elokuvaversio:
Naiset, sankarit, haltijat, kuningattaret, soturinaiset versus Väkivaltaiset naiset, väkivaltarikoksista tuomitut naiset
Väkivaltaiset naiset, väkivaltarikoksista tuomitut naiset
Kun taas lintukodossamme nainen joka turvautuu lopulta väkivaltaan, tullee heti rikolliseksi, jota rangaistaan. Käytän tässä lyhyesti lainauksia Poliisi-Tv:n Extran Rikoksentekijänä nainen -ohjelmasta, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut toimittaja Mape Morottaja. Luen muistiinpanoista lauseita, joissa nainen "pimahti pillerihumalassa", ja "tappoi miehen pikaistuksissaan ".
"Naisten tekemät rikokset ovat lisääntyneet 90-luvun aikana. " on selkeä lause. Morottajan juttuun ilmoittautui mukaan "12 naista. Heistä jokainen istuu vankilassa sovittamassa tekemäänsä rikosta. Useimman taustalla on rikkinäinen koti, väkivaltaisia suhteita ja päihdeongelmia. Suurin osa näistä naisista on tehnyt rikoksensa miehen rikoskumppanina, äkkipikaistuksissaan tai kostona."
Anna-Stina Nykänen kirjoitti Helsingin Sanomissa 18. lokakuuta 1998 artikkelinsa otsikoiksi: Naisten viha nousee pintaan / 70-luvulla seksuaalinen, nyt aggressiivisuuden vallankumous.
Se sopi kyllä ajankuvaan: ranskalaisen kirjallisuuden kauhukakara - anarkisti, entinen punkkari ja tietysti äärivasemmistolainen - Virginie Despentes oli juuri käynyt markkeeraamassa samannimisen romaaninsa vuodelta 1996 pohjalta puoleksi ohjaamaansa Pane mua perin kiinnostavilla Rakkautta & anarkiaa -filmifestivaaleilla Helsingissä. Vai oliko? Hällä väliä, vuosi sinne tänne. Ajanjaksostahan on kysymys.
Pane mua / Baise moi ilmestyi siis kirjana 1996 Ranskassa ensimmäistä kertaa.
"Minä löin sinipiialla oikein sellasen laakalyönnin suoraan sen ohimoon. Ja mä vaan katoin sitä kun se lysähti maahan, että mä en edes yhtään järkyttynyt mutta mä vain katoin, että kuolikohan se. En ollenkaan kauhuissani siitä mitä mä olin tehny, enkä pahoillani enkä mitään." Yllä oleva katkelma voisi olla suoraan Despentes´n kirjasta, mutta se onkin tuon Hesarin jutun alku, pätkä tutkija Tuija Nykyrin lisensiaattityön Naisen viha haastattelusta. Siinä nainen nimeltään Pirkko kertoo kuinka mies ei ollut siivonnut vaikka piti, ja kun Pirkko oli alkanut raivolla siivoamaan itse miehen ilkkuessa vieressä, silloin kuinka Pirkon pinna paloi. "Pirkon mies oli hakannut hänet useita kertoja sairaalakuntoon, mutta sinipiikajuttu oli ainoa kerta koko avioliiton aikana, kun Pirkko löi miestään." "Vaikka naiset puhuvatkin positiivisesti vihan ilmaisemisesta, en ole yhtään huolissani heidän moraalistaan", sanoo Nykyri. "Se, että kyseenalaistaa sukupuolirooleja, ei tarkoita, että hajottaisi ne kerralla kokonaan. Vaikka naiset ovatkin alkaneet vaatia oikeutta aggressiivisuuteen, he eivät kuitenkaan välttämättä toteuta näitä ihanteitaan käytännössä. Eivät he ryhdy sarjamurhaajiksi, vaikka jossain tilanteessa saattaisivatkin kerran lyödä."
Artikkelissa kerrotaan, kuinka rikosoikeuden tutkija Minna Ruuskanen on "tutkinut tapauksia, joissa miehensä surmannut nainen on vedonnut hätävarjeluun. "Niissä on taustalla yleensä ollut parisuhdeväkivaltaa, mutta vuosia jatkunutta naiseen kohdistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa ei tuomioistuimissa ole pidetty hätävarjelun kannalta merkittävänä asiana", Ruuskanen sanoo. Lainaan vielä artikkelia: " Musta tuli peto sillon. Määhän oon jatkuvasti kaikkia ihmisiä uhkaillu tappaa ja mua on pelätty ja tämmöstä... Toinen porukka on sitä mieltä, etten mää oo mikään tappaja... Enkä mä tunne itteäni, siis, mutta kai mä sitten olen tappaja, kun mä olen tappanut yhden ihmisen." Näin kertoo miehensä tappanut nainen, jota valokuvaaja Johanna Vuoksenmaa haastatteli teokseensa Rikoksia ja rikkomuksia. Siinä naiset kuvailevat, millainen oli se viimeinen päivä, joka johti veritekoon, ja mitä he ajattelevat sen jälkeen."
Excaliburissa roolia esitti Helen Mirren
Arthurissa Keira
Ja yhä:
"Väkivalta voi nyt olla naisille entistä sallitumpaa, elokuvat ovat signaali siitä, että nainen ei vain alistu, kärsi ja ole vastuullinen. Silti tyttöjen naisihanne on edelleen toiset huomioonottava ja sopeutuva feminiininen hahmo - ei väkivallalla toisia hallitseva sankari", kertoo tutkija Päivi Honkatukia, joka haastatteli koulutyttöjä väitöskirjassaan.
"Siinä missä miesrikollista vihataan ja pelätään häntä voidaan myös ihailla. Väkivaltaisia naisia tytöt pitävät kuitenkin kummallisina, hulluina tai huorina. Kovistyttöjen sanotaan mielistelevän poikia."
Koska asiaa on tarkasteltu monelta kantilta. Näissä tilastoissa ja näkökulmissa näkyy ns. tavikset, tavalliset naiset. Mutta ei tämä julkuillekaan ole outoa:
Iltalehti numerossaan 18.2.2003 kertoo otsikossaan: "Saija Varjus on kokenut perheväkivallan omassa suhteessaan" ja "Saija Varjus on tyypillinen uhri":
" Saija Varjuksen ja hänen kihlattunsa Risto "Upi" Lunkan tapaus on tyypillinen, jossa väkivalta toistuu ja toistuu, mutta mikään ei muutu, toteaa sosiaalityön professori Leo Nyqvist."
Tällaiselle suhteelle ei anneta kovin ruusuista kuvaa:
"- Jos mies ei hakeudu hoitoon, ja halua muuttua, mitään toivoa ei ole. Itsellään väkivalta ei vielä koskaan ole poistunut."
Toisaalta kansalaisten törkylehdistä seuraama -yhtälön -raapimis- ja puukotusottelu ennen mäkikotkamme vankilaan menoa kiinnosti, koska siinä vähintäänkin räiskyvässä parisuhteessa nainen ja mies ovat kummatkin arvaamattomia. Mutta koska tämä ei ole eksploitaatio-kirja, niin en jatka aiheesta enempiä.
Naistahan palvottiin ennen, muistatte varmaan historian kirjasta rehevän Willendorfin Venuksen joka siis symboloi Äiti Maata. Koska nainen oli mystinen, hän oli jumalatar, koska vain ihmisistä hän pystyi tekemään ihmeen: kantamaan sisällään ja synnyttämään lapsen. Joka oli tulevaisuus joka pelasti heimon.
Mutta ristinuskon keksimisen ja pakolla käännyttämisen myötä naiset on lakaistu ja heidän suunsa on ommeltu kiinni.
Kauhuromanttista tai [ historiallista seikkailu]romaania saa lukea ja kirjoitta kuka tahansa ilman että se veisi ideologiaa lokaan aliarvostuksen puolelle tai jätettäisi noteeraamati.
Kaksikymmentäneljä silmänviiltoa ennen kuolemaa
Minulle tuli addiktio jatkuvasti käynnistää tietokone. Että se hurisisi, kuin lämpöä hehkuva harmaakylkinen paksuturkkinen peto vierelläni.
Pahan pojan prototyyppiä ken pelkäisi, pelkäisi
lal lal lal laa
asiaan.
Pahan pojan, roiston ja kulkurin prototyyppi arkkityyppi, arkkivihollinen [van Helsing - Dracula]- sadomasokistisissa roolileikeissä toistuva sadisti-hahmo voi olla natsin univormuun pukeutunut ylipaha - se on rooli, ylipahan pelottava ilmentymä, vaikkei tämä tietystikään mitenkään sympatiseeraa natsismia. Rock -skene käyttää hyväkseen sekä hakaristiä johon Sex Pistolsien Sid Vicious tykkäsi pukeutua - se oli punkin ylimielinen asenne, provokaatio, jossa mikä tahansa on mahdollista. Iggy Popin edellinen bändi legendaarinen The Stooges jossa Ashetonin poika tykkäsi pukeutua ss -univormuun, samoin The Whon täysin sekopää rumpali Keith Moon, ja nykyään mm Marilyn Manson. Ja aiemmin mm Siouxsie.
Selkeimmin natsismin ja gotiikan yhdisti Julie Taymor aikaansa edessä olevalla käsikirjoittamassa ja ohjaamassaan elokuvassaan Titus (1999). Titus perustuu Shakespearen verisimpään ja raaimpaan näytelmään Titus Andronicus, ja silpominen, hyväksikäyttö, vallan verinen jano ja raivo minkä heikkous aihetta on siirretty maukkaasti tähän moderniin elokuvaan.
Teoksessa uusi antiikin Rooman keisari on sadistinen huono hallitsija Saturnus - hän on pukeutunut mustaan nahkaan ja metallilla koristeltuihin maihinnousukenkiin tai tolppapohjiin, tai tulenpunaiseen satiinipukuun, mutta kuitenkin käyttää enimmäkseen vanhinta väriyhdistelmää: musta [hiili, karhunmarja], valkea [kalkki, hiekka], punainen [veri, punamulta] - jotka tietystikin toistuvat hakaristi-lipussa. Häntä näyttelee persoonallinen Alan Cumming, joka on tuttu elokuvista Investigating Sex, Nicholas Nickleby, X-Men 2, Kiviset ja Soraset las Vegasissa, Eyes Wide Shut, sekä teatterista: mm. tuhma & älyllinen musikaali Cabaret, jossa hän taisi olla itseoikeutetusti taisi olla seremoniamestari...
Hän on useasti palkittu, äärimmäisen viehättävä ja vaativa katseenvangitsija; viimeksi Alan briljentaarisi paljaine peppuineen Lontoossa upeassa näytelmässä Bent, jossa hän aluksi nukkuu pitkään ja leuhuttelee laiskotellen kimonossa itsekkäänä kabareetähtenä, mutta joutuu keskitysleirille - koska homoja ei suvaita.
Niin Bent kuin Cabaret ovat näytelmiä Weimarin ajalta
– jolloin kaikki oli niin ihanaa ja vapaata, mutta natsit sulkivat yökerhojen valot.
Itse Bent näytelmän logo on upea – siinä kirjaimet muodostuvat pukuhuoneen kirkkaista lampuista alkaen B-kirjaimesta, mutta päättyen mustaan T-kirjaimeen. Sellaista grafiikan pitää ollakin. Viiltävää ja totta. Kirjoitan jossain vaiheessa pitemmän pätkän Weimarin ajasta, mutta nyt en.
Tässä elokuvassa Titus Alan Cummingin kasvoilla on kultaista ja metallisen vihreätä luomiväriä, hänellä on musta lyhyt, selkeästi leikattu tukka, ja hän puhuu 1950-luvun mikrofooniin kuin rocktähti, näyttelijä, vaikka siis on antiikin Rooman hallitsija.
Saturnus yhdistelmä Marilyn Mansonia ja Hitleriä. Miksi? Nihilistisen goottirockin ja industriaalin metelin musta nahka- ja kumivaatetus liittyy yhteen tässä postmodernisti fasismin kanssa. Hän menee tietysti naimisiin vangitun goottikuningattaren nimeltä Tamora [ Jessica Lange ] kanssa, joka ei tietenkään ole gootiksi pukeutunut kuten nykyaikana vaan lähinnä kultaiseen, hän siis on blondi koska tämä tarina kertoo "julmien" ja "barbaaristen" goottien hyökkäyksestä Roomaan. Tamora ion myös koston jumalatar... = > Itse Titusta, lojaalia soturia, näyttelee Anthony Hopkins.
Pahan pojan, roiston ja kulkurin prototyyppi 2
Kotimaisessa elokuvassa tumma, eksoottinen ja kaurissilmäinen Ekke Hämäläinen on usein pahan pojan roolissa sekä kiihkeäsilmäisenä oli selkeä romanttinen sankari historiallisissa filmeissä mm Kuningas kulkureitten.
Humisevan harjun Heatchcliff, ja ääripäänään Hollywoodin ikuisen pahan pojan Dennis Hopperin näyttelemä sadisti / Blue Velvet - ja sinisempi oli yö, ja Tim Rothin sadistisuus Rob Roy / Kokki vaimo varas ja rakastaja.
Tälle tyypille annetaan gotiikassa selkeät, tunnistettavat piirteet - niin kasvoissa kuin käytöksessäkin, kuten muuten korpin mustissa hiuksissa oleva selkeä valkoinen raita
[ =>> Päivi Alasalmi käyttää ironisesti romaanissaan Ystävä sä naisien, tähän imagoon pohjautuu myös Damnedin laulaja Dave Vanian ].
Lukijan mieleen tulvahtaa mielleyhtymät, ja hän täyttää ja paisuttaa tarinaa omien kokemustensa / lukemansa perusteella. Myös X-MEN - elokuvassa ( 2000, ohjaus Bryan Singer) tuohon RYHMÄ X:ään kuuluva nuori tyttö, mutanttilapsi, erikoislahjakas Rogue saa hiuksiinsa valkoisen raidan. Bram Stokerin Draculassa Jonathan Harker [ Keanu Reeves ] kokemustensa jälkeen saan täysin harmaan valkean kuontalon.
Sankari[tar] voi menettää typeränä ja hyväuskoisena kaiken [ kuten de Saden Justine ] neitsyytensä, kipukynnyksensä, mutta kokemuksia kertyy..
Samankaltainen avuttomuus - nöyryys korostuu myös Dickensin Nicholas Nickleby ja David Copperfield [ älä sekoita samannimiseen 1900- ja 2000-luvun maagikkoon ]; goottilaisuus voi toimia myös yhteiskunnallisena romaanina, jykevät tummat kulissit voivat symboloida pahaa, rappiota, hyväksikäyttöä, järkyttävät elämäntilanteet jakavat ihmiset kahtia: köyhät - rikkaat, hyvät - pahat, aidot - näyttelevät.
Kaikista kaunein ja perverssein kaunotar ja hirviö -tarina on elokuva ensimmäinen Nosferatu - lopulta kukaan ei saa ketään muuta kuin hengiltä tai hulluksi. Naisen rakkauden, korjaan: naisen marttyyriuden ja uhrautuvuuden vuoksi vampyyri saadaan kiikkiin [ Turhan tiedon ruutu: kiikku kiikki joka ennen muinoin tarkoitti lihakiikkua ]. Tästä jatkoi 30-luvulla King Kong ja 50-luvulla Mustan laguunin hirviö. Jotka kaikki halusivat kantaa pyörtynyttä naista.
Onneksi kaunotar ja hirviö -myyttiä voi uusia kuten:
FBI agentti Clarice Starling - tohtori Hannibal Lecter Uhrilampaat
profiloija psykologi Sam Waters - Jack sarjamurhaaja Pimeyden sydän / Profiler
ja miksei myös agentit Scully ja Mulder - valtio &salaliitot / Salaiset kansiot
joissa kaunotar onkin toimija, hyvä, hyvyyden puolustaja ja mies hirviö joka on uhkana koko yhteiskunnalle, kummatkin ovat älyllisesti tasavertaisia, kuten van Helsing ja Dracula.
Goottilainen romanssi, kauhuromanttinen rakkaus
