Näytelmä alkaa naisen itsemurhayrityksellä, vihdoinkin nainen on tässä tilanteessa. Nimittäin paras miesten tekemä komedia on alkanut itsemurhayrityksellä kuten teoksissa I hired a contract killer, Housut pois, Rusalka, Filth, Trainspotting, World's end ja se Chaplinin pätkä. Saako itsemurhasta kertoa tragikomedialla, no ainakin Irwine Welsh saa. Stand upissakin saa käsitellä monenkantoista asiaa. Kunhan sen tekee hyvin.
Mikä tästä tekee hyvän. No nauru. Ja se hetki, mahdollisen väkivallan teon tai ihan jälkeen, miten reagoida. Kollektiivisesti. Tsehovin seinällä olevalle haulikolle pieraistaan. Sillai symbolisesti kautta rantain. Kuinka käyttää asetta näytelmän sisällä. Mennään mukavasti myös pois fiktiosta ja ensemblestä ja tullaan jopa takaisin. Välitaukoa ei ole, ja tämä tahti, ja soppa, on sopivan mittainen. Teatteria voi tehdä tälläkin tavalla tällaisessa huoneessa.
Kyllä oli maukkaasti sisäänleivottu Pastori silli eikun Erkki Saarela [imitaatio] tuossa Dario Fo:n näytelmässä Avoin liitto äsken Teatteri Jurkassa. Saarelahan on suurin ja lipeväkielisin Dario Fon tulkki Härmässä, ja omaa myös yhtä nopsakkaa bodylangueta kuin herra Fo itse.
Dario Fon ja Franca Ramen kirjoittamalla sotatantereella, tragikomedialla mennään, muttei metsään. Kun normaalissa teatterissa on yksi seinä pois, niin Jurkassa on kaksi seinää poissa. Niin intiimiä on meno. Yksityiskohdilla on merkityksensä, näyttelijän liikutus näkyy. Draivi on kiihkeä, mutta oikein mitoitettu. Välitaukoa ei ole. Liisa Mustonen ohjaa, tykittää, itkee, näyttelee eli jaksaa, jakaa. Mm Pinterin Rakastajan ja Niskavuoren Hetan ja Akustin parisuhdeneuvojen lisäksi uutta kulmaa. Jo oli aikakin että näytelmä alkaa kerrankin naispuolisen päähenkilön [mahdollisella] itsemurhayrityksellä. Olemme saaneet jo tarpeeksi miesten vastaavista. Vaikka hienoja tarinoita ovatkin (i hired a contract killer, Housut pois, Rusalka, Filth, Trainspotting ja World's end ja se Chaplinin pätkä) joissa komedia alkaa itsemurhan yrityksillä. Eikä Ristisen Matti ole paha, ollenkaan.
Kun normaalissa teatterissa - tai nukkekodissa - on avoinna neljäs seinä yleisölle, niin meilläpä Jurkassa on avoinna peräti kaksi seinää. Ollaan iholla. Liisa Mustosen liikutuksen näkee, tuntee, jakaa.
Liisa Mustonen oli myös ohjaajana näytelmässä Äidin rakkaus, liikkui välillä vähintäänkin hämärällä alueella, väkivallan, vallan, himon ja pyyteettömän rakkauden välillä. Kävin katsomassa kahdesti. Kummaltakin puolen näyttämöä. Oikealla ja vasemmalta.
Liisa oli ihana myös Hengittämättä ja nauramatta leffassa joka on merkinnyt minulle paljon. Kuin pätkä omasta elämästä.
Matti Ristinen oli minulle uusi tuttavuus lavalla, ja muistin hänet Levottomat 4 leffasta. Kunnes muistin, ettei sitä tehtykään. Vaan jotenkin laskin hänet siihen kaanoniin, seksikkäisiin rooleihin, mutta, se taisikin olla lääkärisarja Syke, jonka muistin. Ainakin kuvina. Itse en sietänyt romanttisena lukemisena lääkärisarja enkä sheikkisarjoja, joissa oli kantavana voimana masokismi, mikä on ihan jees. Mutta en voi sietää romanttisen lukemisen 70-luvun lehtisistä seksismiä, tarinoita joissa nainen ei ole päälääkäri eikä ees kirurgi. On ihan jees nää sitomiset eksoottisessa paikoissa mutta aika puuduttavaa. Miten tänne eksyin.
Avoin liitto onkin tältä kaudelta loppuunvarattu, mutta ei hätiä mitiä, lissää on tulossa. Nyt on suomalaisen teatterikevään huippukausi - ainakin Helsingissä, eikä Jurkan taso ole notkahtanut. Päin vastoin. Jykevästi tanassa...
Jurkan sopivaa parisuhdeterapiaa ja verbaalista kaksintaistelua sukupuolten välillä, jatkoa Pinterin Rakastajalle ja Niskavuoren Hetalle.
Avoin liitto eroaa avoimesta rakkaudesta sillä että ollaan avioliitossa. Miksi mies alkaa hamuta turvallaan tuoreempaa ruohoa naapurin puolelta. Miksi mies haluaa avoimen suhteen, ja sitten suuttuu kun naisella onkin toinen mies, peräti professori, joka on valmis kaikkeen jännään, kuten pakolaisleireille matkaamaan tai räppäämään. Tulee mieleen Frida Kahlon ja Diego Riveran vapaa suhde, jossa mies painoi jopa sukulaisia muttei hyväksynyt Fridalla muita miehiä, vain pelkästään naisia. Ehkäpä Simone de Beauvoirin ja Jean-Paul Sartren avoin suhe on ollut toimivin. Aina siihen tulee kaikenlaista. Mutkaa. Kaksinaismoralismia.
Salarakkaan kanssa tehdään kaikkea kivaa, kuten mennään pulkkamäkeen ex tempore, ja nauretaan ja eletään kuin instagram-kuvissa. Kotona sitten pierrään virttyneissä verkkareissa. Pieruhuumoria tulee vähän liikaakin, mutta se alleviivaa miten vapaasti kotona voi olla, miten ahdistumiseen reagoidaan.
Graafinen arvio Dario Fon ja Franca Ramen Avoimen liiton ennakkonäytöksestä Teatteri Jurkassa rima on korkealla, eikä polyamoria, tai vappaa suhe, ole kivuton, tasa-arvoinen tai sutjakka. Paitsi tässä, hykerryttävä. Ja ilman välitaukoa
Tekijäloota:
Käsikirjoitus: Dario Fo ja Franca Rame
Ohjaus: Liisa Mustonen
Äänisuunnittelu: Jukka Repo / Mikkelin Teatteri
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Liisa Mustonen ja Matti Ristinen
Lavasterakennus: Juha Lökström
Kuiskaaja ja marsu: Ronja Kuoppamäki
Suomennos: Aira Buffa
Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner
Valotekniikka: Saku Kaukiainen ja Taavi Hasunen
Valokuvat: Marko Mäkinen ja työryhmä
Näyttämöllä: Liisa Mustonen ja Matti Ristinen
Flickrin kuvasatoa
hehkutan joka puolella verkkoa:
