maanantai 7. toukokuuta 2018

Haikeat jäähyväiset Jukolan julleille: Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa 4. kerran

29.04.2018. Toisen näytöksen alku on harmoninen, nainen muinaispuvussa kertoo rauhallisesti. Näytelmässä on näyttelijöiden joukossa vain yksi nainen ( Ulla Koivuranta ) joka muuntuu sutjakkaasti moneen rooliin. On aina mukavaa nähdä yleisön reaktiot kun juhlapukuinen Rajamäen rykmentti seilaa yleisössä. Jonka joukossa on ilo nähdä mm Q-teatterilaisia.

Itse näytelmän alussa lavalle astuu vanhempi mies ( puhelin ehdotti että vanhempi velho! Kuinka tarkasti oikeassa olikaan: veljesten isää ja kovasti kirjailija Aleksis Kiven näköistä miestä näytteli Petri Rajala, joka oli myös Valkoinen Saruman Turun kaupunginteatterin LOTRauksessa ) isukki / kertoja Aleksis Kivi  tulee lavalla pimeydestä. Ja puhuu.

Sitten seuraa näkymä, traditionaaliset 7 veljestä lyövät keppiä maahan, riitasoinnut soivat, että korvat tärviöllä, ja olemme jotenkin 70-lukulaisessa yhteiskunnallisessa teatterinäytöksessä. Lauri Maijala pyörittää sittemmin myös muita genrejä, David Byrnen videotaidetta, tsekkien Myyrä ( Krtek ), Karhu-kaljan logon näköistä kontiota, ja ties mitä.

Maijalalle tärkeää on se, että on koto, koti,  yhteisö. Kun oppii, niin ei jalkapuita eikä häpeäpaaluja tarvita. Kun on mahdollisuuksia. Valintoja.

Sauna paloi koska niin ennustettiin, ja saunottiin väärin. Häirittiin saunan rauha, pyhä...
Rikottiin saunan rauha.

Kuinka ihanaa on tulla susien kynsistä lämpimään pirttiin, jossa saa lämmintä juomaa ja villasukat - kenties neulottu 7 veljestä -langasta ;) Simeoni saa mustat sukat - vähän niin kuin Bela Lugosi katkaisuklinikalla tuossa Tim Burtonin mainiossa elokuvassa Ed Wood.

Testosteronia tihkui joka näytöksessä. Hyvä niin.



Lavasteista muistuu elävästi 70-80-luvun jonkun kaverin isoveljen reenihuone, hikinen, keinonahkainen penkki, absoluuttisesti sinisen värinen, ja kummalliset painot ja podipilding-härvelit joiden kanssa ähistä. Ja ehkä karhun lenkkarit. Tässä kuva isäni suunnittelemasta ja piirtämästä juoksukilpailun mainoksessa on karhulenkkarit. Se on maantieteellisesti poikkinainnin seudulta, siksi myös ruotsalaiset värit. Poikkinainti tarkoitti siis myös Suomen ja Ruotsin rajajoen ylittävää - avioliittoa.



Seitsemän veljeksen tarinassa puhutaan innokkaasti naimisesta, siis naimisiin menosta. On aivan turha tapella Venlasta. Antaa tytön itse päättää...



Pojat käyvät monen mankelin läpi. Heidät puetaan sileään pukuun, tukka on kammattu ja öljytty pomedalla tai kenties heillä on vesikampaus. Veljet osaavat tanssia, liikkua, he ketkuttavat, ironisoivat, kokeilevat. Mutta sulavasti.

1990-luvun poikabändit oli miehiä aukomassa suutaan dattinauhan päälle. Kukaan heistä ei soittanut instrumentteja eikä säveltänyt, eikä varsinkaan sanoittanut. He olivat tuotteita. Heidät oli poimittu ja koottu.

Itse en ole koskaan sellaisesta feikkitouhusta välittänyt. Ainoa poika"bändi" video, jonka sietää katsoa on Backstreet's back, jossa on kauhuteema. Suomalainen XL5 esiintyi myös Andy McCoyn kanssa. Poikabändien naurettavaa imagoa myös ironisoitiin oikeiden bändien videoilla kuten Neljä Ruusua: Popmuseo, ja Red Hot Chili Peppers: Dani California, jossa kummassakin käytiin läpi eri vuosikymmenten musiikkityylejä. Itse en feikeistä välitä - vaikka kuuntelen Sex Pistolsia ja Monkeeseja. Ja aiemmin jopa Bay City Rollersia kun olin lapsi... Pai pai pai peipi.

Ja sitten me ryypättiin...
It's a sin on niin sydäntä riipaiseva, että. Siinä on monikerroksellinen kielletty rakkaus. Elämäntapa. Persoona.

Ja mikä tahansa on "syntiä" ahdasmielisten kaposassa mielessä. Takarivin poikien poikabändin liikkeet alkavat muistuttaa hiihtoliikkeitä - vähän kuten Full Montyn vaikea liike jota miehet eivät oikein osanneet tehdä - vaikka se oli suoraan jalkapallon huipulta. Kun jokin joukkue voitti jonkun cupin ja sit ne tuuletti samaan tahtiin.

Oppimisen ylistys mutta myös käsitaidon - ei saa olla kädetön vaan oma torppa on rakennettava.
Tämän  voi ymmärtää, että sekä lukioita että ammattikouluja tarvitaan, sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja. Opiskelua ei saa leikata eikä kilpailuttaa.

Laajemmin ja humaanimmin ajateltuna, esimerkiksi kehitysmaissa, lapsilla pitää olla oikeus kouluun, eikä tarttua aseisiin.

Näytelmässä soi lyhyesti ja lujaa punainen marssi, kun pojat taistelevat tuulimyllyjä, eikun suurta tankkia vastaan.

Kiusaus, siis Simeonia kiusaavat viinan kirot, mutta myös veljekset kiusaavat toisiaan.
Pikku-Eeroa kiusataan, mutta myös Eero kiusaa, pistelee kuten Simeoni sanoi. Eero päästelee verbaalisti läppää, kun muut ovat fyysisen kiusimisen puolella. Mutta kiusaamisella on rajansa - kuten karhunpennut leikkivät purren veljiään - vain oppiakseen elämäntaitoja...

Rakastin myös yksityiskohtia, kuten Simeonin ristiinnaulitsemista ja Myyrän esiintymistä. Pikku saunaa jossa luki KAASUPULLOT.

Taannoin kävin kuuntelemassa Helsingin kaupungin museossa Jarkko Sipilän tapahtumassa Helsingin pimeä puoli, jossa käytiin läpi samannimistä kirjaa, jossa on pääkaupungissamme tapahtuvia rikoksia. Yksi rikos on Lapinlahden mielisairaala, jonne ostetaan 26 paria jalkarautoja.
Ensimmäisenä hankintana.



Kirjassa on myös mainittu Aleksis Kivi, kuinka hän joutui mielisairaalaan, miten vastenmielisen Ahlkvistin kirjoittama aiheeton kritiikki oli vain vihatekstiä. Ei oikean kriitikon kirjoittamaa oikeata kritiikkiä. Tuosta tapahtumasta purjehdin viivana Vallilan kirjastoon jossa odotti hurmeinen iltapäivä Juha Hurmeen kanssa. Hurme kertoi myös tuolla tuosta "kritiikistä". Puolen tunnin sisällä olin taas Kiven kovassa maailmassa.





Traagista oli kuulla Lapinlahden mielisairaalassa: Aleksis Kiven vesikauhusta. Nyt lainaan: Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi -romaania:




Simeonin kuussa käynti on aina huikea tapahtuma. Ostin kirjamessuilta kahdella eurolla Markku Tantun kuvittaman pienen  kirjan, jossa on Seitsemän veljekset poikien tarinat ja unet kuvitettuina. Laitan niitä tähänkin.

Simeonin matka on aina kiehtonut minua. Hän ehti ennen Neil Armstrongia. Varmasti ehti ;)

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin lisuke nimeltä Linnan hirmuinen isäntä, jossa veljesten tarinoita ja unia, kuvitettuina. Kuvitus: Markku Tanttu, SKS, SKSkirjat. Tämä pikku kirja maksoi 2€, kirjamessuilta 2017.

Pidän kirjoista joissa on kuvituksia. Pidän kirjoista myös missä ei ole kuvituksia.

Tämä on erikoinen opus, koska se sisältää Jukolan jullien kertomat tarinat, sadut ja unet.

Mikä ihme on saapasnahkatorni... Tässä Simeoni matkalla kuuhun itsensä Lucifeeruksen siivellä:



Kiven alkoholismia sivutaan. Uutta tässä Maijalan  sovituksessa oli hihaan vetäminen.  Aiemmin esim Ryhmiksen versiossa Eero ja Simeoni palaavat Hämeenlinnasta kuten minä Gunnareiden keikalta - ilman päällyshousuja ja silmiklasit lornjetteina.

Hiidenkiwi on ravintola, jossa on valkiat pöytäliinat. Silti se muistuttaa Hiivaria, tuota Vuosaaressa ollutta räkälää. Jossa ei ollut ehkä tuukeja pöydillä. Mutta jonne aikoinaan jäi ihmisiä saarroksiin 😂
Kuulemma.

En tosin ymmärrä, miksi veljekset Kiven kirjassa menevät sisälle lehmihakaan joka on täynnä vihaisia härkiä. Kivi toki tunsi Homeroksensa, poikien odysseiassa on yhtymäkohtia... Siinä pyörii niin Kreikan mytologian minotaurukset kuin viittaus Bodomjärven telttamurhaan. Härkien omistaja on cowboy-karikatyyri, hänessä on sekä Kalervo Palsaa että Ponantsaa.

Parhaimmat miesten kirjoittamat komediat alkavat kulkea kun mies yrittää tai ajattelee itsemurhaa kuten Housut pois, I Hired a contract Killer, World's End, Trainspotting ja Filth, ja  se yksi Chaplinin pätkä, ja moni muu. Ja kuten tässäkin versiossa pojat ovat morat omilla kurkuilla. Kun ulospääsyä ei ole. Kun on tullut tehtyä jotain ylitsepääsemättömiä tolloiluja.

Ja Juhanilta tulee parku. Saa itkeä. Itkeminen on ihan okei. Pillittäminen auttaa. Television jokseenkin musiikkiin liittyvässä sarjassa kaikki itkevät. Koska tuntevat. Ja ilmaisevat tunteitaan.

Olen kirjoittanut uudesta miehestä, joka saa olla epätäydellinen, sellainen kun on, vaikka vähän reppanakin. Mutta naisvihaa ei saa levittää eikä ylläpitää. Uusi mies on kuten Klonkku Turun kaupunginteatterissa, hyljeksittynä pimeään, pakkomieleensä ajamamana.  Tai Stig tuolla Viking XPRSS Tallinnanlaivan yökerhossa iltapäivällä. Tai pelkoa tuntevat Simon Pegg elokuvassa Shaun of the Dead sekä Johnny Depp. Päähenkilö ei tarvitse olla täysin peloton ja tunnoton sankari, vaan myös muutakin.

Vilenin Juhana oli tällainen, hyvin suomalainen, ja Neil Hardwickin suosikkihahmo sarjasta Tankki täyteen. Muutama päivä sitten istuin raitiovaunussa Juhanan kaksoisolennon vieressä. Kalpean peessi asu ei vaikuttanut cosplayltä.

Risto Jarvan Loman lökäpöksyt ja työnarkomaanit. Rummukaisten veljesten nuorin joka ei menekään hullujenhuoneelle, vaan löytää morsmaikun ja käskee akkojen laittaa saunan lämpiämään. Homer Simpson ja Aku Ankka raivonsa ja kimpaantumisen kanssa.

Seitsemän veljestä kööri sisältää myös näitä epätäydellisiä, ei stailattuja kolleja, jolle toivoo hyvää jatkoa...

P.S. Ryhmiksen Kari Heiskasen versiossa 2017 Simeoni on kuin Asterixin bardi, kun taas Maijalan versiossa Timon ( muusikko, laulaja Joel Mäkinen ) laulaminen yritetään aina kieltää. Paitsi jouluna! Timo laulaa tietenkin Timon laulun, makeasti oravainen.... Heiskasen veljeksissä Simeoni oli kuten bardi Asterixissa - hän ei saanut aloittaa saarnaansa.... Maijalan veljeksissä Timon lauluhalut hiljennettiin - paitsi tuolloin, kun oli joulu.

Jälkikirjoitus,
olen tahallani jättänyt kirjoittamatta kohtaa kuolema Aleksis Kiven lauluissa. Se voi olla hellä tuutulaulu kuolleelle lapselle. Ylistys luonnolle, sen vääjäämättömälle kiertokululle, ruoho kasvaa, sammal valtaa. Kuolema voi olla helpotus, siellä ei tunneta toraa, ei riitaa, ei sotia, ei vastenmielisiä kriitikkoja, ei penseitä pelkureita kustantamoissa, ei mielisairaalan suljettua ovia, ei omia demoneita ja viinapulloja. Kauaksi jää kavala maailma.

Ja voi kauhia paikka, onko Tolkien lukenut myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaanin? Aivan selkeästi siinä seisoo, että peikko ja luola ja aarre. Klonkku, precious, LOTRaus, LOTRailu ( = Taru sormusten herrasta ) katso vaikka:



joo-o.

Kiven patsasta olen tiirannut monasti, sisällä ja ulkona.

Kerran Ateneumissa oli Rodin'in Ajattelija, joka oli sopivasti ikkunan edessä - mutta selin, kun Aleksis Kiven patsaas seisoi, tai siis istui vastarannalla. Tai siis -kadulla... Kansallisteatterin edessä.


Toivotimme, ja toivoimme rauhaa Syyriaan. Aleksis pysyi mietteliäänä. 


aiemmat kerrat, bloggasin tästä näytelmästä:

Turun kaupunginteatterin 7 veljeksessä aineksia monenlaiseen soppaan, pataan ja piirakkaan 16.11.17

7 veljestä huippuvireessä Turun kaupunginteatterissa 14.3.

Maijalan ohjaus on todellisen oppimisen ylistys: Seitsemän veljestä 21.03. Turun kaupunginteatterissa




 Tviittasin aiheesta ja aiheen vierestä: Markku Tantun kuvittamia seitsemän veljeksen unia ja tarinoita:


ja ne mielle- yms yhtymät juutuupista: ja muuta Kiveä: Kari Heiskasen ohjaama Seitsemän veljestä Ryhmiksessä:
Soittakaa Paranoid1!
Eli Froikkareiden Metsänpoika, jota ei näissä näytelmissä kuultu. Valitettavasti: Sydämeni laulu, runoja: Jukka Bros ja joulu: Housut pois: Mainiossa elokuvasa This must be the place on tämä David Byrnen videotaodekohtaus, musiikki yhtä lepskua kuten aina, mutta visuaalisti, liikkenä toi mieleen Maijalan lavakuvaelman lähelle tulon:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti