No ihanalta kuulostaa tämä poppoo, ja heidän tapa tehdä töitä. Helsingin kaupunginteatteri pistooasi riisikryynipuurot aamutuimaan 10.12. ja sitten makusteltiin piparin ja kaffen kera tulevia ensi-iltoja. Entäpä muut proggikset?
Humisevan harjun työryhmä on oikein hyvällä tuulella, ja mikä ettei, Helsingin kaupunginteatterin joulupuurolla. Itse tulin suoraan lumipyrystä, ja metrovuorojakin oli peruttu. Oli mustin marraskuu 76 vuoteen. Mutta tänään ulkona näytti joululta...
Tunnelmia aamupuuron lomassa. Sykähdyttävää oli vuoden teatterikävijän palkinto K. Blomille näistä vuosista. Merja Larivaara lauloi lumesta ja Humiseva harju ja Metsän joulu innostavat kumpainenkin teatteriin, useamman asian äärelle... Tulossa on hupinäytelmää, murhenäytelmää, tanssitaidetta, farssia, rakkaustarinaa, koulukiusausta ja muutakin kasvutarinaa. Kummallakin kielellä.
Marja Larivaara soitti laulua hanurilla Lumesta
Myös vuoden teatterikävijä K. Blom palkittiin
Helsingin kaupunginteatterilla oli riisikryynipuuro, kahvetta ja piparia, ja katsaus kevään ensi-iltoihin, joista eri toten #HumisevaHarju kiinnosti, ja jonka työryhmällä oli hauskaa ja joulun pilkettä silmässä. Lauri Maijalan ohjaama klassikkoromaani nähdään suurella näyttämöllä, mutta vain 20 kertaa. Mikäs luku se on. Vaadimme lisää!
10.12.2019. Aamu tuomaan, ja suoraan lumimyrskystä, eikä edes kaikki metrot kulkeneet. Marraskuu oli mustin 76 vuoteen, mutta nyt koitti valkea joulu.. Sympaattista oli myös vuoden teatterissakävijän palkitseminen.
Vielä ne harjut huminoi... Minkähänlaisia painotuksia on #hktfi versiossa #HumisevaHarju, onko musiikkina mikä, ketkä ovat tarinan roistoja. Teatterivuosi 2020 ei olekaan niin kaukana, lippuja on vasta kolmeen kaupunkiin, mutta yksi jopa vappuaattoon asti.
Tällainen oli muuten sää Mordorissa, eli Hakaniemessä, kun marssin kukonlaulun jälkeen teatteria kohti: hirveä lumi-inferno ja tuisku. Ja ah niin jouluinen. Ja sopii myös Humisevaan harjuun. Kuvat käsittelemättömiä.
Tässä videoklippejäni tapahtumasta:
Miltä näyttää Lauri Maijalan ohjaama Humiseva Harju ensi vuoden enskarissa? Tältä kuulostaa hissipuhe joulupuuron äärellä aamutuimaan 10.12. Huh huh, odotukset korkialla... #hktfi@hktfi#Humisevaharjupic.twitter.com/FX5xqIwf2f
Myös Heatcliff (Markus Järvenpää) ja Kathy (Oona Airola) saavat suunvuoroa. Vaikka tämä on filmatisoitu tiuhaan, niin tästä tulee varsinainen paukku ja alkuräjähdys... Soisi tälle enemmän kuin 20 esityskertaa! #hktfi
joulupuurolla tip tap.
Myös Heatcliff (Markus Järvenpää) ja Kathy (Oona Airola) saavat suunvuoroa. Vaikka tämä on filmatisoitu tiuhaan, niin tästä tulee varsinainen paukku ja alkuräjähdys... Soisi tälle enemmän kuin 20 esityskertaa! #hktfi@hktfi#HumisevaHarju joulupuurolla tip tap. pic.twitter.com/libyUntgA7
Humisevan harjun työryhmä on oikein hyvällä tuulella, ja mikä ettei, Helsingin kaupunginteatterin joulupuurolla. Itse tulin suoraan lumipyrystä, ja metrovuorojakin oli peruttu. Oli mustin marraskuu 76 vuoteen. Mutta tänään ulkona näytti joululta #hktfi@hktfi#HumisevaHarju 10.12 pic.twitter.com/hwC4yN84WX
Kuvallisia muistiinpanoja näytelmästä Riivaajat. Minulle näytelmä ei ollut ollenkaan äärioikeiston yksittäisten misogyynisten, naisvihaa levittävien poikien radikalismia, jota on verkkovihana nykyään, vaan päin vastoin, Baader-Meinhof - tyyppistä, Kuka ellemme me -pohjalta. Vallankumous jota osa toteuttaa rauhallisin, väkivallattomin aikein, opettaen. Mutta osa porukasta aina menee äärimmäisyyksiin.
Hyvinki Jurkkaan sopiva punamusta harness-sähikäinen Markus Järvenpää vetää Riivaajissa nii kovat palopuheet ja propagandat, kuin mikään ei olis muuttunu Dostojevskin vallankumousten ajasta. Lavastus on jatkoa Koirat eivät käytä housuja -kellariloukosta, tyrmästä
Klassikko on klassikko, ja aina ajankohtainen. Dostojevskillä oli radikaali taustansa, oi nuoruus, ja romaanissa, ja oikeassa elämässä tapahtunutta ylioppilaan murhaa pidetään sosialistisen vallankumouksen alkulaukauksena. ( Kirjassa Satovin murha. ) Videolla on mustavalkoista ja ei niin mustavalkoista maailmaa, välillä mennään harmaan puolelle, ja punasen, hyvin punasen. Näyttelijä Markus Järvenpään ja ohjaaja-dramaturgi Tuomo Rämön teos Riivaajat on tämän poppoon toinen albumi, edellinen oli Rikos ja rangaistus. Keikalta tämä tuntuukin, hikiseltä, intiimiltä.
En aikonut tätä kirjoittaa, koska maksoin liput itse, mutta ymppään tähän vain Teatteri Jurkassa nähtyjen Riivaajat -näytelmät viideot ja kuvat.
Nyt 7.10. tuli äkkilähtö... Huomenna Riivaajat iskevät teatteri Jurkassa suht edullisesti. Dostojevskin vallankumouksellinen solu anarkisteja ( Markus Järvenpää vetää kaikki roolit, ja millä lailla) sopii hyvin Jokerin liikkeen kanssa. Empatiakyvytön eliitti v tasa-arvo, demokratia. Asiaa!
Klassikko on klassikko: vieläki ajankohtanen ja alusta uusille tulkinnoille. Kaikki me haluamme tulla hyväksytyiksi, huomatuiksi, rakastetuksi. Kuten elokuvissa Jokeri sekä Marian paratiisi. Ehkä. Huikeaa, ettei Dostojevskiä murhattu anarkisminsa vuoksi. Dostojevskille määrättiin kuolemantuomio. Mutta hän selviytyi. Miksi?
Oli hurjaa huomata kuinka viime vuonna Dostojevskin tuotanto kielletään liian vaarallisena kirjallisuutena kaikista maailman paikoista juuri kirjamessuilla jossakin ahdasmielisessä hihhulien maassa.
Kino Korjaamolla oli kaffe & leffa nimeltä Marian paratiisi, joka sopii oikein tähän manipuloivien karismaattisten sosiopaattien ( dokumentti Kreivi, Gabriel tule takaisin, Once upon a time in... Hollywoodin Charles Manson, Everstinnan Eversti, Mandy, Midsommar, Jokeri, Riivaajat ) sarjaan, jossa jokainen osoittaa kuinka helposti käyttäydymme, me vain haluamme rakkautta ja tulla hyväksytyksi, huomatuksi, kuulluksi.
Myös Irrational man keskustelee Jokerin kanssa. Ja ehkä Kauriinmetsästäjäkin. Elokuvan rinnalla pyörii mielessä myös Markus Järvenpään esittämä monologi Riivaajat, jonka näin Jurkassa kahdesti, ja myöhemmin Tampereen teatterilla näen vielä.
26.09.:
Dostojevskin Riivaajat iskevät uudelleen, tarinan dekoratiivisten detaljien lisäksi Markus Järvenpää on täydellinen, kaikissa rooleissaan. Andy McCoyn eilisen levynjulkkarikeikan jälkeen tämäkin tuntuu keikalta. Jos Rikos ja rangaistus oli ensimmäinen albumi, niin tämä on toinen
Todella kiinnostavaa, että Aino Malmbergin asunto sijaitsi osoitteessa Vironkatu 7, jossa on myös nykyisin Teatteri Jurkka, jossa näin Dostojevskin #Riivaajat näytelmä, jonka osa repliikeistä sopi kuin nappi otsaan.
Hesarin artikkelissa: "Aino Malmberg hurmaantui terrorismin hehkusta: 1900-luvun alussa opettaja ja kirjailija avasi kotinsa Venäjän radikaalien salaiseksi tukikohdaksi
Kirjailija ja opettaja Aino Malmberg piti Helsingin-kotonaan eräänlaista vallankumouksellisten hovia. Hän oli valmis piilottamaan kotiinsa jopa dynamiittia. Malmberg on osa Suomen terrorismin historiaa, josta kertoo uusi tietokirja." linkissä
Sergei Netšajev oli tilanomistaja Pjotr Jepiševin ja maaorjanaisen avioton lapsi.
" Kirjailija Fjodor Dostojevski kuvaa Netšajevin kannattajia romaanissaan Riivaajat." #riivaajat
vallankumouksellinen Sergei Netšajev wikipediassa
Näin järisyttävän näytelmän Riivaajat Teatteri Jurkassa kolmesti. Tässä kuvia, videoita ja linkkejä:
Sosialistisesta mediastani:
mm keskustelut Teatteri Jurkassa esitysten jälkeen:
Lisää @TeatteriJurkka mustavalkoista ja ei niin mustavalkoista maailmaa, välillä mennään harmaan puolelle, ja punasen, hyvin punasen. Järvenpään ja Rämön #Riivaajat on tämän poppoon toinen albumi, edellinen oli Rikos ja rangaistus. Keikalta tämä tuntuukin, hikiseltä, intiimiltä pic.twitter.com/ToFS5ERG1s
Klassikko on klassikko, ja aina ajankohtainen. Dostojevskillä oli radikaali taustansa, oi nuoruus, ja romaanissa, ja oikeassa elämässä tapahtunutta murhaa pidetään sosialistisen vallankumouksen alkulaukauksena #Riivaajat@TeatteriJurkka@markusmerkuspic.twitter.com/gXdUGRK1Rw
Todella kiinnostavaa, että asunto sijaitsi osoitteessa Vironkatu 7, jossa on myös nykyisin Teatteri Jurkka, jossa näin Dostojevskin #Riivaajat näytelmä, jonka osa repliikeistä sopi kuin nappi otsaan @TeatteriJurkka
Riivaajat iskivät myös Tampereen teatterissa. Frenckellin näyttömöllä Markus Järvenpää veti kaikki roolit ja juoksi kilpaa. Ohjaaja Rämön ja näyttelijä Järvenpään toinen yhteinen Dostojevskin näytelmä eli oikeasti albumi, pohjautuu Riivaajat -romaaniin, mutta on myös muokattu. Näin tämän teoksen Jurkassa, kolmesti, omalla rahalla ja kerran Tampereella, bloggaajien medialipulla. Kirjoitan siis vai Tampereen esityksestä ja tunnelmasta, tosin Jurkkaa voi olla alla... En lue muiden arvosteluita enkä blogeja ennen kuin itse julkaisen. Silti silmään tarttuu jokin lause otsikossa, kuten terrorismin liittäminen tähän tarinaan. Mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Terroristeja ovat äärioikeisto ja hihhulit, he haluavat vain tuhota ja tukahduttaa. Kun taas. Anarkistit, aktivistit, kommunistit, vasemmistolaiset, nihilistit, sosialistit eivät ole terroristeja, koska he haluavat tasa-arvoa, ja he kannattavat tasa-arvoa ja äänioikeutta ja kaikenlaisen orjuuden lopettamista. Maailman parantamista, maailman jakamista reilummin. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija...
Koska Riivaajien solu on ryhmä aktivisteja ja vallankumouksellisia, he ajavat äänioikeutta kaikille! Vaikka poppoolla on jäseninään aika hyvätaustaisia, etuoikeutettuja miehiä, on myös toisaalta Lizaveta, nainen, joka voi harhauttaa. Eihän kukaan usko, että nainen painaa vallankumouksellisia flaijereita. Ja tekee niistä vielä graafisesti tyylikkäitä...
Porukka haluaa maaorjuuden loppuvan, yks heidän jäsenistään eli Satov onkin maaorjan poika. Oliko näin. Satovin vaimo on häippässyt, hän on petetty mies. Mutta kuitenkin hän miettii anteeksiannon mahdollisuutta. Että lopettaisiko nämä nuoruuden hairahdukset eli anarkismin.
Dostojevski itse osallistui vallankumoukselliseen toimintaan salaseurassa " Petrasevskin piiri " ja " jossa luettiin ääneen vallankumouksellisia runoja ja kiellettyjä kirjoja " kuten käsiohjelmassa kirjoitetaan.
Ohjaaja Rämö itse kertoi Jurkassa keskustelutilaisuuden alussa kuinka tämä kaikki yhdistyi myös 90-luvun eläinaktivismin kanssa. Porukassa ja porukoissa on aina monenlaista aktivistia moneen junaan. Halu kohdata vääryys.
Palatakseni punaiseen Tampereen sisälle. Markus Järvenpää vetää siis kaikki roolit, niin lavalla nähtävät, kuin myös nauhoitetut.
Hän on pukeutunut punamustaan, se on hyvin anarkistinen, aggressiivinen ja voimakas väri. Hänellä on harness-valjaat, seinällä on mustia kahleita, ne voivat myös olla sadomasokistisen klubin koristeita, oviverhoja, kuten Jurkassa, tärkeitä, hypelöitäviä jutskia, symboleita, nimenomaan meille, jotka olemme harrastaneet kinkyä, fetisismiä, sadomasoa ja alakulttuureita jo 80-luvulta lähtien monipuolisesti. Jotain yhtymiä on myös Koirat eivät käytä housuja -leffaan, muttei paljasteta liikaa.
Mutta miksi hänellä on ruskeat housut? tai rusahtavat enemmän kuin punaset. Liittyykö se vanhaan sotavitsiin ja pelkuruuteen...
Myös Markuksen kengät, kankaiset maihinnousukengät vievät minut 90-luvun alkuun. Monellakin tapaa. Pidän tästä rakenteesta, rakennelmasta, palapelistä.
Kahleet ovat kahleita, myös orjan kahleita, maaorjien. Myös naisten kahleita, naisten, joilta uupuu äänioikeus. Toisaalta kahleet ja heikoin lenkki. Vainoharha ja ahdistus, mitä meille tapahtuu, jos, kun joudumme Siperiaan? Kahlejengiin, chain gang, tai kuopan reunalle. Sitten kuoppaan.
Sitten meitä ei enää ole.
Verhovenski on vähintäänkin epäluotettava kertoja. Itse asiassa hän on hyvin epämiellyttävä mies. Ollut jo lapsena. Yrittänyt ostaa suosiotaan makeisilla. Hän on pyrkyri, pelkkä apuri tälle Suurelle Johtajalle, Stavroginille, Pelastajalle!
Toisaalta Stavrogin ei edes haluaisi olla liikkeen johdossa. Hän on haluton Sankari, Valittu - kuten olemme popkulttuurissa tällaiseen hahmoon tottuneet. Hän ei ole täydellinen. Ei, hän on aiheuttanut tragedian. Anteeksiantamattoman teon.
Tämä kohta on ilmeisesti välillä sensuroitu kirjasta, ehkä. Mutta Rämö ja Järvenpää ovat ottaneet sen esille. Antaneet sille aikaan. Se vaikuttaa mielipiteeseen Stavroginista johtajana, ja hyvänä miehenä.
Ylioppilas Ivanovin murha oli lehdessä pikku-uutinen, ehkä, ja se pisti Dostojevskin silmään. Mistä Dosto lainaa romaanille nimensä on tosi ällöttävä lähde.
Aiemmin: Tyytyväisenä menen katsomaan Karamazovin veljeksiä täällä vapaassa maassamme, mutta kuinka hirveä uutinen, sensuuria kirjafestivaalilla. Se jos mikä on suuri rikos "Dostoevsky book among hundreds banned in Kuwait". Dostojevskin tuotanto on liian rankkaa moraalipohdintaa ja salapeliä ahdasmielisille hihhuleille ja muille bensa-asemille...
Näytelmä alkaa punaisessa valossa, ehkä, kun olisimme joukolla kokoontuneet, salaa, tähän kiellettyyn soluun. Suunnittelemaan vallankumousta. Osa yleisöstä otetaan mukaan. Frenckellin näyttämön portaat muuntuvat myös näyttämöksi.
Se on Jurkkaa suurempi tila, Markus itse sanoi, että joutuu sitten juoksemaan enemmän.
Akustisessa kitarassa ei lue: tämä kitara tappaa fasisteja. Sitä ei tarvita. Se me tiedetään. Tai minä ainakin. Yhdistän.
Jonain päivänä.
Jonain päivänä -piisi muuttuu herkästä folkista punkiksi, raivoksi.
Erinomaista työtä, josta versoo montakin tarinaa, säettä, myötuntoa. Sellaista, mitä taiteen pitää ollakin.
Perkeleen kaunis punamusta käsiohjelma on toiselta puolelta komea ihailijakuva Markus Järvenpäästä piirrettynä. Toiselta puolelta se muistuttaa Lizavetan graafista silmää, ja myös peliä. Vaikkapa larppaukseen.
Tekijäloota:
Ohjaus ja käsikirjoitus: Tuomo Rämö
Äänisuunnittelu ja musiikki: Hannu Hauta-aho
Valosuunnittelu: Marko Kallela
Pukusuunnittelu: Heidi Tsokkinen
Lavastus: Markus Tsokkinen
Näyttämöllä: Markus Järvenpää
Kesto 2 h 15 min (sis. väliaika)
Mitä Tampereen teatteri tästä kertoo:
" Riivaajat on intensiivinen ja raikas tulkinta pikkukaupungissa toimivan vallankumouksellisen solun jäsenistä ja heidän läheisistään. Millaisia keinoja saa käyttää maailman muokkaamiseksi mieleisekseen?
Entä jos haaveilit muuttavasi maailmaa ja havahdut yhtenä aamuna siihen, että unelmasi toteutuu. Mutta millä hinnalla? Onko esimerkiksi murha liian kova hinta paremmasta maailmasta? Fjodor Dostojevskin klassikossa sukupolvet ja aatteet törmäävät kuvattaessa kahtiajakautunutta kansakuntaa.
”Ymmärräthän että meidän on tehtävä jotakin? Maailma tuhoutuu, jos jatkamme näin. En vain tiedä tuhoutuuko se nopeammin vai hitaammin tuolla sinun tavallasi.”
Lavalla nähdään valovoimainen Markus Järvenpää. Esityksen tekijät ovat olleet Dostojevskin kanssa tekemisissä aiemminkin. Turun kaupunginteatterin ja Teatteri KSR:n yhteistuotanto Rikoksesta ja rangaistuksesta vuonna 2010 saavutti suuren suosion ja vieraili mm. Tampereen teatterikesässä. Kyseessä onkin eräänlainen paluu rikospaikalle.
Tampereen Teatterin, Turun kaupunginteatterin, Teatteri Jurkan ja Teatteri KSR:n Yhteistuotanto.
Kantaesitys oli Teatteri Jurkassa 21.9.2019. " sivullaan
Juutuupissa:
Komeat punamustat kuvat Flickrissä:
Lyhyitä muistioita:
Onko Frenckellin näyttämö liekeissä? No on, sillä Markus Järvenpään #Riivaajat -näytelmän palopuheet saavat roihuamaan, lisää. Punamustassa anarkiassa
Samalla kun käy Tampereella teatterissa voi käydä myös Leninmuseossa:
Heidän valonsa loistaa Leninmuseossa, Tampereella. Toisinajattelijoita Anna Politkovskajasta Pussy Riotiin. Voi käydä samalla kuin osallistuu Dostojevskin Riivaajat näytelmän anarkisten solun salaiseen kokoukseen...
Olen katsonut Jokerielokuvan useasti, samoin näytelmän #Riivaajat. Kummassakin on vallankumous kyseessä sekä vastaanhangoitteleva johtotähti, Sankari.
Doston Netotska Nezvanova - Nuoren naisen tarina josta Rosebud kertoo : "Dostojevski kirjoitti Netotska Nezvanovan 1840-luvun lopussa, jolloin hänen nimeään olivat tehneet jo tunnetuiksi Köyhää väkeä ja erityisesti Valoisat yöt.
Kirjoittaminen katkesi nk. Petrasevskin salaliiton paljastumiseen. Tämän seurauksena Dostojevski tuomittiin kuolemaan. Tuomio muutettiin viime hetkellä karkotukseksi Siperiaan. Romaani ei koskaan saavuttanut suunniteltua laajuuttaan, mutta psykologisen otteensa syvyydessä se on jo aitoa Dostojevskia."
Kino Korjaamolla kaffe & leffa #Marianparatiisi, joka sopii oikein tähän manipuloivien karismaattisten sosiopaattien (Gabriel tule takaisin, Once upon a time in... Hollywood, Everstinna, Mandy, Midsommar, Riivaajat ) sarjaan, jossa jokainen osoittaa kuinka helposti käyttäydymme x
Myös Irrational man keskustelee Jokerin kanssa. Ja ehkä Kauriinmetsästäjäkin. Elokuvan rinnalla pyörii mielessä myös Markus Järvenpään esittämä monologi Riivaajat, jonka näin Jurkassa kahdesti, ja myöhemmin Tampereen teatterilla näen vielä
Quebecista asti tuli tämä lukudraama ( Staged Reading) nimeltään Change your life ( muuta elämäsi ) Kansallisteatterin Omapohjan näyttämölle yhtenä päivänä, ilmaiseksi 14.09.2018. Harvinaista herkkua, englanninkielistä lukudraamaa oli Omapohjassa straight outta Quebec: ChangeYourLife esityksessä näyttelijöinä Markus Järvenpää, Jussi Nikkilä, Elsa Saisio, Milka Ahlroth, Laura Rämä & Aleksi Holkko. Se oli kuin radioteatteria - paitsi että näyttelijöiden ilmeet näki, varsinkin kun Nikkilä vahingossa kaatoi täyden vesilasin pöydälle ja mikrofoneille ja piuhoille, ja tuli pieni jännitysmomentti, räjähtääkö, tuleeko oikosulku, sähköisku vai meneekö pokka....
Eilen oli paikalla kanadalaista näytelmäkirjailijoista Olivier Choiniere ja Sarah Berthiaume.
Toteutus oli kuten radiokuunnelmassa paitsi näyttelijöiden ilmeet näki - varsinkin kun vesilasi kaatui vahingossa...
Ensimmäinen teksti, elämys oli Jean-Denis Beaudoin: My Children are not Afraid of the Dark, Lapseni eivät pimeää pelkää... mikä tuntui modernilta, hyvältä kauhuelokuvalta, sellaiselta hämärältä, joka jättää liiankin paljon tulkintoja, ja sisältää nyansseja ja variaatioita, muuntujia, muuttijia. Ehkä. Sarjakuvamainen olo, graafinen, piirretty, öljyiisllä mustilla väreillä, muttei missään nimessä lasten sarjiksia, eikä ilonaamoja. Mieleen tuli elokuvista Invitation ja joku muu minkä kirjoitin teatterin paperille, muttei siitä saa Erkkikään selvää - on hankalaa kirjoitaa sekä puhelimen muistioon että paperille. Paperille on mukavampi piirtää... Kummitusmainen draama jossa ehkä syötiin.
Catherine Léger: Baby-sitter muistutti vasta nähtyä American Horror Story: Cult -sarjan jaksoa. Ja Netflixin parhaimmistoa. Ehkä. Mikä on hauskaa, mikä viraalia. Mitä on komedia, millaisia tarinoita voi kirjoittaa komediaksi. Miten me too -liike kääntyy komediaksi kun sitä kirjoittaa feministi, nainen. Mikä ällöttävissä seksistisissä naista halventavissa miesten kertomissa vitseissä naurattaa? Miksi miehet haluavat ryhmässä räkänauraa niille. Eivätkö he ole kuuleet myrkyllisestä miehisyydestä miehekkyydestä. Miten huumoria ja kameraa, katsetta voi käyttää...
Olivier Choinière: Simon says. Tästä kapteeni käskee -näytemästä: kirjoittaja ohjasi sen itse. Jossa Death metal bändi veti kaiken musiikin - kovin brechtiläistä.., Vieraannuttamista. Miksi juuri tämä musiikin genre? Koska Death metal musiikin laulajan sanoitukset ovat totta, laulaja uskoo mitä sanoo, vastaa Choinière. Omapohjaan ei ollut varaa roudata death metalliorkaa edes Norjasta, ja olisihan meillä ollut Impaled Rektum, vai mikä tuo Hevi reissu -leffan poppoo olikaan. Muusikkona toimi Samuli Laiho, kuten muissakin esitykissä. Heviä vieraannuttamis- ellei peräti lähentämiskeinona on käytetty myös Lynchin rakkauselokuvassa Villi Sydän tuota Powermadin spiidmetallia,ja Hanekenin Funny Gamesissa käytetty Bonehead: Naked City taatusti häiritsee. Ainakin naapureita...
Sarah Berthiaume: Nyotaimori kertoo ällöttävästä riitistä jossa alaston nainen makaa pöydällä passiivisena kuten saduissa ja Poen tarinoissa, ja päällään on kuolleita raakoja kaloja jota pukuäijät syövät. Voiko nainen itse haluat tällaista sekä syöjänä että tarjottimena?
Sarah Berthiaumen teoksessa nostetaan pöydälle, ei pelkkää piirakkaa, vaan tehtaat ja hikityöpajat. Olemme luoklayhteiskunnassa, jossa orjat tekevät työn, kokoavat matkapuhelimet ja autot, näpräävät kasaan pitsialushousut ja järjettömän kalliit rintsikat, joihin heillä itsellä ei ole varaa. Vieraantuminen, seksismi.
Tätä esitystä harjoiteltiin neljä kertaa. Silti se oli maukas, sopivan mittainen. Mutta haluavatko suomalaiset näyttelijät, lähinnä nuo ylinnä mainitut, tulevaisuudessakin tehdö teatteria englanninkielellä? Kyllä tahtovat. Markus sanoo englanninkielellä näyttelemisen olevan hidasta, vieraalla kielellä...
Kiitoksia näistä uusista näytelmistä!
Kuten Trainspotting opetti mitä pitäisi valita... Näytös venyi pitemmäksi kuin ensin oli luvattu, se alkoi klo 16 mutta loppukeskustelu loppu klo 18.45 aikoihin, mutta ehdin 10 minsassa naapuriin Kansallisteatteriin katsoon Julia & Romeoo - ties monennenko kerran klo 19 reikä reikä.
Muut tviitit ja fb-uutiset:
Québec is at the Finnish National Theatre in Helsinki! Performance of Quebec work includes ‘Change Your Life – Plays from Québec’, an exciting collection of vibrant contemporary drama. Readings in English. Sept. 15th.
Kansallisteatteri
Centre des auteurs dramatiques
#ChangeYourLife lukudraamassa #kansallisteatterissa eilen oli paikalla kanadalaista näytelmäkirjailijoista Olivier Choiniere ja Sarah Berthiaume. Toteutus oli kuten radiokuunnelmassa paitsi näyttelijöiden ilmeet näki - varsinkin kun vesilasi kaatui vahingossa... @SKTeatteri 15.9. pic.twitter.com/3pADVziasB
Actors
Milka Ahlroth, Aleksi Holkko, Markus Järvenpää, Jussi Nikkilä, Laura Rämä and Elsa Saisio
Directed by
Hilkka-Liisa Iivanainen
Translated by
Eva Buchwald
Kansiksen sivulta:
"In addition to its production of Quebec author Jennifer Tremblay’s The List, the Finnish National Theatre is profiling the work of four other playwrights from Quebec this autumn. A reading in English has been organized in cooperation with CEAD (Centre des auteurs dramatiques) which supports the development and promotion of Canadian Francophone playwrights. Extracts from the work of Sarah Berthiaume, Jean-Denis Beaudoin, Olivier Choinière and Catherine Léger, will be staged in a rehearsed reading at 4pm on Saturday September 15th.
Berthiaume, whose play Nyotaimori is named after the Japanese tradition of eating sushi from the prone body of a naked woman, examines the modern day work ethic. Beaudoin explores sibling rivalry in My Children are not Afraid of the Dark, a mysterious tale of simmering resentment, set deep in the woods. Choinière’s play Simon Says is a satire on the seductive appeal of populism and Léger’s comedy Baby-sitter tackles the complexities of sexual politics. These four very different plays reflect the vast range of contemporary drama on Quebec’s vibrant theatre scene.
The reading will be followed by an open discussion with the authors and artists.
The extracts for the reading have been translated from the original Quebecois by the FNT’s dramaturg Eva Buchwald. This event, which has also received support from The Quebec Delegation in London, is part of a joint project between the Finnish National Theatre and CEAD: Quebec audiences will also be given the opportunity to discover Finnish drama. CEAD have included three Finnish authors in their Dramaturgies en dialogue festival this year. Readings of plays by Antti Hietala, Kati Kaartinen and E. L. Karhu take place in Montreal this August. The authors’ presence in Montreal has been supported by TINFO (Theatre Info Finland).
Photo credits:
Sarah Berthiaume by Jérémie Battaglia
Olivier Choinière by Eugene Holtz
Jean-Denis Beaudoin by Eva-Maude TC
Catherine Léger by Dominique Lafond"
vieraannutuksia ja mielleyhtymiä:
spiidmetallia Wild at Heart -teoksessa. Powermadin Slaughterhouse:
Turun aika -lehden kannessa on Klonkku kansikuvapoikana! Ja esittelee Turun kiehtovampaa puolta - sitä pimeää! ;) Klonkku / Sméagol ( Miska Kaukonen ) on välillä surullinen hahmo, jonka ylitse kaikki kulkevat. Pimeässä viihtyvä kaitaluinen erakko. Hänet on orjuutettu ja hänellä on vain yksi nautinto, päämäärä, pakkomielle. Aarre. Sormus. Sormusten sormus. Näytöksen jälkeen 21.2. Klonkku sai suurimmat taputukset. Klonkku on huikea hahmo, hänessä on yhtä kolhoa kauneutta kuin Richard O'Brienissä Riff Raffina. Traaginen, surkea, ilkeä, hyljeksitty. Asunnoton mies jolla ei ole paljoa kiinnekohtaa elämään. Ei sukua. Ei koulutovereita. Kenties avohoitoon hylätty rukka, parka. Josta kuitenkin tulee tärkeän seikkailun merkittävä jäsen: opas. Klonkku on hyvin suomalainen eksentrikko, joka vihaa auringonvaloa, toisin sanoen kärsii jatkuvassa kaamoksessa D-vitamiinin puutteesta, kun kauhia auringonräkötys sattuu silmiin.... Hän on osin muuttunut sammakkomieheksi, tai pojaksi, jaloista ainakin, ja ruokatottumuksiltaan hän on aika villieläin.
Klonkku kutsuu Frodoa herraksi. Mutta Klonkku on komea ja kuvaava nimi, klonkuttaa, nilkuttaa huonoryhtisenä. Klonk klonk. Välillä Klonkku on Touretten syndrooman vallassa, välillä autistinen.
Klonkku on kuin hylätty lemmikki ja nälkää näkevä katulapsi, jonka haluaa pukea puhtaisiin ja istuttaa juomaan leikkiteetä. Pieneen koriin pistäisin a koriin kuljettaisin.... Hän ei käy runobloggaajien piknikillä eikä kuntosalilla.
Pitäisikö hänen?
Klonkku kansikuvapoikana, Turun aika
Tolkien oli kova poika varastamaan, ja Klonkku onkin enämpi tai wähempi suora lainaus saamelaisten mytologian Vesiraukasta (Čáhcerávga). Vesiraukka tuli tutuksi Ante Aikion Aigi-saagasta. Antea olen käynyt kuuntelemassa kirjastoissa, juurikin etelän vetelisissä kirjastoissa, joissa hän on tästä kertonut. Pasilassa oli myös näyttely, jossa oli komeat kuvat saamelaisten mytologian hurjimmista hahmoista. Ei liene oppineelle opettajalle vaikeus löytää Vesirukkaa Pohjoisesta, ja liittää omaan saagaansa. Löysihän Tolkien myös Kalevalan tarinat ja erityisesti Seppä Ilmarisen takoman... Sammon. Joka tässä on sormus.
Ante Aikion Aigi-saagassa esitellään Vesiraukka
Nelituntinen näytelmä on rytmitetty sopevaksi. Kävin äsken 28.02. Kalevalan päivänä Turun kaupunginteatterissa tutustumassa kulissien taakse, ja katsomassa, ihailemassa keijujen kampauksia ja teräviä korvia... Peruukit ja korvat pysyivät hyvin paikoillaan kaikessa temmellyksessä ja täytyy sanoa kuinka hienoa käsityötä on ihan alusta ensimmäisest ähiuksesta viimeiseen maissinlehteen asti.
Käsityö on oikeata käsityötä, eikä tällaista työntekoa mitata tunneissa - paitsi kun pitää mitata kauanko kestää tuhansien maissinlehtien kiinnitys...
Kokonaisuus on leikattu, maustettu, valikoitu hyvin, ja virkistävää oli nähdä Tom Bombadil!
Hobitti-combo oli myös mainiosti valittu, ihan käsin plokattu. Valittu Frodo ( Stefan Karlsson ) hiuksineen jotka muistuttivat 70-luvun pop- ja iskelmätähtiä, pitkätukkia! Kuten Salomon ja Sammy Babitsin. Samin kuontalo ja presenssi oli kuten Jukolan jukuripäillä. Muutenkin hobitti-nelikolla oli hieno suomalainen painotus mukanaan, siinä oli Rummukaisten veljeksiä jotka nahistelevat ihan turhasta, mutta silti ovat seikkailussa viemässä veljeään hullujenhuoneelle traktoreineen. Taru sormusten herrasta satu tai legenda on myös matka. Mutta millainen matka...
Matka Helsingistä Turkuun on kuin seikkailu Mordorista koti-Kontuun. Onnibussilla matka taittuu aina
kauniissa keväisessä säässä, jossa näkymä ikkunasta on riipaiseva luin postikortissa...
Menemme usean tunnelin lävitse, kallioihin on louhittu autostrada. Ja lumiset kalliot sijaitsevat kummallakin puolella tietä. Lumen peittämät jyrkät kulmat ovat valokuvauksellisia, niihin muodostuu monenlaisia kasvoja, kivikasvoja, örkkejä... Maisema virittää täysin tunnelmaan.
Turku on monella tapaa #tarusormustenherrasta kaupunki.. Johon matkataan Mordorista, ehkä. Matinparrat, oi nuo jääpuikot hurjat valkoiset Sarumanin parrat ja harmaat Gandalfin parrat vuorien pinnoilla. Monen tunnelin lävitse on hakattu autostrada... #LOTRailua...
Rakastan suomalaista sanaa örkki. Englannin orc on niin pliisu! Kuvasin joulun aikoihin orkideaa jonka äiti oli heittänyt roskiin. Se näytti täysin örkiltä, Se oli örkkidea ;)
Roskiin heitetty orkidea sai uuden elämän valokuvataiteena. Luonnon moninaisuus on ihmeellistä ja miten orkidea houkuttaa hyönteisiä...
Mikä olisi Taru sormusten herrasta kolmessa sekunnissa?
Jos Frodo vastaisi sormusten viennille, että:
- Vie itte!
Tai:
- Emmie kehtaa.
Minulla oli Taru sormusten herrasta teokseen viha/rakkaus -suhde. Luin sen, joskus kauan, kauan sitten. Sitten Loru sorbusten herrasta ilmestyi suomeksi ja suomeksi sillä oli maailman paras nimi ja vääntö. Luin sen pitkästä aikaa pokkarina jonka dyyklasin jostain. Taitaa olla aarre ;) mutta kannessa on erehdyttävästi Elijah Woodin näköinen höpitti. Eli tuo taitaa olla uus painos. Sitte, ilmestyi Jacksonin leffa, ja Christopher Lee tuli Suomeen.
Aah,mikä päivä Se oli!
Luin uudelleen Tarun, mutta nyt minua ärsytti Gandalfiinon siis Gandalfin jatkuva natiseva nariseva opetus.leffassa Sir Ian McKellen taas oli humaanisempi ja vekkulimpi. Hän ehkä pössytteli enemmän ;)
Tavattoman nuorten ja viattomien hobottien hartioille sysätään suunnaton vastuu. Ettei maailmanloppua tule. Tai että maassa ja maailmassa pysyy rauha.
Hobitit. Hobitit eivät käy sotaa. Pojilla on ikuinen loma, he eivät täytä veroilmoituksia, eivätkä leikkaa alennuskuponkeja. Hobitit viettävät myös leppoisia eläkepäiviä, ovathan he pitkäikäisiä...
Hobittien kylässä ei ole vanhainkoteja, ei kotihoitoa, joka hukkaa asiakkaan avaimet ja jättää ravinnotta ja lääkkeittä. Siellä ei ole leipäjonoja, ei nuorisovankiloita, eikä lasikattoja - vaikka enimmäkseen miehet saavat äänen ja vuorosanoja. Merkittäviä tehtäviä ja kommeita miekkoja.
Leppoisa kansa ei tuskaile asunnonhintojen kanssa, eikä rakenna ydinvoimaloita. Peter Jacksonin nerokas elokuva Braindead opettaa, ettei Uudessa-Seelannissa ollut ydinvoimaloita 1980-luvulla. Vai oliko?
Ainoa ikävä piirre hobiteillakin on luokkajako - tätä en ymmärrä, miksi Tolkien halusi kirjoittaa hobitti-pojat eri arvoisiksi. Sam kutsuu Frodoa Frodo-herraksi. Herra ja puutarhuri. Kaverukset.
Kuten ennen muinoin brittiläisissä yliopistoissa oli etuoikeutettuja rikkaita valkoisia nuoria miehiä, jotka pääsivät opiskelemaan, ja tekemään jekkuja, törkeyksiä ja mitä tahansa - ja henkilökohtainen palvelija palveli nurisematta. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset...
Ensimmäisellä kerralla ihan eturivistä katsottuna oli huikeinta tuo jousella ampuminen. Juuri tuosta kulmasta,suuren näyttämön reunalta katsottuna jousella ampuminen näytti aidolta. Tarkemmin sanottuna hetki, jolloin nuoli osuu.
Kaikki taistelut olivat hienoja. Onneksi niitä suuria taisteluita oli karsittu. Näkyi kyllä, että treenattu oli ja pitkään! Miekkailusta nautin myös. Ja paljon.
Lukitari muistuttaa Ed Woodin elokuvien mahdottoman suuria hirviöitä, ehkä Taru sormusten herrasta -trilogian ohjaaja Peter Jackson halusi leffassaan käyttää vanhan ajan kauhua kuten King Kongin saarella käyskentelevästä jättihämähäkistä. King Kong ilmestyi muistaakseni 1933 keskellä suurinta lamaa ja ahdistusta. Jacksonhan teki oman version joskus 2006. Millainen Lukitari oli kirjassa?
Kivipeikko oli Tim Burtonin ja Monty Pythonin henkeen vedetty hahmo.
Hienoa oli normaalien näyttelijöiden lisäksi akrobatia- ja sirkusihmisten määrä. Seinille kiipeiltiin ja vaijerilla roikuttiin. Pidin myös Rakastunut Shakespeare -näytelmän miekkailusta.
Minua ehkä arvellutti, miten näkymättömyys näkyy teatterissa 😂
Lainaus: en nähnyt näkymätöntä miestä tänään. Toivon että hän häipyisi.
Ensimmäisellä kerralla Aragorn oli syy, miksi olin varannut jo useamman piletin tähän näytelmään - silloin kun lippujenmyynti alkoi... Markus Järvenpää tarttuu vaihteeksi miekkaan eikä kirveeseen kuten Raskolnikov... Hän on osin itseironinen, osin -riittoinen sankarihahmo, jossa on paljon suomalaista hiljaisuutta ja vaatimattomuutta. Koska hän on vain ihminen... Eikä ikuisesti nuori ja kaunis keijujen keiju...
Purppuran ja verenpunaisen sävyisessä sotisivassa.
Ah.
Onko sovituksessa tarpeeksi feminismiä? Arwenia saisi olla enemmän. Upea upea upea Galadriel - häntä olisin äänestänyt hallitsijan vaaleissa! Toisenlainen tulkinta kuin Catella.
Tolkien lainaa myös Shakespearea, Macbethiä, mutta hieman muunnellen. On hirviö jota kukaan mies ei voi voittaa...
Aluksi pettymyksekseni hobitien jalat näyttivät liian pieniltä. Mutta tarvitseeko niiden valtavia klowninjalkoja ollakkaan?
Hobitit ovat lupsakoita kuten savolaiset ja saamelaiset. Heidän tavoissaan on jotain hyvin suomalaista, ollaan yhdessä, lämpimässä tuvassa, ja syödään oikein hyvin. On jatkuva kesä, kävellään paljain jaloin, nurtsia pitää leikata. Elo on leppoisaa eikä kelloa vilkuilla.
Samalla, vaikka on kesä, niin vietetään Kekriä ja Joulua, kaikille riittää sapuskaa, ja aikaa. Ja piippuseen pössytettävää... Hobotit ovat kuin Käyn aholaitaa -laulun lapsia lomalla koulusta. Ja ehkä matkalla aikuisuuteen...
Ensimmäisellä kerralla Gandalfin näyttelijä ( Mika Kujala ) muistutti Christopher Leetä. Ja Sarumanin näyttelijä ( Petri Rajala ) muistutti Peter Cushingiä [ jo yhdessä Seitsemän veljestä nöytelmän kohtauksessa ]. Mukana on myös muita hienoja Hammer studio-viittauksia, klassinen on näkymä jossa hirviö ottaa kraivelista kiinni ja kuristaa nostaen ilmaan samalla - kuten Leen näyttelemät Frankensteinin luoma hirviö ja muumio.
Jotain junttiutta ja kotikutoisuutta on, mutta se vain rikastaa tekstiä, ja elämystä. Mitään hävettävää ei todellakaan ole. Musiikissa ei saa haahuilla postmodernisti kikkaillen, vaan kirjasarjan paksujen opusten tarinat täyttävät tilan.
Suomalaisuus, kuten Rummukaisten veljesten riita sinapista, on saman tyyppistä nahistelua kuten tässä hobiteilla tai kääpiöillä. Mutta niistä selvitään. Tai aina voi yrittää puhua ja setviä. Olla hiiltymättä eikä vatvoa vanhoja kaunoja. Me ja muut.
Kohtaukset toimivat. On eri asia että kohtaukset toimivat elokuvissa kun aina voi ottaa uusiksi ja pilalle löperölle menneet panna osioon bloopers kun teatterissa pitää asioiden toimia. Toinen on työturvallisuus. Kaikki ovat ammattilaisia ja kulissien takana ähkivät rehkivät tekijät luovat onnistuneen elämyksen. En oikeastaan kaipaa aikoja jolloin yksi vaikea huippunäyttelijä kuten Klaus Kinski häipyy omilleen kuvauksista vuorille polttamaan peyotea, ja rietastelemaan kantaväestön kanssa. Täyteen tekeminen on muuttunut kurinalaiseksi ja yhteistyöksi...
Kohtaukset ja härvelit vaihtuvat tiuhaan mutta varsinkin alussa esitellään Kontu ja kuinka paha vitsaus mammonan haluaminen ja kullanhimo, kapitalismi on. Selvää trumpismia ja putinismia on havaittavissa. Valta turmelee...
Miksi nuoret pojat lähetetään matkalle jolta ehkä eivät ehjinä, viattomina tai hengissä palaa?
Kaunis ohjelmalehtinen kertoo Tolkienin kirjoittaneen saagaansa sotien ja muiden tragedioiden runtelemana. Tai ainakin vaikuttuvana.
Entit pysäyttävät humaanisuudellaan. Ja muistuttavat mieleen Koijärvi-liikkeen. Nykyaikana jatkuvasti joku on yrittämässä tuhota metsiämme. Tähän on puuttunut mm Leonardo di Caprio, joka oikeutetusti jakaa Instassaan Greenpeacen ja vastaavien graafisia kuvia. Miksi luontoa pitää tuhota? Ikea yritti pistää tuhannen... kappaleiksi muuten Kakevalan runomaita, olikohan vuonna 2009?
Örkkien kaivostoiminta myös kestää kritiikkiä, ihan Talvovaarasta alkaen ja ydintuhoon mennen. Katsoin hienon ja hyytävän elokuvan kotimaisen nimeltä Jättiläinen - suosittelen, suosittelen myös Juha Hurmeen Lemminkäinen -näytelmää katsottavaksi rinnalla Yle Areenasta löytyvää dokumenttia elektroniikkaromun salakuljetuksesta.
Heidi Hautala kirjoitti jo vuonna 2002 Suomen luonnossa, ettei Lapista saa tehdä Suomen Kongoa.
Vaarallinen kaivosbuumi on pysäytettävä.
Mutta Taru sormusten herrasta ei saarnaa. Ehkä siitä poimii osia jotka sopivat, kuuluvat omaan elämään. Se on viihdyttävä matka, jota aion käydä kokemassa myös ensi syksylläkin!
Näin tämän eeppisen matkan 17.02.2018 omalla rahalla ja 21.02.2018 Turun kaupunginteatterin vapaalipulla - kiitos siitä! Kirjoitin haltijakielellävihreälle A4:lle ensitunnelmat mustalla musteella, mutta ne ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ehkä myöhemmin lissää...
Oli muuten hauskaa kun minut ohitti rekka jossa luki Lord of the Onion Rings ;)
