”Oopperan kummitus todella oli olemassa.” Kaunotar ja hirviö -tarina kohtaa - ei niinkään Pygmalionin - vaan tähtivalmentajan. Orfeuksen. Nuoren taiteilijanaisen seksuaalinenkin kasvu. Kauhuromanttinen, goottilainen kuvasto, jossa nuori nainen on hädässä - mutta silti ehtii vehdata sekä kiltin että pahan pojan kanssa. Tässä Gaston Lerouxin romaanista Suuren oopperan kummitus, lemppareitani, sekä Joel Schumacherin elokuva. Sekä mietteitä oliko Kummituksen, Erikin esikuva Erik Satie. Don Juan ja Faust on myös esillä. Elikkä 1800-luvun romantiikan nerokultti...Onko " Antiikin genius, nero oli jokaiselle vapaalle miehelle kuuluva suojelushenki.” kuten Lapin Yliopiston sivuilla taidehistorian professori FT Tuija Hautala-Hirvioja kertoo osiossa Pohjoinen, taideteollisuus ja nykytaide taidehistorian näkökulmasta. Onko tämä termi "Angel of Music" ”enkeli” vaiko daimoni? Langennut enkeli?
Tässä kuitenkin Lon Chaney elokuvassa Suuren oopperan kummitus (1925) ja kuinka kiduttava tuo silmiä laajentava rauta olikaan
 |
| Let her mind wander poto my thing The Phantom of the Opera earl carpenter GIF, lissää: gfycat |
 |
| phantom of the opera gif Earl Carpenter Rachel Barell, pinterest |
 |
| Earl Carpenter is the man behind the mask, walesoneline |
Itse asiassa kaikki kiinnostavat kaunotar ja hirviö –tarinat kertovat siitä, kuinka päähenkilönainen ei tiedä, kumman miehen hän valitsee: hyvän vai pahan. Haluaako hän umpitylsän poroporvarillisen elämän aina niin luotettavan aatelisen lapsuutensa sydänkävyn, komean Raoulin kera, vai haluaako hän astua arvaamattomaan, uuteen ja kiehtovaan boheemielämään, ja muuttua kokonaisvaltaiseksi taiteilijaksi, naiseksi ja itsenäiseksi….. antaessaan Erikin, tuo raamikkaan kummituksen, tuon musiikin hengen johdattaa häntä syvemmälle, deeper and deeper, alamaailmaan, tuonpuoleiseen….
Ei tarvitse kovinkaan pinnan alle mennä, niin huomaa Andrew Lloyd Webberin musikaalin kertovan suuren goottilaisen rakkaustarinan – niin Kummituksen kuin viattoman Christinen, kuin myös musiikillisesti kokeneen Andrew Lloyd Webberin ja rakastettunsa, aloittevan Sarah Brightmanin tarinan… Kuka onkaan muusa, kuka ohjaaja…. ja mitkä pakkomielteet ja intohimot ajavat meitä…
Voin luvata että ensi jouluna tätä taas laulaa koko perhe sherryklasin äärellä. Ja tunteella...
Kannatti vallan ostaa alle kympillä The Phantom Of The Opera: Special Edition (2005) iskemätön dvd, jossa on ihastuttavan Joel Schumacherin ohjaaman elokuvan lisäksi kaksi levyä täynnä bonusta… joissa vanhan hipin rauhallisuudella ja vanhan intiaanin kaukokatseisuudella Joel Schumacher ja kumppanit panostavat filmiin sielunsa, kaikkensa… Joel Schumacher ja Andrew Lloyd Webber olivat suunnitelleet elokuvan tekoa 15 vuoden ajan, ja vasta 2004 kaikki natsasi….
Minä pidän monesta Oopperan kummituksesta, Gaston Lerouxin alkuperäisteoksesta Le Fantôme de l'Opera (1908) aina musikaaliin, ja Claude Rainsiin (1948) ja Lon Chaneyhin (1925) asti….
Bonuksissa kerrotaan, kuinka Gaston Leroux ja Lon Chaney tapasivat….
Kuinka ollakaan minulla on sattumalta matkalukemisena Sax Rohmerin dekkari Keltainen kynsi (1915), jossa seikkailee Gaston Max –niminen etsivä….. Ja takakannessa lukee:
”” Menestyskirjailija Henry Lerouxin työhuoneeseen hoipertelee turkkiin kietoutunut tuntematon nainen….”
Olenhan aina rakastanut anagrammeja ja anekdootteja….
1990-lopulla tuntui soivan Steve Harley & Cockney Rebel orkesterin riemastuttavan loppusoinnuton biisi Make Me Smile (Come Up and See Me), jokaisessa hienossa ja rempseässä brittifilmissä, kuten Housut pois ja Velvet Goldmine, jossa herra tietysti esitti mainitun lallattavan biisinsä, ja lisäksi antoi ”nuorison” esittää omat versionsa sävellyksistään Sebastian ja Tumbling Down… Filmissä Saving Grace - Pelastakaa Grace voi kuulla sieltä paksun pilviverhon takaa myös Make Me Smile (Come Up and See Me)n…
Oi kuinka nautin, kun videonauhuri keksittiin ja Suomen telkkarissa näytettiin Ken Russellin filmejä, kuten Tommy, Lisztomania, Valentino ja Intohimorikoksia, sekä myöhemmin Muutostiloja, ja tietysti unohtumaton ja äkkiväärä Gothic eli impivaaralaisemmin Yövieraat, jonka perään näytettiin miltei yhtä räikeä musiikkivideo, Alice Cooperin Poison… Lady Chatterleyn rakastajana kiusoitellut Sean Bean löysi myös tiensä… kokoelmiini. Sittemminhän hän tansautti mm Anna Kareninaa.
Ekstaattinen, runsas, yltäkylläinen ja pakahduttava Oopperan kummitus
Joel Schumacherin kiinnostavimpia, tummempaa puolta kaukoluotaavia filmejä hyllystäni tai alitajunnastani: The Lost Boys, 8MM, Batman & Robin, Batman Forever, Phone Booth ja Veronica Guerin (2003), tuossa ihastuttavassa tosielämään pohjautuvassa feministisessä, sananvapautta ja uralle uhrautumista tutkailemassa filmissä, jossa saamme tutustua Ciaran Hindsiin – taas pahana poikana…. Joel Schumacherin The Phantom of the Opera (2004) filmissä mainitulla Ciaran Hindsillä on naamiaisissa sopivasti kullatut pässinsarvet päässään, ja jätealalla, anteeksi romumetallilla rikastuneella aisaparillaan Simon Callowilla (Amadeus, Neljät häät ja hautajaiset, Rakastunut Shakespeare, Angels in America, ja vähintään neljästi hän on ollut Charles Dickens eri produktioissa..) on kukonpää…
Nämä naurettavat vanhat herrat juoksevat tanssityttöjen perässä – eivätkä suinkaan homehdu toimistossa, jossa oopperan uusina johtajina taatusti kuuluisivat enemmän kuin lavalle – takahuoneista puhumattakaan… Hinds ja Callow ovat tepastelleet yhdessä myös tv-sarjassa Rooma…. Ja Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life (2003) filmissä olivat namikat vastakkain Hinds ja Gerry Butler....
Ekstaattinen, runsas, yltäkylläinen ja pakahduttava Oopperan kummitus
Joel Schumacherin kiinnostavimpia, tummempaa puolta kaukoluotaavia filmejä hyllystäni tai alitajunnastani: The Lost Boys, 8MM, Batman & Robin, Batman Forever, Phone Booth ja Veronica Guerin (2003), tuossa ihastuttavassa tosielämään pohjautuvassa feministisessä, sananvapautta ja uralle uhrautumista tutkailemassa filmissä, jossa saamme tutustua Ciaran Hindsiin – taas pahana poikana…. Joel Schumacherin The Phantom of the Opera (2004) filmissä mainitulla Ciaran Hindsillä on naamiaisissa sopivasti kullatut pässinsarvet päässään, ja jätealalla, anteeksi romumetallilla rikastuneella aisaparillaan Simon Callowilla (Amadeus, Neljät häät ja hautajaiset, Rakastunut Shakespeare, Angels in America, ja vähintään neljästi hän on ollut Charles Dickens eri produktioissa..) on kukonpää…
Nämä naurettavat vanhat herrat juoksevat tanssityttöjen perässä – eivätkä suinkaan homehdu toimistossa, jossa oopperan uusina johtajina taatusti kuuluisivat enemmän kuin lavalle – takahuoneista puhumattakaan… Hinds ja Callow ovat tepastelleet yhdessä myös tv-sarjassa Rooma…. Ja Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life (2003) filmissä olivat namikat vastakkain Hinds ja Gerry Butler....
 |
| phantom of the opera 2004 movie | Tumblr |
Joel Schumacherin Oopperan kummitus - The Phantom of the Opera (2004) spesiaalin DVD:n de luxen ekstroissa kerrotaan sukkelasti, millä eri nopeuksilla eri maissa Andrew Lloyd Webberin musikaaliversiossa kristallikruunu pudotetaan – mm Australiassa vauhti on nopein, ja raskas kristallikruunu jää killumaan juuri ja juuri arvostelijoiden yläpuolelle… Mukavaa, että Steve Harley on saanut suunvuoron, eikä suinkaan mitenkään katkerasti ainakaan enää ollenkaan konsanaan penseästi suhtaudu liian lyhyeen roolisuoritukseen oopperan kummituksena – lähinnä musikaalin promovideolla.
Kate McMullanin adoptoima – hetkinen, mikäs sana se olikaan adaptoima, helppolukuisen englanninkielinen lyhennelmä Gaston Leroux'n alkuperäisteoksesta The Phantom of the Opera julkaistiin Step-Up Classic Chillers –sarjassa, jolle en kannattaisi olla penseä (kirja maksoi 30 penceä). Kirjan on kuvittanut Paul Jennis, perin kiehtovasti… Eritoten kulahtanut, rappioitunut värikansi on niin Gaston Leroux'n klassikon kuvaaman Oopperan Kummituksen kaltainen, että se näyttää jo oudolta, kun me postmodernit pullamössöprometheukset olemme niin tottuneet popkulttuurin pulp -virtaan, joka syöltää silmillemme jatkuvalla syötöllä sattumia, oi noita valmiita kuvia, jotta edes hetkeksi kuvittelisimme olevamme onnellisia, tai edes olemassa.
Paul Jennisin kannessa Kummituksen silmät hohtavat keltaisina kuin rikki, ja naamio peittää luonnollisesti hänen luurangon kasvonsa, joilta on turhaa kookasta aatelisnenää etsiä… Jennisin muita kuvituksia näkee mm. teosten Tuulen viemää ja Dracula houkuttelevissa kansissa – Harlekiineista eli Harlequin Temptation kirjoista nyt puhumattakaan. Jennisin romanttisissa kansissa nykyajan rakastunut viikonloppumatkalla oleva pari on juuri syleilemässä toisiaan taustanaan jylhät maisemat, tai sitten kanervan peittämillä nummilla humisee, ja olemme viktoriaanisessa Skotlannissa - taustalla häämöttää uhkea muinaislinna, ja kauniiseen aprikoosin väriseen musliinipukuun pukeutunut tummaverikkö on riuhtaisemillaan heleän akvamariinin sinistä paitapuseroa lihaksikkaan rakastajansa yltä, rakastajansa, joka on pukeutunut kiinnostavaan, Sex Pistolsitkin mieleen tuovaan karmiinin punaiseen kilttiin, joka miltei lehahtaa tuulessa paljastaen pitkät mustat sukat, tallimestarin pohkeet, ja palan paljasta reittä…
Tämä siis paljon ennen Outlanderia ;)
Tai sitten olemme nostalgisessa menneessä kuten Huckleberry Finnin seikkailuissa ja fantasiassa kuten Ihmemaa Oz.
Ennen kaikkea Paul Jennis – epäilyttävää kyllä - rakastaa teatterin magiaa, oopperaa, pukuja, valaistusta, ja soittaa koskettimia. Kuin oopperan kummitus ikään!
Kate McMullanin teksti tuo Kummituksen lähelle – onhan se minämuodossa kirjoitettu.. Mutta palatakseni alkuperäisteokseen Gaston Leroux'n The Phantom of the Opera englanninkieliseen pokkariin (Wordsworth Classics, 1995, maksanut hulppeat 1,50 euroa uutena), jossa on järkyttävän kaukaa haettu kansi; teoksen aloittaa kirjailija alkusanat: ”Oopperan kummitus todella oli olemassa.”
Leroux'n Oopperan kummitus jättää jälkeensä monta kysymystä, kuten miksi Erik ”Kummitus”, teeskenteli Madame Girylle viihdyttävänsä naisia aitiossaan?? Oliko siellä todella naisvieraita? Valehteliko Madame Giry Kummituksen ”Erikin” puolestapuhujana ja ystävänä virkavallalle, että naisvieraita oli? Leroux jättää lukijansa inhottavalla tavalla epäilemään, oliko Erik / Kummitus aiemmin sarjamurhaaja. Mitä Erikin naisille tapahtui?
Joel Schumacherin filmissä Oopperan kummitus Madame Giryllä eli upealla Miranda Richardsonilla on upea rooli – Schumacher naurahtaa tunteneensa olleensa itse kuulustelussa tai koeluvussa, ja Miranda myöhemmin ilmoitti, hyväksyisikö hän Schumacherin elokuvan, eikä pain vastoin kuten on yleensä..
Gaston Lerouxilla on tekstissään maantieteellisesti mukavia seutuja, kuten Upsala, ja goottilaisesti tietenkin Gothenburg - onhan herra itse käynyt jopa Suomessa. Andrew Lloyd Webberin musikaalissa nuoret rakastavaiset muistelevat lapsuuttaan, ja kuinka kuulivat pohjoisen synkeitä taruja…. [”dark stories of the North”]
Palatakseni aitiopaikalle: miksi Erikillä ylipäätään piti ehdottomasti olla oma aitio?? Jännityksen kannalta, tietenkin… Vaikka Erik Kummituksena pystyi liikkumaan suvereenisti huomaamatta, ja mustan kissaeläimen tavoin äänettömästi joka puolella oopperaa – hänet olivat huomanneet vain pikkutytöt ja juopot – kuka heidän todistuslausuntojaan ostaisi….
Juopoista puheen ollen – kovin ruokkoamattoman törhö näyttämötyöläinen Joseph Buquet (jonka kohtaloksi koituu [punjab] lasso *) kertoo mukavasti DVD:n ekstroissa, kuinka sliipatun näköinen luuli roolihahmonsa olevan. Sitten hän selittää, kuinka kovaa työtä ja aikaa vaativaa oli tehdä hänelle raskas meikki punottavine nenineen ja poskineen. Tai ei nyt ihan joka aamu..
Häntä näytteli Kevin McNally, herra näyttelee suhteellisen samannäköistä törkyistä merimiestä Pirates of the Caribbean trilogiassa, muuten. Hyytävässä kartanoelokuvassa Lopullinen ratkaisu (Conspiracy, 2001) hän oli Unterstaatssekretär Martin Luther, kyseessähän oli Wannsee -nimisen järven rannalla huvilassa kovin salassa pidetystä konferenssista, jossa miehet yksintuumaisesti päättivät juutalaisten kohtalosta. Kevin McNallyn muita tuttuja filmejä on mm Sliding Doors, ja 007 - rakastettuni (jossa oli myös Jaws eli Richard Kiel) ja tietysti tuossa ihanassa 1970-luvun sarjassa Ross Poldark – Nuoren miehen tie hän oli Drake Carne eli Demelzan velipoika.
Tuo rivo näyttämötyöläinen Joseph Buquet muuten pelottelee ja naurattaa morbidisti samoin kuin Screaming Lord Sutch naisyleisöään Jack The Ripper teoksensa filmatisoinneissa kymmeniä vuosia sitten.. Niin ollen – luin tässä teoksen Hullu nainen ullakolla tuosta mainiosta Fitz ratkaisee sarjasta, ja tässäkin kirjassa, kuten teoksessa Kun taas sua kaipaan muistutetaan kuoleman vaaran tunnun olevan mitä suurin afrodisia…
Andrew Lloyd Webberin biisissä Angel of Music nainen kirkuu niin kovaa ja korkealta, että böömiläiset pikarit ovat vaarassa hajota sen tuhannen sirpaleiksi, taiteillen nimen oman hyvän maun ja mauttomuuksien rajalla, ylevän ja banaalin, pelon ja uteliaisuuden, kivun ja nautinnon…. Tässä kauhuromanttisessa dualismissa on selkeä jako: musta-valkea, opettaja-oppilas, helvetti-taivas, mies-nainen, iltarusko-aamunkoitto, naamio-paljas otsa, valaistu porvariskoti-himmeä maanalainen luola…
→ Joel Schumacherin filmissä jää ihmettelemään Andrew Lloyd Webberin toistuvia sanoituksia, joissa neuvotaan Kummituksen salaiseen, kosteaan luolaan syöksyviä vihaisia miehiä tulisine soihtuineen (aika selkeä allegoria), että pitää kädet silmien tasolla…. Tällä tarkoitetaan, asiaan vihkiytymättömille ja muille uusille pakanoille, että silloin heitä olisi vaikeampi yht äkkiä lassota, ja niin ollen hirttää..
Minun ensimmäinen Kummitukseni taisi olla Earl Carpenter tuolla Her Majesty's theatressa #oopperankummitus #phantomoftheOpera https://t.co/0NgTchzBfQ— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 3. marraskuuta 2018
