Veljekset ja Venla vieraili taiteilijatapaamisessa Teatterimuseolla 14.12.2019. Turun kaupunginteatterin 70-luvun hurjan sukseen saaneen näytelmän veljeksistä osa paikalla, varsinaisena joulupakettina. Maija-Liisa Peuhu, Heikki Kinnunen, Juha Muje, Esko Salminen, Arno Virtanen. Haastatteluja Kirsikka Moring. Veljessarjasta Juhani aloittaa oikealta eli Esko Salminen. Sitten Venla eli Maija-Liisa Peuhu. Ja pikku-Eero liukas luikku eli Juha Muje. Seuraamaavana mikkiin tarttuu Hessu Kinnunen elikkäs Aapo. Ja Arno Virtanen hännän ja jännän huippuna, Timon roolissa vimppana. Äärivasemmalla. By Satu Ylavaara Photography 2019:
Eero (Juha Muje) muistelee katsojakommenttia. Museokortilla pääsi tapahtumaan:
Tänään oli Teatterimuseolla varsinainen joulupaketti ja tonttuparaatikin: Turun kaupunginteatterin 70-luvun Seitsemän veljestä ja Venla vieraili. Veljekset ja Venla
Kun ei oltu vielä ees yhtä ensi-iltaa tehty, niin Turun sanomat kirjoitti: tyhjät katsomot puhuvat puolestaan... Heikki Kinnunen eli Aapo äänessä Teatterimuseossa tänään 14.12.19
Kun ei oltu vielä ees yhtä ensi-iltaa tehty, niin Turun sanomat kirjoitti: tyhjät katsomot puhuvat puolestaan... Heikki Kinnunen eli Aapo äänessä Teatterimuseossa tänään 14.12.19 @_teatterimuseo_@TKteatteripic.twitter.com/VTdDAJaiiv
Mitä tapahtui sen jälkeen kun Kekkonen kävi tsiigaamassa Turun kaupunginteatterin näytöksen Seitsemän veljestä? Taiteilijatapaamisessa Teatterimuseolla Kinnunen on irti. Ja se on hyvä asia. 14.12.
Mitä tapahtui sen jälkeen kun Kekkonen kävi tsiigaamassa Turun kaupunginteatterin näytöksen Seitsemän veljestä? Taiteilijatapaamisessa Teatterimuseolla Kinnunen on irti. Ja se on hyvä asia. 14.12. @_teatterimuseo_@TKteatteripic.twitter.com/Ech6mmxbk3
Teatterimuseon sivulta: "Joulukuun taiteilijatapaaminen on todellinen legendojen kohtaaminen, kun näyttämöllemme nousevat Maija-Liisa Peuhu (Venla), Esko Salminen (Juhani), Juha Muje (Eero) Heikki Kinnunen (Aapo) ja Arno Virtanen (Timo) Turun Kaupunginteatterin vuoden 1972 Seitsemästä veljeksestä.
Kalle Holmbergin ohjaama Seitsemän veljestä mullisti tavan, jolla Kiven romaania esitettiin näyttämöllä. Aikaisemmin identtisiin rohdinpaitoihin puetut veljekset nähtiin Turussa persoonallisina, yksilöllisinä hahmoina. Vauhdikkaasta ja hauskasta esityksestä tuli menestys, jonka kaltaista ei Turussa tai muuallakaan ole montaa kertaa nähty. Seitsemää veljestä esitettiin täysille katsomoille kolmen vuoden ajan. Kaj Chydeniuksen siihen säveltämistä lauluista tuli ikivihreitä klassikoita ja nuorista pääosanäyttelijöistä kaikkien tuntemia.
Joulukuun 14. päivä näyttämöllämme todistetaan veljesten ja Venlan jälleennäkemistä ja kuullaan muistoja ja tarinoita mieleenpainuneesta esityksestä. Keskustelua johdattelee toimittaja Kirsikka Moring.
Taiteilijatapaamisessa veljekset ja Venla
Maija-Liisa Peuhu, Heikki Kinnunen, Juha Muje, Esko Salminen, Arno Virtanen
Teatterimuseossa lauantaina 14.12. klo 13–14.30 "
Veljekset ja Venla, osa 2 teatterimuseolla 14.12. #seitsemänveljestä #7veljestä ja Venla eli Maija-Liisa Peuhu, ja Arno Virtanen eli Timo, jonka laulu oravalle viisu sai teatterikatselijan liekkeihin, kun se Loiri laulo sen niin hyvin...
29.04.2018. Toisen näytöksen alku on harmoninen, nainen muinaispuvussa kertoo rauhallisesti. Näytelmässä on näyttelijöiden joukossa vain yksi nainen ( Ulla Koivuranta ) joka muuntuu sutjakkaasti moneen rooliin. On aina mukavaa nähdä yleisön reaktiot kun juhlapukuinen Rajamäen rykmentti seilaa yleisössä. Jonka joukossa on ilo nähdä mm Q-teatterilaisia.
Itse näytelmän alussa lavalle astuu vanhempi mies ( puhelin ehdotti että vanhempi velho! Kuinka tarkasti oikeassa olikaan: veljesten isää ja kovasti kirjailija Aleksis Kiven näköistä miestä näytteli Petri Rajala, joka oli myös Valkoinen Saruman Turun kaupunginteatterin LOTRauksessa ) isukki / kertoja Aleksis Kivi tulee lavalla pimeydestä. Ja puhuu.
Sitten seuraa näkymä, traditionaaliset 7 veljestä lyövät keppiä maahan, riitasoinnut soivat, että korvat tärviöllä, ja olemme jotenkin 70-lukulaisessa yhteiskunnallisessa teatterinäytöksessä. Lauri Maijala pyörittää sittemmin myös muita genrejä, David Byrnen videotaidetta, tsekkien Myyrä ( Krtek ), Karhu-kaljan logon näköistä kontiota, ja ties mitä.
Maijalalle tärkeää on se, että on koto, koti, yhteisö. Kun oppii, niin ei jalkapuita eikä häpeäpaaluja tarvita. Kun on mahdollisuuksia. Valintoja.
Sauna paloi koska niin ennustettiin, ja saunottiin väärin. Häirittiin saunan rauha, pyhä...
Rikottiin saunan rauha.
Kuinka ihanaa on tulla susien kynsistä lämpimään pirttiin, jossa saa lämmintä juomaa ja villasukat - kenties neulottu 7 veljestä -langasta ;) Simeoni saa mustat sukat - vähän niin kuin Bela Lugosi katkaisuklinikalla tuossa Tim Burtonin mainiossa elokuvassa Ed Wood.
Testosteronia tihkui joka näytöksessä. Hyvä niin.
Lavasteista muistuu elävästi 70-80-luvun jonkun kaverin isoveljen reenihuone, hikinen, keinonahkainen penkki, absoluuttisesti sinisen värinen, ja kummalliset painot ja podipilding-härvelit joiden kanssa ähistä. Ja ehkä karhun lenkkarit. Tässä kuva isäni suunnittelemasta ja piirtämästä juoksukilpailun mainoksessa on karhulenkkarit. Se on maantieteellisesti poikkinainnin seudulta, siksi myös ruotsalaiset värit. Poikkinainti tarkoitti siis myös Suomen ja Ruotsin rajajoen ylittävää - avioliittoa.
Seitsemän veljeksen tarinassa puhutaan innokkaasti naimisesta, siis naimisiin menosta. On aivan turha tapella Venlasta. Antaa tytön itse päättää...
Pojat käyvät monen mankelin läpi. Heidät puetaan sileään pukuun, tukka on kammattu ja öljytty pomedalla tai kenties heillä on vesikampaus. Veljet osaavat tanssia, liikkua, he ketkuttavat, ironisoivat, kokeilevat. Mutta sulavasti.
1990-luvun poikabändit oli miehiä aukomassa suutaan dattinauhan päälle. Kukaan heistä ei soittanut instrumentteja eikä säveltänyt, eikä varsinkaan sanoittanut. He olivat tuotteita. Heidät oli poimittu ja koottu.
Itse en ole koskaan sellaisesta feikkitouhusta välittänyt. Ainoa poika"bändi" video, jonka sietää katsoa on Backstreet's back, jossa on kauhuteema. Suomalainen XL5 esiintyi myös Andy McCoyn kanssa. Poikabändien naurettavaa imagoa myös ironisoitiin oikeiden bändien videoilla kuten Neljä Ruusua: Popmuseo, ja Red Hot Chili Peppers: Dani California, jossa kummassakin käytiin läpi eri vuosikymmenten musiikkityylejä. Itse en feikeistä välitä - vaikka kuuntelen Sex Pistolsia ja Monkeeseja. Ja aiemmin jopa Bay City Rollersia kun olin lapsi... Pai pai pai peipi.
Ja sitten me ryypättiin... It's a sin on niin sydäntä riipaiseva, että. Siinä on monikerroksellinen kielletty rakkaus. Elämäntapa. Persoona.
Ja mikä tahansa on "syntiä" ahdasmielisten kaposassa mielessä. Takarivin poikien poikabändin liikkeet alkavat muistuttaa hiihtoliikkeitä - vähän kuten Full Montyn vaikea liike jota miehet eivät oikein osanneet tehdä - vaikka se oli suoraan jalkapallon huipulta. Kun jokin joukkue voitti jonkun cupin ja sit ne tuuletti samaan tahtiin.
Oppimisen ylistys mutta myös käsitaidon - ei saa olla kädetön vaan oma torppa on rakennettava.
Tämän voi ymmärtää, että sekä lukioita että ammattikouluja tarvitaan, sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja. Opiskelua ei saa leikata eikä kilpailuttaa.
Laajemmin ja humaanimmin ajateltuna, esimerkiksi kehitysmaissa, lapsilla pitää olla oikeus kouluun, eikä tarttua aseisiin.
Näytelmässä soi lyhyesti ja lujaa punainen marssi, kun pojat taistelevat tuulimyllyjä, eikun suurta tankkia vastaan.
Kiusaus, siis Simeonia kiusaavat viinan kirot, mutta myös veljekset kiusaavat toisiaan.
Pikku-Eeroa kiusataan, mutta myös Eero kiusaa, pistelee kuten Simeoni sanoi. Eero päästelee verbaalisti läppää, kun muut ovat fyysisen kiusimisen puolella. Mutta kiusaamisella on rajansa - kuten karhunpennut leikkivät purren veljiään - vain oppiakseen elämäntaitoja...
Rakastin myös yksityiskohtia, kuten Simeonin ristiinnaulitsemista ja Myyrän esiintymistä. Pikku saunaa jossa luki KAASUPULLOT.
Taannoin kävin kuuntelemassa Helsingin kaupungin museossa Jarkko Sipilän tapahtumassa Helsingin pimeä puoli, jossa käytiin läpi samannimistä kirjaa, jossa on pääkaupungissamme tapahtuvia rikoksia. Yksi rikos on Lapinlahden mielisairaala, jonne ostetaan 26 paria jalkarautoja.
Ensimmäisenä hankintana.
Kirjassa on myös mainittu Aleksis Kivi, kuinka hän joutui mielisairaalaan, miten vastenmielisen Ahlkvistin kirjoittama aiheeton kritiikki oli vain vihatekstiä. Ei oikean kriitikon kirjoittamaa oikeata kritiikkiä. Tuosta tapahtumasta purjehdin viivana Vallilan kirjastoon jossa odotti hurmeinen iltapäivä Juha Hurmeen kanssa. Hurme kertoi myös tuolla tuosta "kritiikistä". Puolen tunnin sisällä olin taas Kiven kovassa maailmassa.
Traagista oli kuulla Lapinlahden mielisairaalassa: Aleksis Kiven vesikauhusta. Nyt lainaan: Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi -romaania:
Simeonin kuussa käynti on aina huikea tapahtuma. Ostin kirjamessuilta kahdella eurolla Markku Tantun kuvittaman pienen kirjan, jossa on Seitsemän veljekset poikien tarinat ja unet kuvitettuina. Laitan niitä tähänkin.
Simeonin matka on aina kiehtonut minua. Hän ehti ennen Neil Armstrongia. Varmasti ehti ;)
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin lisuke nimeltä Linnan hirmuinen isäntä, jossa veljesten tarinoita ja unia, kuvitettuina. Kuvitus: Markku Tanttu, SKS, SKSkirjat. Tämä pikku kirja maksoi 2€, kirjamessuilta 2017.
Pidän kirjoista joissa on kuvituksia. Pidän kirjoista myös missä ei ole kuvituksia.
Tämä on erikoinen opus, koska se sisältää Jukolan jullien kertomat tarinat, sadut ja unet.
Mikä ihme on saapasnahkatorni... Tässä Simeoni matkalla kuuhun itsensä Lucifeeruksen siivellä:
Kiven alkoholismia sivutaan. Uutta tässä Maijalan sovituksessa oli hihaan vetäminen. Aiemmin esim Ryhmiksen versiossa Eero ja Simeoni palaavat Hämeenlinnasta kuten minä Gunnareiden keikalta - ilman päällyshousuja ja silmiklasit lornjetteina.
Hiidenkiwi on ravintola, jossa on valkiat pöytäliinat. Silti se muistuttaa Hiivaria, tuota Vuosaaressa ollutta räkälää. Jossa ei ollut ehkä tuukeja pöydillä. Mutta jonne aikoinaan jäi ihmisiä saarroksiin 😂
Kuulemma.
En tosin ymmärrä, miksi veljekset Kiven kirjassa menevät sisälle lehmihakaan joka on täynnä vihaisia härkiä. Kivi toki tunsi Homeroksensa, poikien odysseiassa on yhtymäkohtia... Siinä pyörii niin Kreikan mytologian minotaurukset kuin viittaus Bodomjärven telttamurhaan. Härkien omistaja on cowboy-karikatyyri, hänessä on sekä Kalervo Palsaa että Ponantsaa.
Parhaimmat miesten kirjoittamat komediat alkavat kulkea kun mies yrittää tai ajattelee itsemurhaa kuten Housut pois, I Hired a contract Killer, World's End, Trainspotting ja Filth, ja se yksi Chaplinin pätkä, ja moni muu. Ja kuten tässäkin versiossa pojat ovat morat omilla kurkuilla. Kun ulospääsyä ei ole. Kun on tullut tehtyä jotain ylitsepääsemättömiä tolloiluja.
Ja Juhanilta tulee parku. Saa itkeä. Itkeminen on ihan okei. Pillittäminen auttaa. Television jokseenkin musiikkiin liittyvässä sarjassa kaikki itkevät. Koska tuntevat. Ja ilmaisevat tunteitaan.
Olen kirjoittanut uudesta miehestä, joka saa olla epätäydellinen, sellainen kun on, vaikka vähän reppanakin. Mutta naisvihaa ei saa levittää eikä ylläpitää. Uusi mies on kuten Klonkku Turun kaupunginteatterissa, hyljeksittynä pimeään, pakkomieleensä ajamamana. Tai Stig tuolla Viking XPRSS Tallinnanlaivan yökerhossa iltapäivällä. Tai pelkoa tuntevat Simon Pegg elokuvassa Shaun of the Dead sekä Johnny Depp. Päähenkilö ei tarvitse olla täysin peloton ja tunnoton sankari, vaan myös muutakin.
Vilenin Juhana oli tällainen, hyvin suomalainen, ja Neil Hardwickin suosikkihahmo sarjasta Tankki täyteen. Muutama päivä sitten istuin raitiovaunussa Juhanan kaksoisolennon vieressä. Kalpean peessi asu ei vaikuttanut cosplayltä.
Risto Jarvan Loman lökäpöksyt ja työnarkomaanit. Rummukaisten veljesten nuorin joka ei menekään hullujenhuoneelle, vaan löytää morsmaikun ja käskee akkojen laittaa saunan lämpiämään. Homer Simpson ja Aku Ankka raivonsa ja kimpaantumisen kanssa.
Seitsemän veljestä kööri sisältää myös näitä epätäydellisiä, ei stailattuja kolleja, jolle toivoo hyvää jatkoa...
P.S. Ryhmiksen Kari Heiskasen versiossa 2017 Simeoni on kuin Asterixin bardi, kun taas Maijalan versiossa Timon ( muusikko, laulaja Joel Mäkinen ) laulaminen yritetään aina kieltää. Paitsi jouluna! Timo laulaa tietenkin Timon laulun, makeasti oravainen.... Heiskasen veljeksissä Simeoni oli kuten bardi Asterixissa - hän ei saanut aloittaa saarnaansa.... Maijalan veljeksissä Timon lauluhalut hiljennettiin - paitsi tuolloin, kun oli joulu.
Jälkikirjoitus,
olen tahallani jättänyt kirjoittamatta kohtaa kuolema Aleksis Kiven lauluissa. Se voi olla hellä tuutulaulu kuolleelle lapselle. Ylistys luonnolle, sen vääjäämättömälle kiertokululle, ruoho kasvaa, sammal valtaa. Kuolema voi olla helpotus, siellä ei tunneta toraa, ei riitaa, ei sotia, ei vastenmielisiä kriitikkoja, ei penseitä pelkureita kustantamoissa, ei mielisairaalan suljettua ovia, ei omia demoneita ja viinapulloja. Kauaksi jää kavala maailma.
Ja voi kauhia paikka, onko Tolkien lukenut myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaanin? Aivan selkeästi siinä seisoo, että peikko ja luola ja aarre. Klonkku, precious, LOTRaus, LOTRailu ( = Taru sormusten herrasta ) katso vaikka:
joo-o.
Kiven patsasta olen tiirannut monasti, sisällä ja ulkona.
Kerran Ateneumissa oli Rodin'in Ajattelija, joka oli sopivasti ikkunan edessä - mutta selin, kun Aleksis Kiven patsaas seisoi, tai siis istui vastarannalla. Tai siis -kadulla... Kansallisteatterin edessä.
Toivotimme, ja toivoimme rauhaa Syyriaan. Aleksis pysyi mietteliäänä.
Turkan Seitsemän veljestä -näyttelijät muistelevat piinallisia kuvauksia: ”Kerran puristin niin kovaa, että kaikki kynteni irtosivat” https://t.co/3Bf8px9lLM
ja ne mielle- yms yhtymät juutuupista:
ja muuta Kiveä:
Kari Heiskasen ohjaama Seitsemän veljestä Ryhmiksessä:
Soittakaa Paranoid1!
Eli Froikkareiden Metsänpoika, jota ei näissä näytelmissä kuultu. Valitettavasti:
Sydämeni laulu, runoja:
Jukka Bros ja joulu:
Housut pois:
Mainiossa elokuvasa This must be the place on tämä David Byrnen videotaodekohtaus, musiikki yhtä lepskua kuten aina, mutta visuaalisti, liikkenä toi mieleen Maijalan lavakuvaelman lähelle tulon:
Voi veljet mikä matinea! Parasta ja monikerroksellista kuvakudosta, alkaen Black Horse -kalsongeista jättäen toiveen toivosta... Kuinka tärkeää on oppia lukemaan, ja tekemään sovinto. Millaista on olla mies 1990-luvun ilmiöiden, prässin lävitse, miesstrippareista poikabändeihin ja marjan poimijoihin. Tai sienten... Lauri Maijala on kujeileva nero! Kolmas kerta kun tämän näin. Matinea alkoi keskipäivän kuumuudessa klockan 12 reikä reikä, kuten edellinenkin kerta, ja katsojina oli tälläkin kertaa koululaiset ja eläkeläiset. Olin itse siinä välissä, välistävetäjänä. Edellisellä kerralla hieman mietitytti liian nopea tempo, joka tietysti minulle ADHD-ihmisenä, jonglöörinä ja renessanssi-ihmisenä oli oikein sopivaa, ja haastavaa. Nuoriso on nopeaan puheeseen ja tekoihin tottunut, ja vanhempi polvi tuntee tekstin selkärangassaan, joten esitys sopi kuin nappi otsikkoon ;)
Kolmas kerta toden sanoi. Seitsemän veljestä 21.03. Turun kaupunginteatterissa. Lauri Maijalan ohjaus on todellisen oppimisen ylistys. Kuinka tärkeätä on osata lukea. Symbolistisissa kuvissa punainen tankki muistuttaa pysähtynyttä tankkia Taivaallisen rauhan aukiolla. Yksi opiskelija on pysäyttänyt tankin. Hän seisoo sen tiellä. Hän tekee historiaa.
Pojat eivät osaa lukea, mutta katsovat kuvia miesten lehdestä, jossa on hämähäkki poikittain... Simeoni kantaa mukanaan raamattua. Vaikkei osaa sitä lukea.
Pojat ovat orpoja, isänsä oli lukumiehiä. Äitinsä ei.
Jo alkuvaiheilla Simeoni taitaa vetää jotain muuta kuin hotapulveria. Alussa pojat, miehet riisuvat pitkät kalsongit - jo oli aikakin! Eilen oli kevätpäivänseisaus, pakanallinen hetki, hedelmällinen hetki, jota me pakanat vielkäkin vietämme... Ja kovasti ollaan menossa kesää kohti. On maaliskuu, jolloin kollikissat mouruavat. Niin mielivät myös Jukolan veljekset kuin ilvekset, lähteä Venlaa kosaisemaan.
Poikien huusholli on niin 1970-luvulta kuin 1980- ja 1990-luvuiltakin. On ruskea tv-tuoli ajalta ennen videonauhureita. Keinuhevonen lienee 1880-luvulta. Pojat siis käyvät aika lailla läpi lama-ajan prässin. He kyllä kiljahtavat kuin James Brown aloittaessaan I feel goodin - jota ei kuulla. Heillä on tuon aikaisen, 1990-luvun, poikabändien imago, jolloin oli tärkeää koreografia, siis tanssi ja laulu dattinauhoje päälle, eikä siis tarvinnut osata soittaa. Instrumentteja.
Myös ajan jakson miesstripparit tulevat mieleen, myös Housut pois -komedia, joka oli osa brittiläistä sosiaalista draamaa, jossa käytiin läpi lama-ajan suljettuja kaivoksia, leikkauksia ja miesten työttömyyttä. Aikuisviihde - on hirvittävä sana, hyi saatana, pthyi, oli vielä 80-luvulla pelkästään miesten silmille tarkoitettua naisen esineellistämistä. Aiheesta puhui mainiosti Raili Leppäkoski - hakekaapa viite jostain.
Mutta 1990-luvulla vihdoin oli hetero-naisille miesstrippaajia á la Chippendales - joita Full Montyn työttömät miehet pitivät hintteinä, knapsuina, ei-miehinä kun ketkuttivat naisille - miehisiä osiaan.
Tässäkin mietitään, mikä on mies. Mukana ei ole marjanpoimijaa - itse asiassa marjanpoiminen vastaa triathlonia, jos oikein isoa saavia raahaa suota pitkin ähkien.
Niin Kari Heiskasen ohjaama Seitsemän veljestä Ryhmiksen kesäteatterissa, kuten tämäkin kertoo kuinka tärkeää on myöntää virheensä, suuretkin. Ja pyytää, antaa anteeksi. Sopia, sovitella. Tehdä rauha. Niin kuin oikeassa elämässä 1990-luvulla, ja myöhemminkin, töppäilyn ja rikoksen tehnyt nuori pyytää anteeksi. Ei niin kuin patruunalta, nöyristellen, vaan jonkin hyvän työn tehden, ja kenties oppiessa siinä uuden ammatin. Saada tasapainoa elämään.
Naiset puuttuvat miltei kokonaan, he ovat täysin marginaalissa, ja kulisseissa, kirjaimellisestikin. Naiset on rajattu pois - kuten Venla, jota ei edes näy, vaan pojat hyppäävät Venlan akkunasta sisään. Emmekä tiedä, mitä siellä tapahtuu. Muuta kun että reisille mäni.
On naisrooleja kuten Jukolan poikien täydellinen äiti. Jota ei enää ole. Miksi poikia on seitsemän? Kiinalainen tapa valita vain poikia?
Ona naisia, on tyttöjä. On lukkarin pikkutyttö, joka osaa 8-vuotiaana ja tyttönä lukea.
Sitten on Rajamäen rykmentin suorasukainen ennustajaeukko ja kuppari. Joka ennustaa loukattuna pojille synkkää tulevaisuutta.
Hänen miehensä on kuohari. Hassua kun kuplivaa kutsutaan samalla nimellä.
Kuohitsija on katoavia ammatteja. Ja hyvä niin. Muistan lapsuudesta ne ällöttävät välineet. Pässiraukat. Mutta ihanat ruunat, niin kiltit. Ne joita ei hakata.
Mitä kuohitseminen nykyään merkitsee?
Aleksis Kiven romaanissa eläimiä kunnioitetaan. Eläin on hän, ei se. Karhua pelätään - vaikka Karhun lenkkareissa uhotaan, kositaan ja temmelletään. Karhun synonyymejä käytetään. Koska Otso on tabu. Mutta mesikämmen tappoi isän. Kuten myöhemmin Kiannon Punaisessa viivassa. Tahtojen Taisto. Mies ja karhu, saamelaisten myytillinen esi-isä.
Pojissa kuvastuu suomalaisia lauluja, on Irwinin Sepalus auki. On Tuomari Nurmion viisu Kurja matkamies maan. On Göstaa, on Baddingia. Miehuuden kirjoutta.
Puukot kulkee mukana, ja yhdessä kohtauksessa muistuu mieleen Bodominjärven telttamurhat. Markus Järvenpää tarttuu taas kirveeseen - kuten muissakin rooleissa. Nämä on työkaluja, osa jokapäiväisiä.
Maijalan pojat uskovat oppimiseen, ja sovintoon. Ja myös käsillä tekemiseen. Nykyäänkin työväenopistot ovat - eri toten Helsingissä - upeita paikkoja. Oppia myös taitoja. Ei tarvitse paljoa apokalyptisiä lähitulevaisuuden ennustuksia katsoa kun kahtia jakautuneet rikkaat ja köyhät, eli ne jotka vapaasti liikkuvat ja ne, jotka eivät pääse liikkumaan. Hammaslääkäriin ei ole varaa, ei karhupumppuun, ei ruokaan, ei kalliiseen lamppuun. Kun infrastruktuurit romahtavat ( sodat, viirukset verkossa ja taudit livenä ) pitää ottaa lusikka kauniiseen varpaaseen. Opetella taitoja. Miten tehdä talo. Miten viljellä.
Tarinassa pojat muuttavat monasti. Ja muuntuvat. Heissä on samaa kuin Jukka Brothers veljeksissä, jotka mainostivat MTV musiikkikanavaa, ja aloittivat Jackass -tyyppiset toilailut, joita jatkoi myös Duudsonit, jotka opettivat meitä myös nauramaan. Ja ylittämään rajamme. Ja alittamaan.
Jukolan julleissa on jotain samaa kuin tosielämän Voitkan veljeksissä. Metsäveljissä, metsäsisseissä.
1990-luvun elämäntapaintiaanit kokeilivat myös paluuta luontoon Kittilässä. Näistä kirjoitin aiemmin.
Viime kesänä saksalainen nainen kokeili asua issekseen laavulla. Ja sai vastaan ällöttävää ja vaarallista somevihaa. Vain koska halusi toisenlaista, puhdasta elämää, henkisessä ja fyysisessä Impivaarassa.
Joka kesä osa suomalaisista muuttaa omaan henkiseen Impivaaraan. Tai Jukolaan. Ja syö puhdasta ruokaa, ja hengittää raitista ilmaa...
Näin tämän näytelmän nyt kolmatta kertaa.
Paavo Kinnunen nousi erityisesti tällä kerralla, hänet näin myös elävissä kuvissa Suomen hauskin mies leffassa Nybergin roolissa. Itse näytelmän olen toki nähnyt kahdesti, mutta leffan vasta kerran - heti perään kun poistuin Turun kaupunginteatterista.
Monikerroksellisen ironisesti suoritettu on Suomen hauskin mies -leffan mainostaminen - roskapömpelissä! Kävin Turuus Finnkinossa leffassa, vuoross oli kotimainen elokuva, jossa luvataan Suomen hauskin mies. Samannimisen näytelmän olen nähnyt kahdesti - ja vielä paraatipaikoilta, ja se eriää hieman tästä, näytelmän näyttelijöitä tässä on Martti Suosalo ja Reitala joka on myös ollut mukana kynäilemässä tätä leffaa. Ja tietysti näyttelemässä.
Aleksis Kivi
Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä on myös kaunis osoitus sanallisen perinteen huomioimisesta, säilyttämisestä. Kivi tunsi Homeroksen Odysseian, jonka viitteitä löytyy kirjasta, venlan rukin purr purr pörräys on sekä sittisontiaisen hauska ääni, kuin myös houkuttelevan seireenin ääni. Yksisilmäinen hevonen kenties kyklooppi. Impivaara on kuvattu saarena, vaikka se ei sitä ole. Miehet jotka muuttuvat sioiksi. Vahvat naiset, noidat. Jukolan julleilla on aikamoinen odysseia, mutta myös kotiinpaluu. Moninkertainen.
Todellinen yllätys löytyy romaanista - varastiko Tolkien tästäkin! Eräällä sivulla on kertomus peikosta joka asuu luolassa, jossa vaalii aarrettaan... Hetkinen... Aarre, precious, luolassa, Klonkku, Gollum.... Täh?
Traagista kuulla Lapinlahden mielisairaalassa: Aleksis Kiven vesikauhu. Nyt lainaan: Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi - romaanista:
Maijala käyttää hauskasti Kiveä, jonka kuiohari heittää pojille. Tässäkin asetelmassa Lapinlahden mielisairaalassa on kaksi kiveä. Ja akkuna. Joka suorastaa huutaa, että kuka heittäisi ensimmäisen kiven....
Lapinlahden mielisairaalassa liehuu liput Aleksis Kiven kunniaksi 10.10.2017:
Itsensärepijän paituli
Itsensärepijän paita, lainassa Hesperian mielisairaalasta. Mental Museum, Lapinlahti, Lapinlahden mielisairaala, nykyinen Lapinlahden Lähde. Paita voisi olla Alice Cooperilla tai Dimmu Borgirilla tai Ozzy Osbornella, hahmoilla. Puku joka suojaa sekä potilasta ja ympäristöön. Vahva symboli nujertamisesta ja hiljentämisestä. Ja tuskasta.
Tämä paita ei sinänsä liity Kiveen, koska on Hesperiasta.
Romaani on myös Tuhannen ja yhden yön tarinoita, leirinuotiokertomuksia, joita jaettiin, koettiin ryhmässä. Liioiteltuja sankaritarinoita, jännittäviä mysteereitä, opettavaisia tarinoita, kaskuja.
Mental Museumissa saimme tietää kiinnostavaa Aleksis Kivi -faktaa. Ei ole olemassa valokuvaa herrasta Aleksis Stenvall, kun tämä ei digannut valokuvaajasta. Jolla oli kuitenkin mahtava paljekamera. Kivi lähti Lapinlahdesta - karkauspäivänä. Oliko vuos 1872.
Mainiota mielenterveydenpäivää samalla! Sitä onkin mukava viettää mielisairaalassa, entisessä sellaisessa. Kävin Lapinlahdella Venetsia-rakennuksen Mental Museumissa. Lisää kuvia ja muistelmia tuonnemapana. Muualla. Muuallakin. Hyvää Aleksis Kiven päivää 10.10. ja sadepäivää! Sekä mielenterveydenpäivää. Lapinlahden mielisairaalassa, muistelemassa Kivea ja kirjailija-kohtaloita.
Tässä näytöksessä on erityinen vire ja porukka on timmissä kunnossa. Sellainen, että perkele – me näytetään –asenne. Ja toteutus.
Lauri Maijala sekä riisuu myyteistä, että pukee ne, uudelleen. Takkupäät ja paidat, jukurit, tähkät, viljapellot, kuin karheista juuttisäkeistä. Peruukeissa on Limahlia ja Amadeusta 80-lukua.
Maijala kirjoittaa itsensä kaanoniin, ja sieltä pois. Ei maalaa itseänsä nurkkaan, tai jos maalaa, niin on sen seitsemän jukuripäätä, joilla valintoja, jännitteitä. Nurkasta pääsee pois vaikkapa akkunan särkemisellä.
Käytetään innostavaa, kiihdyttävää venäläistä marssimusiikkia kun marssitaan sotisovassa sotaan, mutta sitä ei välttämättä glorifioida, tai edes hyväksytä. Päinvastoin. Soitellen sotaan... Yhteiskuntaa vastaan, Toukolan poikia vastaan. Kirkkoa vastaan, lukkareita vastaan. Virkavaltaa vastaan. Auktoriteettejä vastaan. Kirjoja vastaan. Kun lukeminen on niin vaikiata.
Oikoluin isäni paikallishistorian kirjaa, ja sieltä oli ihanaa huomata, kuinka näin oli oikeassa elämässä, pojan oli osattava lukea ennen kuin mielii kihloja. Tai naida. Joka ennen tarkoitti mennä naimisiin. On todella surullista, että lukeminen oli valjastettu hihhulointiin, kirkon rahanahneuden ja muun vallanhimon vuoksi. Jotta voisi kontrolloida ja pelotella rahvasta, heikompaa. Oopiumia kansalle. Kansan halveksuntaa, kansan manipulointia, propagandaa.
Ohjelmavihkossa toistetaan Oppimisen ylistystä, ja näytelmässä ollaan huolissaan poikien lukutaidosta ja koulumenestyksestä, niin koulussa kuin kirjastoissa. Pojatkin lukevat –tempaus. Miksi pojat menestyvät huonosti koulussa?
On ihana kirja nimeltä Lollot ja kollot, SKS:n aarteita, jossa tutkitaan naapurivihaa. Ja huumoria, tietenkin. Ennen jengejä meillä oli naapurikylien kollit ja jullit. Kirsti Mäkinen: Lollot ja kollot, suomalaista naapurihuumoria (Otava, 2007).
Eturivissä on varsinainen Black Horse- näyttely, ilmassa tuoksuu alkoholiton ööli ja vahva testosteroni. 7 karjua, ja 7 karhua. Kirjaimellisesti. Karhun lenkkareissa. Pitkissä kalsongeissa. Painivat ja telmivät. Mieleen nousee Rammsteinin Mann gegen mann, mies miestä vastaan, sanan kummassakin mielessä, liitteenä musiikkivideo, jossa hyvin öljytyt housuttomat miehet myös painivat.
Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa
Juhani eli Joonas Saartamo on räjähtämispisteessä, otsasuonien pullistumisen näkee, varsinainen ruutitynnyri. Toisaalta Lauri eli Jonas Saari tekee parhaimman roolinsa. Hänet on piinattu huippukuntoon. Tai ei piiskattu, vaan häneltä on vaadittu, häneen on uskottu. Häntä näin viimeksi Taru sormusten herra -näytelmässä, ja aiemmin Vampyyrien tanssi -musikaalissa. Aapo eli Olli Rahkonen omaa joissakin kohtaa Tom of Finlandiin viittaavia elkeitä. Lähinnä vettä heittäessään… Minulla hän on uus tuttavuus, kuten Timo eli Joel Mäkinen, joka musiikin puolelta on tiedossa. Samoin liukas luikku Eero eli Paavo Kinnunen on tuore naama, joka näköjään jatkaa isänsä perinnettä Seitsemän veljeksen turkulaisessa versiossa. Tätini kävi aikoinaan katsomassa sen, minä en, ja joku kävi katsomassa 33 kertaa. Markka-aikana se oli vielä mahdollista….
Tuomaksen eli Pyry Äikään näin viimeksi Ei kiitos -näytelmässä Helsingin kaupunginteatterissa helmikuussa. Nuorena hottiksena, salarakkaana, itserakkaana. Ja sitä edellisen kerran Ryhmiksen kesäteatterissa Suokissa Kesäyön uni -näytelmässä Helenana.
Ja Simeoni eli Markus Järvenpää kristallikruunussa. Siinä on kristallisoituna moni asia, jutska ja kaikki. Ironista kyllä – Simeoni on suosikkihahmoni vaikka on hihhuli, ja tuurijuoppo, tai ehkä juur siks. Järvenpäätä olen nähnyt niin Raskolnikovina kuin Äidin rakkaudessa ja Taru sormusten herrasta.
Pojat suutelevat toisiaan. Maijala on jonkin äärellä. Roolien kääntämisessä. Heteronaisena olen ihmetellyt heteromiesten fantasioista kahden sisaren kanssa, että miksi näitä naisia kiinnostaisi sukurutsa? Toisaalta kaksi lesboa ei miestä väliinsä tarvi, mutta nyt miehet ovat keskiössä. Objekteina, ja subjekteina. Vitaalisina, lihallisina, hauraina, elävinä, erehtyväsinä. Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus. Koreografia. Hienoa, toimivaa.
Kaunein joulukohtaus on myös liikuttavin. Soittava veli saa soittaa, ja laulaa makeasti oravainen. Niin kuin Asterixin bardi - jota sinä kielletään. Paitsi kun on joulu.. Pojat saavat lahjaksi villasukkia – mitä luultavammin ne on kudottu villalangasta nimeltä 7 veljestä ;) Minusta on ihana saada villasukkia lahjaksi, ja vietän mielelläni joulua, olenhan pakana, ja joulu on tietenkin alkuperäinen pakanajuhla.
Ehkä Kiven aikana kekri oli merkittävämpi juhla mutta pysytään nyt oluessa ja joulussa,
Musiikillisesti, ja ensimmäisenä kuvauksena näkymä alkaa julmasti, ja räikeästi, uhkaavasti, riitasointuisestikin kuten 70-luvun teatteri, taistolainen, yhteiskunnallinen teatteri tai vaikkapa Kom-teatteri. Tai Stoogesien piisi.
Näitä en 70-luvulla tietenkään nähnyt - paitsi tv:n kautta, tai Elävässä arkistossa, nykyisin. Myöhemmin. Viiveellä, historiana.
Pojat.
Sukivat takkuiset tukat, vetävät vesilampaukset, tai soavella. Toisessa näytöksessä jo kaupungistuneet, stressmannit, dressmannit, kun soi it´s a sin, niin on koreografia rikkomaton. Mitä kaikkiea kerroksia tuossa biisissä oli silloin, typerällä musiikkikanavalla joka sensuroi aatteita ja vähemmistöjä, mutta esineellisti naisia vain taustahytkyjiksi sekä kärrynpyörän tekijöiksi. Mitä kerroksia biisissä on nyt.
Muutenkin sitä on aikeissa sujauttaa veljesten housuihin seteleitä \ tai oravannahkoja. Vaikkei minulla olekaan kuin monopolirahaa ja olen kasvissyöjä.
Tanssityylit ovat poikabändejä ja miesstrippareita - joita Full Montyn työttömät, ja ajassaan eksyneet tavalliset uroot arvostelevat ketkutuksesta ja homojen touhusta - kun mies heiluttaa ja keikuttaa itseään naiselle. Hm… Kaupungistuminen seksualisoi, muuttaa. Onko se pahasta? Hyvinhän pojat sopeutuvat?
1990-luvun ilmiöt ( poikabändit ja miesstripparit ) ovat läsnä. Kun sitä ennen bändit oli bändejä eikä vaan auottu naamaa datti-nauhan päälle. Neljä Ruusua teki myös hauskan viideon tästä, samoin Red Hot Chili Peppers, oikeat muusikot ns. poikabändeinä.
Oikeaa musiikkia. Kiven laulut, Kiven runot liikuttavat. Puhdas luonto, ja rikkomaton rauha. Makeasti oravainen, Sydämeni laulu. Mutta myös kuoleman kaipuu, addiktiot, menetykset, ja jotain mitä ei voi tavoittaa.
Luultavasti itse valitsen Aleksis Kiven romaanista kohdat, kuten ikkunan lyöminen säpäleiksi ja karkaaminen, takaisin luontoon. Sekä rousseaulaisittain, jossa ihannoidaan luontoa. Ja myös kuten Ulrike Meinhof joka hyppää ikkunasta ulos - ja sinä hetkenä muuttuu objektiivisesta, mutta äärivasemmistolaisesta journalistista terroristiksi.
Minua viehättää Impivaara - vietän siellä osan kesästä, luonnon rauhassa, ilman sisävessaa ja lämmintä vettä. On myös Impivaaran talvi. Tai muistot siitä. Talvet, jolloin oli valtavia lumilinnoja.
Isäni on toiminut opettajana myös erityisluokalle, jossa on ollut monenlaista oppijaa. Nämä kirjoitin aiemmin Ryhmiksen version jälkeen.
10.10 olin Lapinlahden mielisairaalassa ja Aleksis Kiven huoneessa... Kuulimme surullisia kertomuksia Kiven ajoilta. Sairaskertomuksia, ruokavaliota, rahan puutetta, vierailijoita, ja ennen kaikkea, miksi Kivi keiltäytyi kun valokuvaaja olisi halunnut ottaa hänestä potretin.
Kävin Lapinlahden mielisairaalassa - varsinainen Arkham! - näyttelyssä, ja minulla tapahtui kummia, syke nousi, tunsin sekä ahdistusta ja huimausta. Ja suoraa pakokauhua - päästä ulos! Tunsin sinne suljettujen kaikkien aikakausien naisten tuskan, hyvinkin vavahduttava kokemus. Kuinka nautin raittiista ilmasta ja siitä, että saan kävellä ulos.
Myös Aleksis Kivi suljettiin Lapinlahteen. Siellä on kaunista mm Lapinlahden linnut - silkkiuikut ja muut. Vihreä vehreys, puhdas vesi. Mutta lähellä on oleva hautuumaa. Sinne haudattu L. Onerva, Hugo Simberg, Aino Kallas, Helene Schjerfbeck, ja moni muu. Maisemana Lapinlahti omaa luokkaansa lintukotona. Nykyään Lapinlahden lähde on keskittynyt mielen ja ihmisen parantamiseen, mm taiteilla ja näyttelyillä, ja on julistanut mielenrauhan.... Sitä voisi kuulla joka joulu sen vastenmielisen hihhuloinnin sijasta. Vaikka Turuus on komiat balkongit....
Kivi varmaan osaksi tiesi oman arvonsa, ja arvostelijoiden, kustantajien, suuren yleisön konservatiivisuuden ja pelkuruuden uuden realismin edessä. Mutta Kirjailija ei aina jaksa. Kuinka suuri vaikutus on ihmisen romahtamiseen tällä on.
Tekijät
TYÖRYHMÄ
Teksti: Aleksis Kivi
Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Janne Vasama
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm
Ohjaajan assistentti: Miika Karvanen
Rooleissa:
Joonas Saartamo - Juhani
Olli Rahkonen - Aapo
Pyry Äikää - Tuomas
Markus Järvenpää - Simeoni
Jonas Saari - Lauri
Joel Mäkinen - Timo
Paavo Kinnunen - Eero
Muissa rooleissa:
Ulla Koivuranta ja Petri Rajala
Esityksessä kuultavat 2 kappaletta: sanat Aleksis Kivi, sävellys Lauri Maijala.
Yllä näkymiä Aurajoelta, teatterisillalta, joka johtaa Turun kaupunginteatteriin ja siitä pois. Erityisen traagista on lukea teksti mieli sairastaa, sillalla...
Tässä mietteitä 7 veljeksestä teoksesta yleensä
jotka on julkaistu jo Ryhmiksen esitystä vatvovissa blogeissa:
Rousseau ja takaisin luontoon.
Voitkan metsäveljet meni:
Muistan virolaiset myyttiset Voitkan metsäveljet ja Pekka Lehdon mainion dokun V.o.i.t.k.a. Ihmiset haluavat uljaita sankareita, jotka menevät sinne minne ehkä emme mene vaan istumme muhkeassa nojatoolissa, lukulampun alla, ovi lukittuna, omassa rauhassa.... Voitka Bros pakenivat metsään puna-armeijaa, ja sitkeinä henkisinä sisseinä sinnittelivät eläen metsän antimilla. Ja vähän ihmistenkin...
Muistan myös pohjoisen elämäntapaintiaanit 1990-luvulta. Kittilän intiaanit joita aluksi uutisoitiin, sitten riepoteltiin.
Tässä Elävästä arkistosta: Outo leiri tammikuussa 1993 Julkaistu: 28.1.1993 "Suomessa nousi 90-luvun alussa valtaisa kohu, kun maahan saapui Ruotsin kautta joukko elämäntapaintiaaneja. Yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin intiaanikylän. Varsinkin alussa leiristä annettiin julkisuudessa myönteinen kuva. Kun iriadamant-yhteisön jäsenet kertoivat tavoittelevansa luonnonmukaista elämää, lehdet kirjoittelivat ymmärtävään sävyyn. Kansainvälinen joukko saapui Suomeen professori, kansanedustaja Erkki Pulliaisen kutsusta. Tutkimukselliset tavoitteet unohdettiin kuitenkin pian, ja Pulliainen sanoutui hankkeesta irti." Ohjelmasta: Kotimaan katsaus:
Monenlaisia muitakin Suomen luontoon ja metsään muuttajia on
kuten tämä saksalainen nainen laavulla:
Kuinka hirveää someviha eli naisviha on verkossa... Eero saa [tässäkin] isän kädestä tiuhaan - vähän niin kuin jullien poppoo Jukka Bros 2000-luvun mainiossa Music Television mainoksissa, ja tilaisuuksissakin? Siis silloin kun MTV vielä soitti musiikkia vaikkakin paskaa. Nyt se näyttää vain tosi-tv:tä jossa pääosassa on perseitä, perseitä, perseitä. Tai niin oli musiikkitv:n seksistisissä viideoissakin. Sentään David Lee Roth tuli tiukoissa trikoissa eikä jättänyt mitään arvailujen varaan. Kiitos siitä.... Kasarilla peräkammarien puujalkaiset sotaveteraanit konkkasivat joukolla katsomaan musiikkivideota koska luulivat että se oli pornoa - siis David Lee Roth vetää JUMP tai Gösta Gigolo.... Luulivat naiseksi, jopa niin tiuhalla rintakarvalla. On se niin kova tuo naisen vetovoima ja suvunjatkovietti.... Tv:ssä näkyi myös Rampo eli Syltty Stallone ilman paitaa hartiakuvassa, niin veteraani kysyi, onko tuo nainen kontillaan.... Olisit käynyt Specsaversillä. LOL
Jukka Brothers heebot oikeastaan aloittivat tämän jackass -buumin, jossa kuvataan videolle toilauksia joissa satutetaan itseään temhihapuissa... Käytännön Jukolan jussien puuhaa.
Katso vaikka ja nostalgoi:
viideo
Vaahteramäen Eemeli veisteli lukittuna puuvajaan, mutta oliko ovi lukussa, ettei raivohullu isä – tv-elokuvissa aivan hitlerin näköinen luonnenäyttelijä – päässyt sisään kurittamaan lasta turhaan.
Aleksis Kivi ja Homeroksen Odysseus
Odysseijalla ja Kolumbuksella oli pitemmät harharetket kuin Jukolan julleilla. Ehkä myös Kurjat ja Monte Criston kreivi on Kivelle tuttuja. Kuinka pieni ihminen pakenee sadistista esivaltaa. Kivi tunsi Homeroksensa, ja odysseian merkityksen, itse kirjassa on monia yhtymäkohtia harharetkellään, joka kuitenkin on tärkeä. Turun ja Maijalan versiossa keskityutään Minotauruksiin...
Rakastin Turkan tv-sarjaa 1989, ja ymmärsin sen arvon ja syyn. Tilauksen, ajankohdan. Ökyvuodet ja lama.. Ajanjakson. Kirjoitin päiväkirjaan - joka oli sen ajan naamakirja - arvosteluja sarjasta. Jännää oli nähdä Martti Suosalo yleisön joukossa [ Suokissa eli Suomenlinnassa Ryhmäteatterin 7 veljestä esityksessä ], hänhän kuului Turkan kastiin ( casting ) ja jonka olen nähnyt viimeks Suokissa Roomeossa ja Juuliassa vuonna 1995. Kauan on aikaa siis...
Nyt ehkä antaisin nenäliinan, että pyyhkiä räät. Amerikkalaisessa elokuvassa ei ole kauaa ollut ihmistä jolla on sekä hätä että räkä.
Joulusaunassa
Julkaistu: 30.11.1989
Ohjelmasta: SEITSEMÄN VELJESTÄ 06.
Ohjelman tekijät: Ohjaaja: Jouko Turkka,Käsikirjoittaja: Jouko Turkka,Leikkaaja: Jouko Turkka,Kuvaussihteeri: Kati Holm,Musiikin suunnittelija: Atso Almila,Kuvaussuunnittelija: Juhani Heikkonen,Äänisuunnittelija: Markku Rantanen,Leikkaaja: Oona Niiranen,Lavastussuunnittelija: Ensio Suominen,Pukusuunnittelija: Liisa Rihu,Graafinen suunnittelija: Sirpa Koivumäki
Esiintyjät: Juhani - Kai Lehtinen, Tuomas - Jarmo Mäkinen, Aapo - Martti Suosalo, Simeoni - Jari Pehkonen, Timo - Taisto Reimaluoto, Lauri - Pertti Koivula, Eero - Tero Jartti, Männistön muori - Eila Rinne, Venla - Mari Rantasila, lukkari - Edvin Laine, Mikko - Ahti Haljala, Kaisa - Helinä Viitanen, toukolaiset - Jari Halonen, Jari Hietanen, Timo Jurkka, Risto Kaskilahti, Jukka Kärkkäinen, Mikko Lammi, Jukka Puronlahti, Antti Raivio, Mikko Reitala, Petteri Sallinen, Tomi Salmela, Ville Virtanen.
Kuva: Eero ilveilee. / Yle kuvanauha
7 veljestä on myös tarina viinan kiroista, joiden kanssa tappeli monikin kirjailija-kollega. Näytelmässä on monenlaista juomista ja ryyppäämistä - mm piimän. Viina toimi desinfiointiaineena, lääkkeenä, mutta myös sahtina ja oluena, juhlajuomana.
Kirjailija Väinö Kataja myös taisteli viinan kirojen kanssa. Toisaalta saa sitä mitä tilaa, ja kurkkuun kaataa, ihmettelen, miksi alkoholisimi on suomessa sairaus, mutta hihaan vetäminen ei.
Seitsemän veljestä miettii siis myös mikä on mies, ja miehuus, ja sen rajat. Uskonto on mitä vastenmielisempää propagandaa, massojen oopiumia ja unilääkettä, zombieden tekijä. Olen aina tuntenut sarjakuvista Asterixin kotoiseksi – kuten Asterix puolusti pikkukyläänsä vieraalta valloittajalta – hulluja nuo roomalaiset – niin myös Pohjoinen oli viimeinen erämaa, joka suostui tuolle uudelle, vallan kamalalle uskonnolle, ristinuskolle, pthyi! Odotan suurta Lalli-oopperaa. Kirveellä olisi töitä. Miksi kansalaiset pakotettiin lukemaan vain siksi. että pääsevät naimaan, siis naimisiin, ja rahat kirstuun kilahtaa. Mikä on tämä uskonnollinen patriarkaalisuus joka pitää valtaa, ja orjuuttaa suomalaisia... Tarvitseeko siihen suostua? Aina voi hypätä akkunasta kuten suuri sankari Ulrike Meinhof elokuvassa.
Syntinen saatana kurja!
Isäni opettaja muistaa kuinka koulussa tämä kohta raikasi hurjimmin.... Isäni on toiminut myös erityisopettajana pohjoisen peräkylillä aikamoiselle jullisakille ja monenlaisille oppijoille kannustaen ja taiteen kautta, suurta matskua keräten aikakauslehdistä, ja oppikirjoja täydentäen. Yksi näistä paikallisista mullikoista veisteli puusta komean dildon ruokalan tädeille – siis kymmeniä vuosia ennen tätä suomalaista innovaatiota...
Ja viideoita:
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on näyttelijälle ryhmätyön juhlaa
( Veikkaus )
Turkan Seitsemän veljestä -näyttelijät muistelevat piinallisia kuvauksia: ”Kerran puristin niin kovaa, että kaikki kynteni irtosivat” https://t.co/3Bf8px9lLM
Youtuben soittolistani Teatterissa 2018 nautin minä,
Ja muita viideoita,
ja Kiven lauluja:
Ainoa mikä jäi puuttumaan oli " Soittakaa Paranoid! " Kiven Metsän poika tuli tutuksi varsinkin Froikkarien esittämänä, sävelenä tuo Black Sabbathin klassikko, Paranoid.
Kas tässä.
