Lähdin viivana Martti Suosalon ja Anneli Kannon haastatteluista Baanalle, jossa kuvasin suht tuoretta katutaidetta tekijöiltä Mick La Rock eli Queen of Graffiti ja Blade eli King of Graffiti. Ja suuntasin Käpylän kirjastoon, jossa Anneli Kanto kertoi sisällissodan eli luokkasodan n kummankin puolen taruna kirjoissa Veriruusut ja Lahtarit.
Tässä tuo tärkeä haastattelu juutuupista
Veriruusut ja Lahtarit - Anneli Kanto Käpylän kirjastossa 10.4.2018
Minulla on YouTubessa useita popkulttuurin / kirjallisuuden / teatterin / elokuvan jne soittolistoja. Tämä on yksi niistä:
Teatterissa 2018 nautin minä
"Rintamalta voi karata, muttei näyttämöltä. " Martti Suosalo on kautta rantain, rintein, ja aikojeni yksi merkittävimpiä näyttelijöitä minun listallani. Ilta-Sanomat järjesti sisällissotaan liittyvän yleisötilaisuuden nimeltä 1918-tapahtumat tiistaina 10.4. Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä. Tila oli tupaten täysi, ja miltei verinen sisällissota meinas alkaa, kun ei ollunna istumapaikkoja. Meille kaikille. Miltei tuli mieleeni Pastori Sillin aka Erkki Saarelan bravuuri monologi Mysteerio Buffosta, kohdasta Lazarus - miten ihmiset käyttäytyvät joukkotapahtumassa, jossa ei näe niin kertakaikkiaan mitään, ja kaikkien pitäis nähä tuo suuri ihme. Tai ainakin minun! ;)
Valtavan yleisömeren joukossa myös Martti Suosalo ja Anneli Kanto.
" säveltäjä Toivo Kuulan tyttärenpoika Markku Marttinen kertoo Viipurissa sisällissodan melskeissä kuolleen vaarinsa tarinan. "
En ala translitteroimaan huastatteluita, jotka löytyvät verkosta Ilta-Sanomien sivulta: Katso IS:n huippusuosittu 1918-tapahtuma kokonaan linkistä:
" --- näyttelijä Martti Suosalo, joka kertoo sisällissodan vankileirikokemuksiin liittyvästä elokuvasta Suomen hauskin mies. Pääroolia näyttelevä Suosalo kertoo elokuvan koskettavista omakohtaisista taustoista. Historioitsija Teemu Keskisarja ja kirjailija Anneli Kanto johdattavat sisällissodan traagisimpiin tapahtumiin. Helsingin tapahtumassa esiintyy myös säveltäjä Toivo Kuulan tyttärenpoika Markku Marttinen, joka kertoo Viipurissa sisällissodan melskeissä kuolleen vaarinsa tarinan. Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Juha Kanerva kertoo, miten urheilu jakaantui punaisiin ja valkoisiin. Musiikista huolehtii kuplettiorkesteri Sakilaiset ajan sävelmin. " lainaus IS sivulta. Ilta-Sanomien 1918-tapahtumat Helsingissä ja Tampereella tiistaina ja keskiviikkona – suorat lähetykset klo 13
Suomen hauskin mies 10.03.2018 Helsingin kaupunginteatterissa, pienellä näyttämällä. Paraatipaikalta nähtynä, toisessa rivissä ja keskellä, oli mukavata katsoa tämä. Näytelmä alkaa kuten Saiturin joulu, tuo Dickensin Joululaulu, vai mikä lie Joulutarina. Ollaan pimiässä, vain kynttilän valossa, teatterin johtajaa pelottaa, ja kynttelikkö tärisee, ja kummallinen olento saapuu teatteriin, paha henki, punatuin huulin. No sehän on Suomen hauskin mies mekossa ja korkokengissä - näyttelijä ja punapäällikkö Toivo Parikka jolla on Kuala Lumpurin kokoinen ego. Vähintäänkin. Martti Suosalo on kovassa vedossa sanavalmiina teatterinjohtajana - jota epäillään myös punaisten päälliköksi. Ja eip aikaakaan, kun myös Parikkaa soudetaan Iso-Mjölön saarelle, vankileirille. Siellä on jo muutkin näyttelijät. Erityistä skismaa hänellä on iltanäyttelijä Johanssonin (Jari Pehkonen ) välillä, hän kun on kiihkein punakaartilainen, tai ainakin punainen, joka ei lahtareille kekkuloi. Juonenkäänteet heittelehtivät pisteeseen, jossa vankileirin näyttelijät joutuvat Svinhufvudille, ja saksalaishärralle henkensä edestä. Naurattakaa, olkaa hauskoja, tai teidät ammutaan.
Bloggaajat ja kriitikot eivät ole näin julmia. Tai bloggaajat eivät ainakaan.
Jari Pehkosen huvinäytelmän Mannerheim-hahmo on vertaansa vailla - vaikka Asko Sarkola tekee sen hillitymmin suurella lavalla.
Rauno Ahosen lavatyöskentelyä seuraa mielellään, kaikki se turhamaisuus, kopeus ja monarkian kannatus, aatelisuuden ihannointi, ja sadistisuus yhdistettynä äkkipikaisuuteen, tyhmyyteen ja kouluttamattomuuteen.
Räätäli Siikanderin ( Mikko Reitala ) ryhti kertoo kaiken pelosta, ja epävarmuudesta koska saa kuulan niskaan. Vasta tällä kerralla hoksasin, että hän näyttelee myös toista roolia! Menen yleensä teatteriin säkki päässä, kun katson ensimmäistä kertaa näytelmän, ja vasten sen jälkeen haen matskut ja mielleyhtymät, ohjelmavihkoset ja haastattelut.
Varsin virkistävää oli myös saunakohtaus, mitä luultavimmin vankileireillä ei saanut peseytyä, taudit levisivät. Ja valkoiset kiduttivat punaisia vankeja mm ruualla, antamalla sitä liian vähän, sekä sadisteina he antoivat liian niukkoja ruoka-annoksia, jossa "ruoka" oli teräväkulmaista luita jne, joka rikkoi vangin sisuskaluja.
Mutta takaisin harvinaiseen saunakohtaukseen, siinä banjonsoittaja ( Mikko Reitala ) oli banjonsa takana samanlaisessa asussa kuin Joel Melasniemi eräällä festarilla aikoinaan Ultra Bran kitaran takana eli ilman rihman kiertävää. Harmi, ettei olleet kumpikaan huuliharpisteja...
Monenlaista huumoria käytetään, jopa puujalkavitsejä, kirjaimellisesti. Musiikkina ja esityksinä on kuplettia ja chansonia, synnytyskohtauksen huuto on punkkia ja välillä rellestetään kuten Gogol Bordello. Klezmerin sävyjäkin kuullaan, junttihuumoria, puskafarssia ja nummisuutareita. Poliittista satiiria tulee ja ilkeää roustausta, grillausta. Parikka on sellainen lööperin suoltaja että, puhuu itsensä pussiin ja pussista pois. Siellä on Mysteerio Buffoa ja sketsihahmoa.
Luulin, että olisin itkenyt enemmän, koska tämä oli komedia, kuten Tsehovin lokkikin oli komedia. Ilkeältä tuntui palata historiassa sata vuotta taaksepäin ja todistaa mitä Helsingissä tapahtui. Lahtarit pystyttivät kuolemanleirejään siis vankileiriä saareen. Tästäkin vitsaillaan ja viitataan Korkeasaareen... Mutta kuulin esityksissä erilaisia nauruja ja höröttelyjä.
Ennen vappua järjestetään punavankiristeily, jossa käydään näillä vankipaikoilla. Valokuvaan ja bloggaan aiheesta myöhemmin.
Naistenpäivänä 8.3. olimme Töölön kirjastossa jossa oli seminaari vuoden 1918 naisista. Mielelläni seminaariin osallistuin vaikka kolmesta esiintyjästä yksikään ei kertaakaan maininnut sanaa luokkasota. Vaikka sitähän se tietenkin oli. Köyhät, punaiset, työläiset vastaan porvarit, lahtarit, valkoiset, rikkaat, etuoikeutetut.
Mutta muistan jäätelökesää 1995, kauan on aikaa siis, silloin näin Suokissa Ryhmiksen Romeo ja Julia näytelmän, joka iski minuun kuin nappi otsaan ja haikeuden koiperhonen lehahti tammikaapista... Suosalo Romeona ja minä olin katsojana. Ja tällä tiellä ollaan.
Näin tämän esityksen Helsingin kaupunginteatterin vapaapiletillä, kiitän ja nöyrästi, mutta kun kiittää ja kumartaa, niin silloin aina pyllistää vastakkaiseen suuntaan.
Paitsi kun niiaa.... Nautin eilenkin miehistä mekoissa - siis myös teatterin lavalla, ja esityksen aikaan... Milteipä sama kaarti veivaa Rakastunut Shakespeare näytelmää suurella lavalla, ja ne varmasti sopivat toisilleen, välillä hömppää, ja välillä historiaa.
Martti Suosalo
TOIVO PARIKKA, NÄYTTELIJÄ, PUNAPÄÄLLIKKÖ
Heikki Ranta
ALFRED NYBORG, JÄÄKÄRILUUTNANTTI
Rauno Ahonen
HJALMAR KALM, KAPTEENI, VANKILEIRIN KOMENDANTTI
Vappu Nalbantoglu
HELEN KALM, OPETTAJA
Mikko Reitala
LAINE, LUUTNANTTI, YHTEYSUPSEERI, SIIKANDER, RÄÄTÄLI
Petrus Kähkönen
AULIS, SORVARI
Risto Kaskilahti
ELO, NÄYTTELIJÄ
Tuukka Leppänen
HANNULA, NÄYTTELIJÄ
Jari Pehkonen
JOHANSSON, ILTANÄYTTELIJÄ
Pihla Pohjolainen
TYYNE, AULIKSEN VAIMO
Heikki Sankari
RAUTIO, VARTIJA
Tatu Sinisalo
HISKI, VARTIJA
Jesse Mast
BÄNDI, AVUSTAJA
Jarkko Soinikoski
BÄNDI, AVUSTAJA
Annika Venäläinen
BÄNDI, AVUSTAJA
Jani Jokinen
BÄNDI, AVUSTAJA
Heikki Kujanpää
OHJAUS
Timo Hietala
SÄVELLYS
Pekka Korpiniitty
LAVASTUS
Sari Salmela
PUVUT
Kari Leppälä
VALOSUUNNITTELU
Aleksi Saura
ÄÄNISUUNNITTELU
Tuula Kuittinen
NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET
Traileri:
Tästä on tulossa myös leffa valkokankaalle, osin eri porukalle, en tiedä siitä muuta kuin Paleface tuli keikalle viikset ajeltuina, kun filmaukset oli purkissa, Suosalo toki pääkomeljantterina:
tässä tiiseri ja traileri:
HS Teema 1/18 kansikuvapoikana, vakavana,
miten kansalaissota, luokkasota, sisällissota vaikutti meihin:
Miksi tämä on vain pienellä näyttämöllä? Näin ajattelen aina tuskaisena, kun mielestäni parempi, kinkympi tai haastavampi teos saisi olla suurella! Mutta kuitenkin pienen näyttämön intiimiys - siinä on sitä jotain. Istuin ihan ensimmäisell rivillä, paikalla 13. Ajast aikaa 15.02.2018. Lipun olin ostanut jo viime syksynä, kun aikaisempiin näytöksiin ei ollut varaa, eikä ehtinyt muutenkaan. Tuona päivänä 15. helmikuuta suurella näyttämöllä marssi Mannerheim ja saksalainen suudelma, siis valkoiset ja lahtarit. Kun taas pienellä näyttämöllä ääneen pääsi punaiset vangit. Olen Marskin nähnyt, ja Asko Sarkolan tulkinta oli kiehtovaa. Samoin Svenkan esittämä Hjalmar Linder oli riipaiseva ja tärkeä - tuo kotomaamme Suamen rikkain mies oli ainoa porvareista, joka tuomitsi punavankien kidutukset ja kuolemanleirit, ja kirjoitti siitä ihan julkisesti yleisönosastolle Huvudstadsbladetiin. Linder kuoli keppikerjäläisenä, muttei unohdettuna, vaan suvereenina kartanonherrana, ehtoisana isäntänä, ja bi-seksuaalina, suurrellisena maailmanmiehenä.
Suomen hauskin mies taas kertoo hirtehisesti komediana, millaista oli olla punavankina, näyttelijänä Iso-Mjölön saarella, ei kaukanakaan herrojen Heltsingistä. Oliko Suomenlinnan vankileiriltä nouseva ruumiiden löyhkä joka kantautui mantereella, parin kilometrin päähän Helsinkiin?
Vangit, näyttelijät, joutuvat tekemään komediaa yleisölle, joka ampuu joukon, jos ei naurata.
Katsoin tämän näytelmän omalla lipullani ja rahallani. Kirjoitan lisää kun näen produktion uudelleen bloggaajana.
Vappu Nalbantoglu on erityisen kylmäävä valtakunnan ensimmäisenä naisena, puolisonsa saapastelija Rauno Ahonen on myös hieno hahmo, ensin piin kova, sitten vain saksaa osaamaton pölkkypää.
Martti Suosalo. Tarviiko muuta sanoa. Näköjään pitäisi. Nautin tästä näyttelijästä. Näin hänet Roomeona Ryhmiksen kesteatterissa, sitten aiemmin tv:ssä Matkalaukkukostajana ja vaikka minä. Oliko hän Nyhjää tyhjästä porukassakin.
Suosalon itserakas ja -ironinen, kyyninen ja suuren suuri näyttelijä pitää itseäänkin kusipäänä. Siinä mielessä hän on kuin nykyajan länsimainen satndup-koomikko. Joka uskaltaa rikkoa tabuja ja rajoja.
Monenlaisia huumorin keinoja käytetään: on mustaa komediaa, jossa yleensä mies yrittää itsemurhaa tai vastaavan kovan edessä, on puskafarssia, on Shakepearea, on keskikaikaista ilveilyä kun markkinoille saapuivat näyttelijät esittävät arvelluttavia tarinoita kuninkaallisia, on slapstickiä, on Terry Gilliamin Tohtori Parnassuksen kiertävää sirkusta. On ehkä myös Ingmar Begmanin Neidonlähdettä. Sekä Roberto Benignin keskitysleirikomediaa.
Näyttele henkesi edestä.
Kansallistetaterissa pyrii näytelmä Toinen koti, jossa on näyttelijöin ja muusikkoina maahanmuuttajia, pakolaisia, irakilaisia, iraniaisia, ihmisiä. Yksi heistä ei ole saanut lupaa, joten hän on vaarassa, että palautetaan kotimaahan, jossa hänet murhataan. Tämä on suomi 2018.
Suomi 1918 on merkittävä juhlavuosi. Tai on makaaberia puhua juhlasta. Muistamisen ja oppimisen vuosi. Historiallinen vuosi. Minulle tuli ylläyksenä, että myös Torniossa oli kuolemanleiri. Vankileiri.
Paljon lahtarit ovat yritettääneet piilottaa, murhata ja unohtaa papereita ja ihmisiä, ihmiskohtaloita. Olen ollut Helsingissä niin SKS:n kuin Opistotalon tilaisuuksissa, ja kirjakaupoissa ja elokuvateatteri Orionissa, joissa on käsiteltyä uunituoreita tai jo 2008 vuonna ilmestyneitä romaaneja ja tilkintoja tuosta sisällissodasta. Dokumenttielokuvia punaorvoista. Synkkiä, suuria lukuja.
Myös teatterissa kuhisee: olen käynyt katsomassa Erottaja 1917 1918, Kangastus 38 ja nyt tämä. Ja pari päivää sitten oli KOM-teatterissa Veriruusut.
Elokuvia olen katsonut digipoksista, Yle Areenasta ja Elisa Viihteen Aitio-palveusta: Lupaus 1918, Raja 1918 ja Näsilinnan valtaus. Iltapäivälehtien historia-erikoisnumeroissa on julmia kohtaloita. Hesarin Teeman kannessa poseeraa Martti Suosalo. Vakavana.
Silmälasit höyryää saunakohtauksessa - kahdestakin syystä. Koheltavassa menossa on ristiinpuketumista - Ranta-Hese eli Rakastuneen Shakespearen päähenkilö Heikki pukeutuu tässäkin partaan ja mekkon. Muutenkin lavalla on paljon Rakastuneen näyttelijötä.
En tiedä, miten tuleva elokuvaversio Suomen hauskin mies näyttää. Paleface vaan keikallaan paljasteli, että oli ilo olla ilman viiksiä. Siitä päättelin, että näyttelee viiksillä leffassa. Koko näyttelijäkaarti ei ole samaa kuin näytelmässä, mutta murehdin siitä vasta kun olen nähnyt elokuvan ;) Vai oliko ilo.
Mutta.
Mikä on Iso-Mjölö nyt? Turistirysä. Sehän olisi vallan hirtehinen paikka pittää kesäteatteria ;) Alhaalla tviittejä aiheesta.
