perjantai 23. maaliskuuta 2018

Maijalan ohjaus on todellisen oppimisen ylistys: Seitsemän veljestä 21.03. Turun kaupunginteatterissa

Voi veljet mikä matinea! Parasta ja monikerroksellista kuvakudosta, alkaen Black Horse -kalsongeista jättäen toiveen toivosta... Kuinka tärkeää on oppia lukemaan, ja tekemään sovinto. Millaista on olla mies 1990-luvun ilmiöiden, prässin lävitse, miesstrippareista poikabändeihin ja marjan poimijoihin. Tai sienten... Lauri Maijala on kujeileva nero! Kolmas kerta kun tämän näin. Matinea alkoi keskipäivän kuumuudessa klockan 12 reikä reikä, kuten edellinenkin kerta, ja katsojina oli tälläkin kertaa koululaiset ja eläkeläiset. Olin itse siinä välissä, välistävetäjänä. Edellisellä kerralla hieman mietitytti liian nopea tempo, joka tietysti minulle ADHD-ihmisenä, jonglöörinä ja renessanssi-ihmisenä oli oikein sopivaa, ja haastavaa. Nuoriso on nopeaan puheeseen ja tekoihin tottunut, ja vanhempi polvi tuntee tekstin selkärangassaan, joten esitys sopi kuin nappi otsikkoon ;)

Kolmas kerta toden sanoi. Seitsemän veljestä 21.03. Turun kaupunginteatterissa. Lauri Maijalan ohjaus on todellisen oppimisen ylistys. Kuinka tärkeätä on osata lukea. Symbolistisissa kuvissa punainen tankki muistuttaa pysähtynyttä tankkia Taivaallisen rauhan aukiolla. Yksi opiskelija on pysäyttänyt tankin. Hän seisoo sen tiellä. Hän tekee historiaa.

Pojat eivät osaa lukea, mutta katsovat kuvia miesten lehdestä, jossa on hämähäkki poikittain... Simeoni kantaa mukanaan raamattua. Vaikkei osaa sitä lukea.

Pojat ovat orpoja, isänsä oli lukumiehiä. Äitinsä ei. Jo alkuvaiheilla Simeoni taitaa vetää jotain muuta kuin hotapulveria. Alussa pojat, miehet riisuvat pitkät kalsongit - jo oli aikakin! Eilen oli kevätpäivänseisaus, pakanallinen hetki, hedelmällinen hetki, jota me pakanat vielkäkin vietämme... Ja kovasti ollaan menossa kesää kohti. On maaliskuu, jolloin kollikissat mouruavat. Niin mielivät myös Jukolan veljekset kuin ilvekset, lähteä Venlaa kosaisemaan.

Poikien huusholli on niin 1970-luvulta kuin 1980- ja 1990-luvuiltakin. On ruskea tv-tuoli ajalta ennen videonauhureita. Keinuhevonen lienee 1880-luvulta. Pojat siis käyvät aika lailla läpi lama-ajan prässin. He kyllä kiljahtavat kuin James Brown aloittaessaan I feel goodin - jota ei kuulla. Heillä on tuon aikaisen, 1990-luvun, poikabändien imago, jolloin oli tärkeää koreografia, siis tanssi ja laulu dattinauhoje päälle, eikä siis tarvinnut osata soittaa. Instrumentteja.

Myös ajan jakson miesstripparit tulevat mieleen, myös Housut pois -komedia, joka oli osa brittiläistä sosiaalista draamaa, jossa käytiin läpi lama-ajan suljettuja kaivoksia, leikkauksia ja miesten työttömyyttä. Aikuisviihde - on hirvittävä sana,  hyi saatana, pthyi, oli vielä 80-luvulla pelkästään miesten silmille tarkoitettua naisen esineellistämistä. Aiheesta puhui mainiosti Raili Leppäkoski - hakekaapa viite jostain.

Mutta 1990-luvulla vihdoin oli hetero-naisille miesstrippaajia á la Chippendales - joita Full Montyn työttömät miehet pitivät hintteinä, knapsuina, ei-miehinä kun ketkuttivat naisille - miehisiä osiaan.

Tässäkin mietitään, mikä on mies. Mukana ei ole marjanpoimijaa - itse asiassa marjanpoiminen vastaa triathlonia, jos oikein isoa saavia raahaa suota pitkin ähkien.

Niin Kari Heiskasen ohjaama Seitsemän veljestä Ryhmiksen kesäteatterissa, kuten tämäkin kertoo kuinka tärkeää on myöntää virheensä, suuretkin. Ja pyytää, antaa anteeksi. Sopia, sovitella. Tehdä rauha. Niin kuin oikeassa elämässä 1990-luvulla, ja myöhemminkin, töppäilyn ja rikoksen tehnyt nuori pyytää anteeksi. Ei niin kuin patruunalta, nöyristellen, vaan jonkin hyvän työn tehden, ja kenties oppiessa siinä uuden ammatin. Saada tasapainoa elämään.

Naiset puuttuvat miltei kokonaan, he ovat täysin marginaalissa, ja kulisseissa, kirjaimellisestikin. Naiset on rajattu pois - kuten Venla, jota ei edes näy, vaan pojat hyppäävät Venlan akkunasta sisään. Emmekä tiedä, mitä siellä tapahtuu. Muuta kun että reisille mäni.

On naisrooleja kuten Jukolan poikien täydellinen äiti. Jota ei enää ole. Miksi poikia on seitsemän? Kiinalainen tapa valita vain poikia? Ona naisia, on tyttöjä. On lukkarin pikkutyttö, joka osaa 8-vuotiaana ja tyttönä lukea.

Sitten on Rajamäen rykmentin suorasukainen ennustajaeukko ja kuppari. Joka ennustaa loukattuna pojille synkkää tulevaisuutta.

Hänen miehensä on kuohari. Hassua kun kuplivaa kutsutaan samalla nimellä. Kuohitsija on katoavia ammatteja. Ja hyvä niin. Muistan lapsuudesta ne ällöttävät välineet. Pässiraukat. Mutta ihanat ruunat, niin kiltit. Ne joita ei hakata.

Mitä kuohitseminen nykyään merkitsee?

Aleksis Kiven romaanissa eläimiä kunnioitetaan. Eläin on hän, ei se. Karhua pelätään - vaikka Karhun lenkkareissa uhotaan, kositaan ja temmelletään. Karhun synonyymejä käytetään. Koska Otso on tabu. Mutta mesikämmen tappoi isän. Kuten myöhemmin Kiannon Punaisessa viivassa. Tahtojen Taisto. Mies ja karhu, saamelaisten myytillinen esi-isä.

Pojissa kuvastuu suomalaisia lauluja, on Irwinin Sepalus auki. On Tuomari Nurmion viisu Kurja matkamies maan. On Göstaa, on Baddingia. Miehuuden kirjoutta.

Puukot kulkee mukana, ja yhdessä kohtauksessa muistuu mieleen Bodominjärven telttamurhat. Markus Järvenpää tarttuu taas kirveeseen - kuten muissakin rooleissa. Nämä on työkaluja, osa jokapäiväisiä.

Maijalan pojat uskovat oppimiseen, ja sovintoon. Ja myös käsillä tekemiseen. Nykyäänkin työväenopistot ovat - eri toten Helsingissä - upeita paikkoja. Oppia myös taitoja. Ei tarvitse paljoa apokalyptisiä lähitulevaisuuden ennustuksia katsoa kun kahtia jakautuneet rikkaat ja köyhät, eli ne jotka vapaasti liikkuvat ja ne, jotka eivät pääse liikkumaan. Hammaslääkäriin ei ole varaa, ei karhupumppuun, ei ruokaan, ei kalliiseen lamppuun. Kun infrastruktuurit romahtavat ( sodat, viirukset verkossa ja taudit livenä ) pitää ottaa lusikka kauniiseen varpaaseen. Opetella taitoja. Miten tehdä talo. Miten viljellä.

Tarinassa pojat muuttavat monasti. Ja muuntuvat. Heissä on samaa kuin Jukka Brothers veljeksissä, jotka mainostivat MTV musiikkikanavaa, ja aloittivat Jackass -tyyppiset toilailut, joita jatkoi myös Duudsonit, jotka opettivat meitä myös nauramaan. Ja ylittämään rajamme. Ja alittamaan.

Jukolan julleissa on jotain samaa kuin tosielämän Voitkan veljeksissä. Metsäveljissä, metsäsisseissä. 

1990-luvun elämäntapaintiaanit kokeilivat myös paluuta luontoon Kittilässä. Näistä kirjoitin aiemmin.

Viime kesänä saksalainen nainen kokeili asua issekseen laavulla. Ja sai vastaan ällöttävää ja vaarallista somevihaa. Vain koska halusi toisenlaista, puhdasta elämää, henkisessä ja fyysisessä Impivaarassa.



Joka kesä osa suomalaisista muuttaa omaan henkiseen Impivaaraan. Tai Jukolaan. Ja syö puhdasta ruokaa, ja hengittää raitista ilmaa... Näin tämän näytelmän nyt kolmatta kertaa.

Paavo Kinnunen nousi erityisesti tällä kerralla, hänet näin myös elävissä kuvissa Suomen hauskin mies leffassa Nybergin roolissa. Itse näytelmän olen toki nähnyt kahdesti, mutta leffan vasta kerran - heti perään kun poistuin Turun kaupunginteatterista.




Monikerroksellisen ironisesti suoritettu on Suomen hauskin mies -leffan mainostaminen - roskapömpelissä! Kävin Turuus Finnkinossa leffassa, vuoross oli kotimainen elokuva, jossa luvataan Suomen hauskin mies. Samannimisen näytelmän olen nähnyt kahdesti - ja vielä paraatipaikoilta, ja se eriää hieman tästä, näytelmän näyttelijöitä tässä on Martti Suosalo ja Reitala joka on myös ollut mukana kynäilemässä tätä leffaa. Ja tietysti näyttelemässä.





Aleksis Kivi 




Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä on myös kaunis osoitus sanallisen perinteen huomioimisesta, säilyttämisestä. Kivi tunsi Homeroksen Odysseian, jonka viitteitä löytyy kirjasta, venlan rukin purr purr pörräys on sekä sittisontiaisen hauska ääni, kuin myös houkuttelevan seireenin ääni. Yksisilmäinen hevonen kenties kyklooppi. Impivaara on kuvattu saarena, vaikka se ei sitä ole. Miehet jotka muuttuvat sioiksi. Vahvat naiset, noidat. Jukolan julleilla on aikamoinen odysseia, mutta myös kotiinpaluu. Moninkertainen.

Todellinen yllätys löytyy romaanista - varastiko Tolkien tästäkin! Eräällä sivulla on kertomus peikosta joka asuu luolassa, jossa vaalii aarrettaan... Hetkinen... Aarre, precious, luolassa, Klonkku, Gollum.... Täh?



Traagista kuulla Lapinlahden mielisairaalassa: Aleksis Kiven vesikauhu. Nyt lainaan: Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi - romaanista:



Aleksi Kivi ja Lapinlanhden mielisairaala


Aleksis Kiveä muisteltiin Lapinlahden mielisairaalassa:


Maijala käyttää hauskasti Kiveä, jonka kuiohari heittää pojille. Tässäkin asetelmassa Lapinlahden mielisairaalassa on kaksi kiveä. Ja akkuna. Joka suorastaa huutaa, että kuka heittäisi ensimmäisen kiven....

Lapinlahden mielisairaalassa liehuu liput Aleksis Kiven kunniaksi 10.10.2017:




Itsensärepijän paituli


Itsensärepijän paita, lainassa Hesperian mielisairaalasta. Mental Museum, Lapinlahti, Lapinlahden mielisairaala, nykyinen Lapinlahden Lähde. Paita voisi olla Alice Cooperilla tai Dimmu Borgirilla tai Ozzy Osbornella, hahmoilla. Puku joka suojaa sekä potilasta ja ympäristöön. Vahva symboli nujertamisesta ja hiljentämisestä. Ja tuskasta.


Tämä paita ei sinänsä liity Kiveen, koska on Hesperiasta. 


Romaani on myös Tuhannen ja yhden yön tarinoita, leirinuotiokertomuksia, joita jaettiin, koettiin ryhmässä. Liioiteltuja sankaritarinoita, jännittäviä mysteereitä, opettavaisia tarinoita, kaskuja.

Ja sitten me ryypättiin...






Muut blogini aiheesta Aleksis Kiven Seitsemän veljestä 



Seitsemän veljestä Turuus, Turun kaupunginteatterissa:


7 veljestä huippuvireessä Turun kaupunginteatterissa 14.3.


Turun kaupunginteatterin 7 veljeksessä aineksia monenlaiseen soppaan, pataan ja piirakkaan



Seitsemän veljestä Suokissa, Ryhmäteatterissa:


Seitsemän veljestä näytelmän avoimet harjoitukset 31.5.17 Suokissa

Seitsemän veljestä 13.-14.06.2017 ennakot ja enskari 15.06.

Näin Ryhmiksen Seitsemän veljestä kesällä kuudesti


Muuta:

Hyvää Aleksis Kiven päivää 10.10. ja sadepäivää! kirjablogissani


Mental Museumissa saimme tietää kiinnostavaa Aleksis Kivi -faktaa. Ei ole olemassa valokuvaa herrasta Aleksis Stenvall, kun tämä ei digannut valokuvaajasta. Jolla oli kuitenkin mahtava paljekamera. Kivi lähti Lapinlahdesta - karkauspäivänä. Oliko vuos 1872.

Mainiota mielenterveydenpäivää samalla! Sitä onkin mukava viettää mielisairaalassa, entisessä sellaisessa. Kävin Lapinlahdella Venetsia-rakennuksen Mental Museumissa. Lisää kuvia ja muistelmia tuonnemapana. Muualla. Muuallakin. Hyvää Aleksis Kiven päivää 10.10. ja sadepäivää! Sekä mielenterveydenpäivää. Lapinlahden mielisairaalassa, muistelemassa Kivea ja kirjailija-kohtaloita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti