Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musta Saara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musta Saara. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. syyskuuta 2018

Groteski ja tarkka Musta Saara: Ensi-illassa äärioikeiston noususta Euroopan rikkinäisellä kartalla ihan polttopullon heiton päässä

Tai ihmisroska -heiton, läpän, vitsin. Miksei ovat, rajat aukene meille... Kansallisteatteri pysyy Euroopan hajanaisella kartalla ja välittää. Näytelmä alkaa. Shhhh. Kun leirituli hehkuu harson (onko se graffitia vai Guernicaa?) takana ja mustalaismusiikki soi, niin alkaa miettiä kulttuurien omimista. Tähän viitataan piisin jälkeen kun kolme aikuista naista laskeutuu näytämön portaita eteemme. Kulttuurien appropriaatio - tuosta sanasta myös vitsaillaan - vierasperäisten elikkä ns sivistyssanojen käytöstä. Bohemian chic tyyli eli mustalaisromantiikka, böömiläinen, bohemian rhapsody, on ryöstöviljelty. Mutta sopii tähän pirtaan, kontekstiin.

Olemme lähellä Cabaret -musikaalia elokuvaa, kirjaa Goodbye to Berlin en ole lukenut. Leffa iski aikoinaan hyvin, fetisistisesti, poliittisesti, ikuisesti. 1930-luvun kabareessa natsit ovat vallassa ja ihana vapaa Weimarin aika on ohitse. Tai ihana, rietas ja vapaa Weimarin tasavalta - jonka natsit tuhosivat. Nyt elämme samoja aikoja. Kirjoitin tätä sunnuntaina jolloin tuli kuluneeksi kaksi vuotta Jimi Karttusen kuolemasta. Hänet murhasi natsit ei kaukaakaan Kansallisteatterista. Tuolla aukiolla. Unkarissa on sietämättömät ajat, oopperan näytöksiä perutaan.

Palatakseni mustalaisromantiikkaan, hahmoista Alexandra (Annika Poijärvi) on ihana sekoitus Strawberry Switchbladea ja Stevie Nicksiä. Ehkä myös vähän Noomi Rapacen hahmoa Sherlock Holmes -leffassa. Kristiina Haltun upea hahmo on kaunis sekoitus: Louhi ja nyt en muista ketä. Tuonen Tyttiä, Tuonelan Tyttöä, josta minulla on kaunis maalaus. Myöhemmin hän on myös Lemminkäisen äiti virran äärellä todella koskettavassa kohtauksessa.

Kuka saa käyttää kuvaa ja miksi. Itse olen käyttänyt tätä kuvaan mielenosoituksissa. On todella surullista, ja pelottavaa, että poliisi antaa natsien marssia ja järjestää julkisia ryhmätilaisuuksia - koska he varasivat paikan ennen tasa-arvoon uskovia rauhan kannattajia.

Ja sitten jaaritteleva Tanssiva karhu jota näyttelee aina luotettava epäluotettava Erkki Saarela. On hienoa, että sirkuksessa ei enää käytetä villieläimiä. Eläinten tarkoitus ei ole viihdyttää ihmisiä. Isä kysyi muistinko kun karhu ajoi polkupyörällä Moskovassa 80-luvulla, mutta minä en muistanut.

Ja täytyyhän tarinassa olla sika. Ja muistutus Eläinten vallankumouksesta. Yksi on tasa-arvoisempi kuin toinen... Kun valtaa saa, mitä alkaa tapahtua? Mihin valtaa voi käyttää? Onko sananvapaus valtaa? Äänen omistaminen ja käyttäminen. Miten teatteri voi olla tässä mukana?

Lava muodostuu maailmanlopun näyttämöstä, sirkuksesta, vaudevillestä, tivolista ja burleskista. Kolme groteskia, vahvaa naista ilmaantuu.

Ehkä pitävät elämä lankoja käsissä, nuo kohtalottaeet vaiko Shakespearen kolme noitaa?
Ehkä ovat vain luotettavia kertojia. Ulla Tapaninen, Sinikka Sokka ja Tiina Weckström.

Maailmanlopun sirkustirehtööri Juha Muje on mainio koska hän on niin visto. Ällö. Tyttärensä Teräväkynä on visto myös. Kiasmassa oli hieno näyttely olikohan vuonna 2016 tämä Jani Leinosen school of disobedience, jossa oli pysäyttävä teos repaleisista lehtileikkeistä joissa Le Pen oli hitlerviiksinen. Uhmakkaasti ratsastava, eikä pelkästään keppihevosilla, kohtalokas Katariina Kaitue ja hänen Le Penissä / Teräväkynässä oli paljon myös tätä suomalaista natsia joka kopsasi graduunsa 80% - säilyttäen jopa alkuperäisen tekstin kirjoitus- ja kielioppivirheet.

Mirca on kaunis kunnianosoitus Eugene Hützille, ja on Mircassa myös Chaplinia ja Einsteiniä. Hutzin Gogol Bordelloa olen käynyt useasti katsomassa. Tuolla Kultsan keikalla taannoin hän pyynsi lavalle Santeri Ahlgrenin esiintymään. Santerilla oli tämä Manne tv, joka sitten muutettiin Romano tv:ksi. Mielestäni turhaan. Mutta siihen minulla ei ole valtaa sanoa. Minulla ei ole rääpyä.

Mutta jo ennen Gogol Bordelloa meillä oli Slobo Horo, kotimainen poppoo joka veti balkanilaista musikkia, heitä kuuntelin paljon kasetilta 90-luvulla. Heidän yks älpee oli nimeltään  Balkan without Borders... Mutta saavatko suomalaiset laulaa balkaniks? Lainaan wikistä: "Alkuperäisten balkanilaisten rytmien lisäksi yhtyeen laulusolisti Jarkko Niemi lauloi Balkanin eri alueiden alkuperäiskielillä. " ja: "Yhtyeen nimi oli poimittu 1980-luvun suomalaisesta Mutapainin ystävät -sketsisarjasta. Nimi aiheutti jonkin verran hämmennystä 1990-luvun alun Keski-Euroopassa, kun sen luultiin viittaavan tuolloin ajankohtaiseen ”Balkanin teurastajaksi” kutsuttuun Slobodan Miloševićiin." Minulle tuo nimi on aika rivo ja loukkaava - siis Slobo ja Horo ;) Hienossa uudessa vampyyrielokuvassa kylän väellä on vielä 2000-luvulla Miloševićin suuria muotokuvia kotonaan - häntä ei yleensä lasketa Draculan ja Ceauşescun verenimijä ja tyranni ja joukkomurhaaja -joukkoon...

Lahjakas Laila Kinnunen kun lauloi aikoinaan monilla kiellä, niin silloin häntä ei kyseenalaistettu eikä levy-yhtiöitäkään. Eikä levykauppoja.

Sittemmin myös Jarkko Laitinen & Väärä raha -orkkaa olen kuunnellut,

Pienenä rakastin hevosia ja Hortto Kaaloa - heidät oli ihan jees nähdä sitten Maailma kylässä -festivaaleilla 90-luvulla. Kuka saa soittaa mustalausmusiikkia? Manne tvssä ja Santerin Päämajassa monenlainen soitto on raikannut...

Rakastin myös Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen - elokuvaa ja musiikkia.

Kotimaisissa elokuvissa Mustalaiset, romanet, romanit on esitetty aika negatiivisina hahmoina kuten Kulkurin valssi - intohimoisina ja puukko valmiina. Stereotypioina, toisina. Toisaalta kiertolaisen vapaata elämää on romantisoitu - en kulje toisten tavoin - tie on avoin.. Yksikään Carmen -tulkinta ei ole onnistunut - paitsi oopperassa. Carlos Sauran flamencoa olen tiirannut paljon. Kusturican elokuvista on tuttu mustalaismusiikin villi tempo ja vapaa hulluus. Toisaalta joku arvosteli Kusturicaa kulttuurisesta omimisesta.

Ja sitten illan goottilaisin, kauhuromanttisin anti, astumme Draculan linnaan... Suuret kyntteliköt lepattavat, tunnelma on jännittynyt, olemmehan Darwinin selän takana, takapajuisella Karpaattien alueella jossa voi olla katvetta - kaikkeen. Timo Tuominen on ihana Dracula eritoten hänen käsityötä, käsiensä koreografiaa, pitkien sormiensa joita koristavat suuret verenpunaiset rubiinit... Hänen habitus on lainaa Gary Oldmanin iso D:tä elokuvasta Bram Sokerin Dracula. Ja siitä tehdystä pilaversiosta, tollokomediasta Dracula - verevä vampyyri, jota tähdittää Leslie Nielsen, jolle ainakin saksalaiset nauraa.

ihana Dracula. Minulle tuo Bram Stokerin romaani on lempparikirjojani. Vuosikymmenten ajan, oi vampyyrit, viktoriaanisuus, dekadenttius, biseksuaalisuus, synkkyys, goottilaisuus, fetisistisyys, veri joka vielä 90-luvulla kuului sadomasokismiin, romaanin moderni muoto, uusimpien vempainten käyttö kuten Kodakin [kameran], päiväkirja, matkakirja, astua kynnyksen yli, pimeään.
Mustalaiset ovat siinä uskollisia Draculan palvelijoita, ja toinen sitten näytelmässä on toinen verenimijä Caucescu (Nicolae Ceauşescu).

En nyt muista oikein nähtiinkö tvssä tämä teloitus. Ehkä näimme uutisissa vain viimeisen puheen. Kansa oli raivoissaan ja verenhimoinen. Vihaiset kyläläiset heinähankojen kera. Verenimeminen saa riittää. Froikkareiden piisi Dracula ja pyhä Nicolae oli hieno.

Musta Saara on selkeämpi kuin Koivu ja tähti. Kaikki tapahtuu  näyttänöllä, Euroopan näyttämöllä. Saamme tiedon nopeasti. Tilastot. Pakolaiser. Kerjäläiset.

Italiassa 90-luvulla hengailimme Kosovon albaanien, pakolaisten kera. Silloin vielä voi rajoja ylittää. Monella tavalla....

Tämähän ihan dadaa - tai hetkinen, historiaa. Tätä päivää, uutista, tilastoa.

Groteski Musta Saara. Ensi-illassa äärioikeiston noususta Euroopan rikkinäisellä kartalla ihan polttopullon heiton päässä



 Tässä Kansiksen Flickr-kuvat: Musta Saara 34



Näin tämän maksutta bloggariklubillamme, kiitämme siitä...



Tekijäloota:


Kantaesitys Suurella näyttämöllä 12.9.2018

Ohjaus Laura Jäntti
Musiikki Jussi Tuurna
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Morten Reinan
Äänisuunnittelu Jussi Matikainen
Saliäänisuunnittelu Sakari Kiiski
Koreografia Janne Marja-aho
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Ohjaajan assistentti Helena Vierikko


Rooleissa
Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila (NäTy), Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström

Muusikot
Jussi Tuurna (musiikin johto), Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula






Kuvia ja muuta matskua Kansiksesta:

ja juutuupissa minulla on lista jossa on näkemiini teatteriesityksiin liittyviä, ja liittymättämiä viideoita, musiikkia, tiisereita ja trailereita:
tässä mainio Dracula ja Pyhä Nicolae:

Tässä ei niin pyhän Caucescun (Nicolae Ceauşescu) viimeinen puhe: vaikken niin hyvin romaniaa ymmärrä niin ainakin vapaus ja itsenäisyys mainitaan:

Tollokomedia: Dracula - verevä vampyyri:

Ihana Lepakkolinna noin vuodelta 1980 tekijöinään Kivikasvot: tämä on ollut yksi suosikkejani suomalaisesta tv:stä: vampyrismin tasot....

Bram Stokerin Dracula ja ikimuistoinen Gary Oldman:

Mr Burns Draculana:

Gogol Bordello: Wonderlust king:

Eugene tuo Hutzovinan pillipiipari: tämä oli aikoinaan ihana doku:

Ja näin jammataan Karpaateilla:

Ja ihana Strawberry Switchblade:

ManneMenuetti eli Santeri Ahlgren ja kumppanit musisoivat tuttuja piisejä:

Hortto Kaalo ja hevoset kuuluivat lapsuuteeni, ja ovat tärkeitä yhä vieläkin:

Anneli Sari ja Feija & Taisto:

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, toimi silloin, ja toimi aina:
Hyperlahjakas traaginen Laila Kinnunen ja kappale Mustalainen, laulu unkariksi:

Jaakko Laitinen ja väärä raha:



Kirjailija Pirkko Saisio ja somekohut: mitä saa sanoa, kuka keskustella, mitä nostaa esiin, kenen näkökulmasta:

Mutta oliko Vlad Seivästäjällä porhyria:

Ja surullinen päivä oli eilen, on kulunut kaksi vuotta Jimi Karttusen murhasta:




Sepäs sattui: mainokset ja uutiset kohtaavat: maailma on, kauheata kyllä, muuttunut orwellin valeuutisiksi, uudissanoiki, ja sanoille annetaan aivan uusia merkityksiä: maahanmuuttokriittinen:


Vaikka tätä ei enää kuulla, niin: "12 diktaattoria -sarjan toisessa osassa on aiheena Romanian presidentti Nicolae Ceausescu. Nicolae ja Elena Ceausescun suistaminen vallasta oli ensimmäinen suorassa televisiolähetyksessä näytetty vallankumous. Nicolaen ja Elenan tuoretta verta vuotavat ruumiit näytettiin televisiossa teloituksen jälkeen 25. joulukuuta 1989. Mutta vaikka teloitetun diktaattorin hautakivi on matala, sen varjo ulottuu käsittämättömän pitkälle. Presidenttipari eli omassa todellisuudessaan, mistä kertoo mm. se että Ceaucescun sanottiin olleen niin kiintynyt Corbu-koiraansa, että antoi sille oman talonsa, puhelimensa ja autosaattueensa, sekä ylensi sen Romanian armeijan everstikuntaan." Tämähän ihan dadaa - tai hetkinen, historiaa. Caligulakos se oli joka hevosen nimitti.

Yle Uutiset Etelä-Karjala Kun presidentti Nicolae Ceausescu vieraili Etelä-Karjalassa:

Tuonen Tytti:







Kuka saa käyttää kuvaa ja miksi. Itse olen käyttänyt tätä kuvaan mielenosoituksissa. On todella surullista, ja pelottavaa, että poliisi antaa natsien marssia ja järjestää julkisia ryhmätilaisuuksia - koska he varasivat paikan ennen tasa-arvoon uskovia rauhan kannattajia.



ja kun googlaa mustalaismusiikkia:




Olen kamera kädessä miekkareissa: Millä kaikilla tavoilla voi vastustaa fasismia, rasismia, puuttua asioihin:







klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,

maanantai 20. elokuuta 2018

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset kuumalla pienellä näyttämöllä 15.8.

Myös Kansiksen näytäntökauden avajaiset olivat, tällä kertaa kuumalla pienellä näyttämöllä. Aluksi tilastoja, jonka mukaan miehet ohjaavat teatterissa 60%, niin tällä kaudella Kansallisteatterissa toimii kuusi naista ohjaajana. Näyttelijöinä on tuttuja tyyppejä, mutta myös teakkilaisia. Tekijöinä ja päähenkilöinä ei ole pelkästään valkoihoisia olettettuja heteromiehiä. Hyvä niin. Tapetilla on klassikkonäytelmiä itänaapurista ja Waltarin Mikalta, mutta sopivassa suhteessa uutta kamaa, monologia, jotka aiheuttivat yleisössä suurimmat naurut. Yhteisenä nimittäjänä auki revitty Eurooppa, kahtia revitty Eurooppa. Se Eurooppa, jossa elämme. By Satu Ylavaara Photography 2018:


Kati Outinen Tainaronissa


Ilta tai siis amupäivä alkoi Sinikka Sokan laululla, näytelmästä Musta Saara. 

Sinikka Sinikka luloi niin kuin ennen, katsoin uudelleen vast ikään Peter von Baghin ohjaaman dokun Agit Prop -bändistä, yhteisöstä ja liikkeestäkin vuosien varrella. Viime aikoina Turuus antifasisteja otetaan kiinni, pidätetään ja paheksutaan kun he heittävät natseja banaaneilla. Mutta poliisi anta natsien marssia natsimarssissaan, ja jopa suojaa natseja. Miksi näin on?


ohjaaja Laura Jäntti: Musta Saara. Outo ooppera Euroopasta. Kirjoittajana Pirkko Saisio ja säveltäjänä Jussi Tuurna.
Teatterin pitääkin reagoida aikaan. Olla tässä ajassa. Mustan Saaran promokuvat ovat groteskeja, modernia kabareeta, ehkä itä-Euroopan reunamailta. 



Kansiksen sivulta: "Ja nyt: Musta Saara – vauhdikas, hauska ja älykäs sirkus maailmasta, jossa elämme! Tarinankuljettajina nähdään kolme kotimaista tähtinäyttelijää: Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström.

Unioni on luvannut rahat uusien, modernien asuntojen rakentamiseksi Transilvaniaan Romanian romaneille. Asuntoalueen alta on purettu suursikala, sitten rahat ovat kadonneet.  Romanit jatkavat matkaansa Ranskaan, Camarguen suistoon omaa suojeluspyhimystään tapaamaan, mutta matka takkuilee, kun vastaan tulevat husaarit, jotka puolustavat maataan ottomaaneja ja janitsaareja vastaan. "


Mika Waltari: Gabriel
Sydämetön komedia rakkauden nälästä ja vallankäytöstä. Kuvassa Karin Pacius ja Paula Siimes

Kansiksen sivulta: "Mika Waltarin rakastetuin komedia on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä!

Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen nuori nainen haluaa muutoksen ankeaan elämäänsä, mutta on taloudellisesti riippuvainen tädistään. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin. Selviytyykö kukaan voittajana rakkauden, rahan ja vallan juonitteluista?"

Olen aina pitänyt tästä julmasta leikistä, analyysistä, teemoinaan vaikka rikos ja pyramidihuijaus, miksi ihminen antaa tulla huijatuksi. Mitä yksinäisyys merkitsee, miksi pelkää tulevansa naurunalaiseksi, kuinka voimakas vietti rakkaus, seksuaalisuus, läheisyys on. Tarina on vintage -ajalta jolloin keski-ikäisellä tai vanhemmalla naisella, joita kutsuttiin rumilla nimillä, ei miesten mielestä ollut aktiivista seksuaalielämää, tai oikeutta tai tarvetta siihen. Vanhapiika ( spinster ) on sananakin niin ällö, se lleviivaa että on vanha ja vielä että jonkun orja.... poikamiestyttö on vielä ällömpi sana, itse asiss täysin järjetön ja turha. Sen sijaan ikäneiti sanana on hauska kun sen lausuu ironisesti mielessään...

Miksi haluaa menettää kaiken.... Vaikka Sampo Sarkolan takia tekisi mitä vaan ;) keventävä hymiö lauseen lopussa... Televisiossa tuli Stalkkeri, jota katsoin, ja miespääosassa Sampo. Sitten bussimme pysähtyi sairaalan nurkille, ja Sampo nousee bussiin. Ei tosin meidän bussiin, vaan toiseen. Ja huvitti mielleyhtymä stalkkaukseen ja stalkkeriin - kuka stalkkaa ketä, vaan eihän se naurun asia ole. 

Onko teatteri aina stalkkausta?

Ihmettelen myös miksi Turussa muuten mainiossa turisti-infossa jaetaan romanttinen reitti Turuus -karttoja, joissa usemmalla rastilla pysähdytään Auervaaran takia. Auervaaran! Romanttisella! Onko itsensä huijaaminen romantikka? Jarkko Sipilän rikoskävelyllä Helsingin keskustassa myös pysähdytään Auervaara -rastilla ja katsotaan menneisyyteen, vankiselliin, jossa Auervaara teki itsemurhan. 


ja kuinka monta rikost jätetään ilmoittamatta häpeän vuoksi...


Teatterin lavalle heijastettiin makeasti pyäreäkulmaiselle pleksille näytelmien julisteita, kuten tässä myytillinen Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. 
Erään perheen taru. 
Ohjaus
Johanna Freundlich.
Kansiksen sivulta: "Sodan jaloista pikkulapsena Suomeen muuttanut Bekim (Toni Harjajärvi) on Kosovon albaani. Filosofiaa opiskeleva, elokuva-alasta unelmoiva nuori mies harrastaa satunnaisia ja kylmäksi jättäviä miessuhteita. Hän päättää hankkia itselleen lemmikin, boakäärmeen. Käärme luo Bekimin elämään turvallisuuden tunnetta, mutta ulkopuolisia matelija pelottaa. Käärmeen ja Bekimin yhteiselosta kehittyy salainen symbioosi. Tilanne saa uuden käänteen, kun Bekimin luokse muuttaa puoleensavetävä ja kahdella jalalla kulkeva Kissa (Ville Tiihonen)."
Kuriositeettina kurkkaus menneisyyteen Italiassa, jossa hengailimme pakolaisten, Kosovon albaanien kanssa, 1990-luvulla... Kun miettii Jugoslavian hajoittamista silloin, ja etnisiä puhdituksia. Kun miettii, kun muistaa...

Minä näköjään sidon itseeni, historiaani ja tulevisuuteeni näytelmät, siksi ne puhuttelevat, tekevät rihmastoja, tontunpunaisia lankoja. 


Kuvassa Pirjo Määttä monologissa, näytelmässä Lista, ohjaus Irene Aho. Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä La Liste herätti yleisössä suuret naurut pilkun tarkan kliinisen arjen ahdistamina listoineen ja tarkkoine sääntöineen... 
Naurun avulla, naurun jälkeen voi käsitellä kaikkea. Näytelmiä voi ohjata ja varsinkin käsikirjoittaa keittiöstä. Mutta alue, seutu sen ulkopuolella. 

Kansiksen sivulta:
" Tahraton keittiö.

Keittiössä on nainen, kolmen lapsen äiti, perfektionisti, jonka kodin ja lasten hoito sujuu mainiosti tehtävälistojen laatimisen avulla.

Muutto maaseudulle oli naisen oma toivomus, oma ihannekuva perheidyllistä, mutta hän ei viihdykään uudessa kotikylässä. Talo seisoo keskellä kuivaa, hengetöntä peltomaisemaa, eikä kylässä ole yhtäkään sukulaissielua. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Camilla, raskaana oleva, boheemi äiti, jonka kaoottinen elämäntapa ja neljä kuritonta lasta vasta ärsyttäviä ovatkin.

Mutta kun Camilla kuolee pian viidennen lapsensa synnytyksen jälkeen, nainen järkyttyy. Olisiko hän voinut estää sen? "


P. S. itse rakastan listoja, kaaoksessa. 



Heini Junkkaala: Homoäiti
Homoäiti
Tätä hän ei vanhemmuudesta tiennyt
Teksti ja ohjaus: Heini Junkkaala

Provoktiivinen nimi varmaan fasistihallitukselle jonka ministerit, hyvinkin valkoiset miehet, haluavat kieltää abortin, translain uudistamisen, tasa-arvoisen avioliiton, sateenkariperheen arjen, ja kaiken muunkin järkevän. 

Tämä monologi herätti monia suuria nauruja. Eikä ihme. Riemastuttavia katkelmia.

Kansiksen sivulta: 
"Kun hän sai toisen lapsensa, häneltä otettiin pois oma aika ja tila. Hän asettui kokopäiväisesti toisten palvelukseen. Hänelle jäi päivässä yksi tunti omaa aikaa. Hän päätti käyttää tuon tunnin kirjoittamiseen. Hän alkoi dokumentoida elämäänsä pienten lasten äitinä. Kirjoittamiselle oli vain yksi sääntö: hän ei sensuroisi mitään. 

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka eivät yleensä pääse teatteriin, koska jalassa, kädessä, tississä, parrassa roikkuu yksi tai useampi tahmeakätinen lapsi.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, jotka ovat itkeneet aamulla, koska eivät tiedä, miten selviytyä univelkaisena uudesta päivästä. Niille, jotka ovat epätoivoissaan olleet vähällä potkaista kissaa, tai ovat potkaisseet kissaa. Niille, jotka ovat menettäneet sosiaalisen kontrollinsa, huutaneet bussikuskille liian nykivästä ajotyylistä, pillastuneet remonttimiehelle, joka on sattunut röyhtäisemään väärään aikaan.

Homoäiti on tehty ja omistettu niille, joille suihku on ainoa paikka piirtää omat rajansa, mutta jotka suihkuun eivät taaskaan ehtineet. Niille, jotka ovat löytäneet kakkaa paidastaan, oksennusta housuistaan, hammastahnaa hiuksistaan, harmaata hiuksistaan. Niille, jotka unohtavat kaiken, rukkasen, syntymäpäivän, päiväkotimaksun, puolet kahden asian ostoslistasta, tapaamisen, peiliin katsomisen, tissin laittamisen rintaliiveihin imetyksen jälkeen, lupauksen, kaiken sen mitä puhuttiin viisi minuuttia vanhenneessa todellisuudessa.

"

© Satu Ylavaara Photography 2018
klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,
Sijainti: Läntinen Teatterikuja 1, 00100 Helsinki, Suomi
Tilaa: Blogitekstit (Atom)