torstai 22. helmikuuta 2018

Lahtarin orsiilla tavataan, vai mitä Suomen hauskin mies?

Miksi tämä on vain pienellä näyttämöllä? Näin ajattelen aina tuskaisena, kun mielestäni parempi, kinkympi tai haastavampi teos saisi olla suurella! Mutta kuitenkin pienen näyttämön intiimiys - siinä on sitä jotain. Istuin ihan ensimmäisell rivillä, paikalla 13. Ajast aikaa 15.02.2018. Lipun olin ostanut jo viime syksynä, kun aikaisempiin näytöksiin ei ollut varaa, eikä ehtinyt muutenkaan. Tuona päivänä 15. helmikuuta suurella näyttämöllä marssi Mannerheim ja saksalainen suudelma, siis valkoiset ja lahtarit. Kun taas pienellä näyttämöllä ääneen pääsi punaiset vangit. Olen Marskin nähnyt, ja Asko Sarkolan tulkinta oli kiehtovaa. Samoin Svenkan esittämä Hjalmar Linder oli riipaiseva ja tärkeä - tuo kotomaamme Suamen rikkain mies oli ainoa porvareista, joka tuomitsi punavankien kidutukset ja kuolemanleirit, ja kirjoitti siitä ihan julkisesti yleisönosastolle Huvudstadsbladetiin. Linder kuoli keppikerjäläisenä, muttei unohdettuna, vaan suvereenina kartanonherrana, ehtoisana isäntänä, ja bi-seksuaalina, suurrellisena maailmanmiehenä.


Suomen hauskin mies taas kertoo hirtehisesti komediana, millaista oli olla punavankina, näyttelijänä Iso-Mjölön saarella, ei kaukanakaan herrojen Heltsingistä. Oliko Suomenlinnan vankileiriltä nouseva ruumiiden löyhkä joka kantautui mantereella, parin kilometrin päähän Helsinkiin?

Vangit, näyttelijät, joutuvat tekemään komediaa yleisölle, joka ampuu joukon, jos ei naurata.
Katsoin tämän näytelmän omalla lipullani ja rahallani. Kirjoitan lisää kun näen produktion uudelleen bloggaajana.

Vappu Nalbantoglu on erityisen kylmäävä valtakunnan ensimmäisenä naisena, puolisonsa saapastelija Rauno Ahonen on myös hieno hahmo, ensin piin kova, sitten vain saksaa osaamaton pölkkypää.

Martti Suosalo. Tarviiko muuta sanoa. Näköjään pitäisi. Nautin tästä näyttelijästä. Näin hänet Roomeona Ryhmiksen kesteatterissa, sitten aiemmin tv:ssä Matkalaukkukostajana ja vaikka minä. Oliko hän Nyhjää tyhjästä porukassakin.

Suosalon itserakas ja -ironinen, kyyninen ja suuren suuri näyttelijä pitää itseäänkin kusipäänä. Siinä mielessä hän on kuin nykyajan länsimainen satndup-koomikko. Joka uskaltaa rikkoa tabuja ja rajoja.

Monenlaisia huumorin keinoja käytetään: on mustaa komediaa, jossa yleensä mies yrittää itsemurhaa tai vastaavan kovan edessä, on puskafarssia, on Shakepearea, on keskikaikaista ilveilyä kun markkinoille saapuivat näyttelijät esittävät  arvelluttavia tarinoita kuninkaallisia, on slapstickiä, on Terry Gilliamin Tohtori Parnassuksen kiertävää sirkusta. On ehkä myös Ingmar Begmanin Neidonlähdettä. Sekä Roberto Benignin keskitysleirikomediaa.

Näyttele henkesi edestä.

Kansallistetaterissa pyrii näytelmä Toinen koti, jossa on näyttelijöin ja muusikkoina maahanmuuttajia, pakolaisia, irakilaisia, iraniaisia, ihmisiä. Yksi heistä ei ole saanut lupaa, joten hän on vaarassa, että palautetaan kotimaahan, jossa hänet murhataan. Tämä on suomi 2018.
Suomi 1918 on merkittävä juhlavuosi. Tai on makaaberia puhua juhlasta. Muistamisen ja oppimisen vuosi. Historiallinen vuosi. Minulle tuli ylläyksenä, että myös Torniossa oli kuolemanleiri. Vankileiri.

Paljon lahtarit ovat yritettääneet piilottaa, murhata ja unohtaa papereita ja ihmisiä, ihmiskohtaloita. Olen ollut Helsingissä niin SKS:n kuin Opistotalon tilaisuuksissa, ja kirjakaupoissa ja elokuvateatteri Orionissa, joissa on käsiteltyä uunituoreita tai jo 2008 vuonna ilmestyneitä romaaneja ja tilkintoja tuosta sisällissodasta. Dokumenttielokuvia punaorvoista. Synkkiä, suuria lukuja.

Myös teatterissa kuhisee: olen käynyt katsomassa Erottaja 1917 1918, Kangastus 38 ja nyt tämä. Ja pari päivää sitten oli KOM-teatterissa Veriruusut.

Elokuvia olen katsonut digipoksista, Yle Areenasta ja Elisa Viihteen Aitio-palveusta: Lupaus 1918, Raja 1918 ja Näsilinnan valtaus. Iltapäivälehtien historia-erikoisnumeroissa on julmia kohtaloita. Hesarin Teeman kannessa poseeraa Martti Suosalo. Vakavana.

Silmälasit höyryää saunakohtauksessa - kahdestakin syystä. Koheltavassa menossa on ristiinpuketumista - Ranta-Hese eli Rakastuneen Shakespearen päähenkilö Heikki pukeutuu tässäkin partaan ja mekkon. Muutenkin lavalla on paljon Rakastuneen näyttelijötä.

En tiedä, miten tuleva elokuvaversio Suomen hauskin mies näyttää. Paleface vaan keikallaan paljasteli, että oli ilo olla ilman viiksiä. Siitä päättelin, että näyttelee viiksillä leffassa. Koko näyttelijäkaarti ei ole samaa kuin näytelmässä, mutta murehdin siitä vasta kun olen nähnyt elokuvan ;) Vai oliko ilo.

Mutta.
Mikä on Iso-Mjölö nyt? Turistirysä. Sehän olisi vallan hirtehinen paikka pittää kesäteatteria ;) Alhaalla tviittejä aiheesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti