Huu huu huumaava kummitus. Kauhuromanttinen Oopperan kummitus 10.12.2018 eilen tutustutti minut entistä lähemmin, ihan paraatipaikalta neljänteen korskeaan kummitukseen nimeltä Ville Rusanen, ja on mainiota seurata kilpailua, suohonlaulantaa eri iltoina. Bravo, bravo, bravissimo! Kansallisoopperassa goottilaisuus jatkuu marraskuisessa pimeydessä.
Nyt en ehdit tähän encoresta panna tietoja, myöhemmin. Lumi kutsuu! Ja kirjasto, tietenkin. Koska kohta aurinko laskeee ja kello on 14.24 siis päivällä.
Tälläkin kertaa eturivissä kiinnistin huomiota myös orjapoikiin, siis meispuolisiin tanssijoihin orjien niukoissa asuissa, eri toten tanssijaan nimeltä Hasan Topçuoğlu, vai olikohan tämä se kerta. Muistaakseni ainakin kahdesti näin, tai hän oli sellainen joka erottui. Kun aikaisemmat marraskuiset Oopperan kummitus -kertani olivat osastoa piippuhylly, johon näkyi vain orjatyttöjen valo ja hehkeys, niin eturivin paikoista näkyi muitakin esiintyjiä.
Eturivin paikoiltakin olisi voinut nähnyt paremmin - ilman orkesterimonttua. Minun ja Kummituksen välissä olki vain yksi harppu - orkesterimontussa. Itse olisin rakentanut kolme hengittävää ramppia ja catwalkia sivuille ja keskelle, joissa pääpari olisi voinut leihahtaa oikein framille. En tiedä miten musiikki olisi kulkenut ja kulkeutunut ja kuulunut, esimerkiksi ohuen teräsverkon catwalkin lävitse. Ooppera toki tarvitsee suuren orkan, mutta sijoittelun ja äänen kanssa menisin tulevaisuuteen.
Nämä tunnelmat oli marraskuulta: vähintäänkin samat, ellei enemmän kuolailua:
Oli upeata kävellä kosteassa sumussa oopperaan, juuri tätä katsomaan, nauttimaan. Sumu häivensi kaupungin rumimmat uudet rakennukset, hiljensi autoraivon, tai sen teki ehkä korvakuulokkeet, jonka porsaanpunaisia piuhoja pitkin kulki musiikki, oi tuo musiikki, jossa Angel of Music - langennut musiikin enkeli kiihdytti ja johdatti kohti oopperataloa.... Se on askel entiseen aikaan, jolloin tunteet olivat ooperankokoisia.
Nyt en ehdit tähän encoresta panna tietoja, myöhemmin. Lumi kutsuu! Ja kirjasto, tietenkin. Koska kohta aurinko laskeee ja kello on 14.24 siis päivällä.
Tälläkin kertaa eturivissä kiinnistin huomiota myös orjapoikiin, siis meispuolisiin tanssijoihin orjien niukoissa asuissa, eri toten tanssijaan nimeltä Hasan Topçuoğlu, vai olikohan tämä se kerta. Muistaakseni ainakin kahdesti näin, tai hän oli sellainen joka erottui. Kun aikaisemmat marraskuiset Oopperan kummitus -kertani olivat osastoa piippuhylly, johon näkyi vain orjatyttöjen valo ja hehkeys, niin eturivin paikoista näkyi muitakin esiintyjiä.
Eturivin paikoiltakin olisi voinut nähnyt paremmin - ilman orkesterimonttua. Minun ja Kummituksen välissä olki vain yksi harppu - orkesterimontussa. Itse olisin rakentanut kolme hengittävää ramppia ja catwalkia sivuille ja keskelle, joissa pääpari olisi voinut leihahtaa oikein framille. En tiedä miten musiikki olisi kulkenut ja kulkeutunut ja kuulunut, esimerkiksi ohuen teräsverkon catwalkin lävitse. Ooppera toki tarvitsee suuren orkan, mutta sijoittelun ja äänen kanssa menisin tulevaisuuteen.
Nämä tunnelmat oli marraskuulta: vähintäänkin samat, ellei enemmän kuolailua:
 |
| Oopperan kummitus, Ville |
Oli upeata kävellä kosteassa sumussa oopperaan, juuri tätä katsomaan, nauttimaan. Sumu häivensi kaupungin rumimmat uudet rakennukset, hiljensi autoraivon, tai sen teki ehkä korvakuulokkeet, jonka porsaanpunaisia piuhoja pitkin kulki musiikki, oi tuo musiikki, jossa Angel of Music - langennut musiikin enkeli kiihdytti ja johdatti kohti oopperataloa.... Se on askel entiseen aikaan, jolloin tunteet olivat ooperankokoisia.
Pakahduttava, huumaava ja täyteläinen Oopperan kummitus Ville Rusanen on neljäs näkemäni kummitus 👻. Ei paha... Ainoana lauseena tuli mieleen: You can leave your mask on....
Miksi nuori Christine Daaé haluaa kurkata naamion taakse? Miksi naamioita ei saa pitää?
Rusasen silmätyöskentely kertoi vaipumisesta hulluuteen. Tai hulluuteen, mielenvikaisuuteen, satutettuun ihmiseen, jolle nöyryytys saa jo riittää, vaipuminen ns. epäinhimillisyyteen. Don Juan voittoisa -oopperan sävellys on katkeran miehen sävellys, hänet on petetty, hänet on nöyryytetty. Riitasointuja ja rumia sanoja.
Viime päivinä, tuon 3.11. Halloweenin, Samhainin, Kekrin aikaan kun muutkin henget ovat liikkeellä, niin ikään huumaavan Kevin Greenlawin Kummituksen jälkeen editoin eeppisesti Suuren oopperan kummituksen blogeja, tekstejä, joita en toista tässä monesti. Mutta Gaston Lerouxin alkuperäinen romaani on lemppareitani, monessakin suhteessa. Elokuvissa kummitukset ovat hurmanneet ja hirvittäneet mykkäajoista lähtien, antaen oman panoksensa kauhuromanttiseen kaunotar ja hirviö-tarinaan, jossa nuori viaton nainen löytää lahjakkuutensa ja seksuaalisuutensa vanhemman huumaavan miehen, hirviön luolasta ja nuottivihoista. Kuten Sami Saikkonen sanoi Venus turkiksissa -näytelmässä, ettei enää ole niin suuria oopperamaisia tunteita, rakkaudessa.
Nautin Kummituksen feminiinisestä ja maskuliinisesta puolesta, luovuudesta, vapaudesta, suuresta taakasta tehdä taidetta omassa alkemistin kammiossaan, säveltää... Vaikka hekkumallisen punaiset satiinilakanat antavat viitteitä että tähtivalmentajan työrupeamaan kuuluu muunkinlainen opastus... Kuvissa Ville Rusanen, kuvaajana mitä luultavammin kaikissa nero Stefan Bremer...
Mutta miksi sarjamurhaajia kuten tohtori FranknFurter ja Dracula ja Oopperan kummitus rakastetaan...
Tarina on aika perverssi, koska kuollut violisti-isä kertoi aikoinaan lähettävänsä musiikin enkelin tyttärellen tuonpuoleisesta. Oopperan kummitus, josta vänkäsin kirjoittaa joskus, että Erik Satie olisi toiminut esikuvana... Mutta miksi Rauli sanoo, ettei tuo piilossa pysyvä kirittäjä, koutsi, valmentaja ole isän henki, eikä isän lähettämä, vaan olio, joka ei ole edes ihminen.... Ettei mitään Oopperan kummitusta ole. Se on vain sinun pääsi sisällä.... Laulussa Wishing You Were Somehow Here Again C laulaa kaipuusta, jotta kuulisin isän äänen uudelleen. Ja samalla myös kummituksen.
Tuo hautakohtaus tuo mieleen aina kun Frankensteinin kirjoittaja Mary Shelley ja runoilija Percy Bysshe Shelley tapasivat Maryn äidin haudalla, äiti oli esi-feministejä 1700-luvun lopulta, kirjoittaen mm ekan feministisen pamfletin, hän matkusti mm Ruotsissa ja Norjassa, ja rakastajaninaan oli mm maalari Fuseli, jonka teos Painajainen on ainakin jäänyt mieleen ahdistavasti. Ah, romantiikan aika.
Ooppera / musikaali sisältää myös hävyttömän romanttisia kohtia, joihin on alkuvastustuksen jälkeen ihana liukua.... Tässä tarinassa ei ole me too -osia, en minä ainakaan niin näe. Koska Christine pitää hauskaa sekä kiltin pojan että pahan pojan kanssa, ja komea musiikki soi... Oopperan Kummituksen urut toistuvat myös Pirates of Caribbean -elokuvassa, jossa lonkeronaamainen hirviö Davy Jones on pettynyt niin rakkaudessan, sydän särkyneenä hän meriä kulkee, tai merenpohjia, ja soittorasia soittaa haikeaa sävelmää menneisyydestä...
Kauhuromantiikka, goottilaisuus kirjallisuudessa syntyi ihanaan aikaan, sopivaan aikaan 1700-luvun lópulla jolloin oli ns valistus, jolloin päitä katkottiin valtoimenaan giljotiinilla. Gothic tale -alaviitteillä -otsikolla, päästiin raunioihin, linnoihin, romanttisiin suuriin kulisseihin, keskiaikaan, taaksepäin historiaan, koska historia on aina takaisin katsottaessa aah, ja lääh lääh, ei milloinkaan plääh plääh, ja ei siinä eläessä romanttisempaa, oikeampaa, ihanampaa... Ihan piruttani viljelen ihana-sanaa. Goottilaisuus oli ja on loppujen lopuksi sitä, että muurit murtuvat, linnat luhistuvat, ja muratti ja ruoho ja sammal valtaavat uhkeimmatkin linnat ja salpietari seksimmätkin tyrmät, ja loppu häämöttääå, luonto kostaa. Ja ehkä hyvä niin?
Toisaalta Game of Thrones, Valtaistuinsali Valtaistuinpeli on fantasiaa, historiaa, mutta täynnä groteskeja kohtia, perverssiyttä, valtapeliä ja julmuutta, ja kirjoittaja sanoikin haastattelussa kuinka oikea historia oli paljon hirveämpää.
Raoul esitetään elokuvissa kauniina nuorena puhtoisena poikana, etuoikeutettuna aatelisena, joka riitelee kylpylässä toverinsa kanssa, kumpiko on parempi Rimbaud vai Baudelaire, ja jonka kanssa liitto toisi kenties ikuisen turvan ja tylsyyden, poroporvarillisuuden. Rauoul ei ymmärrä taiteen tekemistä, ja hän on aina estämässä Christinen vapautta ja luovuutta ja uraa taiteilijana. Kultainen häkki, kutsuuko? Marraskuussa Raulin roolissa oli Olli Tuovinen, joka oli aika macho, ettei hänen yli kävelläkkään! Lehtihaastatteluissa Tuovinen kertoo ajavansa mielummin bussia kuin olevan työtön.
Emme tiedä paljoaakan muiden taiteellisten alojen kiinnityksistä, palkoista eikä apurahoista, ja täytyy toivoa, ettei kaikkea kulttuuria ja sen tukemista lopeteta. Mitä jos me keksi-ikäiset naiset emme enää kävisi teatterissa eikö oopperassa eikä ostettaisi kirjoja eikä istuttaisi kirjastojen kirjailijatapaamisissa?
Vaikka Homer Simpson sanoo, että Phantom of the opera is the gayest of supervillains, että Oopperan kummitus on superpahiksista homoin, niin ei se pidä paikkaansa, tuo valkoihoisen heteromiehen määritelmä. Tai jos pitääkin, niin so not? Mikä siinä häiritsisi? Olisko Homer-paran pitänyt sanoa että nössöin? Varokaa tuoksukynttilöitäni!
“Ooh I am the gayest super villain ever.... Beware my scented candles! Ooh scented....”
Homerin kuva Redditistä linkistäThe League of Gentlemen -sarjassa koomikko Steve Pemberton teki hienon Kummituksen roolin, jossa hän oli myös Andrew Lloyd Webber. Niinhän se on, jos ajattelee Lloys W:n säveltäneen Oopperan kummituksen Sarah Brightmanille...
Oopperan kummituksessa soi monenlaiset hormoonit, keksi-ikäisen naisen hormoonit menopaussissa, onko se intermissio, sekä myös teinitytön hormonit, kaikki samassa sopassa. En pidä kaikista Andrew Lloyd Webberin teoksista, mutta tämä puhuttelee minua niin monella vuosikymmenellä. Inside my mind... Nyt en löydä tuota lähdettä, jaksoin näin jotai 15 vuotta sitten.
Mutta hiuksenhienoa taiteilua - hyvä maku - huono maku - ooppera - musikaali - diivat luonnonlahjakkuudet - itsekkyys ja myötätunto - Ooperan kummitus on musikaalina. Lloyd Webber itse kertoi, että Phantom of the Opera olisi ollut huono näytelmänä, mutta musikaalina!
 |
Oopperan kummitus Ville Rusanen vasemmalla, kuvaajana Stefan Bremer, oopperan ja Rusasenkin sivuilta. Alkuperäiset kuvat värikuvia, itse muokkasin mustavalkoisina ja seepioiksi, fanfarttia - tai fan artia...  |
Oopperan sivulta:
" Oopperan kummituksen paluu
Englantilaisen Andrew Lloyd Webberin säveltämä Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera, 1986) on luultavasti maailman kuuluisin musikaali. Sen alkuperäisiä näyttämöversioita on esitetty katkeamatta Lontoossa vuodesta 1986. Teoksella on arvioitu olleen katsojia jo 140 miljoonaa.
Suomen kansallisooppera teki vuonna 2015 musikaalista uuden version, jonka esillepano on kokoluokassaan ainutkertainen. Esityksessä on mukana Suomen kaikkien aikojen suurin ensemble solisteja, kuorolaisia ja tanssijoita. Lavastaja Teppo Järvisen ja pukusuunnittelija Marjaana Mutasen visuaalinen suunnittelu on saanut vaikutteita Leroux’n alkuperäisen romaanin maailman lisäksi useista eri aikakausista. "
"Juoni
Eletään vuotta 1861. Opera Populairessa harjoitellaan uutta oopperaa. Kesken kaiken kulissin vastapaino putoaa. Phantom, oopperan kummitus, on aiheuttanut onnettomuuden. Oopperan diiva Carlotta ei suostu laulamaan roolia, ja kokematon kuorotyttö Christine saa tilaisuutensa. Onnistuneen esityksen jälkeen Christine kertoo ystävälleen, että hänen laulunopettajanaan on ollut mystinen ”Angel of Music”.
Phantom vaatii, että Christinen tulisi laulaa seuraavan oopperan päärooli. Johtajat ja henkilökunta päättävät uhmata Phantomin määräystä. Onnettomuudet oopperassa jatkuvat. Myöhemmin Phantom vaatii oopperaa esittämään hänen itsensä kirjoittamansa teoksen. Päärooli on tehty Christinille.
Oopperan johto myöntyy vaatimukseen vain ottaakseen Phantomin kiinni ensi-illassa. Suunnitelma ei onnistu. Phantom murhaa oopperan tähtitenorin ja ilmestyy rooliasussa näyttämölle laulamaan dueton Christinen kanssa. Christinen paljastaessa Phantomin kasvot yleisölle tämä raivostuu ja pakenee Christine mukanaan kellariin. Oopperan väki lähtee takaa-ajoon. Mukana on Raoul, oopperan rahoittaja ja Christinen sydämen valittu. Phantom vangitsee hänet ja uhkaa tappavansa miehen ellei Christine mene kanssaan naimisiin. Christine tekee valintansa. Oopperan väen saapuessa paikalle Phantom on kadonnut jäljettömiin. "
Tekijöloota:
Oopperassa oli toki muitakin kuin Rusasen täydellinen Kummitus - vaikka häntä kun katsoi oopperakiikareilla niin mitään muuta ei nähnyt. Eikä tarvinnutkaan.... Ja sitten eturivissä kiikareita ei ehtinyt esille kaivaa... Varsinkaan kun ne eivät mukana olleet.
Tekijät
MUSIIKKI
Andrew Lloyd Webber
SANOITUS
Charles Hart
SANOITUS LISÄKSI
Richard Stilgoe
MUSIIKINJOHTO
Kurt Kopecky
MUSIIKINJOHTO
Nick Davies
OHJAUS
Tiina Puumalainen
LAVASTUS
Teppo Järvinen
PUVUT
Marjaana Mutanen
KOREOGRAFIA
Osku Heiskanen
VALAISTUS
Timo Alhanen
ÄÄNISUUNNITTELU
Andreas "Stanley" Lönnquist
Traileri
Kummittelua twitterissäni:
