14.8. Maria Kuusiluoman taiteilijajuhlan kunniaksi Tsehovin Lokki Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa. Tsehovin Lokki-näytelmässä on oikeastaan kaikki: rakkaus, pettymys, vanhojen kaavojen kaataminen taiteessa, kipu, naisnäyttelijän uran lyhyys ja kapeus, mammanpojan itsenäistyminen, ehkä, ja sitten vielä lottoarvonta. Millainen Kansiksen versio on, saamme nähdä, kokea syssyllä. No sain kokea sen. Useasti! Tiuhaan! Erityisen hieno on näytelmän juliste, josta välittyy näytelmän eri-ikäisten, lihallisten hahmojen tuska, toivo ja kaipaus
Avoimin sylin, ja tyhjennetyin lompakoin kohti uutta teatterisyksyä Kansallisteatterin avajaisissa 14.8. Pääosassa Homo Sapiens, lavalla myös muita eläimiä. Kuten Lokki. Ihmisen vastuu taiteessa, kulutuksessa ja tiedonjaossa. Ihmisen ääni ja Kauppamatkustajan kuolema.
Maria Kuusiluoma Irina Arkadina:n roolissa. Veistoksellinen, upea diiva, naisnäyttelijä joka pelkää uransa ja elantonsa loppuvan, huono, kylmä äiti, avantgarden ja dekadentin taiteen vastustaja vai nainen, joka hajoaa, ehkä
Vesa Vierikko on Pjotr Nikolajevitš Sorin, rouva Arkadinan veli, vanha leppoisa mies, joka suree, ettei saanut romaani julkaistuksi, eikä ees kosittu
Jussi Lehtonen on Boris Aleksejevitš Trigorin, itsekäs rakastaja, egoistinen kirjailija, siipeilijä
sosialistisessa mediassani:
Maria Kuusiluoman taiteilijajuhlan kunniaksi Tsehovin Lokki Kansallisteatterin näytöntökauden avajaisissa. Erityisen hieno on näytelmän juliste, josta välittyy näytelmän eri-ikäisten, lihallisten hahmojen tuska, toivo ja kaipaus @SKTeatteri 14.8. pic.twitter.com/msADxgtPJa
Avoimin sylin, ja tyhjennetyin lompakoin kohti uutta teatterisyksyä Kansallisteatterin avajaisissa 14.8. Pääosassa Homo Sapiens, lavalla myös muita eläimiä. Kuten Lokki. Ihmisen vastuu taiteessa, kulutuksessa ja tiedonjaossa. Ihmisen ääni ja Kauppamatkustajan kuolema @SKTeatteripic.twitter.com/ax8HLcdhVh
Tsehovin Lokki-näytelmässä on oikeastaan kaikki: rakkaus, pettymys, vanhojen kaavojen kaataminen taiteessa, kipu, naisnäyttelijän uran lyhyys ja kapeus, mammanpojan itsenäistyminen, ehkä, ja sitten vielä lottoarvonta. Millainen @SKTeatteri versio on, saamme nähdä, kokea syssyllä pic.twitter.com/ePYAfPhnFE
Ensimmäisellä kerralla istun eturivissä, ja näen kaiken uutena, ja ensimmäistä kertaa. Ja tulen merisairaaksi! Eikun järvisairaaksi. Kehoni muistaa, miten järvi elää, miltä se kuulostaa, millä tavalla aallot lyövät, ja milla lailla veden pinta kimmeltää, ja heijastuu taustakankaalle.
Lattian pinta näyttää kiiltävältä, indigon siniseltä yöltä. Tiedän, ettei siinä ole vettä, mutta pelkään, että näyttelijät liukastuvat siinä. Merisairaus tai järvisairaus ei ole paha asia, se ei ole pahoinvointia, vaan, että olen mukana. Tunnen aallot. Kylmät pärskeet. Kehomuistini reagoi. Järven pinta on huurteinen, kuin myöhään syksyllä.
Kaksi kolmimerkityksellistä laituria lisäsivät tunnelmaa, järven laiturit, aseman laiturit, ja Tuonelan laiturit. Laitureilla seistään eron hetkillä, romanttisissa ja traagisissa tarinoissa.
Ohjaaja Rautiaisen edellinen teos, Mestari ja Margarita -näytelmä oli Willensaunassa. Nyt olemme pienellä näyttämöllä, ja tilaa, ja happea on enemmän. Tyylisuuntakin on eri. Suurella lavalla tapahtuu samanaikaisesti moniakin asioita. Visuaalisesti, sanattomasti, ihan alusta lähtien tunnemme kuka on kuka, ja kehen linkissä. Voisi olla telenovellaa tämä kuka rakastaa epätoivoisesti ketäkin, mutta se toteutetaan kauniisti, silkkisesti, traagisesti.
Lavalla on paljon vastakohtia, ja hullunkurisuutta kuten tyhmä opettaja, joka on kuitenki tavattoman kiltti vaimolleen, jonka luokse aiemmin käveli joka päivä kuusi virstaa. Pär suunta. Nähdäkseen Mashan, johon on tulenpalavasti ja kipeästi rakastunut. Mashaa näyttelee Emmi Parviainen. Masha taas rakastaa ehdottomasti ja peruuttamattomasti Kostjaa, joka taas rakastaa toista, nuorta tyttöä, lupaavaa näyttelijänalkua, jota näyttelee Aksa Korttila. Masha vetää viinaa ja nuuskaa, lievittää kipuaan.
Tsehovin Lokki ennakossa tarjosi vahvoja, aktiivisia naisia jotka tekevät valintoja, kipeitäkin, päihteitäkin. Ja eteerisiä, herkkiä miehiä kirjoitusvihkoineen, perhoshaaveineen, sihvereineen ja kyyneleineen. Mutta kävelikö Vesa Vierikko vetten päällä (being there -viittausko)?
Ensimmäisessä näytöksessä loistaa Korttila, toisessa Parviainen. Tsehovin Lokki ennakossa 17.09. sekä myös esittelyssä Lavaklubilla. Maalla, näennäisen joutilaassa tapahtumattomassa tilassa, eristyksissä, ja arjen tuolla puolen, tapahtuu, suuria tunteita kuten oopperassa...
Nenäliinat esiin! Emmi Parviainen nousi pianon päälle. Eilinen 16.09. Tsehovin lokki saa neljä tähteä ⭐⭐⭐⭐ ja neljä nenäliinaa.
Passion, dolor, corazon, alma, vida, amor, mort... Ehkä myös toisessakin järjestyksessä. Tsehovin Lokki ennakossa Kansiksessa 16.09.
Ohjaaja Anne Rautiainen osaa soittaa katsojaa emotionaalisesti, koko naisen tuskan, toivon, intohimon, katkeruuden kirjo. Musiikin kylmät väreet ja tämä on vasta puolieräika, veistoksellinen Kuusiluoma ja Lokki ennakossa 16.09. Mikä syy olla teatterissa maanantaina, ah!
Rautiaisella on röyhkeyttä ottaa venäläiseen näytelmään espanjankielistä musiikkia, laulun sanat voivat kertoa itsemurhasta. Rautiainen sanoikin, kuinka lähellä toisiaan espanjankieliset ja venäläiset ovat.
Anne Rautiainen on rohkea, ellei peräti röyhkeä, käyttäessään espanjankiel. musiikkia tässäkin venäläisessä klassikossa. Kuten myös ihanassa, ihanassa Mestari ja Margarita -näytemlmässä, jonka näin 13 kertaa Willensaunassa.
Tsehovin Lokissa on oikeastaan kaikki, katsojalle voi jäädä pohdiskelut motiiveista, miksi suuri Diiva on ilkeä pojalleen, pelkääkö teatterin uutta muotoa, pelkääkö, että aikansa on ohi!? Näyttelijänä? Vaikuttaako hän liian vanhakta kun oma poika tekee dekadenttejä näytelmiä? 28.09.
14.08. Kansallisteatterin syyskauren avajaisissa aattelin: Tsehovin Lokki-näytelmässä on oikeastaan kaikki: rakkaus, pettymys, vanhojen kaavojen kaataminen taiteessa, kipu, naisnäyttelijän uran lyhyys ja kapeus, mammanpojan itsenäistyminen, ehkä, ja sitten vielä lottoarvonta. Millainen Kansiksen versio on, saamme nähdä, kokea syssyllä.
Maria Kuusiluoman taiteilijajuhlan kunniaksi Tsehovin Lokki Kansallisteatterin näytöntökauden avajaisissa. Erityisen hieno on näytelmän juliste, josta välittyy näytelmän eri-ikäisten, lihallisten hahmojen tuska, toivo ja kaipaus 14.8.
Lokki oli näytelmä jonka näin Kansallisteatterissa useasti, tiuhaan. Anton Tsehovin Lokki on julma komedia. Se on ilkeä, ja Tsehov asettautuu useamman henkilön nahkoihin. Hän olikin yllättävän nuari sen julkaistessaan, oliko näin. Se on jotenkin ihana, ja haikea nelinäytöksinen teos, jonka olen nähnyt aiemmin kahden näyttelijän vetäessä kaikki roolit. Lokista on ainakin kaksi suomennosta, toisessa sanotaan pum pum ja toisessa klik klik. Ennakoissa ja kolmas kerta toren sanoo 28.09.
Mille saa nauraa, ja miksi, olen miettinyt viime päivien teattereita Piina, Everstinna, Pelle, Lokki ja tämä Jokeri. Sitten poliisit raahaavaat juoppoa jolta tippuu housut.
Olen teatterissa nähnyt viikossa julmia komedioita: Everstinna, Gabriel tule takaisin, Pelle ja Tsehovin Lokki.
Avajaiskuvat allekirjoittanut.
sosialistisessa mediassani:
Tsehovin Lokki-näytelmässä on oikeastaan kaikki: rakkaus, pettymys, vanhojen kaavojen kaataminen taiteessa, kipu, naisnäyttelijän uran lyhyys ja kapeus, mammanpojan itsenäistyminen, ehkä, ja sitten vielä lottoarvonta. Millainen @SKTeatteri versio on, saamme nähdä, kokea syssyllä pic.twitter.com/ePYAfPhnFE
Keväällä viruin KGB:n vankiselleissä Virossa. Naapurimaamme satavuotiseen itsenäisyyteen kuuluu myös tämä aika. Kylmäävää ja makaaberia olla sellissä, joka on turistirysä. Ja sietääkin olla. Historia on meidät tuomitseva, mutta meidän pitää muistaa historia. Ja kuka sen on kirjoittanut.
Käsinkirjoitukset eivät pala. KGB:n edeltäjällä OGPUlla oli visusti säilössä Bulgakovin teksti. Ainakin Valkoinen koira. Anarkistinen teos! Mutta Neuvostoliittolainen lääketiede pystyy ihmeisiin.
Maaliskuun ja huhtikuun näytöksissä yleisössä kuului mukavia hörähdyksiä, koska katsovat muistivat tuon ajan Neuvostoliiton jossa mikään ei pelitä ja hyllyt tyhjinä. Ehkä silloin vaihdettiin sukkahousuja votkaan. Sliippareiden ja Lenkkareiden Mato Valtonen sanoikin, että Neuvostoliitossa kaikki muu on paskaa paitsi kusi.
Kun mitään ei ole.
Mutta miksi Bulgakov kirjoitti Saatanan haluavan asua yhteisasunnossa?
Vaikka varieteetearterissa luvattiin plakaateissa seitsemän näytöstä, niin olen nähnyt niistä kahdeksan... Mutta. Mikä on Mestarin nimi?
Milloin Saatana ja sen posse vierailivat Moskovassa aiemmin?
Silloinko ei ollut vielä puhelimiakaan?
Eivätkä ateistit ole kärsineet jo tarpeeksi?
Nyt nähty yhdeksän kertaa. Mestari ja Margarita Kansallisteatterissa. Kissalla on yhdeksän henkeä.
Woland yllättää joka kertaa. Huhtikuussa oli käärmemäiset käsieleet, välillä keppi elää omaa elämäänsä kuin Pelle Hermannin Kepakko. Jota lapset pelkäsivät.
Myös Begemotilla ( Juha Varis ) on pelivaraa, edellisellä kerralla hän letkeästi liikkui kuten Vesa Matti Ploiri. Ei siinä saiskos pluvan, vaan ravintola show.ssa, jossa lauletaan, että Säkkijärven polkka olisi tullut halvemmaksi...
Hella ( Maria Kuusiluoma ) myös vaihtelee kurssiaan, välillä hän on kierosilmäinen kummajainen, välillä kuten Punainen Kuningatar vaikkapa Tim Burtonin versiossa tarinasta Liisa Ihmemaassa. Joka huutaa: päät poikki!
Eilen Marc Gassotin Woland tuntui hehkuvan tuonpuoleista, kolkkoa valoa. Ja katsoja uskoi, että hänelle kaikki on mahdollista. Kirjassa siteerataan Faustia ihan alkua myöten. Millainen on sopimus paholaisen kanssa? Onko meillä sielua mitä menettää?
Aiemminkin hyvin vienosti viitattu lavasteissa taiteen maailman historiaan, kuten 90-luvulla Pariisissa, Louvressa oli se synkkä munkkien hautajaissaatto, en liitä nyt kuvaa kun olen muualla, Turussa, teatterissa.
Margarita ja Mestari syleilevät divaanilla toisiaan kuten Psykhe ja Eros.
Sonya Lindforsin koreografia on kaunista, ajoitus osuu nappiin ja otsaan. Viime kerroilla eleissä ja liikkeissä on tullut enemmän eroottisia viittauksia. Tangossa soi myös haikeus, ei pelkkä roihuava intohimo, rakastuminen ensisilmäyksellä.
Pahuksenmoisissa pirskeissä.
Tiikerit muistuttivat Venäjän nykyisen diktaattorin keksittyjä sankaritarinoita. Sekä Sigmund & Freudin eikun mikäs lapsia lipsahdus tuli, siis tietenkin Siegfried ja Royn valkoiset tiikerit. Jotka raatelevat. Ja joiden paikka ei ole sirkuksissa.
Bakkanaalit, juhlat ovat tuttuja jostain mitä luin, olikohan dokumenttia, elämänkertaa... Olikohan ne jotkin suurlähetystön kekkerit, en muista. Taisivat olla ikimuistoiset... Kun ei muista mtn.
Toisaalta tanssiaiset muistuttavat Angelika-kirjoja ja -elokuvia - elokuvateatteri Orionissa pyörii komea Angelika-leffojen sarja jota ei ole käytetty valkokankaalla 40 vuoteen...
Hullujenhuoneella.
Täällä teitä autetaan... Luen uudelleen Bulgakovin Morfiinia, jossa kritisoidaan aiheesta psykiatriaa ja mielisairaaloita, joissa ei auteta eikä hoideta. Pukki tuo minulle joka joulu uutta tai vanhaa venäläistä kirjallisuutta. Mikä on mukavaa. Toki.
Bulgakovin aiheellinen viha ja kritiikki psykiatriaa, psykiatreja ja mielisairaaloita kohtaan. Ja
lääkärit jotka eivät mitenkään, mitenkään, mitenkään osaa auttaa sairasta.
Eivät mitenkään.
Teoksesta Morfiini ( Savukeidas ).
Eikä psykologia ole edes tiedettä 😂
Meillä jokaisella on taakkamme, ja piikkimme lihassa...
Jane Campionin ihana ja vihreä elokuva Angel at My table, kertoo hienosti, ja karkeasti, karmeasti miten kirjailija runoilija Janet Frame todetaan skitsofreenikoksi. Aiheetta.
Mikä se skitsofrenia on.
Minä aikana olivat kun silloin ei ollut puhelimiakaan... Kuka heidät manasi paikalle?
Miksi Mestari hylkää historian opettamisen?
Miten saavuttaa onni. Kenellä on mahdollisuus palata onneen.
Kirjassa on paljon sattumia. Kun raaputtaa, voi voittaa. Rahaa jolla toteuttaa unelmiaan, kirjoittaa kirjaa.
Margarita hylkää tasapaksun onnellisen arjen. Minua huvitti kun kaupassa ihmiset ostivat jakso kimppua kukkia - jotka olivat levottoman keltaisia...
Oi Josef Josef palannut et koskaan. Hyvä niin. Joosef -veisu toistuu tarinassa, liittyen Josef Stalinin diktatuuriin. Samaan syssyyn tämän näytelmän kanssa näin Ryhmiksessä Ryhmisnuorten version 2081 Isoveli valvoo, joka perustuu kovin orwelliläiseen tarinaan, itse asiassa itsensä George Orwellin romaaniin, dystopiaan nimeltä Vuonna 1984, joka ilmestyi vuonna 1949. Kirja pohjautui Stalinin totalitarismiin. Vaikka Orwell oli aluksi sosialisti, niin Espanjan sisällissota sai hänet toisiin aatoksiin.
Elämme uutta totuuden jälkeistä aikaa. Uusia valeuutisia ja propagandaa. Ja meillä pitäisi olla aikaa seuloa mikä on totta, ja mikä esim tviitti ja sen levittäjä laiton, vihaa tihkuva.
Näytelmässä nauretaan myös mainoksille joissa naisille luvataan ummet ja lammet ja ikuiset kauneudet, sileät ihot ja hehkeät nuaruudet...
Mestari ja Margarita on hyvinkin dualistinen, siinä vierailee useampikin filosofi. Katsoin aamuyöllä Jesus Christ Superstar musikaalin noin vuodelta 2012. Jossa Juudaksella oli palestiinalaishuivi ja rastat. Jesua oli kiiltokuva. Andrew Lloyd Webber halusi sen edutettävän rock-areenalla. Koko shöy alkaa polttopulloilla, mustilla huppareilla ja poliisin väkivallalla - olemme keskellä vallankumousta, liikettä kuten Occupy Wallstreet. Mutta on ikävää että Magdalan Maria pyyhkii mustan huulipunansa. Minulle tuo satuhahmo jeesus ei ole koskaan ollut kiinnostava hahmo. Marttyyrit on niin pirun itsekkäitä egoisteja.
Brianin elämä ( Life of Brian ) kertoo hienosti miten hurahdetaan liikkeeseen ilman aivoja ja sydäntä ja palvotaan esim sandaalia. Hienoa leffassa on myös suhtautuminen terrorismiin, ja ryhmittymiin, jotka hajoavat hiusten halkomiseen.
Käsikirjoitukset eivät pala...
Useamman mieleen tuli myös hirveä skandaalinkäryinen lehtiartikkeli Roikut jo ristillä, Mukka. Kenellä on oikeus kirjoittaa vihapuhetta roskalehtiin 1970-luvulla?
Salama lyö useamman kerran. Ja muutos tapahtuu. Nukketeatteri toimii, se on kaunista, ja herkkää. Erityisesti tuo traaginen tarina, aikansa me too, jossa naiselta puuttuu koskemattomuus omaan vartaloonsa. Mikään ei estä äijiä, isäntiä, pomoja raiskaamasta työntekijöitään, piikojaan, orjiaan. Naisella ei ole mahdollisuus aborttiin. Nainen joka tappaa lapsensa.
Siinä on myös Frankensteinin tarinaa, kun Mestari kootaan eheäksi, musiikkimaailma ja efektit kuulostavat Rocky Horror Picture Showlta.
Miksi tarvitsemme humpuukimestareita? Voiko menneen, ja tulevan muuttaa? Kuka saa toisen mahdollisuuden? Tarinassa, dualistisessa kertomuksessa on monta pelastajaa. Mutta myös ihmisiä, jotka haluavat.
Kirjailijat ja kriitikot pitäisi kuulua älymystöön, mutta kirjoittavat kritiikkiä ilkeästi, ja kaiken huipuksi vaan mässäillä ranskalaisella ruualla. Ihmiset haluavat kohota yhteiskeittiön arjen yläpuolelle.
Mutta miten meille käy...
Kun he, mustan magian lähettiläät, sovittelijat, kaiken korjaajat poistuvat?
Teatterin lumoa 2017, eli valokuvasin Mestarin ja Margaritan live-teaseriä ;)
Asiaan liittyviä ja liittymättömiä viisuja ja viserryksiä:
Olin KGB:n selleissä, Tallinnassa. 7.4.18. Liittyy eiliseen iltaan, Mestari ja Margarita -näytelmään, ja samannimiseen Bulgakovin romaniin. Käsikirjoitukset eivät pala. Mutta kuka on valtion vihollinen? Ketä saa kiduttaa, kenet murhata, kenet karkoittaa Siperiaan? Harrastan välillä synkkiä, alakulttuuria sisältäviä, ja / tai kauhuromanttisia matkoja tyrmineen kaikkineen. Tärkeintä on historia, ja muistamien, ei lakaista maton alle, vaikka - ja juurikin kun Viro viettää itsenäisyytensä juhlavuota. Osoitteessa Pagari 1, tahi Pikk 59, Satu Ylävaara Photography:
