Saatana häipyy Willensaunasta 18.05.2018 Mutta miten meille sitten käy?

Keväällä viruin KGB:n vankiselleissä Virossa. Naapurimaamme satavuotiseen itsenäisyyteen kuuluu myös tämä aika. Kylmäävää ja makaaberia olla sellissä, joka on turistirysä. Ja sietääkin olla. Historia on meidät tuomitseva, mutta meidän pitää muistaa historia. Ja kuka sen on kirjoittanut.

Käsinkirjoitukset eivät pala. KGB:n edeltäjällä OGPUlla oli visusti säilössä Bulgakovin teksti. Ainakin Valkoinen koira. Anarkistinen teos! Mutta Neuvostoliittolainen lääketiede pystyy ihmeisiin.

Maaliskuun ja huhtikuun näytöksissä yleisössä kuului mukavia hörähdyksiä, koska katsovat muistivat tuon ajan Neuvostoliiton jossa mikään ei pelitä ja hyllyt tyhjinä. Ehkä silloin vaihdettiin sukkahousuja votkaan. Sliippareiden ja Lenkkareiden Mato Valtonen sanoikin, että Neuvostoliitossa kaikki muu on paskaa paitsi kusi.

Kun mitään ei ole.

Mutta miksi Bulgakov kirjoitti Saatanan haluavan asua yhteisasunnossa?

Vaikka varieteetearterissa luvattiin plakaateissa seitsemän näytöstä, niin olen nähnyt niistä kahdeksan... Mutta. Mikä on Mestarin nimi?
Milloin Saatana ja sen posse vierailivat Moskovassa aiemmin?
Silloinko ei ollut vielä puhelimiakaan?
Eivätkä ateistit ole kärsineet jo tarpeeksi?

Nyt nähty yhdeksän kertaa. Mestari ja Margarita Kansallisteatterissa. Kissalla on yhdeksän henkeä.

Woland yllättää joka kertaa. Huhtikuussa oli käärmemäiset käsieleet, välillä keppi elää omaa elämäänsä kuin Pelle Hermannin Kepakko. Jota lapset pelkäsivät.

Myös Begemotilla ( Juha Varis ) on pelivaraa, edellisellä kerralla hän letkeästi liikkui kuten Vesa Matti Ploiri. Ei siinä saiskos pluvan, vaan ravintola show.ssa, jossa lauletaan, että Säkkijärven polkka olisi tullut halvemmaksi...

Hella ( Maria Kuusiluoma ) myös vaihtelee kurssiaan, välillä hän on kierosilmäinen kummajainen, välillä kuten Punainen Kuningatar vaikkapa Tim Burtonin versiossa tarinasta Liisa Ihmemaassa. Joka huutaa: päät poikki!

Eilen Marc Gassotin Woland tuntui hehkuvan tuonpuoleista, kolkkoa valoa. Ja katsoja uskoi, että hänelle kaikki on mahdollista. Kirjassa siteerataan Faustia ihan alkua myöten. Millainen on sopimus paholaisen kanssa? Onko meillä sielua mitä menettää?

Aiemminkin hyvin vienosti viitattu lavasteissa taiteen maailman historiaan, kuten 90-luvulla Pariisissa, Louvressa oli se synkkä munkkien hautajaissaatto, en liitä nyt kuvaa kun olen muualla, Turussa, teatterissa.

Margarita ja Mestari syleilevät divaanilla toisiaan kuten Psykhe ja Eros.

Sonya Lindforsin koreografia on kaunista, ajoitus osuu nappiin ja otsaan. Viime kerroilla eleissä ja liikkeissä on tullut enemmän eroottisia viittauksia. Tangossa soi myös haikeus, ei pelkkä roihuava intohimo, rakastuminen ensisilmäyksellä.

Pahuksenmoisissa pirskeissä. 

Tiikerit muistuttivat Venäjän nykyisen diktaattorin keksittyjä sankaritarinoita. Sekä Sigmund & Freudin eikun mikäs lapsia lipsahdus tuli, siis tietenkin Siegfried ja Royn valkoiset tiikerit. Jotka raatelevat. Ja joiden paikka ei ole sirkuksissa.

Bakkanaalit, juhlat  ovat tuttuja jostain mitä luin, olikohan dokumenttia, elämänkertaa... Olikohan ne jotkin suurlähetystön kekkerit, en muista. Taisivat olla ikimuistoiset... Kun ei muista mtn.

Toisaalta tanssiaiset muistuttavat Angelika-kirjoja ja -elokuvia - elokuvateatteri Orionissa pyörii komea Angelika-leffojen sarja jota ei ole käytetty valkokankaalla 40 vuoteen...

Hullujenhuoneella.

Täällä teitä autetaan... Luen uudelleen Bulgakovin Morfiinia, jossa kritisoidaan aiheesta psykiatriaa ja mielisairaaloita, joissa ei auteta eikä hoideta.  Pukki tuo minulle joka joulu uutta tai vanhaa venäläistä kirjallisuutta. Mikä on mukavaa. Toki.

Bulgakovin aiheellinen viha ja kritiikki psykiatriaa, psykiatreja ja mielisairaaloita kohtaan. Ja
lääkärit jotka eivät mitenkään, mitenkään, mitenkään osaa auttaa sairasta.
Eivät mitenkään.

Teoksesta Morfiini ( Savukeidas ).

Eikä psykologia ole edes tiedettä 😂

Meillä jokaisella on taakkamme, ja piikkimme lihassa...


Jane Campionin ihana ja vihreä elokuva Angel at My table, kertoo hienosti, ja karkeasti, karmeasti miten kirjailija runoilija Janet Frame todetaan skitsofreenikoksi. Aiheetta.

Mikä se skitsofrenia on.

Minä aikana olivat kun silloin ei ollut puhelimiakaan... Kuka heidät manasi paikalle?

Miksi Mestari hylkää historian opettamisen?

Miten saavuttaa onni. Kenellä on mahdollisuus palata onneen. 

Kirjassa on paljon sattumia. Kun raaputtaa, voi voittaa. Rahaa jolla toteuttaa unelmiaan, kirjoittaa kirjaa.

Margarita hylkää tasapaksun onnellisen arjen. Minua huvitti kun kaupassa ihmiset ostivat jakso kimppua kukkia - jotka olivat levottoman keltaisia...

Oi Josef Josef palannut et koskaan. Hyvä niin. Joosef -veisu toistuu tarinassa, liittyen Josef Stalinin diktatuuriin. Samaan syssyyn tämän näytelmän kanssa näin Ryhmiksessä Ryhmisnuorten version 2081 Isoveli valvoo, joka perustuu kovin orwelliläiseen tarinaan, itse asiassa itsensä George Orwellin romaaniin, dystopiaan nimeltä Vuonna 1984, joka ilmestyi vuonna 1949. Kirja pohjautui Stalinin totalitarismiin. Vaikka Orwell oli aluksi sosialisti, niin Espanjan sisällissota sai hänet toisiin aatoksiin.

Elämme uutta totuuden jälkeistä aikaa. Uusia valeuutisia ja propagandaa. Ja meillä pitäisi olla aikaa seuloa mikä on totta, ja mikä esim tviitti ja sen levittäjä laiton, vihaa tihkuva.

Näytelmässä nauretaan myös mainoksille joissa naisille luvataan ummet ja lammet ja ikuiset kauneudet, sileät ihot ja hehkeät nuaruudet...

Mestari ja Margarita on hyvinkin dualistinen, siinä vierailee useampikin filosofi. Katsoin aamuyöllä Jesus Christ Superstar musikaalin noin vuodelta 2012. Jossa Juudaksella oli palestiinalaishuivi ja rastat. Jesua oli kiiltokuva. Andrew Lloyd Webber halusi sen edutettävän rock-areenalla. Koko shöy alkaa polttopulloilla, mustilla huppareilla ja poliisin väkivallalla - olemme keskellä vallankumousta, liikettä kuten Occupy Wallstreet. Mutta on ikävää että Magdalan Maria pyyhkii mustan huulipunansa. Minulle tuo satuhahmo jeesus ei ole koskaan ollut kiinnostava hahmo. Marttyyrit on niin pirun itsekkäitä egoisteja.

Brianin elämä ( Life of Brian ) kertoo hienosti miten hurahdetaan liikkeeseen ilman aivoja ja sydäntä ja palvotaan esim sandaalia. Hienoa leffassa on myös suhtautuminen terrorismiin, ja ryhmittymiin, jotka hajoavat hiusten halkomiseen.

Käsikirjoitukset eivät pala...

Useamman mieleen tuli myös hirveä skandaalinkäryinen lehtiartikkeli Roikut jo ristillä, Mukka. Kenellä on oikeus kirjoittaa vihapuhetta roskalehtiin 1970-luvulla?

Salama lyö useamman kerran. Ja muutos tapahtuu. Nukketeatteri toimii, se on kaunista, ja herkkää. Erityisesti tuo traaginen tarina, aikansa me too, jossa naiselta puuttuu koskemattomuus omaan vartaloonsa. Mikään ei estä äijiä, isäntiä, pomoja raiskaamasta työntekijöitään, piikojaan, orjiaan. Naisella ei ole mahdollisuus aborttiin. Nainen joka tappaa lapsensa.

Siinä on myös Frankensteinin tarinaa, kun Mestari kootaan eheäksi, musiikkimaailma ja efektit kuulostavat Rocky Horror Picture Showlta.

Miksi tarvitsemme humpuukimestareita? Voiko menneen, ja tulevan muuttaa? Kuka saa toisen mahdollisuuden? Tarinassa, dualistisessa kertomuksessa on monta pelastajaa. Mutta myös ihmisiä, jotka haluavat.

Kirjailijat ja kriitikot pitäisi kuulua älymystöön, mutta kirjoittavat kritiikkiä ilkeästi, ja kaiken huipuksi vaan mässäillä ranskalaisella ruualla. Ihmiset haluavat kohota yhteiskeittiön arjen yläpuolelle.

Mutta miten meille käy...
Kun he, mustan magian lähettiläät, sovittelijat, kaiken korjaajat poistuvat?

Teatterin lumoa 2017, eli valokuvasin Mestarin ja Margaritan live-teaseriä ;)

Asiaan liittyviä ja liittymättömiä viisuja ja viserryksiä:

Russian Swing (1939) - Alex. Tsfasman: JOSEPH JOSEPH https://t.co/HcbWkwRbQ8 käyttäjältä @YouTube

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 22. toukokuuta 2018

Teatterissa 2018 nautin minä -soittolistani juutuupissa sisältää musiikkia, trailereita, mielleyhtymiä ja ehkä showreelejäkin:


ja muut viisut:

https://t.co/nDGOBQlH0I

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 22. toukokuuta 2018

https://t.co/MOBSYhYc0o

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 22. toukokuuta 2018

Olin KGB:n selleissä, Tallinnassa. 7.4.18. Liittyy eiliseen iltaan, Mestari ja Margarita -näytelmään, ja samannimiseen Bulgakovin romaniin. Käsikirjoitukset eivät pala. Mutta kuka on valtion vihollinen? Ketä saa kiduttaa, kenet murhata, kenet karkoittaa Siperiaan? Harrastan välillä synkkiä, alakulttuuria sisältäviä,  ja / tai kauhuromanttisia matkoja tyrmineen kaikkineen. Tärkeintä on historia, ja muistamien, ei lakaista maton alle, vaikka - ja juurikin kun Viro viettää itsenäisyytensä juhlavuota. Osoitteessa  Pagari 1, tahi Pikk 59, Satu Ylävaara Photography:

Käsikirjoitukset eivät pala, herra Bulgakov, vaan pysyvät visusti KGB:n kontuurissa... Mestari ja Margarita Kansallisteatterissa

Ennen oli paremmin. Saattoi luottaa siihen, että KGB:n edeltäjällä OGPU:lla oli kopio kiinnostavasta, kunnianhimoisesta, ilkikurisesta, vaarallisesta, monitahoisesta kirjojen kirjasta. Ja visusti tallessa... Tässä kuvia Kansallisteatterin näytöntökauden avajaisista 2017 sekä kirjasta nimeltä Käsikirjoitukset eivät pala, liittyen Mihail Bulgakovin tuotantoon, varsinkin teoksiin Koiran sydän, ja Mestari ja Margarita ( Saatana saapuu Moskovaan ). Ja Neuvostoliiton lääketiede tekee ihmeitä! Kummassakin. Vai tekeekö...

Mutta eilen 16.3.2018 tämä näytelmä oli parasta perjantai-illan viettoa... Saatana saapui Moskovaan, ja Willensaunaan, taas kerran, eilen, perjantaina. Kun niin kovasti pyydettiin, manattiin, maksettiin. On aina hienoa huomata, kuinka esitys on loppuunmyyty. Se on samalla loppunrakastettu. Mutta ei loppuunkaluttu?

Wolandilla oli viikset, ja joitain pieniä uusia viilauksia ja painotuksia oli. Yhtä kaikki näyttelijät ovat hyvin onnistuneita valintoja, ajoitus, koreografia ja maskeeraus toimii, tunnelma on luotu, eikä varieteeteatterista tee mieli lähteä. Vaikka olisi ilkosillaan ja kapsäkkiä täynnä paperia, eikä djollareita. Miksi haluamme uskoa tällaiseen silmän lumoon? Miksi haluamme muuttaa ehjään, parempaan asuntoon?

Surullista oli kolmikon Hella, Begemot ja Woland kysymys, mitä tälle kaupungille tapahtuu kun he lähtevät teatterista. Mitä näille ihmisille tapahtuu - kun viimeinen esitys varieteeteatterissa on ohi. Heillä on eniten liikkumavaraa esityksissä, ja miksei. Ovathan he kaikki ylimaallisia. Eikun okkultistisia. Eikun paranormaaleja!

Kuvassa tärähtäneet Begemot eli Juha Varis, Woland eli Mars Gassot, Hella eli Maria Kuusiluoma. Valokuvasin nämä kuvat Kansiksen näytäntökauden avajaisissa elokuussa 2017:


Viime aikoina olen nähnyt kaksi näytelmää Mestari ja Margarita sekä Viirus teaternin Mästaren och Margarita, toki useamman kerran, lukenut kirjaa, jossa uudet kannet, kuunnellut äänikirjaa, kuunnellut kotimaista kuunnelmaa Yle Areenasta, sekä katsellut venäläistä sarjaa, joka toki löytyy VHS-kassuilta kun joltain YLEn kanavilta tuli. Näistä kaikista muodostuu tilkkutäkki, älykkyystesti-häkkyrä, ektoplasmainen ähky, tämäkin blogi  ja / tai mosaiikkia.

Vaikka Kansallisteatterin versiossa eri tyypit voivat sanoa vuorosanoja mitä kirjassa sanoo joku toinen, tai eri kokoonpanossa. On silti tästä esityksestä tehty miellyttävä, kujeellinen ja traaginen. Luen uudelleen Käsikirjoitukset eivät pala! -kirjaa jossa Bulgakov taistelee sensuurin, köyhyyden, asunnottomuuden, ahdasmielisyyden, sairauksien ja useamman vaimon kanssa, ja myös vakaumustensa. Ja ennakoi fasismin nousua noin vuonna 1923.

Koko 1930-luvun hän kirjoitti salassa Master i Margarita -romaania, jossa, kenties kutsumatta tahi manaamatta itse suuri Saatana saapuu Moskovaan, ja tarjoopi pirunmoista sopimusta... Faustia lainataan, ja mikä ettei.

Ihaninta on uusi mahdollisuus, kuinka menneisyyttään, ja tulevaisuuttaan voi muuttaa... Kansiksen versiossa on myös äänellisestikin Frankensteiniä mukana. Miten kootaan ihminen ehjäksi, terveeksi. Miten auttaa sielullisesti sairasta? Kuinka parantua, tässä hullunmyllyssä, joka oikeasti on vaarallinen. Sinut voidaan karkoittaa. Sinut voidaan hiljentää. Ihmiset tyhmentää.

Kaiken takana on  nainen... Niin Mestarilla on Margaritansa, joka on kotikriitikko, paijaaja, tukija, intohimoinen lukija ja joka raivoaa kritiikille, joka ei pidä paikkaansa. Intohimoinen rakkaus, joka ei välitä poroporvarillisuudesta - kuten siitä rikotaanko aviota vai mitä.

Margarita eli Annika Poijärvi lukee:






Kuvassa Margarita ja Mestari tangon pyörteissä. Tai valssin. Tai intohimon...

Niin myös Mihaililla oli naisia, jotka tukivat uraa, ja jopa jatkoivat uraa, ja tulevaisuudessa tutkivat, löysivät, nostivat.

Teoksessa on ääripäitä, hyvä ja paha, mennyt ja nykyinen, maaginen ja arki yhteiskeittiössä priimuskeittimineen.  Ješua Ha-Notsri on sietämättömän kiltti teflon-tyyppinen marttyyri, joka haluaakin tulla, marttyyriksi. En ole koskaan ymmärtänyt tätä hihhulointia, ajattelin, että Bulgakov on älykäs ihminen, koska hän on luova ja ennakkoluuloton, opiskellut lääkäriksi, ja ennakoi fasismin nousua ja muuta tuhoa Euroopassa. Mutta kirjan mukaan hän turvautui, takertui uskontoon sairauksiensa vuoksi.

Ja aina minua naurattaa kun Pontius Pilatus pesee kätensä pitkään - tai kuten Rollarit laulaa: " Made damn sure that Pilate Washed his hands and sealed his fate. " Rakastan myös Laibachin versiota, varsinkin livenä. Viimeksi en sitä kuullut kun kontekstina oli Also sprach Zarathustra.... Kun Willensaunan ja Pienen näyttämön naistenvessan jonot ovat kauhuisat eikä siinä oikke ehdi kunnolla käsiä pestä tahi kuivata. Btw - suomeksi muuten - Simpsoneiden uusissa jaksoissa oli episodi, jossa Lisan sanelema sarjakuvaromaani muutetaan liiankin moderniksi musikaaliksi - joka on avantgardea mm siksi, että näyttelijöitä on palkattu. Siis venyttämään paisuttamaan vessajonoja!

Saatana eli mustan magian professori Woland on hyvinkin kiintoisa hahmo, hän on kaikkivoipa, jos häneen luottaa. Ja pitäisikö luottaa? Kuinka ihanaa on, ja olisi palata hetkeen, jolloin kaikki oli hyvin... Mutta mitä tällainen sopimus maksaa?

Tuntuu kuin hurja 20-luku jatkuu, jatkuisi. Marc Gassot on suvereeni seremoniamestari, liukas liikkeiden dandy, keikari kiiltävissä kengissään ja silinterissään. Hän on osittain tohtori Caligarin jatke - kun Tohtori Caligarin kabinetti vuodelta 1920 enteili Hitlerin valtaannousua: kaupunkiin tulee kiertävä humpuukimestari, ja kansa uskoo kaiken, muuttuu tahdottomaksi lössiksi. Caligarista Hitleriin on hieno, ja pelottava kirja, josta on tehty myös doku, joka on näytetty kahdesti Yle Teemalla, ja löytyy siis digiboksista. Ja kirjahyllystä, löytyi jo 80-luvulla.





Apropoo - Bulgakov ja kirjahyllyt. Köyhyydessä ja kurjuudessa Bulgakov on Käsikirjoitukset eivät pala -kirjassa päiväkirjamerkintöjen ja kirjeiden mukaan huolissaan vaan kirjoistaan - ettei niille käy huonosti! Sama se vaikka kaiken muun kolpan menettäisi - kunhan kirjoille, eikä kirjahyllyille tapahdu mikään.

Mutta kuka on Mestari? Onko hän kukaan? Ensin ajattelin, että hän on Bulgakov. Tai että Bulgakovin alter ego on Mestari - kirjoittihan Bulgakov tämän salassa - kuolemaansa asti. Saappaat jalassa! Tai ainakin huopikkaat, huopikkaat...

Tässä Mestari, jota näyttelee Ilja Peltonen.


Mutta. Toisaalta eniten bulgakovia on runoilija Ivan Bezdomnyin hahmossa, koska bezdomnyi tarkoittaa koditonta, ja luin Bulgakovin tunnelmia, kun hän oli, ei pelkästään asunnoton, vaan koditon...
Kuvassa runoilija Bezdomnyi eli Juhani Laitala, mielisairaalassa

Tekijäluukku

NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Rooleissa
Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

Ohjaus ja dramatisointi
Anne Rautiainen

Suomennos
Ulla-Liisa Heino

Lavastus, nuket ja pukusuunnittelu
Janne Siltavuori

Valo- ja videosuunnittelu
Pietu Pietiäinen

Äänisuunnittelu
Jani Peltola

Koreografia
Sonya Lindfors

Naamioinnin suunnittelu
Krista Karppinen

Dramaturgi
Eva Buchwald


Kansiksen sivulta:

" Keväisen hellepäivän iltana runoilija Ivan Bezdomnyi istuu kustantaja Mihail Berliozin kanssa Patriarkan lammilla Moskovassa, kun heidän seuraansa lyöttäytyy salaperäinen muukalainen. Professori Wolandiksi esittäytyvä, ulkomaalaisen oloinen herrasmies ennustaa kaksikolle heidän tulevaisuutensa: Berlioz menettää päänsä, Ivan joutuu mielisairaalaan. Berlioz lähtee hälyttämään apua, mutta hän liukastuu kadulla ja raitiovaunun pyörä leikkaa hänen päänsä irti. Myös Ivanin kohtalo alkaa käydä toteen, kun hän lähtee julistamaan ympäri Moskovaa kohdanneensa Wolandin, pimeyden ruhtinaan.

Saatana on saapunut Moskovaan, ja tämä on vasta alkusoittoa.

Pimeyden voimien hilpeän makaaberi vierailu 1930-luvun Neuvostoliitossa on yksi maailmankirjallisuuden huikeimmista ja mielikuvituksellisimmista tarinoista, joka vie Stalinin ajan Moskovasta muinaisen Jerusalemin kautta täydenkuun tanssiaisiin ja takaisin. Mestarissa ja Margaritassa viiltävä yhteiskunnallinen satiiri kohtaa fantasian ja historiallisen totuuden pohdiskelu romanttisen rakkaustarinan. Mihail Bulgakov kirjoitti teostaan vuodesta 1929 vuoteen 1940, kuolemaansa saakka. Teos ilmestyi Neuvostoliitossa postuumisti vuosina 1966−1967, silloinkin sensuroituna.

Ohjaaja Anne Rautiaisen ja upean suunnittelijaryhmän häikäisevässä tulkinnassa fyysinen ja visuaalinen teatteri sekä nukketeatteri yhdistyvät tavalla, joka tekee täyttä oikeutta karnevalistiselle ja absurdille alkuteokselle. Rautiaisen ja Janne Siltavuoren edellinen Kansallisteatterin yhteistyö Perhosia askelten alla oli yleisö- ja arvostelumenestys. "


Käsikirjoitukset eivät siis pala, vaan säilyvät holveissa ja mielissä ja mielen palatseissa, tutkimuksissa, sydämissä, näytelmissä ja blogeissa.

Bulgakovin suora kirjallinen perillinen on Sergei Lukjanenko, joka on niin ikään sekä psykoterapeutti että fantasiakirjailija, mm Yöpartio, ja Päiväpartio, joista on tehdyt todella huonot elokuvaversiot. Vaikka Lukjanenko on ollut mukana.


Ostin kirjan Käsikirjoitukset eivät pala kirjaston poistokärrystä 16.01.2009. J. A. E. Curtis, Marja-Leena Jaakkola: Käsikirjoitukset eivät pala: Mihail Bulgakovin elämä kirjeiden ja päiväkirjojen valossa, 1994. ISBN 9510194549, 9789510194546.

Tässä kuvaamiani hetkiä Kansallisteatterin tuotantokauden avajaisista elokuussa 2017:
Professori ja Mestari: kuvaamiani hetkiä Kansallisteatterin tuotantokauden avajaisista elokuussa 2017

#käsikirjoitukseteivätpala!

Ajatuksiani kun olin nähnyt tämän vasta kahdesti:

Saatana saapui Willensaunaan. Valokuvat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista 15.08.2017 Nyt olen nähnyt Mestari ja Margarita -näytelmän kahdesti Willensaunan kuumilla lauteilla. Kerran kuussa siis! Ennakkona 4.9. ja tietenkin Halloweenin aikaan 28.10. jolloin minulla oli jalassa pyjamahousut ja eeppinen päänsärky - todellista metodinäyttelemisenkatsomista! Kipu nousi Pilatuksen sfääreihin, ja taas naistenhuoneen ruuhkaisessa jonossa nauratti, ettei naisten puolla ehdi pesemään kätösiään kuin Pontius Pilatus. Kansallisteatterin versiossa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan - ja Willensaunaan, ja millä lailla! Vaviskaa te puuduttavat kovapalkkaiset mestalistit!

Mestari ja Margarita on välillä Chagallin maalaamaa leveää valssia jossa tanssitaan rapaisten teiden, säännöstelyn, pyhien avioliittolupausten, stalinin ja liekkienkin yllä.

 Ja muuta matskua:

https://t.co/lmMHYlcHVK

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 17. maaliskuuta 2018

YouTuben viideoita ja mielleyhtymiä: