Teatterin lumoa - kuvallinen teatteriblogini

Teatterin lumoa - Satu Ylävaaran kuvallinen teatteriblogi

perjantai 9. marraskuuta 2018

Se elää? Se elää! Mitä jos se on kuollut? The Curse of Frankenstein, The Revenge of Frankenstein

The Curse of Frankenstein. Tämä erinomainen Terence Fisherin ohjaama Hammer-klassikko esittää paroni Frankensteinin [ itseoikeutetusti maukas, ainoa oikea Frankenstein Peter Cushing ] kunnianhimoisena perfektionistina, joka ei ehdi illallisille, ei shakin peluuseen eikä hänellä ole aikaa nuorikolleen Elisabethille. Hänellä on työnsä, ja se on tärkein. Frankensteinin kirous (1957) imdb

Tässäkin taide-elämyksessä näytetään sekä keksijän että taiteilijan luovan prosessi. Se elää? Se elää! Mitä jos se on kuollut? Lopussa muitakin Frankenstein-taruja.

Anne-Maria Vesalainen jakoi luovuus-luennoillaan hyvin mielenkiintoisia teemoja. Olen lainannut häneltä tämän pohja-ajatuksen kirjailija = keksijä.

> Sovellan noiden ajatuksien pohjalta esimerkiksi juuri Frankensteinin tarinan. Koska oikea kirjailija on aina keksijä - hän kamppailee sekä itsensä että ympäristönsä kanssa - mitä parempi kirjailija on sitä energisemmin taantumuksellinen ympäristö ja varsinkin sen hitaasti kehittyvä eliitti kirjailijaa/keksijää vastustaa.

Mielestäni Frankenstein kertoo kummankin tarinan, sekä keksijän, joka yrittää ja yrittää, lannistumatta, vaikka kaikki muut ovat häntä vastaan, hän on siis yksin.

Anne-Maria Vesalainen kertoo luomisprosessissa tärkeintä on, ettei anna periksi.

Että kuinka tärkeätä on motivaatio, omistautuminen, joustava, herkkä - koska vääjäämättä on ristiriidassa ympäristön odotusten kanssa. Juuri siksi Frankenstein on mielenkiintoinen hahmo - hän ei luovuta, vaan jatkaa. Hän haluaa saada valmiiksi. Hänessä kiehuu energiaa, hänessä tirisee suuri lataus. Hänen työtään ei estetä kuin silloin tällöin - tämä luo jännitteitä. Halusiko hän nietzscheläistä überihmistä?



Ennen kaikkea Frankenstein halusi täydellisen ihmisen. 


Mutta miksi paroni Frankenstein on yksin? Hänhän on alussa pikkupoika joka haluaa tietää. Lapsinerosta kasvaa aikuinen nero, ja samalla hän kasvaa opettajiensa ohitse. Hän haluaa lisää ja lisää. Entinen opettajansa Paul Krempe sanoutuu irti mokomista puuhista. Typerän ihmisen rajallisuus tulee vastaan. Tavanomainen ihminen haluaa turvallisuutta, jossa ei satuta ketään. Jossa ei tapahdu mitään muutosta. Jossa ei keksitä mitään. Mutta tämä ei riitä Frankensteinille.

Hän haluaa luoda täydellisen ihmisen. Ei hirviötä. Hän puhuu olennosta, creature.

Paroni - tuo kohtukateellinen hullu tiedemies - ostaa maailman ykköspianistin sormet ja alkaa rakentaa omaa lastaan, aikuista lastaan, jolla olisi jo syntyessään kaikki maailman tieto. Häntä ei tarvitsisi kouluttaa kalliisti eikä näin hukata arvokasta laatuaikaa..

Mutta aivot, mistä aivot? Paroni katsoo entistä opettajaansa, mutta kutsuukin aikansa suurimman elävän neron kylään ja haluaa näyttää tälle, ei etsauksia makuukammarissaan, vaan yläkerrasta erästä maalausta, jota pitää katsoa vähän kauempaa, nero ottaa askeleen, ja hups, yläkerran kaide antaakin periksi, aivan kuin sitä olisi viritetty, ja hän tippuu maahan. Mikä onnettomuus! Frankenstein hoitaa tietystikin hautajaiset...

Frankenstein hiipii hautaholviin....

Mutta Krempe tunkeutuu hautaholviin paheksuntansa kera, ja rikkoo neron aivot.

Turhan tiedon ruutu, faktoja elävästä kuvasta:

vrt. Mel Brooksin nerokkaassa elokuvassa Frankenstein junior kyttyräselkäisen palvelija Igorin - mieletön Marty Feldman - niin ikään rikkoo varastamansa neron aivot pelästyessään peilikuvaansa [!] nähtyään salaman välähtäessä ja valaistessa hämärän huoneen, ja Igor joutuu ottamaan ehjät aivot abe-normal -kyltin alta, siis epänormaalit aivot ja huhu kertoo, että tästä sai alun perin punk- nykyisemmin humppaorkesteri Eppu Normaali nimensä...

Frankensteinin hirviötä näyttelee Christopher Lee, ja tästä alkoikin parivaljakon Cushing - Lee yhtenen ura, jossa hyvä versus paha -ottelu on toistunut tiuhaan. Meidän iloksemme.

Kiinnostavaa tässä sopassa on ranskalaiselta sisäköltä näyttävän ja kuulostavan oloinen ranskalainen sisäkkö Justine. Paroni Frankensteinilla on siis aikaa lempiä tulevaa vaimoansa, sekä palvelijatartaan kuin myös rakkaudella tehdä kupeittensa - tai aivojensa paremminkin - hedelmää, olentoa. Hän suhtautuu intohimolla työhönsä, mutta nauttii myös lasillisesta hyvässä seurassa.

Minä etsin netistä Frankensteinille, joka on uusi Z, uusia neron aivoja.

Ulrike Meinhofin aivot on varastettu.

Samoin Einsteinin aivot on varastettu

Princetonin sairaalasta, luen tuoreimmasta paikallislehdestä ( vuodelta 1955).

Einsteinin aivot eivät aapuneetkaan Montefioren sairaalaan.

Classic Film Horror GIF by Warner Archive





Christopher Lee in The Curse of Frankenstein (1957) imdb




The Revenge of Frankenstein


Terence Fisherin ohjaama Frankensteinin kosto ( 1958 Hammer ) elokuvassa paroni välttää giljotiinin, ja kolmen vuoden kuluttua hän hoitelee suvereenisti uutta praktiikkaansa nimellä tohtori Stein.. Hän on hyväntekijä, koska ottaa hoitoon köyhiä.... joilta silloin tällöin amputoi jonkin osan. Mutta miksi hän leikkaa näppärältä taskuvarkaalta käden? Hm...


Peter Cushing aina niin tyylikkäänä, hirviönä ja luojana leffassa The Revenge of Frankenstein (1958) ( kuva imdb )

Tätä mustan huumorin sävyttämää makaaberia ja technicoloria hehkuvaa kauhupätkää tarkemmin katseltuna huomaa Fisherin nihilismin.

Goottilainen maailma on kahtia jaettu:

rikkaat köyhät, viattomat hyväksikäyttäjät,
sisäinen ulkoinen, salattu julkinen,
alamaailma, porvarillinen koti jne.

Luokkayhteiskuntaa kritisoiden Fisherin luomuksessa, realistisesti, lääkärit haluaisivat potilaikseen siistejä porvarisperheitä joita ei mikään vaivaisi. Kun Frankenstein hyvää hyvyyttään ja tieteensä, päämääriensä vuoksi pitää klinikkaa köyhille, ja likaisille jotka todella sairastavat, mikä on ongelma, sillä sairaina he eivät voi tehdä töitä. Frankenstein on päähenkilönä monisyinen, tarpeen vaatiessä säälimätönkin. Mutta hän ei ole ennakkoluuloinen, tai laiska.

Fisherin maailmassa ihmiset ( tohtorit, pyövelit, poliisit, juomanlaskijat, vuokraisännät ) tietävät paikkansa, mutta tempoilevat viettien varassa:

he nauravat, ryöstävät hautoja, juovat, varastavat, ja ovat vähällä muuttua kannibaaleiksi - kuten Frankensteinin luoma " hirviö" joka itse asiassa on vain rujo mies, jonka aivot siirretään uuteen ruumiiseen. Mutta mitä kauheinta! Myös uusi keho alkaa muuttua - puhumattakaan sisäisestä ainimasta. Aateliset osaavat puhua ja pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla, moitteettomasti - heitä poliisikin nöyristelee.

Iltasella nuori pariskunta istuu lähekkäin puistossa, mutta mies vain tonkii innoissaan maata muurahaisia tutkien kuin nainen haluasi romantiikkaa. Nainen jopa sanoo suoraan, kuinka muurahaiset eivät istuskele koko yötä vaan panevat toimeksi. Panevat toimeksi mitä? mies kysyy - ei vieläkään tilanteen tasalla ollen. Äsh, nainen nousee kotiin lähteäkseen.




Dracula elokuvien käsikirjoittamisen helppous mahdollisti niiden tehtailun - niillä oli oma logiikkansa joka ei hetkahtanut seulamaisen tolkuttomuutensa vuoksi vaarnaakaan.

Vaikka vampyyrimonarkki joka elokuvan loppumetreillä tuhottiin "lopullisesti"  Rest in FINAL Peace - näin luki kirjaimellisesti elokuvan Dracula AD 1972 lopussa.)

niin hänet herätettiin henkiin jatko-osissa joko vahingossa: - Dracula has risen from his grave elokuvassa
( uskossaan horjuva liperikaulainen hameniekka kaatuu vuoristolla, pyörtyy ja lyö päänsä kiveen, ja veriviirusta tipahtaa pisaroita suoraan tuhotun, jäisen Draculan suuhun joka tästä elpyy )

tai tarkoituksella:
- Taste the blood of Dracula eli Dracula paholaisen lähettiläs elokuvassa

( taas Dracula manataan henkiin mustassa messussa tarkoituksella tai kuten Dracula A D 1972 rainassa messutaan mustassa messussa jonka seurauksena Dracula virkoaa mullan alta niin että tanner jätisee hyvinkin Evil Deadin herätkää -kohtausta edeltäen ).

Vampyyrin tuore uhri on kuten narkkari - koukussa saastuttamaansa vampyyriin. Uhrinainen odottaa makuuhuoneeseensa yöllä malttamattomasti Draculaa, ja on kuin pistoksissa, tai paremminkin kuin vieroitusoireissa kun huoneessa häntä ahdistavat valkosipulit, krusifiksit ja suljetut ikkunat, joista Dracula ei voi lehahtaa sisälle.

Tyylilajina kirjeromaani on ikään kuin kirjoittaisi haudan takaa, vuosien takaa, ja päiväkirjan lukeminen on tirkistelyä. Sen kirjoittaminen on tärkeää - eihän kuumeessa houreilevaa Jonathan Harkeria uskottu muuten..



Frankenstein on tuhottava!


Niin ikään Terence Fisherin ohjaamassa Frankenstein must be destroyed elokuvassa ( 1969 ) paroni on pulahtanut pakoon, ja jatkaa hirveyksiä. Elokuvan nimi ei käske keskeyttämään hänen hirmutöitään, vaan että Frankenstein on tuhottava. Alati luotettava Peter Cushing on taasen böömiläisen Frankensteinin roolissa, hän on yhä kohtelias, aistikkaasti pukeutunut kukka napinlävessään silinteri kiiltäen mutta hän saa myös viiltäjä-Jack -mäisiä piirteitä. Roiskuva veri yhdistettyy nyt naisen kirkumiseen - hän tosin ääntelee mielisairaalasta käsin parantumattomana tapauksena. Naisen hiukset ovat auki kuten vapautuneilla vampyyrin uhreilla, mutta se on merkki sekasorrosta, degeneraatiosta.

Maailmaan on tullut särö.

Vaikka ulkomaailmassa elokuvastudion ulkopuolella jossain kaukana pauhaa Vietnamin tarpeeton tuhoaminen, niin "sisällä", tässä elokuvassa vietämme viktoriaanista aikaa. Fisherin työksi tämä on äärimmäisen nihilistinen ja tuntuu se oudolta - rainasta kun puuttuu sekä elämänläheinen, lupsakka hyväntuulisuus mehevine rahvaankuvauksineen että makaaberi musta huumori tai varsinkin näiden kahden sutjakka, ilmava yhdistelmä joka aiemmissa elokuvissa oli hyvin fisheristinen mentaliteetti..


Peter Cushing ja Francis Matthews perimmäisten asioiden äärellä, The Revenge of Frankenstein (1958, imbd )

Frankensteinia painaa pirulliset ajatukset aivojensiirrosta: hänen pitää hetimiten päästä leikkaamaan hengenheimolaisensa tohtorin pääkoppaa - tämä kun oli tehnyt mullistavan keksinnön muttei ehtinyt jakaa sitä Frankensteinin kanssa, vaan oli joutunut huurujenhuoneelle. Frankenstein majoittautuu täysihoitolaan jossa muut tupruttelevat kaikin puolin hyvin voivat, asialliset, kohteliaat ja säädylliset turvallisessa, lämpimässä, kotoisassa salongissa viihtyvät aikamiespojat keskustelevat henkevästi kuinka Frankenstein ja tämän kollega olivat

Paholaisen opetuslapsia.


ymmärtämättä että uusi asukas on pelkäämänsä Frankenstein.

" Ilman keksintöjä ja kokeiluja söisitte aterianne luolassa ", hän sanoo.

Elokuvan miltei kahta ainoaa inhimillistä, hyvää ihmistä näyttelee nuori pari: nainen omistaa tuon täysihoitolan jota parantumattomasti sairastunut äitinsä ei pysty enää hoitamaan.

Mies taas on tohtori, ja töissä mielisairaalassa, josta hän varastaa lääkkeitä ( mm. kokaiinia ) jotta nainen voi maksaa äitinsä hirvittävän kalliit hoitokulut. Päähenkilöt joutuvat siis äärimmäisyyksiin - sitähän tämä elämä on. Älykkään Frankensteinin on helppo kiristää heidät haluttomiksi avustajikseen.

Tietysti tämä on vanhanaikainen elokuva hammeristisella tavalla joka nostalgisesti muistuttaa brittiläisestä kulta-ajasta, jossa elämä jatkui mallillaan kun tarinan hirviö oli saanut kukistettua. Mutta kiinnostiko suurta yleisöä enää Hammerin tuottama kauhu? Oliko se liian kesyä? Naurettavaa? Tämä tyystin iloton leffa on vuodelta 1969, siis vuosi Night of the Living Deadin jälkeen, kun toisaalta kukkaiskansa halusi rauhaa ja vapaata rakkautta, mutta Mansonin perhe teurasti äidin syntymättömän lapsensa kera. Kuussa oli käyty, Psykon ensi-illastakin oli jo yhdeksän vuotta, ja uusi vuosikymmen kolkutti luurangon rystysin oveen tuottaakseen ajankohtaista, reaaliajassa etenevää kauhua: Manaaja, ja Ennustus, joissa kaikissa pikku piltti ( lapsi / nuori ) oli kauhun aiheuttaja - olihan genren aloittanut Rosemaryn painajainen vuotta ennen Frankenstein must be destroyed elokuvaa. Uutta kauhua oli sekä yliluonnollisuus jossa saatana siittää jälkeläisiä kuin "realistiset", loputtomasti silpovat slasher-filmit joissa häiriintynyt teinipoika ( Halloween, Friday 13th ) terrorisoi lukemattomissa jatko-osissa sukupolvia, unohtamatta sotaelokuvia Ilmestyskirja. Nyt. 

Uudet sodat, uudet huumeet ja uudet pelot projisoituivat Impivaaramme Platonin luolaan.

Niin ikään viktoriaanisen todelisen kauhun ikonit eli korsetit eivät olleet kovassa huudossa - me feministit kun poltimme jo tavallisetkin rintsikat siinä missä pojanklopit polttivat sotilaspassinsa. Vai oliko se amerikanlipun?

Hammerin Frankenstein -elokuvat tuntuivat hassuilta, koska ne eivät olleet futurismia - olihan jo 1950-luvulla oikeassa elämässä tehty onnistuneita elinsiirtoja.

Mutta tärkeistä asioista Frankenstein puhui halutessaan säilyttää neron aivot:

" jotka luomisvoimansa huipulla joutuvat hautaan mätänemään koska ruumis on kulunut loppuun ".

Raina etenee kuin dekkari - tomppelit poliisit ovat saatanallisesti kirurgin säilää muiluttavan Frankensteinin tuhotöiden jäljillä - sopivan välimatkan päässä.

Tämäkin elokuva tuli kotimaan Maikkarin kanavalla suloisella 1980-luvulla, tai ainakin sen lopulla, vaikka aikoinaan elokuva oli kutumaassamme täysin jämptisti kielletty - näin kertoo teos Musta peili, johon kannattee tutustua, mm. laskeakseen kuinka moni teos on itsenäisessä ja teknologisessa, huumaavan modernissa maassamme

kielletty, pantu rangaistusverolle tai lykätty myrkkykaappiin. 





Vimpan päälle viktoriaaniset Peter Cushing, Veronica Carlson, and Simon Ward leffassa Frankenstein Must Be Destroyed (1969) imdb



Kuinka makeasti me nauroimmekaan kun videonauhuri mahdollisti näiden kiellettyjen elokuvien katselun - ennen nettiäkin pystyi kauhuelokuvia tilaamaan alan lehtien kautta, osa ihmisistä halusi jakaa omia herkkupalojaan, ja velottaa vain postituskulut ja videokasetin hinnan. Tosin lehti ilmestyi kerran kuussa, korkeintaan, ja postin tulo kesti...

Ennen internettiä oli nautinto löytää kivien ja kantojen alta suosikkifilmejään, josta oli nähnyt vain mainosjulisteen kuvan, mutta se oli antoisaa, koska tuota harvinaista nautintoa arvosti. Kyse ei ollut mistään alkuperäisten elokuvien kopioinnista sinänsä, vaan ne oli nauhoitettu televisiosta milloin brittiläisessä Night Fright -kavalkaadissa, mutta joskus mukaan sattui eksoottisemminkin tekstitettyjä rainoja.

Nykyään kuka tahansa voi tilata mitä tahansa napin painauksella, ja kaikki maukkaat kulttihörhelötkin ovat saatavilla dvd-muodossa. Kaikesta on tullut laiskempaa, ja vähemmän "aitoa". Mutta miksi mainitsin tuon Maikkarin - se oli sitä aikaa kun televisiossa oli ammattitaitoinen ja pätevä juontaja, joka osasi rauhallisesti juontaa, jolla ei ollut puhevikoja, anoreksiaa eikä älykkyysosamäärä reippaasti pakkasen puolella, kuten nykyisillä chatin ja "tieto"kilpailujen sössöttäjillä. Juontaja istui tyynesti tuolillaan, aistikkaan tulppaanikimpun vierellä, riemunkirjava huivi olan yli, ja kertoi jotain tulevasta elokuvasta, kenties pelotteli, mutta kuitenkin aina toivotti hyvää yötä. Osa mainoksista jotka nauhalle tarttuivat olivat 80-luvun "tyylin" korneimpia " tsiigaa mun K-kengän buutseja " tai " kukaan ei määrää miltä näytän "-mainoksia, jotka tietenkin määräsivät miltä tuli näyttää tytön heiluessa kuin liikaa spiidiä nauttinut Flashdancen tanssija koekuvauksissa.

Niin - Frankenstein on aina Prometheus, tulen varastaja 


ja Ikaros joka lentää liian läheltä aurinkoa.

Tiedonjanoinenkaan nero ei saa kurottaa liikaa, on oltava kuuliainen mallikansalainen, verot maksava robotti jonka raitiovaunujen ratojen kaltainen elämä eskarista bingoiltoihin ei närkästytä naapuria - tuntuu olevan elokuvien opetus. Eipä hätää - poroporvarillisuus nokkii vääjäämättä hengiltä korppikotkan tai kukkolauman muodossa pahnueesta poikkeavan yksilön.


Minun syvällisesti aatokseni keitokseni keskeyttää MTV3 kanavan teksti-tv:n uutinen:

Espanja etsii natsirikollista, " Kuoleman tohtoria " Aribert Heimiä jonka 

" jäljille päästiin hänen asianajajansa vaatiessa hänen omaisuusveron huojennusta" (!)
16.10.2005. Wikipedia kertoo: " Saksassa on tullut esille tietoja, että Heim toimi toisen maailmansodan aikana SS-lääkärinä Pohjois-Suomessa, erityisesti Oulun alueella. Heimin komennus Saksan kuudennen SS-vuoristodivisioonan palvelukseen Pohjois-Suomeen alkoi helmikuussa 1942 ja jatkui asiakirjojen mukaan ainakin saman vuoden lokakuuhun."

Tähän olisi hyvä letkauttaa tulkkaus Sex Pistols elokuvasta The Great Rock and Roll Swindle, jossa haahuillaan Etelä-Amerikassa pakoilevien natsien jäljlillä, tai itse asiassa heidän kanssaan. Leffa julkaistiin vastikään dvd:n koppavassa muodossa.

James Jeter näyttelee tuon Martin Bormannin roolin.

James Jeterin voidaan muistaa Brian De Palman filmistä Blow Out (1981) ja sarjoista tyyliin High Chapparalla, Batman ja Bonanza.

hitlerin privaattisihteerikkö Martin Bormann ei tietääkseni näytellyt muita roolejaan kuin natsi-itseään.

Wikipedia kertoo lisää:
"Berliinistä rakennustyömaalta vuonna 1972 löydetyt luurangot tunnistettiin virallisesti Stumpfeggerille ja Bormannille kuuluviksi, ja Länsi-Saksan Korkein oikeus julisti Bormannin kuolleeksi huhtikuussa 1973. Bormannin perheen pyynnöstä tunnistus vahvistettiin DNA-testillä vuonna 1998."


Julien Temple kirjoitti ja ohjasi The Great Rock 'n' Roll Swindle elokuvaspektaakkelin vuonna 1980.
Tutustu ihmeessä mm.Holocaustinfo.org - Jad Vashem, Suomen osasto ry:n verkkosivuihin, ja linkkeihin, ja Kertokaa siitä lapsillenne... PDF:ään. Jotta muistaisimme.

Papitar ottaa mutaa käteensä ja tekee siitä muumion. 

Oliko jumalar Isis siis ensimmäinen Frankestein kun hän kokosi miehensä nimeltä Osiris pala palalta? [ kuin myöhemmin hitchcocklaisittain Harryn ]

Paradoksaalista - vaikka historian uteliaat, itsenäiset, tabunrikkojat ovat Pandora, Eeva ja kissat, silti tiedemies on mies, en nyt tarkoita typerää suomennosta tuosta ammatista joka jostain syystä on suomeksi, saksaksi ja ruotsiksi väännetty alati mies -päätteiseksi; aikoinaan 10 vuotta sitten ei tullut kuuloonkaan muuttaa kameramiehen titteliä, mutta mites sitten kävikään, juuri niin kuin halusin ja tiesin, nimike muuttui normaaliksi.


Frankensteinin kartano 


niminen uusi, halvahko kauhusarja alkoi Nelosella. Sarja yhdistää nykyaikaista, realistista dekkaria, ( mm. roolien naisitus on suoraan Shield ja C.S.I. sarjoista, hyvä ) ja yliluonnollista goottilaista kauhua muodonmuutoksineen: Keskiyön pedot eli ihmissudet nulistavat puistossa, demoniset vampyyrit vaappuvat kattojen yllä ja Heart´s Filthy Lesson soi goottibaarissa.

Oi, mikä tunnelma.

Myöhäisgoottilainen taide ja viihde on aina rakastunut moderneja vempaimia, 


ja aikakauttansa tai kirjailijan mielikuvitusta pelottavia keksintöjä,
mm. Bram Stoker istutti Draculaansa 1890-luvulla fonografeja, valokuvausta ja puhelimia,

sittemmin mm. Tim Burton esitteli Saksikäsi-Edwardissaan kuinka liukuhihnalla tehdään ( sekä Chaplinin Nykyajan kauhistamana monotonisena ihmisen muuttumisena robotiksi, kuin myös kuinka paljon helpompaa ihmisellä on kun itse ei tarvitse kaikkea työn osia tehdä, mutta toisaalta realistinen pelko = > kuinka kone korvaa duunarin ) ilman ihmistyövoimaa piparkakkuja munanrikkomisesta lähtien, kuinka uunilla on silmien lisäksi suu, ja vispilät ovat tietysti jalkoja. Niinpä helikopterit metsästävät lumisten huippujen yllä etsien jäätynyttä Frankensteinin hirviötä, joka löydetään ja rahdataan sivistyksen pariin. Mutta tahot riitelevät, mitä sille pitäisi tehdä. Laittaa näytteille vai elvyttää? Onko elävällä kuolleella tai useammasta ruumiista kootulla henkilöllä oikeuksia? Tässä jahkailussa hän tietenkin sulaa, repii liikut ja luukut auki ja kävelee pihalle.

Frankensteinin hirviö näyttää tässä yhteydessä kauan sitten kuolleelta. Itse asiassa nykyaikana kaupungissa liikkuessaan hän ei pistä ollenkaan silmään, päin vastoin: kiireiset ihmiset kääntävät katseensa pois koska hän näyttää riuhtaloisessa, tuhraantuneessa puvussaan, ja likaisine kasvoineen pummilta tai asunnottomalta. Kun tämä 200 vuotta sitten kuollut heppu kävelee vilkkaan ajoradan lävitse autoista välittämättä häntä pidetään joku hulluna tai vasta maalta tulleelta. Puolisokea mies auttaa häntä piileksimään poliisia - paljasjalkainen hirviö kun varastaa itselleen ( aivan upeat perusmalliset mustat Doc Martens merkkiset ) maihinnousukengät. Tuolle " sokealle" roskisdyykkarille ( joka vaikuttaa unohdetulta sotaveteraanilta tai vanhalta hipiltä, joka ei valtiovaltaa kunnioita ) hirviö esittelee nimekseen Frankenstein. Hm. He ystävystyvät niin kuin Mary Shelleyn tarina kertoo - sokea auttaja kaipaa ystävää eikä valitse kirjaa kannen mukaan.


Navajoilla Siitepölypoika ( Pollen Boy ) - alkutarinassa


eri elementit kokoavat ihmisen kasaan, ja ukkonen lyö tähän elämän... kerrotaan eräässä Salaiset Kansiot jaksossa, toki paljon Frankensteinin tarinaa muistuttaen: laittaa eheäksi, koota valmiiksi, ja tuo ukkonen, joka tuli ilmeisesti vasta Frankenstein-elokuvissa tarinaan mukaan...

" Olen luonut oman mieheni. " 


sanoo dokumentissa Den gode mannen ( Tis 11 oktober 21.30, TV1 / YLE ) valokuvaaja ja kuvataitelija Britt Marie Trensmar esitellessään projektiaan Mangrant. Hän haluaa luoda hyvän miehen. Taitelijalla oli ongelmiaan julkaista taidettaan jopa iltapäivälehdissä, vaikka muotilehdet esittävät mainoksissaan naiset lihakoukuissa roikkumassa, ja muutenkin tyhjinä nukkeina joita mies ohjailee. Trensmarin kuvia sanottiin julkaisukelvottomiksi, vaikka niissä mies oli kaunis, vähäpukeinen ihminen jonka penis oli koristeltu osittain helmillä.

Myös viimeisin Siskoni on noita sarjan jaksossa kaksi huolestunutta sisarta loihtii ilmoille täydellisen miehen kolmannelle siskolleen - syntymäpäivälahjaksi. Yksinhuoltaja-sisko kun on ilmoittanut ettei tarvitse miehiä eikä rakkautta. Nykyajan naispuoliset Frankensteinit joutuvat valitsemaan niin kapeasta otannasta halutessaan luotettavan, uskollisen, terveen ja tasapainoisen aikuisen miehen tasa-arvoiseksi puolisokseen. Ja jos se ei auta on tehtävä rohtoja..

Miten muulla tavalla voi luoda täydellisen ihmisen?


Hm, tietystikin synnyttämällä.

The Private life of Sherlock Holmes


jossa Holmesia näyttelee Robert Stephens, ja kilpailevaa veljeä Moriartyä tietystikin Christopher Lee. Tämän erinomaisen lupsakkaan elokuvan on ohjannut sensuurin jallittaja, Euroopasta, tuosta kulttuurin kehdosta emigroutunut irvisilmä Billy Wilder, Sherlock saa vaikeimman tehtävän ratkaistavaksi: ballerina joka haluaa hänet tulevan nerokkaan lapsensa isäksi, koska Tolstoi oli siihen liian vanha ja Tshaikovski liian gay.

Ballerina haluaa siis täydellisen lapsen,

= > vähän kuten se noituuteen perehtynyt naistoimittaja Jim Morrisonin kera mm filmissä Doors.

En saa selvää ballerinan nimestä koska videonauhani hyppii siinä kohdassa järjettömällä tavalla. Voi kunpa minulla olisi sponsori jolta saisin nämä elokuvat DVD-muodossa! Mutta mitä sitä paskaa - oikeus ja kohtuus ei koskaan kohtaa oikeaa taiteilijaa. Muuta kuin hautakirjoituksessa.

Robert Stephens on ollut mm. rooleissa: Rasputin, Markus Antonius, Giacomo Puccini, ja Haades, usein myös aatelisena, sekä elokuvissa Tädin kanssa maailmalla, ja Auringon valtakunta ja spektaakkelissa Cleopatra (1963).

The Private life of Sherlock Holmes esittää Sherlockin täydellisenä ihmisenä, ylivoimaisena nerona mestarietsivänä, jota ei kiinnosta aamiaiset, illalliset, tanssiaiset, naiset jne., mutta onhan hänellä paheensa - kokaiini ja viulunsoitto. Watson haluaakin tivata, onko Sherlock homo.

Se on tätä nykyistä subtekstiä - kuten sarjassa Xena kysytään pinnan alla, millainen Xenan ja Gabriellen suhde on laatujaan, minkälaista rakkautta. Laitamme Stirban pyörimään, sitten Evil Dead ja sitten Erämaa syö miestä… Ennen nukahtamista pyörii Syvyyksien tappajat.

" lähes inhimillisiä aivopestyjä olentoja "


lukee kannessa.

Natsit nouseva vedestä. Uudelleen. Minua kylmää.

" KUOLEMATTOMIA ELÄVIÄ?
JÄNNITYSTÄ! ELÄVIÄ KUOLLEITA?
VIIHDETTÄ PARHAIMMILLAAN! "


On niin paljon helpompaa katsoa elokuvia, kauhua. Se ei ole totta. Näyttelijät pesevät pois hirviömaskinsa, saavat palkkashekkinsä ja palaavat perheensä pariin tai juhlimaan ankarasti. Vampyyreitä, demoneita, ihmissusia ei ole muualla kuin folkloressa, bestsellereissä ja valkokankaalla. ... on hirveää lukea jotain keskitysleiriromaania, ihmisen tarinaa, joka on säilynyt leireiltä, tai vain valokuvia tai päiväkirjaa.

SS upseeria näyttelevä ihana Peter Cushing - vanha kunnon Hammerin 50-60-luvun kauhuelokuvien lommoposki van Helsing, paroni Frankenstein ja Sherlock Holmes - Muumion löytävä arkeologi jne.

Peter Cushing luo tässä täydellistä soturia...

Kuolemattomat natsit jatkoivat yhä työtään Karibialla märissä olosuhteissa - ennakoivatkohan ne hauskaa 2000-luvun merirosvoelokuvaa Mustan helmen kirous ( Pirates of Caribbean - the Curse of the Black Pearl ) jossa pääosassa huseerasi jatkuvasti maistissa oleva Johnny Depp varastaen garderoobin, kultakorut, huivit, kultahampaat, ja hoipertelun Keith Richardsilta, Andy McCoylta ja Adam Antilta.

= > Juuri (silloin muinoin) kuulemieni juorujen mukaan itse Keith Richard näyttelisi hänen isäukkoaan leffan kakkososassa!!


Rainan Syvyyksien tappajat - Shock Waves musiikki oli zombie-elokuvien tuttua humppaa psykompi, ja taatusti ahdistava ja tunnelman jännitystä tiheyttävää musiikkia, josta tuli huono olo. Vaikuttavimmassa kohtauksessa zombie-natsit nousivat yllättäen merenpohjista ja alkoivat kävellä kuin surrealistisessa maalauksessa puhumattomina, tuntemattomina, ei elävinä eikä kuolleina.

- Heh, mennäänkö uimaan?

- Hyrr.. Joo!

- Täältä tullaan Bodom-järvi!

Muistelimme lämmöllä aikaa tuota 1980-luvun alkua jolloin olimme kauan odottaneet että näkisimme tietysti kielletyn ja sensuroidun Evil Dead videon. Videonauhuri oli juuri keksitty - tai ainakin vast ikään suomalaisessa merkonomiperheessä käyttöön otettu uusi värkki, jolla sai katsoa ihmeellisiä, kiehtovia kauhuelokuvia - salaa. Itse katsomiselämys oli kuin olisi katsonut liikkuvaa abstraktia ekspressiivistä öljyväriteosta ja epävireeseen mennyt säkkipilli olisi piuvannut korvan juuressa. Mutta onneksi oli mieli, jossa kauhu muuttui lihaksi. Oma mielikuvitus kuvitti sen mitä useasti kopioitu nauha ei pystynyt näyttämään - kuva oli niin surkea. Evil Deadin jälkeen en nukkunut kolmeen yöhön. Sitten halusimme alkaa ohjaajiksi. Teimme kauhuelokuvia kaitafilmillä. Katsoimme nyt niitä myös naurane poskilihakset kipeiksi. Koska filmit olivat mykkiä piti ääniraita saada kasaan tuhnulla kasettimankalla. Ei mitään haitekkiä. Sam Raimi, Ed Wood, Dante, Argento, John Waters, Cyndi Sherman, loppumaton litania hengenheimolaisia. Fantastista.








tähän syssyyn alun Se elää! it´s alive! lause jonka paroni Frankenstein huutaa ensimmäisessä pitkässä Frankestein-elokuvassa 1930-luvulla. Ääninauhalta on lopullisesta elokuvasta poistettu " Nyt tiedän miltä tuntuu olla jumala ", koska se olis ollu hihhuleille liikaa. Huulet kyllä liikkuvat filmissä. Mutta tässä tekstissä ja ikoneissa oli tarkoitus ottaa vain 1950-1970-luvun Hammerin versioinnit, joissa kaikissa on ikoninen Peter Cushing paronina. 


Ja klassiset trailerit ja muut tuikitärkeät klipit: