Olimme Omapohjassa ja lavasteena autotalli. Tai oikeasti huiltsika, tai siis autokorjaamo ja kaksi miestä valtataistelussa, ehkä. Pomo ja työläinen. Kaikki oli haalarin siniseen sävytetty. Tai sitten ei. Mika Myllyahon teos kantaa otsikkoa "Taistelukomedia omanarvontunteen puolesta!" Näin tämän proggiksen 13.04.2018 Omapohjassa, vielä on jälellä kaks näytöstä Pienellä näyttämöllä. Ja äkistihän tämä teos lähtee kiertämään. Korjaamo Kansallisteatterissa nauratti ääneen. Hyväntahtoisesti.Kuvastoon kuuluu, että seinällä on esineellistetty kalenteriin vähäpukeinen, nuori hoikka nainen, joka kaiken huipuksi pitää päässään intiaanipäähinettä - vaikkei edes ole aboriginaali. Eri Keepperin paikka. Vitsi siksi - tuo kuva liittyy #metoo -liikkeeseen, seksismiin, naisvihaan sekä kulttuuriseen omimisen, alkuperäiskansojen hyväksikäyttöön. Tietoinen valinta, rekvisiitta.
Miten kertoa myrkyllisestä maskuliinisuudesta, miehekkyydestä, joka on rajattua. No, huumorilla ja musiikilla. Miksi miehen malli on niin jäykkä, eikä kehity. Miksi toisenlaisia miehiä kiusataan. Korjaamo on tilana kiinnostavampi kuin toimisto jossa istutaan tärkeänä titteli edellä, ja pannaan pikkujouluissa kynävarastossa Modern Talkingin tahtiin.
Tarvitaanko enää autoja? Onko autokorjaaja kuoleva ammatti? Miten Korjaamo lyö leiville, vai tuleeko kynsille?
Pojat kuuntelevat hyvää musiikkia. Ovat tunteneet jo kouluaikoina. Kuuluvat eri kastiin, eri luokkiin. Toinen on duunari, ja toinen pääsi opiskelemaan, opettajaksi asti.
Kiinnostavaaa on näytelmissä, kuten tässä ja Kaupunginteatterin Millerin kirjoittamassa Hinta-teoksessa on tämä eripura veljesten tai kaverusten välillä - kuka pääsee opiskelemaan, kuka ei. Millaiset lähtökohdat kodissa on.
Kiinnostava käänne on taannoin tapahtunut väkivallanteko, josta ei sen tarkemmin voi skriivata, ettei juonenpaljastuksia. Mutta kiinnostavasti asiaa käsitellään. Mitä itse olisit tehnyt. Oikeasti. Millaisen väkivallan tai voimankäytön väkivallan estämiseksi olisit valmis tekemään.
Viehättävät, vakavat näyttelijät. Keski-ikäiset, hiljaiset tuumaajat. Miettivätkö he kuten Housut pois -teoksessa, tarvitaanko miehiä enää. Istuvatko ruutitynnyrin päällä.
En ehtinyt tästä kirjoittaa, koska olin useamman kuukauden ilman kotona olevaa internetiä - sekä tietsikassa että puhelimessa. Minun piti aina matkustaa verkkoon - Helsingissä on ilmainen WiFi mm kirjastoissa, Kampin keskuksessa sekä metrossa - jos metrolla on varaa ajella. Kun tuli kuvia muokkaamaan kirjastoon niin mukana oli oltava ulkomuisti ja joskus jopa kannettava. Osin tänä aikana, muutamana viikkona minulla ei ollut myöskään toimivaa puhelinta eikä puhelinliittymää. Mutta ei se mtn. Ihminen sopeutuu. Matkustaminen linjuriautolle kuten ennen muinoin - herätyskellon kanssa. Tavattava ihmisiä sopivitusti. Seli seli.
Valitettavasti työrauha puuttuu kirjastossa ja julkisessa liikenteessä, kotonakin voi raivohullu poraaja purkaa raivoaan. On monen jutskan summa, että edes jotain valmistuu.
Siksi on ihanaa vain mennö teatteriin, istua hiljaa pimeydessä, puhelimet kiinni, ja vain ottaa vastaan taidetta 2 tuntia 45 minuttiia rauhallisessa tilassa.
Tekijäloota:
NÄYTTELIJÄT JA TYÖRYHMÄ
Rooleissa
Jukka-Pekka Palo ja Seppo Pääkkönen
Ohjaus
Mika Myllyaho
Lavastus
Kati Lukka
Pukusuunnittelu
Auli Turtiainen
Musiikki
Samuli Laiho
Valosuunnittelu
Harri Kejonen
Äänisuunnittelu
Iiro Iljama
Näytelmät kuvat Flickristä:
Kuvassa Jukka-Pekka Palo ja Seppo Pääkkönen. Kuvaaja Tommi Mattila.
Korjaamo Taistelukomedia omanarvontunteen puolesta! Mika Myllyaho
Kansallisteatterin sivulta:
Jallulla (Jukka-Pekka Palo) on autokorjaamo pikkukaupungissa. Hän on koko elämänsä ollut yksityisyrittäjä ja elättänyt perheensä korjaamalla autoja. Vähän ennen eläkeikää hän on ajautunut rahoituskriisiin. Uudet autot tarvitsevat uudenlaisia korjauslaitteita ja tietokoneita, jotka ovat kalliita ja vaativat tietoa. Konkurssi on kuitenkin henkilökohtainen häviö − viimeinen asia, jonka Jallu haluaisi elämässään kokea. Korjaamolla työskentelee myös Ola (Seppo Pääkkönen). Jallu on ottanut Olan töihin korjaamolle auttaakseen vanhaa lapsuuden ystävää, joka on jäänyt pois rehtorintyöstä burnoutin takia. Yhdessä miehet käyvät taisteluun Korjaamon puolesta.
”Tässä on mulla kaikki. Koko elämä. Ammattikoulun jälkeen suoraan inttiin ja sitten näihin hommiin. Autoja korjaamalla on maksettu pojan ja tytön opiskelut sekä vaimon kampaamolaskut ja omakotitalon lisäsiipi. Yksityisyrittäjä oon, mut kokoomusta en oo koskaan äänestänyt. Ku tunnen itteni duunariksi, enkä valkokauluspelleksi. Mä olen piru vie viimeinen mohikaani, joka vielä oikeasti avaa moottorin ja korjaa sen. Ei kukaan tee sitä enää nykyään. Enää ei tartte ees itte ajaa autoa, ja robotit kasaa ne. Ihmiset ei tajua et työt loppuu. Mä olen just esimerkki siitä ku mun palvelu jää tarpeettomaksi. Käsityöammatit katoaa ja ihminen muuttuu veltoksi nahkapussiksi. Tää menee just niin et nää koulutetut ihmiset viilaa linssiin meitä tyhmempiä. Ai saatana! Mieti nyt et mitä kaikkea markkinamiehet saa tyhmän kansan ostamaan. Vaikka näitä tuppervaaramukeja. Niitä meilläkin on kaapit täynnä. Ja kaikki on kertakäyttötavaraa. Uus moottorisahakin heitetään roskiin, kun se ei käy tyhjäkäyntiä ja rautakaupassa tyrkytetään heti uutta konetta, ku sitä pitäs vain hiukan säätää. Ihmiset ei osaa enää tehdä itse mitään. Ei edes saunaan lämpötilaa laittaa. Saati pumpata renkaisiin ilmaa!” -Jallu-
Mika Myllyahon uusi komedia Korjaamo on ensimmäinen näytelmä, jonka hän on kirjoittanut Kansallisteatterille. Hilpeänhaikea näytelmä kertoo vanhan liiton miehistä muuttuvassa maailmassa, ja sen pääosissa nähdään Kansallisteatterin valovoimainen näyttelijäkaksikko – Jukka-Pekka Palo ja Seppo Pääkkönen. Myllyahon Ryhmäteatterille vuosina 2005−2009 kirjoittama näytelmätrilogia (Paniikki, Kaaos ja Harmonia) on saavuttanut huikeaa suosiota niin Suomessa kuin ulkomailla; Paniikki on ollut viime vuosina kansainvälisesti esitetyin suomalaisnäytelmä. "
