Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulla Koivuranta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulla Koivuranta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. syyskuuta 2020

Se mikä ei tapa, vahvistaa - Turun kaupunginteatterissa Conanointia. Rakkaani, Conan Barbaari 11.09.2020

Parasta väkivaltaviihdettä tällä hetkellä. Tässä kaupungissa. Tällä näyttämöllä. Kunnon Conanointia Turuus. Rakkaani, Conan Barbaari alkaa Nietszchen englanninkielisellä lainauksella: What does not kill me makes me stronger. (Was mich nicht umbringt macht mich stärker). Vai oliko se kuten Conanissa: That which does not kill us makes us stronger.

Pöpö 13 vee on koulukiusattu nuori poika, joka löytää voimaa, vertaistukea, inspiraatiota, turvaa ja eskapismia Conan Barbaarin sarjakuvista ja novelleista, sekä hevistä. Hän saa massiiviset annokset  toksista maskuliinisuutta eli ikäviä, myrkyllisiä miehen malleja sekä kotoa isältään että sarjakuvista ja hevistä. Hän on vielä pieni poika. Hän ei tiedä, mitä tehdä tunteittensa kanssa.

Sarjakuvista ja novellitaiteestakin tuttu Conan barbaari on ilmestynyt Turun kaupunginteatterille. Koulukiusattu Pöpö 13 vee lukee seikkailuita, mutta koulukaverit kusee reppuun ja pistää nenun vuotamaan verta. Pääosan Miro Lopperin fyysiset suoriutumiset pisti silmään kun hän Aleksis Kivenä lensi Lapinlahden katolla, siis Ryhmiksen näytelmässä. Lavalla vierailee tähtisilmä, kovasti Paul Stanleyn näköinen heepo. #välitaukotviitti #rakkaaniconanBarbaari
 #rakkaaniconanparpaari 11.09.2020 parasta viihdettä tällä hetkellä. #teräksinenkomedia #conanofturku


Ajattelin ennen esitystä:
Mukana myös panovaarit manovaarit (Manowar).  Rekvisiittaa on nami nami esityksestä, jossa kaipa käsitellään koulukiusausta, yksinäisyyttä, nuorten mt-ongelmia, mutta miekka kourassa ja sandaalit hiekassa. Hyvin samaistuttavaa. Tämä metalli- ja sarjismaailma. Minne mennä. Kun...



Myös minulla oli yläasteella mottoina Nietszche, mutta myös Pelle Miljoonan lauseet: " Älä anna maailman masentaa, vaikka se moukaroikin lujaa. Joka nöyränä oottaa, se kärsiä saa. Iskut ei osu liikkujaan. Missä ylpeytesi on nuori mies, entä sinun nuori nainen. Raivaa estees joka tukkii ties, älä olen niin taipuvainen. " (Pelle Miljoona & NUS: Nuoriso sairastaa syöpää) Tätä ei kuulla näytelmässä, mutta jos alajuonteena kirjoitan, miten tämä esitys liittyy omaan elämääni. Se mikä ei tapa, vahvistaa -lause, ja ajatus toistuu läpi näytelmän.


Kun astumme pienen näyttämön lämpiötä kohti, niin kuljemme ruskean pahvin päällystämän portin lävitse, suoraan Pöpön maailmaan, hänen linnaansa. Kuten lapset tekevät pahvilaatikoista turvallisia linnoituksia, niin myös Pöpö on niitä rakentannut. Laatikoissa, ja seinillä lukee hevibändien tarkkaan kopioituja logoja, on miekkoja, on Conan, on pääkalloja. On vähäpukeisia barbaarinaisia irvistämässä. On sankariheviä. On hyviä bändejä Cradle of Filthistä alkaen. On englanninkielisiä uhosanoja, on luutunut Norma Bates sievässä esiliinassa.


Viitataan kouluun jossa oleva ope ei ole ole ajan tasalla, vaan hihhuli. Opettaja hermostuu, kun Pöpö pitää esitelmän Conanista, ja kutsuu vanhemmat paikalle, kun poika sellaista väkivaltaviihdettä levittää, koulussa vielä. Opettaja ei sanallakaan puutu siihen, miten koulukaverit, tai siis samassa luokassa olevat samanikäiset koululaiset kusevat Pöpön reppuun ja lyövät nekkuun. Tällaiseen väkivaltaan ei puututa. Ei silloin. Entä nyt.


Muistan 1985 vuoden maissa kun senaattorien rouvat alkoivat sodan hevimetallin saatanallisuutta vastaan. Samoin suomessa joku hihhuli myös. Muistan myös, kuinka Sex Pistolsin keikka kiellettiin 1978 koska se olis ollu nuorisolle haitallista. Varsinkin lapsille.

Väkivaltaviihde. Hm. Nyt ovat ajat muuttuneet, Lordi voitti Euroviisut, Tuska festivaalit järjestettiin jne. Ja kun tuli vappu 2017 niin Hesan rautatieaseman neljä kivimiestä sai KISSin naamiot.


Yksi elementti esityksessä on KISS ja erityisesti Paul Stanley, joka on tässä mainio. Kuulemme seksistisen piisin, joka on kylläkin unmasked -kaudelta, jolloin bändi paljasti todellisen karvansa, ts esiintyi ilman meikkiä. Eli täysin kronologisesti ei mennä. Mutta tämä onkin fanttasiaa. Ja realismia.


Mutta näytelmässä toimii hienosti Star Childin (Paul Stanleyn hahmo) maski. Mitä ajattelen, kun Pöpö eli Miro Lopperi laulaa yleisölle Lick it up. Tietääkö tarinan poika, mitä sanat tarkoittavat.


Pöpön isä kehuu kuinka Gene Simmonsilla on ollut 2000 naista. Tai bändäriä. Vai oliko luku 5000. Kyse on ollut mitä ilmeisimminkin dippaamisesta - en voi millään uskoa, että hän on antanut naisille nautintoa ja tyydytystä. Kuten esim Johnny Deppin esittämä Don Juan de Marco teki kaikille naisilleen.

Onko Lick it up sen kummempi, seksistisempi kuin joka saatanan kevät ilmestyvät magnum-jäätelömainokset. Itse olen kuunnellut KISSiä myös tuolta kaudelta, ja myös tuota piisiä. Toisaalta - Simmonsin erityisen pitkä kieli.

Minulla ensimmäinen KISSin kasettti oli Destroyer.


Seksuaalisuus on läsnä. Se hämmentää.



Yhdellä tasolla Rakkaani, Conan parpaari käsittelee rasismia. Conanin luoja Robert E. Howard oli rasisti, ( hänen kirjekamunsa oli Lovecraft, myöskin rasisti, ja fanttasiakirjailija, Lovecraft kirjoitti vallan ikävästi suomalaisista, kuinka surkeaa kansaa suomalaiset on. Näytelmässä ei viitata Lovecraftiin. )

Pöpö ei tientenkään tiedä, että näiden jännittävien tarinoiden kirjoittaja on rasisti, koska hän on koululainen. Intternettiä ei ole vielä keksitty, ja hän on viaton lapsi. Niin kuin itsekin on joskus ollut. Rasismiin viitataan myös kun paarissa karaookkessa soi se kesäpiisi, jonka laulaja on rasisti. Tarkemmin sanoen laulajalla on "maahanmuuttokriittisiä" kommentteja. Kaikki eivät tiedä tästä, jos eivät lue uutisia tai seuraa twitteriä.


Meille selkeä Conan on ollut Arska eli Arnold Schwarzenegger elokuvassa Conan - barbaari (1982). Hän on kehonrakentajana päässyt pisimmälle eli Mr Olympiaksi. Viime aikoina Conan lähettää videoita joissa syöttää laamaa ja aasia - sisällä talossa, on siis kiltti eläimille, eikä siis syö eläimiä. Hän poseeraa kuvissa myös nuoren ympäristöaktivistin Greta Thunbergin kanssa ilmastokonferenssissa. Sankaruuksia on monenlaisia. Kaikilla ei ole viittaa. Eikä miekkaa.
Eikä haarniskaa. Sekä Arska että Paul Stanley somessa kannustavat ihmisiä käyttämään maskia, siis kasvosuojusta. KISSistä sekä Paul Stanley ja Gene Simmons ovat juutalaisia, ja Stanley twitterissä kannustaakin ihmisiä seuraamaan Auschwitzin museon tiliä. Stanle myös ponnekkaasti kritisoi kuin ällötys poika vastenmieleisessä tiktokissa heittää historian vääristelyä Auschwitzin museossa. Kuusi miljoonaa juutalaista kaasutettiin, Stanley muistuttaa, ja kertoo omasta lapsuudesta, kuinka häntä ympäröivillä ihmisillä oli käsiin tatuoituja numerosarjoja. Jotta aika ei hiljentäisi selvityjien ääniä, jottei todellisuus haalistuisi, häviäisi.


Eli sankareina Arska ja Star Child ovatkin oikeita sankareita....


Kun ihana Jason Momoa oli uusi Conan barbaari vuonna 2011, niin ajattelin rasistisen kirjailijan silloin kääntyvän haudassaan.

Minä en lukenut Conaneita paljoakaan. Mutta oli nippu Fantomeita, joita ehkä Maraboun tehtaille töihin mennyt suku toi mukanaan kesälomille. Tai ehkä Fantomeita sai Ruotsin puolelta. Fantomen oli Mustanaamio. Hänelläkin aika ikävä kolonialistinen toimintatapa. Kun nykyään ajattelee. Mutta pienenä ei näitä ajatellut.



Mutta on lavalla muitakin kuin Lopperi. Neljä Turun kantista - Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen ja Kirsi Tarvainen - vetää kaikki muut roolit. Sutjakkaasti. Tiuhaan. Naiset vetävät miesten machoja rooleja. Mies vetää naisen rooleja. Ennen kaikkea näyttelijät esittävät rooleja mittavalla tunneskaalalla fanttasiaseikkailuissa, kotona aterialla, koulussa. Erityisesti Kirsi Tarvainen on ubercool, übercool Conan Barbaarin roolissa. Onhan hän vakuuttanut mm Tarun sormusten herrasta Turun kt:n suurella lavalla.


Yksi asia, joka myös on subtekstinä, tai viitteenä, tai alajuonteena, tai ehkä vain koen sen niin, on seksismi nörtteilyssä, naisviha peleisssä, peliskenen naisviha, seksismi ja naisviha, kun Captain Marvel ja Wonder Woman -elokuvia aletaan mainostaa. Seksismi elokuvissa näkyy esim palkkapusseissa, ja kenen näkökulmasta elokuva nähdään, kuka saa tarinansa kuultavaksi, ketä istuu rahoittajina. Kenellä on repliikkejä. Kuka saa pitää vaatteet päällä.

Sekä seksuaalinen häirintä, kaikin tavoin, nörtteilyn eri osissa. Sekä tietysti musiikkialla, vast ikään hesalainen ratiokanava mainosti itseään seisoen kuseville rock-kanavana. Voi voi pojat, sehän on aivan omaan nilkkaan kusemista, ja juosten kustua, kun vanha jäärä mammutti hirmusaurus yrittää pitää torahampain pitää kiinni vanhoillisesta menostaan. Rok rok. Eikä kanava, eikä sen johto halua ottaa vastuuta, vaan teksti poistettiin. Onko sekstinen meno niin pelkurimaista, että pitää saada klikkiotsikoita ja turhaa kohua. Ja pitää yllä vahingollista miehen mallia. Kaikille meille.

Itse oikeassa rock ´n rollissa on feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta sopivasti, ja sopimattomasti, androgyynisyyttä, on pitkät tukat 70-luvulla, on meikkiä, hulppeat tolppakorot ja kireät housut. Teatteria, kabukia eikä missään nimessä tavis-arkea vaan I wanna rock ´n roll all night long. Ja vieläpä osan seuraavastakin päivästä...

Ja kuinka musta nahka, niitit, kaulapannat ja koppalakit on niin heviä ja metallia, ja machoa, vaikka ne tulivatkin SM- ja fetishihomoklubeilta mm Rob Halfordin tuomina.


Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen




Esityksen loppu on vaihtoehtoinen, avoin ja liiankin monimerkityksellinen. Katsoja päättelee, mitä tapahtuu. Se on hurjasti tehty, olanyliheittimellä.



Pöpö jää mieleen. Varsinkin kun edellisiltana näki KOM-teatterissa näytelmän Poika. Väliajan jälkeen joku yleisöstä saa hihityshepulin. On hauska seurata miten Pöpö siihen reagoi, ja miten nauru ja hihitys leviää yleisössä.



Yleisö tuntui rakastavan tätä veristä, älytöntä ja älykästä spektaakkelia. Mikä ettei.




Rakkaani, Conan Barbaari 11.09.2020 Turun kaupunginteatterissa. Vielä Pelleä: Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta. Sitä ei kuulla, mutta vie aatokset omaan lapsuuteen, nuoruuteen.





P.S. Pojatkin lukee


Conan_pv02-26



P.S. kirjoitin tämän ns puhtaax remontin keskellä, hirveässä pörinässä, pärinässä. Ja liiman hajussa...





Tekijäloota:


Tekijät
Teksti ja ohjaus Juho Mantere
Lavastussuunnittelu Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Äänisuunnittelu Mika Hiltunen
Valosuunnittelu Jari Sipilä
Naamiointi Minna Pilvinen

Rooleissa Ulla Koivuranta, Miro Lopperi, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen, Kirsi Tarvainen






Lue Turun kaupunginteatterin sivulta taustoja:


"
RAKKAANI, CONAN BARBAARI

Ensi-ilta 9.9.2020 klo 19, oma tuotanto
Näyttämö: Pieni näyttämö
Kesto: 2 h 10 min
Ikäsuositus: 16+ (paljasta pintaa, väkivaltaa ja kyseenalaisia arvoja)
Esityksessä käytetään hetkellisesti kirkkaita valoja ja strobovaloa.


Kaikki eivät synny sankariksi


”Minun jumalani on Krom. Hän on julma ja rakkaudeton, mutta syntymässä hän puhaltaa miehen sieluun taistelun ja tappamisen voiman. Mitä muuta jumalalta pitäisi vaatia?” – Conan Barbaari

Oletko koskaan ollut yksinäinen? Jäänyt ulkopuolelle? Kokenut vääryyttä, ja saanut lohtua vain haaveilemalla kostosta? Yön pimeinä hetkinä, yksinäisyyden ja katkeruuden hiipiessä sieluun, ohjaaja Juho Mantereen avuksi on rientänyt fantasiakirjallisuus, roolipelit ja sankarihevi. Conan Barbaari, Dungeons & Dragons ja Manowar. Näistä aineksista on myös rakennettu hänen uutuusnäytelmänsä Rakkaani, Conan Barbaari. Musta komedia törmäyttää miekan ja magian Mantereen autofiktiiviseen materiaaliin."


"Conan on pakopaikka tosielämän väkivallasta
Mantereen ohjaamaan näytelmään sisältyy päätöntä mäiskintää ja mustaa huumoria, mutta myös selkäpiitä hyytävän häijyjä alasävyjä. Groteskista ja pöhköstäkin esillepanosta huolimatta hyväksytyksi tulemiseen ja anteeksiantoon liittyvät teemat ovat samaistuttavia ja antavat ajateltavaa eri-ikäisille katsojille. Esitys tuo näkyväksi sekä nuorten että aikuisten maailmassa vahvana elävän jaottelun sankareihin ja luusereihin.

"Conan on tässä ajassa tarkasteltuna kaikkea mitä ei saisi olla, mutta kostoa kytevälle koulupojalle se oli ihaninta ikinä. Fiktio on ollut minulle pakopaikka tosielämän väkivallasta. Esitykseen tulee myös paljon komiikkaa ja lämpöä, sillä ne ovat minulle tärkeimpiä työkaluja esityksiä tehdessäni, olipa aihe miten rankka tahansa", Mantere kertoo.

Aikaisemmin karnevalistisia tulkintoja klassikkoteoksista tehneen Mantereen tämänkertainen ohjaus jättää paljon tilaa katsojan mielikuvitukselle. Turun Kaupunginteatterin konkarinäyttelijöiden rinnalla nähdään Suomen Kansallisteatterin lavoilta tuttu Miro Lopperi, joka eläytyy 13-vuotiaan Pöpön rooliin. Turussa ensi kertaa vierailevat Lopperi ja Mantere ovat tehneet yhteistyötä Teatterikorkeakoulusta lähtien.

”On ollut hienoa kehittää Mantereen kanssa yhteistä, omanlaistamme näyttämökieltä. Esityksemme ovat ennen kaikkea hikisiä, hauskoja ja hurjia”, Lopperi nauraa.

Muskelisankarin nousu maailmanmaineeseen


Conan Barbaari (Conan the Barbarian) on alun perin amerikkalaisen pulp-kirjailija Robert E. Howardin luoma fantasiahahmo 1930-luvulta. Howard kirjoitti yhteensä 21 Conan-novellia, jotka toimivat lähtölaukauksena miekka ja magia -genrelle. Hahmosta tehtiin vuonna 1982 ilmestynyt elokuva, josta tuli aikansa merkittävimpiä toimintaelokuvia. Elokuvassa Conan selviytyy orvon kovasta kohtalosta ja lopulta kostaa vanhempiensa kuoleman. Ristiriitaisen vastaanoton saanut, raa’an väkivaltainen elokuva teki Arnold Schwarzeneggerista ja hänen ympärysmitaltaan 55-senttisestä hauislihaksestaan tähden. Elokuvasta tehtiin Jason Momoan tähdittämä uusintaversio vuonna 2011."

   linkissä ohjelmisto/rakkaani-conan-barbaari




Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen, lisää kuvia Flickrissä:

Conan_pv02-5 Conan_pv02-148




Miro Lopperin tähtihetkiä blogeissani suurilla ja pienillä näyttämöillä:


Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman linkissä Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman oli hikinen, feministinen, groteski, hempeä, hepulinauruun johtava, ja väkivaltainen ja kuuma ydinräjähdys, alkuräjähdys ja harvinaista herkkua Teatteri Takomossa

PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot linkissä Tänään koimme jotakin merkityksellistä ja yhteisöllistä PuoliQn lavalla Q-teatterissa: Donkey Hot

Näin Ryhmäteatterin Suokin kesäteatterissa Seitsemän veljestä kuudesti kesällä 2017: Seitsemän veljestä näytelmän avoimet harjoitukset 31.5.17 Suokissa

Kansallisteatterin Dostojevskin Karamazovin veljekset linkissäni
Kansallisteatterissa Dostojevskin Karamazovin veljekset -tiiliskivi laajenee moneen taidemuotoon, myös äänen kautta 

Julia & Romeo ennakoissa Kansallisteatterissa linkissä Lämmin, viehättävä, rietas ja ah kaihoisa Julia & Romeo ennakoissa Kansallisteatterissa



Omia kuviani julisteesta ja rekvisiitasta:







Conanista ja Conanin vierestä juutuupissa, näin koronan aikaan:


Conanointia sosialistisesta mediastani:




Eiliseen Rakkaani Conan parpaari esitykseen Turun kaupunginteatterissa, vappuna 2017 meillä kivimiehetkin pukivat ylleen Kiss-naamiot...

1980-luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että kivimiehet olisivat hevareita, vaan silloin hihhuleitten, saarnaajien ja muiden rahankerääjien mielestä hevi oli saatanasta #KISS - Kings in Satan´s Service.





maanantai 7. toukokuuta 2018

Haikeat jäähyväiset Jukolan julleille: Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa 4. kerran

29.04.2018. Toisen näytöksen alku on harmoninen, nainen muinaispuvussa kertoo rauhallisesti. Näytelmässä on näyttelijöiden joukossa vain yksi nainen ( Ulla Koivuranta ) joka muuntuu sutjakkaasti moneen rooliin. On aina mukavaa nähdä yleisön reaktiot kun juhlapukuinen Rajamäen rykmentti seilaa yleisössä. Jonka joukossa on ilo nähdä mm Q-teatterilaisia.

Itse näytelmän alussa lavalle astuu vanhempi mies ( puhelin ehdotti että vanhempi velho! Kuinka tarkasti oikeassa olikaan: veljesten isää ja kovasti kirjailija Aleksis Kiven näköistä miestä näytteli Petri Rajala, joka oli myös Valkoinen Saruman Turun kaupunginteatterin LOTRauksessa ) isukki / kertoja Aleksis Kivi  tulee lavalla pimeydestä. Ja puhuu.

Sitten seuraa näkymä, traditionaaliset 7 veljestä lyövät keppiä maahan, riitasoinnut soivat, että korvat tärviöllä, ja olemme jotenkin 70-lukulaisessa yhteiskunnallisessa teatterinäytöksessä. Lauri Maijala pyörittää sittemmin myös muita genrejä, David Byrnen videotaidetta, tsekkien Myyrä ( Krtek ), Karhu-kaljan logon näköistä kontiota, ja ties mitä.

Maijalalle tärkeää on se, että on koto, koti,  yhteisö. Kun oppii, niin ei jalkapuita eikä häpeäpaaluja tarvita. Kun on mahdollisuuksia. Valintoja.

Sauna paloi koska niin ennustettiin, ja saunottiin väärin. Häirittiin saunan rauha, pyhä...
Rikottiin saunan rauha.

Kuinka ihanaa on tulla susien kynsistä lämpimään pirttiin, jossa saa lämmintä juomaa ja villasukat - kenties neulottu 7 veljestä -langasta ;) Simeoni saa mustat sukat - vähän niin kuin Bela Lugosi katkaisuklinikalla tuossa Tim Burtonin mainiossa elokuvassa Ed Wood.

Testosteronia tihkui joka näytöksessä. Hyvä niin.



Lavasteista muistuu elävästi 70-80-luvun jonkun kaverin isoveljen reenihuone, hikinen, keinonahkainen penkki, absoluuttisesti sinisen värinen, ja kummalliset painot ja podipilding-härvelit joiden kanssa ähistä. Ja ehkä karhun lenkkarit. Tässä kuva isäni suunnittelemasta ja piirtämästä juoksukilpailun mainoksessa on karhulenkkarit. Se on maantieteellisesti poikkinainnin seudulta, siksi myös ruotsalaiset värit. Poikkinainti tarkoitti siis myös Suomen ja Ruotsin rajajoen ylittävää - avioliittoa.



Seitsemän veljeksen tarinassa puhutaan innokkaasti naimisesta, siis naimisiin menosta. On aivan turha tapella Venlasta. Antaa tytön itse päättää...



Pojat käyvät monen mankelin läpi. Heidät puetaan sileään pukuun, tukka on kammattu ja öljytty pomedalla tai kenties heillä on vesikampaus. Veljet osaavat tanssia, liikkua, he ketkuttavat, ironisoivat, kokeilevat. Mutta sulavasti.

1990-luvun poikabändit oli miehiä aukomassa suutaan dattinauhan päälle. Kukaan heistä ei soittanut instrumentteja eikä säveltänyt, eikä varsinkaan sanoittanut. He olivat tuotteita. Heidät oli poimittu ja koottu.

Itse en ole koskaan sellaisesta feikkitouhusta välittänyt. Ainoa poika"bändi" video, jonka sietää katsoa on Backstreet's back, jossa on kauhuteema. Suomalainen XL5 esiintyi myös Andy McCoyn kanssa. Poikabändien naurettavaa imagoa myös ironisoitiin oikeiden bändien videoilla kuten Neljä Ruusua: Popmuseo, ja Red Hot Chili Peppers: Dani California, jossa kummassakin käytiin läpi eri vuosikymmenten musiikkityylejä. Itse en feikeistä välitä - vaikka kuuntelen Sex Pistolsia ja Monkeeseja. Ja aiemmin jopa Bay City Rollersia kun olin lapsi... Pai pai pai peipi.

Ja sitten me ryypättiin...
It's a sin on niin sydäntä riipaiseva, että. Siinä on monikerroksellinen kielletty rakkaus. Elämäntapa. Persoona.

Ja mikä tahansa on "syntiä" ahdasmielisten kaposassa mielessä. Takarivin poikien poikabändin liikkeet alkavat muistuttaa hiihtoliikkeitä - vähän kuten Full Montyn vaikea liike jota miehet eivät oikein osanneet tehdä - vaikka se oli suoraan jalkapallon huipulta. Kun jokin joukkue voitti jonkun cupin ja sit ne tuuletti samaan tahtiin.

Oppimisen ylistys mutta myös käsitaidon - ei saa olla kädetön vaan oma torppa on rakennettava.
Tämän  voi ymmärtää, että sekä lukioita että ammattikouluja tarvitaan, sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja. Opiskelua ei saa leikata eikä kilpailuttaa.

Laajemmin ja humaanimmin ajateltuna, esimerkiksi kehitysmaissa, lapsilla pitää olla oikeus kouluun, eikä tarttua aseisiin.

Näytelmässä soi lyhyesti ja lujaa punainen marssi, kun pojat taistelevat tuulimyllyjä, eikun suurta tankkia vastaan.

Kiusaus, siis Simeonia kiusaavat viinan kirot, mutta myös veljekset kiusaavat toisiaan.
Pikku-Eeroa kiusataan, mutta myös Eero kiusaa, pistelee kuten Simeoni sanoi. Eero päästelee verbaalisti läppää, kun muut ovat fyysisen kiusimisen puolella. Mutta kiusaamisella on rajansa - kuten karhunpennut leikkivät purren veljiään - vain oppiakseen elämäntaitoja...

Rakastin myös yksityiskohtia, kuten Simeonin ristiinnaulitsemista ja Myyrän esiintymistä. Pikku saunaa jossa luki KAASUPULLOT.

Taannoin kävin kuuntelemassa Helsingin kaupungin museossa Jarkko Sipilän tapahtumassa Helsingin pimeä puoli, jossa käytiin läpi samannimistä kirjaa, jossa on pääkaupungissamme tapahtuvia rikoksia. Yksi rikos on Lapinlahden mielisairaala, jonne ostetaan 26 paria jalkarautoja.
Ensimmäisenä hankintana.



Kirjassa on myös mainittu Aleksis Kivi, kuinka hän joutui mielisairaalaan, miten vastenmielisen Ahlkvistin kirjoittama aiheeton kritiikki oli vain vihatekstiä. Ei oikean kriitikon kirjoittamaa oikeata kritiikkiä. Tuosta tapahtumasta purjehdin viivana Vallilan kirjastoon jossa odotti hurmeinen iltapäivä Juha Hurmeen kanssa. Hurme kertoi myös tuolla tuosta "kritiikistä". Puolen tunnin sisällä olin taas Kiven kovassa maailmassa.





Traagista oli kuulla Lapinlahden mielisairaalassa: Aleksis Kiven vesikauhusta. Nyt lainaan: Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi -romaania:




Simeonin kuussa käynti on aina huikea tapahtuma. Ostin kirjamessuilta kahdella eurolla Markku Tantun kuvittaman pienen  kirjan, jossa on Seitsemän veljekset poikien tarinat ja unet kuvitettuina. Laitan niitä tähänkin.

Simeonin matka on aina kiehtonut minua. Hän ehti ennen Neil Armstrongia. Varmasti ehti ;)

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin lisuke nimeltä Linnan hirmuinen isäntä, jossa veljesten tarinoita ja unia, kuvitettuina. Kuvitus: Markku Tanttu, SKS, SKSkirjat. Tämä pikku kirja maksoi 2€, kirjamessuilta 2017.

Pidän kirjoista joissa on kuvituksia. Pidän kirjoista myös missä ei ole kuvituksia.

Tämä on erikoinen opus, koska se sisältää Jukolan jullien kertomat tarinat, sadut ja unet.

Mikä ihme on saapasnahkatorni... Tässä Simeoni matkalla kuuhun itsensä Lucifeeruksen siivellä:



Kiven alkoholismia sivutaan. Uutta tässä Maijalan  sovituksessa oli hihaan vetäminen.  Aiemmin esim Ryhmiksen versiossa Eero ja Simeoni palaavat Hämeenlinnasta kuten minä Gunnareiden keikalta - ilman päällyshousuja ja silmiklasit lornjetteina.

Hiidenkiwi on ravintola, jossa on valkiat pöytäliinat. Silti se muistuttaa Hiivaria, tuota Vuosaaressa ollutta räkälää. Jossa ei ollut ehkä tuukeja pöydillä. Mutta jonne aikoinaan jäi ihmisiä saarroksiin 😂
Kuulemma.

En tosin ymmärrä, miksi veljekset Kiven kirjassa menevät sisälle lehmihakaan joka on täynnä vihaisia härkiä. Kivi toki tunsi Homeroksensa, poikien odysseiassa on yhtymäkohtia... Siinä pyörii niin Kreikan mytologian minotaurukset kuin viittaus Bodomjärven telttamurhaan. Härkien omistaja on cowboy-karikatyyri, hänessä on sekä Kalervo Palsaa että Ponantsaa.

Parhaimmat miesten kirjoittamat komediat alkavat kulkea kun mies yrittää tai ajattelee itsemurhaa kuten Housut pois, I Hired a contract Killer, World's End, Trainspotting ja Filth, ja  se yksi Chaplinin pätkä, ja moni muu. Ja kuten tässäkin versiossa pojat ovat morat omilla kurkuilla. Kun ulospääsyä ei ole. Kun on tullut tehtyä jotain ylitsepääsemättömiä tolloiluja.

Ja Juhanilta tulee parku. Saa itkeä. Itkeminen on ihan okei. Pillittäminen auttaa. Television jokseenkin musiikkiin liittyvässä sarjassa kaikki itkevät. Koska tuntevat. Ja ilmaisevat tunteitaan.

Olen kirjoittanut uudesta miehestä, joka saa olla epätäydellinen, sellainen kun on, vaikka vähän reppanakin. Mutta naisvihaa ei saa levittää eikä ylläpitää. Uusi mies on kuten Klonkku Turun kaupunginteatterissa, hyljeksittynä pimeään, pakkomieleensä ajamamana.  Tai Stig tuolla Viking XPRSS Tallinnanlaivan yökerhossa iltapäivällä. Tai pelkoa tuntevat Simon Pegg elokuvassa Shaun of the Dead sekä Johnny Depp. Päähenkilö ei tarvitse olla täysin peloton ja tunnoton sankari, vaan myös muutakin.

Vilenin Juhana oli tällainen, hyvin suomalainen, ja Neil Hardwickin suosikkihahmo sarjasta Tankki täyteen. Muutama päivä sitten istuin raitiovaunussa Juhanan kaksoisolennon vieressä. Kalpean peessi asu ei vaikuttanut cosplayltä.

Risto Jarvan Loman lökäpöksyt ja työnarkomaanit. Rummukaisten veljesten nuorin joka ei menekään hullujenhuoneelle, vaan löytää morsmaikun ja käskee akkojen laittaa saunan lämpiämään. Homer Simpson ja Aku Ankka raivonsa ja kimpaantumisen kanssa.

Seitsemän veljestä kööri sisältää myös näitä epätäydellisiä, ei stailattuja kolleja, jolle toivoo hyvää jatkoa...

P.S. Ryhmiksen Kari Heiskasen versiossa 2017 Simeoni on kuin Asterixin bardi, kun taas Maijalan versiossa Timon ( muusikko, laulaja Joel Mäkinen ) laulaminen yritetään aina kieltää. Paitsi jouluna! Timo laulaa tietenkin Timon laulun, makeasti oravainen.... Heiskasen veljeksissä Simeoni oli kuten bardi Asterixissa - hän ei saanut aloittaa saarnaansa.... Maijalan veljeksissä Timon lauluhalut hiljennettiin - paitsi tuolloin, kun oli joulu.

Jälkikirjoitus,
olen tahallani jättänyt kirjoittamatta kohtaa kuolema Aleksis Kiven lauluissa. Se voi olla hellä tuutulaulu kuolleelle lapselle. Ylistys luonnolle, sen vääjäämättömälle kiertokululle, ruoho kasvaa, sammal valtaa. Kuolema voi olla helpotus, siellä ei tunneta toraa, ei riitaa, ei sotia, ei vastenmielisiä kriitikkoja, ei penseitä pelkureita kustantamoissa, ei mielisairaalan suljettua ovia, ei omia demoneita ja viinapulloja. Kauaksi jää kavala maailma.

Ja voi kauhia paikka, onko Tolkien lukenut myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaanin? Aivan selkeästi siinä seisoo, että peikko ja luola ja aarre. Klonkku, precious, LOTRaus, LOTRailu ( = Taru sormusten herrasta ) katso vaikka:



joo-o.

Kiven patsasta olen tiirannut monasti, sisällä ja ulkona.

Kerran Ateneumissa oli Rodin'in Ajattelija, joka oli sopivasti ikkunan edessä - mutta selin, kun Aleksis Kiven patsaas seisoi, tai siis istui vastarannalla. Tai siis -kadulla... Kansallisteatterin edessä.


Toivotimme, ja toivoimme rauhaa Syyriaan. Aleksis pysyi mietteliäänä. 


aiemmat kerrat, bloggasin tästä näytelmästä:

Turun kaupunginteatterin 7 veljeksessä aineksia monenlaiseen soppaan, pataan ja piirakkaan 16.11.17

7 veljestä huippuvireessä Turun kaupunginteatterissa 14.3.

Maijalan ohjaus on todellisen oppimisen ylistys: Seitsemän veljestä 21.03. Turun kaupunginteatterissa




 Tviittasin aiheesta ja aiheen vierestä: Markku Tantun kuvittamia seitsemän veljeksen unia ja tarinoita:


ja ne mielle- yms yhtymät juutuupista: ja muuta Kiveä: Kari Heiskasen ohjaama Seitsemän veljestä Ryhmiksessä:
Soittakaa Paranoid1!
Eli Froikkareiden Metsänpoika, jota ei näissä näytelmissä kuultu. Valitettavasti: Sydämeni laulu, runoja: Jukka Bros ja joulu: Housut pois: Mainiossa elokuvasa This must be the place on tämä David Byrnen videotaodekohtaus, musiikki yhtä lepskua kuten aina, mutta visuaalisti, liikkenä toi mieleen Maijalan lavakuvaelman lähelle tulon: