on naisille, päähenkilöille, kirjoitettu sopivasti vuorosanoja, joissa ei ole lausetta: mitä nyt tapahtuu. @Q_teatteri pic.twitter.com/D1LT0kn5om

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 18. helmikuuta 2019

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Medusan huone kurkattu, korkattu ennakossa 18.02.2019. Surrealistista, absurdia, symbolista ja feminististä manifestia, joka naurattaa, hiertää, muistuttaa ja nyt on naisille, päähenkilöille, kirjoitettu sopivasti vuorosanoja, joissa ei ole lausetta: mitä nyt tapahtuu. @qteatteri #QTeatterissa #QTeatteri #teatterinlumoa #teatterinlumoa2019 #teatterissa #teatteri #theaterposter #theatreposter #theateradvert #theatreAdvert #art #finnishArt #finnishplays #medusanhuone

Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu Helmi 18, 2019 kello 11.52 PST

Meduusa tai medusa on liittynyt aika ajoin myös omaan taiteeseeni:

Another #Meduusa Medusa piece #selfportraitsz #blackandwhitephotography #issuli 3/3/17 pic.twitter.com/l902lSAxnl

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 4. maaliskuuta 2017

Meduusa, #katutaidetta hirviöitä vanhoilta kartoilta... pic.twitter.com/E65tmxUSsR

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. huhtikuuta 2018

Arki ja kauhu Q-teatterissa. Vihdoinkin kauhua teatterissa!

Eero Ritala tähtipölyineen jää mieleen irvokkaana pop-tähtenä hippihoppielkeineen. Ja vihdoin lotrataan verellä. Jiihaa. Ollaanko tässä kämppiksiä vai yhtä suurta perhettä? Olen ymmälläni kuin Ewan McGregor leffassa Trainspotting. En nyt jaksa hakea tuota kohtaa Welshin kirjasta. Vaiko hullunkurinen perhe.

Ei. Ihan normaaleja ne on. Katsomme nukkekotia, muttei Ibsenin. Ehkä se on kuin Ray Davisien laulu Quiet life niin mainiosta leffasta Absolutely Beginners...

Ei o. Tirkistelemme. Mukavaa, että lavalla on vaihteeksi alaston mies. Suihkussa. Pari päivää sitten leffakerhossa Kannelmäen Kanneltalossa katselimme Hitchcockin Psykon, ties monennenko kerran, se on tuttu: vhs, dvd, blu-raykin ehkä ja tv ja tietysti valkokankaalla, ja loppumattomien dokumenttien ansiosta. Mutta mukana oli Harri Kilven hieno alustus. Päähenkilön puhdistautuminen, suihku. Synneistä, kavalluksista, ahdistuksesta. Mutta tässä on vain arkinen suihku. Miksi vesi pelottaa? Miksi veden poissaolo pelottaa? Mikä on arki? Mikä on arjen vastakohta? Juhlat? Mikä on kauhun vastakohta?

Mutta paluu arkeen. Arkena, arjessa suomalainen käy aamulla suihkussa kuten amerikkalainen - vaikka ei ole likainen. Emme katso vidiootteja vaan diginatiiveja. Ja vähän vanhempiakin digivälineen räplääjiä. Alaotsikkona voisi olla nenänkaivamisen taito.

Ihmiset viihtyvät oman laitteensa kanssa ja lässyttävät vain rakilleen. Miksi tehokeinona on yökuvaus, Night Vision, minulle liittyy genre-elokuvien festivaaliin, Night Visions. Yökuvaus, hempeän vihreä, ja ihmisten uniset zombiesilmät. Tirkistely. Me näemme. Sinä et näe, että me näemme. Pimeässä. Kuten Uhrilampaissa.

Mukavaa nähdä Michael Myers ja Nahkanaamat kotimaisessa arvostussa teatterissa, mutta miksi robottiäänet? Joskus yöllä tulin kotiin, jolloin pyri tv:ssä shätti, jossa robottiääni toisti sanoja toimistusjohtaja toimitusjohtaja. Pelotti. Sellainen rappio....

Jo Tavallisuuden aaveessa oudot susimiehet ja lintumaiset metamorfoosit nokkimisjärjestyksineen esiteltiin, ja tässä ne pääsevät valloilleen. Pääsevätkö. Hienoa tekniikkaa on myös hidastuksen hidastus. Miten katkaista arki?

Jotain yhteistä tällä ja Viirus teatterin Den andra naturen, Ryhmiksen Muodonmuutos ja KOM-teatterin Kokki varas vaimo ja sen rakastaja -näytelmillä on. Elokuvista vaikkapa RAW ja Carrie.

Kauan on kaivattu kauhua teatteriin. Viimeksi kauhua oli Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi, joka oli varsinainen fetisistinen, goottilainen pläjäys. Musikaali.

Kotimaiset harvinaiset kauhuelokuvat olivat herkkua, koska puuttui rahoitus, levittäjät, oikeastaan kaikki. Nykyaikana sisulla ja joukkorahoituksella pärjää, ja tulevat katsojat voivat monella tavalla osallistua. Tämä kaikki vie vain aikaa.

Lyhäreissä eli lyhytelokuvissa on aikoinaan, ja nytkin saanut päästellä. Hyvä niin.

Olen kauhun sekakäyttäjä, jo usemmalta vuosikymmeneltä. Minun sukupolveni, ainakin maantieteellisesti, pystyi yhdistämään ns. akkojen tarinat, leirinuotiot, Hämärän rajamailla, urbaanilegendat ja elokuvat.

Ja noidan käsikirja. Ah.

Kaukaisessa periferiassa naisena ts tyttönä sekin oli jonkun mielestä kummaa, että tyttö piti kauhuelokuvista ja -kirjoista ja -musiikista.. Vähemmistön vähemmistössä.

Oliko se vuonna 1980 kun tuli Kivikasvojen Lepakkolinna? Georg Dolivon synkkä ja yksinäinen vampyyri sai Pluto-limsan valumaan sieraimiin. Kun niin "säikähti". Samoihin aikoihin kävin ensimmäistä kertaa Lepakkoluolassa, myös. Kaikki ne kalpeat, ahdistuneet pojat. Levynkansissa.

1980-luvun puolivälissä Maikkari näytti Hammerin kauhuelokuvia 1950-luvun lopusta Christopher Lee pääosassaan, on muuten karismaattisin koskaan tapaamani. Tietysti myös Teksasin moottorisahamurhaaja pyöri vinhasti videokassulla aika säälittävänä kopiona. Kaikista parhain oli Evil Dead. Kuin muovailuvahaa.

Meillä oli myös vahva kansanperinne, tarinat, kauhutarinat, joilla pidettiin kakarat hengissä ja varuillaan. Minun aikaani sanottiin, että järvessä asuu Näkki. Serkku pelkäsi että puulaatikosta nousee Loiri. Sekä vanhat tarinat että television ja radion levittämät kauhut lisääntyivät. Sotkeutuivat. Ehkä.

1980-luvun lopulla huomasin, että tarinankertojat kuolevat. Akkojen tarinat varsinkin, kertomukset, jotka kertoivat toiseudesta, tuonpuoleisuudesta. Hammajaisista ja etiäisistä. Miehet hiljensivät naiset. Sitten tuli stailaajat ja muut elämän pillaajat.

Tulen kultturiperheestä, jossa läheisenä oli myös maa- ja porotalous, porvarilliset ammatit kuten leikkitäti varhaiskasvattaja ja opettaja. Kulttuuri toimi harrastuksena monella tasolla. Vaikka asuimme syrjässä, niin kotona soi sekä jazz että Frank Zappa että kotimainen tunteikas tanko tai rempseä rillumarei. Ei tietenkään kakofonisesti. Vaan vuorollaamn.

Oopperaa kuulin levyltä ja istuin tattina tv:n äärellä kun tuli Figaron häät. Taidetta oli kirjoissa ja postikortissa. Ja esimerkiksi Andreas Alarieston maalauksissa kannibalismia.

Mutta tunkeutuuko arki kauhuun vai kau arkeen? Onko jättiläisetana oikeasti jättiläisetana?

Pidin myös Ed Woodista, hän taisi keksiä multimedian. Tai ainakin toisenlaisen mosaiikin kuin Eisensteinin kollaasin. Tässäkin näytelmässä kootaan tarina paloista, tosin kaikki matsku on omaa. Tai suht omaa.

Pirjo Lonkaa on myös mukava nähdä lauteilla. Komedian ja kummallisen komedian ( Ranuan kummit, Ihmebantu, Ketonen & Myllyrinne ) lisäksi on psykologista jännäriä ja dekkaria ( Kylmäverisesti sinun, Roba, Karppi ) ja leffoista tietysti Kalevala – Uusi aika.

Tsekkaa lissää:  30 ruumista, suihku, Cthulhu – Q-teatterin lavalle splatteria, komediaa ja kauhua linkissä Ruudussa, ilmaiseks vielä noin kk, sama tviittinä:

https://t.co/gQDw801Tzz

30 ruumista, suihku, Cthulhu – Q-teatterin lavalle splatteria, komediaa ja kauhua

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 26. huhtikuuta 2018

Mielikuvia tämän nöytelmän aikana:

QUIET LIFE - RAY DAVIES (From "ABSOLUTE BEGINNERS") (1986) (HD) https://t.co/SRuZ2j4ThM käyttäjältä @YouTube

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 26. huhtikuuta 2018