Kaunotar ja hirviö
-tematiikkaa ryöstöviljellään mainosmaailmassa runsaasti: joten lainan tähän vain makoisimman:
Hirviö - itse asiassa hämmästyttävän kookas mies - astuu kauppaan. Läsnäolijat jähmettyvät ja katsovat kauhuissaan ylöspäin. Mies vaappuu kassaa kohti. Kassaneiti on hieman - glup - sarjakuvamaisesti hämillään, silmät suurina, mutta neuvoo kun hirviö kysyy käykö tämä luottokortti täällä. Hirviö hymyilee - kohteliaana miehenä - kiittää ja menee tekemään ostoksia. Kassaneiti hymyilee rakastuneesti niin että hänen hammasrautansa näkyvät ja kiiltävät, ja sipaisee naisellisella eleellä hiuksiaan, vaikkei hirviö sitä näe, mutta hirviöhän tullee takaisin kasalle ostoksiensa kanssa maksamaan.
Sekä mikä tässä on hauskaa on nämä subtekstit, metatekstit, hypertekstit, mielleyhtymät, postmodernit kerrostumat ja popkulttuurin viittaukset, koska tuo ns. hirviö pitkänhuiskea mies on tietystikin Richard Kiel joka näytteli Bond-elokuvissa tuota rautahampaista pahaa poikaa nimeltä Jaws... Ja koska kaunottarella, = > myyjällä, on hammasraudat niin katsojan päässäni käy naksahdus, lamppu syttyi ja kuului ahaa...
Mutta mitäs siinä mainostettiin? Hm.... Hammasrautoja? Ei. Leipää? Ei. Luottokorttia???
Sama sille.
Richard Kiel, tv commercial for Sampo Mini Visa Card.
Viehättävä Hirviö eli bond-pahis Richard Kiel haastattelussa:
Tärkeintä on hyvä, kierrätetty tarina jossa on jokin sisäpiirin vitsi tai knobbitieto, joka aukenee vain valituille ja harvoille. Se luo empiiristä lämpöä, ja jos ei yhteenkuuluvuutta, niin ainakin nostalgian lehahduksen ajasta ( lapsuudesta / nuoruudesta 1950-, 1960-, 1970- tai 1980-luvuilta ennen apuraha-anomusten / veroilmoitusten tekoa ja asuntolainan kerjäämistä ) jolloin kaikki oli selkeämpää, yksinkertaisempaa, sarjakuvamaisempaa.
Miksi sarjakuvat, Frankensteinin hirviön pimeässä loistavat naamiot tai Dracula mehujää-muotit pitäisikään jättää vintille / divariin? En nyt muista kuolemaksenikaan tai siitäkään huolimatta, kuka ihme olikaan tyyppi joka puhui harrastuksistaan, keräilystään johon kuului mm. Bätmobiili, tuo Lepakkomiehen käyttämä auto - luonnollista pienempi kopio, jota hän säilytti muun krääsän kanssa työhuoneessaan, ja aina kun suurta stressiä pukkasi päälle hän otti käteensä Bätmobiilin joka rauhoitti tilanteen.
Näin ollen lapsuuden lelu tai vastaava keräilyn kohde jolla on suuri merkitys on kuin kehräävä, lämmin kissa jota silittäessä murheet pienee ja ahdistus laantuu, mutta Bätmobiilin kaltainen " lelu " on allergisille ja liikkuvalle postmodernistille helpompi vaihtoehto.
Yleensä hirviö on aktiivinen uros, joka kantaa sylissään retkottavaa passiivista, pyörtynyttä kaunotarta pesälleen kuten Mustan laguunin hirviö, Dracula, Hellboy, Psyko, Muumio, Donnie Darko ja tsiljoonat muut.
Ehkä pyörtyminen johtui sensuurista - kun yleisö / lukija odottaa suudelmaa, taistelua tai eroottista kohtausta, mutta eihän sitä voi sallia. Hirviö vie naisen pesälleen ja hellii tätä kuten King Kong, mutta palaa sitten kahakkaan tarinan miespuolisen sankarin kanssa. Ja nainen ehtii taintua pyörtymisestään juuri ennen kuin platonisesti viettelee hirviön tuhoon kuten Nosferatussa, Hammer-yhtiön Muumiossa, ja luonnollisestikin King Kongissa.
Grévinin vahakabinetissa
katsoimme kun Marat istui ammeessa: käsi on lakannut jo kirjoittamasta, sulka tipahtamaisillaan maahan, ja Charlotte Cordayn tikari on löytänyt tiensä hänen rintaansa.
Makaaberia: amme jossa Marat`n vahafiguuri uiskentelee on aito amme jossa oikea Marat murhattiin. "Niinpä" Bierce sanoi vierelläni ja jatkoimme matkaa. Paradoksaalista kyllä: mitä "hirveämpi" oli museo/kirkko/kabinetti, joka kertoi "hirveyksistä" eli todellisuudesta, historiasta, sitä yltiöystävällisempi oli henkilökunta joka palveli minua jopa tiskin alta! Tuollaisia todella asialleen vannoutuneita palvelualan ammatti-ihmisiä ei usein näe!!! Maa kuolee. Maaseutu köyhtyy, haalistuu kyltit, unohtuvat, putoavat, maatuvat.
< = Corday murhaa Marat´n ammeeseen, siinä nainen murhaa miehen kylpyyn -
täysin päinvastaista menetelmää käytti Alfred Hitchcock Psykossa, ja aloitti
suihkumurhien sarjan jonka tarkoituksena oli vain tirkistellä kirkuvan, nurkkaan ahdetun,
alastoman, puolustuskyvyttömän naisen kroppaa joka kuolee kohta.
Miksei missään mainita Danten Jumalaisen näytelmän olevan goottilainen kertomus? Katso vaikka Dürerin kuvia.
