torstai 22. maaliskuuta 2018

Axel - soolo miesäänelle 17.3. Lavaklubilla Kansallisteatterissa

Transpoliittinen toimintaviikko on meneillään, ja mikä olisi parempi kuin sukellus Axelin maailmaan. En huomannut, että oranssisen hahmon pohjana oli Kullervo, Kalervon poika, joka metsässä huutaa yläosattomissa. Gallen-Kallelan Kullervon kirous -maalauksesta on kyse, vuodelta 1899.

Itse Axel on Helsingin ylioppilasteatterin jäsen. Minulla on ollut varaa käydä Ylkkärissä vain kerran, näytöksessä XL vuodelta 2016. Silloinkin oli teemana seksuaalisuus, ja tosielämän tv-juontaja joka salaa kuvasi panojaan ja levitti niitä myös vistossa FB-ryhmässä. Mikä on ihmisen koskemattomuus, ja naisen esineellistäminen digitaalisen aikana?

Nyt teemana on sukupuolenkorjaus-prosessi. Henkilökohtainen, arka, tärkeä, privaatti, julkinen taiteessa.

Aiemmin kysyttiin, saako heteromies kuten Benedict Cumberbatch näytellä trans-ihmisen roolia Zoomanderin jatko-osassa. Saa, mielestäni. Leea Klemola, yksi lempparinäyttelijöistäni, myäs, oli pääosassa elokuvassa Kerron sinulle kaiken. Hänkin sai olla.

Minulla on ollut varaa käydä Flow-festivaalilla tasan kahdesti. Yksi odotetuimmista esiintyjistä vuonna 2016 oli Anohni, joka esiintyi naamioituneena. Koska hänen prosessinsa oli vielä kesken.

Axelin teos vaikutti samalta kuin päiväkirjaklubit, joilla stand up -ihmiset nauravat vanhoille päiväkirjamerkinnöilleen ja itselleen, yleisön kanssa. Paitsi tässä ei naurettu, kuin kerran. Muistot ovat julmia, itse kullakin. Koulussa kakarat ovat tyhmiä ja ilkeitä, myös opettajissa olisi parantamisen varaa...

Koska tulee aika, jolloin myönnetään, että sukupuolia on enemmän kuin kolme? Kun tekee sukupuolenkorjauksen, onko pakko muuttaa nimi ja hetu?

Translaki on muutettava. Me voimme tehdä sen. Jo tokkiinsa. Myötätunto on ilmaista. Ajattelu että mitä naapurit, opettajat, koululaiset tai suku tästä ajattelee joutaa romukoppaan, tai itseasiaksi vyyhdiksi, jonka voi purkaa.

Lavaklubi on näyttämö, joka ei ole kaikille katsojille 100% solidaarinen, edessä istuva mies voi peittää kun Axel riisuu villapaidan. Olisiko se pitänyt nähdä. Samoin lavalla makaamisen näkyminen oli huonoa. Muuten sen sijaan näkyi hyvin, ja hienoa, että esitys venyi sekä oikealle että vasemmilla, nurkkiin, ja pianon ääriin.

Axel toi esiin kohtia, joita en ennen miettinytkään - kun tytöksi syntynyt näyttelijä ja laulaja korjaa sukupuolensa, niin hänen äänensä muuttuu. Voiko hän enää laulaa yhtä hienosti? Viehättävä ihminen on laulanut kauniilla äänellään vanhuksille ja juopoille. Laitoksissa, tiloissa.

Näytelmän soundtrack musiikkivalinnat ovat yhtä kyynelten pusertajan soittolistaa, If You Go awaystä Winner takes it All -lohduttomuuteen. Mollisävyjen sävelmien lisäksi Axel kutoi laulujen sanat omaa elämäänsä kuvaavaksi.

Milloin pitää opiskelutoverille kertoa? Tarvitseeko? Saako opinnoissa ja työssä olla kertomatta? Ja jakaa tarinansa, kun on suhteensa. Mutta jos suhde loppuu siksi?

Monenlaisen paineen alla ihminen joutuu olemaan. Vaikka Helsingissä, ja suuremmissa kaupungeissa saa olla vapaasti. Ja myös verkossa ja verkostoissa, joissa on yhteisöjä, neuvoja, mutta myös nautintoja ja hullutuksia.

Toisaalta. John Waters sanoi Queercore -dokumentissa DocPoint festivaalilla, että nykyään homot ovat konservatiivisempia kuin hänen vanhempansa.

Miksi Se on vanhemmille niin kova pala.

Lisään tähän transviikon infoa, ja lainaan pinkkimustan sanoja. Mukana linkit fb-tapahtumiin, jos eivät toimi, niin googlatkaa.

Transvallankumous nyt! -mielenosoitus Helsingissä 24.3. infoa: fb-tapahtuma tai
facebook.com/events/209938569560177/

Transpoliittinen toimintaviikko / Trans Week of Action fb-sivulla  tai facebook.com/events/199845454083385/


Axel - soolo miesäänelle 17.3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti