Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä La Liste herätti yleisössä suuret naurut ja

Jennifer Tremblayn Lista on sopivan kokoinen monologi, mutta miksei ääliöt osaa sulkea puhelimiaan teatterissa? 18.9.18 koin Kansallisteatterissa Omapohjassa iloa, naurua tälle Inhon Catherine D:n kaukaiselle ahistuneelle sukulaiselle pedanttine listoineen. Ja sopivasti syksyn suruisa, myös.

Suosittelen. Kiinnosti jo Kansallisteatterin näytäntökauden esittelyssä.

Valkoisiin lappusiin pukeutunut pedantti täti puhuu monologia. Hänen käyttäytymisensä naurattaa. Hän on kuin Polanskin Inhon päähenkilön sisko. Tietysti tyylilaji on eri kuin Polanskin hiljainen kauhu. Vaikka tila on mustavalkoinen. Enimmäkseen valkoinen. Valkoinen arkki - jossa ei ole listan listaa. Ei tähele pantavaa, ei muistettavaa asiaa. Valkoinen kaaos. Äänetön kohina.

Miksi hänellä on lapsia, eri toten poikia ja koira, vaikka hän rakastaa järjestystä. Että kaikki on ja pysyy jämptisti paikoillaan. Hän on muuttanut perheineen äärettömän kauniille seudulle ja suuresta ikkunastaan näkyy pelto, josta van Gogh olisi ylpeä. Hiljaisella landella. Eristäytyneellä.

Miksi puhutaan vain raskaudenjälkeisestä masennuksesta? Miksi isä on jatkuvasti töissä, ja sitten fyysisesti paikalla ollessaankin on poissaoleva. Kenen tarina kuunnellaan?

Monologi on sopivan mittainen. Ei väliaikaa.

Tiivistä mutta hengittävää.

Anaalinen banaalinen. Ei, johdonmukainen, kliininen ja jämpti. Mitä me teemme ja sanomme, mitä jätämme sanomatta, jätämme tekemättä. Millainen vaikutus tällä on. Miltä tuntuu syyllisyys, olenko minä syyllinen, aiheutinko minä.

Mitä kaikkea voi kertoja, ja jakaa, huumorin kautta, hyvinkin musta huumorin.

Ja kuinka hienoja kuulla ja nähdä naisten tarinoita nykyään teatterin lavoilla!

P. S. itse rakastan listoja, kaaoksessa.

Samoihin aikoihin oli muitakin kanadalaisia näytelmiä Kansiksessa, tarkoitan lukudraamaa Change Your Life, jossa neljän kanadalaisen näytelmäkirjan tekstejä esitti kotimaiset suosikkinäyttelijäni. Ks Harvinaista herkkua: englanninkielistä lukudraamaa Kanadasta: Change your life

Avajaisissa kuvassa Pirjo Määttä näytelmässä Lista, ohjaus Irene Aho. Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä La Liste herätti yleisössä suuret naurut pilkun tarkan kliinisen arjen ahdistamina listoineen ja tarkkoine sääntöineen...






Kansiksen sivulta:
Tahraton keittiö.

Keittiössä on nainen, kolmen lapsen äiti, perfektionisti, jonka kodin ja lasten hoito sujuu mainiosti tehtävälistojen laatimisen avulla.

Muutto maaseudulle oli naisen oma toivomus, oma ihannekuva perheidyllistä, mutta hän ei viihdykään uudessa kotikylässä. Talo seisoo keskellä kuivaa, hengetöntä peltomaisemaa, eikä kylässä ole yhtäkään sukulaissielua. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Camilla, raskaana oleva, boheemi äiti, jonka kaoottinen elämäntapa ja neljä kuritonta lasta vasta ärsyttäviä ovatkin.

Mutta kun Camilla kuolee pian viidennen lapsensa synnytyksen jälkeen, nainen järkyttyy. Olisiko hän voinut estää sen? "


Jennifer Tremblayn haastattelu:  

Haastattelusta saa irti paremmin kun valitsee kieleksi suomen. 




 Kansiksen Flickr-kuvia tästä proggiksesta:

Lista 3

Tunnelmia instassa ja tvitterissäni: